Jälkeläistaulut


Henkilöhakemisto

- Taulu 1 -

1. sukupolvi

Strang, Pietari Pietarinpoika s. n. 1450 Pietarsaari, Kållby.

Strangin suvun oletetaan olevan kotoisin Pietarsaaren Kålbyn läheltä Katternö´stä jossa oli 1540 yhden manttaalin suuruinen Strang´in talo. Mahdolliseti Pietari perusti Vimpelin ensimmäisen talon, Strangin 1400-luvun lopulla. Vimpelissä on ollut alkujaan suvun metsästyspirtti. Lähellä virtaavalle mutkaiselle joelle annettiin nimi Mutkajoki (Vindalå). Vindalåsta on saanut nimensä koko pitäjä. Ehkä Per Strang on ollut alkujaan tanskalainen sotilas? Strang on mahdollisesti sotilasnimi? (Stronga / Strånga = vahva) Katso: Vähäsöyringin suvun historiaa Vuodesta 1450 vuoteen 2002 ISBN 952-91-4525-X Ensimmäinen Strang Vimpelissä oli Pietari Pietarinpoika Stronga, josta on seuraavat tiedot: "Nybyggare, kommer från Dalarna, Sverige.(Namnet skrives länge Strång, vilket är ett tydligt soldatnamn. Ordet är vanligt i svenskan och skrives Strong)" Sukututkija Vihtori Peltokangas, Vaasa STRANG. Pietarsaaren Kållyn ja Kokkolan Palon kylissä ruotsalaisessa maassa, sekä niin hyvin Vimpelissä kuin Alajärvellä suomenkielisellä alueella. Viimeksimainituille seuduille ovat ilmeisesti ruotsalaiset siirtolaiset tuoneet nimen, joka. esiintyy siellä ainakin jo aikaisin 1600-luvulla, hämärämpi sitten jo mistä tullut varsinaisiin lähtöpaikkoihin. Nyk. Kållbyn kylässä on Petilfolk, jonka Karsten arvelee Pietiläksi, on epämääräinen Kittel, edelleen Tarvonen ja Timonen, niin että alkuperäinen suomalaisuus näyttää selvältä. Palon kylä niinikään, jossa on paitsi Paloa, Haukilaks, Punttus, Lussi ja Kuli, ympäristössä sitten Härmälä, Kankkonen, Silakka, Hakalax, Närvilä, Savela, Wiinikkala jne. Kun on vielä Palon kylässä ollut Flemingh, Strangin ruotsalaisuus ei näytä ehdottomalta, se voi olla vanhempaa perää. »Strang» sinäänhän on hyvin yleinen sana germaanisessa maailmassa. Yleensä se suurinpiirtein merkitsee samaa kuin nykykielten »streng», monin sivuvivahtein kumminkin, kuten »kova», »taipumaton», englannissa juuri »strang» kylmää käytökseltään, vierasta, jotavastoin »strong» on = toisten »strang». Luonnollisesti tällaisen sanan pohjalla kehittyi myös henkilönimiä. Niinpä tunnetaan erilaisia »strang»-runkoisia henkilönimiä Saksasta jo 800-luvulta lähtien: Strangolf, anglosaks. Strangvulf (Fm, II 365). Jh:lla, II 902, taas erinäisiä paikannimiä: Strangwere, Strangner 1100-luvulta. EHL 1905: Strangi, Strange, -ghe, silloin tällöin keskiajalla Norjassa esiintyvä nimi. EHL arvelee sitä tanskalaisperäiseksi, siis etelästä juontuvaksi. »Thorfinnr strangi», jolloin »strangi» olisi liikanimi, mainitaan kumminkin jo 900-luvulla. EHL 1931: »Strange» i Eilen v. 1514. EHL 1921 otaksuu myös erinäiset paikannimet, kuten Strangstad ja Strangerud tästä juontuviksi. Lundgren mainitsee varsinkin Skånessa nimen keskiaikana hyvin yleiseksi, mutta ei niinkään muualla Ruotsissa, Tämä viittaisi eteläiseen juontumiseen, niinkuin joku yksinäinen muoto Strångason Ruotsista. Nimestä ei saa selvää otetta sinne ei tänne. Suomalaisella kielellä se on nykyisin Etelä-Pohjanmaan järvikylillä Rankila. Lähde: Heikki Klemetti VIERASPERÄISIÄ MUINAISNIMIÄ Etelä Pohjanmalta ja Muualta Suomesta


Lapset:
1) Pietari Pietarinpoika (katso taulu 2) s. 1480. k. 1548 Vimpeli. Talollinen.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 2 -

2. sukupolvi

Strang, Pietari Pietarinpoika (taulusta 1. Isä: Strang, Pietari Pietarinpoika) s. 1480. k. 1548 Vimpeli. Talollinen.

Ensimmäiset Strangit ovat tulleet Vimpeliin n. 1400. He lienevät lähtöisin Pietarsaaren pitäjän Sokaluodon ja Skaternön kylistä, Oli isäntänä 1546 - 1548. Oli mainittu Pietarsaaren sakkoluetteloissa 1546: Lappajärven Lauri / Olli Savolainen joutui maksamaan sakkoa 3 markkaa vahingontean Vimpelin Pietari Pietarinpojan kalavedessä. Pietari oli metsästäjä ja aloitti metsämajan ympäristöä pelloiksi.


Lapset:
1) Juho Pekanpoika (katso taulu 3) s. n. 1505 Lappajärvi. k. Lappajärvi. Talollinen, lukkari, turkismetsästäjä.
2) Matti Pietarinpoika (katso taulu 4) s. n. 1500 Vimpeli. k. 1589 Vimpeli. Talollinen.
3) Markus Pietarinpoika (katso taulu 5) s. Vimpeli. Talollinen.
4) Heikki Pietarinpoika s. 1510. k. Alajärvi, Kurejoki. Talollinen, vävy Kurejoella Höökin talossa.
5) Jaakko Pietarinpoika s. 1520. k. Vimpeli.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 3 -

3. sukupolvi

Stronga / Klockars / Söyrinki, Juho Pekanpoika (taulusta 2. Isä: Strang, Pietari Pietarinpoika) s. n. 1505 Lappajärvi. k. Lappajärvi. Talollinen, lukkari, turkismetsästäjä.

Storsöyringin perustaja. Isäntä 1548 - 1552. Talo sijaitsi Kukkulanmäen ja Kärnänsalmen valissä, mutta ei Söyringin nykyisen katatalon paikalla. Matti Savolan kertoman perimätiedon mukaan Söyringin ensimmäisen asukkaan talo oli aluksi Kukkulanmäellä. Lukkari 1550 - 1551. Lappajärvellä ei ollut vielä kirkkoa, Pietarsaaren kappalaiset kävivät Markilla pitämässä jumalanpalveluksia. Veisuuta johti Juho Lukkari (Strånga) Lähde: Lampola, Lappajärven seurakunta. s. 147 Vuoden 1548 verotietojen mukaan tilalla asui 5 henkeä. Lähde: Vähäsöyringin suvun historiaa vuodesta 1450


Lapset:
1) Olavi Juhonpoika (katso taulu 6) s. n. 1525 Lappajärvi, Savonkylä. k. Lappajärvi, Savonkylä . Talollinen, turkismetsästäjä.
2) Antti s. n. 1530 Lappajärvi, Savonkylä. Isäntänä 1566.
3) Lauri s. 1535. Isäntänä 1565 ja 1574.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 4 -

3. sukupolvi

Strang, Matti Pietarinpoika (taulusta 2. Isä: Strang, Pietari Pietarinpoika) s. n. 1500 Vimpeli. k. 1589 Vimpeli. Talollinen.

Matti on mainittu Piesaaren pitäjän Vimpelin kylän talollisena. Storstrangin talon isäntänä veroluetteloiden alkamisesta asti 1548 - 1589. Käräjillä 08.02.1754 tuomittiin Erkki Antinpoika Alajärveltä maksamaan kaikki Matti Pietarinpojan saatavat, erityisesti tynnyri rukiita. Matti määrättiin samoilla käräjillä tutkimaan yhdessä Pietari Laurinpoika Åbyn kanssa Valtaalan Paavo Juhonpojan ja Lappajärven Antti Timosen välistä riitaa, joka koski sanotun Paavon rengin palkkaa. 29.07.158 käräjillä tuomittiin Matti 3 markan sakkoon pyhäpäivänä metsästämisestä. Matti oli isäntänä 40 vuotta.


Lapset:
1) Matti Matinpoika (katso taulu 7) s. n. 1565 Vimpeli. k. n. 1634 Vimpeli.
2) Simo s. Vimpeli. k. Vimpeli.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 5 -

3. sukupolvi

Strang, Markus Pietarinpoika (taulusta 2. Isä: Strang, Pietari Pietarinpoika) s. Vimpeli. Talollinen.

Strangin talon isäntänä 1594 - 1604. Markus Pietarinpoika maksoi kymmennysveroa. Strangin talo ei ollut maakirjatalo.

1. puoliso Barbara, Strang k. Vimpeli.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 6 -

4. sukupolvi

Klåckars / Söyring, Olavi Juhonpoika, (StorStrang) (taulusta 3. Isä: Stronga / Klockars / Söyrinki, Juho Pekanpoika) s. n. 1525 Lappajärvi, Savonkylä. k. Lappajärvi, Savonkylä . Talollinen, turkismetsästäjä.

Storsöyringin isäntänä vuosina 1553 - 1565, 1568 - 1576. Myi turkiksia kruunulle 1572. Lautamies vuodesta 1562. Tuomittiin 40 markan sakkoon talvikäräjillä 08.02.1574, oli vastoin kieltoa myynnyt ilveksen nahan Hannu Fordellin pojalle. Stor-Strang rek.n:o 1, perustetu 1548.Pietari Pietarinpoika, mainittu 1546. Asutuksen vakiintuneisutta osoittavat tavallaan niden aikojen oikeudenkäyntipöytäkirjat, jotka ovat vanhimpia säilyneitä viralisia asiakirjoja. Pietarsaaren talvikäräjillä 28.1.1546 tuomittiin Lappajärven Lauri Hyytinen 3 markan sakkoon Vimpelin Pietari Pietarinpoika Strangin kalavedessä tekemästä vahingonteosta. Asui tilaa veljensä Laurin ja Antin kanssa. Tilalla oli peltoa 5 tynyrinalaa eli 2,5 hehtaaria 1557. Vuoden 1574 eivät veljekset kyenneet maksamaan veroja. Lähde: Vähäsöyringin suvun historiaa vuodesta 1450


Lapset:
1) Pietari Ollinpoika (katso taulu 8) s. n. 1545 Lappajärvi, Savonkylä. k. Lappajärvi, Savonkylä . Talollinen, uudisasukas.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 7 -

4. sukupolvi

Strang, Matti Matinpoika (taulusta 4. Isä: Strang, Matti Pietarinpoika) s. n. 1565 Vimpeli. k. n. 1634 Vimpeli.

Matti Matinpoika oli Storstrangin isäntänä 1589 - 1603. Storstrang oli Matti Matinpojan nimissä 1589 - 1629, mutta nuorempi Matii Matinpoika isännöi puolet ajasta.


Lapset:
1) Matti Matinpoika s. Vimpeli.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 8 -

5. sukupolvi

Söyring / Stronga, Pietari Ollinpoika, Söyrinki (taulusta 6. Isä: Klåckars / Söyring, Olavi Juhonpoika) s. n. 1545 Lappajärvi, Savonkylä. k. Lappajärvi, Savonkylä . Talollinen, uudisasukas.

Pietari Olavinpoika oli isäntänä 1576 - 1582. Strang Matti Pietarinpoika oli isäntänä Stor-Strangissa 1548-1589 Stor-Strang rek.no 1, perustettu 1548. Vuoden 1599 veroluettelon mukaan maksoi Matts Pietarinpoika Strang veroa 4 hengeltä. Viljeltyä alaa oli 20 panninmaata ja 6 lehmää. 1 hehtaari = 5 panninmaata. Eli Matti Pietarinpojalla oli viljeltyä peltopinta-alaa 4 ha. Tämä oli suhteellisen suuri viljelyspinta-ala, kun tiedetään että leipävilja viljeltiin silloin pääosin kaskeamalla ja karjanrehu kerättiin suureksi osaksi jokivarsilta, saarista ja luonnonniityiltä. Silloiset maanraivaustavat ja -välinet huomioon ottaen lasketaan tämänkokoisen tilan raivaamiseen ja rakentamiseen menneen ainakin kahden sukupolven ajan, josta päätellen asutus on alkanut jo 1400-luvun puolella. _____________________ Muutti tilan Söyringin kantatalon nykyiselle paikalle. Söyringin isäntänä 1574 - 1583. Verorästien takaajana hänellä olivat Vimpelin ja Kurejoen Strang´it, eli isoisän veljien lapset. isn serkut. Uudistilallisena hänellä oli verovapaita vuosia. Lähde: Vähäsöyringin suvun historiaa vuodesta 1450


Lapset:
1) Heikki Pekanpoika (katso taulu 9) s. Vimpeli. k. Vimpeli . Talollinen.
2) Sippi Pekanpoika (katso taulu 10) s. 1562 Lappajärvi, Savonkylä. k. Lappajärvi, Savonkylä. Talollinen.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 9 -

6. sukupolvi

Strang ?, Heikki Pekanpoika, Storstrang ? (taulusta 8. Isä: Söyring / Stronga, Pietari Ollinpoika) s. Vimpeli. k. Vimpeli . Talollinen.

isäntänä Stor-Strangissa 1590-1631. Stor-Strang rek.no 1, perustettu 1548.


Lapset:
1) Anders Henricksson (katso taulu 11) k. 1661 Pedersöre, Dalabäck.
2) Lauri Heikinpoika (katso taulu 12) s. Vimpeli.
3) Martti Heikinpoika (katso taulu 13) s. 1601 Vimpeli . k. 1685 Vimpeli . Talollinen; kruununampuja ? (kyttä, kuninkaanskyttä).
4) Pietari Heikinpoika (katso taulu 14) s. 1603 Vimpeli, Strang. k. 1668 Vimpeli, Strang. Talollinen, kruununmetsästäjä.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 10 -

6. sukupolvi

Söyrinki / Söfring / Strang, Sippi Pekanpoika, Stronga (taulusta 8. Isä: Söyring / Stronga, Pietari Ollinpoika) s. 1562 Lappajärvi, Savonkylä. k. Lappajärvi, Savonkylä. Talollinen.

Isäntänä Storsöyringissä 1587 - 1634. Maantarkastuskirjan mukaan oli tilalla peltoa 8 tynnyrinalaa. Karjaveroluettelon mukaan tilalla oli 3 hevosta, 2 härkää ja sonnia, 12 lehmää, 3 vasikkaa 16 lammasta ja 3 sikaa. 1/4 manttaalin tilalla uudisasukkaana savonkylässä. ________ Uudistilasn talousvaikeudet jatkuivat vielä 1580 luvulla, mutta niistä selvittiin Olavi Hyytisen avulla. (Hyytiset viljelivät tilan maita). Vuonna 1585 Söyrinki oli manttaalin suuruinen talo. Söyringiullä oli vuoden 1608 maantarkastuskirjan mukaan peltoa 8 tynnyrinalaa, 4 hehtaaria. Vuoden 1626 karjaveroluettelon mukaan omisti 3 hevosta, 2 härkää ja sonnia, 12 lehmää, 3 vasikkaa, 16 lammasta ja 3 sikaa. Söyringin talonnimi otettiin käyttöön veroluetteloissa 1644. Lähde: Vähäsöyringin suvun historiaa vuodesta 1450


Lapset:
1) Matti Söyringinpoika (katso taulu 15) s. 1587 Lappajärvi, Savonkylä. k. Evijärvi, Kultalahti. Talollinen, vävy.
2) Erkki Söyringinpoka (katso taulu 16) s. 1597 Lappajärvi, Savonkylä. k. 1661 Lappajärvi, Savonkylä. Talollinen.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 11 -

7. sukupolvi

Strang, Anders Henricksson (taulusta 9. Isä: Strang ?, Heikki Pekanpoika) k. 1661 Pedersöre, Dalabäck.

Antti oli Lillstrangin isäntänä Vimpelissä 1631-1639. Hän muutti sitten Ytterpurmoon Simo Pietarinpojan taloon (Tarvonen no 9) ja asettui yhtiömieheksi yli manttaalin suuruiseen taloon. Simo Pietarinpoika oli luvannut käräjillä 22.02.1640 ottaa Antti Heikinpojan avukseen yli manttaalin suuruiselle tilalleen huolehtimaan hänestä ja antamaan hänelle syytingin kuolemaan asti. Samalla hän lupasi puolet irtaimistosta ja kiinteistöstä Antille. Antti oli isäntänä 1644-1649. Myöhemmin hän siirtyi poikansa Markuksen kanssa Pietarsaaren Katternön Strangin taloon. Antin mainitaan olleen sotilaana 1647. Vimpelissä asuvien veljiensä tavoin Antti toimi myös kruununmetsästäjänä.

1. puoliso Brita Jöransdotter, Strang k. 1672 Pedersöre, Dalabäck.

Lapset:
1) Carin s. Pedersöre.
2) Lisa s. Pedersöre.
3) Markus Andersson (katso taulu 17) k. n. 1675 Pedersöre.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 12 -

7. sukupolvi

Strang, Lauri Heikinpoika (taulusta 9. Isä: Strang ?, Heikki Pekanpoika) s. Vimpeli.

Lauri Heikinpoika halusi Västerspangarin isännyyttä 1650- luvulla, mutta sen sai Esko Tuomaanpoika koikkalainen, joka oli naimisissa Laurin veljentyttären Helga Pietarintytär Strang´in kanssa

1. puoliso Riitta, Strang

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 13 -

7. sukupolvi

Strang, Martti Heikinpoika, Storstrang (taulusta 9. Isä: Strang ?, Heikki Pekanpoika) s. 1601 Vimpeli . k. 1685 Vimpeli . Talollinen; kruununampuja ? (kyttä, kuninkaanskyttä).

Strangin talon isäntänä 1625-1630 ja Storstrangin isäntänä vuosina 1632-1673. Vuoden 1641 karja- ja kylvöluettelon mukaan Martilla oli 2 hevosta, 1 vetohärkä, 1 härkämulli, 1 sonni, 11 lehmää, 1 hieho, 12 lammasta, 4 karitsaa, 1 sika, 1 porsas sekä kylvöä 4 tynnyriä. Vuonna 1653 Martti Strang, kuninkaanskyttä ja talollinen Pietarsaaren pitäjän Lappajärven kappelin Vindalan kylästä oli oikeudessa, jossa Kruunupyyn pitäjä vaati häneltä kymmenyksiä, koska Strang oli metsästänyt Kruunupyyn pitäjän mailla. Vuonna 1656 jätti talollinen Martti Strang Lappajärven kappelin Vimpelin kylästä Pietarsaaren käräjille kirkkoherra Elia Hamnin allekirjoittaman ja pitäjän sinetillä varustetun todistuksen, jonka mukaan Strangilta oli tulipalon kautta tuhoutunut melkein koko omaisuus. Vahinko oli valamiesten, Simo Hyytiäisen ja Tuomas Kärnän arvion mukaan 350 kuparitaalaria. Oikeus tutki asian tarkasti ja tuli siihen tulokseen, että asia oli tosi ja että Strangin pitäisi saada jostakin korvausta nauttia, niinkuin tässä pitäjässä on ollut tapana ja niinkuin Hänen Majesteettinsa Kuninkaan käsky on. (F-E Takala Vihtori Peltokankaan muistiinpanojen mukaan.) Kruununampujien velvollisuutena oli toimittaa kruunulle sovittu määrä turkiksia. Viedessään turkiksia Tukholmaan "kytät" matkustvat virkamiesten tapaan maksutta , joten valtakirjan saaminen saattoi tuntua houkuttelevalta. Pyyntimatkoillaan kruununampujat voivat vaatia talonpojilta ruokaa, olutta ja kyytihevosen. Kun heidät lisäksi vapautettiin kruununveroista myllytullia ja ylimääräisiä veroja lukuunottamatta, kuninkaanmiesten oikeudet ja valtuudet olivat erinomaiset. Metsästäjällä oli apulaisenaan tavallisesti hänen oma poikansa, joka oli yleensä vapaa sotaväenotoista. Pari 1650-luvun kruununampujavaltakirjaa (Kustaa Adolf II) seurasi samassa suvussa isältä pojalle, joten kovin innokkaasti järvisetulaiset eivät kruununampujiksi ryhtyneet. Talonhoito kärsi ilmeisesti kruununampujakautena sen verran, että ampujan pojat eivät toimeen helposti ryhtyneet. Lähteiden puuttuessa ei voida selvittää, kuinka paljon ampuja joutuivat vuosittain toimittamaan turkiksia kruunulle. Määrän täytyi olla huomattava, sillä kovin helposti verovapauksia talollisille ei myönnetty. Vuonna 1657 Alajärven Heikki Höök esitti käräjillä 21 kuparitalarin laskun Vimpelin Antti Strangille siitä, että Heikki "oli vahvistanut sukulaismiestään" Anttia aikaisemmin kolmella saukon- ja yhdellä ketunnahalla aikana, jolloin Antti oli ollut kruununampujana. Kruununampujat joutuivat ilmeisesti ajoittain turvautumaan sukulaisten ja naapurien apuun saadakseen velvoitteensa kruunulle täytetyksi. Kytät liikkuivat laajalti ainakin kyliensä ja joskus pitäjiensä ulkopuolella turkisvelvoitteet täyttääkseen. Vuonna 1653 Uudenkaarlepyyn kirkkoherra vaati Uudenkaarlepyyn käräjillä Martti Strangilta ja hänen joukoltaan kymmenyksiä riistasta. Kysymys oli kaiketi Vimpelin Martti Strangista, joka oli "hävittänyt (Uuden) Kaarlepyyn metsäseutuja joukkoineen jo kolmen vuoden ajan". Martin joukkoon kuului ilmeisesti ainakin Vimpelin Pietari Strang ja Markus Lill-Sääksjärvi, jotka saivat metsästäjän valtakirjan 1650-luvun alussa. Metsästäjät olivat ampuneet ilveksiä, saukkoja, näätiä ja karhuja. Kaksi viikkoa ennen kirkkoherran kirjelmän laatimista kytät olivat saaneet saalikseen kolme ilvestä. Kruununampujien saaliista kirkkoherra ei saanut kymmenyksiään, mikä osoittaa heidän vankan asemansa kruunun virkamiehinä. Lähde: Järviseudun Historia I, sivu 401 Vimpelin Strangin karjan arvo oli vuonna 1626 peräti 492 kuparitalaria. Strangin järviseudun suurimpaan karjaan kuului 4 hevosta, 3 härkää tai sonnia, 23 lehmää, 6 vasikkaa, 4 sikaa ja 42 lammasta. Lähde: Järviseudun Historia I, sivu 459 "Kuninkaanskytän", jahtivoudin virka näyttää periytyvän Strangin talossa ja suvussa ainakin 1700-luvulle. Tämän vuosisadan alkupuolella paloi tämä virkamiehen talo. Silloinkin oli jo olemassa jonkinlainen palovakuutuslaitos. Käräjillä anoi vahingon kärsinyt oikeutta keräten vahingonapua, ja oikeus määräsi vahingon suuruuden mukaan alueen, josta keräys saatiin suorittaa. Avun antaminen oli kokonaan antajien hyvästä tahdosta riippuvainen. Korvauksen siis piti suoranaisesti kerjätä. Myöskin Strangin isäntä toi palovahinkonsa Pietarsaaren käräjillä esiin. Mutta hän ei halunnut apua kerjätä, vaan pyysi oikeudelta todistusta vahingosta, ja sen aiheuttamasta omaisuuden menetyksestä, voidakseen sen perusteella pyytää verovapautta. Lähde: F.E. Takala TARIJOS PARASTAAN Vimpeli-Seura r.y. 1980


Lapset:
1) ?? Martintytär (katso taulu 18) k. 1651 Alajärvi, Storhök.
2) Marketta Martintytär (katso taulu 19) s. 1619 Vimpeli. k. 13.01.1689 Lappajärvi. Emäntä.
3) Martti Martinpoika (katso taulu 20) s. 1620 Windala, Vimpeli. k. 13.11.1692 Vimpeli. Talollinen, Storstrangin isäntänä 1674 - 1685.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 14 -

7. sukupolvi

Strang, Pietari Heikinpoika (taulusta 9. Isä: Strang ?, Heikki Pekanpoika) s. 1603 Vimpeli, Strang. k. 1668 Vimpeli, Strang. Talollinen, kruununmetsästäjä.

Strang: rek.no 5, perustettu 1573; Pietari Strang isäntänä 1632 - 1668. merkitty kruununampuja-aikana verotuksellisesti Stor-Strangiin 1635 - 1655. Pietari oli Vimpelin ruodussa sotamiehenä 30-vuotisessa sodassa. Vimpelinjoen pohjoispuoleisen Strangin isäntänä vuosina 1632 - 1668.

1. puoliso Marketta "Kreetta" Ollintytär, Strang s. 01.01.1603. k. 26.11.1676 Vimpeli, Strang.

Lapset:
1) Kaarina Pietarintytär (katso taulu 21) s. Vimpeli.
2) Simo Pietarinpoika (katso taulu 22)
3) Maria Pietarintytär (katso taulu 23) s. Vimpeli.
4) Olavi Pietarinpoika (katso taulu 24) s. 1625 Vimpeli, Strang. k. 28.10.1685 Vimpeli, Strang. Talollinen, Strangin isäntä 1669 - 1683.
5) Helga Pietarintytär (katso taulu 25) s. 01.00.1628. k. 09.08.1693 Vimpeli.
6) Marketta Pietarintytär (katso taulu 26) s. 1646 Vimpeli. k. 02.04.1697 Vimpeli.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 15 -

7. sukupolvi

Söyrinki / Kultalahti, Matti Söyringinpoika (taulusta 10. Isä: Söyrinki / Söfring / Strang, Sippi Pekanpoika) s. 1587 Lappajärvi, Savonkylä. k. Evijärvi, Kultalahti. Talollinen, vävy.

Sotilasrullan mukaan syntynyt 1587. Vuoden 1627 sotilasrullassa on maininta Matin sairaalloisuudesta.

1. puoliso Kultalahti, Valpuri Olavintytär, Söyrinki s. n. 1591. k. 10.01.1669 Lappajärvi, Savonkylä. Emäntä.
Isä: Kultalahti, Olavi Markunpoika s. 1562 Evijärvi Kultalahti.

Lapset:
1) Mikko Matinpoika (katso taulu 27) s. 1609 Evijärvi. k. 21.07.1689 Evijärvi. Talollinen.
2) Riitta Matintytär (katso taulu 28) s. 1619 Lappajärvi, Savonkylä, Söyrinki. k. 26.05.1697 Alajärvi, Menkijärvi, Orava. Emäntä.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 16 -

7. sukupolvi

Söyrinki, Erkki Söyringinpoka, Lill-Söyrinki (taulusta 10. Isä: Söyrinki / Söfring / Strang, Sippi Pekanpoika) s. 1597 Lappajärvi, Savonkylä. k. 1661 Lappajärvi, Savonkylä. Talollinen.

Storsöyringin isäntä 1635 - 1662 ja 1665 - 1668.

1. puoliso Lill-Söyrinki, Anna Matintytär s. 1610. k. 1674 Lappajärvi, Savonkylä. Emäntä.

Lapset:
1) Riitta Erkintytär (katso taulu 29) s. Lappajärvi, Savonkylä. k. 03.05.1676 Lappajärvi, Savonkylä. Lisätietoja: Riitan kuollessa oli mainittu että Matti oli ollut 2 v poissa sotilaana.
2) Leena Erkintytär (katso taulu 30) s. n. 1630 Lappajärvi, Savonkylä.
3) Isak Erkinpoika (katso taulu 31) s. 1636 Lappajärvi, Savonkylä. k. 03.05.1676 Lappajärvi, Savonkylä. Talollinen, Storsöyringin isäntä 1669 - 76, sahatavaran myyjä.
4) Olavi Erkinpoika (katso taulu 32) s. 1650 Lappajärvi, Savonkylä. k. 29.03.1709 Lappajärvi, Savonkylä. Talollinen, Storsöyringin isäntä 1678 - 1705.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 17 -

8. sukupolvi

Strang, Markus Andersson (taulusta 11. Isä: Strang, Anders Henricksson) k. n. 1675 Pedersöre.

Markus oli talollinen isänsä jälkeen Dalabäckin talossa no 14 vuosina 1651 - 1654, sitten myöhemmin Katternö´ssä talossa 21, vuosina 1655 - 1673, tila 1 manttaalin kokoinen.

1. puoliso Margeta Mattsdotter, Strang k. n. 1694 Pedersöre.

Lapset:
1) Anders Markusson (katso taulu 33) s. Pedersöre. k. 1705 Pedersöre.
2) Anna Markusdotter (katso taulu 34) s. Pedersöre. k. 1701 Pedersöre.
3) Hans Markusson (katso taulu 35) s. Pedersöre. k. 1714 Pedersöre. Kuolinsyy: Kuoli köyhyydessä ja kurjuuudessa.
4) Karin Markusdotter (katso taulu 36) s. 1660 Pedersöre. k. 04.04.1721 Ytteresse.

2. puoliso Brita Johansdotter, Strang

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 18 -

8. sukupolvi

Strang, ?? Martintytär, Storhök (taulusta 13. Isä: Strang, Martti Heikinpoika) k. 1651 Alajärvi, Storhök.

1. puoliso Storhök, Markus Heikinpoika s. Alajärvi. k. Alajärvi.
Vuonna 1651 vaati Markus vaimonsa perintöä apeltaan Martti Strang´ ilta


Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 19 -

8. sukupolvi

Strang, Marketta Martintytär, Svarvar (taulusta 13. Isä: Strang, Martti Heikinpoika) s. 1619 Vimpeli. k. 13.01.1689 Lappajärvi. Emäntä.

1. puoliso Svarvar, Markus Heikinpoika s. 1617 Alajärvi, Kurejoki. k. 14.03.1697 Lappajärvi, Savonkylä. Talollinen.
Markus Heikinpoika perusti Lappajärvelle Savonkylään Svarvaren talon 1687. Kuolleiden kirjassa mainitaan Markuksen kuolleen erittäin köyhänä huonemiehenä poikansa luona Lappajärvellä suurena nälkävuotena 1697.

Isä: Heikki Markuksenpoika

Lapset:
1) Heikki Markuksenpoika (katso taulu 37) k. 1681 Lappajärvi.
2) Paavo Markuksenpoika (katso taulu 38) s. Alajärvi. Erkki Yrjönpojan renki, laivamies.
3) Matti Markuksenpoika (katso taulu 39) s. n. 1660 Alajärvi. k. 28.08.1724 Lappajärvi, Ahola.
4) Marketta Markuksentytär (katso taulu 40) s. 1645 Alajärvi, Kurejoki, Svarvar. k. 02.08.1726 Alajärvi, Pynttäri. Talonemäntä.
5) Tuomas Markunpoika (katso taulu 41) s. 1657 Lappajärvi, Savonkylä. k. Alajärvi. Talollinen.
6) Olavi Markunpoika (katso taulu 42) s. 1657 Alajärvi, Kurejoki. k. 27.09.1741 Lappajärvi, Savonkylä. Talollinen, uudisasukas.
7) Antti Markuksenpoika (katso taulu 43) s. 1660 Lappajärvi. k. 1689 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 20 -

8. sukupolvi

Storstrang, Martti Martinpoika (taulusta 13. Isä: Strang, Martti Heikinpoika) s. 1620 Windala, Vimpeli. k. 13.11.1692 Vimpeli. Talollinen, Storstrangin isäntänä 1674 - 1685.

Martti Martinpoika oli isäntänä Stor-Strangissa 1674-1685. Stor-Strang: rek.no 1, perustettu 1548 Kevättulva v. 1692 aiheuti suurta tuhoa Järviseudula, etenkin Vimpelissä ja Alajärvellä. Näiden vahinkojen arvioimiset toimittivat syys-lokakuussa 1692 uskottuina miehinä nimismies Jakob Bäckman ja pitäjän lautamiehet. Pietarsaaren käräjillä helmikuussa 1693 nimismies Bäckman jätti oikeudelle luettelon näistä arvioinneista. Käräjäpöytäkirjan mukaan vahingot olivat seuraavat: Vindala: Olavi Spangar. Hänellä oli nimissään 1/3 eräästä jauhojalkamyllystä joka patoarkkuineen, kivineen ja kaikkine sisusteineen on rikkoutunut ja huuhtoutunut pois, niin että juuri mitään ei ole jäljellä. Tämä vahinko on arvioitu vähintään 36 talariksi, mistä tähän kuluu 12 talaria. Antti Olavinpoika Strangilla ja Martti Martinpoika Strangilla oli yhtäsuuret, eli 1/3 osuudet edellä mainittuun myllyyn. Kun heiltä oli myäskin tuhoutunut muuta omaisuutta, arvioitiin Antti Olavinpojan vahingot 29 talaria 6 äyriä ja Martti Martinpojan vahingot 31 talaria.

1. puoliso Helga Heikintytär, Strang s. 1631 Vimpeli. k. 03.05.1711 Vimpeli. Emäntä.

Lapset:
1) Brita Martintytär (katso taulu 44) s. 1654 Vimpeli, Strang. Lisätietoja: Riitta oli käynyt ripillä vielä 06.06.1709.
2) Maria Martintytär (katso taulu 45) s. Vimpeli. k. 24.06.1736 Pedersöre, Sundby.
3) Heikki k. 1666 Vimpeli.
4) Anna Martintytär (katso taulu 46) s. 1657 Vimpeli, Strang. k. 24.06.1707 Alajärvi, Iiro (Iiruu).
5) Matti Martinpoika (katso taulu 47) s. 1659 Vimpeli, Storstrang . k. 18.07.1715 Vimpeli. Talollinen, lautamies, laamanni, kirkkoväärti. Storstrangin isäntä 1686 - 1709.
6) Erkki Martinpoika (katso taulu 48) s. 05.00.1661 Vimpeli, (Windalaby), Strang. k. 28.03.1740 Veteli, Löija. Perhesuhteet: Onkohan toinen vaimo edellisen sisko?.
7) Liisa Martintytär (katso taulu 49) s. 20.05.1666 Lappajärvi. k. 07.03.1697 Lappajärvi.
8) Juho Martinpoika (katso taulu 50) s. 1667 Vimpeli. k. 16.05.1697 Evijärvi. Vävy.
9) Heikki Martinpoika (katso taulu 51) s. 25.02.1668 Vimpeli. k. 26.10.1744 Vimpeli; Västerspengar. Talollinen, seksmanni.
10) Beata Martintytär (katso taulu 52) s. 1671 Vimpeli. k. 06.06.1756 Vimpeli. Emäntä.
11) Susanna Martintytär (katso taulu 53) s. 1672 Vimpeli; Strang. k. 02.05.1704 Vimpeli; Sääksjärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 21 -

8. sukupolvi

Strang, Kaarina Pietarintytär (taulusta 14. Isä: Strang, Pietari Heikinpoika) s. Vimpeli.

1. puoliso Anders Mattsson s. Lapfors. Carl Polssonin sotilas. Vihitty: 1668 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 22 -

8. sukupolvi

Strang, Simo Pietarinpoika (taulusta 14. Isä: Strang, Pietari Heikinpoika)

1. puoliso Kerttu Jaakontytär, Strang Vihitty: 1669 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 23 -

8. sukupolvi

Strang, Maria Pietarintytär (taulusta 14. Isä: Strang, Pietari Heikinpoika) s. Vimpeli.

1. puoliso Erkkki Markuksenpoika s. Evijärvi. Vihitty: 1669 Lappajärvi. Lisätietoja: Kirkonkirjoista ei selviä mitä taloa Erkki asui!.

Lapset:
1) Sakari Erkinpoika s. 1672 Evijärvi.
2) Erkki Erkinpoika s. 1677 Evijärvi.
3) Riitta Erkintytär s. 18.09.1679 Evijärvi.
4) Markus s. 1682 Evijärvi. k. 1682 Evijärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 24 -

8. sukupolvi

Strang, Olavi Pietarinpoika (taulusta 14. Isä: Strang, Pietari Heikinpoika) s. 1625 Vimpeli, Strang. k. 28.10.1685 Vimpeli, Strang. Talollinen, Strangin isäntä 1669 - 1683.

Strang: rek.no 5, perustettu 1573; Strang Ollli isäntänä 1669 - 1682

1. puoliso Margeta Laurintytär, Strang s. 01.01.1625. k. 25.12.1683 Vimpeli, Strang . Emäntä.
Strang: rek.no 5, perustettu 1573 Reetta hoiti isännyyttä 1684 - 1685

Lapset:
1) Antti Olavinpoika (katso taulu 54) s. 1657 Vimpeli . k. 13.01.1730 Vimpeli, Strang. Talollinen, isäntänä 1686 - 1708 ja 1719. Lisätietoja: Syntymäaika epätarkka.
2) Pietari Ollinpoika (katso taulu 55) s. 1666 Vimpeli, Strang. k. 1689 Vimpeli, Strang. Talollinen.
3) Helga Ollintytär (katso taulu 56) s. 1672 Vimpeli. k. Vimpeli.
4) Matti Olavinpoika s. 1677 Vimpeli.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 25 -

8. sukupolvi

Strang, Helga Pietarintytär, Koikkalainen (taulusta 14. Isä: Strang, Pietari Heikinpoika) s. 01.00.1628. k. 09.08.1693 Vimpeli.

1. puoliso Koikkalainen, Esko Tuomaanpoika s. 06.00.1634 Vimpeli. k. 14.08.1700 Vimpeli. Västerspangarin isäntä 1663 - 1686.
Isä: Koikkalainen, Tuomas

Lapset:
1) Riitta Eskontytär (katso taulu 57) s. 1653 Vimpeli. k. 30.08.1725 Vimpeli. Emäntä.
2) Matti Eskonpoika (katso taulu 58) s. 1659. k. 30.04.1693 Vimpeli. Vesterspangarin isäntä 1687 - 1693.
3) Maria Eskontytär (katso taulu 59) s. 1662 Vimpeli. k. 15.04.1696 Vimpeli, Spangar.
4) Tuomas, Eskonpoika (katso taulu 60) s. 1665 Vimpeli.
5) Erkki Eskonpoika (katso taulu 61) s. 04.03.1668 Vimpeli. k. 20.05.1718 Vimpeli. Talollinen, Vesterspangarin isäntänä 1694 - 1709.
6) Marketta Eskontytär (katso taulu 62) s. 04.02.1672 Vimpeli. k. 24.11.1748 Vimpeli, Lund. Emäntä.
7) Susanna Eskontytär (katso taulu 63) s. 1673 Vimpeli. k. 20.08.1704 Vimpeli.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 26 -

8. sukupolvi

Strang, Marketta Pietarintytär, Tikkkanen (taulusta 14. Isä: Strang, Pietari Heikinpoika) s. 1646 Vimpeli. k. 02.04.1697 Vimpeli.

1. puoliso Tikkkanen, Lauri Matinpoika s. 1644. k. 18.04.1721 Vimpeli. Talollinen.
Lauri oli isäntänä yhtiömiehensä Jaakko Murtoniemen kanssa omistamassaan Murtoniemen talossa.

Lapset:
1) Juho s. 1671. k. 1697.
2) Olavi s. 1675. k. 1697.
3) Maria Laurintytär s. 1680. Piika.
Matti Heikinpoika Strangin tyttären, Marketan kuoleman yhteydessä 14.01.1701 kerrotaan Marian olevan piikana Tikkasessa Marketan äidillä.
4) Riitta Laurintytär (katso taulu 64) s. 1684 Lappajärvi, Savonkylä, Vanhakartano. k. 25.04.1771 Alajärvi, Kurejoki, Hök. Emäntä. Kuolinsyy: Vanhuus.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 27 -

8. sukupolvi

Kultalahti, Mikko Matinpoika (taulusta 15. Isä: Söyrinki / Kultalahti, Matti Söyringinpoika) s. 1609 Evijärvi. k. 21.07.1689 Evijärvi. Talollinen.

Evijärven Kultalahden isäntä 1644 - 1673.

1. puoliso Riitta Hannuntytär, Kultalahti s. n. 1610. k. 13.05.1685 Evijärvi. Emäntä. Vihitty: ??.

Lapset:
1) Antti s. n. 1625 Evijärvi.
2) Mikko s. n. 1630 Evijärvi. Kiltalahden isäntä 1687.
3) Riitta s. n. 1635 Evijärvi.
4) Paavo Mikonpoika (katso taulu 65) s. 13.01.1639 Evijärvi. k. 11.02.1699 Lappajärvi haudattu 19.02.1699. Talollinen, uudistilallinen.
5) Maunu Mikonpoika (katso taulu 66) s. 13.01.1639 Evijärvi, Kultalahti. k. 24.05.1697 Evijärvi, Kultalahti. Talollinen, Norrkultalahden isäntä 1674 - 1685, 1689.

2. puoliso Maria Olavintytär, Kultalahti s. 1647. k. 22.07.1697 Evijärvi, Kultalahti. Vihitty: 1687 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 28 -

8. sukupolvi

Söyrinki, Riitta Matintytär (taulusta 15. Isä: Söyrinki / Kultalahti, Matti Söyringinpoika) s. 1619 Lappajärvi, Savonkylä, Söyrinki. k. 26.05.1697 Alajärvi, Menkijärvi, Orava. Emäntä.

1. puoliso Orava, Erkki Yrjönpoika s. 1621 Alajärvi, Menkijärvi. k. 26.07.1693 Alajärvi. Talollinen.

Lapset:
1) Nuutti Erkinpoika (katso taulu 67) s. 1643 Alajärvi, Menkijärvi. k. 07.08.1697 Alajärvi, Menkijärvi. Talolinen.
2) Riitta Erkintytär (katso taulu 68) s. 1644 Alajärvi, Menkijärvi. k. 11.03.1704 Alajärvi, Menkijärvi. Perhesuhteet: Kuolleitten kirjassa: Laivamiehen leski.
3) Tuomas Erkinpoika (katso taulu 69) s. 1646 Lappajärvi, Orava, Söffring. k. 31.01.1697 Lappajärvi, Hietoja. Uudisasukas Hietojalla / Lundissa. Isäntänä 1695 - 96. Tila perustettu 1695.
4) Tapani Erkinpoika (katso taulu 70) s. 1656 Alajärvi. k. 1697 Alajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 29 -

8. sukupolvi

Söyrinki, Riitta Erkintytär, Koppar (taulusta 16. Isä: Söyrinki, Erkki Söyringinpoka) s. Lappajärvi, Savonkylä. k. 03.05.1676 Lappajärvi, Savonkylä. Lisätietoja: Riitan kuollessa oli mainittu että Matti oli ollut 2 v poissa sotilaana.

1. puoliso Koppar, Matti Eskonpoika, Koppari k. Lappajärvi. Sotilas. Vihitty: 1668 Lappajärvi.
Isä: Koppar, Esko Heikinpoika
Äiti: Valpuri Joosepintytär s. 1617.

Lapset:
1) Matti s. 1668 Evijärvi.
2) Leena Matintytär (katso taulu 71) s. 1672. k. 27.09.1716 Lappajärvi, Savonkylä. Emäntä.
3) Susanna s. 1674 Evijärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 30 -

8. sukupolvi

Söyrinki, Leena Erkintytär, Nykänen / Söyrinki (taulusta 16. Isä: Söyrinki, Erkki Söyringinpoka) s. n. 1630 Lappajärvi, Savonkylä.

1. puoliso Nykänen / Söyrinki, Simo Paavonpoika Storsöyringin isäntä 1663 - 1664.
Isä: Nykänen, Paavo Niilonpoika s. 1557 Lappajärvi, Savonkylä. Talollinen.
Äiti: Kirsti, Nykänen Emäntä.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 31 -

8. sukupolvi

Storsöyrinki, Isak Erkinpoika (taulusta 16. Isä: Söyrinki, Erkki Söyringinpoka) s. 1636 Lappajärvi, Savonkylä. k. 03.05.1676 Lappajärvi, Savonkylä. Talollinen, Storsöyringin isäntä 1669 - 76, sahatavaran myyjä.

Storsöyringin isäntä 1669-1676.

1. puoliso Nykänen, Riitta Mikontytär, Storsöyrinki s. n. 1634 Lappajärvi, Savonkylä. k. 24.10.1720 Lappajärvi, Savonkylä. Emäntä, Riitta oli Storsöyringin isäntä 1677.
Isä: Nykänen, Mikko Paavonpoika s. 1610 Lappajärvi, Savonkylä. Tilallinen.
Äiti: Maria Ollintytär, Nykänen s. 1604. Emäntä.

Lapset:
1) Erkki Iisakinpoika (katso taulu 72) s. Lappajärvi, Savonkylä. k. Lappajärvi.
2) Maria Isakintytär (katso taulu 73) s. 29.01.1667 Lappajärvi, Savonkylä. k. 29.06.1703 Lappajärvi haudattu 05.07.1703.
3) Paavo Iisakinpoika (katso taulu 74) s. 25.01.1670 Lappajärvi. k. 07.11.1737 Lappajärvi, Savonkylä. Talollinen, Storsöyringin isäntänä 1706 - 1725. Ammatinlisäyksiä: Kylän vanhin, ryssien asetama.
4) Kerttu Iisakintytär (katso taulu 75) s. 1673 Lappajärvi. k. 14.02.1742 Evijärvi.
5) Johannes s. 1675 Lappajärvi, Savonkylä. k. 1676 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 32 -

8. sukupolvi

Söyrinki, Olavi Erkinpoika (taulusta 16. Isä: Söyrinki, Erkki Söyringinpoka) s. 1650 Lappajärvi, Savonkylä. k. 29.03.1709 Lappajärvi, Savonkylä. Talollinen, Storsöyringin isäntä 1678 - 1705.

Olli Erkinpoika oli tervanpolttaja. On olemassa Söyringin Hautakangas niminen paikka muistona söyrinkiläisten tervanpoltosta. Olavi Erkinpojan omaisuus arvioitiin 1694 400 kuparitaalarin arvoiseksi. Olavin jälkeen tuli isännäksi Iisakki-veljen poia Paavo. Söyringin tila jaettiin 1679, jolloin Olavi jäi kantatilalle ja Iisakki-veljen leski asettui pakaritupaan ja Lillsöyringin isännäksi. Lähde: Vähäsöyringin suvun historiaa vuodesta 1450

1. puoliso Tarvonen, Maria Erkintytär, Lill-Söyrinki s. 1647 Savonkylä Lappajärvi. k. 17.11.1712 Savonkylä Lappajärvi. Vihitty: 25.10.1668 Lappajärvi.
Maria hallitsi taloa 1698 - 1703.

Isä: Tarvonen, Erkki Paulinpoika s. 1614 Savonkylä. Talollinen.
Äiti: Hyytinen, Marketta Simontytär, Tarvonen s. 1625 Savonkylä, Lappajärvi.

Lapset:
1) Anna Ollintytär (katso taulu 76) s. 1669 Lappajärvi, Savonkylä. k. 28.05.1723 Evijärvi, Åby, Lill-Lassila. Kuolinsyy: Kuoli rintakipuun.
2) Marketta Olavintytär (katso taulu 77) s. 1672 Lappajärvi, Savonkylä. k. 24.01.1747 Ytterpurmo, Urban. Perhesuhteet: Kaksonen, toinen menehtyi.
3) Maria s. 1673 Lappajärvi, Savonkylä. k. Lappajärvi. Perhesuhteet: Kuoli lapsena.
4) Olli s. 1677 Lappajärvi, Savonkylä.
5) Beata s. 1678 Lappajärvi, Savonkylä.
6) Erkki Olavinpoika (katso taulu 78) s. 03.08.1681 Lappajärvi, Söffring (Savonkylä). k. 06.05.1726 Lappajärvi, Savonkylä. Lillsöyringin isäntä 1706 - 1727.
7) Matti Ollinpoika (katso taulu 79) s. 06.12.1682 Lappajärvi, Savonkylä. k. 10.03.1753 Purmojärvi, Lappajärvi. Vävy Purmojärvven Förstissä, talollinen, liikemies, seksmanni.
8) Juho Olavinpoika (katso taulu 80) s. 1685 Lappajärvi, Savonkylä. k. 03.01.1763 Evijärvi, Särkijärvi, Brefdragare. Lisätietoja: Muutti Evijärven Brefdragareen.
9) Maria Olavintytär (katso taulu 81) s. 11.03.1688 Lappajärvi, Savonkylä. k. 17.11.1745 Evijärvi. Emäntä.
10) Lauri s. 15.08.1690 Lappajärvi, Savonkylä.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 33 -

9. sukupolvi

Strang, Anders Markusson (taulusta 17. Isä: Strang, Markus Andersson) s. Pedersöre. k. 1705 Pedersöre.

Huvudman 1674-1697 på hemmanet no 21. Anders har upprättat sitt testamente 18 juli 1688: "Såsom jag förmedels! min tilltagande ålderdom och svaga manshjälp, jämväl i anseende till den tro och flitighet jag härtill har erfarit och förstått av min mag Johan Påhlsson, är förorsakat vorden att göra honom bofast på hemmanet, som jag nu åbor med min broder Hans Markusson, om 1 mantal i Katternö belägit, sådeles att han efter min död skall njuta hälften med min son Hans Andersson och vara med honom lika arvfallen i lösörerna, emedan de fasta kommer kronan till, sedan syskons och andras del avdragen är. Och skall ej heller min son Hans hava makt att tvinga denne sin svåger Johan ifrån hemmanet, utan skall han i alla måtto vara så när det att bebo som min son och broder, så länge de kunna det försvara och uppehålla. Dock med den kondition och förord, att de näst all tro och flitighet gå oss sina föräldrar med all skyldig hörsamhet tillhanda in till vår död, och sedan Gud behagar oss i en salig stund ifrån denna världen, där de överleva, låta oss hederligen och väl efter råd och lägenhet komma till grava, med den förmaning att de frukta Gud och leva som bröder i sämd och kärlek, så få de mycket gott av Herres hand. Att sålunda min vilja är med min hustrus ja och samtycke, låter jag mig vitterligen skriva mitt namn och själv rister vanliga bomärke." Vid tinget 28-29 augusti 1705 upplyste Johan Påhlsson svärfaderns testamente, emedan denne "förledne våras genom döden avgått". (Släkt och Bygd nr 25)

1. puoliso Malin Andersdotter, Strang k. 1696 Pedersöre.

Lapset:
1) Beata s. Pedersöre, Katternö.
2) Karin s. Pedersöre, Katternö. k. n. 1700 Pedersöre.
3) Margeta Andersdotter (katso taulu 82) s. Pedersöre. k. Pedersöre. Kuolinsyy: Kuoli Isonvihan aikana.
4) Hans Andersson s. Pedersöre. k. Pedersöre. Lisätietoja: Tukholmassa 1695.

2. puoliso Malin Mattsdotter, Strang s. 1678 Pedersöre. k. 19.06.1725 Pedersöre. Vihitty: 1697.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 34 -

9. sukupolvi

Strang, Anna Markusdotter, Timonen (taulusta 17. Isä: Strang, Markus Andersson) s. Pedersöre. k. 1701 Pedersöre.

Oikeudessa 01.08.1701 vaativat Anders Markusson ja sisko Karin perintöä siskoltaan, joka oli ollut aviossa Markus Timosen kanssa Dalabäck´istä ja kuolleet lapsettomana. Lähde: Släkt och Bygd no 25

1. puoliso Timonen, Markus k. Pedersöre, Dalabäck.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 35 -

9. sukupolvi

Strang, Hans Markusson (taulusta 17. Isä: Strang, Markus Andersson) s. Pedersöre. k. 1714 Pedersöre. Kuolinsyy: Kuoli köyhyydessä ja kurjuuudessa.

1. puoliso Lisa Olofsdotter, Strang k. 1697 Pedersöre, Katternö, Strang. Vihitty: n. 1675 Pedersöre.

Lapset:
1) Anders Hansson (katso taulu 83) s. Pedersöre, Katternö. k. 1715 Pedersöre.
2) Karin s. Pedersöre, Katternö.
3) Anna Hansdotter (katso taulu 84) s. 1674 Pedersöre, Katternö. k. 23.02.1750 Pedersöre.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 36 -

9. sukupolvi

Strang, Karin Markusdotter (taulusta 17. Isä: Strang, Markus Andersson) s. 1660 Pedersöre. k. 04.04.1721 Ytteresse.

1. puoliso Hans Mattsson k. 1714 - 1721 välillä. Kuolinsyy: Svälter ihjäl.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 37 -

9. sukupolvi

Svarvar, Heikki Markuksenpoika (taulusta 19. Äiti: Strang, Marketta Martintytär) k. 1681 Lappajärvi.

1. puoliso Valpuri Matintytär, Svarvar s. n. 1637 Alajärvi, Menkijärvi. k. 1697 Alajärvi, Kurejoki, Svarvar.

Lapset:
1) Sipi Heikinpoika (katso taulu 85) s. n. 1654 Lappajärvi. k. 09.02.1740 Alajärvi.
2) Valpuri s. 1670 Alajärvi.
3) Leena s. 1681 Alajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 38 -

9. sukupolvi

Svarvar, Paavo Markuksenpoika (taulusta 19. Äiti: Strang, Marketta Martintytär) s. Alajärvi. Erkki Yrjönpojan renki, laivamies.

Olettamus Paavo Svarvar´in kuolinpaikasta Karlskrona. Kuolleitten kirjassa mainitaann aviovaimon Riitan olevan laivamiehen leski.

1. puoliso Orava ?, Riitta Erkintytär, Svarvar s. 1644 Alajärvi, Menkijärvi. k. 11.03.1704 Alajärvi, Menkijärvi. Perhesuhteet: Kuolleitten kirjassa: Laivamiehen leski.
Isä: Orava, Erkki Yrjönpoika s. 1621 Alajärvi, Menkijärvi. Talollinen.
Äiti: Söyrinki, Riitta Matintytär s. 1619 Lappajärvi, Savonkylä, Söyrinki. Emäntä.

Lapset:
1) Heikki Paavonpoika (katso taulu 86) s. Alajärvi. k. 24.03.1700 Lappajärvi, Kauhajärvi. Torppari.
2) Erkki Paavonpoika (katso taulu 87) s. 1672 Alajärvi.
3) Marketta s. 1672 Alajärvi. k. 1672 Alajärvi. Perhesuhteet: Kaksonen Erkin kanssa.
4) Tuomas Paavonpoika (katso taulu 88) s. 1674 Alajärvi. k. 09.05.1734 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 39 -

9. sukupolvi

Svarvar, Matti Markuksenpoika (taulusta 19. Äiti: Strang, Marketta Martintytär) s. n. 1660 Alajärvi. k. 28.08.1724 Lappajärvi, Ahola.

1. puoliso Finnilä, Kirsti Abrahamintytär, Svarvar s. 1652 Lappajärvi. k. 03.11.1712 Lappajärvi, Ahola. Vihitty: 1680 Lappajärvi.
Isä: Finnilä, Abraham Matinpoika s. Lappajärvi.
Äiti: Finnilä, Dordi Eskilintytär, Finnilä s. 1616.

Lapset:
1) Erkki s. 1681 Alajärvi. k. 10.07.1681 Alajärvi.
2) Juho Matinpoika (katso taulu 89) s. 1682 Alajärvi. k. 21.04.1752 Lappajärvi, Svarvar.
3) Riitta s. 16.08.1684 Alajärvi.
4) Liisa Matintytär (katso taulu 90) s. 16.08.1684 Alajärvi.
5) Maria Matintytär (katso taulu 91) s. 1686 Alajärvi.
6) Kaisa s. 08.10.1688 Alajärvi. Lisätietoja: Asui vuoteen 1732 veljensä Juho Matinpojan luona.
7) Kirsti Matintytär (katso taulu 92) s. 1690 Lappajärvi. k. 02.02.1729 Lappajärvi, Örn.
8) Erkki s. 1692 Lappajärvi. k. 28.08.1724.
9) Susanna s. 1693 Lappajärvi. k. 13.08.1693 Lappajärvi.
10) Magdaleena s. 1693 Lappajärvi. k. 13.08.1693 Lappajärvi.
11) Matti s. 13.08.1694 Lappajärvi. k. 30.09.1694 Lappajärvi.
12) Simo Matinpoika (katso taulu 93) s. 05.09.1695 Lappajärvi. k. 05.05.1765 Brask hemman Larsmo. Bonde på Brask hemman i Larsmo (Luoto).
13) Jaakko s. 05.05.1698 Lappajärvi. k. 16.08.1698 Lappajärvi.

2. puoliso Lantela, Liisa Jaakontytär, Svarvar s. 1685 Evijärvi. k. 11.05.1760 Lappajärvi. Vihitty: 19.02.1705 Lappajärvi.
Isä: Seppä ?, Jaakko Martinpoika s. 1661 Lappajärvi, Porasjärvi. Seppä.
Äiti: Koukkari, Maria Paavontytär s. 1670 Lappajärvi, Kauhajärvi. Emäntä.
Lapset:
1) Liisa s. 1717 Lappajärvi. k. 02.06.1717 Lappajärvi.
2) Matti s. 04.04.1718 Lappajärvi.
3) Jaakko s. 31.07.1719 Lappajärvi. k. 01.11.1719 Lappajärvi.
4) Liisa s. 31.07.1719 Lappajärvi. k. Lappajärvi. Perhesuhteet: Kuollut lapsena.
5) Liisa s. 25.02.1722 Lappajärvi.
6) Eeva s. 14.06.1723 Lappajärvi. k. 19.07.1723 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 40 -

9. sukupolvi

Svarvar, Marketta Markuksentytär, Pynttäri (taulusta 19. Äiti: Strang, Marketta Martintytär) s. 1645 Alajärvi, Kurejoki, Svarvar. k. 02.08.1726 Alajärvi, Pynttäri. Talonemäntä.

1. puoliso Pynttäri, Matti Pietarinpoika s. 1643 Alajärvi, Pynttäri. k. 20.06.1687 Alajärvi, Pynttäri. Talollinen, Storpynttärin isäntänä 1675 - 1687. Vihitty: 29.11.1668 Lappajärvi.
Isä: Pynttäri, Pietari Simonpoika s. 1620 Alajärvi, Pynttäri. Talollinen.
Äiti: Keisari, Marketta Vilpuntytär s. n. 1617 Soini, Kuninkaanjoenkylä, Keisari. Talonemäntä.

Lapset:
1) Liisa Matintytär (katso taulu 94) s. 1670 Alajärvi, Pynttäri. k. 09.03.1757 Vimpeli, Visti. Emäntä. Kuolinsyy: Halvaus.
2) Pietari Matinpoika (katso taulu 95) s. 1671 Alajärvi. k. 16.12.1753 Alajärvi, Pynttäri. Talollinen. Kuolinsyy: Vanhuus, kramppeja.
3) Anna s. 22.02.1674 Alajärvi, Pynttäri.
4) Johan Mattson (katso taulu 96) s. 20.06.1679 Alajärvi, Pynttäri. k. 27.07.1752 Pedersöre, Lillsandsund. Bonde, talollinen, kruununkirvesmies. Kuolinsyy: Frossa; horkka (kuumepuistatus).
5) Elias Mattsson (katso taulu 97) s. 1684 Alajärvi, Pynttäri. k. 16.05.1760 Munsala, Wäxala, Nissas. Bonde, talollinen. Lisätietoja: Eljas Mattsson flyttade med sin familj ca. 1720 till Munsala Nissas hus. Kuolinsyy: Ålderdom; vanhuus.
6) Marketta s. 27.01.1688 Alajärvi, Pynttäri. k. 11.01.1707 Alajärvi, Pynttäri.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 41 -

9. sukupolvi

Svarvar, Tuomas Markunpoika (taulusta 19. Äiti: Strang, Marketta Martintytär) s. 1657 Lappajärvi, Savonkylä. k. Alajärvi. Talollinen.

1. puoliso Lund, Brita Yrjöntytär, Svarvar s. 1657 Ruovesi. k. 12.10.1695 Alajärvi, Kurejoki. Emäntä. Vihitty: 13.01.1677 Lappajärvi.

Lapset:
1) Juho s. 04.06.1699, Alajärvi; syntymäaika täytyy olla väärä, äidin kuoleman jälkeen!.
2) Marketta Tuomaantytär (katso taulu 98) s. 14.04.1678 Alajärvi. k. 23.04.1708 Alajärvi, Kurejoki, Juuti. Kuolinsyy: Lapsivuode.
3) Maria Tuomaantytär (katso taulu 99) s. 09.04.1682 Alajärvi. k. 05.12.1742 Lappajärvi, Eskeli.
4) Kaisa Tuomaantytär (katso taulu 100) s. 1685 Alajärvi.
5) Erkki Tuomaanpoika (katso taulu 101) s. 11.04.1684 Alajärvi, Kurejoki, Svarvar. k. 1756 Alajärvi, Kurejoki, Sorvari. Talollinen. Kuolinsyy: Vanhuus.
6) Liisa s. 23.04.1686 Alajärvi.
7) Valpuri Tuomaantytär (katso taulu 102) s. 13.03.1694 Alajärvi, Kurejoki, Svarvar. k. 25.02.1743 Alajärvi, Kyröläinen. Emäntä.
8) Susanna s. 15.06.1690 Alajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 42 -

9. sukupolvi

Svarvar, Olavi Markunpoika (taulusta 19. Äiti: Strang, Marketta Martintytär) s. 1657 Alajärvi, Kurejoki. k. 27.09.1741 Lappajärvi, Savonkylä. Talollinen, uudisasukas.

Svarvarien talo jaettiin 1704, Olavi Markunpoika oli uudisasukkaana ja isäntänä uudessa Svarvarissa 1704 - 1708, jonka nimi oli myöhemmin Olli.

1. puoliso Karvala, Wendila Pertuntytär, Svarvar s. 1667 Lappajärvi, Savonkylä, Karvala. k. 29.05.1708 Lappajärvi, Savonkylä. Emäntä. Vihitty: 28.10.1686 Lappajärvi.
Isä: Karvala, Perttu Niilonpoika s. 1625 Lapua, Haapakoski. Vävy, talollinen.
Äiti: Karvala, Kaarina Eskontytär s. 1644 Lappajärvi, Savonkylä. Emäntä.

Lapset:
1) Matti Ollinpoika (katso taulu 103) s. Lappajärvi, Svarvar. k. Lappajärvi.
2) Juho s. 24.06.1690 Lappajärvi, Svarvar. k. 12.09.1690 Lappajärvi.
3) Liisa s. 1691 Lappajärvi, Svarvar. k. Lappajärvi.
4) Valpuri s. 1693 Lappajärvi, Svarvar. k. Lappajärvi.
5) Marketta s. 25.05.1694 Lappajärvi, Svarvar. k. 13.06.1697 Lappajärvi.
6) Maria s. 28.06.1698 Lappajärvi, Svarvar. k. 07.04.1715 Lappajärvi, Svarvar.
7) Esko Olavinpoika (katso taulu 104) s. 05.06.1700 Lappajärvi, Savonkylä, (Sawobyy). k. 23.04.1758 Lappajärvi, Savonkylä. Talollinen.
8) Perttu Ollinpoika (katso taulu 105) s. 14.08.1702 Lappajärvi (keskipäivällä klo 11 jälkeeen). k. 29.03.1752 Lappajärvi, Savonkylä. Talollinen. Kuolinsyy: Pistos.
9) Yrjö s. 21.04.1704 Lappajärvi, Svarvar.
10) Sofia s. 21.04.1706 Lappajärvi, Svarvar. k. 16.12.1765 Lappajärvi.
11) Marketta s. 24.05.1708 Lappajärvi, Svarvar. k. 12.07.1709 Lappajärvi.
12) Vendla s. 24.05.1708 Lappajärvi, Svarvar. k. 12.06.1708 Lappajärvi.

2. puoliso Örn, Marketta Yrjöntytär, Svarvar s. 1667 Lappajärvi. k. 1747 Lappajärvi. Vihitty: ??.
Isä: Örn, Yrjö Jönsinpoika
Äiti: Valpuri Pertintytär, Örn s. n. 1614.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 43 -

9. sukupolvi

Svarvar, Antti Markuksenpoika (taulusta 19. Äiti: Strang, Marketta Martintytär) s. 1660 Lappajärvi. k. 1689 Lappajärvi.

1. puoliso Finnilä / Svarvar, Susanna Matintytär, Svarvar s. 1651 Lappajärvi, Finnilä. k. 07.06.1741 Alajärvi, Kurejoki, Juuti. Emäntä. Vihitty: 1683 Lappajärvi.
Toisesta Avioliitosta Kaarle Maununpojan kannssa oli 5 lasta ja viiimeisen lapsen susanna synnytti 53 vuotiaana, jos syntymävuosi 1651 olisi oikea. Susanna eli 90 vuotiaaksi!

Isä: Storfinnilä, Matti Abrahaminpoika s. 1638 Lappajärvi. Talollinen.
Äiti: Liisa Erkintytär, Storfinnilä s. n. 1621. Emäntä.

Lapset:
1) Marketta s. 05.01.1684 Lappajärvi.
2) Heikki s. 02.10.1685 Lappajärvi. k. 1697 haudattu 01.05.1697.
3) Susanna Antintytär (katso taulu 106) s. 1687 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 44 -

9. sukupolvi

Storstrang, Brita Martintytär, Saukkonen (taulusta 20. Isä: Storstrang, Martti Martinpoika) s. 1654 Vimpeli, Strang. Lisätietoja: Riitta oli käynyt ripillä vielä 06.06.1709.

1. puoliso Saukkonen, Olavi Eskonpoika s. n. 1654. Vihitty: 1674 Lappajärvi. Lisätietoja: Viimeinen ripilläkäynti 29.07.1709.
Isä: Saukkonen, Esko
Äiti: Marketta Pekantytär, Saukkonen s. 1618.

Lapset:
1) Kaarina Olavintytär (katso taulu 107) s. 1674 Alajärvi, Övermark, Saukkonen. Lisätietoja: Viimeinen ehtoollinen Lappajärven rippikirjassa 26.03.1699.
2) Helga Olavintytär (katso taulu 108) s. 10.02.1678 Soini, Möksy, Saukkoin. k. 28.02.1704 Soini, Keisari. Talonemäntä.
3) Liisa s. 1681 Alajärvi, Övermark, Saukkonen.
4) Susanna s. 1684 Alajärvi, Övermark, Saukkonen. k. 23.04.1709 Alajärvi, Övermark, Saukkonen.
5) Simo Olavinpoika (katso taulu 109) s. 26.11.1686 Alajärvi, Övermark, Saukkonen.
6) Erkki Olavinpoika (katso taulu 110) s. 1689 Alajärvi, Övermark, Saukkonen.
7) Maria s. 1693 Alajärvi, Övermark, Saukkonen. k. 05.12.1705 Alajärvi.
8) Marketta Olavintytär (katso taulu 111) s. 30.12.1695 Alajärvi, Övermark, Saukkonen. k. 28.02.1758 Alajärvi, Saukkonen. Emäntä.
9) Heikki s. 22.05.1697 Alajärvi, Övermark, Saukkonen.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 45 -

9. sukupolvi

Storstrang, Maria Martintytär, Mygg / Storkass (taulusta 20. Isä: Storstrang, Martti Martinpoika) s. Vimpeli. k. 24.06.1736 Pedersöre, Sundby.

1. puoliso Mygg / Storkass, Simo Matinpoika k. 1719 1721 ?, Pedersöre. Strangin vävy, kruunun laivamies. Vihitty: 1680 Lappajärvi. Lisätietoja: Simo osti Storkassin tilan Pedersören Sunbystä 1719.

Lapset:
1) Liisa Simontytär (katso taulu 112) s. 1681 Vimpeli. k. 11.04.1755 Pedersöre, Sundby, Storkass.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 46 -

9. sukupolvi

Storstrang, Anna Martintytär, Hokkanen (taulusta 20. Isä: Storstrang, Martti Martinpoika) s. 1657 Vimpeli, Strang. k. 24.06.1707 Alajärvi, Iiro (Iiruu).

1. puoliso Hokkkain, Markus Markuksenpoika, Hokkanen s. 1659 Alajärvi, Hockain. k. 26.03.1709 Vimpeli, Strang. Vihitty: 1673 Lappajärvi.
Isä: Hokkain, Markus Håkaninpoika

Lapset:
1) Pietari s. 1675 Alajärvi, Övermark. k. 1699 Alajärvi, Övermark.
2) Lauri Markunpoika (katso taulu 113) s. 1676 Alajärvi, Övermark. k. 13.02.1761 Alajärvi, Möksy, Hongisto. Uudisasukas. Perhesuhteet: Vihittäessä "torpparin poika". Juhon syntyessä Lauri maintaan: Hongikon torppari.
3) Liisa s. 1679 Alajärvi, Övermark. k. 26.11.1697 Alajärvi, Övermark.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 47 -

9. sukupolvi

Storstrang, Matti Martinpoika, Strang (taulusta 20. Isä: Storstrang, Martti Martinpoika) s. 1659 Vimpeli, Storstrang . k. 18.07.1715 Vimpeli. Talollinen, lautamies, laamanni, kirkkoväärti. Storstrangin isäntä 1686 - 1709.

Lappajärven esimmäisen rippikirjan mukaan v. 1694 "LAPPAJÄRVEN SEURAKUNTA" 1637 - 1937; sivu 21 isäntänä Stor-Strangissa 1686-1709. Stor-Strang: rek.no 1, perustettu 1548

1. puoliso Kärnä, Dordi Tuomaantytär, Storstrang s. 1652 Lappajärvi, Savonkylä (Savobyy), Kärnä. k. 17.08.1733 Vimpeli, Strang. Emäntä. Vihitty: 03.06.1674 Lappajärvi.
Isä: Norr-Kärnä, Tuomas Tuomaanpoika s. 1605 Lappajärvi, Savonkylä, Kärnä. Talollinen, nimismies.
Äiti: Kärnä, Dordi "Terhi" Simontytär, Norr-Kärnä s. 1608 Lappajärvi, Savonkylä.

Lapset:
1) Marketta s. 1675 Vimpeli. k. ennen 1684.
2) Liisa s. 1678 Vimpeli. k. 1681 Vimpeli.
3) Erkki Matinpoika (katso taulu 114) s. 04.05.1681 Vimpeli. k. 13.06.1725 Vimpeli. Talollinen, Strangin isäntänä 1708 - 1725.
4) Marketta Matintytär (katso taulu 115) s. 07.05.1684 Vimpeli. k. Vimpeli.
5) Valpuri Matintytär (katso taulu 116) s. 01.05.1687 Vimpeli. k. 02.02.1715 Alajärvi. Emäntä. Kuolinsyy: Venäläiset kiduttivat kuoliaaksi Isonvihan aikaan.
6) Olavi Matinpoika (katso taulu 117) s. 16.07.1690 Vimpeli, Strang. k. 05.05.1753 Lappajärvi, Savonkylä, Lilltarvonen. Talollinen, kirkkoväärti.
7) Liisa s. 1693 Vimpeli. k. 24.05.1697 Vimpeli.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 48 -

9. sukupolvi

Strang / Löija, Erkki Martinpoika (taulusta 20. Isä: Storstrang, Martti Martinpoika) s. 05.00.1661 Vimpeli, (Windalaby), Strang. k. 28.03.1740 Veteli, Löija. Perhesuhteet: Onkohan toinen vaimo edellisen sisko?.

Erkki muuttaa toisen vaimonsa Marian kanssa Matti poikansa ja tämän perheen mukana Löijaan Veteliin 1713.

1. puoliso Kärnä, Marketta Mikontytär, Strang / Löija s. 1667 Lappajärvi. k. 03.02.1710 Vimpeli, Strang. Vihitty: 25.05.1684 Lappajärvi.
Isä: Mikko Paavonpoika Vävy.
Äiti: Kärnä, Marketta Tuomaantytär s. Lappajärvi, Savonkylä.

Lapset:
1) Marketta Erkintytär (katso taulu 118) s. n. 1683 Vimpeli. k. 26.06.1731 Evijärvi, Girs. Emäntä.
2) Matti Erkinpoika (katso taulu 119) s. 07.03.1686 Vimpeli. k. 16.04.1732 Veteli, Löija haudattu 16.04.1732 Veteli. Löijan isäntänä 1719 - 1732.
3) Anna s. 1689 Vimpeli. Perhesuhteet: Kuollut lapsena.
4) Maria s. 1691 Vimpeli. k. 1692 Vimpeli.
5) Susanna s. 1692 Vimpeli. k. 04.11.1694 Vimpeli.
6) Kaarina s. 25.11.1695 Vimpeli. Perhesuhteet: Kuollut lapsena.
7) Martti s. 25.02.1700 Vimpeli. Perhesuhteet: Kuollut lapsena.
8) Erkki s. 15.03.1707 Vimpeli. Perhesuhteet: Kuollut lapsena.

2. puoliso Kärnä, Maria Mikontytär, Strang / Löija s. 1669 Lappajärvi. k. 01.11.1750 Veteli. Vihitty: 31.12.1711 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 49 -

9. sukupolvi

Storstrang, Liisa Martintytär, Kolanen (taulusta 20. Isä: Storstrang, Martti Martinpoika) s. 20.05.1666 Lappajärvi. k. 07.03.1697 Lappajärvi.

1. puoliso Kolanen, Erkki Pietarinpoika s. 13.06.1666 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 13.07.1697 Alajärvi, Möksy. Vihitty: 06.01.1693 Lappajärvi. Kuolinsyy: Kuoli hiilenpoltossa.
Isä: Kolanen, Pekka Pekanpoika s. 1637 Pedersöre, Lappforsby.
Äiti: Anna Juhontytär, Kolanen s. n. 1640.

Lapset:
1) Anna s. 1693 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 02.07.1697 Alajärvi.
2) Erkki s. 10.05.1695 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 08.07.1697 Alajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 50 -

9. sukupolvi

Storstrang / Girs, Juho Martinpoika (taulusta 20. Isä: Storstrang, Martti Martinpoika) s. 1667 Vimpeli. k. 16.05.1697 Evijärvi. Vävy.

1. puoliso Girs, Marketta Hannuntytär, Storstrang / Girs s. 1666 Evijärvi. k. 17.07.1742 Vimpeli. Vihitty: 1687 Lappajärvi.
Isä: Girs, Hannu Antinpoika s. 01.00.1641 Evijärvi, Girs. Seksmanni.
Äiti: Storpellinen / Pellinen, Kaarina Tuomaantytär, Girs s. 12.00.1642 Purmojärvi, Storpellinen.

Lapset:
1) Matti Juhonpoika (katso taulu 120) s. 1687 Evijärvi, Kirsilä.
2) Liisa Juhontytär (katso taulu 121) s. 25.10.1690 Vimpeli, Strang. k. 07.10.1756 Överesse, Rajby. Värdinna, emäntä. Perhesuhteet: Jakob Johanssons Enas änka. Kuolinsyy: Bröstverk, rintatauti.
3) Juho s. 1693 Evijärvi.
4) Hannu s. 03.06.1696 Evijärvi. k. 07.06.1721 Evijärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 51 -

9. sukupolvi

Storstrang, Heikki Martinpoika (taulusta 20. Isä: Storstrang, Martti Martinpoika) s. 25.02.1668 Vimpeli. k. 26.10.1744 Vimpeli; Västerspengar. Talollinen, seksmanni.

Seksmanni eli kuudennusmies. Pitäjän toimihenkilö, jonka tehtävänä oli pitää huolta kirkkokurista ja järjestyksestä, kirkkoneuvoston jäsen. Kuudennusmiehet, joita mainitaan jo 1500-luvulta lähtien, hävisivät 1860-luvulla vanhan pitäjänjärjestyksen mukana.

1. puoliso Spangar, Helga Markuksentytär, Storstrang s. Vimpeli. k. 1745 Vimpeli, Västerspangar. Vihitty: 01.11.1689 Lappajärvi.
Isä: Österspangar, Markus Olavinpoika s. 1636 Vimpeli. Talollinen.
Äiti: Hokkain / Hokkanen, Helga Markuntytär, Österspangar s. 01.00.1636 Saarijärvi.

Lapset:
1) Juho Heikinpoika (katso taulu 122) s. 10.10.1690 Vimpeli. k. 07.03.1770 Vimpeli, Västerspangar. Talollinen.
2) Anna Heikintytär (katso taulu 123) s. 10.12.1692 Vimpeli. k. 19.04.1762 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. Emäntä.
3) Jaakko s. 15.07.1696 Vimpeli. k. 29.04.1699 Vimpeli.
4) Matti s. 23.02.1700 Vimpeli. k. 08.07.1700 Vimpeli.
5) Antti Heikinpoika (katso taulu 124) s. 16.11.1701 Vimpeli. k. 23.10.1772 Vimpeli. Vävy Lillstrang´issa.
6) Erkki Heikinpoika (katso taulu 125) s. 07.05.1708 Vimpeli, Strang. k. 04.04.1769 Vimpeli, Västerspangar. Kuolinsyy: Syöpä.
7) Matti s. 26.08.1710 Vimpeli. k. 26.08.1710 Vimpeli.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 52 -

9. sukupolvi

Storstrang, Beata Martintytär, Spangar (taulusta 20. Isä: Storstrang, Martti Martinpoika) s. 1671 Vimpeli. k. 06.06.1756 Vimpeli. Emäntä.

1. puoliso Spangar, Juho Markuksenpoika s. 1667 Vimpeli. k. 12.12.1756 Lappajärvi; Savonkylä, Ollila. Talollinen. Vihitty: 28.09.1687 Lappajärvi.
Isä: Österspangar, Markus Olavinpoika s. 1636 Vimpeli. Talollinen.
Äiti: Hokkain / Hokkanen, Helga Markuntytär, Österspangar s. 01.00.1636 Saarijärvi.

Lapset:
1) Anna s. 1688 Vimpeli, Spangar. k. 1688 Vimpeli.
2) Maria Juhontytär (katso taulu 126) s. 1690 Vimpeli. k. 01.10.1759 Evijärvi.
3) Susanna s. 1693 Vimpeli, Spangar. k. 1693 Vimpeli.
4) Liisa Juhontytär (katso taulu 127) s. 03.06.1695 Vimpeli. k. 11.06.1745 Vimpeli.
5) Heikki s. 31.12.1698 Vimpeli, Spangar.
6) Saara s. 06.01.1701 Vimpeli, Spangar. k. 04.01.1710 Vimpeli.
7) Erkki s. 03.05.1704 Vimpeli, Spangar. k. 26.03.1705 Vimpeli.
8) Jaakko s. 23.06.1707 Vimpeli, Spangar.
9) Beata Juhontytär (katso taulu 128) s. 13.03.1712 Vimpeli. k. 16.11.1769 Vimpeli. Emäntä.
10) Marketta Juhontytär (katso taulu 129) s. 13.03.1712 Vimpeli. k. 11.04.1776 Lappajärvi. Emäntä.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 53 -

9. sukupolvi

Strang, Susanna Martintytär, Sääksjärvi (taulusta 20. Isä: Storstrang, Martti Martinpoika) s. 1672 Vimpeli; Strang. k. 02.05.1704 Vimpeli; Sääksjärvi.

1. puoliso Sääksjärvi, Matti Sakarinpoika s. 1671 Vimpeli; Sääksjärvi, Storgård. k. 07.05.1731 Vimpeli; Sääksjärvi; Storgård. Talollinen. Vihitty: 1692 Lappajärvi.
Isä: Sääksjärvi, Sakari Erkinpoika s. 1652 Vimpeli, Stor-Sääksjärvi, Storgård. Talollinen.
Äiti: Pynttäri, Liisa Pietarintytär, Sääksjärvi s. n. 1650 Alajärvi, Pynttäri. Talonemäntä.

Lapset:
1) Erkki Matinpoika (katso taulu 130) s. 29.03.1695 Vimpeli, Sääksjärvi.
2) Anna s. 08.12.1699 Vimpeli; Sääksjärvi. k. 25.02.1705 Vimpeli.
3) Daavid s. 21.04.1701 Vimpeli, Sääksjärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 54 -

9. sukupolvi

Strang, Antti Olavinpoika (taulusta 24. Isä: Strang, Olavi Pietarinpoika) s. 1657 Vimpeli . k. 13.01.1730 Vimpeli, Strang. Talollinen, isäntänä 1686 - 1708 ja 1719. Lisätietoja: Syntymäaika epätarkka.

Strang: rek.no 5, perustettu 1573; Antti Olavinpoika Strang isäntänä 1686 - 1705 Kevättulva v. 1692 aiheuti suurta tuhoa Järviseudulla, etenkin Vimpelissä ja Alajärvellä. Näiden vahinkojen arvioimiset toimittivat syys-lokakuussa 1692 uskottuina miehinä nimismies Jakob Bäckman ja pitäjän lautamiehet. Pietarsaaren käräjillä helmikuussa 1693 nimismies Bäckman jätti oikeudelle luettelon näistä arvioinneista. Käräjäpöytäkirjan mukaan vahingot olivat seuraavat: Vindala: Olavi Spangar. Hänellä oli nimissään 1/3 eräästä jauhojalkamyllystä joka patoarkkuineen, kivineen ja kaikkine sisusteineen on rikkoutunut ja huuhtoutunut pois, niin että juuri mitään ei ole jäljellä. Tämä vahinko on arvioitu vähintään 36 talariksi, mistä tähän kuluu 12 talaria. Antti Olavinpoika Strangilla ja Martti Martinpoika Strangilla oli yhtäsuuret, eli 1/3 osuudet edellä mainittuun myllyyn. Kun heiltä oli myäskin tuhoutunut muuta omaisuutta, arvioitiin Antti Olavinpojan vahingot 29 talaria 6 äyriä ja Martti Martinpojan vahingot 31 talaria.

1. puoliso Valborg Arvidintytär s. 1657 Vimpeli. k. 22.04.1716 Vimpeli, Strang . Emäntä. Vihitty: 25.02.1680 Lappajärvi . Lisätietoja: Syntymaika epätarkka.

Lapset:
1) Pekka Antinpoika
2) Olavi Antinpoika (katso taulu 131) s. 04.07.1680 Vimpeli, Strang . k. 05.04.1716 Vimpeli, Lillstrang . Talollinen, kirkkoväärti. .
3) Juho Antinpoika (katso taulu 132) s. 16.06.1682 Vimpeli, Strang. k. 05.06.1715 Vimpeli, Strang.
4) Tuomas Antinpoika (katso taulu 133) s. 24.12.1684 Vimpeli, Strang. k. 01.11.1762 Vimpeli, Sääksjärvi. Talollinen.
5) Karin (Kaarina) Antintytär (katso taulu 134) s. 04.11.1691 Vimpeli . k. 25.02.1758 Vimpeli, Sääksjärvi, Södervik. Emäntä.
6) Valpuri Antintytär (katso taulu 135) s. 15.04.1695 Vimpeli, Strang. k. 02.03.1779 Larsmo. Emäntä.
7) Marketta Antintytär (katso taulu 136) s. 21.01.1701 Vimpeli, Strang. k. 08.04.1773 Vimpeli, Lypsinmaa. Emäntä. Kuolinsyy: Pistos.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 55 -

9. sukupolvi

Strang, Pietari Ollinpoika (taulusta 24. Isä: Strang, Olavi Pietarinpoika) s. 1666 Vimpeli, Strang. k. 1689 Vimpeli, Strang. Talollinen.

1. puoliso Kiilunen, Elisabeth Ericsdotter, Strang s. 17.09.1664 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen. Vihitty: 1685 Lappajärvi.
Isä: Kiilunen, Erkki Rekonpoika s. 1620 Lappajärvi. Talollinen.
Äiti: Riitta "Brita" Paavontytär, Kiilunen s. 1617. Emäntä.

Lapset:
1) Liisa Pietarintytär (katso taulu 137) s. 1685 Vimpeli.
2) Susanna s. 1688 Vimpeli.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 56 -

9. sukupolvi

Strang, Helga Ollintytär, Pokelain (taulusta 24. Isä: Strang, Olavi Pietarinpoika) s. 1672 Vimpeli. k. Vimpeli.

1. puoliso Pokelain, Yrjö Simonpoika s. 1667 Vimpeli. Antti Ollinpoika Strangin renki ja lanko. Vihitty: 29.11.1687 Lappajärvi.
Isä: Pokelain, Simo Paavonpoika s. 1617.
Äiti: Helga Laurintytär, Pokelain

Lapset:
1) Marketta Yrjöntytär (katso taulu 138) s. Vimpeli.
2) Pekka s. 1688 Vimpeli. Lisätietoja: Muutti Kokkolaanja sitten Turkuun.
3) Liisa s. 1690 Vimpeli.
4) Maria Yrjöntytär (katso taulu 139) s. 1693 Vimpeli.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 57 -

9. sukupolvi

Koikkalainen, Riitta Eskontytär, Söyrinki / Hietoja (taulusta 25. Äiti: Strang, Helga Pietarintytär) s. 1653 Vimpeli. k. 30.08.1725 Vimpeli. Emäntä.

1. puoliso Söyrinki / Hietoja, Tuomas Erkinpoika s. 1646 Lappajärvi, Orava, Söffring. k. 31.01.1697 Lappajärvi, Hietoja. Uudisasukas Hietojalla / Lundissa. Isäntänä 1695 - 96. Tila perustettu 1695. Vihitty: 1628 Lappajärvi.
Isä: Orava, Erkki Yrjönpoika s. 1621 Alajärvi, Menkijärvi. Talollinen.
Äiti: Söyrinki, Riitta Matintytär s. 1619 Lappajärvi, Savonkylä, Söyrinki. Emäntä.

Lapset:
1) Jooseppi s. Lappajärvi. k. 04.03.1694 Lappajärvi.
2) Matti s. Lappajärvi. k. 1687 Lappajärvi.
3) Maria s. 16.06.1684 Vimpeli. k. 31.08.1684 Vimpeli.
4) Marketta Tuomaantytär s. 16.07.1685 Vimpeli. k. 17.02.1762 Lappajärvi, Lukkarila. Emäntä. Lisätietoja: Kuollessaan Marketan sanotaan olevan kirkonköyhä. Perhesuhteet: Naimaton ja lapseton, oli kuollessaan Lukkarilassa (Simo, Marketan velipuoli).
5) Matti s. 1687 Lappajärvi. k. 11.03.1688 Vimpeli.
6) Matti s. 09.09.1688 Vimpeli. Lisätietoja: Käynnyt ripillä 1709, häviää senjälkeen.
7) Anna s. 09.11.1690 Lappajärvi. k. 26.12.1690 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 58 -

9. sukupolvi

Koikkalainen, Matti Eskonpoika (taulusta 25. Äiti: Strang, Helga Pietarintytär) s. 1659. k. 30.04.1693 Vimpeli. Vesterspangarin isäntä 1687 - 1693.

1. puoliso Maria Erkintytär, Koikkalainen s. Alajärvi, Menkijärvi. Vihitty: 1679 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 59 -

9. sukupolvi

Koikkalainen, Maria Eskontytär, Spangar (taulusta 25. Äiti: Strang, Helga Pietarintytär) s. 1662 Vimpeli. k. 15.04.1696 Vimpeli, Spangar.

1. puoliso Spangar, Markus Markuksenpoika s. 19.10.1673 Vimpeli, Spangar. k. 25.05.1749 Vimpeli, Tikkanen. Talollinen. Vihitty: 1695 Lappajärvi.
Vilppu Keisarin Suku I, mainitaan Markus, syntynyt joulukuussa.

Isä: Österspangar, Markus Olavinpoika s. 1636 Vimpeli. Talollinen.
Äiti: Hokkain / Hokkanen, Helga Markuntytär, Österspangar s. 01.00.1636 Saarijärvi.

Lapset:
1) Marketta s. 25.03.1696 Vimpeli. k. 03.06.1696 Vimpeli.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 60 -

9. sukupolvi

Koikkalainen, Tuomas, Eskonpoika (taulusta 25. Äiti: Strang, Helga Pietarintytär) s. 1665 Vimpeli.

1. puoliso Kirsti Heikintytär, Koikkalainen s. Pedersöre, Strand. Vihitty: 1690 Lappajärvi.

Lapset:
1) Marketta s. 09.01.1691 Vimpeli.
2) Matti s. 1692.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 61 -

9. sukupolvi

Koikkalainen, Erkki Eskonpoika (taulusta 25. Äiti: Strang, Helga Pietarintytär) s. 04.03.1668 Vimpeli. k. 20.05.1718 Vimpeli. Talollinen, Vesterspangarin isäntänä 1694 - 1709.

1. puoliso Åby, Maria Martintytär, Koikkalainen s. 29.05.1661 Evijärvi, Jokikylä. k. 11.02.1732 Vimpeli. Emäntä. Vihitty: 29.01.1693 Lappajärvi.
Isä: Åby / Kammarbacka, Martti Hannunpoika s. 1626 Evijärvi. Talollinen.
Äiti: Helga Martintytär, Åby / Kammarbacka s. 1626 Evijärvi. Emäntä.

Lapset:
1) Simo s. 13.10.1694 Vimpeli. k. 29.09.1695 Vimpeli.
2) Matti s. 23.02.1696 Vimpeli. k. 14.06.1696 Vimpeli.
3) Jooseppi s. 25.05.1698 Vimpeli.
4) Sofia Erkintytär (katso taulu 140) s. 05.04.1700 Vimpeli.
5) Hannu s. 03.06.1701 Vimpeli. k. 18.02.1702 Vimpeli.
6) Maria s. 05.03.1703 Vimpeli.
7) Liisa Erkintytär (katso taulu 141) s. 31.08.1706 Vimpeli . k. 23.12.1779 Vimpeli.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 62 -

9. sukupolvi

Koikkalainen, Marketta Eskontytär, Hietoja (taulusta 25. Äiti: Strang, Helga Pietarintytär) s. 04.02.1672 Vimpeli. k. 24.11.1748 Vimpeli, Lund. Emäntä.

1. puoliso Keisari, Antti Heikinpoika s. 1666 Soini, Keisari. k. 26.04.1696 Soini, Keisari. Talollinen. Vihitty: 07.10.1691 Lappajärvi.
Isä: Keisari, Heikki Pietarinpoika s. n. 1642 Soini, Keisari. Talollinen; Keisarin perintötalon isäntä 1675-82.
Äiti: Muhonen, Anna Juhontytär, Keisari s. 1647 Saarijärvi.

2. puoliso Hietoja / Lund, Simo Tuomaanpoika s. 1677 Vimpeli. k. 11.01.1753 Vimpeli, Lund. Talollinen, Lundin isäntänä 1697 - 1723. Vihitty: 22.05.1698 Lappajärvi. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
Isä: Söyrinki / Hietoja, Tuomas Erkinpoika s. 1646 Lappajärvi, Orava, Söffring. Uudisasukas Hietojalla / Lundissa. Isäntänä 1695 - 96. Tila perustettu 1695.
Äiti: Ruona, Valpuri Vilpuntytär, Söyrinki / Hietoja s. 1646 Kuortane, Ruona. Emäntä.

Lapset:
1) Marketta Simontytär (katso taulu 142) s. 29.04.1699 Lappajärvi, Savonkylä. k. 01.05.1766 Lappajärvi, Savonkylä.
2) Tuomas Simonpoika (katso taulu 143) s. 01.01.1701 Lappajävi, Hietoja. k. 01.02.1772 Lappajävi, Hietoja. Talollinen, Lundin isäntä 1724 - 1738. Lisätietoja: Syntyi aamun pimeydessä.
3) Matti Simonpoika (katso taulu 144) s. 12.09.1702 Lappajärvi, Hietoja. k. 01.04.1771 Lappajärvi, Storsöyrinki.
4) Simo s. 06.10.1704 Lappajärvi, Hietoja. k. 19.06.1705 Lappajärvi, Åminnet. Lisätietoja: Kastettiin 09.10.1704.
5) Susanna Simontytär (katso taulu 145) s. 22.09.1707 Lappajärvi. k. 08.01.1792 Lappajärvi, Lukkarila. Emäntä.
6) Jooseppi Simonpoika (katso taulu 146) s. 26.08.1711 Lappajärvi, Hietoja. k. 13.07.1770 Lappajärvi, Storsöyring. Talollinen, Lundin isäntä 1739 - 1743. Storsöyringin isäntä 1744 - 1770. Perhesuhteet: Ei lapsia. Kuolinsyy: Verensyöksy.
7) Juho Simonpoika (katso taulu 147) s. 1715 Lappajärvi. k. 21.04.1773 Lappajärvi. Talollinen.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 63 -

9. sukupolvi

Koikkalainen, Susanna Eskontytär, Kupila (taulusta 25. Äiti: Strang, Helga Pietarintytär) s. 1673 Vimpeli. k. 20.08.1704 Vimpeli.

1. puoliso Kupila, Juho Klausinpoika s. 12.03.1673 Evijärvi. k. 17.02.1735 Evijärvi haudattu Vävy.
Isä: Kupila, Klaus Erkinpoika s. 1644 Evijärvi. Talollinen.
Äiti: Marketta Erkintytär, Kupila s. 1626. Emäntä.

Lapset:
1) Taavetti s. 06.08.1699 Vimpeli.
2) Erkki s. 09.05.1701 Vimpeli.
3) Beata s. 23.01.1703 Vimpeli. k. 25.12.1706 Evijärvi.
4) Beata Juhantytär (katso taulu 148) s. 23.01.1703 Evijärvi. k. 23.08.1771 Evijärvi.
5) Lauri s. 06.08.1704 Vimpeli. k. 09.10.1704 Vimpeli.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 64 -

9. sukupolvi

Tikkkanen, Riitta Laurintytär, Lillhök (taulusta 26. Äiti: Strang, Marketta Pietarintytär) s. 1684 Lappajärvi, Savonkylä, Vanhakartano. k. 25.04.1771 Alajärvi, Kurejoki, Hök. Emäntä. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Lillhök, Simo Heikinpoika s. 08.10.1688 Alajärvi, Kurejoki. k. 04.10.1746 Alajärvi, Kurejoki. Vihitty: 08.04.1706 Lappajärvi.
Pietarsaaren käräjillä lokakuun 15 päivänä 1734 kertoi Simuna (Simo) Heikinpoika Höök Alajärven Jokikylästä, että sodan aikana hän oli Lappajärven kappelin ja siellä olevien kymmenen ryssänmanttaalin puolesta luovuttanut venäläisille yhden hevosen, mistä hänelle oli luvattu 80 taalaria kuparirahaa. Näistä rahoista hän oli osan saanut, mutta Kärnän, Harjun, Vindalan, Enaperän ja Haapajärven manttaalit olivat laskun mukaan vielä velkaa 6 taalaria kuparirahaa manttaalia kohden. Hakija vaati myös oikeudenkäyntikuluja. Vastaajat tunnustivat velkansa ja heidät tuomittiin maksamaan sekä velka että 6 äyriä hopeaa oikeudenkäyntikuluina. - Lähde: Kytösavut VIII.

Isä: Höök, Henrik Eriksson s. 09.01.1667 Alajärvi, Kurejoki, Höök. Talollinen.
Äiti: Storfinnilä, Malin Mattsdotter, Höök s. 22.07.1666 Lappajärvi, Savonkylä. Emäntä.

Lapset:
1) Johannes s. 15.06.1711 Alajärvi, Kurejoki, Höök.
2) Simo Simonpoika (katso taulu 149) s. 15.04.1715 Alajärvi, Kurejoki, Lillhök. k. 15.05.1752 Alajärvi, Kurejoki, Lillhök. Lisätietoja: Syntymäaika myös 21.08.1721.
3) Matti Simonpoika (katso taulu 150) s. 08.08.1719 Alajärvi, Kurejoki, Lill-Höök. k. 27.03.1770 Alajärvi, Kurejoki, Lill-Höök. Lisätietoja: Etula sukuhaaran alku.
4) Maria s. 09.01.1722 Alajärvi, Kurejoki, Höök.
5) Jaakko s. 11.07.1723 Alajärvi, Kurejoki, Höök.
6) Liisa Simontytär s. 11.07.1725 Alajärvi, Kurejoki, Höök. k. 17.07.1738 Alajärvi, Kurejoki. Kuolinsyy: Hukkui Lappajärveen.
Jaakko Erkinpoika oli kahden piian, Liisa Erkintytär Turpelan, 19 vuotta ja Liisa Simontytär hökin, 12 vuotta, kanssa soutamassa hevosia lähellä Vasikkasaarta olevalle luodolle. Kaikki hukkuivat.
7) Riitta s. 27.09.1727 Alajärvi, Kurejoki, Höök. k. 11.09.1741 Alajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 65 -

9. sukupolvi

Söderkultalahti, Paavo Mikonpoika (taulusta 27. Isä: Kultalahti, Mikko Matinpoika) s. 13.01.1639 Evijärvi. k. 11.02.1699 Lappajärvi haudattu 19.02.1699. Talollinen, uudistilallinen.

Norrkultalahden tilallinen 1686-88. Söder-Kultalahden ensimmäinen tilallinen 1689-90. Söderkultalahti rakennettiin 50 sylen päähän Norrkultalahdesta.

1. puoliso Kankkonen, Brita Klementintytär, Söderkultalahti s. 1634 Evijärvi, Kerttua. k. 30.03.1708 Evijärvi haudattu 12.04.1708. Emäntä. Lisätietoja: "Canckoin" Kerttuankylästä.
Isä: Kankkonen, Klemetti Klementinpoika s. 1592 Evijärvi, Kerttua. Talollinen.
Äiti: Leena Juhontytär, Kankkonen Emäntä.

Lapset:
1) Maria s. Evijärvi. k. 1682 Evijärvi.
2) Valpuri (katso taulu 151) s. 1655 Evijärvi. k. 28.11.1715 Evijärvi, Haapajärvi.
3) Tuomas Paavonpoika (katso taulu 152) s. 1658 Evijärvi. k. 15.05.1735 Evijärvi haudattu 18.05.1735. Talollinen.
4) Mikko s. 1665 Evijärvi.
5) Heikki s. 1672 Evijärvi. k. 1673 Evijärvi.
6) Leena s. 1675 Evijärvi. k. 1678 Evijärvi.
7) Martti s. 1676 Evijärvi. k. 1676 Evijärvi.
8) Liisa Paavontytär (katso taulu 153) s. 1677 Evijärvi.
9) Kirsti s. 1678 Evijärvi. k. 1678 Evijärvi.
10) Riitta s. 1681 Evijärvi. k. 1681 Evijärvi.
11) Maria s. 1682 Evijärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 66 -

9. sukupolvi

Kultalahti, Maunu Mikonpoika (taulusta 27. Isä: Kultalahti, Mikko Matinpoika) s. 13.01.1639 Evijärvi, Kultalahti. k. 24.05.1697 Evijärvi, Kultalahti. Talollinen, Norrkultalahden isäntä 1674 - 1685, 1689.

Norrkultalahden isäntä 1674 - 1685, 1689. Talon tervanpolttoalueita olivat Kultalahdenhauta ja Kultalahdenhautakangas. Kultalahden talolla oli sahamylly vuoden 1673 tarkastusasiakirjan mukaan. Kultalahden laidunmaat olivat aidatut vuoden 1686 tarkastuasiakirjan mukaan. Lähde: Het sitte Strangeja

1. puoliso Hyytinen, Liisa Joosepintytär, Kultalahti s. 1648. k. 03.08.1729 Evijärvi. Liisa oli Norrkultalahden isäntä 1690.
Isä: Hyytinen, Josef Olavinpoika , Norr-Ena s. 1597 Lappajärvi, Savonkylä. Talollinen Hyytisen talossa veljensä Simon kanssa, toimi myös kauppiaana.
Äiti: Gertrud / Kerttu, Norr-Ena s. n. 1610 Evijärvi.

Lapset:
1) Tuomas s. 1672 Evijärvi, Kultalahti. k. 19.02.1682 Evijärvi, Kultalahti.
2) Jaakko Maununpoika (katso taulu 154) s. 1674 Evijärvi, Kultalahti. k. 20.04.1740 Evijärvi. Itsellinen.
3) Matti Maununpoika (katso taulu 155) s. 1677 Evijärvi, Kultalahti. k. 22.01.1748 Evijärvi, Kultalahti. Norrkultalahden isäntä 1691 - 1719.
4) Erkki Maununpoika s. 10.06.1681 Evijärvi, Kultalahti.
5) Heikki s. 04.01.1683 Evijärvi, Kultalahti. k. 28.01.1683 Evijärvi. Perhesuhteet: Kaksonen Paavon kanssa.
6) Paavo s. 04.01.1683 Evijärvi, Kultalahti. k. 28.01.1683 Evijärvi.
7) Beata Maununtytär (katso taulu 156) s. 01.07.1684 Evijärvi, Kultalahti. k. 04.03.1761 Evijärvi, Norrkultalahti. Kuolinsyy: Halvaus.
8) Juho s. 1687 Evijärvi, Kultalahti. k. 24.05.1697 Evijärvi, Kultalahti.
9) Yrjö s. 1688 Evijärvi, Kultalahti. k. 25.01.1705 Evijärvi.
10) Lauri s. 15.08.1690 Evijärvi, Kultalahti. k. 26.12.1690 Evijärvi.
11) Maunu s. 26.03.1693 Evijärvi, Kultalahti. Perhesuhteet: Kuollut lapsena.
12) Erkki Maununpoika (katso taulu 157) s. 26.03.1693 Evijärvi, Kultalahti. k. 10.11.1734 Evijärvi, Norrkultalahti. Perhesuhteet: Kaksonen Maunun kanssa.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 67 -

9. sukupolvi

Orava, Nuutti Erkinpoika (taulusta 28. Äiti: Söyrinki, Riitta Matintytär) s. 1643 Alajärvi, Menkijärvi. k. 07.08.1697 Alajärvi, Menkijärvi. Talolinen.

1. puoliso Kerttu Erkintytär, Orava s. n. 1640. k. 11.06.1680 Alajärvi, Menkijärvi. Torpparin tytär. Vihitty: ??.

Lapset:
1) Poikalapsi s. 1664 Alajärvi, Menkijärvi. k. 1664 Alajärvi, Menkijärvi.
2) Susanna s. 1667 Alajärvi, Menkijärvi, Orava.
3) Jaakko s. 1670 Alajärvi, Menkijärvi, Orava. k. 1670 Alajärvi.
4) Lauri s. 1671 Alajärvi, Menkijärvi, Orava. k. 03.09.1671 Alajärvi.
5) Liisa s. 1676 Alajärvi, Menkijärvi, Orava. k. 1677 Alajärvi.
6) Abraham Nuutinpoika (katso taulu 158) s. 18.12.1677 Alajärvi, Menkijärvi, Orava. k. 04.08.1738 Alajärvi, Menkijärvi. Maanviljelijä.
7) Juho s. 1680 Alajärvi, Menkijärvi, Orava. k. 1680 Alajärvi.

2. puoliso Maria Yrjöntytär, Orava s. 1658. k. 15.07.1718 Alajärvi, Menkijärvi, Orava. Vihitty: Lappajärvi.
Lapset:
1) Maria s. 1683 Alajärvi, Menkijärvi, Orava.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 68 -

9. sukupolvi

Orava ?, Riitta Erkintytär, Svarvar (taulusta 28. Äiti: Söyrinki, Riitta Matintytär) s. 1644 Alajärvi, Menkijärvi. k. 11.03.1704 Alajärvi, Menkijärvi. Perhesuhteet: Kuolleitten kirjassa: Laivamiehen leski.

1. puoliso Svarvar, Paavo Markuksenpoika s. Alajärvi. Erkki Yrjönpojan renki, laivamies.
Olettamus Paavo Svarvar´in kuolinpaikasta Karlskrona. Kuolleitten kirjassa mainitaann aviovaimon Riitan olevan laivamiehen leski.

Isä: Svarvar, Markus Heikinpoika s. 1617 Alajärvi, Kurejoki. Talollinen.
Äiti: Strang, Marketta Martintytär, Svarvar s. 1619 Vimpeli. Emäntä.

Lapset:
1) Heikki Paavonpoika (katso taulu 86) s. Alajärvi. k. 24.03.1700 Lappajärvi, Kauhajärvi. Torppari.
2) Erkki Paavonpoika (katso taulu 87) s. 1672 Alajärvi.
3) Marketta s. 1672 Alajärvi. k. 1672 Alajärvi. Perhesuhteet: Kaksonen Erkin kanssa.
4) Tuomas Paavonpoika (katso taulu 88) s. 1674 Alajärvi. k. 09.05.1734 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 69 -

9. sukupolvi

Söyrinki / Hietoja, Tuomas Erkinpoika (taulusta 28. Äiti: Söyrinki, Riitta Matintytär) s. 1646 Lappajärvi, Orava, Söffring. k. 31.01.1697 Lappajärvi, Hietoja. Uudisasukas Hietojalla / Lundissa. Isäntänä 1695 - 96. Tila perustettu 1695.

1. puoliso Ruona, Valpuri Vilpuntytär, Söyrinki / Hietoja s. 1646 Kuortane, Ruona. k. 24.07.1681 Alajärvi, Menkijärvi. Emäntä. Vihitty: ??.

Lapset:
1) Simo Tuomaanpoika (katso taulu 159) s. 1677 Vimpeli. k. 11.01.1753 Vimpeli, Lund. Talollinen, Lundin isäntänä 1697 - 1723. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
2) Juho s. 1680 Vimpeli. k. 30.12.1708 Lappajärvi.

2. puoliso Koikkalainen, Riitta Eskontytär, Söyrinki / Hietoja s. 1653 Vimpeli. k. 30.08.1725 Vimpeli. Emäntä. Vihitty: 1628 Lappajärvi.
Isä: Koikkalainen, Esko Tuomaanpoika s. 06.00.1634 Vimpeli. Västerspangarin isäntä 1663 - 1686.
Äiti: Strang, Helga Pietarintytär, Koikkalainen s. 01.00.1628.
Lapset:
1) Jooseppi s. Lappajärvi. k. 04.03.1694 Lappajärvi.
2) Matti s. Lappajärvi. k. 1687 Lappajärvi.
3) Maria s. 16.06.1684 Vimpeli. k. 31.08.1684 Vimpeli.
4) Marketta Tuomaantytär s. 16.07.1685 Vimpeli. k. 17.02.1762 Lappajärvi, Lukkarila. Emäntä. Lisätietoja: Kuollessaan Marketan sanotaan olevan kirkonköyhä. Perhesuhteet: Naimaton ja lapseton, oli kuollessaan Lukkarilassa (Simo, Marketan velipuoli).
5) Matti s. 1687 Lappajärvi. k. 11.03.1688 Vimpeli.
6) Matti s. 09.09.1688 Vimpeli. Lisätietoja: Käynnyt ripillä 1709, häviää senjälkeen.
7) Anna s. 09.11.1690 Lappajärvi. k. 26.12.1690 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 70 -

9. sukupolvi

Orava, Tapani Erkinpoika (taulusta 28. Äiti: Söyrinki, Riitta Matintytär) s. 1656 Alajärvi. k. 1697 Alajärvi.

1. puoliso Helena Erkintytär, Orava s. n. 1660.

Lapset:
1) Jaakko Tapaninpoika (katso taulu 160) s. 1698 Isokyrö. k. 31.03.1759 Isokyrö, Napue.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 71 -

9. sukupolvi

Koppar, Leena Matintytär, Lill-Tarvonen (taulusta 29. Äiti: Söyrinki, Riitta Erkintytär) s. 1672. k. 27.09.1716 Lappajärvi, Savonkylä. Emäntä.

1. puoliso Lill-Tarvonen, Erkki Matinpoika s. 09.03.1670 Lappajärvi, Savonkylä. k. 04.12.1722 Lappajärvi, Savonkylä. Talollinen. Vihitty: 27.02.1698 Lappajärvi.
Isä: Lill-Tarvonen, Matti Erkinpoika s. 1650 Lappajärvi. Maanviljelijä.
Äiti: Valpuri Laurintytär, Lill-Tarvonen s. 1647 Evijärvi. Emäntä.

Lapset:
1) Marketta s. 16.01.1699 Lappajärvi, Savonkylä. k. 16.05.1700 Lappajärvi.
2) Maria s. 05.03.1700 Lappajärvi, Savonkylä. k. 16.06.1700 Lappajärvi.
3) Leena s. 10.07.1701 Lappajärvi, Savonkylä.
4) Marketta Erkintytär (katso taulu 161) s. 19.06.1702 Lappajärvi.
5) Valpuri s. 30.04.1703 Lappajärvi, Savonkylä. k. 07.06.1703 Lappajärvi.
6) Anna Erkintytär (katso taulu 162) s. 25.09.1705 Lappajärvi, Savonkylä. k. 14.04.1753 Lappajärvi, Savonkylä.
7) Susanna s. 16.02.1707 Lappajärvi, Savonkylä. k. 27.03.1707 Lappajärvi.
8) Valpuri s. 28.04.1708 Lappajärvi, Savonkylä.
9) Antti Erkinpoika (katso taulu 163) s. 14.11.1709 Lappajärvi, Savonkylä. k. 06.12.1767 Lappajärvi. Suutari.
10) Kerttu s. 09.06.1712 Lappajärvi, Savonkylä. k. 03.11.1712 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 72 -

9. sukupolvi

Storsöyrinki, Erkki Iisakinpoika (taulusta 31. Isä: Storsöyrinki, Isak Erkinpoika) s. Lappajärvi, Savonkylä. k. Lappajärvi.

1. puoliso Beata Niilontytär, Storsöyrinki s. n. 1660. k. 19.03.1703 Lappajärvi. Vihitty: 28.12.1694 Lappajärvi. Kuolinsyy: Kuoli vaikean synnytyksen jälkeiseen sairauteen.

Lapset:
1) Juho s. 30.05.1695 Lappajärvi. k. 23.06.1695 Lappajärvi.
2) Maria Erkintytär (katso taulu 164) s. 25.03.1698 Lappajärvi. k. 02.03.1759 Pedersöre, Storkassnäs.
3) Erkki s. 13.02.1700 Lappajärvi. k. Lappajärvi.
4) Riitta s. 15.04.1701 Lappajärvi. k. 15.04.1709 Lappajärvi.
5) Matti s. 21.01.1703 Lappajärvi. k. 10.02.1703 Lappajärvi.

2. puoliso Tarvonen, Elsa Olavintytär s. 1669 Lappajärvi. Vihitty: 28.12.1694 Lappajärvi.
Isä: Tarvonen, Olavi Erkinpoika s. 1645 Lappajärvi.
Äiti: Kivijärvi, Malin Laurintytär, Tarvonen s. Evijärvi, Kivijärvi.
Lapset:
1) Erkki s. 01.05.1704 Lappajärvi. k. 28.02.1709 Lappajärvi.
2) Susanna s. 10.02.1707 Lappajärvi. k. 09.07.1715 Lappajärvi.
3) Jaakko s. 01.05.1709 Lappajärvi.
4) Matti s. 1714 Lappajärvi. k. 10.06.1717 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 73 -

9. sukupolvi

Storsöyrinki, Maria Isakintytär, Söderkultalahti (taulusta 31. Isä: Storsöyrinki, Isak Erkinpoika) s. 29.01.1667 Lappajärvi, Savonkylä. k. 29.06.1703 Lappajärvi haudattu 05.07.1703.

1. puoliso Söderkultalahti, Tuomas Paavonpoika s. 1658 Evijärvi. k. 15.05.1735 Evijärvi haudattu 18.05.1735. Talollinen.
Lappajärven Evijärven Söder-Kultalahden tilallinen 1691-1709, 1713-1719

Isä: Söderkultalahti, Paavo Mikonpoika s. 13.01.1639 Evijärvi. Talollinen, uudistilallinen.
Äiti: Kankkonen, Brita Klementintytär, Söderkultalahti s. 1634 Evijärvi, Kerttua. Emäntä.

Lapset:
1) Maria Thomasdotter (katso taulu 165) s. 31.10.1699 Lappajärvi, Evijärvi. k. 29.11.1785 Esse haudattu 11.12.1785.
2) Tuomas Tuomaanpoika (katso taulu 166) s. 16.12.1700 Kultalahti, Evijärvi. k. 13.04.1766 Norrena, Evijärvi.
3) Jaakko s. 28.03.1703 Evijärvi, Kultalahti. k. 28.08.1710 Evijärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 74 -

9. sukupolvi

Storsöyrinki, Paavo Iisakinpoika, Stor-Söffring (taulusta 31. Isä: Storsöyrinki, Isak Erkinpoika) s. 25.01.1670 Lappajärvi. k. 07.11.1737 Lappajärvi, Savonkylä. Talollinen, Storsöyringin isäntänä 1706 - 1725. Ammatinlisäyksiä: Kylän vanhin, ryssien asetama.

Useaan otteeseen käräjillä Isonvihan loputtua serkkunsa Erkki Olavinpoika Söyringin kanssa.

1. puoliso Lill-Pellinen, Susanna Olavintytär, Storsöyrinki s. 20.12.1679 Lappajärvi, Purmojärvi. k. 16.09.1729 Lappajärvi, Savonkylä. Emäntä. Vihitty: 26.12.1698 Lappajärvi.
Isä: Lill-Pellinen, Olli Sipinpoika s. Kortesjärvi, Purmojärvi. Talollinen ?.
Äiti: Agneta Antintytär, Lill-Pellinen s. 1642 Kortesjärvi, Purmojärvi. Emäntä.

Lapset:
1) Maria s. 04.01.1700 Lappajärvi, Savonkylä. k. 10.03.1705 Lappajärvi.
2) Marketta s. 05.01.1701 Lappajärvi, Savonkylä. k. 26.09.1701 Lappajärvi.
3) Juho Paavonpoika (katso taulu 167) s. 23.06.1702 Lappajärvi, Savonkylä. k. 26.08.1743 Lappajärvi, Savonkylä. Talollinen, Storsöyringin isäntä 1726 - 1743.
4) Taneli s. 01.04.1704 Lappajärvi, Savonkylä. k. Lappajärvi.
5) Erkki s. 07.05.1705 Lappajärvi, Savonkylä.
6) Eeva Paavontytär (katso taulu 168) s. 15.07.1706 Lappajärvi. k. 1745 - 1751 Lappajärvi.
7) Paavo Paavonpoika (katso taulu 169) s. 16.08.1708 Lappajärvi, Savonkylä. k. 23.10.1744 Lappajärvi, Savonkylä.
8) Maria Paavontytär (katso taulu 170) s. 14.03.1712 Lappajärvi, Stor-Söffring. k. 27.03.1774 Alajärvi. Suutarin emäntä. Kuolinsyy: Pistos.
9) Heikki s. 1714 Lappajärvi, Savonkylä. k. 03.08.1714 Lappajärvi.
10) Susanna s. 1716 Lappajärvi, Storsöyring. k. 12.09.1732 Lappajärvi.
11) Kaarina s. 22.07.1722 Lappajärvi, Savonkylä. Lisätietoja: Rippikirjamerkintä 1743.

2. puoliso Lantela, Liisa Jaakontytär, Svarvar s. 1685 Evijärvi. k. 11.05.1760 Lappajärvi. Vihitty: 31.05.1713 Lappajärvi.
Isä: Seppä ?, Jaakko Martinpoika s. 1661 Lappajärvi, Porasjärvi. Seppä.
Äiti: Koukkari, Maria Paavontytär s. 1670 Lappajärvi, Kauhajärvi. Emäntä.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 75 -

9. sukupolvi

Storsöyrinki, Kerttu Iisakintytär, Koukkari (taulusta 31. Isä: Storsöyrinki, Isak Erkinpoika) s. 1673 Lappajärvi. k. 14.02.1742 Evijärvi.

1. puoliso Koukkari, Matti Paavonpoika s. 1676 Lappajärvi, Kauhajärvi. k. 03.05.1697 Lappajärvi, Kauhajärvi. Vihitty: 26.12.1695 Lappajärvi.
Isä: Koukkari, Paavo Juhonpoika s. n. 1650 Lappajärvi, Kauhajärvi.
Äiti: Liisa Joosepintytär, Koukkari s. n. 1660.

Lapset:
1) Erkki s. 03.00.1697 Lappajärvi, Kauhajärvi. k. 03.05.1697 Kauhajärvi.

2. puoliso Ena, Jaakko Heikinpoika s. 1672 Evijärvi. k. 20.08.1710 Evijärvi. Vihitty: 13.08.1699 Lappajärvi.
Lapset:
1) Juho s. 22.05.1700 Evijärvi, Ena.
2) Erkki s. 25.04.1701 Evijärvi, Ena.
3) Matti s. 18.09.1702 Evijärvi, Ena. k. 13.03.1705 Evijärvi.
4) Jaakko s. 10.05.1706 Evijärvi, Ena. k. 31.12.1706 Evijärvi.
5) Eva Jaakontytär (katso taulu 172) s. 08.11.1707 Evijärvi, Ena. k. 24.09.1771 Evijärvi, Norrena.
6) Matti s. 24.01.1710 Evijärvi, Ena. k. 26.07.1710 Evijärvi.

3. puoliso Enakurvi / Kurvi, Jaakko Matinpoika s. 1683 Evijärvi. k. 24.04.1764 Evijärvi, Ena. Vihitty: 26.12.1711 Lappajärvi.
Lapset:
1) Valpuri Jaakontytär (katso taulu 171) s. 1706 Kortesjärvi, Purmojärvi. k. 17.05.1799 Kortesjärvi.
2) Gabriel Jaakonpoika (katso taulu 173) s. 14.12.1712 Evijärvi, Enaperä. k. 08.09.1746 Evijärvi, Enaperä.
3) Maria s. 1715 Evijärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 76 -

9. sukupolvi

Söyrinki, Anna Ollintytär, Lassila (taulusta 32. Isä: Söyrinki, Olavi Erkinpoika) s. 1669 Lappajärvi, Savonkylä. k. 28.05.1723 Evijärvi, Åby, Lill-Lassila. Kuolinsyy: Kuoli rintakipuun.

1. puoliso Lassila, Lauri Antinpoika s. 1678 Evijärvi, Lassila. k. 12.01.1759 Evijärvi, Åby, Lilllassila. Talollinen. Vihitty: 16.09.1700 Lappajärvi. Kuolinsyy: Rintakipu.

Lapset:
1) Mikko Laurinpoika (katso taulu 174) s. 28.09.1701 Evijärvi, Lassila.
2) Lauri s. 10.01.1703 Evijärvi, Lassila. k. 26.01.1703 Evijärvi.
3) Marketta s. 02.04.1704 Evijärvi, Lassila. k. 16.02.1705 Evijärvi.
4) Antti s. 28.11.1705 Evijärvi, Lassila. k. 19.08.1710 Evijärvi.
5) Maria s. 29.12.1707 Evijärvi, Lassila. k. 12.07.1726 Evijärvi.
6) Riitta s. 1709 Evijärvi, Lassila. k. 17.11.1709 Evijärvi.
7) Erkki s. 07.05.1711 Evijärvi, Lassila. k. 08.07.1711 Evijärvi.
8) Hannu s. 1714 Evijärvi, Lassila. k. 07.10.1714 Evijärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 77 -

9. sukupolvi

Söyrinki, Marketta Olavintytär, Karvala / Urban (taulusta 32. Isä: Söyrinki, Olavi Erkinpoika) s. 1672 Lappajärvi, Savonkylä. k. 24.01.1747 Ytterpurmo, Urban. Perhesuhteet: Kaksonen, toinen menehtyi.

Perje muutti isonvihan aikana 1714 Ytterpurmoon Finnen tilalle.

1. puoliso Karvala / Urban, Yrjö Pertunpoika s. 1675 Lappajärvi. k. 22.11.1729 Pedersöre, Ytterpurmo, Urban. Renki, torppari. Vihitty: 27.01.1695 Lappajärvi. Lisätietoja: Yrjö ja Marketta muuttivat Isonvihan aikana Ytterpurmoon Finnen tilalle.
Isä: Karvala, Perttu Niilonpoika s. 1625 Lapua, Haapakoski. Vävy, talollinen.
Äiti: Karvala, Kaarina Eskontytär s. 1644 Lappajärvi, Savonkylä. Emäntä.

Lapset:
1) Martti Yrjönpoika (katso taulu 175) s. 11.11.1696 Lappajärvi, Savonkylä.
2) Jaakko s. 19.07.1699 Lappajärvi, Savonkylä, Lilltarvonen. Perhesuhteet: Kuoli lapsena.
3) Jaakko s. 01.07.1701 Lappajärvi, Savonkylä, Lilltarvonen. k. 15.02.1704 Lappajärvi.
4) Lauri s. 02.08.1704 Lappajärvi, Savonkylä. k. 21.12.1704 Lappajärvi.
5) Marketta Yrjöntytär (katso taulu 176) s. 15.01.1705 Lappajärvi, Savonkylä. Lisätietoja: Marketta muutti vanhempiensa mukana Ytterpurmoon 1714 - 1715.
6) s. 06.06.1711 Lappajärvi, Savonkylä. k. 06.06.1711 Lappajärvi. Kuolinsyy: Syntyi kuolleena.
7) Olavi s. 26.07.1712 Lappajärvi, Savonkylä. k. 08.02.1790 Pedersöre, Läpplax, Wäll. Lisätietoja: Oli muuttanutvanhempiensa mukana Ytterpurmoon 1714 - 1715.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 78 -

9. sukupolvi

Söyrinki, Erkki Olavinpoika (taulusta 32. Isä: Söyrinki, Olavi Erkinpoika) s. 03.08.1681 Lappajärvi, Söffring (Savonkylä). k. 06.05.1726 Lappajärvi, Savonkylä. Lillsöyringin isäntä 1706 - 1727.

Erkki oli miehuusiässä juuri ryssien miehityksen aikaan. Ryssien väkivaltaisen pitäjän miehityksen aikaan monia tapettiin. Erkki kuului aseellisen vastarintaan, sisseihin. Naapurin isäntä oli venäläismielinen ryssien kylän vanhimmaksi määräämä. Miehillä oli erimielisyyksiä joita selviteltiin käräjillä miehityksen loputtua useaan otteeseen. Lähde: Vähäsöyringin suvun historiaa vuodesta 1450

1. puoliso Norrena / Enaperä, Kaarina Heikintytär, Lill-Söyrinki s. 14.09.1688 Evijärvi, Enaperä. k. 23.05.1758 Lappajärvi, Savonkylä. Vihitty: 08.02.1703 Lappajärvi. Kuolinsyy: Tärande sjukdom; hivuttava sairaus.
Isä: Hyytinen / Norr-Ena / Norrena, Henrik Josefinpoika s. n. 1637 Lappajärvi, Savonkylä. Talollinen.
Äiti: Margeta Heikintytär (Josephsdotter?), Norr-Ena s. 1643 Ina, Evijärvi. Emäntä.

Lapset:
1) Juho Erkinpoika (katso taulu 177) s. 22.12.1704 Lappajärvi. k. 18.12.1756 Lappajärvi, Savonkylä. Kuolinsyy: Rintatauti.
2) Liisa Erkintytär (katso taulu 178) s. 16.11.1707 Lappajärvi. k. 19.07.1744 Kortesjärvi, Jutila. Emäntä. Perhesuhteet: Liisan anopin siskot ovat Liisan kahden sedän vaimoina.
3) Maria s. 26.07.1710 Lappajärvi, Savonkylä. k. 06.06.1766 Lappajärvi.
4) Marketta Erkintytär (katso taulu 179) s. 25.03.1712 Lappajärvi, Savonkylä. k. 26.09.1780 Lappajärvi, Savonkylä. Emäntä.
5) Kirsti Erkintytär (katso taulu 180) s. 1714 Lappajärvi, Söffring (Savonkylä). k. 27.07.1746 Lappajärvi. Emäntä.
6) Kaisa s. 08.10.1716 Lappajärvi, Savonkylä.
7) Lauri Erkinpoika (katso taulu 181) s. 02.08.1718 Lappajärvi. k. 31.05.1796 Lappajärvi, Lill-Pellinen.
8) Erkki s. 08.04.1722 Lappajärvi, Savonkylä.
9) Anna s. 18.05.1724 Lappajärvi, Savonkylä. k. 30.11.1726 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 79 -

9. sukupolvi

Söyrinki / Försti, Matti Ollinpoika (taulusta 32. Isä: Söyrinki, Olavi Erkinpoika) s. 06.12.1682 Lappajärvi, Savonkylä. k. 10.03.1753 Purmojärvi, Lappajärvi. Vävy Purmojärvven Förstissä, talollinen, liikemies, seksmanni.

Matin keksintö oli tervaspuiden kolmivaiheinen koloamistapa. Tämä menetelmä lisäsi pihkaantumista ja näin lisäsi tervan tuotantoa. Menetelmä levisi koko maahan.

1. puoliso Försti, Maria Tuomaantytär, Söyrinki / Försti s. 04.01.1684 Lappajärvi, Purmojärvi. k. 26.03.1764 Lappajärvi, Purmojärvi. Vihitty: 16.11.1702 Lappajärvi.
Isä: Skata / Försti, Tuomas Pietarinpoika s. 1661 Ilmajoki, Skata. Talollinen, vävy.
Äiti: Försti, Valpuri Laurintytär, Skata / Försti s. 1665 Kortesjärvi. Emäntä.

Lapset:
1) Liisa Matintytär (katso taulu 182) s. 12.10.1703 Lappajärvi, Purmojärvi. k. 01.12.1769 Vimpeli, Hietoja.
2) Antti s. 16.11.1704 Lappajärvi, Purmojärvi. k. 08.01.1705 Lappajärvi.
3) Juho s. 01.11.1705 Lappajärvi, Purmojärvi. k. 09.01.1707 Lappajärvi.
4) Joonas s. 29.11.1707 Lappajärvi, Purmojärvi. k. 14.12.1709 Lappajärvi.
5) Maria Matintytär (katso taulu 183) s. 10.03.1709 Lappajärvi, Purmojärvi. k. 17.10.1736 Lappajärvi, Purmojärvi. Emäntä. Kuolinsyy: Lapsivuode.
6) Anna Matintytär (katso taulu 184) s. 15.10.1710 Lappajärvi, Purmojärvi. k. 24.04.1743 Lappajärvi, Lamminmäki.
7) Jaakko Matinpoika (katso taulu 185) s. 13.04.1712 Lappajärvi, Purmojärvi. k. 12.02.1794 Evijärvi, Purmojärvi.
8) Antti Matinpoika (katso taulu 186) s. 12.10.1713 Kortesjärvi, Purmojärvi. k. 1774 - 1779 Evijärvi, Purmojärvi.
9) Taavetti Matinpoika (katso taulu 187) s. 1715 Lappajärvi, Purmojärvi. k. 14.1791 Evijärvi, Purmojärvi.
10) Marketta s. 1715 Lappajärvi, Purmojärvi. k. 14.05.1715 Lappajärvi.
11) Marketta Matintytär (katso taulu 188) s. 30.03.1719 Lappajärvi, Purmojärvi. k. 15.04.1793 Evijärvi, Purmojärvi. Emäntä.
12) Matti s. 22.01.1721 Lappajärvi, Purmojärvi.
13) Susanna s. 30.01.1723 Lappajärvi, Purmojärvi. k. 11.07.1739 Purmojärvi.
14) Kaarina s. 05.05.1724 Lappajärvi, Purmojärvi. k. 01.11.1724 Lappajärvi.
15) Kaisa Matintytär (katso taulu 189) s. 13.10.1725 Lappajärvi, Purmojärvi. Lisätietoja: Kaisa muutti Härmään 1775.
16) Paavo s. 22.01.1728 Lappajärvi, Purmojärvi. k. 07.06.1733 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 80 -

9. sukupolvi

Söyrinki, Juho Olavinpoika (taulusta 32. Isä: Söyrinki, Olavi Erkinpoika) s. 1685 Lappajärvi, Savonkylä. k. 03.01.1763 Evijärvi, Särkijärvi, Brefdragare. Lisätietoja: Muutti Evijärven Brefdragareen.

Isonvihan aikaan Juho asui perheineen kotona Lillsöyringissä ja ilmeisesti kuului veljensä Erkin kanssa ryssien miehitystä vastaa toimineisiin sisseihin. Lähde: Vähäsöyringin suvun historiaa vuodesta 1450

1. puoliso Försti, Valpuri Tuomaantytär, Söyrinki s. 1686 Kortesjärvi, Purmojärvi. k. 13.03.1769 Evijärvi. Emäntä. Vihitty: 01.11.1707 Lappajärvi. Perhesuhteet: Juho ja Matti olivat Förstin sisarusten kanssa avioliitossa.
Isä: Skata / Försti, Tuomas Pietarinpoika s. 1661 Ilmajoki, Skata. Talollinen, vävy.
Äiti: Försti, Valpuri Laurintytär, Skata / Försti s. 1665 Kortesjärvi. Emäntä.

Lapset:
1) Riitta Juhontytär (katso taulu 190) s. 11.09.1710 Lappajärvi. k. 01.06.1785 Evijärvi, Söderena.
2) Antti Juhonpoika (katso taulu 191) s. 14.10.1712 Evijärvi. k. 05.04.1784 Evijärvi. Lisätietoja: Rippikirjassa on Antin sytymäaika 1708 ja toisen vaimon sytymäaika 1723.
3) Maria s. 1714 Lappajärvi, Savonkylä. k. 14.11.1714 Lappajärvi.
4) Eva Juhantytär (katso taulu 192) s. 1716 Evijärvi. k. 29.04.1753 Evijärvi.
5) Liisa Juhontytär (katso taulu 193) s. 1717 Lappajärvi, Savonkylä. k. 26.10.1808 Evijärvi, Kerttua. Emäntä.
6) Juho Juhonpoika (katso taulu 194) s. 06.03.1721 Evijärvi. k. 11.10.1805 Evijärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 81 -

9. sukupolvi

Söyrinki / Söffring / Lill-Söyrinki, Maria Olavintytär, Kultalahti (taulusta 32. Isä: Söyrinki, Olavi Erkinpoika) s. 11.03.1688 Lappajärvi, Savonkylä. k. 17.11.1745 Evijärvi. Emäntä.

1. puoliso Kultalahti, Erkki Tuomaanpoika, Cultalax s. 1689 Evijärvi. k. 1732 Evijärvi, Söderkultalahti. Talollinen, Söderkultalahden isäntä 1710 - 1712. Vihitty: 29.01.1711 Lappajärvi.
Isäntänä 1710 - 1712 Evijärven Söderkultalahdessa.

Isä: Söderkultalahti, Tuomas Paavonpoika s. 1658 Evijärvi. Talollinen.
Äiti: Kirsilä, Liisa Antintytär, Söder-Kultalahti s. 1660 Evijärvi. Emäntä.

Lapset:
1) Hannu s. 02.10.1711 Evijärvi, Kultalahti, Kuldalax. k. 17.06.1712 Evijärvi.
2) Juha s. 1714 Evijärvi, Kultalahti, Kuldalax. k. 29.04.1717 Evijärvi.
3) Maria Erkintytär (katso taulu 195) s. 23.03.1717 Evijärvi, Kultalahti, Kuldalax. k. 01.11.1795 Vimpeli, Sääksjärvi. Emäntä. Kuolinsyy: Pistos.
4) Saara s. 20.04.1720 Evijärvi, Kultalahti, Kuldalax. k. 11.07.1720 Evijärvi.
5) Olavi Erkinpoika (katso taulu 196) s. 12.07.1721 Evijärvi, Kultalahti, Kuldalax. k. 11.03.1801 Evijärvi. Talollinen, Söderkultalahden isäntä 1738 - .
6) Sofia Erkintytär (katso taulu 197) s. 13.03.1723 Evijärvi. k. 02.12.1772 Vimpeli, Vanha-aho. Emäntä. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
7) Marketta Erkintytär (katso taulu 198) s. 04.05.1725 Evijärvi, Kultalahti. k. 18.06.1766 Evijärvi.
8) Erkki Erkipoika (katso taulu 199) s. 04.05.1727 Evijärvi. k. 24.06.1793 Evijärvi. Talollinen.
9) Anna Erkintytär (katso taulu 200) s. 21.08.1729 Evijärvi. k. 22.08.1795 Evijärvi, Haapajärvi.
10) Antti Erkinpoika (katso taulu 201) s. 28.11.1731 Evijärvi, Söderkultalahti. k. 29.08.1807 Evijärvi. Talollinen. Kuolinsyy: Punatauti.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 82 -

10. sukupolvi

Strang, Margeta Andersdotter, Kankkonen (taulusta 33. Isä: Strang, Anders Markusson) s. Pedersöre. k. Pedersöre. Kuolinsyy: Kuoli Isonvihan aikana.

1. puoliso Kankkonen / Strang, Johan Påhlsson s. n. 1672 Pedersöre. k. Pedersöre, Katternö, Strang. Strangin vävy, talollinen, bonde på hemman no 21 (=Strang no 3 i Kållby). Vihitty: 1688 Pedersöre.
Isä: Kanckonen, Påhl Johansson s. n. 1650 Evijärvi, Kerttuankylä.
Äiti: Margareta Mickelsdotter, Kanckonen

Lapset:
1) Matts s. Pedersöre, Katternö.
2) Anders s. Pedersöre. k. 1713 - 1721, Pedersöre.
3) Brita s. 1699 Pedersöre, Katterbö. k. 06.01.1773 Pedersöre.
4) Anna s. 1711 Pedersöre. k. 28.12.1747 Pedersöre.
5) Johan Johansson (katso taulu 202) s. 1716 (1719 ?) Pedersöre, Katternö. k. 14.09.1773 Pedersöre. Bonde, nämdeman (lautamies), tolvman.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 83 -

10. sukupolvi

Strang, Anders Hansson (taulusta 35. Isä: Strang, Hans Markusson) s. Pedersöre, Katternö. k. 1715 Pedersöre.

1. puoliso Beata Andersdotter, Strang Vihitty: 1705 Pedersöre. Kuolinsyy: Svälteri ihjäl; nääntynyt nälkään.

Lapset:
1) Margareta Andersdotter s. Pedersöre, Katternö, Strang. Lisätietoja: Asui Vaasassa Ison Vihan jälkeen, elää vielä 1727.
Margeta vistas i Vasa efter Freden. Hon lever 1727. Vid tinget 15 oktober 1723 är änkan Elisabet Andersdotter från Vasa närvarande och "fordrar reda för sin systers, sal. hustru Beata Andersdotters, dotter pigan Margreta Andersdotters arv efter sina föräldrar av Johan Strang. Och befinnes, att pigans faderfader, framledne Hans Markusson och svarandens avledne Anders Markusson varit bröder och bolagsmän på 1 mantal Strang, efter vilka ännu intet arvskifte hållet är". Två år senare återkommer Elisabet Andersdotter med sin begäran om arvskifte. Vid detta tillfälle omtalar hon, att Anders Hansson dött år 1715. Lähde: "Het Sitte Strangeja" Strangin ja Spangarin sukuseura ry. V. 2001

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 84 -

10. sukupolvi

Strang, Anna Hansdotter, Flink (taulusta 35. Isä: Strang, Hans Markusson) s. 1674 Pedersöre, Katternö. k. 23.02.1750 Pedersöre.

1. puoliso Flink, Johan k. Pedersöre. Vihitty: 1701 Pedersöre. Lisätietoja: Kuoli ennen 1713.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 85 -

10. sukupolvi

Svarvar, Sipi Heikinpoika (taulusta 37. Isä: Svarvar, Heikki Markuksenpoika) s. n. 1654 Lappajärvi. k. 09.02.1740 Alajärvi.

1. puoliso Örn, Liisa Simontytär, Svarvar s. 1669 Lappajärvi. k. 14.02.1704 Alajärvi, Kurejoki, Svarvar. Vihitty: 1688 Lappajärvi.
Isä: Örn, Simo s. Lappajärvi.

Lapset:
1) Maria s. 1690 Lappajärvi.
2) Valpuri s. 1692 Lappajärvi. k. n. 1750 Lappajärvi.
3) Anna s. 1693 Lappajärvi. k. 1697 Lappajärvi.
4) Liisa s. 09.10.1703 Alajärvi, Kurejoki, Svarvar. k. 11.10.1703 Alajärvi.

2. puoliso Liisa Matintytär, Laukkonen s. n. 1647. k. 28.12.1733 Lappajärvi.

3. puoliso Kontiainen / Harju, Maria Erkintytär, Svarvar s. 29.02.1704 Kortesjärvi, Purmojärvi. Vihitty: 23.06.1734 Lappajärvi.
Isä: Kontiainen, Erkki Laurinpoika s. 1674 Kortesjärvi, Purmojärvi, Viisala.
Äiti: Maria Heikintytär, Kontiainen

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 86 -

10. sukupolvi

Svarvar, Heikki Paavonpoika (taulusta 38. Isä: Svarvar, Paavo Markuksenpoika) s. Alajärvi. k. 24.03.1700 Lappajärvi, Kauhajärvi. Torppari.

Syntyi isoisänsä Markus Heikinpoika Svarvarin talossa, kasvoi Menkijärvellä, palvelli renkinä useissa paikoissa, etenkin Erkkki Knuuutinpoika Timosen luona Savonkylässä. Paavo muutti Menkijärveltä Kauhajärvelle appensa Gabriel Pietarinpojan torppaan.

1. puoliso Liisa Kaapontytär, Svarvar s. n. 1677 Lappajärvi, Kauhajärvi. k. 12.07.1697 Lappajärvi, Kauhajärvi. Vihitty: 07.07.1695 Lappajärvi. Lisätietoja: Liisa kuoli Hietojan talossa vähän yli 20 vuotiaana.
Isä: Gabriel Pietarinpoika s. n. 1640. Torppari ?.
Äiti: Marketta Paavontytär s. n. 1640.

Lapset:
1) Maria s. 13.02.1697 Alajärvi. k. 1697 Lappajärvi, Kauhajärvi haudattu 26.05.1697.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 87 -

10. sukupolvi

Svarvar, Erkki Paavonpoika (taulusta 38. Isä: Svarvar, Paavo Markuksenpoika) s. 1672 Alajärvi.

Erkki on käynyt vaimonsa Marketan kanssa ripillä 1709, ovat lähteneet jollekkin muuulle paikkkakunnalle. Asuivat Menkijärvellä.

1. puoliso Laukkonen, Marketta Heikintytär, Svarvar s. Lehtimäki. Vihitty: 06.01.1707 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 88 -

10. sukupolvi

Svarvar, Tuomas Paavonpoika (taulusta 38. Isä: Svarvar, Paavo Markuksenpoika) s. 1674 Alajärvi. k. 09.05.1734 Lappajärvi.

Tuomas muutti n. 1706 Menkijärveltä Lappajärven Finnilään, asui siellä Perttu Eskonpoika Saukkosen luona. Syntyneiden kirjassaa ilmenee lasten niminä: Tapola ja Finniläinen. Syntyneiden kirjassa 1728 1738 ovat Tuomas, Susanna ja Valpuri itsellisinä Svarvarin nimellä.

1. puoliso Susanna Tapanintytär, Svarvar s. 1681 Alajärvi, Menkijärvi. k. 19.09.1748 Lappajärvi. Vihitty: 10.01.1704 Lappajärvi.
Isä: Tapani Erkinpoika s. 1656 Alajärvi, Menkijärvi.
Äiti: Leena Erkintytär

Lapset:
1) Perttu s. 15.08.1704 Lappajärvi, Finnilä. k. 03.09.1704 Lappajärvi.
2) Liisa s. 15.08.1704 Lappajärvi, Finnilä. k. 29.11.1704 Lappajärvi.
3) Mikko s. 24.04.1705 Lappajärvi, Finnilä. k. 05.06.1706 Lappajärvi.
4) Antti s. 20.11.1707 Lappajärvi, Finnilä. Renki. Lisätietoja: Rippikirjassa merkitty nimellä Korkiakangas.
Renki Juho Matinpoika Svarvarin talossa Lappajärvellä ja Erkki Tuomaanpoika Svarvarilla 1729 - 1730.
5) Valpuri s. 20.04.1711 Lappajärvi. k. 17.11.1779 Lappajärvi, Kyrönniemi.
6) Erkki s. 18.03.1713 Lappajärvi, Finnilä. k. Lappajärvi.
7) Erkki s. 07.03.1722 Lappajärvi, Finnilä.
8) Tuomas Tuomaanpoika (katso taulu 203) s. 12.11.1723 Alajärvi, Menkijärvi, Mikkola. k. 30.11.1795 Alajärvi, Menkijärvi, Mikkola.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 89 -

10. sukupolvi

Svarvar, Juho Matinpoika (taulusta 39. Isä: Svarvar, Matti Markuksenpoika) s. 1682 Alajärvi. k. 21.04.1752 Lappajärvi, Svarvar.

1. puoliso Skerufors, Kerttu Tuomaksentytär, Svarvar s. 1677 Evijärvi. k. 23.02.1744 Evijärvi. Vihitty: 26.10.1702 Lappajärvi.
Isä: Lassila / Skärufors, Tuomas Markunpoika s. 1657 Evijärvi. Talollinen, isäntä Evijärven Skeruforsissa 1690 - 1697.
Äiti: Puumala, Marketta Tuomaantytär, Skärufors s. 1648 Alajärvi. Emäntä.

Lapset:
1) Marketta Juhontytär (katso taulu 204) s. 09.04.1704 Lappajärvi. k. 04.09.1780 Lappajärvi, Svarvar.
2) Liisa s. 07.07.1706 Lappajärvi. k. 14.02.1707 Lappajärvi, Svarvar.
3) Matti Juhonpoika (katso taulu 205) s. 14.02.1709 Lappajärvi. k. 19.05.1771 Lappajärvi, Svarvar.
4) Kirsti s. 15.07.1712 Lappajärvi. k. 10.04.1714 Lappajärvi.
5) Maria s. 1716 Lappajärvi. k. 01.09.1716 Lappajärvi.
6) Jaakko s. 18.02.1719 Lappajärvi, Svarvar. k. 01.11.1719 Lappajärvi.
7) Erkki s. 01.05.1723 Lappajärvi, Svarvar. k. 27.08.1724 Lappajärvi.

2. puoliso Valpuri Matintytär, Svarvar s. n. 1692. k. 16.09.1760 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 90 -

10. sukupolvi

Svarvar, Liisa Matintytär, Kotkaniemi (taulusta 39. Isä: Svarvar, Matti Markuksenpoika) s. 16.08.1684 Alajärvi.

1. puoliso Kotkaniemi, Juho Matinpoika s. 11.12.1677 Vimpeli. Vihitty: 03.12.1705 Lappajärvi.
Isä: Björknäset / Lypsinmaa, Matti Antinpoika s. n. 1635 Vimpeli.
Äiti: Ingeborg Laurintytär, Björknäset / Lypsinmaa

Lapset:
1) Matti s. 09.09.1706 Vimpeli.
2) Maria s. 22.05.1708 Vimpeli.
3) Simo s. 23.10.1711 Vimpeli.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 91 -

10. sukupolvi

Svarvar, Maria Matintytär (taulusta 39. Isä: Svarvar, Matti Markuksenpoika) s. 1686 Alajärvi.

1. puoliso Kantola, Martti Antinpoika s. 1699 Kauhava. k. 1769. Vihitty: 01.09.1717 Lappajärvi.

Lapset:
1) Matti s. 1720.
2) Margareta s. 1723.
3) Juho s. 1725.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 92 -

10. sukupolvi

Svarvar, Kirsti Matintytär, Örn (taulusta 39. Isä: Svarvar, Matti Markuksenpoika) s. 1690 Lappajärvi. k. 02.02.1729 Lappajärvi, Örn.

1. puoliso Örn, Taavetti Erkinpoika s. 07.12.1690 Lappajärvi. k. 20.12.1736 Lappajärvi. Vihitty: 21.10.1713 Lappajärvi.
Isä: Örn, Erkki Heikinpoika s. 1659 Lappajärvi.
Äiti: Anna Matintytär, Örn s. 1661. Emäntä.

Lapset:
1) Juho s. 06.00.1714 Lappajärvi, Savonkylä. k. 07.07.1714 Lappajärvi.
2) Liisa s. 1716 Lappajärvi. k. 02.07.1774 Lappajärvi.
3) Taavetti Taavetinpoika (katso taulu 206) s. 14.03.1718 Lappajärvi, Savonkylä. k. 03.10.1790 Lappajärvi. Isäntänä 1736 - 1770. Kuolinsyy: Verensyöksy.
4) Maria Taavetintytär (katso taulu 207) s. 1720 Lappajärvi. k. 17.01.1786 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 93 -

10. sukupolvi

Svarvar, Simo Matinpoika (taulusta 39. Isä: Svarvar, Matti Markuksenpoika) s. 05.09.1695 Lappajärvi. k. 05.05.1765 Brask hemman Larsmo. Bonde på Brask hemman i Larsmo (Luoto).

Till Brask hemman i Larsmo, som under Stora ofreden blev öde och utan åbo inflyttade från Lappajärvi bondesonen Simon Mattsson Svarfwar från Sawo by, f. 05.09 1695, d. 05.05 1765 på Brask hemman. Gift i Lappajärvi den 22.04 1718 med bondedottern Margareta Johansdotter Condiain, f. 1691 i Paschat, d. i Larsmo på Brask hemman 16.07 1771. Ett tingsprotokoll från Pedersöre vinterting 1725 berör Simon Mattsson Svarfwars och hans hustru Margareta Johansdotters orsak för flyttningen från faderns hemman till Brask i Larsmo och i samband med deras bröllop i Lappajärvi då bruden erhöll ett löfte av sin svärfader att han skulle ge henne en ung häst. Pedersöre vinterting 12 mars 1725, folie 465: Hustru Margareta Johansdotter ifrån Larsmo berättar att henne, nästlidne höst, svärfadern Matts Marcusson 1719 uppå hennes bröllopsdag, lovade henne en ung häst, som hennes mans broder Johan Mattsson henne nu ej bestå vill som hon nu begiärer av Johan Mattsson. Johan Mattsson svarade, att han henne lovades en fölunge om hennes man Simon Mattsson velat bliva hemma och försörja sin fader, men som han 1721 hemmanet och sin fader övergivit. Ty vill Johan Mattsson till käranden ingen fölunge betala. Hustrun Margareta Johansdotter påminner att de inte tillsammans hade rum att bebo detta hemman som allenast består av 1/8 mantal. Troligen fick hon sin fölunge. Parterna kontaktade länsman Petter Oxe och saken ordnades till allas belåtenhet. Simon Mattsson flyttade först till Gästgivars hemman i Pedersöre 1722, men då bonden från Gästgivars hemman återkom från flykten 1723, måste han flytta bort och kom sålunda till Brask hemman i Larsmo som var utan åbo. Vid Pedersöre höstting år 1724 sidan 824, erhöll Simon Mattsson på anhållan rätt att intaga hemmanet, och fick 6 års skattefrihet för Brask l mantal. Ryssarna hade bränt 5 gårdshus och ett tunnland upptagit. Äger l oxe, 3 kor, l kalv och 3 får. Hemställan skall göras till landshövdingen. Simon Mattsson blev således med sin hustru bonde på Brask hemman om 1 mantal.

1. puoliso Kontiainen / Condiain, Marketta Juhontytär, Svarvar s. 1691 Paschat. k. 16.07.1771 På Brask hemman i Lasrsmo (Luoto). Vihitty: 23.05.1718 Lappajärvi.

Lapset:
1) Maria s. Larsmo. k. 19.06.1725.
2) Liisa s. 25.10.1718 Lappajärvi.
3) Påhl Simonsson s. 1719. k. 19.03.1792.
4) Margareta Simonsdotter s. 1722 Larsmo. k. 15.05.1788.
5) Simon Simonsson s. 21.08.1724 Larsmo. k. 15.03.1764.
6) Anna s. 21.08.1724 Larsmo. Perhesuhteet: Kuoli lapsena.
7) Matts s. 19.09.1725 Larsmo. k. 28.08.1726.
8) Brita Simonsdotter s. 29.10.1726 Larsmo.
9) Christin s. 03.03.1728 Larsmo. k. 19.10.1729.
10) Susanna s. 23.08.1729 Larsmo. k. 26.10.1729.
11) Johan Simonsson s. 03.12.1730 Larsmo. k. 06.11.1805.
12) Anders Simonsson s. 21.11.1732 Larsmo.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 94 -

10. sukupolvi

Pynttäri, Liisa Matintytär, Spangar (taulusta 40. Äiti: Svarvar, Marketta Markuksentytär) s. 1670 Alajärvi, Pynttäri. k. 09.03.1757 Vimpeli, Visti. Emäntä. Kuolinsyy: Halvaus.

1. puoliso Spangar, Markus Markuksenpoika s. 19.10.1673 Vimpeli, Spangar. k. 25.05.1749 Vimpeli, Tikkanen. Talollinen. Vihitty: 14.11.1697 Lappajärvi.
Vilppu Keisarin Suku I, mainitaan Markus, syntynyt joulukuussa.

Isä: Österspangar, Markus Olavinpoika s. 1636 Vimpeli. Talollinen.
Äiti: Hokkain / Hokkanen, Helga Markuntytär, Österspangar s. 01.00.1636 Saarijärvi.

Lapset:
1) Erik Markusson (katso taulu 208) s. 08.03.1699 Vimpeli, Spangar. k. 12.03.1781 Kronoby, Porasby, Knippare. Vävy, Bonde måg på Knippare. Kuolinsyy: Vanhuus, Ålderdom.
2) Juho Markuksenpoika (katso taulu 209) s. 07.06.1701 Vimpeli, Spangar. k. 23.02.1786 Vimpeli, Storstrang. Vävy; itsellinen. Lisätietoja: Kummina oli mm. Juho Vilpunpoika Keisari. Perhesuhteet: Lapseton. Kuolinsyy: Hengenahdistus.
3) Matti s. 26.02.1704 Vimpeli, Spangar. k. 28.06.1704 Vimpeli, Spangar.
4) Markus (katso taulu 210) s. 05.02.1706 Vimpeli, Spangar. k. 30.09.1785 Vimpeli, Visti. Yhtiömies. Lisätietoja: Lapseton. Kuolinsyy: Pistos.
5) Jaakko (katso taulu 211) s. 03.07.1711 Vimpeli, Spangar. k. 04.10.1762 Vimpeli, Lindbacka. Kyläseppä. Lisätietoja: Lapseton.
6) Pietari Markuksenpoika (katso taulu 212) s. 10.05.1716 Vimpeli, Spangar. k. 31.03.1798 Vimpeli, Visti. Talollinen; lautamies. Lisätietoja: Pietarin jälkeläiset toivat Visti-nimen Pynttäriin. Kuolinsyy: Hengenahdistus.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 95 -

10. sukupolvi

Pynttäri, Pietari Matinpoika (taulusta 40. Äiti: Svarvar, Marketta Markuksentytär) s. 1671 Alajärvi. k. 16.12.1753 Alajärvi, Pynttäri. Talollinen. Kuolinsyy: Vanhuus, kramppeja.

1. puoliso Puumala, Anna Tuomaantytär, Pynttäri s. 1671 Alajärvi, Puumala. k. 1717 Alajärvi, Pynttäri. Emäntä. Vihitty: 26.12.1693 Lappajärvi.
Annan Tuomaantyttären isä Tuomas Tuomaanpoika Puumala kiisteli Nelimarkan talon omistuksesta Pedersören käräjillä 16.-18.2.1693 Heikki Antinpoika Sihtalan kanssa. Heikki väitti olevansa talon lähin perijä eikä Tuomas ollut maksanut talon hinnaksi arvioitua 180 kuparitaaleria Uudenkaarlepyyn pormestan Cordt Bochmöllerille. Nelimarkan talon ensimmäinen omistaja oli ollut Pekka Laurinpoika, sitten isäntäna oli hänen poikansa Pekka Pekanpoika, kolmas isäntä oli Pietarin vävy Matti Matinpoika, jonka poika Juho oli vävynä Isonkyrön Herttuan talossa ja oli luovuttanut perintöoikeuden sisarelleen, joka oli Heikki Antinpojan vaimo. Tuomas sanoi asumansa talon olevan toinen, kuin Pietari Laurinpojan alkuperäinen tao. Se oli erään huonemiehen, jonka lähin perillinen hän oli. Tuomas osoitti, että vuonna 1645 tehdyn perunkirjoituksen perusteella kunteistön arvo oli 120 taaleria ja irtaimiston 135 taaleria ja kertoi isänsä lunastaneen perintöoikeuden maksamalla 108 taaleria Bochmöllerille. Kuittia hänellä ei ollut eikä Heikki Antinpojalla ollut lisätodistuksia, joten oikeus päätti siirtää asian tuonnemaksi, jos parempia todisteita ilmaantuisi.

Isä: Puumala, Tuomas Tuomaanpoika s. 1634 Alajärvi, Puumalainen. Talollinen.
Äiti: Kaarina Erkintytär, Puumala s. 1640. Emäntä.

Lapset:
1) Matti Pietarinpoika (katso taulu 213) s. 20.02.1695 Alajärvi, Pynttäri. k. 19.12.1758 Alajärvi, Pynttäri. Talollinen. Kuolinsyy: Halvaus.
2) Maria Pietarintytär (katso taulu 214) s. 16.03.1698 Alajärvi, Pynttäri. k. 04.10.1775 Kuortane, Ahola. Emäntä. Kuolinsyy: Vanhuus.
3) Juha s. 25.02.1700 Alajärvi, Pynttäri. k. 26.03.1706 Alajärvi, Pynttäri.
4) Simo Pietarinpoika (katso taulu 215) s. 12.09.1701 Alajärvi, Pynttäri. k. 25.08.1772 Alajärvi, Pynttäri. Talollinen. Kuolinsyy: Noiduttu rutto.
5) Liisa s. 02.03.1703 Alajärvi, Pynttäri. k. 08.03.1703 Alajärvi, Pynttäri.
6) Pietari s. 22.09.1704 Alajärvi, Pynttäri. k. 27.12.1704 Alajärvi, Pynttäri.
7) Sigfrid Pietarinpoika s. 16.02.1706 Alajärvi, Pynttäri. k. 30.05.1736 Alajärvi, Pynttäri.
8) Johannes Persson (katso taulu 216) s. 17.04.1708 Alajärvi, Pynttäri. k. 27.02.1780 Nykarleby, Kofjoki, Hannula. Måg, bonde; vävy, talollinen. Kuolinsyy: Bröstvärk; rintatauti.
9) Erkki s. 13.05.1710 Alajärvi, Pynttäri. k. 10.06.1717 Alajärvi, Pynttäri.
10) Lauri Pietarinpoika (katso taulu 217) s. 06.08.1712 Alajärvi, Pynttäri. k. 29.07.1787 Ähtäri, Lippo. Suutari. Kuolinsyy: Vanhuus.
11) Erkki s. 1713 Alajärvi, Pynttäri. k. 10.06.1716 Alajärvi, Pynttäri.
12) Anna s. 06.08.1714 Alajärvi, Pynttäri. k. 21.08.1714 Alajärvi, Pynttäri.
13) Jaakko s. 06.08.1714 Alajärvi, Pynttäri. k. 01.11.1714 Alajärvi, Pynttäri.
14) Eeva s. 18.12.1715 Alajärvi, Pynttäri. k. 17.02.1716 Alajärvi, Pynttäri.

2. puoliso Sophia Danielintytär s. 1669 Lapua. k. 21.09.1743 Alajärvi, Pynttäri. Vihitty: 18.05.1718 Alajärvi. Perhesuhteet: Sophia Danielintytär oli leski Lapualta.

3. puoliso Valpuri Juhontytär s. 1714. k. 01.11.1775 Soinni, Mäkelä. Emäntä. Vihitty: 17.02.1747 Lappajärvi. Perhesuhteet: Valpuri avioitui leskenä Soiniin Heikki Matinpoika Mäkelän kanssa (s. 1690). Kuolinsyy: Vesipöhö.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 96 -

10. sukupolvi

Pynttäri / Lillsandsund, Johan Mattson (taulusta 40. Äiti: Svarvar, Marketta Markuksentytär) s. 20.06.1679 Alajärvi, Pynttäri. k. 27.07.1752 Pedersöre, Lillsandsund. Bonde, talollinen, kruununkirvesmies. Kuolinsyy: Frossa; horkka (kuumepuistatus).

Asuivat Hämeenniemen ensimmäisinä asukkaina 1720-luvulla. Perhe, johon kuului vanhempien lisäksi tytär Marketta, vävy Heikki Heikinpoika Höök ja poika Juho, muutti Pedersören Lillsandsundiin vuonna 1736. Tytär Maria on saattanut myös olla mukana, sillä alaikäisenä häntä ei ole merkitty rippikirjaan.

1. puoliso Puumala, Marketta Tuomaantytär, Pynttäri / Lillsandsund s. 22.07.1683 Alajärvi, Puumala. k. 11.01.1754 Pedersöre, Lillsandsund. Vihitty: 30.11.1701 Alajärvi. Kuolinsyy: Uppkastning; oksennus.
Isä: Puumala, Tuomas Tuomaanpoika s. 1634 Alajärvi, Puumalainen. Talollinen.
Äiti: Kaarina Erkintytär, Puumala s. 1640. Emäntä.

Lapset:
1) Maria s. 06.03.1703 Alajärvi, Pynttäri. k. 22.03.1706 Alajärvi, Pynttäri.
2) Susanna Juhantytär (katso taulu 218) s. 21.04.1705 Alajärvi, Pynttäri. k. 26.06.1788 Lappajärvi, Kiilunen haudattu 29.06.1788. Emäntä. Kuolinsyy: Vanhuus.
3) Margeta Johansdotter (katso taulu 219) s. 23.12.1707 Alajärvi, Pynttäri. k. 20.10.1765 Pedersöre, Lillsandsund. Värdinna; emäntä. Kuolinsyy: Stamma (ilmaista asiansa vaivoin).
4) Saara s. 04.05.1711 Alajärvi, Pynttäri. Kuolinsyy: Saara on ilmeisesti kuollut lapsena, sillä 1728 rippikirjassa ei ole merkintää.
5) Jaakko s. 01.11.1715 Alajärvi, Pynttäri. k. 02.11.1715 Alajärvi, Pynttäri.
6) Juho s. 22.06.1718 Alajärvi, Pynttäri.
7) Liisa s. 08.09.1722 Alajärvi, Pynttäri. k. 13.04.1723 Alajärvi, Pynttäri.
8) Maria Johansdotter (katso taulu 220) s. 24.01.1726 Alajärvi, Pynttäri.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 97 -

10. sukupolvi

Pynttäri / Nissas, Elias Mattsson (taulusta 40. Äiti: Svarvar, Marketta Markuksentytär) s. 1684 Alajärvi, Pynttäri. k. 16.05.1760 Munsala, Wäxala, Nissas. Bonde, talollinen. Lisätietoja: Eljas Mattsson flyttade med sin familj ca. 1720 till Munsala Nissas hus. Kuolinsyy: Ålderdom; vanhuus.

1. puoliso Sissala, Brita Olavsdotter, Pynttäri / Nissas s. 1683 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 19.06.1764 Munsala, Wäxala, Nissas. Värdinna, emäntä. Kuolinsyy: Ålderdom; vanhuus.
Isä: Sissala, Olav Jakobsson s. 1660 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. Talollinen.
Äiti: Skata, Susanna Mikontytär, Sissala s. 1660 Ilmajoki. Emäntä.

Lapset:
1) Johan Eliasson (katso taulu 221) s. n. 1725 Munsala, Nissas. k. 1760.
2) Gustaf Eliasson (katso taulu 222) s. n. 1733 Munsala, Nissas.
3) Matts Eliasson (katso taulu 223) s. 18.03.1713 Alajärvi, Pynttäri. k. 12.05.1790 Munsala, Nissas. Husbonde; isäntä. Kuolinsyy: Ålderdom; vanhuus.
4) Pehr Eliasson (katso taulu 224) s. 18.06.1719 Alajärvi, Pynttäri. k. 15.09.1794 Munsala, Växala, Nissas. Laxfiskare, lohenkalastaja, talollinen. Kuolinsyy: Ålderdom; vanhuus.
5) Elias Eliasson (katso taulu 225) s. 1731 Munsala , Växala, Nissas. k. 01.08.1755 Munsala , Växala, Nissas. Husbonde; isäntä. Kuolinsyy: Hetsig feber; korkea kuume.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 98 -

10. sukupolvi

Svarvar, Marketta Tuomaantytär, Laukkonen (taulusta 41. Isä: Svarvar, Tuomas Markunpoika) s. 14.04.1678 Alajärvi. k. 23.04.1708 Alajärvi, Kurejoki, Juuti. Kuolinsyy: Lapsivuode.

1. puoliso Laukkonen, Sakari Antinpoika s. 19.03.1682 Alajärvi, Puumalainen. Vihitty: 26.12.1706 Lappajärvi.
Isä: Laukkonen, Antti Erkinpoika s. 1661 Lehtimäki. Puumalaisen vävy.
Äiti: Puumala, Carin Tuomaantytär, Laukkonen s. 1649 Alajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 99 -

10. sukupolvi

Svarvar, Maria Tuomaantytär, Roponen / Ropoin (taulusta 41. Isä: Svarvar, Tuomas Markunpoika) s. 09.04.1682 Alajärvi. k. 05.12.1742 Lappajärvi, Eskeli.

1. puoliso Ropoin, Jaakko Markuksenpoika, Roponen s. 1667 Himanka (Hango Kapell?). k. 06.01.1739 Lappajärvi. Kellonsoittaja. Vihitty: 23.03.1724 Lappajärvi.

Lapset:
1) Matti Jaakopoika (katso taulu 226) s. 19.08.1725 Lappajärvi, Savonkylä, Roponen. k. 29.03.1784 Alajärvi, Nelimarkka.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 100 -

10. sukupolvi

Sorvari / Svarvar, Kaisa Tuomaantytär, Mäkelä / Orava (taulusta 41. Isä: Svarvar, Tuomas Markunpoika) s. 1685 Alajärvi.

1. puoliso Mäkelä / Orava, Jaakko Tapaninpoika s. 1698 Isokyrö. k. 31.03.1759 Isokyrö, Napue.
Isä: Orava, Tapani Erkinpoika s. 1656 Alajärvi.
Äiti: Helena Erkintytär, Orava s. n. 1660.

Lapset:
1) Kaisa Jaakontytär (katso taulu 227) s. 22.04.1728 Isokyrö, Napue. k. 10.06.1787 Alajärvi, Kortekangas.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 101 -

10. sukupolvi

Svarvar / Eskils, Erkki Tuomaanpoika (taulusta 41. Isä: Svarvar, Tuomas Markunpoika) s. 11.04.1684 Alajärvi, Kurejoki, Svarvar. k. 1756 Alajärvi, Kurejoki, Sorvari. Talollinen. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Juuti, Anna Jaakontytär, Svarvar s. 1680 Alajärvi, Kurejoki, Juuti. k. 06.10.1761 Alajärvi, Kurejoki, Sorvari. Emäntä. Vihitty: 19.10.1702 Lappajärvi. Kuolinsyy: Rintakipu.
Isä: Juuti, Jaakko Maununpoika s. 1660 Lappajärvi.
Äiti: Höök, Kirsti s. 1650 Alajärvi, Kurejoki, Höök. Emäntä.

Lapset:
1) Susanna s. 01.02.1705 Alajärvi, Kurejoki, Svarvar. k. 20.12.1784 Alajärvi, Kurejoki, Sorvari. Emäntä.
2) Matti s. 14.02.1707 Alajärvi, Kurejoki, Svarvar.
3) Anna s. 01.12.1708 Alajärvi, Kurejoki, Svarvar. k. 11.11.1709 Alajärvi.
4) Maria Erkintytär (katso taulu 228) s. 27.05.1711 Alajärvi, Kurejoki, Svarvar. k. 04.05.1766 Alajärvi, Hämeenniemi.
5) s. 03.05.1716 Alajärvi, Kurejoki, Svarvar. k. 10.05.1716 Alajärvi.
6) Liisa Erkintytär (katso taulu 229) s. 1718 Alajärvi, Kurejoki, Svarvar. k. 12.05.1783 Alajärvi, Kurejoki, Sorvari. Emäntä.
7) Anna Erkintytär (katso taulu 230) s. 20.08.1721 Alajärvi, Kurejoki, Svarvar. k. 12.03.1796 Alajärvi, Kurejoki, Juutlaukkonen. Emäntä.
8) Erkki s. 06.02.1725 Alajärvi, Kurejoki, Svarvar.
9) Valpuri s. 11.04.1726 Alajärvi, Kurejoki, Svarvar. k. 11.08.1726 Alajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 102 -

10. sukupolvi

Svarvar, Valpuri Tuomaantytär, Kyröläinen (taulusta 41. Isä: Svarvar, Tuomas Markunpoika) s. 13.03.1694 Alajärvi, Kurejoki, Svarvar. k. 25.02.1743 Alajärvi, Kyröläinen. Emäntä.

1. puoliso Kyröläinen, Paavo Ristonpoika, Kyrönlahti s. 21.01.1708 Alajärvi, Kyröläinen. k. 25.04.1781 Alajärvi, Kyröläinen. Talollinen. Vihitty: 17.07.1743 Lappajärvi.
Isä: Kyröläinen, Krister Heikinpoika s. 04.05.1664 Alajärvi, Kyröläinen.
Äiti: Pokela, Riitta Matintytär s. 1671 Vimpeli, Björknäs. Emäntä.

Lapset:
1) Susanna Paavontytär (katso taulu 231) s. 30.04.1729 Alajärvi, Kyröläinen. k. 1796 Soini. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
2) Matti Paavonpoika (katso taulu 232) s. 27.07.1730 Alajärvi, Kyröläinen. k. 30.11.1800 Alajärvi, Kyröläinen.
3) Juho s. 08.06.1734 Alajärvi, Kyrönlahti. k. 13.01.1800 Alajärvi, Kyrönlahti. Itsellinen. Kuolinsyy: Hengenahdistus.
4) Simo s. 13.09.1737 Alajärvi, Kyrönlahti. k. 14.10.1737 Alajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 103 -

10. sukupolvi

Svarvar, Matti Ollinpoika (taulusta 42. Isä: Svarvar, Olavi Markunpoika) s. Lappajärvi, Svarvar. k. Lappajärvi.

1. puoliso Strang, Liisa Pietarintytär, Svarvar s. 1685 Vimpeli. Vihitty: 04.10.1708 Lappajärvi.
Isä: Strang, Pietari Ollinpoika s. 1666 Vimpeli, Strang. Talollinen.
Äiti: Kiilunen, Elisabeth Ericsdotter, Strang s. 17.09.1664 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen.

Lapset:
1) Jaakko Matinpoika (katso taulu 233) s. 19.07.1711 Lappajärvi. k. 14.07.1794 Nykarleby, Soklot.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 104 -

10. sukupolvi

Svarvar, Esko Olavinpoika, Swarwar (taulusta 42. Isä: Svarvar, Olavi Markunpoika) s. 05.06.1700 Lappajärvi, Savonkylä, (Sawobyy). k. 23.04.1758 Lappajärvi, Savonkylä. Talollinen.

Esko Olavinpoika oli Svarvarin isäntänä 1723 - 1749.

1. puoliso Skärufors, Susanna Mikontytär, Swarwar s. 24.01.1704 Lappajärvi, Savonkylä (Sawobyy). k. 12.03.1782 Lappajärvi, Savonkylä. Vihitty: 03.10.1725 Lappajärvi .
Isä: Skärufors, Mikko Tuomaanpoika s. 1673 Evijärvi. Isäntä.
Äiti: Saukkonen, Liisa Bertilintytär, Skärufors s. 1668 Lappajärvi. Emäntä.

Lapset:
1) Maria Eskontytär (katso taulu 234) s. 23.05.1727 Lappajärvi. k. 20.04.1803 Lappajärvi, Ollin torppa. Kuolinsyy: Hengenahdistus.
2) Matti s. 22.02.1729 Lappajärvi, Svarvar. k. 07.03.1729 Lappajärvi.
3) Juho s. 1730 Lappajärvi, Svarvar. k. 16.03.1730 Lappajärvi.
4) Erkki s. 1731 Lappajärvi, Svarvar. k. 17.02.1731 Lappajärvi.
5) Aaprami Eskonpoika (katso taulu 235) s. 30.03.1732 Lappajärvi, Savonkylä, Sawobyy. k. 30.04.1772. Talollinen.
6) Matti s. 22.01.1734 Lappajärvi, Svarvar. k. 28.01.1734 Lappajärvi.
7) Erkki s. 29.03.1735 Lappajärvi, Svarvar. k. 14.10.1735 Lappajärvi.
8) Liisa s. 14.08.1737 Lappajärvi, Svarvar. k. 20.11.1737 Lappajärvi.
9) Saara Eskontytär (katso taulu 236) s. 12.08.1738 Savonkylä. k. 27.02.1776 Savonkylä. Emäntä.
10) Marketta s. 21.10.1740 Lappajärvi, Svarvar. k. 21.08.1741 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 105 -

10. sukupolvi

Svarvar / Ylitalo, Perttu Ollinpoika (taulusta 42. Isä: Svarvar, Olavi Markunpoika) s. 14.08.1702 Lappajärvi (keskipäivällä klo 11 jälkeeen). k. 29.03.1752 Lappajärvi, Savonkylä. Talollinen. Kuolinsyy: Pistos.

1. puoliso Lantela, Anna Jaakontytär, Svarvar / Ylitalo s. 25.07.1700 Lappajärvi, Savonkylä (syntyi aamulla klo 4 ja kastettiin samana päivänä). k. 04.06.1777 Lappajärvi, Ylitalo. Vihitty: 31.10.1725 Lappajärvi.
Isä: Seppä ?, Jaakko Martinpoika s. 1661 Lappajärvi, Porasjärvi. Seppä.
Äiti: Koukkari, Maria Paavontytär s. 1670 Lappajärvi, Kauhajärvi. Emäntä.

Lapset:
1) Taneli s. 17.06.1726 Lappajärvi, Savonkylä. k. 16.12.1726 Lappajärvi.
2) Juho Pertunpoika (katso taulu 237) s. 24.07.1727 Lappajärvi, Savonkylä. k. 21.05.1793 Lappajärvi. Kuolinsyy: Hengenahdistus.
3) Maria s. 09.03.1729 Lappajärvi, Savonkylä. k. 08.09.1741 Lappajärvi.
4) Riitta s. 1730 Lappajärvi, Savonkylä. k. 11.09.1743 Lappajärvi.
5) Matti Pertunpoika (katso taulu 238) s. 24.09.1730 Lappajärvi, Savonkylä, Tullila. k. 03.03.1803 Lappajärvi. Talollinen 1700- luvun lopulla, vävy. Lisätietoja: Vihittäessä asui Savonkylän Ylitalossa. Perhesuhteet: Ensimmäinen lapsi syntyi Tullilassa.
6) Susanna s. 23.01.1733 Lappajärvi, Savonkylä. k. 04.05.1798 Lappajärvi.
7) Taneli s. 18.07.1734 Lappajärvi, Savonkylä. k. 02.09.1785 Lappajärvi, Savonkylä, Hevosaho. Vävy, uudisasukas. Kuolinsyy: Syöpä.
8) Liisa Bertilintytär (katso taulu 239) s. 17.02.1736 Lappajärvi, Savonkylä. k. 18.12.1782 Lappajärvi, Kyrönniemi. Torpparin vaimo.
9) Erkki Pertinpoika (katso taulu 240) s. 13.04.1739 Lappajärvi, Savonkylä. k. 27.01.1793 Lappajärvi, Savonkylä, Hevosaho. Talollinen. Kuolinsyy: Pistos.
10) Marketta s. 27.10.1740 Lappajärvi, Savonkylä. k. 17.07.1741 Lappajärvi.
11) Maria s. 24.12.1742 Lappajärvi, Savonkylä. k. 31.03.1757 Lappajärvi, Savonkylä, Ylitalo. Kuolinsyy: Isorokko.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 106 -

10. sukupolvi

Svarvar, Susanna Antintytär, Saukkonen (taulusta 43. Isä: Svarvar, Antti Markuksenpoika) s. 1687 Lappajärvi.

1. puoliso Saukkonen, Erkki Olavinpoika s. 1689 Alajärvi, Övermark, Saukkonen. Vihitty: 16.05.1709 Lappajärvi, Övermark.
Isä: Saukkonen, Olavi Eskonpoika s. n. 1654.
Äiti: Storstrang, Brita Martintytär, Saukkonen s. 1654 Vimpeli, Strang.

Lapset:
1) Antti s. 24.11.1711 Alajärvi.
2) Eeva s. 23.01.1713 Alajärvi.
3) Heikki s. 07.03.1716 Alajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 107 -

10. sukupolvi

Saukkonen, Kaarina Olavintytär, Hokkain (taulusta 44. Äiti: Storstrang, Brita Martintytär) s. 1674 Alajärvi, Övermark, Saukkonen. Lisätietoja: Viimeinen ehtoollinen Lappajärven rippikirjassa 26.03.1699.

1. puoliso Hokkain, Markus Erkinpoika s. 1673 Saarijärvi. Vihitty: 25.09.1698 Lappajärvi.
Isä: Hokkain, Erkki

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 108 -

10. sukupolvi

Saukkonen, Helga Olavintytär, Keisari (taulusta 44. Äiti: Storstrang, Brita Martintytär) s. 10.02.1678 Soini, Möksy, Saukkoin. k. 28.02.1704 Soini, Keisari. Talonemäntä.

1. puoliso Keisari, Erkki Heikinpoika s. 02.02.1670 Soini, Keisari. k. 19.02.1714 Napue ?. Talollinen. Vihitty: 10.06.1701 Lappajärvi.
Erkki Heikinpoika tuli Keisarin talon omistajaksi isänsä Erkki Vilpunpojan testamentilla (oikeudessa 07.09.1679). Erkki oli isäntänä vuoteen 1713, vaimonsa Helga 1714-18.

Isä: Keisari, Heikki Pietarinpoika s. n. 1642 Soini, Keisari. Talollinen; Keisarin perintötalon isäntä 1675-82.
Äiti: Muhonen, Anna Juhontytär, Keisari s. 1647 Saarijärvi.

Lapset:
1) Maria s. 07.03.1702 Soini, Kuninkaanjoenkylä, Keisari. k. 14.09.1703 Soini.
Kummina Erkki Erkinpoika Kortjärven (ent. Sääksjärvi) leski Maria Heikintytär, joka asui veljensä Erkki Heikinpojan luona.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 109 -

10. sukupolvi

Saukkonen, Simo Olavinpoika (taulusta 44. Äiti: Storstrang, Brita Martintytär) s. 26.11.1686 Alajärvi, Övermark, Saukkonen.

1. puoliso Pokela, Valpuri Yrjöntytär s. n. 1686 Vimpeli. Piika.

Lapset:
1) Liisa Simontytär (katso taulu 241) s. 11.09.1712 Alajärvi. k. 05.03.1749 Veteli, Perho, Oksakoski (05.12.1747 Vimpeli ?). Emäntä. Perhesuhteet: Liisa oli avioton lapsi. Kuolinsyy: Noiduttu rutto, pestskott.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 110 -

10. sukupolvi

Saukkonen, Erkki Olavinpoika (taulusta 44. Äiti: Storstrang, Brita Martintytär) s. 1689 Alajärvi, Övermark, Saukkonen.

1. puoliso Svarvar, Susanna Antintytär, Saukkonen s. 1687 Lappajärvi. Vihitty: 16.05.1709 Lappajärvi.
Isä: Svarvar, Antti Markuksenpoika s. 1660 Lappajärvi.
Äiti: Finnilä / Svarvar, Susanna Matintytär, Svarvar s. 1651 Lappajärvi, Finnilä. Emäntä.

Lapset:
1) Antti s. 24.11.1711 Alajärvi.
2) Eeva s. 23.01.1713 Alajärvi.
3) Heikki s. 07.03.1716 Alajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 111 -

10. sukupolvi

Saukkonen, Marketta Olavintytär, Saukko (taulusta 44. Äiti: Storstrang, Brita Martintytär) s. 30.12.1695 Alajärvi, Övermark, Saukkonen. k. 28.02.1758 Alajärvi, Saukkonen. Emäntä.

1. puoliso Saukko, Erkki Pietarinpoika, Skrabb s. 19.03.1706 Alajärvi, Skrabb. k. 02.02.1758 Alajärvi, Saukkonen. Vävy, isäntä. Vihitty: 18.02.1728 Lappajärvi. Kuolinsyy: Rintatauti.
Heikki Erkinpoika Soinista haki 24.9.1729 isännyyttä Saukkosen tilalle: Hän anoi 5 vapaavuotta 1/8 manttaalin tilalle, jonka viljelystä edellinen isäntä Olavi Eskilinpoika oli luopunut. Heikki Erkinpoika selvitti, että tilan rakennukset olivat romahtaneet ja vaativat suuria korjauksia. Pellot olivat metsittyneet, ojat umpeutuneet ja niityt alkaneet kasvaa metsää ja suota. Tilalla oli kylliksi metsää, muttei kalavesiä eikä myllyn paikkaa. Talollinen omisti härän, 2 lehmää ja yhden hiehon. Lähde: Vilppu Keisarin Suku I

Isä: Skrabb-Saukko, Pietari Erkinpoika s. 01.11.1668 Alajärvi, Skrabb, Gammelgård. Venäläisten kyytimies, talollinen.
Äiti: Pynttäri, Marketta Matintytär, Skrabb-Saukko s. 06.04.1684 Alajärvi, Rustmästars (Rustmästarin talo). Emäntä.

Lapset:
1) Erkki s. 06.00.1729 Alajärvi, Öfvermarken, Saukkonen. k. 10.07.1729 Alajärvi.
2) Olavi s. 08.00.1730 Alajärvi, Öfvermarken, Saukkonen. k. 10.06.1732 Alajärvi.
3) Liisa Erkintytär (katso taulu 242) s. 01.11.1731 Alajärvi, Möksy, Saukko. k. 08.05.1786 Alajärvi, Kurejoki, Turpela. Emäntä. Kuolinsyy: Rintakipu.
4) Heikki s. 28.04.1733 Alajärvi, Öfvermarken, Saukkonen. k. 24.01.1740 Alajärvi.
5) Antti s. 03.04.1735 Alajärvi, Öfvermarken, Saukkonen. k. 03.04.1735 Alajärvi.
6) Heikki s. 31.05.1736 Alajärvi, Öfvermarken, Saukkonen. k. 24.01.1740 Alajärvi.
7) Kaarina Erkintytär (katso taulu 243) s. 10.08.1737 Alajärvi, Öfvermarken, Saukkonen. k. 08.09.1806 Alajärvi, Möksy, Kolanen. Kuolinsyy: Rintasairaus.
8) Antti s. 06.08.1739 Alajärvi, Öfvermarken, Saukkonen. k. 24.11.1741 Alajärvi.
9) Martti Erkinpoika (katso taulu 244) s. 11.11.1741 Alajärvi, Övermarken, Saukkonen. k. 31.05.1798 Alajärvi, Saukkonen. Talollinen. Kuolinsyy: Vesitauti.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 112 -

10. sukupolvi

Mygg, Liisa Simontytär, Löija (taulusta 45. Äiti: Storstrang, Maria Martintytär) s. 1681 Vimpeli. k. 11.04.1755 Pedersöre, Sundby, Storkass.

Liisa oli leski 02.07.1715, jolloinka hän synnytti aviottoman pojan, jonka isän sanotaan olleen ryssä Johan.

1. puoliso Löija, Niilo Matinpoika s. 26.12.1681 Veteli. k. 10.05.1703 Veteli. Vihitty: 20.11.1702 Veteli.
Isä: Löija, Matti Erkinpoika s. 1644 Veteli, Löija.
Äiti: Hannila / Lång, Brita Erkintytär, Löija s. 1647 Veteli, Löija.

Lapset:
1) Maria Niilontytär s. 08.05.1703 Veteli. k. 14.10.1739 Pedersöre.

Lapset:
1) "Poika" s. 02.07.1715 Vimpeli. k. 02.07.1715 Vimpeli.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 113 -

10. sukupolvi

Hokkanen / Hongisto, Lauri Markunpoika (taulusta 46. Äiti: Storstrang, Anna Martintytär) s. 1676 Alajärvi, Övermark. k. 13.02.1761 Alajärvi, Möksy, Hongisto. Uudisasukas. Perhesuhteet: Vihittäessä "torpparin poika". Juhon syntyessä Lauri maintaan: Hongikon torppari.

1. puoliso Haukka, Maria Yrjöntytär, Hokkanen / Hongisto s. 04.04.1681 Veteli, Sääksjärvi, Haukka. k. 20.12.1766 Alajärvi, Möksy. Uudisasukkaan vaimo; Erkki Juhanpojan paveluspiikana Sääksjärvellä 1704. Vihitty: 18.04.1704 Lappajärvi.
Isä: Haukka, Yrjö s. Veteli.

Lapset:
1) Helena s. 14.01.1705 Alajärvi, Övermark. k. 21.10.1711 Alajärvi.
2) Juho Laurinpoika (katso taulu 245) s. 27.12.1706 Alajärvi, Möksy, Hongisto. k. 13.01.1775 Alajärvi, Skrabb. Itsellinen. Kuolinsyy: Rintatauti.
3) Heikki Laurinpoika s. 27.05.1708 Alajärvi, Övermark. k. 04.05.1772 Vimpeli, Strang.
Heikki Laurinpoika eli itselllisenä Vimpelissä 1758 - 1772. (kinkerikirjat)
4) Marketta s. 21.05.1710 Alajärvi, Övermark. k. 21.12.1712 Alajärvi.
5) Matti Laurinpoika (katso taulu 246) s. 10.02.1712 Alajärvi, Övermark. k. 13.07.1777 Alajärvi, Möksy, Hongisto.
6) Tuomas Laurinpoika (katso taulu 247) s. 1714 Alajärvi. k. 31.12.1789 Evijärvi, Åby. Talollinen Åbyssä.
7) Maria Laurintytär (katso taulu 248) s. 1715 Alajärvi, Möksy. k. 13.08.1790 Soini, Pohjasmäki. Emäntä. Kuolinsyy: Punakuume, punatauti.
8) Markus Laurinpoika (katso taulu 249) s. 1715 Alajärvi, Övermark. k. Alajärvi, Paalijärvi. Lisätietoja: Markus oli kirkon rakentamista vastaan Alajärven Paavolan kankaalle.
9) Marketta s. 07.07.1724 Alajärvi, Övermark. k. 29.09.1724 Alajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 114 -

10. sukupolvi

Storstrang, Erkki Matinpoika, Strang (taulusta 47. Isä: Storstrang, Matti Martinpoika) s. 04.05.1681 Vimpeli. k. 13.06.1725 Vimpeli. Talollinen, Strangin isäntänä 1708 - 1725.

Stor-Strang: rek.no 1, perustettu 1548. Venäläisen sotilashallinto-esikunnan tekemän veroluettelon mukaan hänellä oli 1709 - isonvihan ajan huonoimpana kautena 1 hevonen, 2 lehmää, 1 vasikka ja 2 lammasta sekä kylvöä 11 kappaa rukiita ja 13 kappaa ohria.

1. puoliso Harju / Hyytinen, Kaarina Yrjöntytär, Spangar s. 04.02.1680 Lappajärvi, Hyytinen / Harju. k. 16.01.1764 Vimpeli, Storstrang. Vihitty: 24.11.1701 Lappajärvi. Kuolinsyy: vatitauti, vesipöhö.
Kaarina Yrjöntyttären ensimmäinen puoliso Oli Erkki Matinpoika Storstrang (1/5 1681) , vihitty 24/11 1701. Tästä avioliitosta syntyi ainakin 7 poikaa ja 5 tytärtä.

Isä: Hyytinen, Yrjö Simonpoika s. n. 1636 Lappajärvi, Savonkylä. Talollinen.
Äiti: Lapp, Kaarina Heikintytär, Hyytinen s. 1640 Lappajärvi. Emäntä.

Lapset:
1) Maria s. 24.02.1703 Vimpeli. k. 05.01.1705 Vimpeli.
2) Valpuri Erkintytär (katso taulu 250) s. 01.05.1704 Vimpeli. k. 14.04.1767 Evijärvi, Åby, Lassila. Emäntä. Kuolinsyy: Sydänhalvaus.
3) Matti Erkinpoika s. 22.01.1706 Vimpeli. Lisätietoja: Viety isonvihan aikana Venäjälle.
Tuntuu uskomattomalta, että kun lapsi viedään vankeuteen vieraalle maalle 7-9 vuotiaana, tämä n. 30 vuoden kuluttua vielä löytää takaisin kotiinsa. Tällaisia tapauksia kuitenkin sattui. Pietarsaaren syyskäräjien pöytäkirjat v. 1744 kertovat mm. seuraavanlaisen tapauksen: "Lappajärven kappalainen Tuomas Wilckman mainitsi oikeudelle jättämässään memoriaalissa, että muuan venäläinen sotilas, armeijan renki, oli edellisen sodan aikana 7-vuotiaana viety maasta. Hän oli karannut venäläisten sotajoukosta ja sanoi olevansa Erkki Storstrangin poika Matti Erkinpoika, jonka venäläiset olivat Vaasassa uudelleen kastanut Pauliksi. Oikeuden eteen kutsuttuna häneltä kysyttiin, oliko hän edesmenneen Erkki Storstrangin poika ja jos oli, niin miten hän voi sen tietää, koska hänet vain 7-vuotiaana vietiin Vimpelistä vankina Venäjälle. Pauli, joka vielä osasi vähän suomea, kertoi muistavansa vanhempansa ja kotiseutunsa. Oikeuden pyynnöstä hän näytti vasemmassa polvessa olevaa arpea, joka oli ollut siinä lapsuudesta asti. Tämän arven lapsi oli pienenä saanut puukoniskusta. Erkki Storstrangin leski Kaisa Yrjöntytär oli jo sokea ja sen vuoksi hän ei varmuudella voinut sanoa, oliko Pauli hänen poikansa Matti vai ei. Myös Hans Erkinpoika ja Juho Erkinpoika, joiden siis piti olla Paulin veljiä, olivat epävarmoja eivätkä voineet hyvällä omallatunnolla sanoa sitä eikä tätä." - Lähde: Kytösavut VIII, Vihtori Peltokankaan kirjoitus.
4) Anna Erkintytär (katso taulu 251) s. 05.12.1708 Vimpeli. k. 01.12.1787 Evijärvi, Girs.
5) Maria Erkintytär (katso taulu 252) s. 17.03.1712 Vimpeli, Strang. k. 29.05.1767 Vimpeli, Lindbacka. Kuolinsyy: Vesitauti.
6) Matti Erkinpoika (katso taulu 253) s. 20.09.1716 Vimpeli; Strang. Sotilas.
7) Hannu Erkinpoika (katso taulu 254) s. 26.07.1718 Vimpeli. k. 30.04.1778 Vimpeli. Talollinen. Kuolinsyy: Syöpä.
8) Marketta s. 22.02.1721 Vimpeli. k. 18.03.1721 Vimpeli.
9) Juho Erkinpoika (Juhani) (katso taulu 255) s. 28.02.1721 Vimpeli, Storstrang . k. 12.07.1774 Vimpeli, Storstrang . Talollinen.
10) Erkki s. 29.04.1724 Vimpeli. k. 19.07.1724 Vimpeli.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 115 -

10. sukupolvi

Sorstrang, Marketta Matintytär (taulusta 47. Isä: Storstrang, Matti Martinpoika) s. 07.05.1684 Vimpeli. k. Vimpeli.

1. puoliso Strang, Juho Antinpoika s. 16.06.1682 Vimpeli, Strang. k. 05.06.1715 Vimpeli, Strang.
Isä: Strang, Antti Olavinpoika s. 1657 Vimpeli . Talollinen, isäntänä 1686 - 1708 ja 1719.
Äiti: Valborg Arvidintytär s. 1657 Vimpeli. Emäntä.

Lapset:
1) Antti Juhanpoika (katso taulu 256) s. 20.11.1711 Vimpeli, Strang. k. 04.12.1747 Vimpeli. Talollinen Lillstrang / Lindbacka / Snarakoski / Hokkanen. Perhesuhteet: Tästä avioliitosta syntyi 5 poikaa ja 3 tyttöä. Kuolinsyy: Noiduttu ruttotauti, (pestskott).
2) Anna s. 03.12.1713 Vimpeli, Strang. Perhesuhteet: Kuoli lapsena.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 116 -

10. sukupolvi

Storstrang, Valpuri Matintytär, Puumala (taulusta 47. Isä: Storstrang, Matti Martinpoika) s. 01.05.1687 Vimpeli. k. 02.02.1715 Alajärvi. Emäntä. Kuolinsyy: Venäläiset kiduttivat kuoliaaksi Isonvihan aikaan.

1. puoliso Puumala, Daavid Tuomaanpoika s. 16.08.1686 Alajärvi, Puumalainen. k. 17.01.1716 Alajärvi. Talollinen. Vihitty: 26.12.1705 Lappajärvi. Kuolinsyy: Puukotettu.
Matti Erkinpoika Gammelgård, s. 27.01.1683, tappoi Daavid Tuomaanpoika Puumalan 17.01.1716

Isä: Puumala, Tuomas Tuomaanpoika s. 1634 Alajärvi, Puumalainen. Talollinen.
Äiti: Kaarina Erkintytär, Puumala s. 1640. Emäntä.

Lapset:
1) Susanna Taavetintytär (katso taulu 257) s. 14.02.1707 Alajärvi, Puumala.
2) Marketta s. 16.08.1708 Alajärvi, Puumala. k. 19.11.1708 Alajärvi.
3) Kaarina Davidintytär (katso taulu 258) s. 12.11.1709 Alajärvi, Puumala. k. 29.01.1785 Alajärvi, Skrabb. Emäntä. Kuolinsyy: Halvaus.
4) Taavetti s. 06.04.1712 Alajärvi, Puumala. k. 02.04.1714 Alajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 117 -

10. sukupolvi

Strang / Lilltarvonen, Olavi Matinpoika (taulusta 47. Isä: Storstrang, Matti Martinpoika) s. 16.07.1690 Vimpeli, Strang. k. 05.05.1753 Lappajärvi, Savonkylä, Lilltarvonen. Talollinen, kirkkoväärti.

1. puoliso Stortarvonen, Maria Matintytär, Strang / Lilltarvonen s. 02.06.1689 Lappajärvi, Savonkylä. k. 22.02.1767 Lappajärvi, Lilltarvonen. Emäntä. Vihitty: 28.11.1711 Lappajärvi. Kuolinsyy: Vanhuus.
Isä: Stortarvonen, Matti Erkinpoika s. 1657 Lappajärvi, Savonkylä. Talollinen.
Äiti: Storpellinen, Maria Jaakontytär, Stortarvonen s. 1657 Lappajärvi. Emäntä.

Lapset:
1) s. 11.03.1713 Lappajärvi, Savonkylä. k. 20.05.1715 Lappajärvi. Kuolinsyy: Hukkui.
2) Liisa s. 1714 Vimpeli, Strang. k. 01.11.1736 Lappajärvi, Kärnä.
3) Maria s. 29.05.1717 Lappajärvi, Savonkylä. k. 05.07.1720 Lappajärvi.
4) Jaakko Olavinpoika (katso taulu 259) s. 05.07.1718 Lappajärvi, Savonkylä. k. 11.02.1767 Lappajärvi. Talollinen, kirkkoväärti. Kuolinsyy: Pistos.
5) Matti Olavinpoika (katso taulu 260) s. 09.07.1721 Lappajärvi, Lilltarvonen. k. 02.04.1776 Lappajärvi. Talollinen. Kuolinsyy: Kurkkukipu.
6) Erkki s. 14.04.1724 Lappajärvi, Savonkylä. k. 05.06.1724 Lappajärvi.
7) Saara s. 26.05.1725 Lappajärvi, Savonkylä, Lilltarvonen. k. 30.06.1725 Lappajärvi.
8) Kaarina s. 21.08.1726 Lappajärvi, Savonkylä, Lilltarvonen. Lisätietoja: Muutti Härmään 1765.
9) Marketta s. 30.07.1728 Lappajärvi, Savonkylä, Lilltarvonen. k. 12.08.1728 Lappajärvi.
10) Juha s. 30.07.1728 Lappajärvi, Savonkylä, Lilltarvonen. k. 09.08.1728 Lappajärvi.
11) Mikko s. 19.09.1729 Lappajärvi, Savonkylä, Lilltarvonen. k. 08.10.1729 Lappajärvi.
12) Maria s. 18.02.1732 Lappajärvi, Savonkylä, Lilltarvonen. k. 13.08.1732 Lappajärvi.
13) Valpuri s. 11.04.1734 Lappajärvi, Savonkylä, Lilltarvonen. k. 02.05.1734 Lappajärvi.
14) Simo s. 23.08.1735 Lappajärvi, Savonkylä, Lilltarvonen. k. 20.09.1735 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 118 -

10. sukupolvi

Strang, Marketta Erkintytär, Girs (taulusta 48. Isä: Strang / Löija, Erkki Martinpoika) s. n. 1683 Vimpeli. k. 26.06.1731 Evijärvi, Girs. Emäntä.

1. puoliso Girs, Hannu Hannunpoika s. 07.04.1683 Evijärvi, Girs. k. 16.02.1741 Evijärvi, Girs. Talollinen. Vihitty: 06.10.1707 Lappajärvi.
Isä: Girs, Hannu Antinpoika s. 01.00.1641 Evijärvi, Girs. Seksmanni.
Äiti: Storpellinen / Pellinen, Kaarina Tuomaantytär, Girs s. 12.00.1642 Purmojärvi, Storpellinen.

Lapset:
1) Marketta s. 00.06.0000 Evijärvi, Girs. k. 19.11.1714 Evijärvi.
2) Hannu s. 10.03.1710 Evijärvi, Girs. k. 08.07.1710 Evijärvi.
3) Jaakko s. 24.07.1711 Evijärvi, Girs. k. 10.10.1713 Evijärvi.
4) Matti Hannunpoika (katso taulu 261) s. 29.01.1716 Evijärvi, Girs. k. 12.03.1787 Evijärvi. Talollinen, lautamies, kirkkoväärti.
5) Juho Hannunpoika s. 27.11.1719 Evijärvi, Girs. Lisätietoja: Juho muutti Lapualle perheineen n. 1768 .
6) Antti Hannunpoika s. 09.10.1722 Evijärvi, Åby, Girs. k. 04.03.1741 Evijärvi, Åby.
7) Saara Hannuntytär (katso taulu 262) s. 17.06.1726 Evijärvi. k. 19.12.1792 Veteli. Perhesuhteet: Oli Erkki Matinpoika Alperin tytärpuoli.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 119 -

10. sukupolvi

Strang / Löija, Matti Erkinpoika (taulusta 48. Isä: Strang / Löija, Erkki Martinpoika) s. 07.03.1686 Vimpeli. k. 16.04.1732 Veteli, Löija haudattu 16.04.1732 Veteli. Löijan isäntänä 1719 - 1732.

Matin vaimon Valpurin kotitila oli jäännyt isännättömäksi vaimon veljen, Erkki Matinpojan hävittyä Norjan tuntureille osallistuessaan karoliinisotilaana Kaarle XII Norjan sotaretkelle.

1. puoliso Löija, Valpuri Matintytär, Strang / Löija s. 19.03.1687 Veteli, Räyrinki. k. 10.10.1764 Veteli haudattu 11.11.1764 Veteli. Vihitty: 17.11.1707 Veteli.
Isä: Löija, Matti Erkinpoika s. 1644 Veteli, Löija.
Äiti: Hannila / Lång, Brita Erkintytär, Löija s. 1647 Veteli, Löija.

Lapset:
1) Juho s. 14.05.1709 Vimpeli. k. 11.08.1709 Vimpeli.
2) Erkki s. 16.04.1711 Vimpeli. Perhesuhteet: Kuoli lapsena.
3) Erkki Matinpoika (katso taulu 263) s. 14.04.1712 Veteli. k. 14.04.1768 Veteli. Talollinen, seksmanni. Isäntänä 1755 - 68.
4) Maria (katso taulu 264) s. 10.05.1717 Veteli. k. 13.03.1775 Veteli.
5) Brita Matintytär (katso taulu 265) s. 07.08.1718 Veteli, Räyrinki. k. 08.12.1783 Veteli. Talollisen tytär.
6) Martti s. 11.11.1720 Veteli. k. 19.01.1724 Veteli.
7) Marketta s. 28.12.1724 Veteli.
8) Juho (katso taulu 266) s. 08.06.1727 Veteli. k. 22.02.1794 Veteli. Juho oli Löijan talon isäntänä 1713 - 1751.
9) Matts Mattsson (katso taulu 267) s. 21.09.1728 Veteli, Räyrinki. k. 12.08.1790 Kvevlax, Lunelund. Måg på Knipare.
10) Liisa Matintytär (katso taulu 268) s. 09.01.1732 Veteli. k. 31.05.1772 Veteli.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 120 -

10. sukupolvi

Strang / Kärnä, Matti Juhonpoika (taulusta 50. Isä: Storstrang / Girs, Juho Martinpoika) s. 1687 Evijärvi, Kirsilä.

1. puoliso Kärnä, Saara Taavetintytär, Strang / Kärnä s. 02.04.1694 Lappajärvi, Savonkylä. k. 13.01.1722 Lappajärvi. Vihitty: 02.02.1710 Lappajärvi.
Isä: Söder-Kärnä, Taavetti Tuomaanpoika, Kärnä s. 1658 Lappajärvi, Savonkylä. Lautamies, "Lappajärven kuningas".
Äiti: Ruuth, Kaarina Carlintytär, Söder-Kärnä s. 1654 Pietarsaari. Emäntä.

Lapset:
1) Taavetti s. 29.07.1711 Lappajärvi, Kärnä. k. 19.09.1712 Lappajärvi.
2) Marketta Matintytär (katso taulu 269) s. 03.12.1712 Lappajärvi, Savonkylä, Kärnä. k. 27.06.1770 Lappajärvi, Savonkylä. Emäntä.
3) Juho s. 26.01.1717 Lappajärvi, Savonkylä, Kärnä. Perhesuhteet: Kuoli lapsena (ei näy rippikirjassa 1728 - 38).
4) Taavetti s. 18.03.1719 Lappajärvi, Savonkylä, Kärnä. k. 09.11.1723 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 121 -

10. sukupolvi

Strang / Girs, Liisa Juhontytär, Kiilunen (taulusta 50. Isä: Storstrang / Girs, Juho Martinpoika) s. 25.10.1690 Vimpeli, Strang. k. 07.10.1756 Överesse, Rajby. Värdinna, emäntä. Perhesuhteet: Jakob Johanssons Enas änka. Kuolinsyy: Bröstverk, rintatauti.

1. puoliso Kiilunen / Rajby, Jooseppi Tuomaanpoika s. 29.03.1685 Lappajärvi, Kauhajärvi. k. 03.05.1760 Överesse. Talollinen, bonde. Lisätietoja: Jooseppi muutti perheineen Ähtävälle 1720. Kuolinsyy: Vanhuus.
Isä: Kiilunen, Tuomas Erkinpoika s. 1655 Lappajärvi, Kauhajärvi. Talollinen.
Äiti: Koukkari, Malin "Leena" Juhantytär, Kiilunen s. 1657 Lappajärvi, Kauhajärvi, Koukkari. Emäntä.

Lapset:
1) Sara s. Överesse, Rajby. k. 10.03.1728 Överesse.
2) Susanna s. 02.01.1712 Lappajärvi, Kauhajärvi.
3) Matts s. 1715 Lappajärvi, Kauhajärvi. k. 01.04.1791 Överesse, Rajby. Kuolinsyy: Vanhuus.
4) Margareta Josephsdotter (katso taulu 270) s. 16.01.1718 Lappajärvi, Kiilunen. k. 02.01.1768 Esse, Neder Esse, Ena. Perhesuhteet: Margeta oli Johanin veljenpojan anoppi. Kuolinsyy: Hetsig feber, korkea kuume.
5) Johan s. 20.02.1721 Esse. k. 24.10.1798 Esse.
6) Lisa s. 30.04.1727 Överesse. k. 10.03.1728 Överesse.
7) Sara s. 23.05.1729 Överesse, Rajby.
8) Anders s. 11.01.1733 Överesse. k. 23.03.1765 Esse. Måg på Jofs, vävy.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 122 -

10. sukupolvi

Strang, Juho Heikinpoika, Västerspangar (taulusta 51. Isä: Storstrang, Heikki Martinpoika) s. 10.10.1690 Vimpeli. k. 07.03.1770 Vimpeli, Västerspangar. Talollinen.

Juho Västerspangaria epäiltiin 13/4 1734 Pedersören käräjillä laittomasta maakaupasta. Erkki Noponen Saarijärven Nopolan kylästä oli edellisenä keväänä poikennut Kokkolan matkallaan Räyringin kylän kautta Västerspangariin. Siellä hän oli jättänyt tupakkaa säilytettäväksi, koska pelkäsi kotimatkallaan niiden pilaantuvan kevättulvien jo noustua ja jäiden särkyessä purossa. Kesällä Erkki Noponen oli sairastellut, eikä päässyt noutamaan tupakkaa. Nimismies ilmoitti, ettei Västerspangar ollut käynyt kauppaa ko. tupakalla. Koska Erkki Noponen oli poissa oikeudesta, päätettiin asian käsittely siirtää seuraaville käräjille.

1. puoliso Pellinen, Valpuri Laurintytär, Strang s. 1691 Kortesjärvi, Purmojärvi. k. 05.03.1716 Vimpeli. Vihitty: 28.12.1711 Lappajärvi.
Isä: Storpellinen / Pellinen, Lauri Jaakonpoika s. 26.05.1670 Lappajärvi, Purmojärvi.
Äiti: Tarvonen, Leena Erkintytär, Pellinen s. 1667. Emäntä.

Lapset:
1) Heikki s. 03.11.1713 Vimpeli. k. 23.03.1714 Vimpeli.
2) Juho s. 1714 Vimpeli. k. 05.08.1715 Vimpeli.

2. puoliso Kirsti Kaarlentytär s. 1690. k. 13.02.1758 Vimpeli. Emäntä.
Lapset:
1) Maria Juhontytär (katso taulu 271) s. 15.03.1718 Vimpeli. k. 18.04.1781 Lappajärvi. Emäntä.
2) Anna Juhontytär (katso taulu 272) s. 29.07.1719 Vimpeli. k. 19.04.1773 Lappajärvi, Kärnä. Kuolinsyy: Punatauti.
3) Kirsti s. 24.02.1722 Vimpeli. k. Kuollut lapsena.
4) Saara Juhontytär (katso taulu 273) s. 03.07.1723 Vimpeli. k. 07.12.1805 Lappajärvi. Emäntä.
5) Juho Juhonpoika (katso taulu 274) s. 03.04.1726 Vimpeli. k. 08.03.1746 Vimpeli.
6) Matti s. 19.09.1728 Vimpeli. k. 07.08.1729 Vimpeli.
7) Antti s. 1730 Vimpeli. k. 18.06.1731 Vimpeli.
8) Erkki Juhonpoika (katso taulu 275) s. 07.05.1732 Vimpeli, Strang. k. 05.11.1796 Vimpeli, Västerspangar. Talollinen. Kuolinsyy: Pistos.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 123 -

10. sukupolvi

Strang, Anna Heikintytär, Storpellinen (taulusta 51. Isä: Storstrang, Heikki Martinpoika) s. 10.12.1692 Vimpeli. k. 19.04.1762 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. Emäntä.

1. puoliso Storpellinen, Jaakko Laurinpoika s. 10.04.1690 Purmojärvi. k. 22.03.1715 Purmojärvi. Vihitty: 24.09.1711 Lappajärvi.
Isä: Storpellinen / Pellinen, Lauri Jaakonpoika s. 26.05.1670 Lappajärvi, Purmojärvi.
Äiti: Tarvonen, Leena Erkintytär, Pellinen s. 1667. Emäntä.

Lapset:
1) Valpuri s. 01.04.1713 Kortesjärvi, Purmojärvi. k. 15.04.1713 Kortesjärvi.

2. puoliso Sikkilä, Juho Matinpoika s. 17.06.1699 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. k. 21.05.1759 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. Vihitty: 02.11.1716 Lappajärvi. Lisätietoja: Syntyi auringon laskiessa. Kastettiin 24.06.1699.
Isä: Sikkilä / Höök, Matti Gabrielinpoika s. 26.01.1677 Alajärvi, Kurejoki, Höök. Talollinen, mylläri.
Äiti: Puumala, Liisa Tuomaantytär, Sikkilä s. 12.11.1676 Alajärvi, Puumala. Emäntä.
Lapset:
1) Maria Juhantytär (katso taulu 276) s. 23.03.1718 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. k. 13.04.1790 Lappajärvi, Kauhajärvi, Norrkiilunen. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
2) Erkki Juhonpoika (katso taulu 277) s. 12.05.1719 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. k. 16.12.1785 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. Talollinen.
3) Matti s. 08.09.1720 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. k. ennen 1722 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä.
4) Matti s. 30.07.1722 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. k. 27.10.1722 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä.
5) Anna s. 12.01.1724 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. k. 09.04.1724 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä.
6) Kristiina Juhantytär (katso taulu 278) s. 11.03.1725 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. k. 11.03.1790 Lappajärvi, Kärnä. Emäntä.
7) Susanna s. 08.07.1726 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. k. 30.07.1726 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä.
8) Marketta s. 17.09.1727 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. k. 17.04.1728 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä.
9) Eeva Juhontytär (katso taulu 279) s. 29.12.1728 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. k. 19.11.1798 Alajärvi, Kurejoki, Turpela. Emäntä. Kuolinsyy: Rinnan pakotus.
10) Susanna s. 18.01.1732 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä.
11) Liisa Juhontytär (katso taulu 280) s. 20.03.1734 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. k. Alajärvi, Kurejoki, Sissala. Perhesuhteet: On näkyvissä leskenä vielä 1802 alkavissa rippikirjoissa.
12) Heikki s. 15.01.1738 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. k. 18.06.1738 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 124 -

10. sukupolvi

Strang / Nygård, Antti Heikinpoika, Storstrang (taulusta 51. Isä: Storstrang, Heikki Martinpoika) s. 16.11.1701 Vimpeli. k. 23.10.1772 Vimpeli. Vävy Lillstrang´issa.

1. puoliso Nygård, Saara Matintytär, Strang s. 10.06.1716 Vimpeli. k. 28.05.1784 Vimpeli. Emäntä. Vihitty: 01.11.1733 Lappajärvi.
Isä: Lillstrang, Matti Matinpoika, Nygård s. 03.09.1682 Vimpeli, Lillstrang. Talollinen.
Äiti: Puumala, Susanna Antintytär, Lillstrang s. 11.02.1683 Alajärvi, Alajärvenkylä, Puumalainen. Emäntä.

Lapset:
1) Matti s. 16.08.1734 Vimpeli. k. 22.12.1734 Vimpeli.
2) Susanna s. 09.02.1736 Vimpeli. k. 02.09.1739 Vimpeli.
3) Antti Antinpoika (katso taulu 281) s. 23.11.1739 Vimpeli. k. 24.08.1803 Vimpeli. Talollinen.
4) Erkki s. 12.04.1741 Vimpeli. k. 17.04.1744 Vimpeli.
5) Maria Antintytär (katso taulu 282) s. 02.03.1745 Vimpeli. k. 21.01.1821 Vimpeli. Emäntä.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 125 -

10. sukupolvi

Strang / Västerspangar, Erkki Heikinpoika, Storstrang (taulusta 51. Isä: Storstrang, Heikki Martinpoika) s. 07.05.1708 Vimpeli, Strang. k. 04.04.1769 Vimpeli, Västerspangar. Kuolinsyy: Syöpä.

1. puoliso Höri, Maria Simontytär, Strang s. 06.06.1717 Alajärvi, Kurejoki. k. 01.10.1770 Vimpeli, Västerspangar. Vihitty: 29.12.1734 Lappajärvi.
Isä: Höök / Höri, Simo Erkinpoika s. 21.11.1676 Alajärvi, Kurejoki, Höök. Talollinen / torppari ?.
Äiti: Puumala, Maria Antintytär, Höök s. 18.10.1678 Alajärvi, Alajärvenkylä.

Lapset:
1) Liisa s. 26.07.1736 Vimpeli, Västerspangar. k. 10.08.1736 Vimpeli, Västerspangar.
2) Simo s. 21.07.1737 Vimpeli, Västerspangar. k. 28.07.1739 Vimpeli.
3) Jaakko s. 04.07.1741 Vimpeli, Västerspangar. k. 16.12.1741 Vimpeli.
4) Saara Erkintytär (katso taulu 283) s. 12.03.1745 Vimpeli, Västerspangar. k. 26.02.1788 Vimpeli.
5) Maria s. 15.07.1746 Vimpeli, Västerspangar. k. 30.07.1746 Vimpeli, Västerspangar.
6) Anna Erkintytär (katso taulu 284) s. 26.09.1747 Vimpeli, Västerspangar. k. 27.09.1773 Vimpeli, Västerspangar. Emäntä. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
7) Maria Erkintytär (katso taulu 285) s. 25.04.1749 Vimpeli, Västerspangar. k. 17.05.1792 Alajärvi, Puumala. Kuolinsyy: Verenvuoto.
8) Marketta Erkintytär (katso taulu 286) s. 08.06.1752 Vimpeli, Västerspangar. k. 25.04.1807 Lappajärvi, Ollila. Emäntä.
9) Liisa s. 25.05.1754 Vimpeli, Västerspangar. k. 03.04.1756 Vimpeli, Västerspangar.
10) Jaakko s. 21.05.1757 Vimpeli, Västerspangar. k. 05.08.1757 Vimpeli, Västerspangar.
11) Liisa Erkintytär (katso taulu 287) s. 19.09.1758 Vimpeli, Västerspangar. k. 18.03.1821 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 126 -

10. sukupolvi

Spangar, Maria Juhontytär, Norrkniivilä (taulusta 52. Äiti: Storstrang, Beata Martintytär) s. 1690 Vimpeli. k. 01.10.1759 Evijärvi.

1. puoliso Norrkniivilä, Matti Yrjönpoika s. 1689 Evijärvi. k. 03.09.1759 Evijärvi. Talollinen. Vihitty: 01.10.1711 Lappajärvi.
Isä: Norrkniivilä, Yrjö Antinpoika s. 08.05.1667 Evijärvi.
Äiti: Tarvola, Marketta Erkintytär, Norrkniivilä s. 1664 Lappajärvi, Savonkylä.

Lapset:
1) Beata Matintytär (katso taulu 288) s. 10.09.1712 Evijärvi. k. 28.02.1792 Evijärvi, Sironen.
2) Erkki s. 1715 Evijärvi. k. 27.07.1715 Evijärvi.
3) Valpuri Matintytär (katso taulu 289) s. 20.04.1717 Söderkniivilä, Evijärvi. k. 1793 Klemettilä, Lapua. Lisätietoja: Valpuri muutti perheineen Evijärveltä Lapualle 1762.
4) Matti s. 22.07.1719 Evijärvi. k. 22.08.1719 Evijärvi.
5) Antti s. 15.10.1722 Evijärvi.
6) Juho Matinpoika (katso taulu 290) s. 08.04.1728 Evijärvi. k. 07.08.1790 Evijärvi. Talollinen.
7) Maria Matintyttär (katso taulu 291) s. 04.07.1730 Evijärvi. k. 27.01.1796 Evijärvi, Lassila.
8) Liisa (katso taulu 292) s. 27.06.1731 Evijärvi. k. 20.06.1734 Evijärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 127 -

10. sukupolvi

Spangar, Liisa Juhontytär, Väisänen (taulusta 52. Äiti: Storstrang, Beata Martintytär) s. 03.06.1695 Vimpeli. k. 11.06.1745 Vimpeli.

1. puoliso Väisänen, Olavi Martinpoika s. 1695 Pyhäjoki. k. 14.01.1776 Lappajärvi, Sandbacka. Vihitty: 30.04.1721 Lappajärvi. Lisätietoja: Kuoli kirkonköyhänä Sandbackassa. Kuolinsyy: Hengenahdistus.

Lapset:
1) Juho s. 30.03.1722 Vimpeli.
2) Liisa s. 1726 Vimpeli. k. 06.05.1728 Vimpeli.
3) Erkki s. 17.05.1729 Vimpeli. k. 20.06.1729 Vimpeli.
4) Maria Olavintytär (katso taulu 293) s. 16.03.1733 Vimpeli. k. 11.04.1806 Evijärvi, kirkonkylä.
5) Jaakko s. 30.06.1735 Vimpeli.
6) Matti s. 14.09.1736 Vimpeli.
7) Pietari (katso taulu 294) s. 30.01.1739 Vimpeli. k. 14.09.1808 Lapua. Renkinä Sandbackassa 1752 - 59, muurarimestari, torppari.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 128 -

10. sukupolvi

Spangar / Österspangar ?, Beata Juhontytär, Hänninen (taulusta 52. Äiti: Storstrang, Beata Martintytär) s. 13.03.1712 Vimpeli. k. 16.11.1769 Vimpeli. Emäntä.

1. puoliso Hänninen, Matti Juhonpoika, Snarakoski s. 04.03.1705 Alajärvi. k. 16.07.1781 Vimpeli. Talollinen. Vihitty: 30.09.1733 Lappajärvi.
Isä: Hänninen, Juho Juhonpoika s. 1662 Alajärvi. Torppari.
Äiti: Kolunen, Liisa Pekantytär, Hänninen s. 07.12.1673 Alajärvi, Möksy eli Övermark. Emäntä.

Lapset:
1) Antti s. 22.11.1738 Vimpeli. k. 25.07.1739 Vimpeli.
2) Juho Matinpoika (katso taulu 295) s. 24.04.1740 Vimpeli. k. 25.10.1808 Alajärvi, Joensuuaho. Talollinen. Kuolinsyy: Punatauti.
3) Maria Matintytär (katso taulu 296) s. 03.02.1743 Alajärvi. k. 26.08.1782 Lappajärvi, Savonkylä. Emäntä.
4) Marketta s. 19.01.1745 Vimpeli. k. 28.04.1746 Vimpeli.
5) Matti (katso taulu 297) s. 25.05.1747 Vimpeli, Koskela. k. 12.12.1832 Vimpeli.
6) Erkki Matinpoika (katso taulu 298) s. 25.04.1749 Vimpeli. k. 26.09.1828 Vimpeli. Talollinen.
7) Markus Matinpoika (katso taulu 299) s. 11.04.1751 Vimpeli. k. 27.04.1806 Vimpeli, Västerspangar. Kuolinsyy: Kuoli Vimpelin kirkkoa rakennettaessa, kun hirsi putosi hänen päälleen.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 129 -

10. sukupolvi

Spangar, Marketta Juhontytär, Ollila (taulusta 52. Äiti: Storstrang, Beata Martintytär) s. 13.03.1712 Vimpeli. k. 11.04.1776 Lappajärvi. Emäntä.

1. puoliso Ollila, Matti Jaakonpoika s. 23.09.1711 Lappajärvi, Savonkylä, Ollila. k. 21.07.1788 Lappajärvi, Savonkylä, Ollila. Talollinen. Vihitty: 26.12.1729 Lappajärvi.
Isä: Söderkärnä / Ollila, Jaakko Juhanpoika s. 1681 Lappajärvi, Savonkylä, Kärnä. Talollinen.
Äiti: Vanhaketo, Maria Erkintytär, Söderkärnä s. 24.03.1682 Alajärvi, Kurejoki. Emäntä, Separatisti (lahkolainen, eriuskoisuus).

Lapset:
1) Juho Matinpoika (katso taulu 300) s. 24.05.1732 Lappajärvi, Savonkylä, Ollila. k. 05.12.1804 Lappajärvi, Savonkylä, Ollila. Talollinen.
2) Taavetti s. 14.01.1735 Lappajärvi, Ollila. k. ennen 1747 Lappajärvi.
3) Kaarina Matintytär (katso taulu 301) s. 12.12.1736 Lappajärvi. k. 23.11.1808 Lappajärvi, Lukkarila.
4) Eeva s. 16.12.1739 Lappajärvi, Ollila. k. ennen 1747 Lappajärvi, Ollila.
5) Liisa Matintytär (katso taulu 302) s. 28.09.1742 Lappajärvi, Ollila. k. 24.11.1773 Lappajärvi, Savola. Emäntä. Kuolinsyy: Matoja.
6) Maria s. 01.04.1745 Lappajärvi, Ollila. k. 18.03.1765 Lappajärvi.
7) Eeva Matintytär (katso taulu 303) s. 04.11.1747 Lappajärvi, Ollila. k. 09.04.1823 Lappajärvi, Ollila. Lisätietoja: Ei lapsia.
8) Anna Matintytär (katso taulu 304) s. 20.11.1749 Lappajärvi, Savonkylä. k. 05.10.1830 Vimpeli, Västerspangar. Emäntä. Kuolinsyy: Vanhuus.
9) Matti (katso taulu 305) s. 22.05.1751 Lappajärvi, Ollila. k. 18.11.1821 Lappajärvi. Isäntä.
10) Reetta Matintytär (katso taulu 306) s. 17.06.1754 Lapinjärvi, Savonkylä. k. 14.03.1825 Lappajärvi, Lillsöyring.
11) Jaakko (katso taulu 307) s. 22.12.1757 Lappajärvi, Savonkylä, Ollila. k. 03.04.1814 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 130 -

10. sukupolvi

Sääksjärvi, Erkki Matinpoika (taulusta 53. Äiti: Strang, Susanna Martintytär) s. 29.03.1695 Vimpeli, Sääksjärvi.

1. puoliso Kiilunen, Susanna Tuomaantytär, Sääksjärvi s. 31.03.1695 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen. Vihitty: 02.10.1715 Lappajärvi.
Isä: Kiilunen, Tuomas Erkinpoika s. 1655 Lappajärvi, Kauhajärvi. Talollinen.
Äiti: Koukkari, Malin "Leena" Juhantytär, Kiilunen s. 1657 Lappajärvi, Kauhajärvi, Koukkari. Emäntä.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 131 -

10. sukupolvi

Strang, Olavi Antinpoika (taulusta 54. Isä: Strang, Antti Olavinpoika) s. 04.07.1680 Vimpeli, Strang . k. 05.04.1716 Vimpeli, Lillstrang . Talollinen, kirkkoväärti. .

Strang: rek.no 5, perustettu 1573 isäntänä 1708 - 1714.

1. puoliso Lillstrang, Beata Matintytär, Strang s. 22.12.1678 Vimpeli, Lillstrang . k. 1733 Vimpeli. Emäntä. Vihitty: 07.01.1700 Lappajärvi .
Isä: Lillstrang, Matti Henrikinpoika, Nygård s. 1650 Vimpeli, Lillstrang . Talollinen.
Äiti: Heino / Heinonen, Marketta "Maria" Simontytär, Lillstrang s. 07.00.1647. Emäntä.

Lapset:
1) Simo Olavinpoika (katso taulu 308) s. 03.10.1700 Vimpeli, Strang . k. 22.03.1771 Vimpeli, Lillstrang . Talollinen.
2) Antti Olavinpoika (katso taulu 309) s. 1703.
3) Erkki Olavinpoika (katso taulu 310) s. 18.05.1705 Vimpeli, Lillstrang . k. 14.01.1753 Vimpeli . Talollinen.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 132 -

10. sukupolvi

Strang, Juho Antinpoika (taulusta 54. Isä: Strang, Antti Olavinpoika) s. 16.06.1682 Vimpeli, Strang. k. 05.06.1715 Vimpeli, Strang.

1. puoliso Sorstrang, Marketta Matintytär s. 07.05.1684 Vimpeli. k. Vimpeli. Vihitty: 15.11.1703 Lappajärvi.
Isä: Storstrang, Matti Martinpoika, Strang s. 1659 Vimpeli, Storstrang . Talollinen, lautamies, laamanni, kirkkoväärti. Storstrangin isäntä 1686 - 1709.
Äiti: Kärnä, Dordi Tuomaantytär, Storstrang s. 1652 Lappajärvi, Savonkylä (Savobyy), Kärnä. Emäntä.

Lapset:
1) Antti Juhanpoika (katso taulu 256) s. 20.11.1711 Vimpeli, Strang. k. 04.12.1747 Vimpeli. Talollinen Lillstrang / Lindbacka / Snarakoski / Hokkanen. Perhesuhteet: Tästä avioliitosta syntyi 5 poikaa ja 3 tyttöä. Kuolinsyy: Noiduttu ruttotauti, (pestskott).
2) Anna s. 03.12.1713 Vimpeli, Strang. Perhesuhteet: Kuoli lapsena.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 133 -

10. sukupolvi

Strang / Sääksjärvi, Tuomas Antinpoika (taulusta 54. Isä: Strang, Antti Olavinpoika) s. 24.12.1684 Vimpeli, Strang. k. 01.11.1762 Vimpeli, Sääksjärvi. Talollinen.

1. puoliso Sääksjärvi, Beata Simontytär, Strang / Sääksjärvi s. 1685 Vimpeli. k. 19.07.1761 Vimpeli. Emäntä. Vihitty: 22.12.1706 Lappajärvi.
Isä: Särkijärvi / Sääksjärvi, Simo Matinpoika s. 1643.
Äiti: Sääksjärvi, Anna Simontytär, Särkijärvi / Sääksjärvi s. 00.01.1647 Vimpeli.

Lapset:
1) Matti Tuomaanpoika (katso taulu 311) s. 02.08.1711 Vimpeli, Strang. k. 10.12.1790 Vimpeli, Lillsääksjärvi. Kuolinsyy: Hengenahdistus.
2) Eeva Tuomaantytär (katso taulu 312) s. 09.01.1725 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 28.06.1791 Lappajärvi, Savonkylä.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 134 -

10. sukupolvi

Strang, Karin (Kaarina) Antintytär, Lillstrang (taulusta 54. Isä: Strang, Antti Olavinpoika) s. 04.11.1691 Vimpeli . k. 25.02.1758 Vimpeli, Sääksjärvi, Södervik. Emäntä.

1. puoliso Lillstrang, Tuomas Matinpoika, Nygård s. 17.12.1689 Vimpeli, Nygård. k. 12.07.1759. Talollinen.
Isä: Lillstrang, Matti Henrikinpoika, Nygård s. 1650 Vimpeli, Lillstrang . Talollinen.
Äiti: Heino / Heinonen, Marketta "Maria" Simontytär, Lillstrang s. 07.00.1647. Emäntä.

Lapset:
1) Marketta s. 08.06.1716 Vimpeli, Lillstrang. k. 09.07.1717 Vimpeli.
2) Maria s. 25.01.1719 Vimpeli, Lillstrang. k. 05.04.1719 Vimpeli.
3) Erkki Tuomaksenpoika (katso taulu 313) s. 18.05.1722 Vimpeli, Säxjerfwi; Sääksjärvi . k. 25.02.1791 Vimpeli, Södervik. Talollinen.
4) Susanna Tuomaantytär (katso taulu 314) s. 03.02.1724 Vimpeli, Lillstrang. k. 16.04.1780 Vimpeli, Österspangar. Emäntä.
5) Kaisa s. 19.11.1728 Vimpeli, Lillstrang. k. 26.12.1746 Vimpeli, Sääksjärvi, Södervik.
6) Juho Tuomaanpoika (katso taulu 315) s. 1730. Lisätietoja: Muutti perheineen jonnekkin 1763 jälkeen.
7) Matti s. 16.02.1733 Vimpeli. k. 28.03.1744 Vimpeli.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 135 -

10. sukupolvi

Strang, Valpuri Antintytär, Höök / Holm (taulusta 54. Isä: Strang, Antti Olavinpoika) s. 15.04.1695 Vimpeli, Strang. k. 02.03.1779 Larsmo. Emäntä.


Lapset:
1) Matti s. 01.09.1717 Alajärvi, Kurejoki, Höök. k. 22.12.1735 Alajärvi.
2) Juho s. 24.06.1719 Alajärvi, Kurejoki, Höök. k. 01.12.1796 Larsmo. Kuolinsyy: Hukkui.
3) Jaakko s. 04.07.1720 Alajärvi, Kurejoki, Höök. k. 15.07.1796 Larsmo.
4) Erkki s. 08.04.1722 Alajärvi, Kurejoki, Höök.
5) Heikki s. 20.04.1723 Alajärvi, Kurejoki, Höök. k. 07.06.1797 Larsmo.
6) Susanna s. 20.04.1724 Alajärvi, Kurejoki, Höök. k. 05.04.1767 Larsmo.
7) Maria s. 13.09.1727 Alajärvi, Kurejoki, Höök. k. 17.04.1728 Alajärvi.
8) Anna s. 02.12.1729 Alajärvi, Kurejoki, Höök. k. 24.06.1809 Larsmo.
9) Matti s. 18.02.1733 Alajärvi, Kurejoki, Höök.
10) Erik s. 14.04.1738 Larsmo. k. 20.11.1825 Larsmo.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 136 -

10. sukupolvi

Strang, Marketta Antintytär, Lypsinmaa (taulusta 54. Isä: Strang, Antti Olavinpoika) s. 21.01.1701 Vimpeli, Strang. k. 08.04.1773 Vimpeli, Lypsinmaa. Emäntä. Kuolinsyy: Pistos.

1. puoliso Lypsinmaa, Matti Simonpoika s. 22.01.1703 Vimpeli, Lypsinmaa. k. 14.07.1768 Vimpeli. Talollinen, Lypsinmaan isäntänä 1724 - 1746. Vihitty: 28.12.1721 Lappajärvi. Kuolinsyy: Halvaus.
Isä: Lypsinmaa, Simo Ollinpoika s. 26.02.1665 Vimpeli, Åminne. Talollinen Lypsinmaan isäntänä 1699 - 1723.
Äiti: Pokela, Maria Laurintytär, Lypsinmaa s. 04.05.1684 Vimpeli. Emäntä.

Lapset:
1) Liisa Matintytär (katso taulu 316) s. 28.09.1722 Vimpeli, Lypsinmaa. k. 22.03.1771 Lappajärvi, Storsöyrinki. Kuolinsyy: Pistos.
2) Jaakko Matinpoika (katso taulu 317) s. 14.07.1724 Vimpeli, Lypsinmaa. k. 10.06.1792 Vimpeli. Talollinen, Lypsinmaan isäntänä vuodesta 1747.
3) Maria s. 25.01.1726 Vimpeli, Lypsinmaa. Perhesuhteet: Kuollut lapsena ?.
4) Kaisa Matintytär (katso taulu 318) s. 29.09.1727 Vimpeli, Lypsinmaa. k. 18.10.1804 Lappajärvi.
5) Erkki Matinpoika (katso taulu 319) s. 23.04.1729 Vimpeli, Lypsinmaa. k. 14.10.1797 Vimpeli, Lypsinmaa. Talollinen.
6) Marketta Matintytär (katso taulu 320) s. 10.05.1731 Kortesjärvi, Purmojärvi, Stor-Pellinen. k. 22.08.1773 Vimpeli, Hirsiniemi. Emäntä. Kuolinsyy: Ihottumakuume.
7) Tuomas s. 20.04.1735 Vimpeli, Lypsinmaa. k. < 1749 ennen, Vimpeli.
8) Matts s. 03.03.1737 Vimpeli, Lypsinmaa. k. 25.04.1788 Larsmo. Talollinen, vävy; Bonden måg.
9) Susanna s. 12.09.1739 Vimpeli, Lypsinmaa. k. 24.11.1771 Vimpeli, Hietoja.
10) Juho s. 12.09.1739 Vimpeli, Lypsinmaa. k. 1806 Lappajärvi, Spangarbacka. Talollinen, Spangarbackan talo perustettu 1783. Kuolinsyy: Turvotus.
11) Eeva s. 1743 Vimpeli, Lypsinmaa. k. 01.08.1749 Vimpeli.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 137 -

10. sukupolvi

Strang, Liisa Pietarintytär, Svarvar (taulusta 55. Isä: Strang, Pietari Ollinpoika) s. 1685 Vimpeli.

1. puoliso Svarvar, Matti Ollinpoika s. Lappajärvi, Svarvar. k. Lappajärvi. Vihitty: 04.10.1708 Lappajärvi.
Isä: Svarvar, Olavi Markunpoika s. 1657 Alajärvi, Kurejoki. Talollinen, uudisasukas.
Äiti: Karvala, Wendila Pertuntytär, Svarvar s. 1667 Lappajärvi, Savonkylä, Karvala. Emäntä.

Lapset:
1) Jaakko Matinpoika (katso taulu 233) s. 19.07.1711 Lappajärvi. k. 14.07.1794 Nykarleby, Soklot.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 138 -

10. sukupolvi

Pokelain, Marketta Yrjöntytär, Siroin (taulusta 56. Äiti: Strang, Helga Ollintytär) s. Vimpeli.

1. puoliso Siroin, Mikko Sifferinpoika s. 09.09.1683 Evijärvi. Vihitty: 07.06.1709 Lappajärvi.
Isä: Siroin, Sigfrid Sipinpoika s. 1660.
Äiti: Sääksjärvi, Marketta Ollintytär, Viinikainen s. 1666 Vimpeli, Sääksjärvi.

Lapset:
1) Matti s. 12.09.1710 Evijärvi, Haapajärvi.
2) Marketta s. 31.03.1712 Evijärvi, Haapajärvi.
3) Maria s. 18.05.1713 Evijärvi, Haapajärvi.
4) Erkki s. 01.03.1716 Evijärvi, Haapajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 139 -

10. sukupolvi

Pokela, Maria Yrjöntytär, Harju / Hyytinen (taulusta 56. Äiti: Strang, Helga Ollintytär) s. 1693 Vimpeli.

1. puoliso Harju / Hyytinen, Tuomas Erkinpoika s. 09.12.1698 Lappajärvi. Vihitty: 11.04.1722 Lappajärvi. Lisätietoja: Tuomas ja Maria käyvät ripillä 19.03.1732, häviävät sitten Lappajärven kirjoista.
Isä: Harju / Hyytinen, Erkki Yrjönpoika s. 1660 Lappajärvi. Talollinen.
Äiti: Timonen, Leena Erkintytär, Harju / Hyytinen s. 1661 Lappajärvi. Emäntä.

Lapset:
1) Anna s. 07.12.1722 Lappajärvi. k. 12.07.1723 Lappajärvi.
2) Erkki s. 18.03.1724 Lappajärvi.
3) Maria s. 21.02.1726 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 140 -

10. sukupolvi

Koikkalainen / Sandbacka, Sofia Erkintytär, Österspangar / Poranen (taulusta 61. Isä: Koikkalainen, Erkki Eskonpoika) s. 05.04.1700 Vimpeli.

1. puoliso Österspangar / Poranen, Lauri Juhonpoika s. 12.08.1711 Vimpeli. k. 26.03.1771 Alajärvi, Kuninkaanjoki. Vihitty: 24.12.1732 Lappajärvi.
Isä: Spangar, Juho Antinpoika s. 01.05.1687 Vimpeli.
Äiti: Hokkanen / Lypsinmaa, Sofia, Spangar s. 25.12.1685 Vimpeli.

Lapset:
1) Liisa Laurintytär (katso taulu 321) s. 06.09.1733 Alajärvi. Lisätietoja: Muutti Perhoon 21.03.1777.
2) Tuomas s. 14.10.1735 Alajärvi.
3) Jooseppi s. 03.06.1737 Alajärvi.
4) Matti s. 19.02.1739 Alajärvi, Kolunperä.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 141 -

10. sukupolvi

Koikkalainen, Liisa Erkintytär, Spangar / Österspangar (taulusta 61. Isä: Koikkalainen, Erkki Eskonpoika) s. 31.08.1706 Vimpeli . k. 23.12.1779 Vimpeli.

1. puoliso Spangar, Jaakko Antinpoika, Österspangar s. 14.06.1693 Vimpeli . k. 26.05.1771 Vimpeli. Talollinen. Vihitty: 01.11.1724 Lappajärvi.
Isä: Spangar, Antti Markuksenpoika s. 1662 Vimpeli. Talollinen, Österspanagarin isäntä 1688 - 1713.
Äiti: Liisa Juhontytär, Spangar

Lapset:
1) Maria Jaakontytär (katso taulu 322) s. 26.12.1725 Windala; Vimpeli. k. 26.04.1796 Vimpeli. Emäntä.
2) Matti Jaakonpoika (katso taulu 323) s. 30.07.1727 Vimpeli. k. 14.08.1779 Vimpeli. Talollinen.
3) Sofia Jaakontytär (katso taulu 324) s. 11.05.1729 Vimpeli.
4) Joosef s. 1731 Vimpeli. k. 19.03.1740 Vimpeli.
5) Marketta s. 02.08.1733 Vimpeli. k. 06.12.1741 Vimpeli.
6) Jaakko Jaakonpoika (katso taulu 325) s. 24.03.1736 Vimpeli. k. 07.07.1805 Vimpeli. Kuolinsyy: Hengenahdistus.
7) Erkki Jaakonpoika (katso taulu 326) s. 18.03.1738 Vimpeli. k. 18.09.1819 Vimpeli. Talollinen.
8) Liisa (katso taulu 327) s. 01.01.1741 Vimpeli. k. 29.05.1817 Lappajärvi, Itäkylä, Mattila. Kuolinsyy: Vanhuus.
9) Saara s. 05.04.1743 Vimpeli.
10) Marketta Jaakontytär (katso taulu 328) s. 20.06.1745 Vimpeli. k. 26.05.1789 Pedersöre (Pietarsaari), Skutnabba. Kuolinsyy: Rötfeber, punakuume, punatauti.
11) Heikki s. 18.12.1747 Vimpeli. k. 12.08.1748 Vimpeli.
12) Anna s. 19.08.1749 Vimpeli. Lisätietoja: Päässyt ripille 1766 ja käynnyt ehtoollisella 02.12.1770.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 142 -

10. sukupolvi

Hietoja / Lund, Marketta Simontytär, Storsöyrinki (taulusta 62. Äiti: Koikkalainen, Marketta Eskontytär) s. 29.04.1699 Lappajärvi, Savonkylä. k. 01.05.1766 Lappajärvi, Savonkylä.

1. puoliso Storsöyrinki, Juho Paavonpoika s. 23.06.1702 Lappajärvi, Savonkylä. k. 26.08.1743 Lappajärvi, Savonkylä. Talollinen, Storsöyringin isäntä 1726 - 1743. Vihitty: 29.10.1721 Lappajärvi.
Isä: Storsöyrinki, Paavo Iisakinpoika, Stor-Söffring s. 25.01.1670 Lappajärvi. Talollinen, Storsöyringin isäntänä 1706 - 1725.
Äiti: Lill-Pellinen, Susanna Olavintytär, Storsöyrinki s. 20.12.1679 Lappajärvi, Purmojärvi. Emäntä.

Lapset:
1) Paavo s. 01.01.1723 Lappajärvi, Savonkylä. k. 11.07.1723 Lappajärvi.
2) Eeva Juhontytär (katso taulu 329) s. 25.10.1724 Lappajärvi, Savonkylä. k. 30.07.1784 Lappajärvi. Perhesuhteet: Antti ja Eeva olivat 3. serkut ja naapureita. Kuolinsyy: Vesitauti.
3) Susanna s. 16.01.1727 Lappajärvi, Savonkylä. Perhesuhteet: Kuollut lapsena.
4) Maria s. 28.05.1729 Lappajärvi, Savonkylä. k. Lappajärvi.
5) Anna s. 18.02.1732 Lappajärvi, Savonkylä.
6) Juho s. 16.03.1734 Lappajärvi, Storsöyrinki. k. 20.01.1810 Lappajärvi.
7) Liisa s. 05.01.1736 Lappajärvi, Savonkylä. Perhesuhteet: Kuollut lapsena.
8) Matti Juhonpoika (katso taulu 330) s. 03.01.1739 Lappajärvi, Savonkylä. k. 27.10.1792 Lappajärvi, Savonkylä. Tilallinen.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 143 -

10. sukupolvi

Hietoja / Lund, Tuomas Simonpoika (taulusta 62. Äiti: Koikkalainen, Marketta Eskontytär) s. 01.01.1701 Lappajävi, Hietoja. k. 01.02.1772 Lappajävi, Hietoja. Talollinen, Lundin isäntä 1724 - 1738. Lisätietoja: Syntyi aamun pimeydessä.

1. puoliso Försti / Förste / Soffring, Liisa Matintytär, Hietoja s. 12.10.1703 Lappajärvi, Purmojärvi. k. 01.12.1769 Vimpeli, Hietoja. Vihitty: 08.12.1723 Lappajärvi.
Isä: Söyrinki / Försti, Matti Ollinpoika s. 06.12.1682 Lappajärvi, Savonkylä. Vävy Purmojärvven Förstissä, talollinen, liikemies, seksmanni.
Äiti: Försti, Maria Tuomaantytär, Söyrinki / Försti s. 04.01.1684 Lappajärvi, Purmojärvi.

Lapset:
1) Maria Tuomaantytär (katso taulu 331) s. 14.09.1724 Lappajärvi, Hietoja. k. 14.07.1759 Alajärvi, Kurejoki, Storhöök.
2) Matti s. 09.12.1725 Lappajävi, Hietoja. k. 1734 ennen.
3) Erkki Tuomaanpoika (katso taulu 332) s. 20.04.1727 Lappajärvi, Hietoja.
4) Susanna Tuomaantytär (katso taulu 333) s. 30.08.1728 Lappajärvi, Hietoja. k. 24.03.1800 Vimpeli, Lypsinmaa.
5) Marketta s. 25.04.1730 Lappajärvi, Hietoja.
6) Liisa Tuomaantytär (katso taulu 334) s. 10.03.1732 Lappajärvi, Hietoja. k. 04.12.1763 Evijärvi, Sironen.
7) Matti Tuomaanpoika (katso taulu 335) s. 07.06.1734 Lappajärvi, Hietoja / Lund. k. 22.10.1797 Lappajärvi, Rantakangas. Perhesuhteet: Avioliitto Susanna Heikintyttären kanssa oli lapseton. Kuolinsyy: Pistos.
8) Saara Tuomaantytär (katso taulu 336) s. 05.06.1736 Lappajärvi, Hietoja. k. 04.12.1763 Lappajärvi, Ollila.
9) Juho s. 11.05.1740 Lappajävi, Hietoja. k. 02.12.1811 Lappajävi. Talollinen.
10) Anna Tuomaantytär (katso taulu 337) s. 27.01.1741 Lappajärvi, Hietoja / Lund. k. 27.06.1777 Lappajärvi, Nykänen. Kuolinsyy: Lapsivuode.
11) Kirsti s. 24.05.1743 Lappajävi, Hietoja. k. 03.06.1745 Lappajävi.
12) Kirsti s. 19.07.1745 Lappajävi, Hietoja. k. 20.08.1782 Lappajävi. Kuolinsyy: Lapsivuode.
13) Simo Tuomaanpoika (katso taulu 338) s. 12.04.1747 Lappajärvi, Hietoja, Lund. k. 27.02.1808 Lappajärvi, Rantakangas. Kuolinsyy: Pistoksia.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 144 -

10. sukupolvi

Hietoja / Försti / Storsöyrinki, Matti Simonpoika (taulusta 62. Äiti: Koikkalainen, Marketta Eskontytär) s. 12.09.1702 Lappajärvi, Hietoja. k. 01.04.1771 Lappajärvi, Storsöyrinki.

1. puoliso Pellinen, Susanna Erkintytär, Hietoja / Försti / Storsöyrinki s. 02.03.1699 Kortesjärvi, Purmojärvi. k. 15.09.1743 Kortesjärvi, Purmojärvi, Försti. Vihitty: 06.10.1743 Lappajärvi.
Isä: Storpellinen / Saarijärvi, Erkki Jaakonpoika s. n. 1674 Lappajärvi, Purmojärvi.
Äiti: Lilltarvonen, Valpuri, Storpellinen / Saarijärvi s. 21.06.1674 Lappajärvi, Tarvola. Emäntä.

Lapset:
1) Erkki s. 08.05.1735 Kortesjärvi, Purmojärvi. k. 31.05.1735 Kortesjärvi.
2) Juho s. 11.06.1736 Kortesjärvi, Purmojärvi. k. 25.06.1736 Kortesjärvi.
3) Matti s. 09.02.1738 Lappajärvi, Purmojärvi. k. 25.02.1738 Lappajärvi.
4) Heikki s. 08.01.1739 Lappajärvi, Purmojärvi. k. 02.02.1739 Lappajärvi.
5) Jaakko s. 21.07.1740 Lappajärvi, Purmojärvi. Perhesuhteet: Kuollut lapsena.

2. puoliso Lypsinmaa, Liisa Matintytär s. 28.09.1722 Vimpeli, Lypsinmaa. k. 22.03.1771 Lappajärvi, Storsöyrinki. Vihitty: 18.12.1753 Lappajärvi. Kuolinsyy: Pistos.
Isä: Lypsinmaa, Matti Simonpoika s. 22.01.1703 Vimpeli, Lypsinmaa. Talollinen, Lypsinmaan isäntänä 1724 - 1746.
Äiti: Strang, Marketta Antintytär, Lypsinmaa s. 21.01.1701 Vimpeli, Strang. Emäntä.
Lapset:
1) Erkki s. 17.03.1755 Lappajärvi, Savonkylä. k. 27.03.1772 Lappajärvi.
2) Matti s. 10.03.1757 Lappajärvi, Savonkylä.
3) Juho s. 20.01.1759 Lappajärvi, Savonkylä.
4) Tuomas s. 04.08.1760 Lappajärvi, Savonkylä.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 145 -

10. sukupolvi

Hietoja, Susanna Simontytär, Lukkarila (taulusta 62. Äiti: Koikkalainen, Marketta Eskontytär) s. 22.09.1707 Lappajärvi. k. 08.01.1792 Lappajärvi, Lukkarila. Emäntä.

1. puoliso Lukkarila, Juho Erkinpoika s. 1715 Lappajärvi, Savonkylä. k. 09.04.1771 Lappajärvi, Savonkylä. Talollinen. Vihitty: 1734 Lappajärvi.
Isä: Lukkarila, Erkki Heikinpoika s. 11.03.1683 Lappajärvi, Savonkylä.
Äiti: Ollila, Brita Simontytär, Lukkarila s. 24.03.1678 Lappajärvi, Savonkylä. Emäntä.

Lapset:
1) Tuomas Juhonpoika (katso taulu 339) s. 13.12.1734 Lappajärvi, Lukkarila. k. 19.02.1793 Lappajärvi, Lukkarila.
2) Riitta s. 24.07.1737 Lappajärvi. k. 30.07.1791 Lappajärvi.
3) Marketta s. 29.04.1739 Lappajärvi. k. 17.01.1740 Lappajärvi.
4) Matti s. 13.02.1741 Lappajärvi. k. 04.09.1741 Lappajärvi.
5) Maria s. 04.09.1742 Lappajärvi. k. 20.04.1743 Lappajärvi.
6) Saara Juhontytär (katso taulu 340) s. 11.05.1744 Lappajärvi. k. 20.07.1820 Lappajärvi, Timonen.
7) Jooseppi s. 01.01.1746 Lappajärvi, Lukkarila. k. 12.09.1787 Lappajärvi.
8) Kirsti s. 09.01.1748 Lappajärvi. k. 19.01.1748 Lappajärvi.
9) Susanna Juhantytär (katso taulu 341) s. 19.04.1750 Lappajärvi, Savonkylä. k. 18.12.1832 Lappajärvi, Lammi. Emäntä.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 146 -

10. sukupolvi

Lund / Storsöring, Jooseppi Simonpoika (taulusta 62. Äiti: Koikkalainen, Marketta Eskontytär) s. 26.08.1711 Lappajärvi, Hietoja. k. 13.07.1770 Lappajärvi, Storsöyring. Talollinen, Lundin isäntä 1739 - 1743. Storsöyringin isäntä 1744 - 1770. Perhesuhteet: Ei lapsia. Kuolinsyy: Verensyöksy.

1. puoliso Kultalahti, Saara, Lund / Storsöring s. 06.01.1708 Evijärvi, Kultalahti. k. 23.01.1788 Lappajärvi, Storsöyring. Vihitty: 02.02.1735 Lappajärvi. Kuolinsyy: Vanhuus.
Isä: Kultalahti, Jaakko Maununpoika s. 1674 Evijärvi, Kultalahti. Itsellinen.
Äiti: Kankkonen / Näätälahti, Liisa Markuksentytär, Kultalahti s. 1677 Evijärvi, Kerttua.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 147 -

10. sukupolvi

Hietoja / Lund, Juho Simonpoika, Sandbacka (taulusta 62. Äiti: Koikkalainen, Marketta Eskontytär) s. 1715 Lappajärvi. k. 21.04.1773 Lappajärvi. Talollinen.

1. puoliso Strang / Västerspangar, Saara Juhontytär, Hietoja s. 03.07.1723 Vimpeli. k. 07.12.1805 Lappajärvi. Emäntä. Vihitty: 08.01.1744 Lappajärvi.
Isä: Strang, Juho Heikinpoika, Västerspangar s. 10.10.1690 Vimpeli. Talollinen.
Äiti: Kirsti Kaarlentytär s. 1690. Emäntä.

Lapset:
1) Matti s. 17.08.1745 Lappajärvi. k. 03.09.1745 Lappajärvi.
2) Maria Juhontytär (katso taulu 342) s. 17.10.1746 Lappajärvi, Itäkylä. k. 19.09.1815 Lappajärvi, Kärnä.
3) Juho s. 13.06.1748 Lappajärvi. k. 31.07.1748 Lappajärvi.
4) Anna s. 18.11.1749 Lappajärvi. k. 22.03.1772 Lappajärvi.
5) Liisa s. 14.07.1751 Lappajärvi. k. 20.02.1772 Lappajärvi.
6) Jooseppi (katso taulu 343) s. 19.02.1752 Lappajärvi. k. 17.11.1819 Lappajärvi.
7) Juho (katso taulu 344) s. 24.12.1754 Lappajärvi, Itäkylä. k. 20.10.1830 Lappajärvi, Itäkylä. Talollinen, seksmanni (kuudennusmies). Kuolinsyy: Vanhuus.
8) Jaakko s. 02.07.1757 Lappajärvi. k. 01.06.1758 Lappajärvi.
9) Saara s. 15.05.1759 Lappajärvi. k. 02.08.1759 Lappajärvi.
10) Matti s. 11.08.1761 Lappajärvi. k. 16.03.1772 Lappajärvi.
11) Saara s. 05.09.1763 Lappajärvi. k. 19.09.1763 Lappajärvi.
12) Saara Juhontytär (katso taulu 345) s. 19.02.1765 Lappajärvi. k. 1848 Lappajärvi.
13) Erkki s. 13.03.1767 Lappajärvi. k. 18.01.1772 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 148 -

10. sukupolvi

Kupila, Beata Juhantytär, Särkijärvi (taulusta 63. Äiti: Koikkalainen, Susanna Eskontytär) s. 23.01.1703 Evijärvi. k. 23.08.1771 Evijärvi.

1. puoliso Särkijärvi, Hannu Antinpoika s. 24.12.1710 Evijärvi. k. 06.03.1786 Evijärvi. Vihitty: 06.03.1786.
Isä: Särkijärvi, Antti Bertilinpoika, Brefdragare s. 04.09.1679 Evijärvi, Särkijärvi. Talollinen.
Äiti: Särkijärvi, Liisa Hannuntytär s. 16.11.1687 Evijärvi, Särkijärvi. Emäntä.

Lapset:
1) Beata Hannuntytär (katso taulu 346) s. 02.12.1745 Evijärvi, Särkijärvi. k. 28.12.1818 Vimpeli, Stor-Sääksjärvi. Emäntä. Kuolinsyy: Vanhuus.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 149 -

10. sukupolvi

Lillhök, Simo Simonpoika (taulusta 64. Äiti: Tikkkanen, Riitta Laurintytär) s. 15.04.1715 Alajärvi, Kurejoki, Lillhök. k. 15.05.1752 Alajärvi, Kurejoki, Lillhök. Lisätietoja: Syntymäaika myös 21.08.1721.

1. puoliso Seppälä, Liisa Laurintytär, Lillhök s. 08.09.1712 Alajärvi, Menkijärvi, Seppälä. k. 16.12.1789 Alajärvi, Kurejoki. Vihitty: 21.11.1732 Lappajärvi.
Isä: Seppälä, Lauri Heikinpoika, Koukkari s. 15.08.1679 Lappajärvi, Kauhajärvi .
Äiti: Valpuri Paulintytär, Seppälä s. 1682 Cuortane Capell; Kuortane = Alavus.

Lapset:
1) Heikki s. 07.11.1735 Alajärvi, Kurejoki, Lillhök. k. 05.05.1736.
2) Erkki s. 22.03.1737 Alajärvi, Kurejoki, Lillhök. k. 08.01.1740 Alajärvi.
3) Liisa s. 14.10.1738 Alajärvi, Kurejoki, Lillhök. k. 03.09.1739 Alajärvi.
4) Taavetti Simonpoika (katso taulu 347) s. 18.04.1740 Alajärvi, Kurejoki, Lillhök. k. 20.04.1825 Alajärvi, Kurejoki, Lillhök. Kuolinsyy: Vanhuus.
5) Maria Simontytär (katso taulu 348) s. 07.03.1743 Alajärvi, Kurejoki, Lillhök. k. 01.10.1808 Alajärvi.
6) Marketta Simontytär (katso taulu 349) s. 01.06.1744 Alajärvi, Kurejoki, Lillhök. k. 18.09.1808 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. Kuolinsyy: Punatauti.
7) Susanna Simontytär (katso taulu 350) s. 04.09.1745 Alajärvi, Kurejoki, Lill-Höök. k. 12.08.1791 Alajärvi, Kurejoki, Stor-Höök. Emäntä. Kuolinsyy: Kihti.
8) Iisakki Simonpoika (katso taulu 351) s. 16.02.1748 Alajärvi, Kurejoki, Lillhök. k. 22.09.1808 Alajärvi, Kurejoki, Lillhök. Talollinen. Lisätietoja: Mäkelöiden sukuhaaran alku.
9) Liisa Simontytär (katso taulu 352) s. 12.08.1749 Alajärvi, Kurejoki, Lill-Höök. k. 01.06.1791 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. Itsellisen vaimo. Kuolinsyy: Punatauti.
10) Kristiina Simontytär (katso taulu 353) s. 02.12.1751 Alajärvi, Kurejoki, Lill-Höök. k. 06.01.1806 Alajärvi, Skrabb. Emäntä. Kuolinsyy: Halvaus.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 150 -

10. sukupolvi

Lill-Höök, Matti Simonpoika (taulusta 64. Äiti: Tikkkanen, Riitta Laurintytär) s. 08.08.1719 Alajärvi, Kurejoki, Lill-Höök. k. 27.03.1770 Alajärvi, Kurejoki, Lill-Höök. Lisätietoja: Etula sukuhaaran alku.

1. puoliso Nygård, Kirsti Matintytär, Lill-Höök s. 06.08.1722 Vimpeli. k. 14.11.1746 Alajärvi, Kurejoki, Lill-Höök. Vihitty: 01.11.1741 Lappajärvi.

Lapset:
1) Heikki Matinpoika (katso taulu 354) s. 18.12.1742 Alajärvi, Kurejoki, Lillhök. k. 17.08.1818 Alajärvi, Kurejoki, Lillhök. Talollinen.
2) Jaakko s. 06.07.1744 Alajärvi, Kurejoki, Lill-Höök. k. 09.11.1744 Alajärvi.
3) Simo s. 10.10.1745 Alajärvi, Kurejoki, Lill-Höök. k. 24.08.1746 Alajärvi.

2. puoliso Puumala, Liisa Juhantytär, Lill-Höök s. 26.05.1721 Alajärvi. Vihitty: 25.12.1747 Lappajärvi. Lisätietoja: Alajärvelle 1823.
Isä: Puumala, Juha Tuomaanpoika s. 11.06.1680 Alajärvi, Alajärvenkylä. Talollinen.
Äiti: Flaka, Liisa Antintytär, Puumala s. 09.09.1692 Vimpeli, Flakanabban (Pokela?).
Lapset:
1) Abraham s. 16.01.1749 Alajärvi, Kurejoki, Lill-Höök. k. 29.04.1749 Alajärvi.
2) Maria s. 25.02.1750 Alajärvi, Kurejoki, Lill-Höök. k. 20.11.1771 Alajärvi, Kurejoki, Lill-Höök.
3) Saara s. 19.04.1752 Alajärvi, Kurejoki, Lill-Höök. k. 13.05.1753 Alajärvi.
4) Matti Matinpoika s. 14.09.1753 Alajärvi, Kurejoki, Lill-Höök. k. 30.08.1817 Alajärvi, Kurejoki. Torppari. Lisätietoja: Rippikirjan mukaan oli Matti sokea.
5) Anna Liisa Matintytär (katso taulu 355) s. 04.08.1757 Alajärvi, Kurejoki. Lisätietoja: Tuli Evijärveltä takaisin Alajärvelle 1823 puolison kuoltua.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 151 -

10. sukupolvi

Söder-Kultalahti, Valpuri, Lassila (taulusta 65. Isä: Söderkultalahti, Paavo Mikonpoika) s. 1655 Evijärvi. k. 28.11.1715 Evijärvi, Haapajärvi.

1. puoliso Lassila, Lauri Laurinpoika s. 1659 Evijärvi. k. 06.12.1722 Evijärvi, Haapajärvi. Maanviljelijä, seksmanni. Vihitty: 03.12.1682 Lappajärvi.
Isä: Lassila, Lauri Heikinpoika s. 1623 Evijärvi, Haapajärvi. Maanviljelijä.
Äiti: Valpuri Tuomaantytär, Lassila Emäntä.

Lapset:
1) Anna s. 06.12.1683 Evijärvi, Haapajärvi, Lassila.
2) Leena s. 24.05.1685 Evijärvi, Haapajärvi, Lassila. k. 1741 - 1750 Evijärvi, Kivijärvi.
3) Tuomas Laurinpoika (katso taulu 356) s. 1686 Evijärvi, Haapajärvi, Lassila. k. 12.11.1744 Evijärvi, Lassila. Maanviljelijä, Åbyn Lassilan isäntä 1712 - 1722 ja 1724 - 1733.
4) s. 1688 Evijärvi, Haapajärvi, Lassila. k. 1688 Evijärvi.
5) Valpuri s. 1688 Evijärvi, Haapajärvi, Lassila. k. 1688 Evijärvi.
6) Antti s. 06.11.1690 Evijärvi, Haapajärvi, Lassila. k. 1691 Evijärvi.
7) Valpuri s. 1692 Evijärvi, Haapajärvi, Lassila. k. 1692 Evijärvi.
8) Lauri s. 1693 Evijärvi, Haapajärvi, Lassila. k. 16.09.1694 Evijärvi.
9) Erkki s. 05.04.1695 Evijärvi, Haapajärvi, Lassila. k. 02.02.1696 Evijärvi.
10) Simo s. 16.10.1696 Evijärvi, Haapajärvi, Lassila. k. 24.01.1697 Evijärvi.
11) Susanna (katso taulu 357) s. 07.01.1698 Evijärvi, Haapajärvi, Lassila. k. 14.12.1780 Evijärvi, Purmojärvi.
12) s. 24.03.1700 Evijärvi, Haapajärvi, Lassila. k. 24.03.1700 Evijärvi. Kuolinsyy: Syntyi kuolleena.
13) Maria s. 01.03.1701 Evijärvi, Haapajärvi, Lassila. k. 05.03.1701 Evijärvi.
14) Matias s. 09.02.1702 Evijärvi, Haapajärvi, Lassila. k. 27.02.1702 Evijärvi.
15) Eeva s. 07.04.1703 Evijärvi, Haapajärvi, Lassila. k. 03.06.1705 Evijärvi.
16) Marketta s. 27.06.1704 Evijärvi, Haapajärvi, Lassila. k. 19.08.1704 Evijärvi.
17) Riitta s. 19.08.1706 Evijärvi, Haapajärvi, Lassila.
18) Liisa s. 24.06.1707 Evijärvi, Haapajärvi, Lassila.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 152 -

10. sukupolvi

Söderkultalahti, Tuomas Paavonpoika (taulusta 65. Isä: Söderkultalahti, Paavo Mikonpoika) s. 1658 Evijärvi. k. 15.05.1735 Evijärvi haudattu 18.05.1735. Talollinen.

Lappajärven Evijärven Söder-Kultalahden tilallinen 1691-1709, 1713-1719

1. puoliso Kirsilä, Liisa Antintytär, Söder-Kultalahti s. 1660 Evijärvi. k. 24.12.1693 Lappajärvi. Emäntä. Vihitty: 1684 Lappajärvi.
Isä: Girs, Antti Ollinpoika s. 1612 Evijärvi, Girs.
Äiti: Marketta Hannuntytär, Girs s. 1621.

Lapset:
1) Hannu s. 1686 Evijärvi, Kultalahti.
2) Juho s. 1688 Evijärvi, Kultalahti. k. 24.06.1690 Evijärvi.
3) Erkki Tuomaanpoika (katso taulu 358) s. 1689 Evijärvi. k. 1732 Evijärvi, Söderkultalahti. Talollinen, Söderkultalahden isäntä 1710 - 1712.
4) Paavo s. 1690 Evijärvi, Kirkonkylä, Kultalahti. k. 23.01.1717 Evijärvi, Kultalahti.
5) Juho s. 1693 Evijärvi, Kirkonkylä, Kultalahti. k. 1693 Evijärvi.

2. puoliso Storsöyrinki, Maria Isakintytär, Söderkultalahti s. 29.01.1667 Lappajärvi, Savonkylä. k. 29.06.1703 Lappajärvi haudattu 05.07.1703. Vihitty: 30.10.1698 Lappajärvi.
Isä: Storsöyrinki, Isak Erkinpoika s. 1636 Lappajärvi, Savonkylä. Talollinen, Storsöyringin isäntä 1669 - 76, sahatavaran myyjä.
Äiti: Nykänen, Riitta Mikontytär, Storsöyrinki s. n. 1634 Lappajärvi, Savonkylä. Emäntä, Riitta oli Storsöyringin isäntä 1677.
Lapset:
1) Maria Thomasdotter (katso taulu 165) s. 31.10.1699 Lappajärvi, Evijärvi. k. 29.11.1785 Esse haudattu 11.12.1785.
2) Tuomas Tuomaanpoika (katso taulu 166) s. 16.12.1700 Kultalahti, Evijärvi. k. 13.04.1766 Norrena, Evijärvi.
3) Jaakko s. 28.03.1703 Evijärvi, Kultalahti. k. 28.08.1710 Evijärvi.

3. puoliso Sofia Laurintytär, Söderkultalahti s. Evijärvi, Haapajärvi. Lisätietoja: Sofia Muutti Tuomaan kuoleman jälkeen Ähtävälle.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 153 -

10. sukupolvi

Söderkultalahti, Liisa Paavontytär, Kautianen (taulusta 65. Isä: Söderkultalahti, Paavo Mikonpoika) s. 1677 Evijärvi.

1. puoliso Kautianen, Erkki Markuksenpoika s. Evijärvi, Haapajärvi. Vihitty: 06.03.1699 Lappajärvi.
Isä: Kautianen, Markus Pietarinpoika s. 1636 Saarijärvi.
Äiti: Kerttu Paavontytär, Kautianen s. 1637.

Lapset:
1) Paavo s. 28.12.1699 Evijärvi, Haapajärvi.
2) Liisa s. 29.12.1700 Evijärvi, Haapajärvi. k. 10.02.1705 Evijärvi.
3) Matti s. 24.08.1702 Evijärvi, Haapajärvi.
4) Maria s. 20.06.1704 Evijärvi, Haapajärvi.
5) Simo s. 19.10.1706 Evijärvi, Haapajärvi. k. 27.01.1707 Evijärvi.
6) Erkki s. 11.03.1708 Evijärvi, Haapajärvi. k. 10.00.1709 Evijärvi.
7) Marketta s. 07.04.1709 Evijärvi, Haapajärvi. k. 20.11.1709 Evijärvi.
8) Liisa s. 20.05.1711 Evijärvi, Haapajärvi.
9) Juho s. 21.05.1711 Evijärvi, Haapajärvi.
10) Anna s. 18.08.1712 Evijärvi, Haapajärvi. k. 17.11.1712 Evijärvi.
11) Heikki s. 11.11.1716 Evijärvi, Haapajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 154 -

10. sukupolvi

Kultalahti, Jaakko Maununpoika (taulusta 66. Isä: Kultalahti, Maunu Mikonpoika) s. 1674 Evijärvi, Kultalahti. k. 20.04.1740 Evijärvi. Itsellinen.

1. puoliso Kankkonen / Näätälahti, Liisa Markuksentytär, Kultalahti s. 1677 Evijärvi, Kerttua. k. 11.10.1750 Evijärvi, Kultalahti. Vihitty: 26.12.1700 Evijärvi.
Isä: Kankkonen, Markus Klementinpoika s. Evijärvi, Kerttua.
Äiti: Margeta Pehrsdotter, Kankkonen

Lapset:
1) Anna s. 01.10.1701 Evijärvi, Kultalahti. k. 08.02.1705 Evijärvi. Kuolinsyy: Tuhkarokko.
2) Marketta s. 1704 Evijärvi, Kultalahti. k. 08.02.1705 Evijärvi. Kuolinsyy: Tuhkarokko.
3) Juho s. 05.12.1705 Evijärvi, Kultalahti. k. 31.05.1707 Evijärvi.
4) Saara (katso taulu 359) s. 06.01.1708 Evijärvi, Kultalahti. k. 23.01.1788 Lappajärvi, Storsöyring. Kuolinsyy: Vanhuus.
5) Lauri s. 11.02.1711 Evijärvi, Kultalahti.
6) Jaakko s. 1715 Evijärvi, Kirkonkylä. k. 25.11.1715 Evijärvi.
7) Juho s. 12.06.1719 Evijärvi, Kirkonkylä. k. 04.01.1796 Evijärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 155 -

10. sukupolvi

Kultalahti, Matti Maununpoika (taulusta 66. Isä: Kultalahti, Maunu Mikonpoika) s. 1677 Evijärvi, Kultalahti. k. 22.01.1748 Evijärvi, Kultalahti. Norrkultalahden isäntä 1691 - 1719.

1. puoliso Marketta Nuutintytär, Kultalahti s. 1669 Evijärvi, Jokikylä. k. 15.08.1714 Evijärvi. Vihitty: 11.10.1691 Lappajärvi.

Lapset:
1) Valpuri s. 20.02.1694 Evijärvi, Kultalahti. k. 07.09.1699 Evijärvi.
2) Marketta Matintytär (katso taulu 360) s. 20.02.1694 Evijärvi, Kultalahti. Perhesuhteet: Kaksonen Valpurin kanssa.
3) Juho s. 09.03.1699 Evijärvi, Kultalahti. k. 04.02.1705 Evijärvi.
4) Erkki s. 06.05.1703 Evijärvi, Kultalahti. k. 25.12.1735 Evijärvi.
5) Saara s. 14.05.1706 Evijärvi, Kultalahti. k. 27.03.1707 Evijärvi.

2. puoliso Kielinen, Sofia Tuomaantytär, Kultalahti s. 1681 Evijärvi. k. 06.10.1769 Evijärvi, Kultalahti. Vihitty: 31.05.1719 Evijärvi.
Lapset:
1) Maria s. 25.02.1720 Evijärvi, Kultalahti. k. 18.09.1720 Evijärvi.
2) Sakari s. 30.04.1721 Evijärvi, Kultalahti. k. 27.08.1802 Evijärvi.
3) Saara Matintytär (katso taulu 361) s. 19.09.1722 Evijärvi, Kultalahti. k. 23.01.1757 Evijärvi.
4) Simo s. 22.10.1724 Evijärvi, Kultalahti. k. 11.08.1726 Evijärvi.
5) Valpuri s. 30.03.1726 Evijärvi, Kultalahti. k. 07.06.1727 Evijärvi.
6) Matti s. 04.01.1729 Evijärvi, Kultalahti.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 156 -

10. sukupolvi

Kultalahti, Beata Maununtytär, Kniivilä (taulusta 66. Isä: Kultalahti, Maunu Mikonpoika) s. 01.07.1684 Evijärvi, Kultalahti. k. 04.03.1761 Evijärvi, Norrkultalahti. Kuolinsyy: Halvaus.

1. puoliso Kniivilä, Erkki Yrjönpoika s. 13.02.1691 Evijärvi, Kniivilä. k. 31.08.1725 Evijärvi, Kniivilä. Vihitty: 21.04.1712 Lappajärvi. Kuolinsyy: Keltatauti.
Isä: Norrkniivilä, Yrjö Antinpoika s. 08.05.1667 Evijärvi.
Äiti: Tarvola, Marketta Erkintytär, Norrkniivilä s. 1664 Lappajärvi, Savonkylä.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 157 -

10. sukupolvi

Kultalahti / Pietilä, Erkki Maununpoika (taulusta 66. Isä: Kultalahti, Maunu Mikonpoika) s. 26.03.1693 Evijärvi, Kultalahti. k. 10.11.1734 Evijärvi, Norrkultalahti. Perhesuhteet: Kaksonen Maunun kanssa.

1. puoliso Åby, Liisa Matintytär, Kultalahti s. 31.07.1695 Lappajärvi.
Isä: Kammarbacka / Åby, Matti Martinpoika s. 10.00.1654 Evijärvi. Isäntä.
Äiti: Åby / Kupila, Liisa Heikintytär, Kammarbacka s. 1656 Evijärvi. Emäntä.

Lapset:
1) Juho s. 1717 Evijärvi, Kultalahti. k. 02.05.1771 Evijärvi, Kivijärvi, Pietilä.
2) Liisa s. 05.12.1718 Evijärvi, Kultalahti. k. 01.01.1720 Evijärvi.
3) Erkki s. 25.04.1723 Evijärvi, Kultalahti. k. 07.05.1776 Evijärvi, Kivijärvi, Pietilä.
4) Maria s. 12.01.1727 Evijärvi, Kultalahti. Perhesuhteet: Kuollut lapsena.
5) Eeva s. 26.12.1728 Evijärvi, Kultalahti. k. 13.05.1729 Evijärvi.
6) Jaakko Erkinpoika (katso taulu 362) s. 08.06.1734 Lappajärvi. k. 20.02.1816 Evijärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 158 -

10. sukupolvi

Orava, Abraham Nuutinpoika (taulusta 67. Isä: Orava, Nuutti Erkinpoika) s. 18.12.1677 Alajärvi, Menkijärvi, Orava. k. 04.08.1738 Alajärvi, Menkijärvi. Maanviljelijä.

1. puoliso Kaarina Eskontytär, Orava s. 1672 Kuortane. k. 04.02.1748 Alajärvi. Emäntä.

Lapset:
1) Martti s. n. 1707 Alajärvi, Menkijärvi, Orava.
2) Simo Aabrahaminpoika (katso taulu 363) s. 1693 Alajärvi, Menkijärvi, Orava. k. 05.07.1758 Alajärvi, Menkijärvi. Tilallinen.
3) Abraham s. 06.02.1700 Alajärvi, Menkijärvi, Orava. Lisätietoja: Vietiin Venäjälle 1714.
4) Mikko s. 25.09.1701 Alajärvi, Menkijärvi, Orava. k. 21.02.1762 Evijärvi, Ena, Joensuu. Vävy, torppari. Lisätietoja: Mikon syntymäaika on Evijärven rippikirjassa 1699.
5) Marketta s. 03.05.1703 Alajärvi, Menkijärvi, Orava. k. Kuortane.
6) Liisa s. 1706 Alajärvi, Menkijärvi, Orava. k. 18.01.1707 Alajärvi.
7) Heikki s. 10.01.1707 Alajärvi, Menkijärvi, Orava. k. 18.01.1707 Alajärvi.
8) Matti s. 1708 Alajärvi, Menkijärvi, Orava. k. 10.08.1709 Alajärvi.
9) Jaakko s. 10.07.1710 Alajärvi, Menkijärvi, Orava. k. 24.07.1710 Alajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 159 -

10. sukupolvi

Hietoja / Lund, Simo Tuomaanpoika (taulusta 69. Isä: Söyrinki / Hietoja, Tuomas Erkinpoika) s. 1677 Vimpeli. k. 11.01.1753 Vimpeli, Lund. Talollinen, Lundin isäntänä 1697 - 1723. Kuolinsyy: Keuhkotauti.

1. puoliso Koikkalainen, Marketta Eskontytär, Hietoja s. 04.02.1672 Vimpeli. k. 24.11.1748 Vimpeli, Lund. Emäntä. Vihitty: 22.05.1698 Lappajärvi.
Isä: Koikkalainen, Esko Tuomaanpoika s. 06.00.1634 Vimpeli. Västerspangarin isäntä 1663 - 1686.
Äiti: Strang, Helga Pietarintytär, Koikkalainen s. 01.00.1628.

Lapset:
1) Marketta Simontytär (katso taulu 142) s. 29.04.1699 Lappajärvi, Savonkylä. k. 01.05.1766 Lappajärvi, Savonkylä.
2) Tuomas Simonpoika (katso taulu 143) s. 01.01.1701 Lappajävi, Hietoja. k. 01.02.1772 Lappajävi, Hietoja. Talollinen, Lundin isäntä 1724 - 1738. Lisätietoja: Syntyi aamun pimeydessä.
3) Matti Simonpoika (katso taulu 144) s. 12.09.1702 Lappajärvi, Hietoja. k. 01.04.1771 Lappajärvi, Storsöyrinki.
4) Simo s. 06.10.1704 Lappajärvi, Hietoja. k. 19.06.1705 Lappajärvi, Åminnet. Lisätietoja: Kastettiin 09.10.1704.
5) Susanna Simontytär (katso taulu 145) s. 22.09.1707 Lappajärvi. k. 08.01.1792 Lappajärvi, Lukkarila. Emäntä.
6) Jooseppi Simonpoika (katso taulu 146) s. 26.08.1711 Lappajärvi, Hietoja. k. 13.07.1770 Lappajärvi, Storsöyring. Talollinen, Lundin isäntä 1739 - 1743. Storsöyringin isäntä 1744 - 1770. Perhesuhteet: Ei lapsia. Kuolinsyy: Verensyöksy.
7) Juho Simonpoika (katso taulu 147) s. 1715 Lappajärvi. k. 21.04.1773 Lappajärvi. Talollinen.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 160 -

10. sukupolvi

Mäkelä / Orava, Jaakko Tapaninpoika (taulusta 70. Isä: Orava, Tapani Erkinpoika) s. 1698 Isokyrö. k. 31.03.1759 Isokyrö, Napue.

1. puoliso Sorvari / Svarvar, Kaisa Tuomaantytär, Mäkelä / Orava s. 1685 Alajärvi.
Isä: Svarvar, Tuomas Markunpoika s. 1657 Lappajärvi, Savonkylä. Talollinen.
Äiti: Lund, Brita Yrjöntytär, Svarvar s. 1657 Ruovesi. Emäntä.

Lapset:
1) Kaisa Jaakontytär (katso taulu 227) s. 22.04.1728 Isokyrö, Napue. k. 10.06.1787 Alajärvi, Kortekangas.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 161 -

10. sukupolvi

Lill-Tarvonen, Marketta Erkintytär, Leppänen (taulusta 71. Äiti: Koppar, Leena Matintytär) s. 19.06.1702 Lappajärvi.

1. puoliso Leppänen, Matti Antinpoika s. 1673. k. 26.01.1751 Lappajärvi, Savonkylä. Isäntä. Vihitty: 03.01.1725 Lappajärvi. Kuolinsyy: Vanhuus.
Isä: Leppänen, Antti s. n. 1654. Talollinen.
Äiti: Anna Ollin tai Juhontytär, Leppänen s. n. 1655. Emäntä.

Lapset:
1) Marketta Matintytär (katso taulu 364) s. 12.04.1727 Soini. k. 01.12.1809 Lappajärvi. Emäntä.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 162 -

10. sukupolvi

Lill-Tarvonen, Anna Erkintytär, Stor-Tarvonen (taulusta 71. Äiti: Koppar, Leena Matintytär) s. 25.09.1705 Lappajärvi, Savonkylä. k. 14.04.1753 Lappajärvi, Savonkylä.

1. puoliso Stor-Tarvonen, Matti Matinpoika s. 27.09.1698 Lappajärvi, Savonkylä. k. 10.04.1753 Lappajärvi, Savonkylä. Maanviljelijä. Vihitty: Lappajärvi.
Isä: Stortarvonen, Matti Erkinpoika s. 1657 Lappajärvi, Savonkylä. Talollinen.
Äiti: Storpellinen, Maria Jaakontytär, Stortarvonen s. 1657 Lappajärvi. Emäntä.

Lapset:
1) Erkki s. 10.05.1725 Lappajärvi. k. 03.06.1725 Lappajärvi.
2) Jaakko s. 14.07.1727 Lappajärvi. k. 10.04.1728 Lappajärvi.
3) Maria Matintytär (katso taulu 365) s. 16.12.1728 Lappajärvi. k. 27.01.1764 Lappajärvi.
4) Matti s. 12.12.1733 Lappajärvi.
5) Erkki Matinpoika (katso taulu 366) s. 24.04.1735 Lappajärvi. k. 30.06.1795 Lappajärvi.
6) Juho s. 08.11.1736 Lappajärvi.
7) Liisa s. 05.09.1738 Lappajärvi. k. 18.07.1739.
8) Marketta s. 02.04.1741 Lappajärvi.
9) Jaakko s. 03.03.1743 Lappajärvi. k. 22.07.1743.
10) Anna s. 30.11.1744 Lappajärvi.
11) Antti s. 18.09.1746 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 163 -

10. sukupolvi

Lill-Tarvonen, Antti Erkinpoika (taulusta 71. Äiti: Koppar, Leena Matintytär) s. 14.11.1709 Lappajärvi, Savonkylä. k. 06.12.1767 Lappajärvi. Suutari.

1. puoliso Lypsinmaa, Maria Simontytär, Lilltarvonen s. 27.11.1713 Vimpeli, Lypsinmaa. k. 05.09.1776 Lappajärvi. Vihitty: 02.11.1737 Lappajärvi.
Isä: Lypsinmaa, Simo Ollinpoika s. 26.02.1665 Vimpeli, Åminne. Talollinen Lypsinmaan isäntänä 1699 - 1723.
Äiti: Pokela, Maria Laurintytär, Lypsinmaa s. 04.05.1684 Vimpeli. Emäntä.

Lapset:
1) Maria s. 23.06.1739 Lappajärvi. k. 31.07.1739 Lappajärvi.
2) Antti s. 30.11.1740 Lappajärvi. k. 24.10.1742 Lappajärvi.
3) Anna s. 26.11.1742 Lappajärvi. k. 04.08.1743 Lappajärvi, Tarvola.
4) Antti s. 17.11.1744 Lappajärvi. k. Lappajärvi ?. Perhesuhteet: Kuollut lapsena ?.
5) Liisa Antintytär (katso taulu 367) s. 03.04.1747 Lappajärvi. k. 15.03.1818 Lappajärvi, Nykänen.
6) Valpuri Antintytär (katso taulu 368) s. 05.04.1751 Lappajärvi. k. 28.05.1818 Evijärvi, Ranta-ahokangas.
7) Maria s. 13.06.1754 Lappajärvi. k. 09.07.1754 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 164 -

10. sukupolvi

Söyring, Maria Erkintytär, Söderkärnä / Storkassnäs (taulusta 72. Isä: Storsöyrinki, Erkki Iisakinpoika) s. 25.03.1698 Lappajärvi. k. 02.03.1759 Pedersöre, Storkassnäs.

1. puoliso Söderkärnä / Storkassnäs, Martti Juhonpoika s. 31.10.1699 Lappajärvi, Savonkylä. k. 18.01.1776 Pedersöre, Storkassnäs. Vihitty: 30.04.1721 Lappajärvi. Lisätietoja: Muutti Pedersören Storkålliin Kolpissa 1729, sitten Sundbyn Storkassnäsiin 1739.
Isä: Söderkärnä, Joho Juhonpoika s. 1669 Lappajärvi, Savonkylä. Talollinen.
Äiti: Sissala, Liisa Tuomaantytär, Söderkärnä s. 29.01.1668 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. Emäntä.

Lapset:
1) Matti s. 07.08.1721 Lappajärvi. k. 05.08.1722 Lappajärvi.
2) Martti s. 20.10.1722 Lappajärvi.
3) Lisa s. 03.04.1724 Lappajärvi. k. 28.06.1751 Pedersöre, Sundby. Kuolinsyy: Dog efter barnsbörd, kuoli synnytykseen.
4) Kaisa s. 24.11.1725 Lappajärvi. k. 13.05.1726 Pedersöre.
5) Maria s. 03.06.1727 Lappajärvi. k. 11.06.1727 Lappajärvi.
6) Eeva s. 19.12.1728 Lappajärvi.
7) Malin s. 21.05.1730 Pedersöre, Kollan.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 165 -

10. sukupolvi

Söderkultalahti, Maria Thomasdotter, Påvals (taulusta 73. Äiti: Storsöyrinki, Maria Isakintytär) s. 31.10.1699 Lappajärvi, Evijärvi. k. 29.11.1785 Esse haudattu 11.12.1785.

Kultalax eli Kultalahti kuului myöhemmin Evijärven seurakuntaan (per. 1780). Syntynyt varhain aamulla.

1. puoliso Påvals, Erik Henriksson s. 29.04.1702. k. 12.04.1767 Esse haudattu 26.04.1767. Bonde, nämndeman.
Häradsnämndeman i Pedersöre 1735-1766 (Pedersöre storsockens historia).

Isä: Hyytinen-Tarvonen / Påvals, Henrik Christersson s. 1679 Pedersöre. Bondemåg, nämndeman i Pedersöre häradsrätten år 1721-33.
Äiti: Påvals, Margaretha Hansdotter, Tarvonen s. 30.09.1681 Pedersöre.

Lapset:
1) Erik Eriksson (katso taulu 369) s. 17.12.1735. k. 17.08.1792 Esse haudattu 20.08.1792. Bonde, nämndeman. Häradsnämndeman i 1767.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 166 -

10. sukupolvi

Kultalahti / Ena, Tuomas Tuomaanpoika (taulusta 73. Äiti: Storsöyrinki, Maria Isakintytär) s. 16.12.1700 Kultalahti, Evijärvi. k. 13.04.1766 Norrena, Evijärvi.

1. puoliso Ena, Liisa Juhontytär, Söderkultalahti / Ena s. 13.11.1703 Evijärvi, Ena. k. 04.04.1775 Evijärvi, Ena, Norrena. Vihitty: 13.12.1724 Lappajärvi.

Lapset:
1) Maria s. 07.03.1726 Evijärvi, Ena. k. 13.02.1795 Evijärvi.
2) Liisa s. 1727 Evijärvi, Ena, Norrena. k. 24.04.1766 Evijärvi, Ena, Norrena.
3) Simo Tuomaanpoika (katso taulu 370) s. 18.10.1729 Evijärvi, Ena, Norrena. k. 27.01.1770 Evijärvi, Ena, Norrena.
4) Tuomas s. 13.12.1732 Evijärvi, Ena, Norrena. k. 28.04.1815 Evijärvi, Ena, Norrena.
5) Margareta Thomasdotter (katso taulu 371) s. 03.05.1734 Evijärvi, Ena, Norrena. k. 28.12.1817 Esse.
6) Kaisa s. 06.02.1736 Evijärvi, Ena, Norrena. k. 31.08.1802 Evijärvi, Lahti.
7) Eeva s. 06.02.1736 Evijärvi, Ena, Norrena.
8) Kirsti s. 04.06.1739 Evijärvi, Ena, Norrena. k. 29.12.1739 Evijärvi.
9) Juho s. 10.12.1743 Evijärvi, Enaperä, Norrena. k. 10.04.1808 Evijärvi.
10) Saara s. 28.02.1747 Evijärvi, Enaperä, Norrena.
11) Susanna s. 23.12.1748 Evijärvi, Enaperä, Norrena.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 167 -

10. sukupolvi

Storsöyrinki, Juho Paavonpoika (taulusta 74. Isä: Storsöyrinki, Paavo Iisakinpoika) s. 23.06.1702 Lappajärvi, Savonkylä. k. 26.08.1743 Lappajärvi, Savonkylä. Talollinen, Storsöyringin isäntä 1726 - 1743.

1. puoliso Hietoja / Lund, Marketta Simontytär, Storsöyrinki s. 29.04.1699 Lappajärvi, Savonkylä. k. 01.05.1766 Lappajärvi, Savonkylä. Vihitty: 29.10.1721 Lappajärvi.
Isä: Hietoja / Lund, Simo Tuomaanpoika s. 1677 Vimpeli. Talollinen, Lundin isäntänä 1697 - 1723.
Äiti: Koikkalainen, Marketta Eskontytär, Hietoja s. 04.02.1672 Vimpeli. Emäntä.

Lapset:
1) Paavo s. 01.01.1723 Lappajärvi, Savonkylä. k. 11.07.1723 Lappajärvi.
2) Eeva Juhontytär (katso taulu 329) s. 25.10.1724 Lappajärvi, Savonkylä. k. 30.07.1784 Lappajärvi. Perhesuhteet: Antti ja Eeva olivat 3. serkut ja naapureita. Kuolinsyy: Vesitauti.
3) Susanna s. 16.01.1727 Lappajärvi, Savonkylä. Perhesuhteet: Kuollut lapsena.
4) Maria s. 28.05.1729 Lappajärvi, Savonkylä. k. Lappajärvi.
5) Anna s. 18.02.1732 Lappajärvi, Savonkylä.
6) Juho s. 16.03.1734 Lappajärvi, Storsöyrinki. k. 20.01.1810 Lappajärvi.
7) Liisa s. 05.01.1736 Lappajärvi, Savonkylä. Perhesuhteet: Kuollut lapsena.
8) Matti Juhonpoika (katso taulu 330) s. 03.01.1739 Lappajärvi, Savonkylä. k. 27.10.1792 Lappajärvi, Savonkylä. Tilallinen.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 168 -

10. sukupolvi

Storsöyrinki, Eeva Paavontytär, Lantela (taulusta 74. Isä: Storsöyrinki, Paavo Iisakinpoika) s. 15.07.1706 Lappajärvi. k. 1745 - 1751 Lappajärvi.

1. puoliso Lantela, Matti Matinpoika s. 12.02.1708 Lappajärvi. k. 09.04.1744 Lappajärvi.
Isä: Lantela, Matti Mikonpoika s. 1666.
Äiti: Marketta Ollintytär, Lantela s. Lappajärvi, Savonkylä.

Lapset:
1) Maria s. 15.01.1727 Lappajärvi. k. Lappajärvi.
2) Matti s. 28.08.1728 Lappajärvi. k. 19.09.1728 Lappajärvi.
3) Juho s. 30.11.1729 Lappajärvi. k. 12.12.1749 Lappajärvi.
4) Jaakko s. 1730 Lappajärvi. Renkinä Kielisessä.
5) Samuel Matinpoika (katso taulu 372) s. 10.09.1732 Lappajärvi.
6) Erkki s. 11.04.1735 Lappajärvi.
7) Matti s. 06.06.1736 Lappajärvi. k. 01.07.1736 Lappajärvi.
8) Antti Matinpoika (katso taulu 373) s. 10.11.1737 Lappajärvi. Uudisasukas.
9) Anna s. 07.12.1738 Lappajärvi.
10) Maria s. 06.02.1740 Lappajärvi.
11) Eeva s. 1741 Lappajärvi.
12) Reetta s. 18.06.1742 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 169 -

10. sukupolvi

Strang / Storsöyrinki/ Söyrinki, Paavo Paavonpoika (taulusta 74. Isä: Storsöyrinki, Paavo Iisakinpoika) s. 16.08.1708 Lappajärvi, Savonkylä. k. 23.10.1744 Lappajärvi, Savonkylä.

1. puoliso Storstrang, Anna Erkintytär, Storsöyrinki s. 05.12.1708 Vimpeli. k. 01.12.1787 Evijärvi, Girs. Vihitty: 02.02.1729 Lappajärvi.
Isä: Storstrang, Erkki Matinpoika, Strang s. 04.05.1681 Vimpeli. Talollinen, Strangin isäntänä 1708 - 1725.
Äiti: Harju / Hyytinen, Kaarina Yrjöntytär, Spangar s. 04.02.1680 Lappajärvi, Hyytinen / Harju.

Lapset:
1) Maria s. 1730 Lappajärvi, Savonkylä. k. 02.07.1732 Lappajärvi.
2) Paavo s. 19.01.1733 Lappajärvi, Savonkylä.
3) Maria s. 04.02.1734 Lappajärvi, Savonkylä.
4) Marketta s. 27.02.1736 Lappajärvi, Savonkylä.
5) Juho s. 13.06.1738 Lappajärvi, Savonkylä. k. 26.07.1739 Lappajärvi.
6) Anna Paavontytär (katso taulu 374) s. 05.10.1739 Lappajärvi, Savonkylä. k. 11.04.1815 Lappajärvi, Purmojärvi. Kuolinsyy: Vanhuuden heikkous.
7) Erkki s. 21.05.1744 Lappajärvi, Savonkylä. k. 20.09.1744 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 170 -

10. sukupolvi

Storsöyring / Stor-Söffring, Maria Paavontytär, Pynttäri (taulusta 74. Isä: Storsöyrinki, Paavo Iisakinpoika) s. 14.03.1712 Lappajärvi, Stor-Söffring. k. 27.03.1774 Alajärvi. Suutarin emäntä. Kuolinsyy: Pistos.

1. puoliso Pynttäri, Lauri Pietarinpoika s. 06.08.1712 Alajärvi, Pynttäri. k. 29.07.1787 Ähtäri, Lippo. Suutari. Vihitty: 29.11.1736 Lappajärvi. Kuolinsyy: Vanhuus.
Isä: Pynttäri, Pietari Matinpoika s. 1671 Alajärvi. Talollinen.
Äiti: Puumala, Anna Tuomaantytär, Pynttäri s. 1671 Alajärvi, Puumala. Emäntä.

Lapset:
1) Jaakko s. 12.07.1737 Alajärvi, Pynttäri. k. 20.09.1737 Alajärvi, Pynttäri.
2) Matti s. 01.02.1739 Alajärvi, Pynttäri. k. 28.07.1739 Alajärvi, Pynttäri.
3) Lauri s. 13.09.1740 Alajärvi, Pynttäri. k. 11.09.1741 Alajärvi, Pynttäri.
4) Liisa s. 01.11.1741 Alajärvi, Pynttäri. k. 16.06.1743 Alajärvi, Pynttäri.
5) Daavid s. 12.02.1743 Alajärvi, Pynttäri. k. 07.06.1743 Alajärvi, Pynttäri.
6) Lauri s. 15.03.1744 Alajärvi, Pynttäri. k. 19.07.1749 Alajärvi, Pynttäri.
7) Johannes s. 25.10.1745 Alajärvi, Pynttäri. k. 05.06.1804 Alajärvi, Pynttäri. Lisätietoja: Oli kuollesssaan kirkonköyhä.
8) Kustaa s. 26.05.1747 Alajärvi, Pynttäri. k. 31.07.1747 Alajärvi, Pynttäri.
9) Jeremias Laurinpoika (katso taulu 375) s. 26.06.1748 Alajärvi, Pynttäri.
10) Maria Laurintytär (katso taulu 376) s. 01.04.1750 Alajärvi, Pynttäri. k. 28.02.1820 Lappajärvi, Ammesmäki. Itsellisen vaimo. Perhesuhteet: Maria Laurintytär kuoli leskenä. Kuolinsyy: Pistos.
11) Liisa s. 28.04.1751 Alajärvi, Pynttäri. k. 07.05.1819 Alajärvi. Perhesuhteet: Naimaton.
12) Simo s. 26.11.1752 Alajärvi, Pynttäri. k. 29.11.1752 Alajärvi, Pynttäri.
13) Aabraham Laurinpoika (katso taulu 377) s. 30.12.1753 Alajärvi, Pynttäri. k. 12.02.1795 Pietarsaari. Kultaseppämestari 1781. Lisätietoja: Asui pappilassa jo lapsesta. Muutti Vaasaan kultasepänoppiin n. 1770.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 171 -

10. sukupolvi

Storpellinen, Valpuri Jaakontytär, Försti (taulusta 75. Äiti: Storsöyrinki, Kerttu Iisakintytär) s. 1706 Kortesjärvi, Purmojärvi. k. 17.05.1799 Kortesjärvi.

1. puoliso Försti / Mannisholm, Antti Matinpoika s. 12.10.1713 Kortesjärvi, Purmojärvi. k. 1774 - 1779 Evijärvi, Purmojärvi. Vihitty: 17.10.1736 Lappajärvi.
Isä: Söyrinki / Försti, Matti Ollinpoika s. 06.12.1682 Lappajärvi, Savonkylä. Vävy Purmojärvven Förstissä, talollinen, liikemies, seksmanni.
Äiti: Försti, Maria Tuomaantytär, Söyrinki / Försti s. 04.01.1684 Lappajärvi, Purmojärvi.

Lapset:
1) Saara s. 15.07.1741 Lappajärvi, Purmojärvi.
2) Maria s. 1744 Lappajärvi, Purmojärvi.
3) Kaisa s. 03.02.1746 Lappajärvi, Purmojärvi. k. 15.04.1746 Lappajärvi.
4) Simo Antinpoika (katso taulu 378) s. 23.10.1747 Kortesjärvi. Torppari.
5) Juho s. 18.09.1748 Lappajärvi, Purmojärvi.
6) Jaakko Antinpoika (katso taulu 379) s. 05.02.1750 Lappajärvi, Kortesjärvi. k. 06.04.1816 Evijärvi.
7) Liisa s. 03.08.1751 Lappajärvi, Purmojärvi. k. 15.09.1751 Lappajärvi.
8) Kustaa s. 02.04.1754 Lappajärvi, Purmojärvi.
9) Antti s. 05.04.1755 Lappajärvi, Purmojärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 172 -

10. sukupolvi

Ena, Eva Jaakontytär, Kniivilä / Norrena (taulusta 75. Äiti: Storsöyrinki, Kerttu Iisakintytär) s. 08.11.1707 Evijärvi, Ena. k. 24.09.1771 Evijärvi, Norrena.

1. puoliso Kniivilä / Norrena, Jaakko Yrjönpoika s. 26.07.1700 Evijärvi, Kniivilä. k. 03.12.1774 Evijärvi, Kirkonkylä, Norrena. Vihitty: 22.09.1723 Lappajärvi.
Isä: Norrkniivilä, Yrjö Antinpoika s. 08.05.1667 Evijärvi.
Äiti: Tarvola, Marketta Erkintytär, Norrkniivilä s. 1664 Lappajärvi, Savonkylä.

Lapset:
1) Maria s. 13.06.1725 Evijärvi, Ena. k. 01.12.1725 Evijärvi.
2) Eeva Jaakontytär (katso taulu 380) s. 12.08.1728 Lappajärvi. k. 24.03.1803 Lappajärvi, Storfinnilä.
3) Liisa s. 1731 Evijärvi, Ena. k. 01.04.1760 Evijärvi. Kuolinsyy: Lapsivuode.
4) Susanna Jaakontytär (katso taulu 381) s. 18.02.1733 Evijärvi, Ena.
5) Jaakko s. 18.07.1734 Evijärvi, Ena. k. 01.12.1734 Evijärvi.
6) Maria s. 08.02.1736 Evijärvi, Ena. k. 27.07.1793 Evijärvi.
7) Heikki s. 29.10.1737 Evijärvi, Ena. k. 08.05.1738 Evijärvi.
8) Pauli s. 20.01.1739 Evijärvi, Ena. k. 23.07.1739 Evijärvi.
9) Saara s. 19.04.1740 Evijärvi, Ena. k. 08.05.1807 Evijärvi, Ena.
10) Kaisa s. 28.10.1741 Evijärvi. k. 09.04.1803 Evijärvi, Lahti.
11) Valpuri s. 22.03.1743 Evijärvi, Ena. k. 30.04.1744 Evijärvi.
12) Juho s. 12.06.1745 Evijärvi, Ena. k. 06.08.1745 Evijärvi.
13) Jaakko s. 21.06.1747 Evijärvi, Ena. k. 28.08.1747 Evijärvi.
14) Antti s. 15.10.1748 Evijärvi, Ena. k. 09.05.1749 Evijärvi. Kuolinsyy: Rokko.
15) Juho s. 22.12.1749 Evijärvi, Ena. k. 05.03.1751 Evijärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 173 -

10. sukupolvi

Kurvi / Joutsen, Gabriel Jaakonpoika (taulusta 75. Äiti: Storsöyrinki, Kerttu Iisakintytär) s. 14.12.1712 Evijärvi, Enaperä. k. 08.09.1746 Evijärvi, Enaperä.

1. puoliso Joutsen, Marketta Juhontytär s. 22.05.1705 Evijärvi, Enaperä. k. 10.02.1771 Evijärvi, Enaperä. Vihitty: 26.08.1733 Lappajärvi.
Isä: Ena, Juho Heikinpoika s. Evijärvi, Enaperä.
Äiti: Liisa Jaakontytär, Ena

Lapset:
1) Erkki (katso taulu 382) s. 12.04.1734 Evijärvi, Enaperä. k. 03.12.1794 Evijärvi, Joutsen. Talollinen. Kuolinsyy: Rintasairaus.
2) Juho s. 31.07.1735 Evijärvi, Enaperä. Lisätietoja: Vuonna 1760 oli Erkki veljensä talossa Joutsenessa.
3) Lauri s. 03.03.1737 Evijärvi, Enaperä.
4) Kaisa s. 30.10.1745 Evijärvi, Enaperä. k. 21.02.1746 Evijärvi, Joutsen.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 174 -

10. sukupolvi

Lassila, Mikko Laurinpoika (taulusta 76. Äiti: Söyrinki, Anna Ollintytär) s. 28.09.1701 Evijärvi, Lassila.

1. puoliso Försti, Kaisa Tuomaantytär, Lassila s. 05.10.1698 Lappajärvi, Purmojärvi. Vihitty: 01.11.1718 Lappajärvi.
Isä: Skata / Försti, Tuomas Pietarinpoika s. 1661 Ilmajoki, Skata. Talollinen, vävy.
Äiti: Försti, Valpuri Laurintytär, Skata / Försti s. 1665 Kortesjärvi. Emäntä.

Lapset:
1) Matti s. 1721 Evijärvi, Lassila. k. 29.09.1721 Evijärvi.
2) Erkki s. 1723 Evijärvi, Lassila. k. 02.04.1724 Evijärvi.
3) Lauri s. 27.07.1724 Evijärvi, Lassila.
4) Jaakko s. 28.07.1725 Evijärvi, Lassila.
5) Liisa s. 23.08.1728 Evijärvi, Lassila. k. 24.08.1728 Evijärvi.
6) Erkki s. 05.03.1730 Evijärvi, Lassila. k. 17.03.1730 Evijärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 175 -

10. sukupolvi

Karvala / Finne, Martti Yrjönpoika (taulusta 77. Äiti: Söyrinki, Marketta Olavintytär) s. 11.11.1696 Lappajärvi, Savonkylä.

Martti muutti vanhempien kanssa Ytterpurmoon 1714 - 1715. Martti alkoi 1719 koeviljellä Finnen 3/4 manttaalin tilaa, joki oli autioitunut edellisen omistajan kuoltua Isonvihan aikana. Kelvollisena ja ahkerana miehenä hän sai tilan menestymään. Tila on periytynyt samassa sukupolvessa nykypäiviin asti.

1. puoliso Lisa Mattsdotter, Karvala / Finne s. 1695. k. 02.03.1771 Pedersöre, Ytterpurmo, Urban.

Lapset:
1) Johan s. 27.02.1723 Pedersöre, Ytterpurmo, Urbans. k. 03.11.1800 Pedersöre.
2) Lisa s. 03.08.1724 Pedersöre, Ytterpurmo, Finne. k. 28.06.1755 Pedersöre, Barkare.
3) Margeta s. 08.06.1726 Pedersöre, Ytterpurmo, Finne.
4) Daniel s. 14.05.1728 Pedersöre, Ytterpurmo, Finne. k. 24.06.1727 Pedersöre.
5) Petter s. 26.06.1729 Pedersöre, Ytterpurmo, Urbans. k. 28.12.1796 Pedersöre.
6) Mårten s. 26.03.1731 Pedersöre, Ytterpurmo, Urbans.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 176 -

10. sukupolvi

Karvala, Marketta Yrjöntytär, Finne (taulusta 77. Äiti: Söyrinki, Marketta Olavintytär) s. 15.01.1705 Lappajärvi, Savonkylä. Lisätietoja: Marketta muutti vanhempiensa mukana Ytterpurmoon 1714 - 1715.

1. puoliso Finne, Juho Danielinpoika s. 1693 Kauhava. Vihitty: 29.09.1726 Pedersöre.

Lapset:
1) Daniel s. 22.04.1727 Ytterpurmo. k. 11.06.1727 Ytterpurmo.
2) Jakob s. 21.07.1728 Ytterpurmo. k. 21.05.1732 Ytterpurmo, Bännäs.
3) Margeta s. 25.12.1729 Ytterpurmo, Bännäs. k. 02.08.1730 Ytterpurmo.
4) Maria s. 14.03.1731 Ytterpurmo, Urbans. k. 21.04.1732 Ytterpurmo.
5) Margeta s. 26.06.1732 Ytterpurmo. k. 06.05.1733 Ytterpurmo.
6) Kirsten s. 16.12.1733 Ytterpurmo, Bännäs. k. 21.04.1734 Ytterpurmo.
7) Brita s. 24.12.1734 Ytterpurmo, Bännäs. k. 24.08.1735 Ytterpurmo.
8) Margeta s. 24.12.1734 Ytterpurmo, Bännäs. k. 02.01.1735 Ytterpurmo. Perhesuhteet: Kaksonen Britan kanssa.
9) Johan s. 23.03.1736 Ytterpurmo.
10) Anna s. 21.08.1737 Ytterpurmo.
11) Lisa s. 12.03.1739 Ytterpurmo.
12) Matts s. 10.07.1740 Ytterpurmo.
13) Anders s. 07.11.1741 Ytterpurmo.
14) Henrik s. 11.12.1742 Ytterpurmo. k. 30.07.1743 Ytterpurmo.
15) Erik s. 21.03.1744 Ytterpurmo. k. 24.03.1744 Ytterpurmo.
16) Lisa s. 08.04.1745 Ytterpurmo.
17) Mårten s. 21.09.1746 Ytterpurmo.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 177 -

10. sukupolvi

Lillsöyring, Juho Erkinpoika (taulusta 78. Isä: Söyrinki, Erkki Olavinpoika) s. 22.12.1704 Lappajärvi. k. 18.12.1756 Lappajärvi, Savonkylä. Kuolinsyy: Rintatauti.

Isäntänä 1728- 1732 ja vuodesta1736 kuolemaansa saakka. Lillsöyring sukunimeksi 17326 alkaen. Lähde: Vähäsöyringin suvun historiaa vuodesta 1450

1. puoliso Lantela, Maria Matintytär, Lillsöyring s. 03.02.1695 Lappajärvi. Vihitty: 08.02.1730 Lappajärvi. Lisätietoja: Maria on mennyt luultavasti Kyröön n. 1766.

Lapset:
1) Antti Juhonpoika (katso taulu 383) s. 17.11.1730 Lappajärvi, Savonkylä. k. 20.11.1771 Lappajärvi, Savonkylä. Talollinen. Kuolinsyy: Korkea kuume.
2) Jaakko Juhonpoika (katso taulu 384) s. 20.07.1732 Lappajärvi. k. 20.05.1798 Lappajärvi. Talollinen Savonkylän Lillsöfringissä. Kuolinsyy: Pistos.
3) Juho s. 20.01.1735 Lappajärvi, Lillsöyring. k. 24.03.1736 Lappajärvi.
4) Liisa s. 05.05.1736 Lappajärvi, Lillsöyring. k. 02.02.1750 Lappajärvi.
5) Kaisa s. 13.11.1737 Lappajärvi, Lillsöyring. k. 25.11.1737 Lappajärvi.
6) Erkki s. 12.04.1741 Lappajärvi, Lillsöyring. k. 01.09.1743 Lappajärvi. Perhesuhteet: Kaksonen Marian kanssa.
7) Maria s. 12.04.1741 Lappajärvi, Lillsöyring. k. 11.08.1741 Lappajärvi.
8) Maria s. 14.09.1744 Lappajärvi, Lillsöyring.
9) Reetta Juhontytär (katso taulu 385) s. 25.05.1747. k. 11.09.1811 Lappajärvi, Itäkylä, Viinamäki. Kuolinsyy: Turvotus.
10) Saara Juhontytär (katso taulu 386) s. 02.04.1749 Lappajärvi. k. 21.08.1808 Lappajärvi, Örn.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 178 -

10. sukupolvi

Söyrinki, Liisa Erkintytär, Kopparskägg / Jutila (taulusta 78. Isä: Söyrinki, Erkki Olavinpoika) s. 16.11.1707 Lappajärvi. k. 19.07.1744 Kortesjärvi, Jutila. Emäntä. Perhesuhteet: Liisan anopin siskot ovat Liisan kahden sedän vaimoina.

1. puoliso Kopparskägg / Jutila, Jaakko Juhonpoika s. 23.06.1707 Lappajärvi, Purmojärvi, Jutila. k. 10.07.1790 Lappajärvi, Purmojärvi, Jutila. Talollinen. Vihitty: 28.11.1725 Lappajärvi. Kuolinsyy: Vanhuus.
Isä: Kopparskägg / Jutila, Juho Heikinpoika s. 24.06.1680 Lappajärvi, Purmojärvi.
Äiti: Försti, Anna Tuomantytär, Kopparskägg / Jutila s. 18.12.1684 Kortesjärvi, Purmojärvi.

Lapset:
1) Maria s. 23.05.1727 Kortesjärvi, Purmojärvi.
2) Matts Jacobsson (katso taulu 387) s. 09.09.1728 Purmojärvi, Kopparskagg. k. 16.05.1801 Purmojärvi, Kopparskagg. Talollinen.
3) Marketta s. 21.05.1732 Evijärvi, Jutila. Lisätietoja: Ripilläkäynti 1754.
4) Jaakko s. 15.01.1734 Kortesjärvi, Jutila.
5) Lauri s. 25.06.1734 Evijärvi, Jutila.
6) Anna s. 12.07.1737 Evijärvi, Jutila. k. 06.03.1739 Evijärvi.
7) Juho s. 21.11.1738 Kortesjärvi, Jutila. k. 17.03.1800 Kortesjärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 179 -

10. sukupolvi

Lill-Söyrinki / Söffring, Marketta Erkintytär, Nykänen (taulusta 78. Isä: Söyrinki, Erkki Olavinpoika) s. 25.03.1712 Lappajärvi, Savonkylä. k. 26.09.1780 Lappajärvi, Savonkylä. Emäntä.

1. puoliso Nykänen, Juho Matinpoika s. 24.03.1713 Lappajärvi, Savonkylä. k. 14.03.1791 Lappajärvi, Savonkylä. Talollinen. Vihitty: 02.02.1731 Lappajärvi.
Isä: Nykänen, Matti Juhonpoika s. 1675 Lappajärvi, Savonkylä, Nykänen. Talollinen.
Äiti: Girs, Kaarina Matintytär, Nykänen s. 27.09.1674 Evijärvi, Haapajärvi. Emäntä.

Lapset:
1) Kaarina Juhantytär (katso taulu 388) s. 01.05.1732 Lappajärvi, Nykänen. k. 20.01.1759 Lappajärvi, Savola. Emäntä. Kuolinsyy: Umpitauti.
2) Susanna s. 01.01.1734 Lappajärvi. k. 20.08.1736 Lappajärvi.
3) Juho s. 20.05.1736 Lappajärvi. k. Lappajärvi. Perhesuhteet: Kuoli lapsena.
4) Maria s. 29.07.1737 Lappajärvi. k. 17.07.1739 Lappajärvi.
5) Matti s. 27.01.1740 Lappajärvi. k. 13.05.1749 Lappajärvi. Kuolinsyy: Isorokko.
6) Juho Juhonpoika (katso taulu 389) s. 28.05.1742 Lappajärvi, Savonkylä. k. 31.05.1822 Lappajärvi.
7) Lauri Juhonpoika (katso taulu 390) s. 02.08.1745 Lappajärvi, Nykänen. k. 10.10.1795 Lappajärvi, Nykänen. Talollinen.
8) Erkki Juhonpoika (katso taulu 391) s. 31.03.1748 Lappajärvi, Savonkylä. k. 22.01.1792 Lappajärvi, Savonkylä. Torppari.
9) Marketta Juhontytär (katso taulu 392) s. 17.07.1750 Lappajärvi, Savonkylä. k. 05.01.1808. Emäntä. Lisätietoja: Lapualle 1835.
10) Matti Juhonpoika (katso taulu 393) s. 25.08.1753 Lappajärvi, Itäkylä. k. 22.08.1813 Lappajärvi, Leväniemi. Uudistilallinen.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 180 -

10. sukupolvi

Söyrinki, Kirsti Erkintytär, Slip / Lilltarvonen (taulusta 78. Isä: Söyrinki, Erkki Olavinpoika) s. 1714 Lappajärvi, Söffring (Savonkylä). k. 27.07.1746 Lappajärvi. Emäntä.

1. puoliso Slip / Lilltarvonen, Pauli Jaakonpoika s. 22.12.1711 Lappajärvi, Savonkylä. k. 13.01.1796 Lappajärvi. Talollinen. Vihitty: 21.07.1734 Lappajärvi.
Isä: Slip / Lill-Tarvonen, Jaakko Olavinpoika s. 1680 Lappajärvi, Kortesjärvi. Talollinen.
Äiti: Lill-Tarvonen, Gertrud Matintytär, Slip / Lill-Tarvonen s. 12.03.1681 Lappajärvi. Emäntä.

Lapset:
1) Pauli s. 23.01.1744 Lappajärvi, Savonkylä. k. 17.03.1744 Lappajärvi.
2) Jaakko s. 09.07.1745 Lappajärvi, Savonkylä. k. 26.07.1745 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 181 -

10. sukupolvi

Lill-Söyrinki / Lillpellinen, Lauri Erkinpoika (taulusta 78. Isä: Söyrinki, Erkki Olavinpoika) s. 02.08.1718 Lappajärvi. k. 31.05.1796 Lappajärvi, Lill-Pellinen.

1. puoliso Pellinen / Lillpellinen, Anna Joonaksentytär, Lill-Söyrinki s. 19.05.1726 Lappajärvi. k. 08.05.1782 Lappajärvi, Purmojärvi. Vihitty: 02.11.1740 Lappajärvi.
Isä: Lillpellinen, Joonas Antinpoika s. 21.10.1706 Lappajärvi, Purmojärvi, Lillpellinen.
Äiti: Karvonen, Maria Paavontytär, Lillpellinen s. 05.07.1700 Evijärvi.

Lapset:
1) Maria s. 14.02.1742 Lappajärvi. k. 21.05.1742 Lappajärvi.
2) Antti Laurinpoika (katso taulu 394) s. 11.10.1743 Lappajärvi, Purmojärvi. k. 09.04.1820 Lappajärvi, Purmojärvi.
3) Juho s. 07.03.1745 Lappajärvi, Purmojärvi. k. 23.07.1795 Lappajärvi, Purmojärvi. Talollinen. Kuolinsyy: Vilutauti.
4) Jaakko s. 20.03.1747 Lappajärvi. k. 14.08.1747 Lappajärvi.
5) Kaisa s. 17.07.1748 Lappajärvi.
6) Laurentia s. 02.06.1752 Lappajärvi. k. 29.06.1753 Lappajärvi.
7) Marketta s. 04.04.1754 Lappajärvi, Purmojärvi.
8) Tuomas s. 29.09.1756 Lappajärvi. k. 28.01.1757 Lappajärvi. Kuolinsyy: Yskä.
9) Matti Laurinpoika (katso taulu 395) s. 01.01.1761 Evijärvi, Lillpellinen. k. 30.07.1809 Lappajärvi, Nyyssölä.
10) Anna Laurintytär (katso taulu 396) s. 22.07.1762 Lappajärvi, Purmojärvi.
11) Liisa s. 23.06.1764 Lappajärvi, Purmojärvi. k. 16.08.1764 Lappajärvi.
12) Erkki s. 09.04.1767 Lappajärvi, Purmojärvi.
13) Lauri s. 07.10.1769 Lappajärvi, Purmojärvi. k. 27.04.1794 Lappajärvi.

2. puoliso Storsöyrinki, Anna Paavontytär s. 05.10.1739 Lappajärvi, Savonkylä. k. 11.04.1815 Lappajärvi, Purmojärvi. Vihitty: 23.03.1783 Evijärvi. Kuolinsyy: Vanhuuden heikkous.
Isä: Strang / Storsöyrinki/ Söyrinki, Paavo Paavonpoika s. 16.08.1708 Lappajärvi, Savonkylä.
Äiti: Storstrang, Anna Erkintytär, Storsöyrinki s. 05.12.1708 Vimpeli.
Lapset:
1) Jaakko s. 07.03.1784 Lappajärvi. k. 18.04.1784 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 182 -

10. sukupolvi

Försti / Förste / Soffring, Liisa Matintytär, Hietoja (taulusta 79. Isä: Söyrinki / Försti, Matti Ollinpoika) s. 12.10.1703 Lappajärvi, Purmojärvi. k. 01.12.1769 Vimpeli, Hietoja.

1. puoliso Hietoja / Lund, Tuomas Simonpoika s. 01.01.1701 Lappajävi, Hietoja. k. 01.02.1772 Lappajävi, Hietoja. Talollinen, Lundin isäntä 1724 - 1738. Vihitty: 08.12.1723 Lappajärvi. Lisätietoja: Syntyi aamun pimeydessä.
Isä: Hietoja / Lund, Simo Tuomaanpoika s. 1677 Vimpeli. Talollinen, Lundin isäntänä 1697 - 1723.
Äiti: Koikkalainen, Marketta Eskontytär, Hietoja s. 04.02.1672 Vimpeli. Emäntä.

Lapset:
1) Maria Tuomaantytär (katso taulu 331) s. 14.09.1724 Lappajärvi, Hietoja. k. 14.07.1759 Alajärvi, Kurejoki, Storhöök.
2) Matti s. 09.12.1725 Lappajävi, Hietoja. k. 1734 ennen.
3) Erkki Tuomaanpoika (katso taulu 332) s. 20.04.1727 Lappajärvi, Hietoja.
4) Susanna Tuomaantytär (katso taulu 333) s. 30.08.1728 Lappajärvi, Hietoja. k. 24.03.1800 Vimpeli, Lypsinmaa.
5) Marketta s. 25.04.1730 Lappajärvi, Hietoja.
6) Liisa Tuomaantytär (katso taulu 334) s. 10.03.1732 Lappajärvi, Hietoja. k. 04.12.1763 Evijärvi, Sironen.
7) Matti Tuomaanpoika (katso taulu 335) s. 07.06.1734 Lappajärvi, Hietoja / Lund. k. 22.10.1797 Lappajärvi, Rantakangas. Perhesuhteet: Avioliitto Susanna Heikintyttären kanssa oli lapseton. Kuolinsyy: Pistos.
8) Saara Tuomaantytär (katso taulu 336) s. 05.06.1736 Lappajärvi, Hietoja. k. 04.12.1763 Lappajärvi, Ollila.
9) Juho s. 11.05.1740 Lappajävi, Hietoja. k. 02.12.1811 Lappajävi. Talollinen.
10) Anna Tuomaantytär (katso taulu 337) s. 27.01.1741 Lappajärvi, Hietoja / Lund. k. 27.06.1777 Lappajärvi, Nykänen. Kuolinsyy: Lapsivuode.
11) Kirsti s. 24.05.1743 Lappajävi, Hietoja. k. 03.06.1745 Lappajävi.
12) Kirsti s. 19.07.1745 Lappajävi, Hietoja. k. 20.08.1782 Lappajävi. Kuolinsyy: Lapsivuode.
13) Simo Tuomaanpoika (katso taulu 338) s. 12.04.1747 Lappajärvi, Hietoja, Lund. k. 27.02.1808 Lappajärvi, Rantakangas. Kuolinsyy: Pistoksia.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 183 -

10. sukupolvi

Försti, Maria Matintytär, Viisala / Matoniemi (taulusta 79. Isä: Söyrinki / Försti, Matti Ollinpoika) s. 10.03.1709 Lappajärvi, Purmojärvi. k. 17.10.1736 Lappajärvi, Purmojärvi. Emäntä. Kuolinsyy: Lapsivuode.

1. puoliso Viisala / Matoniemi, Erkki Laurinpoika s. 25.02.1707 Lappajärvi, Purmojärvi, syntyi auringonlaskun aikaan. k. 21.02.1767 Lappajärvi, Purmojärvi. Talollinen, Matoniemen uudisasukas. Vihitty: 07.11.1730 Lappajärvi. Lisätietoja: Kastettu 02.03.1707.
Isä: Viisala, Lauri Laurinpoika, Wiisala s. 1664 Kortesjärvi, Viisala. Talollinen.
Äiti: Iso-Pellinen, Sofia Jaakontytär, Viisala s. 06.01.1668 Lappajärvi, Purmojärvi. Emäntä.

Lapset:
1) Heikki s. 01.01.1734 Evijärvi, Purmojärvi. k. 27.09.1809 Evijärvi, Purmojärvi. Talollinen.
2) Marja s. 15.10.1736 Evijärvi, Purmojärvi. k. 31.10.1736 Evijärvi.
3) Liisa s. 15.10.1736 Evijärvi, Purmojärvi. k. 04.11.1736 Evijärvi. Perhesuhteet: Marjan kanssa kaksoset.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 184 -

10. sukupolvi

Försti, Anna Matintytär, Hernesniemi / Lamminmäki (taulusta 79. Isä: Söyrinki / Försti, Matti Ollinpoika) s. 15.10.1710 Lappajärvi, Purmojärvi. k. 24.04.1743 Lappajärvi, Lamminmäki.

1. puoliso Hernesniemi / Lamminmäki, Juho Antinpoika s. 11.03.1708 Lappajärvi, Hernesniemi. k. 06.04.1769 Lappajärvi, Lamminmäki. Talollinen. Vihitty: 05.09.1742.
Hernesniemeläiset perustivat Lamminmäen entisen piilopirtin paikalle Lappajärven Välijoen varteen. Lähde: Väinö Tuomaala: Järviseudun entisyyttä.

Isä: Hernesniemi / Lamminmäki, Antti Juhonpoika s. 27.12.1686 Lappajärvi.
Äiti: Nykänen, Beata Juhontytär, Hernesniemi / Lamminmäki s. 28.01.1681 Lappajärvi.

Lapset:
1) Saara s. 16.04.1743 Lappajärvi, Lamminmäki. k. 17.05.1743 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 185 -

10. sukupolvi

Försti, Jaakko Matinpoika (taulusta 79. Isä: Söyrinki / Försti, Matti Ollinpoika) s. 13.04.1712 Lappajärvi, Purmojärvi. k. 12.02.1794 Evijärvi, Purmojärvi.

1. puoliso Kurvi / Lahtikurvi, Kaisa Jaakontytär, Försti s. 28.08.1719 Evijärvi. k. 06.01.1757 Evijärvi. Vihitty: 08.12.1745 Lappajärvi.

Lapset:
1) Maria s. 29.01.1747 Lappajärvi, Purmojärvi.
2) Saara s. 19.04.1748 Lappajärvi, Purmojärvi. k. 14.09.1749 Lappajärvi.
3) Liisa s. 01.06.1749 Lappajärvi, Purmojärvi. k. 14.06.1749 Lappajärvi.
4) Taavetti s. 01.06.1749 Lappajärvi, Purmojärvi. k. 06.06.1749 Lappajärvi.
5) Susanna s. 23.08.1751 Lappajärvi, Purmojärvi. k. 05.10.1751 Lappajärvi.
6) Taavetti s. 01.12.1752 Lappajärvi, Purmojärvi.
7) Lauri s. 09.07.1754.
8) Antti s. 1755 Lappajärvi, Purmojärvi.

2. puoliso Storpellinen, Susanna Jaakontytär, Försti s. 1728 Evijärvi. Vihitty: 02.11.1757 Lappajärvi.
Lapset:
1) Simo s. 05.10.1758 Evijärvi, Purmojärvi. k. 18.10.1758 Evijärvi.
2) Matti, Jaakonpoika (katso taulu 397) s. 21.05.1760 Evijärvi. k. 29.02.1804 Kortesjärvi, Purmojärvi.
3) Jaakko s. 20.06.1763 Evijärvi, Purmojärvi.
4) Erkki s. 06.07.1764 Evijärvi, Purmojärvi.
5) Susanna s. 12.01.1768 Lappajärvi, Purmojärvi. Lisätietoja: Susanna asui kotonaan. Kirkonkirjan mukaan "svagsint" ja kirkonköyhä.
6) Kaisa s. 19.12.1773 Lappajärvi, Purmojärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 186 -

10. sukupolvi

Försti / Mannisholm, Antti Matinpoika (taulusta 79. Isä: Söyrinki / Försti, Matti Ollinpoika) s. 12.10.1713 Kortesjärvi, Purmojärvi. k. 1774 - 1779 Evijärvi, Purmojärvi.

1. puoliso Storpellinen, Valpuri Jaakontytär, Försti s. 1706 Kortesjärvi, Purmojärvi. k. 17.05.1799 Kortesjärvi. Vihitty: 17.10.1736 Lappajärvi.
Isä: Enakurvi / Kurvi, Jaakko Matinpoika s. 1683 Evijärvi.
Äiti: Storsöyrinki, Kerttu Iisakintytär, Koukkari s. 1673 Lappajärvi.

Lapset:
1) Saara s. 15.07.1741 Lappajärvi, Purmojärvi.
2) Maria s. 1744 Lappajärvi, Purmojärvi.
3) Kaisa s. 03.02.1746 Lappajärvi, Purmojärvi. k. 15.04.1746 Lappajärvi.
4) Simo Antinpoika (katso taulu 378) s. 23.10.1747 Kortesjärvi. Torppari.
5) Juho s. 18.09.1748 Lappajärvi, Purmojärvi.
6) Jaakko Antinpoika (katso taulu 379) s. 05.02.1750 Lappajärvi, Kortesjärvi. k. 06.04.1816 Evijärvi.
7) Liisa s. 03.08.1751 Lappajärvi, Purmojärvi. k. 15.09.1751 Lappajärvi.
8) Kustaa s. 02.04.1754 Lappajärvi, Purmojärvi.
9) Antti s. 05.04.1755 Lappajärvi, Purmojärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 187 -

10. sukupolvi

Försti, Taavetti Matinpoika (taulusta 79. Isä: Söyrinki / Försti, Matti Ollinpoika) s. 1715 Lappajärvi, Purmojärvi. k. 14.1791 Evijärvi, Purmojärvi.

1. puoliso Anna Heikintytär, Försti s. 28.12.1721 Evijärvi. k. 10.02.1792 Evijärvi, Purmojärvi.

Lapset:
1) Maria Taavetintytär (katso taulu 398) s. 17.06.1744 Kortesjärvi, Försti. k. 05.01.1809 Lappajärvi, Purmojärvi, Skottari.
2) Kaisa s. 05.06.1745 Kortesjärvi, Försti. k. 02.02.1777 Evijärvi.
3) Juho s. 23.05.1746 Lappajärvi, Purmojärvi. k. 17.09.1746 Lappajärvi.
4) Matti s. 26.05.1747 Lappajärvi, Purmojärvi.
5) Jaakko s. 29.05.1748 Lappajärvi, Purmojärvi. k. 14.09.1750 Lappajärvi.
6) Liisa s. 30.08.1749 Lappajärvi, Purmojärvi.
7) Anna s. 01.06.1751 Lappajärvi, Purmojärvi. k. 29.01.1752 Lappajärvi.
8) Tuomas s. 17.12.1752 Lappajärvi, Purmojärvi. k. 19.12.1752 Lappajärvi.
9) Saara s. 23.12.1753 Lappajärvi, Purmojärvi. Lisätietoja: Meni naimisiin Härmään ja muutti sinne.
10) Taavetti s. 30.01.1755 Lappajärvi, Purmojärvi. k. 17.06.1755 Lappajärvi.
11) Susanna s. 09.06.1756 Lappajärvi, Purmojärvi. k. 08.07.1756 Lappajärvi.
12) Marketta s. 16.07.1758 Lappajärvi, Purmojärvi. k. 23.07.1758 Lappajärvi.
13) Anna s. 04.10.1759 Lappajärvi, Purmojärvi. k. 24.10.1759 Lappajärvi. Perhesuhteet: Kaksonen Simon kanssa.
14) Simo s. 04.10.1759 Lappajärvi, Purmojärvi. k. 24.10.1759 Lappajärvi.
15) Riitta s. 26.09.1761 Lappajärvi, Purmojärvi. k. 14.11.1761 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 188 -

10. sukupolvi

Försti, Marketta Matintytär, Storpellinen (taulusta 79. Isä: Söyrinki / Försti, Matti Ollinpoika) s. 30.03.1719 Lappajärvi, Purmojärvi. k. 15.04.1793 Evijärvi, Purmojärvi. Emäntä.

1. puoliso Storpellinen, Matti Laurinpoika s. 24.09.1720 Lappajärvi, Purmojärvi. k. 31.11.1758 Lappajärvi, Purmojärvi. Talollinen. Vihitty: 1735 Lappajärvi.
Isä: Storpellinen, Lauri Laurinpoika s. 04.05.1699 Kortesjärvi, Purmojärvi. Talollinen.
Äiti: Kultalahti, Marketta Matintytär, Storpellinen s. 20.02.1694 Evijärvi, Kultalahti.

Lapset:
1) Anna s. 02.12.1738 Kortesjärvi, Purmojärvi.
2) Erkki s. 05.02.1740 Lappajärvi, Purmojärvi. k. 09.03.1740 Lappajärvi.
3) Matti s. 30.12.1740 Lappajärvi, Purmojärvi. k. 1793 (kuoli ennen) Lappajärvi, Purmojärvi. Talollinen.
4) Juho s. 08.10.1742 Kortesjärvi, Purmojärvi. k. 19.02.1751. Kuolinsyy: Hukkui avantoon.
5) Tuomas s. 19.12.1743 Kortesjärvi, Purmojärvi. k. 31.03.1749 Kortesjärvi.
6) Liisa s. 11.11.1744 Kortesjärvi, Purmojärvi.
7) Maria s. 15.12.1746 Kortesjärvi, Purmojärvi. k. 24.01.1747 Purmojärvi.
8) Taavetti s. 20.02.1747 Kortesjärvi, Purmojärvi, Pellinen. k. 1811.
9) Maria s. 19.04.1748 Kortesjärvi, Purmojärvi. k. 09.04.1809 Kortesjärvi.
10) Marketta s. 20.06.1749 Kortesjärvi, Purmojärvi. k. 20.11.1749 Kortesjärvi.
11) Juho s. 27.11.1751 Kortesjärvi, Purmojärvi. k. 27.08.1808 Purmojärvi. Torppari. Kuolinsyy: Punatauti.
12) Lauri s. 18.01.1753 Kortesjärvi, Purmojärvi. k. 07.04.1753.
13) Marketta s. 04.03.1754 Kortesjärvi, Purmojärvi.
14) Tuomas s. 10.09.1755 Kortesjärvi, Purmojärvi, Pellinen. k. 29.08.1756 Kortesjärvi.
15) Lauri s. 04.02.1757 Kortesjärvi, Purmojärvi, Pellinen. k. 01.02.1812 Alajärvi, Luoma-aho. Talollinen. Lisätietoja: Kastettiin 05.02.1757.
Asui Palokankaan uudistilalla, Purmojärvi, muutti sieltä 1790-luvulla Luoma-aholle, Alajärvi. Omisti puolet silloisesta kruununtalosta. Luopui osuudestaan talosta 1803.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 189 -

10. sukupolvi

Försti, Kaisa Matintytär, Lillvis (taulusta 79. Isä: Söyrinki / Försti, Matti Ollinpoika) s. 13.10.1725 Lappajärvi, Purmojärvi. Lisätietoja: Kaisa muutti Härmään 1775.

1. puoliso Lillvis, Jooseppi Jaakonpoika s. 12.12.1730 Lappajärvi, Purmojärvi. k. 25.11.1773 Evijärvi. Vihitty: 13.10.1750 Lappajärvi.
Isä: Viisala / Lillvis, Jaakko Laurinpoika s. 30.06.1694 Kortesjärvi, Lillvis. Talollinen.
Äiti: Höök, Liisa Heikintytär, Viisala / Lillvis s. 09.04.1695 Alajärvi, Kurejoki, Höök. Emäntä.

Lapset:
1) Jaakko s. 27.09.1751 Lappajärvi, Purmojärvi. k. 08.10.1751 Purmojärvi.
2) Taavetti s. 20.12.1752 Lappajärvi, Purmojärvi. k. 24.09.1809 Ylistaro.
3) Maria s. 06.04.1754 Lappajärvi, Purmojärvi.
4) Liisa s. 1755 Lappajärvi, Purmojärvi. k. 02.07.1756 Purmojärvi.
5) Juho s. 01.05.1757 Lappajärvi, Purmojärvi. k. 12.05.1757 Purmojärvi.
6) Liisa s. 28.01.1760 Lappajärvi, Purmojärvi.
7) Kaisa s. 06.06.1761 Lappajärvi, Purmojärvi. k. 18.07.1762 Purmojärvi.
8) Jooseppi s. 24.11.1764 Evijärvi, Purmojärvi.
9) Jaakko s. 01.03.1768 Evijärvi, Purmojärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 190 -

10. sukupolvi

Söyring / Brefdragare, Riitta Juhontytär, Söderena (taulusta 80. Isä: Söyrinki, Juho Olavinpoika) s. 11.09.1710 Lappajärvi. k. 01.06.1785 Evijärvi, Söderena.

1. puoliso Söderena, Antti Mikonpoika, Enaperä s. 04.12.1707 Evijärvi, Ena. k. 08.01.1775 Evijärvi. Vihitty: 29.11.1730 Lappajärvi.
Isä: Enaperä, Mikko Matinpoika s. 24.09.1674 Evijärvi.
Äiti: Pesonen, Margeta Knuutintytär, Enaperä s. 28.06.1674 Evijärvi.

Lapset:
1) Maria s. 03.03.1733 Evijärvi, Söderena. Perhesuhteet: Naimisiin Veteliin.
2) Matti s. 26.02.1735 Evijärvi, Söderena. k. 25.06.1735 Evijärvi.
3) Jaakko s. 12.07.1738 Evijärvi, Ena. k. 02.05.1770 Evijärvi.
4) Marketta s. 08.05.1740 Evijärvi, Söderena. k. 23.05.1740.
5) Erkki s. 13.04.1742 Evijärvi, Söderena. k. 31.05.1742 Evijärvi.
6) Valpuri s. 13.04.1742 Evijärvi, Söderena. k. 12.06.1742 Evijärvi.
7) Riitta s. 27.06.1744 Evijärvi, Söderena. k. 11.12.1810 Evijärvi, Enaperä, Norrena.
8) Antti s. 26.03.1746 Evijärvi, Söderena. k. 28.01.1828 Evijärvi.
9) Mikko s. 18.09.1747 Evijärvi, Söderena. k. 02.10.1747 Evijärvi.
10) Susanna s. 1749 Evijärvi, Söderena. k. 27.01.1749 Evijärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 191 -

10. sukupolvi

Brefdragare, Antti Juhonpoika (taulusta 80. Isä: Söyrinki, Juho Olavinpoika) s. 14.10.1712 Evijärvi. k. 05.04.1784 Evijärvi. Lisätietoja: Rippikirjassa on Antin sytymäaika 1708 ja toisen vaimon sytymäaika 1723.

1. puoliso Pesonen, Susanna, Brefdragare s. 16.02.1707 Evijärvi. k. 21.02.1752 Evijärvi. Vihitty: 30.12.1729 Evijärvi.
Isä: Vertanen / Pesonen, Sipi Tapaninpoika s. 1658 Saarijärvi. Vävy, talollinen.
Äiti: Pesonen, Liisa Nuutintytär, Vertanen / Pesonen s. 1665 Evijärvi, Särkijärvi.

Lapset:
1) Maria s. 25.02.1732 Evijärvi. k. 05.06.1739 Evijärvi.
2) Juho s. 01.04.1734 Evijärvi, Särkijärvi. k. 23.01.1807.
3) Antti s. 02.12.1735 Evijärvi.
4) Eeva s. 23.12.1736 Evijärvi. k. 22.11.1788 Evijärvi. Perhesuhteet: Kuolee Kupilan leskenä.
5) Mikko s. 09.09.1738 Evijärvi. k. 05.06.1739 Evijärvi.
6) Matti s. 10.02.1740 Evijärvi. k. 04.07.1768 Evijärvi.
7) Mikko s. 28.07.1741 Evijärvi. k. 03.09.1802 Evijärvi.
8) Erkki s. 09.05.1743 Evijärvi. k. 29.09.1770 Evijärvi.
9) Jaakko s. 17.05.1745 Evijärvi. k. 20.09.1726 Evijärvi, Jokikylä.
10) Heikki s. 18.01.1747 Evijärvi. k. 11.06.1747 Evijärvi, Jokikylä.
11) Valpuri s. 14.04.1748 Evijärvi. k. 01.08.1748 Evijärvi.
12) Susanna s. 02.08.1749 Evijärvi. k. 04.10.1780 Evijärvi. Kuolinsyy: Mestattu lapsenmurhasta.
13) Liisa s. 05.11.1751 Evijärvi. k. 14.02.1812 Evijärvi.

2. puoliso Finnilä, Maria Pekantytär, Brefdragare s. 06.03.1725 Lappajärvi. k. 08.11.1800 Evijärvi. Vihitty: 25.12.1758 Lappajärvi.
Lapset:
1) Maria s. 15.12.1760 Evijärvi. k. 19.01.1761 Evijärvi.
2) Taavetti s. 23.12.1762 Evijärvi. k. 28.04.1763 Evijärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 192 -

10. sukupolvi

Berefdragare / Nybyggare, Eva Juhantytär, Särkijärvi (taulusta 80. Isä: Söyrinki, Juho Olavinpoika) s. 1716 Evijärvi. k. 29.04.1753 Evijärvi.

1. puoliso Särkijärvi, Matti Antinpoika s. 19.01.1725 Evijärvi, Särkijärvi. k. 12.02.1785 Evijärvi. Vihitty: 12.03.1744 Lappajärvi.
Isä: Särkijärvi, Antti Bertilinpoika, Brefdragare s. 04.09.1679 Evijärvi, Särkijärvi. Talollinen.
Äiti: Särkijärvi, Liisa Hannuntytär s. 16.11.1687 Evijärvi, Särkijärvi. Emäntä.

Lapset:
1) Juho Matinpoika (katso taulu 399) s. 20.06.1746 Evijärvi, Särkijärvi. k. 04.07.1768 Evijärvi, Särkijärvi.
2) Antti s. 25.11.1747 Evijärvi, Särkijärvi. k. 25.06.1749 Evijärvi.
3) Erkki s. 11.04.1751 Evijärvi, Särkijärvi. k. 29.11.1756 Evijärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 193 -

10. sukupolvi

Brefdragare, Liisa Juhontytär, Kankkonen (taulusta 80. Isä: Söyrinki, Juho Olavinpoika) s. 1717 Lappajärvi, Savonkylä. k. 26.10.1808 Evijärvi, Kerttua. Emäntä.

1. puoliso Kankkonen, Juho Erkinpoika s. 27.12.1723 Evijärvi, Kerttua. k. 06.06.1763 Evijärvi, Kerttua. Talollinen, Kankkosen isäntä 1745 -. Vihitty: 26.12.1745 Lappajärvi.
Isä: Skrabb / Kankkonen, Erkki Olavinpoika, Gammelgård s. 17.04.1692 Alajärvi, Gammelgård. Kankkosen isäntänä 1723 - 1741.
Äiti: Saarijärvi, Margeta Erkintytär, Gammelgård / Kankkonen s. 30.03.1698 Kortesjärvi, Saarijärvi.

Lapset:
1) Erkki Juhanpoika (katso taulu 400) s. 09.03.1747 Evijärvi, Surma-aho. k. 07.10.1808 Evijärvi. Talollinen, uudisasukas.
2) Juha Juhanpoika (katso taulu 401) s. 21.03.1748 Evijärvi, Surma-aho. k. 26.11.1808 Evijärvi, Kankkonen.
3) Maria s. 14.06.1749 Evijärvi, Kerttua. k. 15.07.1826 Evijärvi, Kivijärvi, Kielinen.
4) Jaakko s. 30.06.1753 Evijärvi, Kerttua. k. 05.07.1821 Evijärvi, Kerttua.
5) Matti s. 16.06.1755 Evijärvi, Kerttua, Kankkonen. k. 10.11.1808 Esse, Överlappfors, Vitsjö. Måg, vävy.
6) Saara s. 22.03.1757 Evijärvi, Kerttua, Kankkonen. k. 26.09.1808 Evijärvi, Särkijärvi.
7) Antti s. 24.05.1758 Evijärvi, Kerttua, Kankkonen. Lisätietoja: Antti muutti perheineen Lohtajalle 1799.
8) Taavetti s. 02.02.1760 Evijärvi, Kerttua, Kankkonen. k. 26.12.1827 Evijärvi, Anttikoski. Kuolinsyy: Hukkui.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 194 -

10. sukupolvi

Brefdragare, Juho Juhonpoika (taulusta 80. Isä: Söyrinki, Juho Olavinpoika) s. 06.03.1721 Evijärvi. k. 11.10.1805 Evijärvi.

1. puoliso Eeva Pietarintytär, Brefdragare s. 10.05.1714 Evijärvi. k. 19.08.1770 Evijärvi, Särkijärvi. Vihitty: 28.05.1749 Lappajärvi.

Lapset:
1) Jaakko s. 01.06.1751 Evijärvi, Särkijärvi. k. 22.08.1751.
2) Antti s. 01.11.1752 Evijärvi, Särkijärvi. k. 26.06.1753.
3) Maria Juhontytär (katso taulu 402) s. 19.03.1754 Evijärvi. k. 12.01.1837 Evijärvi, Särkijärvi.
4) Marketta s. 03.12.1755 Evijärvi. k. 15.01.1757 Evijärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 195 -

10. sukupolvi

Kultalahti, Maria Erkintytär, Sääksjärvi (taulusta 81. Äiti: Söyrinki / Söffring / Lill-Söyrinki, Maria Olavintytär) s. 23.03.1717 Evijärvi, Kultalahti, Kuldalax. k. 01.11.1795 Vimpeli, Sääksjärvi. Emäntä. Kuolinsyy: Pistos.

1. puoliso Sääksjärvi, Heikki Jaakonpoika s. 18.10.1716 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 15.07.1786 Vimpeli, Sääksjärvi. Talollinen. Vihitty: 28.12.1742 Lappajärvi. Kuolinsyy: Ripuli.
Vihtori Peltokangas: Heikin synt. aika 18.10.1716

Isä: Sääksjärvi, Jaakko Sakarinpoika s. 1681 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. Talollinen.
Äiti: Kiilunen, Liisa Tuomaantytär, Sääksjärvi s. 16.09.1688 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen. Emäntä.

Lapset:
1) Elisabet Heikintytär (katso taulu 403) s. 10.04.1744 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 07.01.1805 Vimpeli, Storgård. Kuolinsyy: Korkea kuume.
2) Erkki Heikinpoika (katso taulu 404) s. 24.04.1745 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 17.12.1818 Vimpeli, Stor-Sääksjärvi. Talollinen. Kuolinsyy: Vanhuus.
3) Anna Heikintytär (katso taulu 405) s. 06.10.1747 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 27.03.1809 Vimpeli, Österspangar. Kuolinsyy: Vesitauti.
4) Maria Heikintytär (katso taulu 406) s. 27.04.1749 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 20.04.1775 Vimpeli, Storgård. Kuolinsyy: Keskenmeno.
5) Reetta Heikintytär (katso taulu 407) s. 21.07.1750 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 01.10.1796 Vimpeli, Österspangar. Emäntä. Lisätietoja: Muutti 01.07.1837 Karstulaan. Kuolinsyy: Keskenmeno.
6) Susanna s. 02.09.1752 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 22.09.1752 Vimpeli, Sääksjärvi.
7) Simo Heikinpoika s. 23.10.1753 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 27.02.1817 Vimpeli, Stor-Sääksjärvi. Talollinen, seksmanni. Kuolinsyy: Luuvalo.
8) Heikki Heikinpoika (katso taulu 408) s. 25.11.1755 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 20.08.1815 Vimpeli, Österspangar. Vävy, seksmanni, talollinen. Kuolinsyy: Influenssa.
9) Valpuri s. 19.03.1758 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 06.05.1758 Vimpeli, Sääksjärvi.
10) Jaakko Heikinpoika (katso taulu 409) s. 21.05.1759 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 02.01.1832 Vimpeli. Lautamies, kirkkoväärti.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 196 -

10. sukupolvi

Söderkultalahti, Olavi Erkinpoika (taulusta 81. Äiti: Söyrinki / Söffring / Lill-Söyrinki, Maria Olavintytär) s. 12.07.1721 Evijärvi, Kultalahti, Kuldalax. k. 11.03.1801 Evijärvi. Talollinen, Söderkultalahden isäntä 1738 - .

1. puoliso Söder-Kniivilä, Maria Jaakontytär, Söderkultalahti s. 23.05.1721. Vihitty: 26.12.1742 Lappajärvi.
Isä: Kiilunen, Jaakko Tuomaanpoika, Söder-Kniivilä s. 25.07.1691 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen.
Äiti: Söder-Kniivilä, Marketta Antintytär, Kiilunen s. 19.05.1696 Evijärvi, Kniivilä.

Lapset:
1) Antti s. 04.10.1744 Evijärvi, Kultalahti. k. 09.03.1749 Evijärvi. Kuolinsyy: Isorokko.
2) Maria s. 28.06.1747 Evijärvi, Kultalahti. k. 23.07.1747 Evijärvi.
3) Marketta s. 06.05.1748 Evijärvi, Kultalahti. k. 15.03.1749 Evijärvi. Kuolinsyy: Isorokko.
4) Susanna s. 17.12.1749 Evijärvi, Kultalahti. k. 02.12.1756 Evijärvi. Kuolinsyy: Isorokko.
5) Anna Ollintytär (katso taulu 410) s. 15.09.1751 Evijärvi. k. 07.05.1805 Evijärvi.
6) Antti s. 1752 Evijärvi. k. 22.12.1756 Evijärvi. Kuolinsyy: Isorokko.
7) Maria s. 02.02.1754 Evijärvi. k. 15.12.1756 Evijärvi. Kuolinsyy: Isorokko.
8) Jaakko s. 12.04.1755 Evijärvi. k. 06.12.1756 Evijärvi. Kuolinsyy: Isorokko.
9) Liisa s. 1756. k. 29.12.1808 Evijärvi, Ena.
10) Marketta s. 28.02.1758 Evijärvi. k. 14.03.1770 Evijärvi. Kuolinsyy: Isorokko.
11) Juho s. 01.03.1760 Evijärvi. k. 26.09.1761 Evijärvi.
12) Kaisa s. 05.05.1761 Evijärvi. k. 10.03.1770 Evijärvi. Kuolinsyy: Isorokko.
13) Sara s. 15.09.1762 Evijärvi. k. 01.10.1762 Evijärvi.
14) Maria s. 13.03.1766 Evijärvi. k. 09.03.1770 Evijärvi. Kuolinsyy: Isorokko.
15) Juho s. 20.07.1768 Evijärvi. k. 29.10.1768 Evijärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 197 -

10. sukupolvi

Kultalahti, Sofia Erkintytär, Sääksjärvi (taulusta 81. Äiti: Söyrinki / Söffring / Lill-Söyrinki, Maria Olavintytär) s. 13.03.1723 Evijärvi. k. 02.12.1772 Vimpeli, Vanha-aho. Emäntä. Kuolinsyy: Keuhkotauti.

1. puoliso Sääksjärvi / Vanha-aho, Aabraham Jaakonpoika s. 25.11.1714 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 27.12.1795 Vimpeli, Vanha-aho. Talollinen, uudisasukas. Vihitty: 09.12.1744 Lappajärvi. Kuolinsyy: Pistos.
Isä: Sääksjärvi, Jaakko Sakarinpoika s. 1681 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. Talollinen.
Äiti: Kiilunen, Liisa Tuomaantytär, Sääksjärvi s. 16.09.1688 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen. Emäntä.

Lapset:
1) Maria Abrahamintytär (katso taulu 411) s. 28.01.1746 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 07.05.1823 Vimpeli, Storstrang. Emäntä.
2) Marketta Abrahamintytär (katso taulu 412) s. 14.08.1747 Vimpeli. k. 27.02.1818 Vimpeli. Emäntä.
3) Jaakko s. 17.06.1750 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 26.07.1751 Vimpeli, Sääksjärvi.
4) Juho Aabrahaminpoika (katso taulu 413) s. 04.05.1753 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 21.01.1826 Vimpeli. Talollinen. Kuolinsyy: Vanhuus.
5) Antti s. 20.12.1754 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 03.03.1776 Vimpeli.
6) Liisa s. 01.04.1757 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 11.10.1818 Evijärvi, Anttikoski.
7) Matti Aabrahaminpoika (katso taulu 414) s. 28.08.1761 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 25.11.1808 Vimpeli. Kuolinsyy: Tapaturma. Ruhjoutui myllyn rattaisiin.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 198 -

10. sukupolvi

Kultalahti, Marketta Erkintytär, Koppar (taulusta 81. Äiti: Söyrinki / Söffring / Lill-Söyrinki, Maria Olavintytär) s. 04.05.1725 Evijärvi, Kultalahti. k. 18.06.1766 Evijärvi.

1. puoliso Koppar-Lassila, Lauri Antinpoika s. 27.07.1707 Evijärvi, Haapajärvi, Lassila. Vihitty: 26.12.1747 Lappajärvi.
Isä: Kuppar, Antti Heikinpoika s. 1678 Evijärvi.
Äiti: Liisa Heikintytär, Kuppar s. Purmojärvi.

Lapset:
1) Erkki s. 00.04.0000 Evijärvi, Haapajärvi.
2) Anna s. 01.06.1749 Evijärvi.
3) Susanna Laurintytär (katso taulu 415) s. 07.07.1750 Evijärvi, Haapajärvi. k. 05.04.1822 Evijärvi, Haapajärvi.
4) Lauri s. 29.07.1753 Evijärvi, Haapajärvi. k. 11.03.1817 Evijärvi, Haapajärvi.
5) Matti s. 06.11.1755 Evijärvi, Haapajärvi. k. 25.03.1809 Evijärvi, Haapajärvi.
6) Saara s. 02.07.1757 Evijärvi, Haapajärvi.
7) Antti s. 03.09.1764 Evijärvi, Haapajärvi. k. 13.09.1764 Evijärvi. Perhesuhteet: Kaksonen Juhon kanssa.
8) Juho s. 03.09.1764 Evijärvi, Haapajärvi. k. 17.09.1764 Evijärvi.
9) Maria s. 16.06.1766 Evijärvi, Haapajärvi. k. 06.07.1766 Evijärvi.
10) poikalapsi s. 16.06.1766 Evijärvi, Haapajärvi. k. 16.06.1766 Evijärvi. Perhesuhteet: Kaksonen Marian kanssa. Kuolinsyy: Kuolleena syntynyt.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 199 -

10. sukupolvi

Söderkultalahti, Erkki Erkipoika (taulusta 81. Äiti: Söyrinki / Söffring / Lill-Söyrinki, Maria Olavintytär) s. 04.05.1727 Evijärvi. k. 24.06.1793 Evijärvi. Talollinen.

1. puoliso Lill-Tarvonen / Sliip, Eeva Joosepintytär, Strang s. 29.05.1725 Lappajärvi. k. 05.09.1750 Lappajärvi; Lilltarvonen.
Isä: Sliip, Jooseppi Jaakonpoika, Laasanen s. 02.00.1701. Itsellinen.
Äiti: Sääksjärvi, Marketta Sakarintytär, Sliip s. 06.02.1696 Vimpeli , Sääksjärvi, Storgård.

2. puoliso Selkäkurf, Eeva Jaakontytär, Söderkultalahti s. 27.05.1725 Evijärvi. k. 12.03.1800 Evijärvi, Kultalahti. Vihitty: 25.06.1749 Lappajärvi.

Lapset:
1) Antti s. 22.01.1750 Evijärvi, Kultalahti.
2) Riitta s. 04.03.1752 Evijärvi, Kultalahti. k. 17.06.1752.
3) Maria s. 26.12.1753 Evijärvi, Kirkonkylä. k. 07.04.1797 Evijärvi, Jokikylä.
4) Anna s. 21.03.1756 Evijärvi. k. 04.04.1756 Evijärvi.
5) Erkki s. 23.01.1759 Evijärvi. k. 13.02.1759.
6) Marketta s. 13.08.1761 Evijärvi, Kirkonkylä.
7) Matti Erkinpoika (katso taulu 416) s. 18.01.1763 Evijärvi, Söderkultalahti. k. 19.06.1805 Evijärvi.
8) Olli Erkinpoika (katso taulu 417) s. 20.02.1765 Evijärvi. k. 31.01.1811 Evijärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 200 -

10. sukupolvi

Kultalahti, Anna Erkintytär, Kuppar / Lassila (taulusta 81. Äiti: Söyrinki / Söffring / Lill-Söyrinki, Maria Olavintytär) s. 21.08.1729 Evijärvi. k. 22.08.1795 Evijärvi, Haapajärvi.

1. puoliso Kuppar-Lassila, Jooseppi Laurinpoika s. 10.09.1732 Evijärvi, Haapajärvi. k. 15.01.1779 Evijärvi, Haapajärvi. Kuolinsyy: "Misere".
Isä: Koppar-Lassila, Lauri Antinpoika s. 27.07.1707 Evijärvi, Haapajärvi, Lassila.
Äiti: Pellinen, Marketta Joosepintytär, Koppar-Lassila s. 1709.

Lapset:
1) Maria s. 20.02.1752 Evijärvi. Perhesuhteet: Naimisiin Kauhavalle.
2) Antti s. 1754 Evijärvi. k. 06.10.1838 Evijärvi, Haapajärvi.
3) Kaisa Joosefintytär (katso taulu 418) s. 28.04.1757 Evijärvi.
4) Liisa s. 22.08.1758 Evijärvi. k. 26.07.1801 Evijärvi. Kuolinsyy: Äkkikuolema.
5) Matti s. 05.09.1761 Evijärvi, Haapajärvi.
6) Jaakko Joosepinpoika (katso taulu 419) s. 09.05.1765 Evijärvi. k. 06.09.1836 Lappajärvi, Virsulahti. Isäntä, seksmanni.
7) Erkki s. 21.03.1767 Evijärvi, Haapajärvi. k. 18.02.1801 Evijärvi, Haapajärvi.
8) Anna Joosepintytär (katso taulu 420) s. 22.01.1769 Evijärvi. k. 01.01.1836 Evijärvi, Särkijärvi.
9) Joosef (katso taulu 421) s. 30.11.1772 Evijärvi. k. 16.01.1848 Evijärvi, Purmojärvi ?.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 201 -

10. sukupolvi

Söderkultalahti, Antti Erkinpoika (taulusta 81. Äiti: Söyrinki / Söffring / Lill-Söyrinki, Maria Olavintytär) s. 28.11.1731 Evijärvi, Söderkultalahti. k. 29.08.1807 Evijärvi. Talollinen. Kuolinsyy: Punatauti.

1. puoliso Anna Jaakontytär s. 1732. k. 14.04.1810 Evijärvi, Söderkultalahti. Vihitty: 19.12.1752 Evijärvi.

Lapset:
1) Matti s. 23.12.1755 Evijärvi, Kirkonkylä. k. 18.03.1756 Evijärvi.
2) Jaakko Antinpoika (katso taulu 422) s. 24.07.1757 Evijärvi, Söderkultalahti. k. 25.11.1832 Evijärvi.
3) Juho s. 07.03.1759 Evijärvi, Kirkonkylä. k. 23.03.1759 Evijärvi.
4) Liisa s. 31.03.1760 Evijärvi. k. 28.03.1763 Evijärvi.
5) Antti s. 16.01.1762 Evijärvi. k. 01.03.1762 Evijärvi.
6) Erkki s. 12.05.1763 Evijärvi. k. 18.09.1763 Evijärvi.
7) Maria s. 08.06.1765 Evijärvi. k. 08.08.1765 Evijärvi.
8) Juho s. 05.06.1768 Evijärvi, Kirkonkylä. k. 23.12.1839 Evijärvi.
9) Erkki s. 01.05.1771 Evijärvi, Kirkonkylä. k. 15.03.1832 Evijärvi. Torppari, seppä. Kuolinsyy: Hengenahdistus.
10) Maria s. 25.12.1772 Evijärvi. k. 16.06.1773 Evijärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 202 -

11. sukupolvi

Strang, Johan Johansson (taulusta 82. Äiti: Strang, Margeta Andersdotter) s. 1716 (1719 ?) Pedersöre, Katternö. k. 14.09.1773 Pedersöre. Bonde, nämdeman (lautamies), tolvman.

Johan Johansson Strang on ollut hyvin merkittävä henkilö Pedersöressä. Hyvin monen sukututkijan sukututkimus on päättynyt häneen, koska hänelle ei ole löydettävissä tarkkaa syntymäaikaa, rippikirjoissa syntymävuotena on 1716 ja 1719. Hänen isänsä on varmuudella Johan Pählsson Kankkonen / Strang, mutta äidiksi on ehdolla Margeta Anderdotter Strang, Johanin 1. puoliso tai Gertrud Hansdotter, 2. puoliso. Pedersören kirkonkirjat ovat tuhoutuneet Isonvihan aikana. Kuitenkin tiedetään Margetan kuolleen, Johan Johanssonin syntyneen ja Johan Påhlssonin avioituneen uudelleen Gertrudin kanssa sinä aikana. (Venäläiset tappoivat Gertrudin 2. puolison, Per Markusson Storgårdin 1714.) Tässä tutkimuksessa Johan Johansson on tulkittu Margeta Andersdotterin lapseksi perustuen Pedersören vanhoihin aikoihin perehtyneen sukututkijan, Ines Kassin tutkimukseen, joka on julkaistu nimellä "En släkt Strang i Pedersöre, kommen från Vindala" kirjasessa Släkt och Bygd nr 25. Artikkelissa kerrotaan, että Johan Påhlsson Kankkonen tuli vävyksi Strangiin avioiduttuaan Margeta Andersdotterin kanssa. Margetan kuoltua isonvihan aikana Johan avioitui Gertrud Hansdotterin kanssa Storgårdista Edsevöstä. Sitten on lause: "Ensimmäisen avioliiton lasten kautta jatkuu suku Strangissa". Tämähän viittaa siihen, että Strangissa 1720-1730 luvulla vihityt Johanin lapset olisivat Margetan ja Johanin.

1. puoliso Strang, Anna Ericsdotter, Strang s. 1715 Strang, Katternö, Pedersöre. k. 1773 Strang, Katternö, Pedersöre.
Isä: Strang, Eric Göransson Bonde på Strang.
Äiti: Malin, Strang

Lapset:
1) Margeta Johansdotter (katso taulu 423) s. 11.10.1748 Strang, Katternö, Pedersöre. k. 1794 Finne, Ytterpurmo, Pedersöre.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 203 -

11. sukupolvi

Svarvar / Mikkola, Tuomas Tuomaanpoika (taulusta 88. Isä: Svarvar, Tuomas Paavonpoika) s. 12.11.1723 Alajärvi, Menkijärvi, Mikkola. k. 30.11.1795 Alajärvi, Menkijärvi, Mikkola.

1. puoliso Orava, Kaisa Simontytär, Svarvar / Mikkola s. 1729 Alajärvi.
Isä: Orava, Simo Aabrahaminpoika s. 1693 Alajärvi, Menkijärvi, Orava. Tilallinen.
Äiti: Storhök, Liisa Erkintytär, Orava s. 24.11.1698 Alajärvi, Kurejoki, Höök.

Lapset:
1) Maria Tuomaantytär (katso taulu 424) s. 15.02.1756 Alajärvi, Menkijärvi, Mikkola. k. 20.07.1825 Alajärvi, Levijoki. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
2) Liisa Tuomaantytär (katso taulu 425) s. 03.05.1760 Alajärvi, Menkijärvi, Mikkola. k. 01.10.1814 Alajärvi, Kurejoki, Koskela.
3) Katariina Tuomaantytär (katso taulu 426) s. 17.04.1762 Alajärvi, Menkijärvi, Mikkola.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 204 -

11. sukupolvi

Svarvar, Marketta Juhontytär, Örn (taulusta 89. Isä: Svarvar, Juho Matinpoika) s. 09.04.1704 Lappajärvi. k. 04.09.1780 Lappajärvi, Svarvar.

1. puoliso Örn, Erkki Erkinpoika s. 20.03.1702 Lappajärvi. k. 01.06.1774 Lappajärvi. Vihitty: 15.12.1728 Lappajärvi.
Isä: Örn, Erkki Heikinpoika s. 1659 Lappajärvi.
Äiti: Anna Matintytär, Örn s. 1661. Emäntä.

Lapset:
1) Martti s. 26.10.1729 Lappajärvi. k. 16.01.1806 Lappajärvi. Renkinä Lilltarvosessa 1751 - 1755 ja Örnissä 1757. Kuolinsyy: Vanhuuden heikkous.
2) Saara s. 18.06.1731 Lappajärvi. k. 09.08.1731 Lappajärvi.
3) Maria s. 07.02.1734 Lappajärvi. k. 08.08.1792 Lappajärvi.
4) Marketta s. 27.01.1737 Lappajärvi. Perhesuhteet: Kuollut lapsena ?.
5) Liisa s. 04.07.1738 Lappajärvi.
Onko aviopuoliso mahdollisesti Jaakko Juhonpoika Savonkylän Örnissä, vihitty 10.08.1760.
6) Jaakko Erkinpoika (katso taulu 427) s. 26.04.1741 Lappajärvi, Örn. k. 08.05.1808 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. Lisätietoja: Perhe muutti Alajärvelle n. 1800.
7) Saara Erkintytär (katso taulu 428) s. 23.01.1745 Lappajärvi. k. 08.05.1816 Lappajärvi, Savonkylä.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 205 -

11. sukupolvi

Svarvar / Ahola, Matti Juhonpoika (taulusta 89. Isä: Svarvar, Juho Matinpoika) s. 14.02.1709 Lappajärvi. k. 19.05.1771 Lappajärvi, Svarvar.

1. puoliso Örn, Saara Erkintytär, Svarvar / Ahola s. 18.04.1707 Lappajärvi. k. 07.03.1780 Lappajärvi. Vihitty: 21.12.1735 Lappajärvi.
Isä: Örn, Erkki Heikinpoika s. 1659 Lappajärvi.
Äiti: Anna Matintytär, Örn s. 1661. Emäntä.

Lapset:
1) Matti Matinpoika (katso taulu 429) s. 19.02.1727 Lappajärvi. k. 23.07.1797 Lappajärvi, Ahola.
2) Marketta s. 1730 (sytymäaika noin) Lappajärvi. Lisätietoja: Häviää 1759 jälkeen Lappajärven kirjoista.
3) Erkki Matinpoika (katso taulu 430) s. 14.02.1730 Lappajärvi. k. 17.03.1800 Lappajärvi.
4) Saara s. 01.04.1732 Lappajärvi. k. 25.03.1733 Lappajärvi.
5) Heikki s. 1733 (syntymäaika noin) Lappajärvi. k. 08.02.1806 Kauhava, Vuolteen torppa. Lisätietoja: Muuttanut Kauhavalle Wuolden taloon 08.03.1856. Kuolinsyy: Hammaskipuja.
6) Liisa s. 28.09.1736 Lappajärvi. k. 05.09.1741 Lappajärvi.
7) Juho s. 04.05.1738 Lappajärvi. k. 09.06.1739 Lappajärvi.
8) Anna s. 23.06.1739 Lappajärvi, Svarvar. k. 03.02.1808 Lappajärvi, Svarvar.
9) Saara s. 10.01.1742 Lappajärvi, Svarvar. k. 20.01.1809 Kortesjärvi. Piika. Lisätietoja: Muuttanut Kauhavalle 1765, sitten piiaksi Lillviisiin, Evijärven Purmojärvelle. Kuolinsyy: Kuume.
10) Jaakko s. 28.03.1744 Lappajärvi, Svarvar. k. 20.12.1744 Lappajärvi.
11) Taavetti s. 07.09.1746 Lappajärvi. k. 13.09.1746 Lappajärvi.
12) Kaisa s. 20.10.1747 Lappajärvi. k. 1810 Kyrö.
13) Simo s. 08.09.1751 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 206 -

11. sukupolvi

Örn, Taavetti Taavetinpoika (taulusta 92. Äiti: Svarvar, Kirsti Matintytär) s. 14.03.1718 Lappajärvi, Savonkylä. k. 03.10.1790 Lappajärvi. Isäntänä 1736 - 1770. Kuolinsyy: Verensyöksy.

1. puoliso Örn, Liisa, Kivijärvi s. 06.02.1726. k. 05.02.1798.

Lapset:
1) Jaakko Taavetinpoika (katso taulu 432) s. 17.07.1761 Lappajärvi. k. 13.11.1837 Lappajärvi. Talollinen.
2) Matti Taavetinpoika (katso taulu 433) s. 01.09.1762 Lappajärvi. k. 11.04.1787 Lappajärvi.
3) LiisaTaavetintytör (katso taulu 434) s. 03.05.1765 Lappajärvi. k. 29.09.1808 Lappajärvi.

2. puoliso Karvala, Valpuri, Antintytär, Örn Vihitty: 30.10.1737 Lappajärvi.
Lapset:
1) Kaisa Taavetintytär (katso taulu 431) s. 18.09.1738 Lappajärvi. k. 24.05.1822.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 207 -

11. sukupolvi

Örn, Maria Taavetintytär (taulusta 92. Äiti: Svarvar, Kirsti Matintytär) s. 1720 Lappajärvi. k. 17.01.1786 Lappajärvi.

1. puoliso Långgirs / Nabb, Juho Pietarinpoika s. 16.06.1704 Evijärvi, Åby, Kirsilä, Girs. k. 15.06.1758 Evijärvi.
Isä: Långgirs, Pietari Hannunpoika, Kirsilä / Girs s. 16.05.1680 Evijärvi, Långgirs. Talollinen.
Äiti: Höök, Kirsti Erkintytär, Kirsilä / Girs s. 03.05.1685 Alajärvi, Kurejoki, Höök.

Lapset:
1) Jaakko s. 22.07.1745 Evijärvi, Åby. k. 17.04.1821 Kortesjärvi. Talollinen.
2) Antti Juhonpoika (katso taulu 435) s. 25.11.1746 Evijärvi. k. 13.03.1808 Lappajärvi, Itäkylä. Seppä, renki Lappajärven pappilassa 1773, uusiasukas Itäkylän Viinamäessä 1772.
3) Marketta s. 13.05.1748 Evijärvi, Åby. k. 20.04.1749 Evijärvi.
4) Juho s. 27.03.1751 Evijärvi, Åby. k. 02.07.1751 Evijärvi.
5) Saara s. 26.12.1752 Evijärvi, Åby.
6) Maria s. 27.12.1752 Evijärvi, Åby.
7) Taavetti s. 09.08.1754 Evijärvi, Åby. k. 11.10.1757 Evijärvi.
8) Matti s. 25.07.1756 Evijärvi, Åby, Nabb.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 208 -

11. sukupolvi

Spangar, Erik Markusson, Knippare (taulusta 94. Äiti: Pynttäri, Liisa Matintytär) s. 08.03.1699 Vimpeli, Spangar. k. 12.03.1781 Kronoby, Porasby, Knippare. Vävy, Bonde måg på Knippare. Kuolinsyy: Vanhuus, Ålderdom.

Kruununkylän kihlakunnan käräjillä 29. - 31.3.1733 Herra kruununvouti, suuresti luottamusta nauttiva Friedrich Gotthard Arnkijhl syytti Påran kylästä kotoisin olevaa talollista Erik Knipparea siitä, että tämä oli v. 1732 veronkantopaikalla vuoden 1731 peltoviljaa vastaanotettaessa haukkunut häntä ivallisin ja loukkaavin sanoin. Syynä oli se, että kruununvouti ei ollut ottanut vastaan Knipparen viljaa, joka oli ollut aivan huonoa. Kruununvouti siis väitti, että sellaisesta viran toimituksessa osoitetusta röyhkeydestä olisi Knippare saa-tettava lailliseen vastuuseen. Emil Knippare kielsi puhuneensa mitään kruununvoudin kunniaa koskevaa tai mitään muutakaan häntä vastaan. Sen sijaan hän oli muutamia sanoja sanonut Matts Matinpoika Tårkullalle, koska tämän hevonen oli hajoittanut hänen viljasäkkinsä, nun että jyviä oli valunut ulos. Mutta kruununvouti nimesi asiassa todistajakseen eron saaneen lippumiehen Anders Danii'n, voudinmiehen (fogdekarl) Karl Schytenin, sairashuoneen kokin Matts Sunden sekä vartijan Jakob Hansonin. Knippare ilmoitti, että voudinmies Schyten ei ollut oikeu-tettu todistamaan, koska tämä oli kruununvoudin palvelija, mutta tämän annettiin kuitenkin todistaa valaa tekemättä. Todistaja Anders Danii kertoi kuulleensa Erik Knipparen sanovan veronkantopaikalla, missä myös oli kruununvouti seissyt hänen vieressään: "Sikakoira, joka ei ottanut vastaan viljaani---" Muutenkin oli Knippare lyönyt käsiään yhteen, hypähtänyt ilmaan ja sanonut: "Luuletkos sinä, että minä olen kruununkyläläinen? Ei, vaan minä olen lappajärveläinen". Enempää todistaja ei tiennyt. Samaa todisti kuulleensa Jakob Hanson "kokin tuvassa useita kertoja". Karl Schyten kertoi, että kun enin osa väkeä oli poistunut ja Schyten oli ollut järjestämässä hevosta kruununvoudille Erik Knippare oli veronkantopaikalla huudahtanut: "Oo te sikakoirat, jotka ette ottaneet viljaani. Minä en voi tehdä sitä paremmaksi kuin miksi Jumala on sen kasvattanut". Lisäksi hän oli sanonut: "Jos minä nyt olisin Kyrön kentällä, tohtisin minä käydä sataa miestä vastaan". Erik Markuksenpoika Knippare sanoi, ettei hän ollut puhunut vähääkään kruununvoutia tai tämän kunniaa vastaan, vaan hän oli tullut puhelleeksi itsekseen ja kutsuneeksi itseään sikakoiraksi, koska hevoset olivat rikkoneet hänen viljasäkkinsä, nun että jyviä oli päässyt ulos. Ja oikeus kokoontui ja havaitsi hänet syylliseksi. "Siis ja koska kruunun- ja ulosottopalvelijat elokuun 21. päivänä 1684 annetun asetuksen mukaan ovat kuninkaallisen majesteetin suojassa ja varjeluksessa -- tuomitaan Erik Knippare 40 hopeamarkan sakkoon. Sitä paitsi hänet tuomitaan haukkumasanoista 3 markan sakkoon". Kruununvouti Fredrik Arnkihl oli itsevarma ja riidanhaluinen herra. Kun hän ajoi paikalle, talonpoika kyllä väistyi askeleen sivulle. Knipparen talon vävy Eerik Markuksenpoika oli syntynyt Spangarin tilalla Vimpelissä v. 1699. Jo v. 1723 hän oli vävynä Knipparessa. Vaimo oli Anna Jakobintytär. Jos kiinnitämme huomiomme Erik Knipparen sanoihin: "Jos minä nyt olisin Kyrön kentällä, tohtisin minä käydä sataa miestä vastaan". Nämä sanat voidaan tulkita siten, että Erik Spangar-Knippare olisi osallistunut 15-vuotiaana Napuen taisteluun v. 1714. Luultavasti vielä silloin puhuttiin Vimpelissä, ainakin osittain ruotsia, sillä muussa tapauksessa olisi hän käyttänyt veronkantotilaisuudessa ja käräjillä suomen-kieltä. Erik Markuksenpoika Knippare kuoli maaliskuussa v. 1781. Hänellä oli kolme tytärtä, Anna, Brita ja Helena. Kirjailija Jarl Hemmer kirjoitti kesällä v. 1922 ylvään vimpeliläisen eepoksen 'Viljan valtakunta' (Rägens rike) Vimpelissä. Ei ole varmaan sattuma, että Hemmer antoi Spangarin rengille nimen Markus. Erik Markuksenpoika -- Spangar-suvun jälkeläinen -- oli nähtävästi ohjannut Hemmerin katseen Vimpeliin. Lähde: (Gösta Näse Österbottningen-Iehdessä: Spangarättlingen och kronofogden Fredrik Arnkihl) Lähde: F.E. Takala TARIJOS PARASTAAN Vimpeli-Seura r.y. 1980 Ja Isonvihan aikana oli Spangarin Eerik Markuksenpoika Napuen taistelussa Gösta Nåsen mukaan. Silloin myöskin venäläinen rankaisuretkikunta vei mukanaan muutamia poikia Vimpelistä, joista jonkun kerrotaan tulleen vuosien kuluttua takaisin. 30 v:sta sodasta toi sääksjärveläinen Markus Hookoninpoika Saksasta vaimon, Margareta Jesperintyttären, jonka jälkeläisiä ovat Jaakko Mäkelän perikuntalaiset. Lähde: TARIJOS PARASTAAN

1. puoliso Knippare, Anna Jakobsdotter, Spangar s. 24.07.1695 Kronoby. k. 23.06.1767 Kronoby, Knippare. Vihitty: 1723 Kronoby. Kuolinsyy: Vattusot.
Isä: Sudd / Knippare, Jacob Andersson s. Kronoby.
Äiti: Sudd, Hanna Johansdotter, Sudd / Knippare s. 02.00.1662 Kronoby.

Lapset:
1) Anna Eriksdotter (katso taulu 436) s. 25.08.1725 Kronoby, Knippare. k. 08.07.1795 Kronoby, Knippare.
2) Brita Eriksdotter (katso taulu 437) s. 08.06.1728 Kronoby, Påras, Knippare. k. 19.09.1794 Kronoby. Värdinna på Still i Ytterbråtö, Kronoby.
3) Helena Eriksdotter (katso taulu 438) s. 21.08.1729 Kronoby, Knippare. k. 14.07.1807 Kvevlax (Koivulahti), Hjort.
4) Elsa s. 16.07.1738 Kronoby, Knippare. k. 16.07.1738 Kronoby, Knippare.

2. puoliso Finholm, Karin (Carin) Eliasdotter, Spangar / Knippare s. 10.04.1722 Kronoby. k. 22.01.1800 Kronoby, Knippare. Piga på Torgare 1746 senare husmor på Knipare. Vihitty: 22.12.1769 Kronoby.
Isä: Paavola / Finholm, Elias Hansson s. 01.00.1673 Veteli. Bonde på Finholm i Hopsala.
Äiti: Hannila / Lång, Anna Eriksdotter, Paavola / Finholm s. 08.01.1678 Kronoby.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 209 -

11. sukupolvi

Spangar, Juho Markuksenpoika, Storstrang (taulusta 94. Äiti: Pynttäri, Liisa Matintytär) s. 07.06.1701 Vimpeli, Spangar. k. 23.02.1786 Vimpeli, Storstrang. Vävy; itsellinen. Lisätietoja: Kummina oli mm. Juho Vilpunpoika Keisari. Perhesuhteet: Lapseton. Kuolinsyy: Hengenahdistus.

1. puoliso Harju / Hyytinen, Kaarina Yrjöntytär, Spangar s. 04.02.1680 Lappajärvi, Hyytinen / Harju. k. 16.01.1764 Vimpeli, Storstrang. Vihitty: 19.06.1726 Lappajärvi. Kuolinsyy: vatitauti, vesipöhö.
Kaarina Yrjöntyttären ensimmäinen puoliso Oli Erkki Matinpoika Storstrang (1/5 1681) , vihitty 24/11 1701. Tästä avioliitosta syntyi ainakin 7 poikaa ja 5 tytärtä.

Isä: Hyytinen, Yrjö Simonpoika s. n. 1636 Lappajärvi, Savonkylä. Talollinen.
Äiti: Lapp, Kaarina Heikintytär, Hyytinen s. 1640 Lappajärvi. Emäntä.

2. puoliso Flaka-Kotkanen, Kaarina Tuomaantytär, Storstrang s. 30.10.1737 Vimpeli, Lakanen (Flaga-Kotkanen). k. 31.08.1790 Vimpeli, Storstrang. Emäntä. Vihitty: 18.11.1764 Lappajärvi. Kuolinsyy: Verenvuoto.
Isä: Flaka-Kotkanen , Tuomas Antinpoika, Flaga s. 17.12.1699 Vimpeli. Talollinen.
Äiti: Pokela / Björknäs, Kaisa Heikintytär, Flaka-Kotkanen s. 15.09.1698 Vimpeli. Emäntä.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 210 -

11. sukupolvi

Spangar, Markus, Visti (taulusta 94. Äiti: Pynttäri, Liisa Matintytär) s. 05.02.1706 Vimpeli, Spangar. k. 30.09.1785 Vimpeli, Visti. Yhtiömies. Lisätietoja: Lapseton. Kuolinsyy: Pistos.

1. puoliso Esse, Maria Antintytär, Spangar s. 11.11.1701 Pedersöre, Esse; Pietersaaren maalaiskunta, Ähtävä. k. 01.03.1777 Vimpeli, Tikkanen. Emäntä. Vihitty: 25.12.1722 Lappajärvi. Kuolinsyy: Halvaus.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 211 -

11. sukupolvi

Spangar, Jaakko, Lindbacka (taulusta 94. Äiti: Pynttäri, Liisa Matintytär) s. 03.07.1711 Vimpeli, Spangar. k. 04.10.1762 Vimpeli, Lindbacka. Kyläseppä. Lisätietoja: Lapseton.

1. puoliso Strang / Storstrang, Maria Erkintytär, Spangar s. 17.03.1712 Vimpeli, Strang. k. 29.05.1767 Vimpeli, Lindbacka. Vihitty: 07.10.1733 Lappajärvi. Kuolinsyy: Vesitauti.
Isä: Storstrang, Erkki Matinpoika, Strang s. 04.05.1681 Vimpeli. Talollinen, Strangin isäntänä 1708 - 1725.
Äiti: Harju / Hyytinen, Kaarina Yrjöntytär, Spangar s. 04.02.1680 Lappajärvi, Hyytinen / Harju.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 212 -

11. sukupolvi

Spangar, Pietari Markuksenpoika, Tikkanen (taulusta 94. Äiti: Pynttäri, Liisa Matintytär) s. 10.05.1716 Vimpeli, Spangar. k. 31.03.1798 Vimpeli, Visti. Talollinen; lautamies. Lisätietoja: Pietarin jälkeläiset toivat Visti-nimen Pynttäriin. Kuolinsyy: Hengenahdistus.

Pietarin jälkeläiset toivat Vistin nimen Pynttäriin.

1. puoliso Särkijärvi, Marketta Antintytär, Spangar s. 15.04.1719 Evijärvi, Särkijärvi. k. 04.08.1793 Vimpeli. Emäntä. Vihitty: 27.11.1737 Lappajärvi.
Isä: Särkijärvi, Antti Bertilinpoika, Brefdragare s. 04.09.1679 Evijärvi, Särkijärvi. Talollinen.
Äiti: Särkijärvi, Liisa Hannuntytär s. 16.11.1687 Evijärvi, Särkijärvi. Emäntä.

Lapset:
1) Juho Pietarinpoika (katso taulu 439) s. 03.06.1739 Vimpeli, Sääksjärvi, Visti (Tikkanen). k. 03.07.1817 Vimpeli, Sääksjärvi, Visti. Talollinen. Kuolinsyy: Vanhuus.
2) Liisa s. 12.05.1740 Vimpeli, Visti. k. 03.10.1741 Vimpeli, Visti.
3) Maria Pietarintytär (katso taulu 440) s. 11.04.1742 Vimpeli, Tikkanen / Visti. k. 13.01.1800 Vimpeli, Storstrang. Emäntä. Kuolinsyy: Korkea kuume.
4) Erkki Pietarinpoika (katso taulu 441) s. 21.05.1744 Vimpeli. k. 24.11.1807 Vimpeli. Vävy. Kuolinsyy: Mätäkuume.
5) Matti (katso taulu 442) s. 08.02.1746 Vimpeli, Visti. k. Vaasa ?. Lisätietoja: 28.12.1765 päivätyllä muuttokirjalla muutti Vaasaan.
6) Markus Pietarinpoika (katso taulu 443) s. 27.03.1748 Vimpeli, Visti. k. 17.12.1807 Vimpeli, Visti. Talollinen. Kuolinsyy: Mätäkuume.
7) Pietari (katso taulu 444) s. 09.05.1750 Vimpeli, Spangar (Tikkanen / Visti). k. 02.09.1808 Lappajärvi, Lillfinnilä. Talollinen, vävy.
8) Jaakko Pietarinpoika (katso taulu 445) s. 09.03.1753 Vimpeli, Visti. k. 24.11.1809 Vimpeli, Kasarikoski. Lisätietoja: Uudisasukas. Kuolinsyy: Näivetystauti.
9) Antti s. 07.05.1755 Vimpeli, Visti. k. 28.11.1815 Vimpeli. Talollinen.
10) Taavetti Pietarinpoika (katso taulu 446) s. 21.06.1759 Vimpeli, Tikkanen, Visti. k. 04.05.1837 Vimpeli, Kasarikoski. Torppari. Kuolinsyy: Vanhuus.
11) Marketta Pietarintytär (katso taulu 447) s. 26.01.1761 Vimpeli, Tikkanen, Visti. k. 11.12.1805 Vimpeli, Lindbacka. Emäntä. Kuolinsyy: Keuhkotauti.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 213 -

11. sukupolvi

Pynttäri, Matti Pietarinpoika (taulusta 95. Isä: Pynttäri, Pietari Matinpoika) s. 20.02.1695 Alajärvi, Pynttäri. k. 19.12.1758 Alajärvi, Pynttäri. Talollinen. Kuolinsyy: Halvaus.

Matti Pietarinpoika syytti 17/2 1722 Pedersören käräjillä Pietari Erkinpoikaa Skrabbia siitä, että tämä oli venäläisten postimiehenä ollesssaan ottanut hänen hevosensa matkalla lautamies Antti Knuutinpoika Laasalan luokse. Pietari Erkinpoika oli jättänyt hevosen sidottuna Räyringin niitylle Lehtimäellä, mistä Matti Pietarinpoika oli saanut hevosensa takaisin. Silloin se kuitenkin ontui molempia jalkojansa ja oli rampa vieläkin. Matti Pietarinpoika vaati korvausta kärsimästään vahingosta. Pietari Skrabb sanoi, että hevonen ontui jo lähtiessä. Asia siirrettiin seuraaville käräjille, jolloin Pietari Skrabbin tulisi todistaa syyttömyytensä valalla. Lähde: Kytösavut VIII osa Matti Pietarinpoika oli veljensä Simon kanssa puuhamiehenä Alajärven ensimmäisen kirkon rakennustyössä. Matti Pietarinpoika ja Matti Erkinpoika Lill-Pynttäri saivat luvan järjestää rahankeräyksen Uudenkaarlepyyn kaupungissa. Keräysluvan antoi nimismies Lorenz Beck v. 1752. Matti Pietarinpojalla ei ollut rintaperillisiä. Hän testamenttasi omaisuutensa veljenpojalleen Pietari Simonpoika Pynttärille. Lähde: Vihtori Peltokankaan arkisto.

1. puoliso Marketta s. 1697. k. 21.06.1716 Alajärvi, Pynttäri.

2. puoliso Maria Juhontytär s. 1695. k. 20.11.1729 Alajärvi, Pynttäri.

3. puoliso Skrabb, Maria Juhontytär, Pynttäri s. 17.06.1698 Alajärvi, Skrabb. k. 14.08.1763 Alajärvi, Pynttäri. Emäntä. Vihitty: 03.05.1730 Alajärvi. Kuolinsyy: Punatauti.
Isä: Skrabb, Juho Erkinpoika s. 1661 Alajärvi, Skrabb. Talollinen.
Äiti: Höök, Liisa Matintytär, Skrabb s. 13.01.1673 Alajärvi, Kurejoki, Höök.

Lapset:
1) Juha s. 19.09.1741 Alajärvi, Pynttäri. k. 20.09.1741 Alajärvi, Pynttäri.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 214 -

11. sukupolvi

Pynttäri, Maria Pietarintytär, Laukkonen / Ahola (taulusta 95. Isä: Pynttäri, Pietari Matinpoika) s. 16.03.1698 Alajärvi, Pynttäri. k. 04.10.1775 Kuortane, Ahola. Emäntä. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Laukkonen / Ahola, Risto Yrjönpoika s. 20.08.1699 Lehtimäki, Laukkonen. k. 04.12.1769 Kuortane, Ahola. Vihitty: 30.12.1722 Lappajärvi. Kuolinsyy: Vanhuus.
Risto Yrjönpojan ensimmäinen puoliso oli Margeta Yrjöntytär s. 1666, vihitty 6/5 1715. Risto Yrjönpoika muutti perheineen Kuortaneelle 1730-luvulla. Perhe asettui viljelemään Aholan autiotilaa, joka aiemmin oli ollut Kuortaneen ensimmäisenä pappilana. Kappalainen Karl Hordelius oli saanut luvan 1684 rakentaa asunnon perheelleen Ahon vanhan torpan paikalle. Torppa oli ollut olemassa jo 1650, mutta autioitunut myöhemmin.

Isä: Laukkonen / Ahola, Yrjö Simonpoika s. 1646 Lehtimäki, Laukkonen.
Äiti: Suokko, Maria Pietarintytär, Laukkonen / Ahola s. 1662 Lehtimäki.

Lapset:
1) Marketta s. 06.04.1724 Lehtimäki Laukkonen. k. 06.07.1739 Lehtimäki Laukkonen.
2) Juho Ristonpoika (katso taulu 448) s. 1729 Lehtimäki Laukkonen. Kurkolan vävy. Lisätietoja: Matti muutti 1760 leskenä Isokyröstä Lapualle tyttäriensä kanssa.
3) Maria s. 14.06.1734 Lehtimäki Laukkonen. k. 31.05.1735 Lehtimäki Laukkonen.
4) Liisa Ristontytär (katso taulu 449) s. 23.08.1736 Lehtimäki Laukkonen. k. 20.05.1809 Alajärvi, Kurejoki, Kangasmaa. Lisätietoja: Oli piikana Alajärven Pynttärissä. Kuolinsyy: Halvaus.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 215 -

11. sukupolvi

Pynttäri, Simo Pietarinpoika (taulusta 95. Isä: Pynttäri, Pietari Matinpoika) s. 12.09.1701 Alajärvi, Pynttäri. k. 25.08.1772 Alajärvi, Pynttäri. Talollinen. Kuolinsyy: Noiduttu rutto.

1. puoliso Skrabb, Valpuri Juhontytär, Pynttäri s. 15.04.1701 Alajärvi, Skrabb. k. 04.07.1763 Alajärvi, Pynttäri. Emäntä. Vihitty: 27.09.1724 Lappajärvi. Kuolinsyy: Yskänpistos.
Isä: Skrabb, Juho Erkinpoika s. 1661 Alajärvi, Skrabb. Talollinen.
Äiti: Höök, Liisa Matintytär, Skrabb s. 13.01.1673 Alajärvi, Kurejoki, Höök.

Lapset:
1) Simo Simonpoika (katso taulu 450) s. 06.10.1725 Alajärvi, Storpynttäri. k. 24.10.1780 Alajärvi, Pynttäri. Lautamies; talollinen. Lisätietoja: Simo omisti lakikirjan. Perhesuhteet: Vihitty samana päivänä kuin siskonsa Maria Simontytär. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
2) Maria Simontytär (katso taulu 451) s. 15.02.1727 Alajärvi, Pynttäri. k. 29.10.1779 Kuortane, Ruona, Haapala. Perhesuhteet: Vihitty samana päivänä kuin veljensä Simo Simonpoika. Kuolinsyy: Kohtutauti.
3) Matts Simonsson (katso taulu 452) s. 20.08.1729 Alajärvi, Pynttäri. Måg på Fagernäs, var senare bonde i Larsmo. Lisätietoja: Flyttade till Nykarleby år 1755, blev borgmästare Aulins dräng.
4) Sophia s. 02.03.1731 Alajärvi, Pynttäri. k. 09.09.1741 Alajärvi, Pynttäri.
5) Pietari Simonpoika (katso taulu 453) s. 30.12.1732 Alajärvi, Pynttäri. k. 11.04.1790 Alajärvi, Pynttäri. Talollinen, lautamies. Kuolinsyy: Sydänkohtaus.
6) Erkki s. 16.03.1734 Alajärvi, Pynttäri. k. 18.05.1734 Alajärvi, Pynttäri.
7) Juha Simonpoika (katso taulu 454) s. 12.03.1735 Alajärvi, Pynttäri. k. 14.05.1807 Alajärvi, Pynttäri. Talollinen. Lisätietoja: Oli 1765 Uusikaarlepyyssä pormestari Hans Aulinin renkinä. Kuolinsyy: Vanhuus.
8) Marketta s. 07.06.1736 Alajärvi, Pynttäri. k. 25.07.1736 Alajärvi, Pynttäri.
9) Liisa Simontytär (katso taulu 455) s. 18.09.1737 Alajärvi, Pynttäri. k. 20.11.1770 Soini, Katajamäki. Kuolinsyy: Vatitauti, vesipöhö.
10) Valpuri Simontytär (katso taulu 456) s. 19.04.1739 Alajärvi, Pynttäri. k. 23.02.1779 Alajärvi, Menkijärvi, Orava. Kuolinsyy: Lapsivuode.
11) Marketta Simontytär (katso taulu 457) s. 14.01.1743 Alajärvi, Pynttäri. k. 15.04.1796 Lappajärvi, Kauhajärvi, Koukkari haudattu Alajärvelle. Emäntä. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
12) Tuomas (katso taulu 458) s. 17.10.1745 Alajärvi, Pynttäri. Lisätietoja: Muuttanut kaupunkiin. Perhesuhteet: Tuomaalla oli Simo Bomb-niminen poika, joka oli sotilaana Kruunupyyssä.
13) Kustaa s. 23.02.1747 Alajärvi, Pynttäri. k. 04.03.1747 Alajärvi, Pynttäri.

2. puoliso Lill-Pynttäri, Maria Matintytär, Pynttäri s. 09.04.1733 Alajärvi, Lill-Pynttäri. k. 18.09.1810 Alajärvi, Pynttäri. Emäntä. Vihitty: 27.05.1764 Alajärvi. Kuolinsyy: Vanhuus.
Isä: Storök / Lill-Pynttäri, Matti Erkinpoika s. 09.04.1704 Alajärvi, Kurejoki, Hök.
Äiti: Paalanen, Marketta Joosepintytär, Höök / Lill-Pynttäri s. 05.07.1701 Evijärvi, Paalanen.
Lapset:
1) Jooseppi Simonpoika (katso taulu 459) s. 09.06.1765 Alajärvi, Pynttäri. k. 22.09.1826 Alajärvi, Karhula. Torppari. Lisätietoja: Oli renkinä 1791 Uusikaarlepyyssä. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
2) Regina Simontytär (katso taulu 460) s. 07.03.1767 Alajärvi, Pynttäri. k. 19.04.1851 Alajärvi, Karhula. Kuolinsyy: Vanhuus.
3) Saara s. 24.06.1770 Alajärvi, Pynttäri.
Saara Simontytär esiintyy 1787-1792 vuosien rippikirjassa Pynttärin talossa, mutta puuttuu seuraavien vuosien rippikirjasta
4) Liisa s. 06.01.1773 Alajärvi, Pynttäri. k. 11.05.1773 Alajärvi, Pynttäri.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 216 -

11. sukupolvi

Pynttäri / Hannula, Johannes Persson (taulusta 95. Isä: Pynttäri, Pietari Matinpoika) s. 17.04.1708 Alajärvi, Pynttäri. k. 27.02.1780 Nykarleby, Kofjoki, Hannula. Måg, bonde; vävy, talollinen. Kuolinsyy: Bröstvärk; rintatauti.

23/11 1791 dömdes Johan Persson för brott mot byordningen, nemligen för asparna, som blivit ouphugna hafva underteknat byamän blivit sakfälte: Johan Persson 10 dahler, Eskel Hannula 1 dahler, 16 silvermynt och Pet Anders 1 dahler, 16 silvermynt. Lähde: Susanne Holmlund

1. puoliso Hannula, Anna Hansdotter, Pynttäri / Hannula s. 1709 Nykarleby, Kovjoki, Hannula. k. 25.05.1769 Nykarleby, Kovjoki, Hannula. Vihitty: 1728 Nykarleby. Kuolinsyy: Lungsnot; hengeanhdistus.
Isä: Hannula, Hans Hansson s. 1668.
Äiti: Hannula, Malin Jakobsdotter s. n. 1681.

Lapset:
1) Lisa Johansdotter (katso taulu 461) s. 1729 Nykarleby, Kovjoki, Hannula.
2) Simon s. 17.10.1730 Nykarleby, Kovjoki, Hannula. k. 25.12.1740 Nykarleby, Kovjoki, Hannula.
3) Anders s. 28.11.1733 Nykarleby, Kovjoki, Hannula. k. 25.12.1740 Nykarleby, Kovjoki, Hannula. Lisätietoja: Molemmat veljekset Simon ja Anders ovat kuolleet samana päivänä.
4) Maria Johansdotter (katso taulu 462) s. 01.03.1735 Nykarleby, Kovjoki, Hannula.
5) Erik s. 29.04.1737 Nykarleby, Kovjoki, Hannula. k. 31.07.1737 Nykarleby, Kovjoki, Hannula.
6) Anna Johansdotter (katso taulu 463) s. 11.06.1739 Nakarleby, Kovjoki, Hannula. k. 15.02.1807 Nakarleby, Kovjoki, Hannula. Kuolinsyy: Bröstsjuka; rintatauti.
7) Matts s. 29.01.1741 Nykarleby, Kovjoki, Hannula. k. 02.07.1741 Nykarleby, Kovjoki, Hannula.
8) Susanna s. 03.04.1743 Nykarleby, Kovjoki, Hannula. k. 10.07.1743 Nykarleby, Kovjoki, Hannula.
9) Petrus s. 23.05.1744 Nykarleby, Kovjoki, Hannula. k. 22.07.1744 Nykarleby, Kovjoki, Hannula.
10) Catharina s. 21.10.1745 Nykarleby, Kovjoki, Hannula.
11) Margareta s. 21.04.1748 Nykarleby, Kovjoki, Hannula.

2. puoliso Nybonde, Maria Thomasdotter, Pynttäri / Hannula s. 1718. k. 1777 Nykarleby, Kovjoki, Hannula. Vihitty: 30.09.1770 Pedersöre. Perhesuhteet: Maria var änka fr. Pedersöre, Sundby.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 217 -

11. sukupolvi

Pynttäri, Lauri Pietarinpoika (taulusta 95. Isä: Pynttäri, Pietari Matinpoika) s. 06.08.1712 Alajärvi, Pynttäri. k. 29.07.1787 Ähtäri, Lippo. Suutari. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Storsöyring / Stor-Söffring, Maria Paavontytär, Pynttäri s. 14.03.1712 Lappajärvi, Stor-Söffring. k. 27.03.1774 Alajärvi. Suutarin emäntä. Vihitty: 29.11.1736 Lappajärvi. Kuolinsyy: Pistos.
Isä: Storsöyrinki, Paavo Iisakinpoika, Stor-Söffring s. 25.01.1670 Lappajärvi. Talollinen, Storsöyringin isäntänä 1706 - 1725.
Äiti: Lill-Pellinen, Susanna Olavintytär, Storsöyrinki s. 20.12.1679 Lappajärvi, Purmojärvi. Emäntä.

Lapset:
1) Jaakko s. 12.07.1737 Alajärvi, Pynttäri. k. 20.09.1737 Alajärvi, Pynttäri.
2) Matti s. 01.02.1739 Alajärvi, Pynttäri. k. 28.07.1739 Alajärvi, Pynttäri.
3) Lauri s. 13.09.1740 Alajärvi, Pynttäri. k. 11.09.1741 Alajärvi, Pynttäri.
4) Liisa s. 01.11.1741 Alajärvi, Pynttäri. k. 16.06.1743 Alajärvi, Pynttäri.
5) Daavid s. 12.02.1743 Alajärvi, Pynttäri. k. 07.06.1743 Alajärvi, Pynttäri.
6) Lauri s. 15.03.1744 Alajärvi, Pynttäri. k. 19.07.1749 Alajärvi, Pynttäri.
7) Johannes s. 25.10.1745 Alajärvi, Pynttäri. k. 05.06.1804 Alajärvi, Pynttäri. Lisätietoja: Oli kuollesssaan kirkonköyhä.
8) Kustaa s. 26.05.1747 Alajärvi, Pynttäri. k. 31.07.1747 Alajärvi, Pynttäri.
9) Jeremias Laurinpoika (katso taulu 375) s. 26.06.1748 Alajärvi, Pynttäri.
10) Maria Laurintytär (katso taulu 376) s. 01.04.1750 Alajärvi, Pynttäri. k. 28.02.1820 Lappajärvi, Ammesmäki. Itsellisen vaimo. Perhesuhteet: Maria Laurintytär kuoli leskenä. Kuolinsyy: Pistos.
11) Liisa s. 28.04.1751 Alajärvi, Pynttäri. k. 07.05.1819 Alajärvi. Perhesuhteet: Naimaton.
12) Simo s. 26.11.1752 Alajärvi, Pynttäri. k. 29.11.1752 Alajärvi, Pynttäri.
13) Aabraham Laurinpoika (katso taulu 377) s. 30.12.1753 Alajärvi, Pynttäri. k. 12.02.1795 Pietarsaari. Kultaseppämestari 1781. Lisätietoja: Asui pappilassa jo lapsesta. Muutti Vaasaan kultasepänoppiin n. 1770.

2. puoliso Lippo, Marketta Matintytär, Pynttäri s. 1723 Ähtäri. k. 27.10.1803 Lehtimäki, Lippo. Vihitty: 22.10.1775 Ähtäri. Kuolinsyy: Rintapistos.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 218 -

11. sukupolvi

Pynttäri, Susanna Juhantytär, Kiilunen (taulusta 96. Isä: Pynttäri / Lillsandsund, Johan Mattson) s. 21.04.1705 Alajärvi, Pynttäri. k. 26.06.1788 Lappajärvi, Kiilunen haudattu 29.06.1788. Emäntä. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Kiilunen, Erkki Juhonpoika s. 21.01.1708 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen. k. 17.03.1796 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen. Talollinen. Vihitty: 01.12.1727 Lappajärvi. Lisätietoja: Isäntänä 1730 - 1776. Kuolinsyy: Vanhuus.
Isä: Kiilunen, Juho Tuomaanpoika s. 09.04.1682 Lappajärvi. Talollinen.
Äiti: Hyytinen / Pokela, Saara Kristerintytär, Kiilunen s. 15.07.1687 Vimpeli, Pokela.

Lapset:
1) Liisa Erkintytär (katso taulu 464) s. 04.10.1730 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen. k. 11.02.1770 Lappajärvi, Kauhajärvi. Emäntä. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
2) Jooseppi s. 08.03.1734 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen. k. 03.03.1740 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen. Kuolinsyy: Kuollut samana päivänä kuin Katariina.
3) Katariina s. 20.11.1735 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen. k. 03.03.1740 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen. Kuolinsyy: Kuollut samana päivänä kuin Jooseppi.
4) Marketta Erkintytär (katso taulu 465) s. 03.07.1737 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen. k. 10.07.1792 Vimpeli, Storstrang. Emäntä.
5) Juho s. 03.00.1739 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen. k. 07.02.1743 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen.
6) Saara s. 05.12.1742 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen. k. 12.07.1743 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen.
7) Eeva s. 16.07.1744 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen. Kuolinsyy: Kuollut ilmeisesti lapsena, sillä nimi ei esiinny 1756 ikäkirjassa.
8) Saara Erkintytär (katso taulu 466) s. 18.08.1747 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen. k. 30.11.1816 Alajärvi, Kurejoen, Sissala. Emäntä. Kuolinsyy: Koliikki.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 219 -

11. sukupolvi

Pynttäri, Margeta Johansdotter, Höök / Lillsandsund (taulusta 96. Isä: Pynttäri / Lillsandsund, Johan Mattson) s. 23.12.1707 Alajärvi, Pynttäri. k. 20.10.1765 Pedersöre, Lillsandsund. Värdinna; emäntä. Kuolinsyy: Stamma (ilmaista asiansa vaivoin).

1. puoliso Höök / Lillsandsund, Henrik Henriksson s. 20.01.1705 (kastettiin 22.01.1705) Alajärvi, Kurejoki, Höök. k. 07.12.1777 Pedersöre, Lillsandsund. Bonde, talollinen. Vihitty: 24.05.1730 Lappajärvi. Kuolinsyy: Ålderdom: vanhuus.
Isä: Höök, Henrik Eriksson s. 09.01.1667 Alajärvi, Kurejoki, Höök. Talollinen.
Äiti: Storfinnilä, Malin Mattsdotter, Höök s. 22.07.1666 Lappajärvi, Savonkylä. Emäntä.

Lapset:
1) Erkki s. 1731 Alajärvi, Pynttäri. k. 22.08.1731 Alajärvi, Pynttäri.
2) Johannes Henriksson (katso taulu 467) s. 11.04.1732 Alajärvi, Pynttäri. k. 08.08.1808 Pedersöre, Lillsandsund. Bonde, talollinen.
3) Jaakko s. 06.05.1734 Alajärvi, Pynttäri. k. 19.06.1735 Alajärvi, Pynttäri.
4) Susanna Henriksdotter (katso taulu 468) s. 25.05.1735 Alajärvi, Pynttäri. k. 29.11.1817 Pedersöre, Kovjoki, Hannula. Kuolinsyy: Ålderdom.
5) Anders Henriksson (katso taulu 469) s. 12.12.1737 Pedersöre, Lillsandsund. k. 09.06.1805 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. Bonde, skomakare, talollinen, suutari. Kuolinsyy: Slag; halvaus.
6) Sara s. 24.04.1739 Pedersöre, Kyrkoby, Sandsund. k. 05.08.1739 Pedersöre, Lillsand.
7) Henrik Henriksson (katso taulu 470) s. 31.03.1741 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. k. 1788-89. Bonde senare inhuses = talonpoika myöhemmin loinen. Lisätietoja: Struken i kyrkoboken 1786-91, finns ej i boken.
8) Anna Henriksdotter (katso taulu 471) s. 28.11.1742 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. k. 28.03.1792 Nykarleby, Frill. Kuolinsyy: Lungsot.
9) David Henriksson (katso taulu 472) s. 27.12.1744 Pedersöre, Lillsandsund. k. n. 1790. Sjöman, Coopverdietimmerman.
10) Matts Henriksson (katso taulu 473) s. 13.02.1746 Pedersöre, Lillsandsund. k. 05.02.1805 Pedersöre, Lövö, Murmästar. Bonde; murmästar. Kuolinsyy: Bröstsjuka; keuhkotauti.
11) Margeta s. 30.01.1748 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund.
12) Erik s. 08.05.1751 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. k. 01.08.1751 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund.
13) Petter s. 08.07.1753 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. Sjöman. Lisätietoja: "Tog attest till Stockholm 30 juli 1774.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 220 -

11. sukupolvi

Pynttäri / Lillsandsund, Maria Johansdotter (taulusta 96. Isä: Pynttäri / Lillsandsund, Johan Mattson) s. 24.01.1726 Alajärvi, Pynttäri.

1. puoliso Per Mattson s. n. 1726. Måg på Lillsandsund.

Lapset:
1) Maria s. 27.12.1756 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 221 -

11. sukupolvi

Nissas / Bastion, Johan Eliasson (taulusta 97. Isä: Pynttäri / Nissas, Elias Mattsson) s. n. 1725 Munsala, Nissas. k. 1760.

1. puoliso Bertula, Margeta Andersdotter, Nissas / Bastion s. 1727 Munsala, Växala, Bertula. k. 13.02.1777 Munsala, Växala, Bertula. Vihitty: 08.10.1745 Munsala. Kuolinsyy: Feber, kuume.
Isä: Bertula, Anders Bertilsson s. 1684 Munsala.
Äiti: Carin Simonsdotter s. 1693.

Lapset:
1) Anders Johansson (katso taulu 474) s. 25.11.1745 Munsala, Bertula. k. 01.06.1787 Munsala, Växala, Bertula. Kuolinsyy: Lungsot, keuhkotauti.
2) Brigitta s. 03.11.1746 Munsala, Växala, Bertula. k. 26.06.1747 Munsala, Växala, Bertula.
3) Catharina Johansdotter (katso taulu 475) s. 03.01.1749 Munsala, Växala, Bertula. k. 02.07.1788 Monsala, Monäs, Flygare. Kuolinsyy: Lungsot, keuhkotauti.
4) Elias s. 09.01.1751 Munsala, Växala, Bertula. k. 08.03.1752 Munsala, Växala, Bertula.
5) N.N. s. 02.06.1752 Munsala, Växala, Bertula. k. 16.06.1752 Munsala, Växala, Bertula.
6) Johannes Johansson (katso taulu 476) s. 31.08.1753 Munsala, Växala, Bertula. Måg på Smeds, vävy Smedsissä.
7) Erik s. 28.02.1755 Munsala, Växala, Bertula. k. 18.09.1756 Munsala, Växala, Bertula.
8) Isac s. 10.08.1756 Munsala, Växala, Bertula.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 222 -

11. sukupolvi

Nissas, Gustaf Eliasson (taulusta 97. Isä: Pynttäri / Nissas, Elias Mattsson) s. n. 1733 Munsala, Nissas.

1. puoliso Smeds, Susanna, Nissas s. 1733. Vihitty: 09.11.1753 Munsala.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 223 -

11. sukupolvi

Pynttäri / Nissas, Matts Eliasson (taulusta 97. Isä: Pynttäri / Nissas, Elias Mattsson) s. 18.03.1713 Alajärvi, Pynttäri. k. 12.05.1790 Munsala, Nissas. Husbonde; isäntä. Kuolinsyy: Ålderdom; vanhuus.

1. puoliso Puttunen / Justitia, Anna Mickelsdotter, Pynttäri / Nissas s. 1707. k. 07.10.1771 Munsala, Växala, Nissas. Värdinna, emäntä. Kuolinsyy: Lungsnot, hengenahdistus.
Isä: Puttunen / Justitia, Mickel Bertilsson s. 1680.
Äiti: Puttunen, Margareta Eriksdotter s. 1680.

Lapset:
1) Brita Mattsdotter (katso taulu 477) s. 1734 Munsala, Wäxala, Nissas. k. 01.02.1763 Munsala, Wäxala, Nissas. Kuolinsyy: Lapsivuode (Barnsängen).
2) N.N. s. 1737 Munsala, Wäxala, Nissas.
3) Maria Mattsdotter (katso taulu 478) s. 1739 Munsala, Wäxala, Nissas. k. 16.01.1815 Munsala, Pensala, Pesonen. Kuolinsyy: Vanhuus.
4) Susanna s. 13.04.1740 Munsala, Wäxala, Nissas. k. 06.07.1740 Munsala, Wäxala, Nissas.
5) Lisa Mattsdotter (katso taulu 479) s. 13.04.1740 Munsala, Wäxala, Nissas.
6) Johannes s. 01.05.1742 Munsala, Wäxala, Nissas. k. 13.03.1743 Munsala, Wäxala, Nissas.
7) Valborg (katso taulu 480) s. 31.03.1744 Munsala, Wäxala, Nissas. k. 08.02.1824 Munsala, Wäxala, Nissas. Kuolinsyy: Vanhuus.
8) Matts s. 06.11.1755 Munsala, Wäxala, Nissas. k. 13.12.1755 Munsala, Wäxala, Nissas.

2. puoliso Ruotsinkoski, Brita Jakobsdotter, Pynttäri / Nissas s. 08.11.1745 Nykarleby, Överjeppo, Ruotsinkoski. Vihitty: 20.06.1772 Munsala.
Lapset:
1) Jakob s. 19.07.1773 Munsala, Wäxala, Nissas. k. 21.07.1776 Munsala, Wäxala, Nissas.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 224 -

11. sukupolvi

Pynttäri / Nissas, Pehr Eliasson (taulusta 97. Isä: Pynttäri / Nissas, Elias Mattsson) s. 18.06.1719 Alajärvi, Pynttäri. k. 15.09.1794 Munsala, Växala, Nissas. Laxfiskare, lohenkalastaja, talollinen. Kuolinsyy: Ålderdom; vanhuus.

1. puoliso Anna Marcusdotter s. 20.04.1709 Munsala, Överjeppo. k. 15.09.1785 Munsala, Wäxala, Nissas. Vihitty: 18.11.1739 Munsala. Kuolinsyy: Vanhuus, ålderdom.

Lapset:
1) Johan s. 04.00.1740 Nykarleby, Överjeppo. Perhesuhteet: Kaksonen.
2) Valborg s. 04.00.1740 Nykarleby, Överjeppo. Perhesuhteet: Kaksonen.
3) Anders Pehrsson (katso taulu 481) s. 01.11.1745 Munsala, Wäxala, Nissas. k. 31.04.1830 Munsala, Wäxala, Nissas. Laxfiskare, lohenkalastaja. Kuolinsyy: Vanhuus, ålderdom.
4) Anna s. 10.11.1751 Munsala, Wäxala, Nissas.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 225 -

11. sukupolvi

Nissas, Elias Eliasson (taulusta 97. Isä: Pynttäri / Nissas, Elias Mattsson) s. 1731 Munsala , Växala, Nissas. k. 01.08.1755 Munsala , Växala, Nissas. Husbonde; isäntä. Kuolinsyy: Hetsig feber; korkea kuume.

1. puoliso Jåfs, Kerstin Eriksdotter, Nissas s. 1732 Munsala, Jåfs. k. 09.11.1798 Munsala, Växala, Nissas. Vihitty: 11.11.1751 Munsala. Kuolinsyy: Feber, kuume.

Lapset:
1) Erik s. 22.10.1752 Munsala, Växala, Nissas. k. 16.11.1752 Munsala, Växala, Nissas.
2) Maria s. 27.02.1754 Munsala, Växala, Nissas. k. 27.11.1754 Munsala, Växala, Nissas.
3) Johannes s. 02.06.1755 Munsala, Växala, Nissas.
4) N.N. s. 12.08.1756 Munsala, Växala, Nissas. k. 13.08.1756 Munsala, Växala, Nissas.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 226 -

11. sukupolvi

Nelimarkka / Ropoin / Kaartunen, Matti Jaakopoika (taulusta 99. Äiti: Svarvar, Maria Tuomaantytär) s. 19.08.1725 Lappajärvi, Savonkylä, Roponen. k. 29.03.1784 Alajärvi, Nelimarkka.

1. puoliso Höök / Stor-Höök, Liisa Juhontytär, Ropoin / Nelimarkka s. 01.05.1724 Alajärvi, Kurejoki, Stor-Höök. k. 24.09.1759 Alajärvi, Kurejoki, Stor-Höök. Vihitty: 13.12.1747 Alajärvi.
Isä: Stor-Höök, Juho Erkinpoika s. 05.03.1700 Alajärvi, Kurejoki. Talollinen.
Äiti: Koukkari, Maria Knuutintytär, Stor-Höök s. 03.11.1700 Lappajärvi, Kauhajärvi. Emäntä.

Lapset:
1) Saara
2) Saara Matintytär (katso taulu 482) s. 30.12.1750 (02.08.1749) Alajärvi, Kurejoki, Storhök. k. 08.01.1830 Alajärvi, Nelimarkka.
3) Liisa Matintytär (katso taulu 483) s. 27.03.1752 Alajärvi, Kurejoki, Stor-Höök. k. 08.11.1777 Soini. Pöntinen.

2. puoliso Pyhälahti, Kaarina Paavontytär, Nelimarkka s. 1731 Vimpeli, Pyhälahti. k. 14.05.1790 Alajärvi, Nelimarkka. Vihitty: 07.02.1762.
Isä: Oinonen / Pyhälahti (Lähde: 1.1), Paavo Matinpoika s. 02.03.1700 Kivijärvi. Talollinen.
Äiti: Pokela, Maria Heikintytär, Oinonen s. 03.02.1700 Vimpeli, Pokela.
Lapset:
1) Margareta Matintytär s. 09.03.1762 Alajärvi, Nelimarkka.
2) Abraham Matinpoika s. 03.06.1763 Alajärvi, Nelimarkka. k. 16.06.1763 Alajärvi.
3) Matti Matinpoika s. 21.10.1764 Alajärvi, Nelimarkka. k. 30.07.1765 Alajärvi.
4) Kaisa Matintytär (katso taulu 484) s. 12.07.1766 Alajärvi, Nelimarkka. k. 31.03.1847 Alajärvi. Lisätietoja: Muutti Alajärveltä 1833. Ammatinlisäyksiä: Syntymäaika myös 12.09.1766.
5) Abraham Matinpoika s. 01.03.1769 Alajärvi, Nelimarkka. k. 23.07.1769 Alajärvi.
6) Antti Matinpoika (katso taulu 485) s. 18.10.1770 Alajärvi, Nelimarkka. Torppari.
7) Abraham Matinpoika (katso taulu 486) s. 05.02.1772 Alajärvi, Nelimarkka. k. 24.01.1837 Alajärvi, Nelimarkka. Lisätietoja: Perhe asui Storhökissä, Höykinpurolla ja Nelimarkassa.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 227 -

11. sukupolvi

Mäkelä, Kaisa Jaakontytär, Laukkonen (taulusta 100. Äiti: Sorvari / Svarvar, Kaisa Tuomaantytär) s. 22.04.1728 Isokyrö, Napue. k. 10.06.1787 Alajärvi, Kortekangas.

1. puoliso Laukkonen, Erkki Antinpoika s. 10.06.1720 Lehtimäki, Laukkonen. k. 17.12.1792 Alajärvi, Kortekangas. Vihitty: 26.02.1749 Isokyrö.
Isä: Laukkonen, Antti Yrjönpoika s. 12.12.1689 Lehtimäki.
Äiti: Koukkari, Marketta Knuutintytär, Laukkonen s. 10.12.1691 Lappajärvi, Kauhajärvi.

Lapset:
1) Maria Erkintytär (katso taulu 487) s. 03.12.1749 Lehtimäki, Laukkonen. k. 10.03.1808 Alajärvi, Kurejoki, Tiistola.
2) Erkki Erkinpoika (katso taulu 488) s. 31.05.1757 Isokyrö. k. 31.01.1820 Laukkola, Alajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 228 -

11. sukupolvi

Svarvar / Sorvari, Maria Erkintytär, Kyröläinen / Hämeenniemi (taulusta 101. Isä: Svarvar / Eskils, Erkki Tuomaanpoika) s. 27.05.1711 Alajärvi, Kurejoki, Svarvar. k. 04.05.1766 Alajärvi, Hämeenniemi.

1. puoliso Kyröläinen / Hämeenniemi, Sigfrid Kristerinpoika s. 10.02.1713 Alajärvi, Kyröläinen. k. 16.02.1769 Alajärvi, Hämeenniemi.
Isä: Kyröläinen, Krister Heikinpoika s. 04.05.1664 Alajärvi, Kyröläinen.
Äiti: Pokela, Riitta Matintytär s. 1671 Vimpeli, Björknäs. Emäntä.

Lapset:
1) Heikki s. 16.01.1738 Alajärvi, Kyröläinen. k. 28.08.1739 Alajärvi.
2) Simo s. 03.10.1740 Alajärvi, Kyröläinen. k. 21.03.1744 Alajärvi.
3) Saara Sigfridintytär (katso taulu 489) s. 01.01.1745 Alajärvi. k. 24.01.1809 Alajärvi. Kuolinsyy: Vanhuus.
4) Liisa Sigfridintytär (katso taulu 490) s. 09.05.1747 Alajärvi. k. 25.04.1804 Lappajärvi, Kauhajärvi, Herneshuhta.
5) Maria Sipintytär (katso taulu 491) s. 11.04.1749 Alajärvi, Kyröläinen. k. 07.09.1824 Alajärvi, Tikkanen. Emäntä. Kuolinsyy: Hengenahdistus.
6) Anna s. 17.03.1753 Alajärvi, Hämeenniemi. k. 04.09.1832 Soini, Laasala. Perhesuhteet: Kuoli ruotivaivaisena.
7) Reetta s. 26.05.1756 Alajärvi, Hämeenniemi. k. 30.05.1799 Alajärvi, Menkijärvi, Mikkola. Kuolinsyy: Pistos.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 229 -

11. sukupolvi

Svarvar, Liisa Erkintytär (taulusta 101. Isä: Svarvar / Eskils, Erkki Tuomaanpoika) s. 1718 Alajärvi, Kurejoki, Svarvar. k. 12.05.1783 Alajärvi, Kurejoki, Sorvari. Emäntä.

1. puoliso Juha Tuomaanpoika s. 1720 Laukaa. k. 03.04.1793 Alajärvi, Kurejoki, Sorvari. Vihitty: 28.12.1746 Alajärvi.

Lapset:
1) Tuomas Juhanpoika (katso taulu 492) s. 02.02.1749 Alajärvi, Kurejoki, Sorvari. k. 09.04.1773 Alajärvi.
2) Liisa Juhontytär (katso taulu 493) s. 22.10.1751 Alajärvi, Kurejoki, Sorvari. k. 15.10.1821 Alajärvi, Kurejoki, Sorvari.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 230 -

11. sukupolvi

Sorvari, Anna Erkintytär, Juuti (taulusta 101. Isä: Svarvar / Eskils, Erkki Tuomaanpoika) s. 20.08.1721 Alajärvi, Kurejoki, Svarvar. k. 12.03.1796 Alajärvi, Kurejoki, Juutlaukkonen. Emäntä.

1. puoliso Juuti, Antti Kaaponpoika s. 09.11.1727 Alajärvi, Kurejoki, Juuti. Vihitty: 05.01.1746 Alajärvi.
Isä: Juuti, Gabriel Kaarlonpoika s. 03.06.1699 Alajärvi, Kurejoki, Juuti.
Äiti: Laasanen, Liisa Jaakontytär, Juuti s. 28.03.1701 Lehtimäki, Laasanen.

Lapset:
1) Juha (katso taulu 494) s. 14.11.1747 Juut-Laukkonen, Kurejoki, Alajärvi. k. 18.01.1792 Juut-Laukkonen, Kurejoki, Alajärvi.
2) Erkki Antinpoika (katso taulu 495) s. 05.01.1755 Alajärvi, Kurejoki, Juutlaukkonen. k. 13.04.1822 Alajärvi, Kurejoki, Turpela. Itsellinen, Turpelan vävy. Kuolinsyy: Pistos.
3) Maria Antintytär (katso taulu 496) s. 24.12.1755 Alajärvi, Kurejoki, Juutlaukkonen. k. 24.12.1807 Alajärvi, Kurejoki, Juutlaukkonen.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 231 -

11. sukupolvi

Kyröläinen, Susanna Paavontytär, Keisari (taulusta 102. Äiti: Svarvar, Valpuri Tuomaantytär) s. 30.04.1729 Alajärvi, Kyröläinen. k. 1796 Soini. Kuolinsyy: Keuhkotauti.

1. puoliso Keisari, Heikki Paavonpoika s. 15.08.1726 Soini, Keisari. k. 29.04.1796 Soini, Keisari. Talollinen, Kuninkaanjoen Keisarin talon isäntä 1752-96. Vihitty: 26.08.1751 Lappajärvi. Kuolinsyy: Vanhuus.
Isä: Mulikka / Keisari, Paavo Erkinpoika s. 20.04.1704 Saarijärvi, Pääjärvi, Kuoppala / Muhonen. Talollinen, vävy.
Äiti: Keisari, Susanna Erkintytär s. 01.02.1708 Soini, Kuninkaanjoenkylä, Keisari. Talonemäntä.

Lapset:
1) Erkki Heikinpoika (katso taulu 497) s. 06.04.1753 Soini, Keisari. k. 20.03.1805 Ähtäri, Kivijärvenkylä, Pirttimäki. Talollinen.
2) Maria s. 30.12.1756 Soini, Keisari. k. 11.02.1758 Soini.
3) Saara Heikintytär (katso taulu 498) s. 14.10.1758 Soini, Kuninkaanjoki, Keisari. k. 22.04.1827 Kortesjärvi, Tyynismaa.
4) Anna s. 01.01.1762 Soini, Keisari. k. 22.03.1781 Soini.
5) Marketta s. 15.07.1763 Soini, Keisari. k. 31.08.1763 Soini, Keisari.
6) Antti Heikinpoika (katso taulu 499) s. 22.11.1764 Soini, Keisari. k. 14.02.1824 Soini, Pesola. Talollinen. Kuolinsyy: Sydänhalvaus.
7) Maria (katso taulu 500) s. 01.01.1766 Soini, Keisari. k. 25.10.1852 Soini, Ollikainen.
8) Liisa (katso taulu 501) s. 04.11.1768 Soini, Kuninkaanjoki, Keisari. k. 15.08.1838 Soini, Ollikainen.
9) Tuomas s. 18.11.1770 Soini, Keisari. k. 26.11.1770 Soini.
10) Jaakko s. 14.07.1772 Soini, Keisari. k. 27.07.1772 Soini.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 232 -

11. sukupolvi

Kyröläinen, Matti Paavonpoika (taulusta 102. Äiti: Svarvar, Valpuri Tuomaantytär) s. 27.07.1730 Alajärvi, Kyröläinen. k. 30.11.1800 Alajärvi, Kyröläinen.

1. puoliso Lakanen, Margeta Tuomaantytär, Kyröläinen s. 02.12.1729 Vimpeli, Lakanen. Vihitty: 13.01.1751 Vimpeli.

Lapset:
1) Matti Matinpoika (katso taulu 502) s. 20.12.1752 Alajärvi, Kyröläinen. k. 08.01.1798 Alajärvi, Kyröläinen.
2) Antti Matinpoika (katso taulu 503) s. 12.01.1757 Alajärvi, Kyröläinen. k. 21.11.1832 Alajärvi, Kyrönlahti.
3) Erkki Matinpoika (katso taulu 504) s. 02.04.1758 Alajärvi, Kyröläinen.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 233 -

11. sukupolvi

Svarvar, Jaakko Matinpoika (taulusta 103. Isä: Svarvar, Matti Ollinpoika) s. 19.07.1711 Lappajärvi. k. 14.07.1794 Nykarleby, Soklot.


Lapset:
1) Matts Jaakonpoika (katso taulu 505) s. 1734. k. 1794.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 234 -

11. sukupolvi

Svarvar / Olli, Maria Eskontytär, Lehtiniemi (taulusta 104. Isä: Svarvar, Esko Olavinpoika) s. 23.05.1727 Lappajärvi. k. 20.04.1803 Lappajärvi, Ollin torppa. Kuolinsyy: Hengenahdistus.

1. puoliso Lehtiniemi, Matti Matinpoika s. 1729 Lappajärvi. k. 06.03.1785 Lappajärvi. Vihitty: 1745.

Lapset:
1) Abraham Matinpoika (katso taulu 506) s. 23.03.1761 Lappajärvi. k. 27.02.1827 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 235 -

11. sukupolvi

Svarvar / Olli, Aaprami Eskonpoika, Swarwar (taulusta 104. Isä: Svarvar, Esko Olavinpoika) s. 30.03.1732 Lappajärvi, Savonkylä, Sawobyy. k. 30.04.1772. Talollinen.

1. puoliso Höri, Saara Juhanintytär, Swarwar s. 02.01.1732 Aljerfwiååbyy, Alajärvi, Kurejoki . k. 12.09.1807 Lappajärvi, Hyytinen. Emäntä. Vihitty: 04.11.1750 Lappajärvi .
Isä: Höri, Juho Simonpoika, Höck / Höök s. 20.03.1703 Alajärvi, Kurejoki, Höri (Aljerfiååbyy). Isäntä.
Äiti: Kiilunen, Brita Juhontytär, Höri s. 01.10.1704 Lappajärvi, Kauhajärvi. Emäntä.

Lapset:
1) Abraham Abrahaminpoika (katso taulu 507) s. 08.11.1751 Lappajärvi, Savonkylä, Svarvar. k. 24.11.1830 Lappajärvi.
2) Saara Aabrahamintytär (katso taulu 508) s. 28.03.1759 Lappajärvi, Savonkylä, Sawobyy . Emäntä.
3) Liisa Abrahamintytär (katso taulu 509) s. 02.08.1761 Lappajärvi, Olli. k. 23.01.1845 Lappajärvi, Tapola.
4) Maria Abrahamintytär (katso taulu 510) s. 06.06.1764 Lappajärvi, Svarvar. k. 22.06.1833 Lappajärvi.
5) Reetta Abrahamintytär (katso taulu 511) s. 22.03.1771 Lappajärvi, Savonkylä, Svarvar. k. 24.07.1842 Lappajärvi, Ollila.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 236 -

11. sukupolvi

Svarvar, Saara Eskontytär, Storsöyrinki (taulusta 104. Isä: Svarvar, Esko Olavinpoika) s. 12.08.1738 Savonkylä. k. 27.02.1776 Savonkylä. Emäntä.

1. puoliso Storsöyrinki, Matti Juhonpoika, Storsöyring s. 03.01.1739 Lappajärvi, Savonkylä. k. 27.10.1792 Lappajärvi, Savonkylä. Tilallinen. Vihitty: 17.12.1785 Lappajärvi.
Isä: Storsöyrinki, Juho Paavonpoika s. 23.06.1702 Lappajärvi, Savonkylä. Talollinen, Storsöyringin isäntä 1726 - 1743.
Äiti: Hietoja / Lund, Marketta Simontytär, Storsöyrinki s. 29.04.1699 Lappajärvi, Savonkylä.

Lapset:
1) Abraham, Matinpoika (katso taulu 512) s. 02.06.1760 Lappajärvi, Savonkylä. Talollinen.
2) Erkki Matinpoika (katso taulu 513) s. 22.04.1768 Lappajärvi, Söyrinki.
3) Jooseppi Matinpoika (katso taulu 514) s. 06.01.1770 Lappajärvi, Savonkylä. k. 20.04.1811 Lappajärvi, Savonkylä.
4) Saara Matintytär (katso taulu 515) s. 09.12.1773 Lappajärvi, Savonkylä. k. 13.04.1858 Vimpeli. Emäntä.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 237 -

11. sukupolvi

Ylitalo, Juho Pertunpoika, Svarvar (taulusta 105. Isä: Svarvar / Ylitalo, Perttu Ollinpoika) s. 24.07.1727 Lappajärvi, Savonkylä. k. 21.05.1793 Lappajärvi. Kuolinsyy: Hengenahdistus.

1. puoliso Lypsinmaa, Marketta Simontytär, Ylitalo s. 29.03.1721 Vimpeli, Lypsinmaa. k. 12.06.1801 Lappajärvi. Vihittäessä oli piikana Olli Tarvosella. Perhesuhteet: Kastettiin yhdessä kaksoissisaren kanssa. Kuolinsyy: Hengenahdistus.
Isä: Lypsinmaa, Simo Ollinpoika s. 26.02.1665 Vimpeli, Åminne. Talollinen Lypsinmaan isäntänä 1699 - 1723.
Äiti: Pokela, Maria Laurintytär, Lypsinmaa s. 04.05.1684 Vimpeli. Emäntä.

Lapset:
1) Maria s. 23.05.1749 Lappajärvi. k. 19.08.1808 Lappajärvi, Kauhajärvi.
2) Juho Juhonpoika (katso taulu 516) s. 06.12.1750 Lappajärvi, Savonkylä, Ylitalo. k. 18.04.1829 Lappajärvi.
3) Liisa Juhontytär (katso taulu 517) s. 08.11.1752 Lappajärvi, Savonkylä, Ylitalo. k. 15.04.1829 Lappajärvi.
4) Jaakko s. 05.07.1754 Lappajärvi, Savonkylä, Ylitalo. k. 10.07.1754 Lappajärvi.
5) Saara s. 05.07.1754 Lappajärvi, Savonkylä, Ylitalo. k. 10.07.1754 Lappajärvi.
6) Saara s. 18.07.1755 Lappajärvi, Savonkylä, Ylitalo. k. 11.07.1816 Lappajärvi, Savonkylä, Tapola. Kuolinsyy: Pistos.
7) Erkki s. 25.04.1758 Lappajärvi, Savonkylä, Ylitalo. k. 02.06.1758 Lappajärvi.
8) Jaakko s. 16.05.1759 Lappajärvi, Savonkylä, Ylitalo. k. 03.02.1760 Lappajärvi.
9) Abraham s. 20.12.1760 Lappajärvi, Savonkylä, Ylitalo. k. 07.07.1769 Lappajärvi.
10) Jaakko s. 20.12.1766 Lappajärvi, Savonkylä, Ylitalo. k. 20.01.1767 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 238 -

11. sukupolvi

Tullila / Ylitalo, Matti Pertunpoika (taulusta 105. Isä: Svarvar / Ylitalo, Perttu Ollinpoika) s. 24.09.1730 Lappajärvi, Savonkylä, Tullila. k. 03.03.1803 Lappajärvi. Talollinen 1700- luvun lopulla, vävy. Lisätietoja: Vihittäessä asui Savonkylän Ylitalossa. Perhesuhteet: Ensimmäinen lapsi syntyi Tullilassa.

1. puoliso Tullila / Ylitalo, Kaarina Jaakontytär s. 04.08.1730 Lappajärvi, Savonkylä, Tullila. k. 08.12.1808 Lappajärvi. Emäntä. Vihitty: 10.02.1751 Lappajärvi.

Lapset:
1) Abraham Matinpoika (katso taulu 518) s. 14.02.1762 Lappajärvi, Savonkylä, Tullila. k. 17.04.1844 Tullila. Talollinen.
2) Matti Matinpoika (katso taulu 519) s. 18.01.1766 Lappajärvi, Savonkylä. k. 28.09.1817 Lappajärvi. Vävy.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 239 -

11. sukupolvi

Svarvar / Ylitalo, Liisa Bertilintytär, Kyrönniemi (taulusta 105. Isä: Svarvar / Ylitalo, Perttu Ollinpoika) s. 17.02.1736 Lappajärvi, Savonkylä. k. 18.12.1782 Lappajärvi, Kyrönniemi. Torpparin vaimo.

1. puoliso Kyrönniemi / Wärri, Matti Jaakonpoika s. Lappajärvi, Kyrönniemi. Vihitty: 1761 Lappajärvi.

Lapset:
1) Juho Matinpoika (katso taulu 520) s. 01.07.1769 Alajärvi. k. 05.04.1830 Alajärvi. Talollinen.
2) Erkki Matinpoika (katso taulu 521) s. 18.05.1779 Lappajärvi, Kyrönniemi. k. 16.03.1847 Alajärvi, Luoma-aho.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 240 -

11. sukupolvi

Svarvar / Ylitalo / Tullila, Erkki Pertinpoika (taulusta 105. Isä: Svarvar / Ylitalo, Perttu Ollinpoika) s. 13.04.1739 Lappajärvi, Savonkylä. k. 27.01.1793 Lappajärvi, Savonkylä, Hevosaho. Talollinen. Kuolinsyy: Pistos.

1. puoliso Pellinen, Margeta Jaakontytär, Svarvar / Ylitalo / Tullila s. 16.11.1735 Lappajärvi. k. 27.03.1803 Lappajärvi. Vihitty: 06.04.1758 Lappajärvi.

Lapset:
1) Erkki Erkinpoika (katso taulu 522) s. 15.01.1764 Lappajärvi, Savonkylä, Tullila.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 241 -

11. sukupolvi

Saukkonen, Liisa Simontytär, Lillstrang (taulusta 109. Isä: Saukkonen, Simo Olavinpoika) s. 11.09.1712 Alajärvi. k. 05.03.1749 Veteli, Perho, Oksakoski (05.12.1747 Vimpeli ?). Emäntä. Perhesuhteet: Liisa oli avioton lapsi. Kuolinsyy: Noiduttu rutto, pestskott.

Valpurin avioton tytär, on kirjattu Simo Ollinpoika Saukkoselle.

1. puoliso Strang / Hokkanen, Antti Juhanpoika, Storstrang / LIndbacka s. 20.11.1711 Vimpeli, Strang. k. 04.12.1747 Vimpeli. Talollinen Lillstrang / Lindbacka / Snarakoski / Hokkanen. Perhesuhteet: Tästä avioliitosta syntyi 5 poikaa ja 3 tyttöä. Kuolinsyy: Noiduttu ruttotauti, (pestskott).
Isä: Strang, Juho Antinpoika s. 16.06.1682 Vimpeli, Strang.
Äiti: Sorstrang, Marketta Matintytär s. 07.05.1684 Vimpeli.

Lapset:
1) Jaakko Antinpoika (katso taulu 523) s. 17.07.1737 Vimpeli, Tikkanen. k. 26.12.1811 Vimpeli, Lindbacka. Tilallinen, uudisasukas. Kuolinsyy: Vanhuus.

2. puoliso Oksakoski, Heikki Antinpoika s. 09.04.1702 Veteli, Perho, Oksakoski. k. 13.05.1755 Veteli, Perho, Oksakoski. Talollinen. Vihitty: 11.08.0000 Lappajärvi. Kuolinsyy: Vatitauti.
Isä: Oksakoski, Antti Matinpoika s. 1672 Veteli, Perho, Oksakoski. Talollinen.
Äiti: Sääksjärvi, Susanna Sakarintytär, Oksakoski s. 1672 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. Emäntä.
Lapset:
1) Anna s. 28.01.1749 Veteli, Perho, Oksakoski. k. 12.08.1749 Veteli, Perho, Oksakoski. Lisätietoja: Anna peri äitinsä Liisa Simontyttären.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 242 -

11. sukupolvi

Saukkonen, Liisa Erkintytär, Turpela / Anttisaari (taulusta 111. Äiti: Saukkonen, Marketta Olavintytär) s. 01.11.1731 Alajärvi, Möksy, Saukko. k. 08.05.1786 Alajärvi, Kurejoki, Turpela. Emäntä. Kuolinsyy: Rintakipu.

1. puoliso Turpela / Anttisaari, Matti Martinpoika s. 10.01.1735 Alajärvi, Kurejoki, Turpeinen. k. 08.04.1806 Alajärvi, Peräsaukko. Torppari. Vihitty: 07.11.1756 Alajarvi. Kuolinsyy: Vanhuus.
Isä: Höök / Lassinketo, Martti Simonpoika s. 03.09.1704 Alajärvi, Kurejoki, Höök. Talollinen.
Äiti: Turpela / Turpeinen, Maria Erkintytär, Höök / Lassinketo s. 26.11.1712 Alajärvi, Turpela.

Lapset:
1) Jaakko s. 30.06.1758 Alajärvi, Turpela. k. 12.10.1758 Alajärvi.
2) Saara s. 19.08.1759 Alajärvi, Turpela. k. 27.09.1759 Alajärvi.
3) Maria s. 06.02.1761 Alajärvi, Turpela. k. 18.06.1761 Alajärvi.
4) Margareta s. 21.01.1764 Alajärvi, Turpela. k. 13.05.1764 Alajärvi.
5) Erkki s. 04.04.1765 Alajärvi, Turpela. k. 22.08.1765 Alajärvi.
6) Maria Matintytär (katso taulu 524) s. 02.07.1766 Alajärvi, Turpela. k. 20.04.1833 Alajärvi, Turpela. Kuolinsyy: Vanhuus.
7) Matti s. 24.02.1768 Alajärvi, Turpela. k. 30.06.1768 Alajärvi.
8) Johannes s. 23.07.1769 Alajärvi, Turpela. k. 10.08.1769 Alajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 243 -

11. sukupolvi

Saukkonen, Kaarina Erkintytär, Kolanen (taulusta 111. Äiti: Saukkonen, Marketta Olavintytär) s. 10.08.1737 Alajärvi, Öfvermarken, Saukkonen. k. 08.09.1806 Alajärvi, Möksy, Kolanen. Kuolinsyy: Rintasairaus.

1. puoliso Kolanen, Erkki Erkinpoika s. 08.04.1736 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 24.12.1807 Alajärvi, Kolanen. Vihitty: 19.10.1760 Alajärvi. Kuolinsyy: Vanhuus.
Isä: Kolanen, Erkki Heikinpoika s. 19.04.1709 Alajärvi, Möksy, Kolanen.
Äiti: Turpeinen, Maria Matintytär, Kolanen s. 05.09.1701 Alajärvi, Turpeimnen.

Lapset:
1) Saara s. 23.12.1761 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 09.04.1762 Alajärvi.
2) Juho Erkinpoika (katso taulu 525) s. 07.12.1762 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 30.03.1831 Alajärvi, Möksy, Kolanen.
3) Elisabet Erkintytär (katso taulu 526) s. 13.09.1764 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 10.08.1833 Alajärvi, Möksy, Kolanen. Emäntä. Kuolinsyy: Punatauti.
4) Valpuri Erkintytär (katso taulu 527) s. 17.12.1766 Alajärvi, Möksy, Kolanen.
5) Erkki s. 01.03.1768 Alajärvi, Möksy, Kolanen.
6) Pietari s. 16.06.1769 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 29.12.1769 Alajärvi.
7) Katariina s. 10.04.1771 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 01.07.1771 Alajärvi.
8) Maria Erkintytär (katso taulu 528) s. 14.03.1773 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 30.10.1812 Soini, Marjamäki. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
9) Eeva s. 11.11.1774 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 24.10.1775 Alajärvi.
10) Jaakko s. 06.07.1776 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 06.07.1777 Alajärvi.
11) Matti s. 18.08.1777 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 23.06.1778 Alajärvi.
12) Marketta s. 16.11.1782 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 04.01.1783 Alajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 244 -

11. sukupolvi

Saukkonen, Martti Erkinpoika (taulusta 111. Äiti: Saukkonen, Marketta Olavintytär) s. 11.11.1741 Alajärvi, Övermarken, Saukkonen. k. 31.05.1798 Alajärvi, Saukkonen. Talollinen. Kuolinsyy: Vesitauti.

1. puoliso Pohjasmäki, Eeva Olavintytär, Saukkonen s. 15.08.1736 Soini, Keisari. k. 14.11.1807 Alajärvi, Möksy, Saukko. Emäntä. Vihitty: 29.10.1758 Soini. Kuolinsyy: Vanhuus.
Isä: Keisari / Pohjasmäki, Olavi Heikinpoika s. n. 1678 Soini, Keisari. Uudisasukas.
Äiti: Mulikka, Helga Heikintytär, Keisari s. 1684 Saarijärvi, Pääjärvi, Riekko. Emäntä.

Lapset:
1) Saara s. 03.01.1760 Alajärvi, Saukko. Kuolinsyy: Kuoli lapsena.
2) Liisa s. 24.08.1761 Alajärvi, Saukko. k. 31.05.1764 Alajärvi.
3) Antti Martinpoika (katso taulu 529) s. 27.11.1763 Alajärvi, Möksy, Saukko. k. 21.02.1817 Alajärvi. Kuolinsyy: Kuume.
4) Erkki s. 21.09.1766 Alajärvi, Möksy, Saukko. k. 15.11.1766 Alajärvi.
5) Juho s. 25.12.1767 Alajärvi, Möksy, Saukko. k. 01.01.1768 Alajärvi.
6) Maria s. 12.10.1769 Alajärvi, Möksy, Saukko. k. 12.12.1769 Alajärvi.
7) Martti Martinpoika (katso taulu 530) s. 26.10.1771 Alajärvi, Möksy, Saukko. k. 05.05.1808 Alajärvi, Saukko. Kuolinsyy: Halvaus.
8) Maria s. 24.10.1773 Alajärvi, Möksy, Saukko. k. 16.09.1774 Alajärvi.
9) Anna s. 21.07.1777 Alajärvi, Möksy, Saukko. k. 24.03.1779 Alajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 245 -

11. sukupolvi

Hongisto, Juho Laurinpoika (taulusta 113. Isä: Hokkanen / Hongisto, Lauri Markunpoika) s. 27.12.1706 Alajärvi, Möksy, Hongisto. k. 13.01.1775 Alajärvi, Skrabb. Itsellinen. Kuolinsyy: Rintatauti.

1. puoliso Helga, Hongisto s. 1691. k. 29.06.1731 Alajärvi, Möksy, Hongisto. Vihitty: 1727.

Lapset:
1) Erkki Juhonpoika (katso taulu 531) s. 15.03.1730 Alajärvi. k. 05.12.1788 Alajärvi, Halla-aho. Talollinen. Kuolinsyy: Ummetus.

2. puoliso Poranen, Riitta Juhontytär, Hongisto s. 21.02.1709 Porasjärvi, Möksy, Alajärvi. k. 04.11.1784 Skrabb, Alajärvi. Vihitty: 22.07.1732 Alajärvi.
Lapset:
1) Maria Juhontytär (katso taulu 532) s. 03.04.1734 Alajärvi, Möksy. k. 14.10.1807 Soini, Svarvar.
2) Riitta Juhantytär (katso taulu 533) s. 21.01.1746 Alajärvi, Hongisto. Emäntä.
3) Liisa Juhontytär (katso taulu 534) s. 15.03.1750 Alajärvi, Möksy, Hongisto. k. 10.04.1825 Alajärvi, Möksy, Iiro.
4) Kaisa Juhontytär (katso taulu 535) s. 23.10.1751 Alajärvi, Möksy, Hongisto. k. 06.11.1828 Alajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 246 -

11. sukupolvi

Hongisto, Matti Laurinpoika (taulusta 113. Isä: Hokkanen / Hongisto, Lauri Markunpoika) s. 10.02.1712 Alajärvi, Övermark. k. 13.07.1777 Alajärvi, Möksy, Hongisto.

1. puoliso Nikinsaari, Susanna Pietarintytär, Hongisto s. 10.02.1712. Vihitty: 03.01.1747. Perhesuhteet: Avioliitto jäi lapsettomaksi.

2. puoliso Huosianmaa, Saara Antintytär, Hongisto s. 12.05.1717 Alajärvi. k. 05.05.1753 Alajärvi, Möksy, Huosianmaa. Vihitty: 26.12.1751 Alajärvi. Kuolinsyy: Lapsivuode.
Isä: Kolanen / Huosianmaa, Antti Juhonpoika s. 21.12.1686 Alajärvi, Möksy, Kolanen. Torppari.
Äiti: Skrabb / Gammelgård, Marketta Erkintytär, Kolanen / Huosianmaa s. 05.06.1689 Alajärvi, Gammelgård.

Lapset:
1) Johannes s. 04.05.1753 Alajärvi, Möksy, Hongisto. k. 05.05.1753 Alajärvi.

Lapset:
1) Maria Matintytär (katso taulu 536) s. 11.02.1747 Lappajärvi, Pokela. k. 29.10.1808 Lappajärvi, Savola. Emäntä. Kuolinsyy: Punatauti.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 247 -

11. sukupolvi

Hongisto / Åby, Tuomas Laurinpoika (taulusta 113. Isä: Hokkanen / Hongisto, Lauri Markunpoika) s. 1714 Alajärvi. k. 31.12.1789 Evijärvi, Åby. Talollinen Åbyssä.

1. puoliso Kammerbacka, Brita Juhantytär, Hongisto / Åby s. 29.03.1728 Evijärvi.
Isä: Kammarbacka, Juho Matinpoika s. 18.06.1692 Evijärvi, Jokikylä (Åby). Talollinen.
Äiti: Enaperä, Kristiina Juhontytär, Kammarbacka s. 04.04.1695. Emäntä.

Lapset:
1) Erkki Tuomaanpoika (katso taulu 537) s. 25.04.1749 Evijärvi, Kammerbacka. k. 14.03.1814 Evijärvi, Kuivasniemi. Talollinen. Kuolinsyy: Koliikki.
2) Juha Tuomaanpoika (katso taulu 538) s. 15.01.1762 Evijärvi, Åby, Kammarbacka. k. 07.05.1834 Alajärvi, Nelimarkka. Vävy, talollinen. Kuolinsyy: Korkea kuume.
3) Jaakko Tuomaanpoika (katso taulu 539) s. 15.07.1767 Evijärvi, Kammerbacka. k. 01.01.1850 Alajärvi, Nelimarkka. Vävy. Kuolinsyy: Vanhuus.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 248 -

11. sukupolvi

Hongisto, Maria Laurintytär, Keisari (taulusta 113. Isä: Hokkanen / Hongisto, Lauri Markunpoika) s. 1715 Alajärvi, Möksy. k. 13.08.1790 Soini, Pohjasmäki. Emäntä. Kuolinsyy: Punakuume, punatauti.

1. puoliso Keisari / Pohjasmäki, Matti Olavinpoika s. 20.08.1721 Soini, Keisari. k. 02.10.1790 Soini, Pohjasmäki. Talollinen. Vihitty: 26.12.1744 Lappajärvi. Lisätietoja: Matti Olavinpoika oli Norr-Keisala / Pohjasmäen kruunutilan perustaja 1739. Kuolinsyy: Vatsakipu.
Isä: Keisari / Pohjasmäki, Olavi Heikinpoika s. n. 1678 Soini, Keisari. Uudisasukas.
Äiti: Mulikka, Helga Heikintytär, Keisari s. 1684 Saarijärvi, Pääjärvi, Riekko. Emäntä.

Lapset:
1) Katariina s. 23.11.1745 Soini, Pohjasmäki. k. 28.10.1746 Soini.
2) Maria Matintytär (katso taulu 540) s. 23.06.1747 Soini, Pohjasmäki. k. 07.10.1808 Alajärvi, Skrabb. Kuolinsyy: Punatauti.
3) Anna Matintytär (katso taulu 541) s. 12.12.1748 Soini, Pohjasmäki. k. 19.05.1826 Alajärvi, Hänninen. Kuolinsyy: Hengenahdistus.
4) Matti Matinpoika (katso taulu 542) s. 05.11.1750 Soini,Pohjasmäki. k. 17.04.1832 Soini, Pohjasmäki. Kuolinsyy: Vanhuus.
5) Margareta Matintytär (katso taulu 543) s. 30.03.1752 Soini, Pohjasmäki. k. 04.06.1837 Lehtimäki, Katajamäki.
6) Antti Matinpoika (katso taulu 544) s. 09.11.1753 Soini, Pohjasmäki. k. 14.12.1808 Soini, Lill-Soini. Itsellinen uudisasukas. Kuolinsyy: Mätäkuume.
7) Liisa s. 03.08.1755 Soini, Pohjasmäki. k. 29.01.1758 Soini.
8) Erkki s. 07.05.1757 Soini, Pohjasmäki. k. 13.05.1757 Soini.
9) Erkki Matinpoika (katso taulu 545) s. 29.04.1759 Soini, Pohjasmäki. k. 26.11.1837 Soini. Itsellinen. Kuolinsyy: Vanhuus.
10) Helena s. 14.07.1760 Soini, Pohjasmäki. k. 27.06.1761 Soini.
11) Susanna s. 01.02.1764 Soini, Pohjasmäki. k. 07.03.1766 Soini.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 249 -

11. sukupolvi

Hongisto / Paalijärvi, Markus Laurinpoika (taulusta 113. Isä: Hokkanen / Hongisto, Lauri Markunpoika) s. 1715 Alajärvi, Övermark. k. Alajärvi, Paalijärvi. Lisätietoja: Markus oli kirkon rakentamista vastaan Alajärven Paavolan kankaalle.

1. puoliso Pokela / Björknäs, Anna Erkintytär, Hongisto / Paalijärvi s. 1721 Vimpeli. k. 09.11.1796 Paalijärvi, Alajärvi. Vihitty: 01.11.1736.

Lapset:
1) Anna Markuksentytär (katso taulu 546) s. 27.08.1737 Vimpeli, Björknäs. k. 26.11.1775 Alajärvi, Paalijärvi. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
2) Kaisa Markuksentytär (katso taulu 547) s. 09.11.1741 Vimpeli, Björknäs.
3) Marketta Markuksentytär (katso taulu 548) s. 02.09.1750 Alajärvi, Paalijärvi. k. 18.09.1808 Alajärvi, Skrabb / Niemitalo. Kuolinsyy: Punatauti.
4) Eeva (katso taulu 549) s. 07.09.1752 Paalijärvi, Alajärvi. k. 27.02.1808 Laukkola, Alajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 250 -

11. sukupolvi

Storstrang, Valpuri Erkintytär, Strang (taulusta 114. Isä: Storstrang, Erkki Matinpoika) s. 01.05.1704 Vimpeli. k. 14.04.1767 Evijärvi, Åby, Lassila. Emäntä. Kuolinsyy: Sydänhalvaus.

Stor-Strang: rek.no 1, perustettu 1548 isännöivät 1725 - 1726.

1. puoliso Kammarbacka / Lassila, Matti Matinpoika s. 09.12.1696 Evijärv, Åby. k. 10.04.1767 Evijärvi, Lassila. Vihitty: n. 1724 Lappajärvi.
Isä: Kammarbacka / Åby, Matti Martinpoika s. 10.00.1654 Evijärvi. Isäntä.
Äiti: Åby / Kupila, Liisa Heikintytär, Kammarbacka s. 1656 Evijärvi. Emäntä.

Lapset:
1) Susanna Matintytär (katso taulu 550) s. 24.05.1725 Evijärvi, Åby,. k. 22.12.1771 Evijärvi, Norrkniivilä. Emäntä.
2) Erkki (katso taulu 551) s. 01.02.1727 Vimpeli, Strang. k. 24.10.1798 Klemettilä, Lapua. Lisätietoja: Muutti Lapualle 1768.
3) Matti Matinpoika (katso taulu 552) s. 07.08.1728 Vimpeli, Strang. k. 06.07.1809 Evijärvi. Kuolinsyy: Vanhuus.
4) Tuomas Matinpoika (katso taulu 553) s. 05.12.1736 Evijärvi, Lassila, Lukkari. k. 05.10.1799. Evijärven seurakunnan 1. lukkari.
5) Mikko Matinpoika (katso taulu 554) s. 12.09.1745 Evijärvi. k. 11.09.1822 Brefragar.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 251 -

11. sukupolvi

Storstrang, Anna Erkintytär, Storsöyrinki (taulusta 114. Isä: Storstrang, Erkki Matinpoika) s. 05.12.1708 Vimpeli. k. 01.12.1787 Evijärvi, Girs.

1. puoliso Strang / Storsöyrinki/ Söyrinki, Paavo Paavonpoika s. 16.08.1708 Lappajärvi, Savonkylä. k. 23.10.1744 Lappajärvi, Savonkylä. Vihitty: 02.02.1729 Lappajärvi.
Isä: Storsöyrinki, Paavo Iisakinpoika, Stor-Söffring s. 25.01.1670 Lappajärvi. Talollinen, Storsöyringin isäntänä 1706 - 1725.
Äiti: Lill-Pellinen, Susanna Olavintytär, Storsöyrinki s. 20.12.1679 Lappajärvi, Purmojärvi. Emäntä.

Lapset:
1) Maria s. 1730 Lappajärvi, Savonkylä. k. 02.07.1732 Lappajärvi.
2) Paavo s. 19.01.1733 Lappajärvi, Savonkylä.
3) Maria s. 04.02.1734 Lappajärvi, Savonkylä.
4) Marketta s. 27.02.1736 Lappajärvi, Savonkylä.
5) Juho s. 13.06.1738 Lappajärvi, Savonkylä. k. 26.07.1739 Lappajärvi.
6) Anna Paavontytär (katso taulu 374) s. 05.10.1739 Lappajärvi, Savonkylä. k. 11.04.1815 Lappajärvi, Purmojärvi. Kuolinsyy: Vanhuuden heikkous.
7) Erkki s. 21.05.1744 Lappajärvi, Savonkylä. k. 20.09.1744 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 252 -

11. sukupolvi

Strang / Storstrang, Maria Erkintytär, Spangar (taulusta 114. Isä: Storstrang, Erkki Matinpoika) s. 17.03.1712 Vimpeli, Strang. k. 29.05.1767 Vimpeli, Lindbacka. Kuolinsyy: Vesitauti.

1. puoliso Spangar, Jaakko, Lindbacka s. 03.07.1711 Vimpeli, Spangar. k. 04.10.1762 Vimpeli, Lindbacka. Kyläseppä. Lisätietoja: Lapseton.
Isä: Spangar, Markus Markuksenpoika s. 19.10.1673 Vimpeli, Spangar. Talollinen.
Äiti: Pynttäri, Liisa Matintytär, Spangar s. 1670 Alajärvi, Pynttäri. Emäntä.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 253 -

11. sukupolvi

Strang, Matti Erkinpoika, Husar (taulusta 114. Isä: Storstrang, Erkki Matinpoika) s. 20.09.1716 Vimpeli; Strang. Sotilas.

1. puoliso Lill-Tarvonen / Sliip, Eeva Joosepintytär, Strang s. 29.05.1725 Lappajärvi. k. 05.09.1750 Lappajärvi; Lilltarvonen. Vihitty: 24.08.1747 Lappajärvi.
Isä: Sliip, Jooseppi Jaakonpoika, Laasanen s. 02.00.1701. Itsellinen.
Äiti: Sääksjärvi, Marketta Sakarintytär, Sliip s. 06.02.1696 Vimpeli , Sääksjärvi, Storgård.

Lapset:
1) Anna s. 07.08.1748 Vimpeli; Storstrang. k. 25.08.1748 Vimpeli.
2) Kaarina s. 03.08.1749 Vimpeli; Storstrang. k. 28.08.1750 Vimpeli.
3) Liisa s. 04.09.1750 Vimpeli; Storstrang. k. 27.09.1750 Vimpeli.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 254 -

11. sukupolvi

Storstrang, Hannu Erkinpoika (taulusta 114. Isä: Storstrang, Erkki Matinpoika) s. 26.07.1718 Vimpeli. k. 30.04.1778 Vimpeli. Talollinen. Kuolinsyy: Syöpä.

1. puoliso Särkijärvi, Maria Antintytär, Storstrang s. 1714 Evijärvi, Särkijärvi. k. 07.07.1741 Vimpeli, Storstrang. Emäntä. Vihitty: 03.02.1734 Lappajärvi.
Isä: Särkijärvi, Antti Bertilinpoika, Brefdragare s. 04.09.1679 Evijärvi, Särkijärvi. Talollinen.
Äiti: Särkijärvi, Liisa Hannuntytär s. 16.11.1687 Evijärvi, Särkijärvi. Emäntä.

Lapset:
1) Anna s. 26.02.1736 Vimpeli, Storstrang. k. 21.01.1740 Vimpeli.
2) Juho s. 27.07.1737 Vimpeli, Storstrang. k. 01.12.1737 Vimpeli.
3) Matti Hannunpoika (katso taulu 555) s. 03.09.1738 Vimpeli, Storstrang. k. 07.01.1803 Vimpeli, Storstrang. Talollinen. Kuolinsyy: Vesitauti.
4) Erkki Hannunpoika (katso taulu 556) s. 15.01.1740 Vimpeli. k. 02.02.1773 Vimpeli. Talollinen.

2. puoliso Kammarbacka, Maria Juhontytär, Storstrang s. 30.04.1725 Evijärvi, Jokikylä. k. 09.01.1808 Vimpeli, Storstrang. Emäntä. Vihitty: 15.03.1724 Lappajärvi. Kuolinsyy: Vanhuus.
Isä: Kammarbacka, Juho Matinpoika s. 18.06.1692 Evijärvi, Jokikylä (Åby). Talollinen.
Äiti: Enaperä, Kristiina Juhontytär, Kammarbacka s. 04.04.1695. Emäntä.
Lapset:
1) Hannu s. 17.03.1744 Vimpeli, Storstrang. k. 27.11.1744 Vimpeli.
2) Antti s. 15.11.1745 Vimpeli, Storstrang. k. 24.08.1746 Vimpeli.
3) Marketta s. 12.07.1747 Vimpeli, Storstrang. k. 13.01.1748 Vimpeli.
4) Anna s. 02.12.1748 Vimpeli, Storstrang. k. 23.05.1749 Vimpeli.
5) Maria s. 15.09.1750 Vimpeli, Storstrang. k. 15.03.1751 Vimpeli.
6) Juho Hannunpoika (katso taulu 557) s. 15.02.1752 Vimpeli, Storstrang. k. 06.06.1810 Vimpeli, Storstrang. Talollinen.
7) Marketta s. 02.08.1754 Vimpeli. k. 05.03.1757 Vimpeli.
8) Kaisa Hannuntytär (katso taulu 558) s. 27.11.1756 Vimpeli, Storstrang. k. 19.02.1823 Lappajärvi, Ylitalo.
9) Maria s. 29.12.1758 Vimpeli, Storstrang. k. 26.09.1757 Vimpeli.
10) Liisa s. 29.06.1760 Vimpeli, Storstrang. k. 08.11.1760 Vimpeli.
11) Antti Hannunpoika (katso taulu 559) s. 20.09.1761 Vimpeli, Storstrang.
12) Jaakko s. 02.03.1764 Vimpeli, Storstrang. k. 12.10.1764.
13) Jaakko s. 23.08.1765 Vimpeli, Storstrang. k. 22.03.1803 Vimpeli.
14) Maria s. 25.04.1767 Vimpeli, Storstrang. k. 01.06.1767 Vimpeli.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 255 -

11. sukupolvi

Storstrang, Juho Erkinpoika (Juhani) (taulusta 114. Isä: Storstrang, Erkki Matinpoika) s. 28.02.1721 Vimpeli, Storstrang . k. 12.07.1774 Vimpeli, Storstrang . Talollinen.

Stor-Strang: rek.no 1,perustettu 1548, isäntänä 1727 - 1738.

1. puoliso Kammarbacka, Liisa Juhontytär, Storstrang s. 05.06.1720 Evijärvi, Jokikylä ( Efwijerfwi ååbyy). k. 14.06.1794 Vimpeli. Emäntä. Vihitty: 06.09.1741 Lappajärvi.
Isä: Kammarbacka, Juho Matinpoika s. 18.06.1692 Evijärvi, Jokikylä (Åby). Talollinen.
Äiti: Enaperä, Kristiina Juhontytär, Kammarbacka s. 04.04.1695. Emäntä.

Lapset:
1) Jaakko Juhonpoika (katso taulu 560) s. 24.07.1742 Vimpeli, Storstrang . k. 14.05.1816 Vimpeli, Storstrang. Talollinen, seksmanni. Kuolinsyy: Kylmettyi.
2) Valpuri Juhontytär (katso taulu 561) s. 01.05.1744 Vimpeli. k. 01.03.1771 Vimpeli. Emäntä.
3) Pietari Juhonpoika (katso taulu 562) s. 08.06.1751 Vimpeli, Storstrang. k. 30.07.1837 Vimpeli, Storstrang. Talollinen, seksmanni. Kuolinsyy: Vanhuus.
4) Liisa Juhantytär (katso taulu 563) s. 25.08.1756 Vimpeli, Storstrang. k. 24.09.1819 Lappajärvi, Lill-Tarvonen.
5) Hendrik Johansson (katso taulu 564) s. 14.05.1763 Vimpeli, Storstrang . k. 04.09.1843.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 256 -

11. sukupolvi

Strang / Hokkanen, Antti Juhanpoika, Storstrang / LIndbacka (taulusta 115. Äiti: Sorstrang, Marketta Matintytär) s. 20.11.1711 Vimpeli, Strang. k. 04.12.1747 Vimpeli. Talollinen Lillstrang / Lindbacka / Snarakoski / Hokkanen. Perhesuhteet: Tästä avioliitosta syntyi 5 poikaa ja 3 tyttöä. Kuolinsyy: Noiduttu ruttotauti, (pestskott).

1. puoliso Saukkonen, Liisa Simontytär, Lillstrang s. 11.09.1712 Alajärvi. k. 05.03.1749 Veteli, Perho, Oksakoski (05.12.1747 Vimpeli ?). Emäntä. Vihitty: 26.12.1733. Perhesuhteet: Liisa oli avioton lapsi. Kuolinsyy: Noiduttu rutto, pestskott.
Valpurin avioton tytär, on kirjattu Simo Ollinpoika Saukkoselle.

Isä: Saukkonen, Simo Olavinpoika s. 26.11.1686 Alajärvi, Övermark, Saukkonen.
Äiti: Pokela, Valpuri Yrjöntytär s. n. 1686 Vimpeli. Piika.

Lapset:
1) Jaakko Antinpoika (katso taulu 523) s. 17.07.1737 Vimpeli, Tikkanen. k. 26.12.1811 Vimpeli, Lindbacka. Tilallinen, uudisasukas. Kuolinsyy: Vanhuus.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 257 -

11. sukupolvi

Puumala, Susanna Taavetintytär, Puumalainen (taulusta 116. Äiti: Storstrang, Valpuri Matintytär) s. 14.02.1707 Alajärvi, Puumala.

1. puoliso Puumalainen, Matti Kaarlonpoika, Juuti s. 05.02.1704 Alajärvi, Puumala. k. 12.04.1767 Alajärvi, Puumala.
Isä: Juuti, Kaarlo Maununpoika s. 1658 Alajärvi, Kurejoki, Juuti.
Äiti: Finnilä / Svarvar, Susanna Matintytär, Svarvar s. 1651 Lappajärvi, Finnilä. Emäntä.

Lapset:
1) Antti Matinpoika (katso taulu 565) s. 05.11.1725 Alajärvi, Puumala. k. 05.11.1777 Alajärvi, Puumala.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 258 -

11. sukupolvi

Puumala, Kaarina Davidintytär, Skrabb / Tallbacka (taulusta 116. Äiti: Storstrang, Valpuri Matintytär) s. 12.11.1709 Alajärvi, Puumala. k. 29.01.1785 Alajärvi, Skrabb. Emäntä. Kuolinsyy: Halvaus.

1. puoliso Skrabb / Tallbacka, Juho Juhonpoika s. 10.12.1699 Alajärvi, Gammelgård. k. 03.02.1787 Alajärvi, Skrabb. Talollinen. Vihitty: 27.10.1728 Lappajärvi. Kuolinsyy: Vanhuus.
Isä: Skrabb, Juho Erkinpoika s. 1661 Alajärvi, Skrabb. Talollinen.
Äiti: Höök, Liisa Matintytär, Skrabb s. 13.01.1673 Alajärvi, Kurejoki, Höök.

Lapset:
1) Liisa Juhontytär (katso taulu 566) s. 17.10.1729 Alajärvi, Skrabb, Gammelgårg. k. 04.02.1807 Alajärvi, Skrabb. Emäntä. Kuolinsyy: Vanhuus.
2) Marketta s. 29.04.1733 Alajärvi, Skrabb, Gammelgårg. k. 30.04.1808 Alajärvi.
3) Susanna s. 03.09.1735 Alajärvi, Skrabb. k. 27.06.1736 Alajärvi, Skrabb.
4) Jaakko s. 29.07.1737 Alajärvi, Skrabb. k. 08.08.1739 Alajärvi, Skrabb.
5) Erkki s. 23.04.1740 Alajärvi, Skrabb. k. 17.09.1741 Alajärvi, Skrabb.
6) Heikki s. 1741 Alajärvi, Skrabb. k. 21.09.1741 Alajärvi, Skrabb.
7) Juho Juhonpoika (katso taulu 567) s. 22.01.1743 Alajärvi, Skrabb, Tallbacka. k. 13.11.1790 Alajärvi, Tallbacka. Talollinen. Kuolinsyy: Mätäkuume.
8) Valpuri Juhontytär (katso taulu 568) s. 30.04.1745 Alajärvi, Skrabb, Gammelgårg. k. 12.05.1802 Alajärvi, Levijoki. Torpparin vaimo. Kuolinsyy: Kohtutauti.
9) Erkki Juhonpoika (katso taulu 569) s. 1747 Alajärvi, Skrabb. k. 24.05.1809 Alajärvi, Levijoki. Talollinen. Lisätietoja: Perhe asui Alajärvellä Levijoen uudistilalla. Kuolinsyy: Kuume.
10) Daavid Juhonpoika (katso taulu 570) s. 18.05.1749 Alajärvi, Skrabb. k. 05.08.1832 Alajärvi, Käpyaho. Uudisasukas, talollinen. Lisätietoja: Asuivat Alajärven Käpyahossa. Kuolinsyy: Vanhuus.
11) Maria s. 28.03.1752 Alajärvi, Skrabb. k. 11.08.1753 Alajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 259 -

11. sukupolvi

Strang / Lilltarvonen, Jaakko Olavinpoika (taulusta 117. Isä: Strang / Lilltarvonen, Olavi Matinpoika) s. 05.07.1718 Lappajärvi, Savonkylä. k. 11.02.1767 Lappajärvi. Talollinen, kirkkoväärti. Kuolinsyy: Pistos.

1. puoliso Slip / Lilltarvonen, Kaarina Jaakontytär, Strang / Lill-Tarvonen s. 1718 Lappajärvi. k. 01.06.1758 Lappajärvi. Emäntä. Vihitty: 1733 Lappajärvi.
Isä: Slip / Lill-Tarvonen, Jaakko Olavinpoika s. 1680 Lappajärvi, Kortesjärvi. Talollinen.
Äiti: Lill-Tarvonen, Gertrud Matintytär, Slip / Lill-Tarvonen s. 12.03.1681 Lappajärvi. Emäntä.

Lapset:
1) Maria Jaakontytär (katso taulu 571) s. 12.01.1737 Lappajärvi, Savonkylä, Lilltarvonen. k. 23.03.1768 Lappajärvi. Emäntä.
2) Kaarina Jaakontytär (katso taulu 572) s. 16.09.1742 Lappajärvi, Lilltarvonen. k. 21.01.1779 Lill-Höök, Kurejoki, Alajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 260 -

11. sukupolvi

Lill-Tarvonen, Matti Olavinpoika (taulusta 117. Isä: Strang / Lilltarvonen, Olavi Matinpoika) s. 09.07.1721 Lappajärvi, Lilltarvonen. k. 02.04.1776 Lappajärvi. Talollinen. Kuolinsyy: Kurkkukipu.

1. puoliso Laasanen / Tarvonen, Karin Joosepintytär, Lill-Tarvonen s. 17.09.1727 Lappajärvi.

Lapset:
1) Matti Matinpoika s. 17.02.1753 Lappajärvi, Tarvonen / Laasanen. k. 23.01.1809 Lappajärvi. Kuolinsyy: Punatauti.
2) Liisa Matintytär (katso taulu 573) s. 07.11.1755 Lappajärvi, Tarvonen.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 261 -

11. sukupolvi

Girs, Matti Hannunpoika (taulusta 118. Äiti: Strang, Marketta Erkintytär) s. 29.01.1716 Evijärvi, Girs. k. 12.03.1787 Evijärvi. Talollinen, lautamies, kirkkoväärti.

1. puoliso Harju, Maria Simontytär, Girs s. 27.07.1720 Lappajärvi.

Lapset:
1) Jaakko Matinpoika (katso taulu 574) s. 27.06.1738 Evijärvi, Girs. k. 28.03.1807 Evijärvi.
2) Hannu Matinpoika (katso taulu 575) s. 14.12.1744 Lappajärvi, Girs. k. 20.06.1815 Evijärvi, Girs.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 262 -

11. sukupolvi

Girs, Saara Hannuntytär, Sironen (taulusta 118. Äiti: Strang, Marketta Erkintytär) s. 17.06.1726 Evijärvi. k. 19.12.1792 Veteli. Perhesuhteet: Oli Erkki Matinpoika Alperin tytärpuoli.

1. puoliso Sironen, Erkki Esanpoika s. 06.05.1723 Evijärvi.

Lapset:
1) Liisa Erkintytär (katso taulu 576) s. 09.11.1759 Evijärvi, Sironen. k. 04.04.1812 Perho, Oksakoski. Emäntä.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 263 -

11. sukupolvi

Strang / Löija, Erkki Matinpoika (taulusta 119. Isä: Strang / Löija, Matti Erkinpoika) s. 14.04.1712 Veteli. k. 14.04.1768 Veteli. Talollinen, seksmanni. Isäntänä 1755 - 68.

1. puoliso Torppa / Pollari, Elisabet Juhontytär, Strang / Löija s. 30.07.1710 Veteli. k. 06.09.1777 Veteli.

Lapset:
1) Juho Erkinpoika (katso taulu 577) s. 14.06.1733 Veteli.
2) Matti (katso taulu 578) s. 24.08.1736 Veteli. k. 17.04.1809.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 264 -

11. sukupolvi

Strang / Löija, Maria, Alaspää (taulusta 119. Isä: Strang / Löija, Matti Erkinpoika) s. 10.05.1717 Veteli. k. 13.03.1775 Veteli.

1. puoliso Alaspää, Heikki Eliaanpoika s. 11.09.1717 Veteli. k. 1804 Veteli.
Isä: Alaspää, Elias Heikinpoika s. 06.03.1691 Veteli.
Äiti: Hannila, Maria Erkintytär, Alaspää s. 08.09.1695 Veteli.

Lapset:
1) Matti s. 21.09.1737 Veteli. k. 13.07.1738 Veteli.
2) Heikki s. 17.01.1739 Veteli. k. 13.06.1739 Veteli.
3) Valpuri Heikintytär s. 11.03.1740 Veteli.
4) Erkki s. 17.11.1741 Veteli. k. 09.01.1742 Veteli.
5) Elias s. 06.03.1743 Veteli. k. 08.02.1743 Veteli.
6) Maria Heikintytär s. 21.06.1744 Veteli. k. 24.05.1846 Veteli.
7) Heikki s. 25.11.1745 Veteli. k. 07.08.1747 Veteli.
8) Margaretha Heikintytär (katso taulu 579) s. 22.12.1746 Veteli. k. 18.11.1807 Veteli.
9) Abraham Heikinpoika s. 31.12.1747 Veteli.
10) Matti Heikinpoika s. 21.02.1749 Veteli.
11) Elias s. 29.01.1752 Veteli. k. 22.03.1752 Veteli.
12) Erkki Heikinpoika s. 24.04.1753 Veteli.
13) Johannes s. 27.01.1755 Veteli. k. 16.06.1755 Veteli.
14) Antti Henrikinpoika (katso taulu 580) s. 12.04.1756 Veteli.
15) Liisa Heikintytär s. 28.09.1757 Veteli. k. 05.08.1758 Veteli.
16) Heikki s. 13.11.1760 Veteli. k. 24.04.1760 Veteli.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 265 -

11. sukupolvi

Löija, Brita Matintytär, Lång (taulusta 119. Isä: Strang / Löija, Matti Erkinpoika) s. 07.08.1718 Veteli, Räyrinki. k. 08.12.1783 Veteli. Talollisen tytär.

1. puoliso Lång / Hannila, Juho Erkinpoika s. 20.03.1718 Veteli. k. 14.04.1809 Veteli, Lång. Vihitty: 23.11.1735 Veteli.
Isä: Hannila / Lång, Erik Erikinpoika s. 28.05.1685 Veteli, Räyrinki. Hannilan isäntä 1707 - 1731.
Äiti: Svartsjö, Maria Johansdotter, Hannila / Lång s. 21.12.1689 Teerijärvi.

Lapset:
1) Maria s. 13.09.1737 Veteli, Räyrinki. k. 07.01.1738 Veteli.
2) Johan Johansson (katso taulu 581) s. 27.06.1739 Veteli, Räyrinki. k. 06.12.1808 Veteli. Isäntä.
3) Matti s. 11.02.1741 Veteli, Räyrinki. k. 04.03.1743 Veteli.
4) Erich s. 28.09.1743 Veteli, Räyrinki. k. 01.05.1746 Veteli.
5) Prita s. 18.10.1744 Veteli, Räyrinki. k. 23.03.1746 Veteli.
6) Carin (katso taulu 582) s. 02.02.1746 Veteli, Räyrinki. k. 15.09.1808 Kaustinen.
7) Maria Juhontytär (katso taulu 583) s. 26.06.1747 Veteli, Räyrinki, Hannila. k. 12.04.1781 Veteli, Mikkola. Emäntä. Kuolinsyy: Lapsivuode.
8) Anna s. 15.06.1749 Veteli, Räyrinki. k. 12.09.1751 Veteli.
9) Brita (katso taulu 584) s. 09.12.1750 Veteli, Räyrinki. k. 26.11.1803 Veteli.
10) Walborg (katso taulu 585) s. 23.04.1752 Veteli, Räyrinki. k. 29.10.1818 Veteli.
11) Matthias s. 20.09.1753 Veteli, Räyrinki. k. 27.02.1757 Veteli.
12) Lisa s. 13.11.1755 Veteli, Rävrinki. k. 18.02.1756 Veteli.
13) Erkki s. 16.08.1756 Veteli, Rävrinki. k. 13.11.1758 Veteli.
14) Elias Juhonpoika (katso taulu 586) s. 04.11.1758 Veteli, Hannila. k. 23.01.1841 Veteli, Lång. Talollinen. Kuolinsyy: Halvaus.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 266 -

11. sukupolvi

Strang / Löija, Juho (taulusta 119. Isä: Strang / Löija, Matti Erkinpoika) s. 08.06.1727 Veteli. k. 22.02.1794 Veteli. Juho oli Löijan talon isäntänä 1713 - 1751.

Juho ja vaimonsa Priitta olivat menestyksellisiä karjanhoitajia. Talo oli vauras.

1. puoliso Känsälä, Brita, Strang / Löija s. 30.11.1732 Kaustinen. k. 28.06.1810 Veteli.
Isä: Salo, Pietari s. 1689.
Äiti: Tastula, Anna, Salo s. 1691.

Lapset:
1) Carin s. 24.08.1759 Veteli. k. 21.04.1770.
2) Erkki s. 09.08.1760 Veteli. k. 10.07.1762.
3) Antti s. 22.10.1761 Veteli. k. 01.11.1761 Veteli.
4) Elisabet s. 10.10.1762 Veteli. k. 16.03.1763.
5) Valborg (katso taulu 587) s. 11.10.1762 Veteli. k. 21.08.1809 Kruunupyy.
6) Abraham (katso taulu 588) s. 15.08.1764 Veteli, Räyrinki. k. 06.12.1824 Veteli, Löija.
7) Caisa (katso taulu 589) s. 20.07.1779 Evijärvi. k. 17.10.1822.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 267 -

11. sukupolvi

Löija / Knippare, Matts Mattsson (taulusta 119. Isä: Strang / Löija, Matti Erkinpoika) s. 21.09.1728 Veteli, Räyrinki. k. 12.08.1790 Kvevlax, Lunelund. Måg på Knipare.

1. puoliso Knippare, Helena Eriksdotter, Röringe s. 21.08.1729 Kronoby, Knippare. k. 14.07.1807 Kvevlax (Koivulahti), Hjort. Vihitty: 29.10.1749 Kronoby.
Isä: Spangar, Erik Markusson, Knippare s. 08.03.1699 Vimpeli, Spangar. Vävy, Bonde måg på Knippare.
Äiti: Knippare, Anna Jakobsdotter, Spangar s. 24.07.1695 Kronoby.

Lapset:
1) Maria s. 26.08.1750 Kronoby, Knippare. Lisätietoja: Gårdst 1775 ???.
2) Anna Mattsdotter (katso taulu 590) s. 27.09.1751 Kronoby, Knippare. k. 08.06.1839 Närpes. Lisätietoja: Till Närpes 26.04.1818.
3) Helena s. 11.10.1753 Kronoby, Knippare. k. 14.05.1754 Kronoby, Knippare.
4) Matts s. 21.10.1755 Kronoby, Knippare. k. 27.09.1759 Kronoby, Knippare.
5) Jakob s. 25.06.1759 Kronoby, Knippare. k. 27.09.1759 Kronoby, Knippare.
6) Johan Mattsson (katso taulu 591) s. 07.08.1760 Kronoby, Knippare. k. 08.09.1847 Kvevlax, Hjort. Måg på Lunelund i Kvevlax.
7) Gustaf s. 26.10.1761 Kronoby, Knippare. k. 16.01.1762 Kronoby, Knippare.
8) Carin s. 27.03.1766 Kronoby, Knippare. k. 08.11.1767 Kronoby, Knippare.
9) Anders Mattsson (katso taulu 592) s. 05.05.1768 Kronoby, Knippare. k. 17.09.1854 Kronoby.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 268 -

11. sukupolvi

Löija, Liisa Matintytär, Alperi (taulusta 119. Isä: Strang / Löija, Matti Erkinpoika) s. 09.01.1732 Veteli. k. 31.05.1772 Veteli.

1. puoliso Alperi, Erkki Matinpoika s. 24.04.1724 Veteli. k. 28.04.1794 Veteli. Vihitty: 18.11.1784 Veteli.

Lapset:
1) Valpuri Erkintytär (katso taulu 593) s. 25.04.1759 Veteli. k. 10.05.1809 Veteli.
2) Heikki Erkinpoika (katso taulu 594) s. 12.12.1765 Veteli. k. 20.04.1816.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 269 -

11. sukupolvi

Strang / Kirsilä, Marketta Matintytär, Kärnä (taulusta 120. Isä: Strang / Kärnä, Matti Juhonpoika) s. 03.12.1712 Lappajärvi, Savonkylä, Kärnä. k. 27.06.1770 Lappajärvi, Savonkylä. Emäntä.

1. puoliso Söderkärnä, Antti Juhonpoika s. 27.11.1713 Lappajärvi, Söderkärnä. k. 24.03.1759 Lappajärvi. Talollinen. Vihitty: 29.09.1730 Lappajärvi.
Isä: Söder Kärnä, Juhani Juhaninpoika s. 09.04.1691 Sawobyy .
Äiti: Karvala, Riitta Juhanintytär, Söder Kärnä s. 1688 Sawobyy .

Lapset:
1) Juho Antinpoika (katso taulu 595) s. 28.06.1736 Lappajärvi, Kärnä. k. 11.06.1794. Talollinen.
2) Saara Antintytär (katso taulu 596) s. 18.10.1742 Lappajärvi. k. 19.12.1773 Vimpeli.
3) Hermanni Antinpoika (katso taulu 597) s. 03.04.1748 Lappajärvi, Kärnä.
4) Erkki Antinpoika (katso taulu 598) s. 15.05.1757 Lappajärvi. k. 06.02.1830 Lappajärvi, Ylitalo.

2. puoliso Hietoja / Söder-Kärnä, Matti Tuomaanpoika s. 07.06.1734 Lappajärvi, Hietoja / Lund. k. 22.10.1797 Lappajärvi, Rantakangas. Vihitty: 05.05.1771 Lappajärvi. Perhesuhteet: Avioliitto Susanna Heikintyttären kanssa oli lapseton. Kuolinsyy: Pistos.
Isä: Hietoja / Lund, Tuomas Simonpoika s. 01.01.1701 Lappajävi, Hietoja. Talollinen, Lundin isäntä 1724 - 1738.
Äiti: Försti / Förste / Soffring, Liisa Matintytär, Hietoja s. 12.10.1703 Lappajärvi, Purmojärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 270 -

11. sukupolvi

Kiilunen, Margareta Josephsdotter, Parkkinen (taulusta 121. Äiti: Strang / Girs, Liisa Juhontytär) s. 16.01.1718 Lappajärvi, Kiilunen. k. 02.01.1768 Esse, Neder Esse, Ena. Perhesuhteet: Margeta oli Johanin veljenpojan anoppi. Kuolinsyy: Hetsig feber, korkea kuume.

1. puoliso Parkkinen, Johan Pehrsson, Lassila s. 19.11.1728 Vimpeli. k. 06.11.1809 Esse, Ena. Talollinen, vävy Bäckbyn Lassila, myöhemmin väva Enassa. Kuolinsyy: Ålderdom, vanhuus.
Isä: Parkkinen, Pietari, Påvals s. 26.01.1691 Kalajoki. Renki .
Äiti: Spangar, Helga Antintytär, Parkkinen s. 23.04.1690 Vimpeli, Spangar.

Lapset:
1) Catarina s. 25.11.1763 Esse, Ena. k. 24.08.1764 Esse.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 271 -

11. sukupolvi

Strang / Västerspangar, Maria Juhontytär, Höök (taulusta 122. Isä: Strang, Juho Heikinpoika) s. 15.03.1718 Vimpeli. k. 18.04.1781 Lappajärvi. Emäntä.

1. puoliso Höök, Taavetti Matinpoika s. 16.03.1718 Lappajärvi. k. 16.04.1783 Lappajärvi, . Lukkari. Vihitty: 18.01.1736 Lappajärvi.
Tuli lukkariksi isänsä kuoltua 1741. Lukkarin tuli olla kirjantaitava ja hänen velvollisuuksiinsa kuului mm. virkapostin kuljettaminen. Myöhemmin lukkarilta vaadittiin ,,kirurgisia" tietoja ja rokottajan taitoja. Lukkari sai kultakin talonpojalta palkkaa 3 kappaa viljaa. Virkatalon paikalle syntyi viljelystä, jota nimitettin Mellangårdin eli Högbackan torpaksi. Taavetti haki tilaa itselleen ja maaherra suostui ja antoi vahvistuksen 12.7.1758. Seurakuntalaisten valitettua, kuningas kumosi maaherran päätöksen, mutta tuomitsi Taavetin saamaan kohtuullisen korvauksen tekemisestään. Taavetti oli Höökin Iukkareista neljäs.

Isä: Höri, Matti Erkinpoika, Höök s. 27.01.1683 Alajärvi, Kurejoki. Lukkari 1713 - 1741.
Äiti: Puumala, Leena Antintytär, Höri s. 1681 Alajärvi, Puumala.

Lapset:
1) Antti s. 06.11.1736 Lappajärvi, Savonkylä. k. 13.11.1736 Lappajärvi, Savonkylä.
2) Juho s. 06.11.1736 Lappajärvi, Savonkylä. k. 20.11.1736 Lappajärvi, Savonkylä.
3) Matti (katso taulu 599) s. 28.11.1738 Lappajärvi. k. 30.09.1808 Kuortane. Lukkari Kuortane.
4) Erkki (katso taulu 600) s. 10.05.1740 Lappajärvi, Savonkylä. k. 25.11.1802 Lappajärvi.
5) Jaakko s. 27.03.1743 Lappajärvi, Savonkylä. k. 08.09.1743 Lappajärvi, Savonkylä.
6) Anna s. 09.08.1744 Lappajärvi, Savonkylä. k. 18.01.1745 Lappajärvi, Savonkylä.
7) Riitta s. 10.12.1745 Lappajärvi. k. 02.09.1747 Lappajärvi.
8) Taavetti s. 11.07.1747 Lappajärvi. k. 15.08.1748 Lappajärvi.
9) Kristiina s. 03.02.1749 Lappajärvi. k. 29.09.1749 Lappajärvi.
10) Juho (katso taulu 601) s. 22.06.1750 Lappajärvi. Renki. Lisätietoja: Kauhavalle 1770.
11) Maria Taavetintytär (katso taulu 602) s. 12.12.1751 Lappajärvi. k. 18.04.1813 Lappajärvi, Nyyssölä. Emäntä.
12) Tuomas s. 24.01.1753 Lappajärvi. k. 24.01.1753 Lappajärvi.
13) Pekka s. 00.03.1754 Lappajärvi. k. 13.04.1755 Lappajärvi.
14) Riitta Kristiina s. 07.09.1755 Lappajärvi. k. Lappajärvi; kuollut lapsena.
15) Jaakko s. 11.03.1757 Lappajärvi. k. 17.06.1757 Lappajärvi.
16) Saara s. 03.11.1759 Lappajärvi. k. Lappajärvi. Kuollut lapsena.
17) Iisakki s. 16.02.1762 Lappajärvi. k. 18.09.1762 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 272 -

11. sukupolvi

Strang / Västerspangar, Anna Juhontytär, Kärnä (taulusta 122. Isä: Strang, Juho Heikinpoika) s. 29.07.1719 Vimpeli. k. 19.04.1773 Lappajärvi, Kärnä. Kuolinsyy: Punatauti.

1. puoliso Kärnä, Matti Hermanninpoika s. 07.08.1719 Lappajärvi, Savonkylä, Kärnä. k. 16.01.1773 Lappajärvi. Talollinen. Vihitty: 08.12.1739 Lappajärvi. Kuolinsyy: Halvaus.
Isä: Kärnä, Hermanni Taavetinpoika s. 07.05.1698 Lappajärvi. Talollinen.
Äiti: Stortarvonen, Valpuri, Kärnä s. 22.03.1694 Lappajärvi, Savonkylä, Tarvonen. Emäntä.

Lapset:
1) Juho s. 02.10.1745 Lappajärvi, Savonkylä, Kärnä. k. 29.04.1746 Lappajärvi, Savonkylä, Kärnä.
2) Saara s. 05.10.1747 Lappajärvi, Savonkylä, Kärnä. k. 17.05.1748 Lappajärvi, Savonkylä, Kärnä.
3) Juho s. 28.06.1749 Lappajärvi, Savonkylä, Kärnä. k. ennen 1751 Lappajärvi, Savonkylä, Kärnä.
4) Kirsti s. 28.01.1751 Lappajärvi, Savonkylä, Kärnä. k. 02.08.1751 Lappajärvi, Savonkylä, Kärnä.
5) Hermanni (katso taulu 603) s. 30.06.1752 Lappajärvi, Savonkylä, Kärnä. k. 02.03.1823 Lappajärvi.
6) Taavetti Matinpoika (katso taulu 604) s. 11.06.1755 Lappajärvi, Savonkylä, Kärnä. k. 25.07.1809 Lappajärvi.
7) Antti Matinpoika (katso taulu 605) s. 07.08.1756 Lappajärvi, Norrkärnä. k. 30.05.1832 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä haudattu 03.06.1832 Alajärvi. Talollinen. Kuolinsyy: Vanhuus.
8) Erkki s. 14.05.1757 Lappajärvi, Savonkylä, Kärnä. k. 10.04.1758 Lappajärvi.
9) Anna s. 17.04.1759 Lappajärvi, Savonkylä, Kärnä. k. 26.06.1759 Lappajärvi, Savonkylä, Kärnä.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 273 -

11. sukupolvi

Strang / Västerspangar, Saara Juhontytär, Hietoja (taulusta 122. Isä: Strang, Juho Heikinpoika) s. 03.07.1723 Vimpeli. k. 07.12.1805 Lappajärvi. Emäntä.

1. puoliso Hietoja / Lund, Juho Simonpoika, Sandbacka s. 1715 Lappajärvi. k. 21.04.1773 Lappajärvi. Talollinen. Vihitty: 08.01.1744 Lappajärvi.
Isä: Hietoja / Lund, Simo Tuomaanpoika s. 1677 Vimpeli. Talollinen, Lundin isäntänä 1697 - 1723.
Äiti: Koikkalainen, Marketta Eskontytär, Hietoja s. 04.02.1672 Vimpeli. Emäntä.

Lapset:
1) Matti s. 17.08.1745 Lappajärvi. k. 03.09.1745 Lappajärvi.
2) Maria Juhontytär (katso taulu 342) s. 17.10.1746 Lappajärvi, Itäkylä. k. 19.09.1815 Lappajärvi, Kärnä.
3) Juho s. 13.06.1748 Lappajärvi. k. 31.07.1748 Lappajärvi.
4) Anna s. 18.11.1749 Lappajärvi. k. 22.03.1772 Lappajärvi.
5) Liisa s. 14.07.1751 Lappajärvi. k. 20.02.1772 Lappajärvi.
6) Jooseppi (katso taulu 343) s. 19.02.1752 Lappajärvi. k. 17.11.1819 Lappajärvi.
7) Juho (katso taulu 344) s. 24.12.1754 Lappajärvi, Itäkylä. k. 20.10.1830 Lappajärvi, Itäkylä. Talollinen, seksmanni (kuudennusmies). Kuolinsyy: Vanhuus.
8) Jaakko s. 02.07.1757 Lappajärvi. k. 01.06.1758 Lappajärvi.
9) Saara s. 15.05.1759 Lappajärvi. k. 02.08.1759 Lappajärvi.
10) Matti s. 11.08.1761 Lappajärvi. k. 16.03.1772 Lappajärvi.
11) Saara s. 05.09.1763 Lappajärvi. k. 19.09.1763 Lappajärvi.
12) Saara Juhontytär (katso taulu 345) s. 19.02.1765 Lappajärvi. k. 1848 Lappajärvi.
13) Erkki s. 13.03.1767 Lappajärvi. k. 18.01.1772 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 274 -

11. sukupolvi

Strang / Västerspangar, Juho Juhonpoika (taulusta 122. Isä: Strang, Juho Heikinpoika) s. 03.04.1726 Vimpeli. k. 08.03.1746 Vimpeli.

1. puoliso Puumala, Marketta Juhontytär, Kolanen / Puumala s. 23.03.1725 Alajärvi, Puumala. k. 10.07.1793 Alajärvi, Puumala. Vihitty: 09.12.1744 Lappajärvi. Kuolinsyy: Halvaus.
Isä: Puumala, Juho Tuomaanpoika s. 20.06.1690 Alajärvi.
Äiti: Strang, Liisa Antintytär, Puumala s. 1684 Vimpeli.

Lapset:
1) Matti s. 31.01.1746 Vimpeli.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 275 -

11. sukupolvi

Strang / Västerspangar, Erkki Juhonpoika (taulusta 122. Isä: Strang, Juho Heikinpoika) s. 07.05.1732 Vimpeli, Strang. k. 05.11.1796 Vimpeli, Västerspangar. Talollinen. Kuolinsyy: Pistos.

1. puoliso Storgård, Marketta Juhontytär, Strang / Västerspangar s. 14.08.1730 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. k. 25.10.1806 Vimpeli, Västerspangar. Vihitty: 22.07.1750 Lappajärvi. Kuolinsyy: Kuoli äkillisesti.
Isä: Storgård, Johannes Pietarinpoika s. 17.01.1701 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. Talollinen.
Äiti: Söder-Ena, Valpuri Mikontytär, Storgård s. 17.04.1702 Evijärvi, Enaperä, Söder-Ena (SöderEna).

Lapset:
1) Antti s. 19.10.1751 Vimpeli, Västerspangar. k. 10.05.1752 Vimpeli, Västerspangar.
2) Juho s. 20.08.1754 Vimpeli, Västerspangar. k. 23.05.1807 Vimpeli, Västerspangar.
3) Liisa Erkintytär (katso taulu 606) s. 13.02.1758 Vimpeli, Västerspangar. k. 05.07.1833 Vimpeli, Visti. Emäntä.
4) Anna Erkintytär (katso taulu 607) s. 25.07.1760 Vimpeli, Västerspangar. k. 11.04.1824 Vimpeli, Österspangar.
5) Antti s. 24.03.1763 Vimpeli, Västerspangar. k. 10.02.1829 Vimpeli, Västerspangar. Talollinen poika. Perhesuhteet: Naimaton.
6) Erkki s. 22.02.1766 Vimpeli, Västerspangar. k. 11.05.1767 Vimpeli, Västerspangar.
7) Erkki Erkinpoika (katso taulu 608) s. 02.04.1768 Vimpeli, Vesterspangar. k. 12.12.1817 Vimpeli, Vesterspangar. Talollinen.
8) Heikki s. 13.04.1771 Vimpeli, Västerspangar. k. 01.05.1771 Vimpeli, Västerspangar.
9) Heikki s. 20.12.1772 Vimpeli, Västerspangar. k. 30.10.1790 Vimpeli, Västerspangar. Kuolinsyy: Kuoli paleltumisen seurauksena.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 276 -

11. sukupolvi

Sikkilä, Maria Juhantytär, Norrkiilunen (taulusta 123. Äiti: Strang, Anna Heikintytär) s. 23.03.1718 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. k. 13.04.1790 Lappajärvi, Kauhajärvi, Norrkiilunen. Kuolinsyy: Keuhkotauti.

1. puoliso Norrkiilunen, Kustaa Kustaanpoika s. 19.11.1718 Lappajärvi, Kauhajärvi. k. 06.12.1798 Lappajärvi, Kauhajärvi. Talollinen. Vihitty: 19.03.1744 Lappajärvi.
Isä: Kiilunen, Kustaa Tuomaanpoika s. 27.12.1686 Lappajärvi, Kauhajärvi. Uudisasukas.
Äiti: Beata Hansdotter s. n. 1681. Emäntä.

Lapset:
1) Matti (katso taulu 609) s. 09.08.1745 Lappajärvi. k. 11.09.1808 Lappajärvi.
2) Susanna s. 02.02.1747 Vimpeli, Kauhajärvi. k. 20.03.1749 Vimpeli, Kauhajärvi.
3) Jaakko Kustaanpoika (katso taulu 610) s. 17.07.1748 Lappajärvi, Norr-Kiilunen. k. 15.01.1794 Lappajärvi. Kuolinsyy: Turvotus.
4) Beata s. 01.01.1750 Lappajärvi, Kauhajärvi, Norrkiilunen.
5) Anna s. 21.08.1751 Lappajärvi, Kauhajärvi.
6) Erkki (katso taulu 611) s. 27.12.1752 Lappajärvi, Kauhajärvi. k. 22.01.1827 Lappajärvi. Lisätietoja: uudisasukas Huhtalassa.
7) Liisa Kustaantytär (katso taulu 612) s. 25.08.1754 Lappajärvi, Kauhajärvi. k. 21.11.1806 Lappajärvi, Lillfinnilä.
8) Abraham s. 1756 Lappajärvi, Kauhajärvi.
9) Saara Kustaantytär (katso taulu 613) s. 09.05.1757 Lappajärvi, Kauhajärvi.
10) Simo s. 21.09.1759 Lappajärvi, Kauhajärvi. k. 01.05.1760 Lappajärvi, Kauhajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 277 -

11. sukupolvi

Sikkilä, Erkki Juhonpoika (taulusta 123. Äiti: Strang, Anna Heikintytär) s. 12.05.1719 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. k. 16.12.1785 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. Talollinen.

1. puoliso Storhök, Maria Erkintytär, Koukkari s. 19.03.1717 Alajärvi, Kurejoki, Storhök. k. 30.03.1789 Alajärvi, Kurejoki. Emäntä. Vihitty: 21.12.1735 Lappajärvi. Kuolinsyy: Vanhuuden heikkous.
Isä: Höök, Erkki Matinpoika s. 05.04.1674 Alajärvi, Kurejoki, Höök. Talollinen, Storhökin isäntä 1699 - 1724.
Äiti: Nelimarkka, Maria Heikintytär, Storhök s. 23.06.1689 Alajärvi, Nelimarkka. Emäntä.

Lapset:
1) Maria s. 26.05.1737 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. k. 04.04.1738 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä.
2) Johannes s. 06.12.1738 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. k. 20.07.1739 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä.
3) Heikki Erkinpoika (katso taulu 614) s. 20.12.1741 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. k. 13.04.1808 Alajärvi, Kurejoki . Talollinen.
4) Maria Erkintytär (katso taulu 615) s. 25.07.1744 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. k. 22.06.1809 Evijärvi, Girs.
5) Margareta s. 24.06.1746 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. k. 24.04.1747 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä.
6) Erkki s. 10.02.1748 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. k. 10.07.1748 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä.
7) Jaakko Erkinpoika (katso taulu 616) s. 23.07.1749 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. k. 22.01.1816 Alajärvi. Talollinen. Kuolinsyy: Hengenahdistus.
8) Taavetti s. 24.03.1752 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. k. 29.08.1752 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä.
9) Liisa Erkintytär (katso taulu 617) s. 06.08.1753 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. k. 22.06.1829 Alajärvi, Pynttäri. Emäntä. Kuolinsyy: Rintatauti.
10) Saara s. 20.05.1756 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. k. 05.06.1756 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä.
11) Antti Erkinpoika (katso taulu 618) s. 03.01.1758 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. k. 28.01.1837 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. Torppari.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 278 -

11. sukupolvi

Sikkilä, Kristiina Juhantytär, Essevius (taulusta 123. Äiti: Strang, Anna Heikintytär) s. 11.03.1725 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. k. 11.03.1790 Lappajärvi, Kärnä. Emäntä.

1. puoliso Essevius, Abraham s. 11.05.1727 Lappajärvi, Savonkylä, Eskilstorp. k. 11.03.1803 Lappajärvi. Kiertokoulunopettaja. Vihitty: 04.06.1758 Lappajärvi.
Isä: Essevius, Martti Laurinpoika s. 29.10.1693 Lappajärvi, Savonkylä. Lautamies, kauppias, talollinen, nimismies Lappajärvellä.
Äiti: Kärnä / Kiörner, Eeva Taavetintytär, Essevius s. 25.03.1685 Lappajärvi, Savonkylä. Emäntä.

Lapset:
1) Eeva Abrahamintytär (katso taulu 619) s. 25.04.1759 Lappajärvi, Essevius, (Savonkylä). k. 19.02.1788 Lappajärvi, Koukkari. Emäntä. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
2) Juho (katso taulu 620) s. 12.02.1761 Lappajärvi, Savonkylä, Eskilstorp. k. 09.10.1808 Lappajärvi. Torppari.
3) Abraham Abrahaminpoika (katso taulu 621) s. 01.02.1764 Lappajärvi. k. 27.08.1840 Lappajärvi, Itäkylä. Uudisasukas, talollinen.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 279 -

11. sukupolvi

Sikkilä, Eeva Juhontytär, Höök (taulusta 123. Äiti: Strang, Anna Heikintytär) s. 29.12.1728 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. k. 19.11.1798 Alajärvi, Kurejoki, Turpela. Emäntä. Kuolinsyy: Rinnan pakotus.

1. puoliso Höök / Lassinketo, Martti Simonpoika s. 03.09.1704 Alajärvi, Kurejoki, Höök. k. 18.12.1772 Alajärvi, Kurejoki, Turpela. Talollinen. Kuolinsyy: Korkea kuume.
Maaherra antoi 31.07.1735 ja 20.09.1735 määräyksen J. Wikarille joka mittasi maat 1738 verollepanoa varten. Talo sai nimen Vähä-Pynttäri, joka oli 1/2 manttaalia, josta 1699 oli vähennetty 1/4 manttaalia. Maa oli kruununmaata, johon toimituksessa liitettiin Alajärven Jokikylässä oleva 1/4 manttaalin Lassinkedon kruunun autiotila yhdestä savusta heinämaaksi. Ennen varsinaista toimitusta oli jo 24.02.1735 kylän- ja lautamiesten läsnäollessa tutkittu ja todettu, ettei Vähä-Pynttärille kuulu muita tiluksia kuin mainittu Lassinketo, joka heinäntekoa varten oli taloon lisätty ja tuli Johan Ottosonin mukaan Lappajärven yleisverotuksessa kuulua siihen, kuten imisionnikirja 14.11.1608 osoittaa. Tosin eräs torppari Mårten Simonson (Kärnä) Alajärven Jokikylästä oli tarjoutunut viljelemään mainittua Lassinkedon autiotilaa vapaavuosia vastaan eri savuna, mutta kun Vähä-Pynttärin asukas oli maaherralle tarjoutunut maanmittauksen ja verollepanon jälkeen lunastamaan Vähä-Pynttärin ja Lassinkedon perintötilaksi, otettiin toimituksessa Lassinkedonkin tilukset mukaan.Toimituksen mukaan Lassinkedon pellot olivat savimaita ja kesantona puolet vuotta. Kasvua heikensi ja vahingoitti kylmyys, joka nousi ympärillä olevilta soilta. Peltojen arveltiin tuottavan keskimäärin 3 ja huonoimpina vuosina 2 tynnyriä tynnyrinalalta. Tilalla oli keskinkertaiset laitumet ja koivuista metsää, mutta tuohta tuskin omiksi tarpeiksi. Polttopuut ja aidassylykset se sai yhdessä talon kanssa. Rakennuspuut olivat peninkulman päässä. Tervanpolttoa se voi harjoittaa 3-5 tynnyriä 1/4 manttaalia kohti. Torpan peltomaasta sen, joka oli muokattu, otti torppari. Lisäksi hänelle kuului niityistä 4 23/27 parman nautintaoikeus. Tähän eivät Matin käräjänkäynnit vielä loppuneet, sillä talon ja torpan välisistä nautinta-alueista syntyi erimielisyyttä. Matti antoi hastaa Mårten Lassinkedon oikeuteen. Asia oli esillä Pietarsaaren käräjillä 12.10.1741. Tyypillisenä ajan käräjäaiheena lienee asiallista ottaa käännös käräjäpöytäkirjasta tähän: "Matti valittaa, että Mårten Lassinketo aivan vastoin jalosukuisen herra Kreivin ja Maaherran oikeudenmukaista päätöstä 10.11.1740, niiltä niityiltä, jotka vastaajan uudistilasta on määrätty Vähä-Pynttärin kruununtilalle, on tänä kesänä kaatanut 3 häkillistä heinää ja vienyt myös pois ne, jotka kantaja on itse kaatanut, pyytää Matti, että Mårten tuomittaisiin sellaisesta laittomasta menettelystä lailliseen rangaistukseen ja määrättäisiin palauttamaan nämä heinät. Mårten Lassinketo väitti, että hän oli korjannut nämä niiltä niityiltä, jotka jalosukuinen herra Kreivi ja Maaherra oli Vähä-Pynttärin tilasta määrännyt hänen uudistilalleen. Myös syynä siihen, että sellaista tapahtui, sanoi hän olevan suuren epäilynsä, että Matti oli jaossa salannut joitakin niittyjä, jotka hän oli ehdottanut tälle uudistilalle. Kantaja sanoi, että ne niityt, joitten vastaaja tarkoittaa olevan salattuja, eivät kuulu Vähä-Pynttärin taloon, vaan Storpynttärin perintötaloon, joka merkittiin. Koska jalosukuinen herra Kreivi ja Maaherra Gustaf Golitz päätöksellään 10.11. on oikeudenmukaiseksi nähnyt liittää Vähä-Pynttärin kruununtilaan Lassinkedon niityt ja koska Mårten Lassinketo myöntää tänä kesänä korjanneensa niiltä 3 häkillistä heinää sekä vienyt ne pois, jotka kantaja on kaatanut, niin sakotetaan Mårten Lassinketoa sen kiellon nojalla, jonka jalosukuinen herra Kreivi ja Maaherra tässä kysymyksessä olevassa päätöksessä on antanut, tahallisesta teosta 10 taalarilla hopearahaa ja tuomitaan lisäksi paluttamaan heinät kantajalle ja jos ei kykene maksamaan sakkoja, niin istumaan 4 päivää vedellä ja leivällä! - Lähde: L. Rantala: Vähä-Pynttärin eli Paavolan talon historia.

Isä: Höök, Simo Juhonpoika s. 1660 Alajärvi, Kurejoki, Höök. Talollinen.
Äiti: Sissala, Maria Tuomaantytär, Höök s. 1658 Alajärvi, Kurejoki. Emäntä.

Lapset:
1) Tuomas Martinpoika (katso taulu 622) s. 15.12.1758 Alajärvi, Kurejoki, Turpela. k. 15.05.1837 Alajärvi, Kurejoki, Juutlaukkonen.
2) Erkki Martinpoika (katso taulu 623) s. 22.03.1761 Alajärvi, Kurejoki, Turpela. k. 15.04.1809 Alajärvi, Kurejoki, Anttisaari. Itsellinen. Kuolinsyy: Kuume.
3) Martti s. 16.01.1763 Alajärvi, Kurejoki, Turpela. k. 09.06.1764 Alajärvi, Kurejoki, Turpela.
4) Simo s. 14.10.1764 Alajärvi, Kurejoki, Turpela. k. 24.07.1770 Alajärvi. Kuolinsyy: Isorokko.
5) Saara Martintytär (katso taulu 624) s. 17.05.1767 Alajärvi, Kurejoki, Turpela.

2. puoliso Norrkärnä, Abraham s. 03.01.1731 Lappajärvi, Norrkärnä. k. 27.04.1809 Alajärvi, Kurejoki, Turpela. Vihitty: 02.02.1777 Alajärvi. Kuolinsyy: Vanhuus.
Isä: Kärnä, Hermanni Taavetinpoika s. 07.05.1698 Lappajärvi. Talollinen.
Äiti: Stortarvonen, Valpuri, Kärnä s. 22.03.1694 Lappajärvi, Savonkylä, Tarvonen. Emäntä.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 280 -

11. sukupolvi

Sikkilä, Liisa Juhontytär, Sissala (taulusta 123. Äiti: Strang, Anna Heikintytär) s. 20.03.1734 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. k. Alajärvi, Kurejoki, Sissala. Perhesuhteet: On näkyvissä leskenä vielä 1802 alkavissa rippikirjoissa.

1. puoliso Sissala, Matti Matinpoika s. 21.03.1742 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 08.05.1787 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. Talollinen. Vihitty: 01.11.1761 Alajärvi. Kuolinsyy: Pistos.
Isä: Kolanen / Sissala, Matti Heikinpoika s. 03.09.1713 Alajärvi, Möksy, Kolanen. Vävy, isäntä.
Äiti: Sissala, Liisa Antintytär, Kolanen / Sissala s. 13.09.1724 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. Emäntä.

Lapset:
1) Heikki Matinpoika (katso taulu 625) s. 1764 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 06.03.1800 Alajärvi, Kurejoki.
2) Reetta Matintytär (katso taulu 626) s. 16.01.1765 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 19.12.1795 Alajärvi, Menkijärvi, Mikkola.
3) Maria Matintytär (katso taulu 627) s. 11.09.1766 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 27.08.1808 Alajärvi.
4) Simo Matinpoika (katso taulu 628) s. 18.10.1768 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 05.04.1827 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. Talollinen. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
5) Olavi s. 22.03.1770 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 11.10.1770 Alajärvi, Kurejoki, Sissala.
6) Matti s. 31.05.1775 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 26.07.1775 Alajärvi, Kurejoki, Sissala.
7) Erkki Matinpoika (katso taulu 629) s. 23.07.1777 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 10.08.1819 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. Talollinen. Perhesuhteet: Erkki muuttaa vävyksi ja isännöi yhtä kolmesta Sissalan talosta.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 281 -

11. sukupolvi

Nygård, Antti Antinpoika (taulusta 124. Isä: Strang / Nygård, Antti Heikinpoika) s. 23.11.1739 Vimpeli. k. 24.08.1803 Vimpeli. Talollinen.

1. puoliso Söder-Kärnä / Kärnä, Saara Antintytär, Nygård s. 18.10.1742 Lappajärvi. k. 19.12.1773 Vimpeli. Vihitty: 14.12.1759 Lappajärvi.
Isä: Söderkärnä, Antti Juhonpoika s. 27.11.1713 Lappajärvi, Söderkärnä. Talollinen.
Äiti: Strang / Kirsilä, Marketta Matintytär, Kärnä s. 03.12.1712 Lappajärvi, Savonkylä, Kärnä. Emäntä.

Lapset:
1) Marketta s. 15.05.1761 Vimpeli. k. 12.05.1784 Vimpeli. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
2) Maria Antintytär (katso taulu 630) s. 27.04.1763 Vimpeli, Nygård. k. 01.05.1784 Vimpeli, Lillstrang. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
3) Antti s. 03.12.1764 Vimpeli. k. 03.10.1765 Vimpeli.
4) Saara s. 23.11.1766 Vimpeli. k. 14.12.1766 Vimpeli.
5) Liisa Antintytär (katso taulu 631) s. 30.05.1768 Vimpeli. k. 29.05.1791 Vimpeli. Emäntä.
6) Liisa Antintytär s. 30.05.1768 Vimpeli. k. 29.05.1791 Vimpeli. Emäntä.
7) Saara s. 03.07.1772 Vimpeli. k. 01.10.1772 Vimpeli.

2. puoliso Söder-Kniivilä, Beata Jaakontytär, StorKivi s. 13.01.1736 Evijärvi . k. 07.06.1809 Vimpeli .
Isä: Kiilunen, Jaakko Tuomaanpoika, Söder-Kniivilä s. 25.07.1691 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen.
Äiti: Söder-Kniivilä, Marketta Antintytär, Kiilunen s. 19.05.1696 Evijärvi, Kniivilä.
Lapset:
1) Kaarina Antintytär (katso taulu 632) s. 25.12.1775 Vimpeli. k. 12.10.1859 Vimpeli. Emäntä.
2) Riitta s. 17.04.1777 Vimpeli. k. 17.04.1777 Vimpeli.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 282 -

11. sukupolvi

Nygård / Lillstrang, Maria Antintytär, Österspangar (taulusta 124. Isä: Strang / Nygård, Antti Heikinpoika) s. 02.03.1745 Vimpeli. k. 21.01.1821 Vimpeli. Emäntä.

1. puoliso Österspangar, Erkki Jaakonpoika, Lillstrang s. 18.03.1738 Vimpeli. k. 18.09.1819 Vimpeli. Talollinen. Vihitty: 01.11.1767 Lappajärvi.
Isä: Spangar, Jaakko Antinpoika, Österspangar s. 14.06.1693 Vimpeli . Talollinen.
Äiti: Koikkalainen, Liisa Erkintytär, Spangar / Österspangar s. 31.08.1706 Vimpeli .

Lapset:
1) Juho (katso taulu 633) s. 23.12.1768 Vimpeli, Lillstrang. k. 23.10.1846 Vimpeli. Perhesuhteet: Lapseton.
2) Erkki s. 21.06.1771 Vimpeli, Lillstrang. k. 01.02.1772 Vimpeli, Lillstrang.
3) Liisa Erkintytär (katso taulu 634) s. 12.01.1774 Vimpeli, Lillstrang. k. 09.12.1849 Lappajärvi, Savonkylä, Ahola.
4) Antti Erkinpoika (katso taulu 635) s. 28.11.1776 Vimpeli, Lillstrang. k. 03.04.1808 Vimpeli. Talollinen.
5) Matti Erkinpoika (katso taulu 636) s. 08.11.1785 Vimpeli, Lillstrang. k. 08.03.1844 Vimpeli. Lukkari.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 283 -

11. sukupolvi

Strang / Västerspangar, Saara Erkintytär, Snarakoski (taulusta 125. Isä: Strang / Västerspangar, Erkki Heikinpoika) s. 12.03.1745 Vimpeli, Västerspangar. k. 26.02.1788 Vimpeli.

1. puoliso Storstrang, Erkki Hannunpoika, Västerspangar s. 15.01.1740 Vimpeli. k. 02.02.1773 Vimpeli. Talollinen. Vihitty: 18.10.1761 Lappajärvi.
Isä: Storstrang, Hannu Erkinpoika s. 26.07.1718 Vimpeli. Talollinen.
Äiti: Särkijärvi, Maria Antintytär, Storstrang s. 1714 Evijärvi, Särkijärvi. Emäntä.

Lapset:
1) Matti s. 13.08.1762 Vimpeli. k. 01.10.1763 Vimpeli.
2) Maria Erkintytär (katso taulu 637) s. 21.12.1765 Vimpeli. k. 01.04.1797 Vimpeli.
3) Erkki s. 01.05.1770 Vimpeli. k. 21.03.1781 Vimpeli.

2. puoliso Västerspangar, Markus Matinpoika s. 11.04.1751 Vimpeli. k. 27.04.1806 Vimpeli, Västerspangar. Vihitty: 21.03.1774 Lappajärvi. Kuolinsyy: Kuoli Vimpelin kirkkoa rakennettaessa, kun hirsi putosi hänen päälleen.
Vimpelin kirkon rakennusvaiheessa katkesi köysi seinähirsiä ylösnostettaessa. Raskas kurkihirsi putosi Markus Västerspangarin päähän. Kuoli välittömästi. Ns. "lukkarin pöntön" päällä on tapahtuman takia risti.

Isä: Hänninen, Matti Juhonpoika, Snarakoski s. 04.03.1705 Alajärvi. Talollinen.
Äiti: Spangar / Österspangar ?, Beata Juhontytär, Hänninen s. 13.03.1712 Vimpeli. Emäntä.

Lapset:
1) Matti (katso taulu 638) s. 10.12.1774 Vimpeli. k. 30.12.1821 Vimpeli.
2) Liisa Markuksentytär (katso taulu 639) s. 15.11.1777 Vimpeli. k. 21.06.1807 Alajärvi, Iiruu. Emäntä. Kuolinsyy: Lapsivuode.
3) Saara Markuksentytär (katso taulu 640) s. 09.06.1781 Vimpeli. k. 24.01.1828 Alajärvi, Möksy, Iiro.
4) Markus Markuksenpoika (katso taulu 641) s. 12.11.1786 Vimpeli. k. 21.03.1856 Vimpeli. Isäntä.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 284 -

11. sukupolvi

Strang / Västerspangar, Anna Erkintytär, Visti (taulusta 125. Isä: Strang / Västerspangar, Erkki Heikinpoika) s. 26.09.1747 Vimpeli, Västerspangar. k. 27.09.1773 Vimpeli, Västerspangar. Emäntä. Kuolinsyy: Keuhkotauti.

1. puoliso Visti, Erkki Pietarinpoika, Västerspangar s. 21.05.1744 Vimpeli. k. 24.11.1807 Vimpeli. Vävy. Vihitty: 01.11.1767 Vimpeli. Kuolinsyy: Mätäkuume.
Isä: Spangar, Pietari Markuksenpoika, Tikkanen s. 10.05.1716 Vimpeli, Spangar. Talollinen; lautamies.
Äiti: Särkijärvi, Marketta Antintytär, Spangar s. 15.04.1719 Evijärvi, Särkijärvi. Emäntä.

Lapset:
1) Matti s. 27.08.1769 Vimpeli, Västerspangar. k. 02.10.1788 Vimpeli.
2) Maria s. 26.01.1773 Vimpeli, Västerspangar. k. 18.06.1773 Vimpeli.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 285 -

11. sukupolvi

Strang / Västerspangar, Maria Erkintytär, Puumala (taulusta 125. Isä: Strang / Västerspangar, Erkki Heikinpoika) s. 25.04.1749 Vimpeli, Västerspangar. k. 17.05.1792 Alajärvi, Puumala. Kuolinsyy: Verenvuoto.

1. puoliso Puumala, Juho Heikinpoika s. 27.04.1749 Alajärvi, Puumala. k. 07.02.1836 Alajärvi, Puumala. Talollinen. Vihitty: 15.10.1769 Vimpeli. Kuolinsyy: Vanhuus.
Isä: Kolanen / Puumala, Heikki Heikinpoika s. 01.03.1722 Alajärvi, Möksy, Kolanen. Talollinen, vävy.
Äiti: Puumala, Marketta Juhontytär, Kolanen / Puumala s. 23.03.1725 Alajärvi, Puumala.

Lapset:
1) Kreetta Juhontytär (katso taulu 642) s. 18.08.1771 Alajärvi, Puumala. k. 25.03.1833 Alajärvi, Kurejoki, Anttisaari. Emäntä. Kuolinsyy: Pistos.
2) Heikki s. 02.03.1773 Alajärvi, Puumala. k. 19.06.1774 Alajärvi, Puumala.
3) Maria s. 09.04.1775 Alajärvi, Puumala. k. 02.01.1794 Alajärvi, Puumala.
4) Susanna Juhontytär (katso taulu 643) s. 26.01.1778 Alajärvi. k. 20.02.1847 Alajärvi, Kurejoki, Höri.
5) Heikki (katso taulu 644) s. 19.01.1781 Alajärvi, Puumala. k. 21.03.1851 Alajärvi, Puumala. Talollinen, seksmanni.
6) Juho s. 24.05.1782 Alajärvi, Puumala. k. 20.08.1783 Alajärvi, Puumala.
7) Juho s. 18.06.1785 Alajärvi, Puumala. k. Alajärvi, Puumala.
8) Erkki s. 29.01.1787 Alajärvi, Puumala. k. 29.07.1787 Alajärvi, Puumala.
9) Liisa s. 08.07.1788 Alajärvi, Puumala. k. 11.11.1809 Alajärvi, Puumala.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 286 -

11. sukupolvi

Strang, Marketta Erkintytär, Västerspangar (taulusta 125. Isä: Strang / Västerspangar, Erkki Heikinpoika) s. 08.06.1752 Vimpeli, Västerspangar. k. 25.04.1807 Lappajärvi, Ollila. Emäntä.

1. puoliso Ollila, Matti s. 22.05.1751 Lappajärvi, Ollila. k. 18.11.1821 Lappajärvi. Isäntä. Vihitty: 01.11.1771 Lappajärvi.
Isä: Ollila, Matti Jaakonpoika s. 23.09.1711 Lappajärvi, Savonkylä, Ollila. Talollinen.
Äiti: Spangar, Marketta Juhontytär, Ollila s. 13.03.1712 Vimpeli. Emäntä.

Lapset:
1) Maria s. 22.05.1773 Lappajärvi, Ollila. k. 29.05.1773 Lappajärvi, Ollila.
2) Liisa s. 20.05.1774 Lappajärvi, Ollila. k. 03.06.1774 Lappajärvi, Ollila.
3) Maria s. 08.06.1775 Lappajärvi, Ollila. k. 01.08.1776 Lappajärvi, Ollila.
4) Antti s. 01.11.1776 Lappajärvi, Ollila. k. 04.11.1776 Lappajärvi, Ollila.
5) Liisa s. 27.12.1777 Lappajärvi, Ollila. k. 13.04.1781 Lappajärvi, Ollila.
6) Maria Matintytär (katso taulu 645) s. 20.10.1780 Lappajärvi, Ollila. k. 13.03.1831 Lappajärvi, Ollila.
7) Marketta s. 21.05.1784 Lappajärvi, Ollila. k. 07.00.1785 Lappajärvi, Ollila.
8) Liisa Matintytär (katso taulu 646) s. 23.11.1785 Lappajärvi, Ollila. k. 19.11.1832 Lappajärvi.
9) Matti s. 16.01.1787 Lappajärvi, Ollila. k. 09.06.1818 Lappajärvi.
10) Saara s. 01.06.1790 Lappajärvi, Ollila. k. 15.03.1792 Lappajärvi, Ollila.
11) Reetta s. 22.04.1794 Lappajärvi, Ollila. k. 20.07.1794 Lappajärvi, Ollila.
12) Saara s. 20.05.1796 Lappajärvi, Ollila. k. 25.12.1803 Lappajärvi, Ollila.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 287 -

11. sukupolvi

Strang, Liisa Erkintytär, Västerspangar (taulusta 125. Isä: Strang / Västerspangar, Erkki Heikinpoika) s. 19.09.1758 Vimpeli, Västerspangar. k. 18.03.1821 Lappajärvi.

1. puoliso Pietilä, Jaakko s. 23.12.1765 Lappajärvi. k. 10.02.1834 Lappajärvi, Tapola. Torppari. Vihitty: 22.10.1792 Lappajärvi.
Isä: Kärnä / Pietilä, Juho Antinpoika s. 02.11.1729 Lappajärvi, Savonkylä, Kärnä. Talollinen.
Äiti: Timonen, Brita Paavontytär, Kärnä / Pietilä s. 07.08.1730 Lappajärvi, Savonkylä, Timonen.

Lapset:
1) Erkki s. 24.05.1793 Lappajärvi, Pietilän torppa. k. 19.06.1793 Lappajärvi, Pietilän torppa.
2) Matti Jaakonpoika (katso taulu 647) s. 12.09.1794 Lappajärvi, Pietilän torppa. k. 01.06.1863 Lappajärvi, Tapola. Itsellinen.
3) Jaakko s. 03.03.1798 Lappajärvi, Pietilän torppa. k. 27.08.1798 Lappajärvi, Pietilän torppa.
4) Maria s. 23.08.1799 Lappajärvi, Pietilän torppa. k. 19.09.1799 Lappajärvi, Pietilän torppa.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 288 -

11. sukupolvi

Kniivilä, Beata Matintytär, Sironen (taulusta 126. Äiti: Spangar, Maria Juhontytär) s. 10.09.1712 Evijärvi. k. 28.02.1792 Evijärvi, Sironen.

1. puoliso Kniivilä, Klemetti s. n. 1708 Evijärvi. k. 26.06.1733 Evijärvi. Vihitty: 22.11.1730 Evijärvi.

Lapset:
1) Maria s. 10.01.1733 Evijärvi. k. 03.02.1733 Evijärvi.

2. puoliso Sironen, Esa Esanpoika s. 17.03.1703 Evijärvi, Haapajärvi, Sironen. k. 02.06.1773 Evijärvi. Vihitty: 19.10.1735 Lappajärvi.
Isä: Viinikainen, Esa, Sironen s. 1658 Keuruu.
Äiti: Sääksjärvi, Marketta Ollintytär, Viinikainen s. 1666 Vimpeli, Sääksjärvi.
Lapset:
1) Antti Esanpoika (katso taulu 648) s. 04.11.1736 Evijärvi, Haapajärvi. k. 13.08.1789 Evijärvi.
2) Maria s. 30.12.1740 Evijärvi, Haapajärvi. k. 16.04.1741 Evijärvi.
3) Esa Esanpoika (katso taulu 649) s. 01.11.1743 Evijärvi. k. 21.12.1813 Evijärvi.
4) Simo s. 16.10.1745 Evijärvi, Haapajärvi. k. 31.10.1745 Evijärvi, Haapajärvi.
5) Matti s. 04.12.1747 Evijärvi, Haapajärvi. k. 03.02.1748 Evijärvi, Haapajärvi.
6) Matti s. 04.01.1749 Evijärvi, Haapajärvi. k. 26.04.1749 Evijärvi, Haapajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 289 -

11. sukupolvi

Kniivilä / Söderkniivilä, Valpuri Matintytär, Strang / Lassila (taulusta 126. Äiti: Spangar, Maria Juhontytär) s. 20.04.1717 Söderkniivilä, Evijärvi. k. 1793 Klemettilä, Lapua. Lisätietoja: Valpuri muutti perheineen Evijärveltä Lapualle 1762.

Muutti Lapualle 1768.

1. puoliso Strang / Lassila, Erkki s. 01.02.1727 Vimpeli, Strang. k. 24.10.1798 Klemettilä, Lapua. Vihitty: 07.04.1745 Lappajärvi. Lisätietoja: Muutti Lapualle 1768.
Isä: Kammarbacka / Lassila, Matti Matinpoika s. 09.12.1696 Evijärv, Åby.
Äiti: Storstrang, Valpuri Erkintytär, Strang s. 01.05.1704 Vimpeli. Emäntä.

Lapset:
1) Liisa (katso taulu 650) s. 22.10.1745 Evijärvi, Lassila. k. 20.10.1808 Alahärmä, Näsi.
2) Jaakko s. 09.07.1747 Evijärvi, Lassila.
3) Juho s. 25.12.1748 Evijärvi, Lassila. k. 08.07.1749 Evijärvi, Lassila.
4) Erkki, Erkinpoika (katso taulu 651) s. 25.03.1750 Evijärvi, Åby, Lassila. k. 18.12.1813 Lapua, Keisala.
5) Matti s. 09.10.1751 Evijärvi, Åby, Lassila.
6) Maria s. 14.02.1753 Evijärvi, Åby, Lassila. k. 21.09.1754 Evijärvi, Åby, Lassila.
7) Juho, Erkinpoika (katso taulu 652) s. 26.03.1754 Evijärvi, Åby, Lassila. k. 21.03.1809 Ylistaro, Topparla, Hölsö.
8) Maria Erkintytär (katso taulu 653) s. 04.03.1756 Evijärvi. k. 14.01.1794 Evijärvi, Norrena.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 290 -

11. sukupolvi

Norrkniivilä, Juho Matinpoika (taulusta 126. Äiti: Spangar, Maria Juhontytär) s. 08.04.1728 Evijärvi. k. 07.08.1790 Evijärvi. Talollinen.

1. puoliso Kammarbacka / Lassila, Susanna Matintytär, Norrkniivilä s. 24.05.1725 Evijärvi, Åby,. k. 22.12.1771 Evijärvi, Norrkniivilä. Emäntä. Vihitty: 30.11.1745 Lappajärvi.
Isä: Kammarbacka / Lassila, Matti Matinpoika s. 09.12.1696 Evijärv, Åby.
Äiti: Storstrang, Valpuri Erkintytär, Strang s. 01.05.1704 Vimpeli. Emäntä.

Lapset:
1) Matti Juhonpoika (katso taulu 654) s. 16.06.1747 Evijärvi. k. n. 1823 Evijärvi.
2) Lauri (katso taulu 655) s. 03.08.1748 Evijärvi, Kirkonkylä. k. 27.08.1808 Evijärvi. Kuolinsyy: Punakuume, punatauti.
3) Juho s. 15.01.1750 Evijärvi, Kirkonkylä. Lisätietoja: Lapualle 1777.
4) Saara Juhontytär (katso taulu 656) s. 01.05.1751 Evijärvi, Kirkonkylä. Perhesuhteet: Ei lapsia.
5) Maria Juhontytär (katso taulu 657) s. 05.07.1752 Evijärvi, Kirkonkylä. k. 13.10.1791 Svedjebacka haudattu 28.05.1792. Kuolinsyy: Murhattu ja heitetty lampeen.
6) Erkki Juhonpoika (katso taulu 658) s. 29.03.1754 Evijärvi, Kirkonkylä. k. 03.12.1829 Evijärvi.
7) Liisa Juhontytär (katso taulu 659) s. 23.11.1755 Evijärvi. k. 22.08.1821 Evijärvi.
8) Jaakko (katso taulu 660) s. 31.03.1757 Evijärvi, Kirkonkylä. k. 24.05.1835 Evijärvi. Seksmanni.
9) Valpuri Juhontytär (katso taulu 661) s. 10.03.1760 Evijärvi, Kirkonkylä. k. 24.02.1834 Alajärvi, Höykinpuro. Emäntä. Lisätietoja: Alajärvelle 1821.
10) Susanna Juhontytär (katso taulu 662) s. 06.12.1767 Evijärvi, Kirkonkylä. k. 27.06.1850 Alajärvi, Möksy, Hongisto. Lisätietoja: Alajärvelle 1813.

2. puoliso Selkäkurvi, Maria Laurintytär, Norrkniivilä s. 26.12.1739 Evijärvi. k. 17.01.1779 Evijärvi.
Isä: Selkäkurvi, Lauri Matinpoika s. 18.06.1711 Evijärvi.
Äiti: Lukkarila, Susanna Erkintytär, Selkäkurvi s. 16.02.1713 Lappajärvi.
Lapset:
1) Abraham Juhonpoika (katso taulu 663) s. 21.07.1780 Evijärvi, Kirkonkylä. k. 01.08.1839 Lappajärvi.
2) Antti s. 09.06.1782 Evijärvi, Kirkonkylä.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 291 -

11. sukupolvi

Norrkniivilä, Maria Matintyttär, Lassila (taulusta 126. Äiti: Spangar, Maria Juhontytär) s. 04.07.1730 Evijärvi. k. 27.01.1796 Evijärvi, Lassila.

1. puoliso Lassila, Erkki Laurinpoika, Lill-Lassila / Nnäfverö s. 07.03.1727 Evijärvi, Lassila. k. 26.08.1805 Evijärvi. Talollinen. Vihitty: 09.12.1753 Evijärvi.
Isä: Lassila, Lauri Antinpoika s. 1678 Evijärvi, Lassila. Talollinen.
Äiti: Lassila, Marketta Tuomaantytär s. 1689 Evijärvi.

Lapset:
1) Antti Erkinpoika (katso taulu 664) s. 15.10.1754 Evijärvi, Haapajärvi, Lill-Lassila. k. 01.01.1809 Evijärvi. Talollinen. Lisätietoja: Muuttivat Evijärven Jospetnäsin asukkaiksi n. 1795.
2) Martti Erkinpoika (katso taulu 665) s. 23.01.1756 Evijärvi, Lassila. k. 19.03.1808 Evijärvi.
3) Erkki (katso taulu 666) s. 20.08.1758 Evijärvi, Lassila. k. 08.07.1809 Evijärvi, Jospetnäs.
4) Jaakko s. 19.04.1760 Evijärvi, Lassila. k. 25.07.1766 Evijärvi, Lassila.
5) Mikko (katso taulu 667) s. 12.09.1763 Evijärvi, Lassila. k. 07.07.1790 Evijärvi.
6) Liisa s. 11.06.1769 Evijärvi, Lassila.
7) Maria Erkintytär (katso taulu 668) s. 21.10.1772 Evijärvi, Lassila. k. 09.12.1841 Evijärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 292 -

11. sukupolvi

Norrkniivilä, Liisa, Nygård (taulusta 126. Äiti: Spangar, Maria Juhontytär) s. 27.06.1731 Evijärvi. k. 20.06.1734 Evijärvi.

1. puoliso Nygård, Hannu Antinpoika Vihitty: 29.04.1759 Ähtävä.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 293 -

11. sukupolvi

Väisänen, Maria Olavintytär, Joutsen (taulusta 127. Äiti: Spangar, Liisa Juhontytär) s. 16.03.1733 Vimpeli. k. 11.04.1806 Evijärvi, kirkonkylä.

1. puoliso Joutsen, Erkki s. 12.04.1734 Evijärvi, Enaperä. k. 03.12.1794 Evijärvi, Joutsen. Talollinen. Vihitty: 24.11.1752 Lappajärvi. Kuolinsyy: Rintasairaus.
Isä: Kurvi / Joutsen, Gabriel Jaakonpoika s. 14.12.1712 Evijärvi, Enaperä.
Äiti: Joutsen, Marketta Juhontytär s. 22.05.1705 Evijärvi, Enaperä.

Lapset:
1) Liisa Erkintytär (katso taulu 669) s. 14.09.1753 Evijärvi, Enaperä. Lisätietoja: Muutti Laukaaseen 1811.
2) Juho Erkinpoika (katso taulu 670) s. 29.01.1755 Evijärvi, Enaperä. k. 01.02.1818 Evijärvi.
3) Maria Erkintytär (katso taulu 671) s. 27.12.1756 Evijärvi, Enaperä, Joutsen.
4) Marketta Erkintytär (katso taulu 672) s. 27.05.1759 Evijärvi, Enaperä, Joutsen. k. 20.03.1791 Lappajärvi, Harju. Kuolinsyy: Lapsivuode.
5) Saara Erkintytär (katso taulu 673) s. 08.07.1761 Evijärvi, Enaperä. k. 03.04.1834 Evijärvi, Peltoniemi.
6) Erkki Erkinpoika (katso taulu 674) s. 29.05.1763 Evijärvi, Enaperä, Joutsen. k. 26.05.1814 Evijärvi.
7) Susanna Erkintytär (katso taulu 675) s. 17.04.1766 Evijärvi, Enaperä. k. 28.08.1808 Evijärvi, Enaperä.
8) Kaisa Erkintytär (katso taulu 676) s. 17.08.1768 Evijärvi, Enaperä. Lisätietoja: Muuttanut Alahärmään 1817-1818.
9) Lauri Erkinpoika (katso taulu 677) s. 24.05.1771 Evijärvi, Enaperä. k. 11.11.1805 Evijärvi, Joutsen. Lisätietoja: Lauri oli vihittäessä Timonkoskessa renkinä. Kuolinsyy: Koliikki.
10) Riitta Erkintytär (katso taulu 678) s. 24.09.1773 Evijärvi, Enaperä.

2. puoliso Tuomas s. 1721 Evijärvi. k. 09.11.1808 Evijärvi, Joutsen. Perhesuhteet: Kuollessaan rutiköyhä ja haudattu sentakia ilmaiseksi. Kuolinsyy: Vanhuudenheikkous.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 294 -

11. sukupolvi

Väisänen / Klemettilä, Pietari (taulusta 127. Äiti: Spangar, Liisa Juhontytär) s. 30.01.1739 Vimpeli. k. 14.09.1808 Lapua. Renkinä Sandbackassa 1752 - 59, muurarimestari, torppari.

1. puoliso Marketta, Väisänen / Klemettilä s. 1736. k. 12.09.1808 Lapua. Vihitty: 26.05.1760 Lappajärvi.

Lapset:
1) Matti (katso taulu 679) s. 17.02.1761 Lappajärvi. k. 20.07.1815 Lapua.
2) Jaakko s. 14.07.1763 Lapua. k. 10.08.1763.
3) Maria (katso taulu 680) s. 14.01.1765 Lapua. k. 01.07.1839 Ilmajoki.
4) Marketta (katso taulu 681) s. 07.04.1768 Lapua. k. 18.04.1810 Ylistaro.
5) Juho s. 27.12.1770 Lapua. k. 05.10.1771.
6) Antti (katso taulu 682) s. 19.09.1772 Lapua. k. 14.02.1813 Lapua.
7) Erkki (katso taulu 683) s. 22.11.1776 Lapua. k. 29.09.1811 Lapua.
8) Juho s. 02.06.1779 Lapua. k. 01.07.1779.
9) Anna (katso taulu 684) s. 22.02.1781 Lapua. k. 06.11.1814 Ilmajoki.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 295 -

11. sukupolvi

Snarakoski, Juho Matinpoika, Joensuuaho (taulusta 128. Äiti: Spangar / Österspangar ?, Beata Juhontytär) s. 24.04.1740 Vimpeli. k. 25.10.1808 Alajärvi, Joensuuaho. Talollinen. Kuolinsyy: Punatauti.

On 1740-luvulla itsellisenä Vimpelissä, josta muuttaa Alajärvelle ja on vuodesta 1784 alkaen Alajärven Joensuuahossa uudisasukkaana.

1. puoliso Mustajärvi, Beata Matintytär, Snarakoski s. 16.12.1733 Evijärvi, Mustajärvi. k. 12.01.1771 Vimpeli, Hänninen. Vihitty: 03.12.1758 Lappajärvi.
Isä: Mustajärvi, Matti s. 06.08.1710 Evijärvi.
Äiti: Marketta Erkintytär s. 1700 Evijärvi.

Lapset:
1) Jaakko s. 29.05.1760 Vimpeli. k. 30.07.1763 Vimpeli.
2) Marketta s. 28.08.1761 Vimpeli. k. 12.07.1763 Vimpeli.
3) Matti s. 30.12.1762 Vimpeli. k. Vimpeli.
4) Maria s. 21.02.1764 Vimpeli. k. 01.08.1764 Vimpeli.
5) Marketta s. 17.07.1765 Vimpeli. k. Vimpeli tai Alajärvi.
6) Juho Juhonpoika (katso taulu 685) s. 24.06.1767 Vimpeli. k. 15.01.1808 Alajärvi, Joensuuaho.
7) Beata s. 12.07.1768 Vimpeli.
8) Erkki (katso taulu 686) s. 27.04.1770 Vimpeli.

2. puoliso Susanna Iisakintytär s. 14.01.1755. k. 16.04.1797 Alajärvi, Joensuuaho.
Lapset:
1) Liisa s. 13.01.1777 Vimpeli. k. 08.03.1777 Vimpeli.
2) Iisakki s. 08.01.1778 Vimpeli. k. 02.11.1780 Vimpeli.
3) Jaakko s. 20.06.1785 Alajärvi, Hänninen. k. 24.09.1787 Alajärvi, Joensuuaho.
4) Maria Juhontytär (katso taulu 687) s. 06.01.1788 Alajärvi, Joensuuaho.
5) Susanna s. 22.08.1788 Alajärvi, Joensuuaho. k. 11.02.1794 Alajärvi, Joensuuaho.

3. puoliso Rantakangas, Maria Simontytär, Snarakoski s. 19.04.1752 Lappajärvi, Ukonniemi. k. 21.05.1809 Lappajärvi, Rantakangas. Kuolinsyy: Syöpä.
Isä: Ukonniemi / Rantakangas, Simo Simonpoika s. 1719 Alajärvi, Luntti. Uudistilallinen.
Äiti: Kolanen, Susanna Heikintytär, Ukonniemi / Rantakangas s. 16.04.1725 Alajärvi, Möksy, Kolanen. Emäntä.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 296 -

11. sukupolvi

Hänninen, Maria Matintytär, Hyytinen (taulusta 128. Äiti: Spangar / Österspangar ?, Beata Juhontytär) s. 03.02.1743 Alajärvi. k. 26.08.1782 Lappajärvi, Savonkylä. Emäntä.

1. puoliso Hyytinen, Juho Juhonpoika s. 12.04.1740 Lappajärvi. k. 03.02.1812 Lappajärvi. Talollinen. Vihitty: 02.12.1761 Lappajärvi.
Isä: Hyytinen, Juho Matinpoika s. 11.02.1704 Lappajärvi, Savonkylä. Tilallinen.
Äiti: Nykänen, Saara Matintytär, Hyytinen s. 27.12.1709 Lappajärvi, Nykänen. Emäntä.

Lapset:
1) Maria Juhontytär (katso taulu 688) s. 13.08.1764 Lappajärvi. k. 09.09.1788 Lappajärvi, Ahola. Kuolinsyy: Hukkui.
2) Erkki Juhonpoika (katso taulu 689) s. 04.01.1767 Lappajärvi. k. 29.07.1838 Lappajärvi. Talollinen.
3) Saara Juhontytär (katso taulu 690) s. 02.02.1769 Lappajärvi, Hyytinen. k. 24.01.1842 Vimpeli. Emäntä.
4) Marketta Juhontytär (katso taulu 691) s. 07.10.1771 Lappajärvi. k. 06.12.1853 Lappajärvi.
5) Juho s. 21.03.1773 Lappajärvi. k. 27.06.1773 Lappajärvi.
6) Liisa Juhontytär (katso taulu 692) s. 18.08.1774 Lappajärvi. k. 12.06.1851 Vimpeli.
7) Kaarina Juhontytär (katso taulu 693) s. 18.12.1776 Lappajärvi.
8) tyttö s. 01.10.1779 Lappajärvi. k. 01.10.1779 Lappajärvi.
9) Susanna s. 09.12.1780 Lappajärvi. k. 23.07.1782 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 297 -

11. sukupolvi

Snarakoski, Matti, Koskela (taulusta 128. Äiti: Spangar / Österspangar ?, Beata Juhontytär) s. 25.05.1747 Vimpeli, Koskela. k. 12.12.1832 Vimpeli.

1. puoliso Hyytinen, Susanna Juhontytär, Snarakoski s. 08.04.1745 Lappajärvi. k. 12.10.1808 Vimpeli, Koskela.
Isä: Hyytinen, Juho Matinpoika s. 11.02.1704 Lappajärvi, Savonkylä. Tilallinen.
Äiti: Nykänen, Saara Matintytär, Hyytinen s. 27.12.1709 Lappajärvi, Nykänen. Emäntä.

Lapset:
1) Saara (katso taulu 694) s. 10.12.1771 Vimpeli. k. 07.03.1800 Soini, Svarvari. Kuolinsyy: Synnytys.
2) Juho Matinpoika (katso taulu 695) s. 13.06.1773 Vimpeli, Snarakoski. k. 01.04.1818 Alajärvi, Paalijärvi, Herrala. Talollinen. Lisätietoja: Vihittäessä Huhmarkosken renki.
3) Erkki Matinpoika (katso taulu 696) s. 20.05.1775 Vimpeli, Koskela. k. 18.05.1856 Vimpeli.
4) Jaakko Matinpoika (katso taulu 697) s. 24.03.1777 Vimpeli. k. 03.07.1849 Vimpeli.
5) Liisa Matintytär (katso taulu 698) s. 01.04.1779 Vimpeli, Koskela, Snarakoski. k. 08.02.1842 Alajärvi, Paalijärvi, Honkaniemi. Emäntä. Lisätietoja: Niemitaloon miniäksi 1830.
6) Maria Matintytär (katso taulu 699) s. 18.04.1781 Vimpeli. k. 1856 Purmojärvi.
7) Anna Matintytär (katso taulu 700) s. 07.07.1783 Vimpeli, Koskela, Snarakoski. k. 28.05.1836 Alajärvi, Paalijärvi, Latvala. Emäntä.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 298 -

11. sukupolvi

Snarakoski, Erkki Matinpoika (taulusta 128. Äiti: Spangar / Österspangar ?, Beata Juhontytär) s. 25.04.1749 Vimpeli. k. 26.09.1828 Vimpeli. Talollinen.

1. puoliso Pietilä, Kaarina Juhontytär, Snarakoski s. 10.02.1753 Lappajärvi, Savonkylä. k. 10.02.1824 Vimpeli, Koskela. Emäntä. Vihitty: 27.11.1774 Lappajärvi.
Isä: Kärnä / Pietilä, Juho Antinpoika s. 02.11.1729 Lappajärvi, Savonkylä, Kärnä. Talollinen.
Äiti: Kiilunen, Liisa Juhontytär, Kärnä / Pietilä s. 1730 Lappajärvi, Kauhajärvi. Emäntä.

Lapset:
1) Matti Erkinpoika (katso taulu 701) s. 28.01.1776 Vimpeli, Koskela. k. 04.09.1864 Vimpeli. Talollinen.
2) Jaakko (katso taulu 702) s. 25.07.1777 Vimpeli, Koskela. k. 03.04.1834 Vimpeli.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 299 -

11. sukupolvi

Västerspangar, Markus Matinpoika (taulusta 128. Äiti: Spangar / Österspangar ?, Beata Juhontytär) s. 11.04.1751 Vimpeli. k. 27.04.1806 Vimpeli, Västerspangar. Kuolinsyy: Kuoli Vimpelin kirkkoa rakennettaessa, kun hirsi putosi hänen päälleen.

Vimpelin kirkon rakennusvaiheessa katkesi köysi seinähirsiä ylösnostettaessa. Raskas kurkihirsi putosi Markus Västerspangarin päähän. Kuoli välittömästi. Ns. "lukkarin pöntön" päällä on tapahtuman takia risti.

1. puoliso Strang / Västerspangar, Saara Erkintytär, Snarakoski s. 12.03.1745 Vimpeli, Västerspangar. k. 26.02.1788 Vimpeli. Vihitty: 21.03.1774 Vimpeli.
Isä: Strang / Västerspangar, Erkki Heikinpoika, Storstrang s. 07.05.1708 Vimpeli, Strang.
Äiti: Höri, Maria Simontytär, Strang s. 06.06.1717 Alajärvi, Kurejoki.

Lapset:
1) Matti (katso taulu 638) s. 10.12.1774 Vimpeli. k. 30.12.1821 Vimpeli.
2) Liisa Markuksentytär (katso taulu 639) s. 15.11.1777 Vimpeli. k. 21.06.1807 Alajärvi, Iiruu. Emäntä. Kuolinsyy: Lapsivuode.
3) Saara Markuksentytär (katso taulu 640) s. 09.06.1781 Vimpeli. k. 24.01.1828 Alajärvi, Möksy, Iiro.
4) Markus Markuksenpoika (katso taulu 641) s. 12.11.1786 Vimpeli. k. 21.03.1856 Vimpeli. Isäntä.

2. puoliso Strang, Marketta s. 10.04.1755 Vimpeli; Strang. k. 10.02.1827 Vimpeli; Västerspangar. Emäntä. Vihitty: 02.11.1788 Vimpeli.
Isä: Strang, Olavi Erkinpoika s. 23.07.1725 Vimpeli, Storstrang.
Äiti: Sääksjärvi, Liisa Juhontytär, Storgård s. 07.08.1728 Vimpeli; Sääksjärvi; Storgård. Emäntä.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 300 -

11. sukupolvi

Ollila, Juho Matinpoika (taulusta 129. Äiti: Spangar, Marketta Juhontytär) s. 24.05.1732 Lappajärvi, Savonkylä, Ollila. k. 05.12.1804 Lappajärvi, Savonkylä, Ollila. Talollinen.

1. puoliso Hietoja / Lund, Saara Tuomaantytär, Ollila s. 05.06.1736 Lappajärvi, Hietoja. k. 04.12.1763 Lappajärvi, Ollila. Vihitty: 23.11.1753 Lappajärvi.
Isä: Hietoja / Lund, Tuomas Simonpoika s. 01.01.1701 Lappajävi, Hietoja. Talollinen, Lundin isäntä 1724 - 1738.
Äiti: Försti / Förste / Soffring, Liisa Matintytär, Hietoja s. 12.10.1703 Lappajärvi, Purmojärvi.

Lapset:
1) Jaakko s. 29.12.1756 Lappajärvi, Ollila. k. 20.07.1757 Lappajärvi, Ollila.
2) Matti s. 03.03.1758 Lappajärvi, Ollila. k. 01.05.1759 Lappajärvi, Ollila.
3) Simo s. 04.10.1759 Lappajärvi, Ollila. k. 05.12.1760 Lappajärvi, Ollila.
4) Juho (katso taulu 703) s. 12.03.1761 Lappajärvi, Ollila.
5) Taavetti s. 05.06.1762 Lappajärvi, Ollila. k. 18.08.1763 Lappajärvi, Ollila.
6) Marketta Juhontytär (katso taulu 704) s. 18.10.1763 Lappajärvi, Ollila. k. 01.08.1842 Lappajärvi, Korri. Emäntä. Kuolinsyy: Vanhuus.

2. puoliso Timonen, Maria Paavontytär, Ollila s. 31.05.1744 Lappajärvi, Savonkylä. k. 22.05.1785 Lappajärvi, Savonkylä. Emäntä. Vihitty: 28.05.1764 Lappajärvi.
Isä: Timonen, Paavo Paavonpoika s. 03.06.1719 Lappajärvi.
Äiti: Lassila, Anna Tuomaantytär, Timonen s. 13.10.1713 Evijärvi.
Lapset:
1) Liisa Juhontytär (katso taulu 705) s. 03.05.1765 Lappajärvi. k. 24.02.1843 Alajärvi, Perä-Saukko.
2) Saara Juhontytär (katso taulu 706) s. 25.04.1767 Lappajärvi, Ollila. k. 05.03.1834 Lappajärvi.
3) Taavetti Juhonpoika (katso taulu 707) s. 10.12.1768 Lappajärvi, Ollila. k. 10.01.1839 Lappajärvi, Ollila.
4) Maria Juhantytär (katso taulu 708) s. 01.03.1770 Lappajärvi, Savonkylä,. k. 03.08.1851 Lappajärvi, Nykänen.
5) Anna Juhontytär (katso taulu 709) s. 24.10.1771 Lappajärvi. k. 02.10.1834 Lappajärvi, Söyrinki.
6) Matti Juhanpoika (katso taulu 710) s. 17.03.1774 Lappajärvi, Savonkylä. k. 21.02.1850 Lappajärvi, Savonkylä. Talollinen.
7) Kaisa s. 26.12.1775 Lappajärvi. k. 04.01.1776 Lappajärvi.
8) Jaakko (katso taulu 711) s. 21.06.1777 Lappajärvi, Ollila. k. 18.02.1807 Lappajärvi. Kokkokankaan torppari. Kuolinsyy: Pistos.
9) Susanna Juhontytär (katso taulu 712) s. 28.08.1778 Lappajärvi. k. 06.09.1864 Lappajärvi, Karvala.
10) Erkki s. 09.03.1780 Lappajärvi, Ollila. k. 05.08.1780 Lappajärvi, Ollila.
11) Erkki s. 22.06.1781 Lappajärvi, Ollila. k. 02.07.1781 Lappajärvi, Ollila.
12) Simo s. 23.02.1783 Lappajärvi, Ollila. k. 01.03.1783 Lappajärvi, Ollila.

3. puoliso Korri, Saara Matintytär, Ollila s. 29.04.1747 Lappajärvi. k. 23.03.1802 Lappajärvi, Ollila. Vihitty: 11.12.1785 Lappajärvi.
Lapset:
1) Erkki Juhanpoika (katso taulu 713) s. 14.03.1787 Lappajärvi, Ollila. k. 21.05.1843 Lappajärvi.
2) Kaisa Juhantytär (katso taulu 714) s. 14.03.1789 Lappajärvi, Ollila. k. 20.09.1856 Lappajärvi, Itäkylä, Ammesmäki.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 301 -

11. sukupolvi

Ollila, Kaarina Matintytär, Lukkarila (taulusta 129. Äiti: Spangar, Marketta Juhontytär) s. 12.12.1736 Lappajärvi. k. 23.11.1808 Lappajärvi, Lukkarila.

1. puoliso Lukkarila, Tuomas Juhonpoika s. 13.12.1734 Lappajärvi, Lukkarila. k. 19.02.1793 Lappajärvi, Lukkarila. Vihitty: 10.05.1753 Lappajärvi.
Isä: Lukkarila, Juho Erkinpoika s. 1715 Lappajärvi, Savonkylä. Talollinen.
Äiti: Hietoja, Susanna Simontytär, Lukkarila s. 22.09.1707 Lappajärvi. Emäntä.

Lapset:
1) Riitta Tuomaantytär (katso taulu 715) s. 18.01.1754 Lappajärvi, Lukkarila. k. 02.02.1815 Lappajärvi.
2) Juho Tuomaanpoika (katso taulu 716) s. 27.12.1755 Lappajärvi, Lukkarila. k. 14.03.1840 Lappajärvi.
3) Saara Tuomaantytär (katso taulu 717) s. 23.04.1758 Lappajärvi, Lukkarila. k. 08.11.1830 Lappajärvi, Karvala.
4) Maria s. 10.07.1759 Lappajärvi, Lukkarila.
5) Taavetti (katso taulu 718) s. 22.12.1760 Lappajärvi, Lukkarila. k. 06.01.1844 Lappajärvi.
6) Liisa Tuomaantytär (katso taulu 719) s. 15.05.1763 Lappajärvi, Lukkarila. k. 15.09.1856 Lappajärvi. Perhesuhteet: Ei lapsia.
7) Jaakko (katso taulu 720) s. 08.06.1765 Lappajärvi, Lukkarila. k. 30.09.1838 Lappajärvi. Torppari, vävy.
8) Erkki (katso taulu 721) s. 02.04.1768 Lappajärvi, Lukkarila. k. 16.07.1794 Lappajärvi.
9) Kaisa Tuomaantytär (katso taulu 722) s. 03.06.1771 Lappajärvi, Lukkarila. k. 02.12.1847 Evijärvi, Kontiainen.
10) Reetta s. 19.08.1772 Lappajärvi, Lukkarila. k. 21.11.1844 Lappajärvi. Perhesuhteet: Naimaton.
11) Susanna s. 28.01.1776 Lappajärvi, Lukkarila. k. 28.03.1777 Lappajärvi, Lukkarila.
12) Matti s. 10.05.1777 Lappajärvi. k. 23.12.1777 Lappajärvi.
13) Matti Tuomaanpoika (katso taulu 723) s. 30.08.1779 Lappajärvi. k. 22.05.1868 Vimpeli, Spangar.
14) Tuomas s. 08.12.1783 Lappajärvi, Lukkarila. k. 13.03.1783 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 302 -

11. sukupolvi

Ollila, Liisa Matintytär, Savola (taulusta 129. Äiti: Spangar, Marketta Juhontytär) s. 28.09.1742 Lappajärvi, Ollila. k. 24.11.1773 Lappajärvi, Savola. Emäntä. Kuolinsyy: Matoja.

1. puoliso Savola, Jaakko Matinpoika s. 12.07.1733 Lappajärvi, Savola. k. 28.09.1808 Lappajärvi, Savola. Talollinen. Vihitty: 16.07.1759 Lappajärvi. Kuolinsyy: Punatauti.
Isä: Savola / Wästervijk, Matti Sakarinpoika s. 27.06.1712 Lappajärvi, Savola. Kirkonvähtäri, kirkonväärti.
Äiti: Lukkarila, Marketta Erkintytär, Savola s. 29.03.1708 Lappajärvi, gammal Klåckargården (vanha Lukkarila). Emäntä.

Lapset:
1) Matti s. 10.08.1761 Lappajärvi, Savola. k. 20.02.1771 Lappajärvi, Savola.
2) Saara Jaakontytär (katso taulu 724) s. 22.12.1764 Lappajärvi, Savola. k. 14.04.1834 Lappajärvi, Savola.
3) Erkki s. 28.03.1767 Lappajärvi, Savola. k. 28.07.1808 Lappajärvi, Savola.
4) Taavetti s. 28.12.1773 Lappajärvi, Savola. k. 19.05.1774 Lappajärvi, Savola.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 303 -

11. sukupolvi

Ollila, Eeva Matintytär, Kyrönniemi (taulusta 129. Äiti: Spangar, Marketta Juhontytär) s. 04.11.1747 Lappajärvi, Ollila. k. 09.04.1823 Lappajärvi, Ollila. Lisätietoja: Ei lapsia.

1. puoliso Kyrönniemi, Iisakki, Ollila s. 21.12.1763 Lappajärvi. k. 18.02.1822 Lappajärvi. Räätäli. Vihitty: 23.11.1790 Lappajärvi. Perhesuhteet: Ei lapsia.
Isä: Eskeli, Matti Jaakonpoika s. Lappajärvi.
Äiti: Eskeli, Liisa, Ylitalo s. Lappajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 304 -

11. sukupolvi

Ollila, Anna Matintytär, Västerspangar (taulusta 129. Äiti: Spangar, Marketta Juhontytär) s. 20.11.1749 Lappajärvi, Savonkylä. k. 05.10.1830 Vimpeli, Västerspangar. Emäntä. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Visti, Erkki Pietarinpoika, Västerspangar s. 21.05.1744 Vimpeli. k. 24.11.1807 Vimpeli. Vävy. Kuolinsyy: Mätäkuume.
Isä: Spangar, Pietari Markuksenpoika, Tikkanen s. 10.05.1716 Vimpeli, Spangar. Talollinen; lautamies.
Äiti: Särkijärvi, Marketta Antintytär, Spangar s. 15.04.1719 Evijärvi, Särkijärvi. Emäntä.

Lapset:
1) Reetta Erkintytär (katso taulu 725) s. 09.08.1775 Vimpeli. k. 22.12.1816 Vimpeli. Emäntä.
2) Maria (katso taulu 726) s. 29.06.1777 Vimpeli. k. 01.11.1811 Vimpeli, Vesterspangar.
3) Anna Erkintytär (katso taulu 727) s. 03.08.1781 Vimpeli, Västerspangar. k. 22.02.1834 Lappajärvi, Ylitalo.
4) Liisa s. 10.11.1783 Vimpeli, Västerspangar. k. 03.11.1807 Vimpeli, Västerspangar. Perhesuhteet: Kuoli naimattomana.
5) Erkki (katso taulu 728) s. 01.12.1788 Vimpeli. k. 04.06.1861 Vimpeli. Talollinen; seksmanni.
6) Matti (katso taulu 729) s. 01.07.1791 Vimpeli, Västerspangar. k. 07.10.1839 Vimpeli, Heikkilä.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 305 -

11. sukupolvi

Ollila, Matti (taulusta 129. Äiti: Spangar, Marketta Juhontytär) s. 22.05.1751 Lappajärvi, Ollila. k. 18.11.1821 Lappajärvi. Isäntä.

1. puoliso Strang, Marketta Erkintytär, Västerspangar s. 08.06.1752 Vimpeli, Västerspangar. k. 25.04.1807 Lappajärvi, Ollila. Emäntä. Vihitty: 01.11.1771 Lappajärvi.
Isä: Strang / Västerspangar, Erkki Heikinpoika, Storstrang s. 07.05.1708 Vimpeli, Strang.
Äiti: Höri, Maria Simontytär, Strang s. 06.06.1717 Alajärvi, Kurejoki.

Lapset:
1) Maria s. 22.05.1773 Lappajärvi, Ollila. k. 29.05.1773 Lappajärvi, Ollila.
2) Liisa s. 20.05.1774 Lappajärvi, Ollila. k. 03.06.1774 Lappajärvi, Ollila.
3) Maria s. 08.06.1775 Lappajärvi, Ollila. k. 01.08.1776 Lappajärvi, Ollila.
4) Antti s. 01.11.1776 Lappajärvi, Ollila. k. 04.11.1776 Lappajärvi, Ollila.
5) Liisa s. 27.12.1777 Lappajärvi, Ollila. k. 13.04.1781 Lappajärvi, Ollila.
6) Maria Matintytär (katso taulu 645) s. 20.10.1780 Lappajärvi, Ollila. k. 13.03.1831 Lappajärvi, Ollila.
7) Marketta s. 21.05.1784 Lappajärvi, Ollila. k. 07.00.1785 Lappajärvi, Ollila.
8) Liisa Matintytär (katso taulu 646) s. 23.11.1785 Lappajärvi, Ollila. k. 19.11.1832 Lappajärvi.
9) Matti s. 16.01.1787 Lappajärvi, Ollila. k. 09.06.1818 Lappajärvi.
10) Saara s. 01.06.1790 Lappajärvi, Ollila. k. 15.03.1792 Lappajärvi, Ollila.
11) Reetta s. 22.04.1794 Lappajärvi, Ollila. k. 20.07.1794 Lappajärvi, Ollila.
12) Saara s. 20.05.1796 Lappajärvi, Ollila. k. 25.12.1803 Lappajärvi, Ollila.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 306 -

11. sukupolvi

Ollila, Reetta Matintytär, Lillsöyring (taulusta 129. Äiti: Spangar, Marketta Juhontytär) s. 17.06.1754 Lapinjärvi, Savonkylä. k. 14.03.1825 Lappajärvi, Lillsöyring.

1. puoliso Lillsöyring, Juho Antinpoika s. 29.12.1749 Lappajärvi, Tarvola. k. 03.11.1814 Lappajärvi. Vihitty: 29.11.1789 Lappajärvi.
Isä: Lillsöyring / Lillsöfring, Antti Juhonpoika s. 17.11.1730 Lappajärvi, Savonkylä. Talollinen.
Äiti: Storsöyring, Eeva Juhontytär, Lillsöyrinki s. 25.10.1724 Lappajärvi, Savonkylä.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 307 -

11. sukupolvi

Ollila, Jaakko (taulusta 129. Äiti: Spangar, Marketta Juhontytär) s. 22.12.1757 Lappajärvi, Savonkylä, Ollila. k. 03.04.1814 Lappajärvi.

1. puoliso Svarvar, Liisa Abrahamintytär, Ollila s. 02.08.1761 Lappajärvi, Olli. k. 23.01.1845 Lappajärvi, Tapola. Vihitty: 11.12.1785 Lappajärvi.
Isä: Svarvar / Olli, Aaprami Eskonpoika, Swarwar s. 30.03.1732 Lappajärvi, Savonkylä, Sawobyy. Talollinen.
Äiti: Höri, Saara Juhanintytär, Swarwar s. 02.01.1732 Aljerfwiååbyy, Alajärvi, Kurejoki . Emäntä.

Lapset:
1) Abraham Jaakonpoika (katso taulu 730) s. 11.02.1787 Lappajärvi, Savonkylä, Ollila. k. 24.04.1868 Lappajärvi, Savonkylä, Tapola. Torppari.
2) Liisa Jaakontytär (katso taulu 731) s. 24.01.1790 Lappajärvi. k. 03.06.1866 Alajärvi, Kurejoki, Neulaniemi.
3) Matti Jaakonpoika (katso taulu 732) s. 11.12.1792 Lappajärvi. k. 06.07.1861 Lappajärvi.
4) Maria Jaakontytär (katso taulu 733) s. 06.08.1796 Lappajärvi. k. 04.10.1847 Lappajärvi.
5) Jaakko Jaakonpoika (katso taulu 734) s. 17.11.1799 Lappajärvi, Ollilan torppa. k. Kuollut Siperiassa. Lisätietoja: Viety Siperiaan syytettynä murhasta 1856.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 308 -

11. sukupolvi

Strang, Simo Olavinpoika, (Kevari, Antila, Niemi) (taulusta 131. Isä: Strang, Olavi Antinpoika) s. 03.10.1700 Vimpeli, Strang . k. 22.03.1771 Vimpeli, Lillstrang . Talollinen.

Strang: rek.no 5, perustettu 1573; Simo Strang isäntänä 1723 - 1741

1. puoliso Kniivilä / Norrkniivilä, Karin (Kaisa) Yrjöntytär, Strang s. 24.11.1701 Evijärven kylä, Kniivilä. k. 12.01.1747 Vimpeli, Strang. Emäntä. Vihitty: 26.03.1721 Lappajärvi.
Isä: Norrkniivilä, Yrjö Antinpoika s. 08.05.1667 Evijärvi.
Äiti: Tarvola, Marketta Erkintytär, Norrkniivilä s. 1664 Lappajärvi, Savonkylä.

Lapset:
1) Matti s. 23.01.1723 Vimpeli . k. 06.04.1723 Vimpeli .
2) Maria s. 23.01.1723 Vimpeli . k. 07.04.1723 Vimpeli .
3) Margeta (katso taulu 735) s. 27.05.1724 Vimpeli .
4) Kaisa s. 10.10.1725 Vimpeli .
5) Kaarina Simontytär (katso taulu 736) s. 10.11.1725 Vimpeli, Lillstang. k. 27.01.1783 Alajärvi, Puumala.
6) Valborg Simontytär (katso taulu 737) s. 04.02.1727 Vimpeli, Strang . k. 18.03.1796 Lappajärvi, Lilltarvonen.
7) Jaakko Simonpoika (katso taulu 738) s. 08.07.1728 Vimpeli, Lillstrang . k. 28.01.1790 Vimpeli, Strang. Talollinen. Lisätietoja: Tästä alkaa Hakalahti + Kevari + Antila. .
8) Antti Simonpoika (katso taulu 739) s. 07.11.1729 Vimpeli, Lillstrang. k. 27.01.1804 Alajärvi, Hoisko. Talollinen.
9) Liisa s. 20.05.1732 Vimpeli .
10) Helena Simosdotter (katso taulu 740) s. 1735 Vimpeli.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 309 -

11. sukupolvi

Lillstrang, Antti Olavinpoika (taulusta 131. Isä: Strang, Olavi Antinpoika) s. 1703.

1. puoliso Liisa Erkintytär, Lillstrang

Lapset:
1) Maria Antintytär s. 20.05.1724.
2) Olavi Antinpoika (katso taulu 741) s. 12.07.1725.
3) Matti Antinpoika s. 1730.
4) Anna Antintytär s. 1738.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 310 -

11. sukupolvi

Strang, Erkki Olavinpoika, Hakalahti, Junnila, Kiliansuku (taulusta 131. Isä: Strang, Olavi Antinpoika) s. 18.05.1705 Vimpeli, Lillstrang . k. 14.01.1753 Vimpeli . Talollinen.

Strang: rek.no 5, perustettu 1573, Erkki Strang oli isäntänä 1742 - 1745. Hakalahti, Junnila (Pekanpaatu), Kiliansuku.

1. puoliso Kniivilä, Marketta Yrjöntytär, Strang s. 29.05.1699 Evijärvi, Kniivilä. k. 19.01.1781 Vimpeli, Lillstrang. Vihitty: 26.12.1722 Lappajärvi.
Isä: Norrkniivilä, Yrjö Antinpoika s. 08.05.1667 Evijärvi.
Äiti: Tarvola, Marketta Erkintytär, Norrkniivilä s. 1664 Lappajärvi, Savonkylä.

Lapset:
1) Olavi Erkinpoika (katso taulu 742) s. 23.07.1725 Vimpeli, Storstrang. k. 08.01.1798 Vimpeli, Strang. Kuolinsyy: Sappikivet.
2) Liisa Erkintytär (katso taulu 743) s. 13.05.1728 Vimpeli, Lillstrang. k. 18.06.1795 Alajärvi, Möksy, Iiro.
3) Anna Erkintytär (katso taulu 744) s. 02.10.1730 Vimpeli. k. 01.07.1813 Vimpeli.
4) Saara Erkintytär (katso taulu 745) s. 19.06.1733 Vimpeli. k. 06.07.1807 Vimpeli. Emäntä.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 311 -

11. sukupolvi

Strang / Sääksjärvi, Matti Tuomaanpoika (taulusta 133. Isä: Strang / Sääksjärvi, Tuomas Antinpoika) s. 02.08.1711 Vimpeli, Strang. k. 10.12.1790 Vimpeli, Lillsääksjärvi. Kuolinsyy: Hengenahdistus.

1. puoliso Storgård, Liisa Pietarintytär, Strang / Sääksjärvi s. 28.11.1703 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. k. 19.03.1783 Vimpeli, Lill-Sääksjärvi. Vihitty: 26.10.1724 Lappajärvi. Kuolinsyy: Pistos.
Isä: Storgård, Pietari Juhonpoika s. 07.08.1676 Vimpeli, Stor-Sääksjärvi. Talollinen.
Äiti: Söder-Kärnä / Kärnä, Maria Juhontytär, Storgård s. 24.12.1678 Lappajärvi, Söder-Kärnä. Emäntä.

Lapset:
1) Juho Matinpoika (katso taulu 746) s. 03.06.1727 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 1794 Veteli. Talollinen. Perhesuhteet: Asui leskenä poikansa luona Ähtävän Enassa.
2) Tuomas s. 20.12.1728 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 26.12.1728 Vimpeli, Sääksjärvi.
3) Erkki s. 29.03.1730 Vimpeli, Sääksjärvi. Lisätietoja: Muuttanut Pietarsaareen.
4) Simo s. 13.08.1732 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 04.07.1747 Vimpeli, Sääksjärvi.
5) Matti Matinpoika (katso taulu 747) s. 1734 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 25.09.1801 Pedersöre, Leplax, Giers. Måg, bonde; vävy, talollinen. Kuolinsyy: Slag, halvaus.
6) Marja Matintytär (katso taulu 748) s. 10.04.1736 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 12.12.1807 Lappajärvi, Timonen. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
7) Anna s. 15.04.1738 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 21.06.1749 Vimpeli, Sääksjärvi.
8) Tuomas s. 19.04.1741 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 13.06.1741 Vimpeli, Sääksjärvi.
9) Daavid s. 01.05.1743 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 04.01.1807 Vimpeli.
10) Jaakko Matinpoika (katso taulu 749) s. 01.08.1747 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 25.02.1804 Pedersöre, Leplax, Giers. Måg, bonde på Giers; vävy, talollinen Giersissä. Kuolinsyy: Bröstsjuka, keuhkotauti.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 312 -

11. sukupolvi

Sääksjärvi, Eeva Tuomaantytär, Harju (taulusta 133. Isä: Strang / Sääksjärvi, Tuomas Antinpoika) s. 09.01.1725 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 28.06.1791 Lappajärvi, Savonkylä.

1. puoliso Harju, Matti Jaakonpoika s. 16.08.1724 Lappajärvi, Savonkylä. k. 05.04.1781 Lappajärvi, Savonkylä. Vihitty: 26.11.1744 Lappajärvi.
Isä: Harju, Jaakko Erkinpoika s. 17.07.1697 Lappajärvi.
Äiti: Girs / Kirsilä, Marketta Antintytär, Harju s. 05.06.1702 Evijärvi.

Lapset:
1) Marketta Matintytär (katso taulu 750) s. 08.02.1747 Lappajärvi, Harju. k. 30.05.1820 Lappajärvi, Savola. Emäntä. Kuolinsyy: Rintapistos.
2) Anna Matintytär (katso taulu 751) s. 04.05.1754 Lappajärvi, Savonkylä. k. 30.03.1834 Vimpeli, Strang.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 313 -

11. sukupolvi

Södervik, Erkki Tuomaksenpoika (taulusta 134. Äiti: Strang, Karin (Kaarina) Antintytär) s. 18.05.1722 Vimpeli, Säxjerfwi; Sääksjärvi . k. 25.02.1791 Vimpeli, Södervik. Talollinen.

1. puoliso Österspangar, Maria Jaakontytär, Koikkalainen s. 26.12.1725 Windala; Vimpeli. k. 26.04.1796 Vimpeli. Emäntä.
Isä: Spangar, Jaakko Antinpoika, Österspangar s. 14.06.1693 Vimpeli . Talollinen.
Äiti: Koikkalainen, Liisa Erkintytär, Spangar / Österspangar s. 31.08.1706 Vimpeli .

Lapset:
1) Matti Erkinpoika (katso taulu 752) s. 22.02.1746 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 24.09.1824 Vimpeli. Talollinen, seksmanni.
2) Erkki Erkinpoika (katso taulu 753) s. 24.03.1747 Vimpeli, Sääksjärvi . k. 24.12.1807 Vimpeli, Strang. Talollinen.
3) Abraham s. 19.09.1748 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 05.12.1748 Vimpeli.
4) Liisa Erkintytär (katso taulu 754) s. 12.11.1749 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 21.05.1813 Lappajärvi, Itäkylä, Sandbacka.
5) Maria Erkintytär (katso taulu 755) s. 12.05.1752 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 01.11.1829 Vimpeli, Södervik??.
6) Juho Erkinpoika (katso taulu 756) s. 24.04.1754 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 23.10.1808 Lappajärvi, Söderkärnä. Talollinen, vävy.
7) Kaisa s. 18.07.1755 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 30.04.1757 Vimpeli.
8) Jaakko Erkinpoika (katso taulu 757) s. 16.02.1758 Vimpeli Sääksjärvi . k. 29.06.1831 Vimpeli . Talollinen.
9) Antti (katso taulu 758) s. 02.02.1760 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 29.08.1822 Vimpeli. Talollinen.
10) Marketta Erkintytär (katso taulu 759) s. 28.08.1762 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 27.06.1836 Lappajärvi, Itäkylä, Lund.
11) Anna Erkintytär (katso taulu 760) s. 31.05.1765 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 21.04.1836 Lappajärvi, Itäkylä, Lund.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 314 -

11. sukupolvi

Lillstrang, Susanna Tuomaantytär, Södervik (taulusta 134. Äiti: Strang, Karin (Kaarina) Antintytär) s. 03.02.1724 Vimpeli, Lillstrang. k. 16.04.1780 Vimpeli, Österspangar. Emäntä.

1. puoliso Österspangar, Matti Jaakonpoika s. 30.07.1727 Vimpeli. k. 14.08.1779 Vimpeli. Talollinen. Vihitty: 23.11.1746 Lappajärvi.
Isä: Spangar, Jaakko Antinpoika, Österspangar s. 14.06.1693 Vimpeli . Talollinen.
Äiti: Koikkalainen, Liisa Erkintytär, Spangar / Österspangar s. 31.08.1706 Vimpeli .

Lapset:
1) Maria s. 02.04.1748 Vimpeli. k. 09.08.1748 Vimpeli.
2) Sofia Matintytär (katso taulu 761) s. 09.09.1749 Vimpeli. k. 29.11.1827 Alajärvi, Pynttäri. Emäntä. Lisätietoja: Muutti Storpynttäriin lapsineen 1809.
3) Juho Matinpoika (katso taulu 762) s. 10.06.1751 Vimpeli. k. 21.02.1811 Vimpeli. Isäntä. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
4) Liisa s. 18.05.1753 Vimpeli. k. 03.04.1757 Vimpeli.
5) Susanna s. 04.03.1758 Vimpeli. k. 01.07.1758 Vimpeli.
6) Erkki Matinpoika (katso taulu 763) s. 02.02.1760 Vimpeli. k. 25.01.1813 Vimpeli. Isäntä.
7) Liisa Matintytär (katso taulu 764) s. 27.06.1761 Vimpeli.
8) Jaakko s. 03.10.1763 Vimpeli. k. 19.01.1765 Vimpeli.
9) Matti s. 09.03.1765 Vimpeli. k. 10.08.1765 Vimpeli.
10) Anna Matintytär (katso taulu 765) s. 15.08.1766 Vimpeli. Lisätietoja: Sokea. Perhesuhteet: Alajärvelle 1805.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 315 -

11. sukupolvi

Södervik, Juho Tuomaanpoika (taulusta 134. Äiti: Strang, Karin (Kaarina) Antintytär) s. 1730. Lisätietoja: Muutti perheineen jonnekkin 1763 jälkeen.

1. puoliso Österspangar, Sofia Jaakontytär, Södervik s. 11.05.1729 Vimpeli. Vihitty: 27.10.1751 Lappajärvi.
Isä: Spangar, Jaakko Antinpoika, Österspangar s. 14.06.1693 Vimpeli . Talollinen.
Äiti: Koikkalainen, Liisa Erkintytär, Spangar / Österspangar s. 31.08.1706 Vimpeli .

Lapset:
1) Anna s. 11.07.1754 Vimpeli, Södervik.
2) Erkki s. 02.04.1756 Vimpeli, Södervik. k. 07.04.1756 Lappajärvi.
3) Maria s. 02.04.1758 Vimpeli, Södervik.
4) Jooseppi s. 14.03.1760 Vimpeli, Södervik.
5) Liisa s. 19.07.1763 Vimpeli, Södervik.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 316 -

11. sukupolvi

Lypsinmaa, Liisa Matintytär (taulusta 136. Äiti: Strang, Marketta Antintytär) s. 28.09.1722 Vimpeli, Lypsinmaa. k. 22.03.1771 Lappajärvi, Storsöyrinki. Kuolinsyy: Pistos.

1. puoliso Hietoja / Försti / Storsöyrinki, Matti Simonpoika s. 12.09.1702 Lappajärvi, Hietoja. k. 01.04.1771 Lappajärvi, Storsöyrinki. Vihitty: 18.12.1753 Lappajärvi.
Isä: Hietoja / Lund, Simo Tuomaanpoika s. 1677 Vimpeli. Talollinen, Lundin isäntänä 1697 - 1723.
Äiti: Koikkalainen, Marketta Eskontytär, Hietoja s. 04.02.1672 Vimpeli. Emäntä.

Lapset:
1) Erkki s. 17.03.1755 Lappajärvi, Savonkylä. k. 27.03.1772 Lappajärvi.
2) Matti s. 10.03.1757 Lappajärvi, Savonkylä.
3) Juho s. 20.01.1759 Lappajärvi, Savonkylä.
4) Tuomas s. 04.08.1760 Lappajärvi, Savonkylä.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 317 -

11. sukupolvi

Lypsinmaa, Jaakko Matinpoika (taulusta 136. Äiti: Strang, Marketta Antintytär) s. 14.07.1724 Vimpeli, Lypsinmaa. k. 10.06.1792 Vimpeli. Talollinen, Lypsinmaan isäntänä vuodesta 1747.

1. puoliso Lill-Vijs, Liisa Jaakontytär, Lypsinmaa s. 1722 Lappajärvi, Purmojärvi. k. 26.12.1775 Vimpeli. Emäntä. Vihitty: 27.10.1745 Lappajärvi.
Isä: Viisala / Lillvis, Jaakko Laurinpoika s. 30.06.1694 Kortesjärvi, Lillvis. Talollinen.
Äiti: Höök, Liisa Heikintytär, Viisala / Lillvis s. 09.04.1695 Alajärvi, Kurejoki, Höök. Emäntä.

Lapset:
1) Maria Jaakontytär (katso taulu 766) s. 06.09.1760 Vimpeli, Lypsinmaa. k. 26.10.1834 Vimpeli. Emäntä.
2) Erkki Jaakonpoika s. 15.07.1768 (syntymäaika?) Lypsinmaa, Vimpeli.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 318 -

11. sukupolvi

Lypsinmaa, Kaisa Matintytär, Hietoja (taulusta 136. Äiti: Strang, Marketta Antintytär) s. 29.09.1727 Vimpeli, Lypsinmaa. k. 18.10.1804 Lappajärvi.

1. puoliso Hietoja, Erkki Tuomaanpoika s. 20.04.1727 Lappajärvi, Hietoja.
Isä: Hietoja / Lund, Tuomas Simonpoika s. 01.01.1701 Lappajävi, Hietoja. Talollinen, Lundin isäntä 1724 - 1738.
Äiti: Försti / Förste / Soffring, Liisa Matintytär, Hietoja s. 12.10.1703 Lappajärvi, Purmojärvi.

Lapset:
1) Erkki Erkinpoika (katso taulu 767) s. 21.11.1758 Lappajärvi, Itäkylä. k. 02.05.1826 Lappajärvi. Talollinen.
2) Jaakko Erkinpoika (katso taulu 768) s. 06.05.1764 Lappajärvi, Itäkylä. k. 06.05.1836 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 319 -

11. sukupolvi

Lypsinmaa, Erkki Matinpoika (taulusta 136. Äiti: Strang, Marketta Antintytär) s. 23.04.1729 Vimpeli, Lypsinmaa. k. 14.10.1797 Vimpeli, Lypsinmaa. Talollinen.

1. puoliso Lund / Hietoja, Susanna Tuomaantytär, Lypsinmaa s. 30.08.1728 Lappajärvi, Hietoja. k. 24.03.1800 Vimpeli, Lypsinmaa. Vihitty: 02.11.1755 Lappajärvi.
Isä: Hietoja / Lund, Tuomas Simonpoika s. 01.01.1701 Lappajävi, Hietoja. Talollinen, Lundin isäntä 1724 - 1738.
Äiti: Försti / Förste / Soffring, Liisa Matintytär, Hietoja s. 12.10.1703 Lappajärvi, Purmojärvi.

Lapset:
1) Marketta Erkintytär (katso taulu 769) s. 10.03.1772 Vimpeli, Lypsinmaa. k. 11.04.1829 Alajärvi, Skrabb. Emäntä. Kuolinsyy: Rintatauti.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 320 -

11. sukupolvi

Lypsinmaa / Storpellinen (Lähde: 1.2), Marketta Matintytär, Paalanen (taulusta 136. Äiti: Strang, Marketta Antintytär) s. 10.05.1731 Kortesjärvi, Purmojärvi, Stor-Pellinen. k. 22.08.1773 Vimpeli, Hirsiniemi. Emäntä. Kuolinsyy: Ihottumakuume.

Perustelut vanhemmista ovat kirjassa: "Het sitte Strangeja", sivulla 167 ja "Het sitte Spangareita", sivulla 52, Taulu 77

1. puoliso Paalanen / Kontiainen, Erkki Jaakonpoika s. 06.03.1733 Evijärvi, Kivijärvi, Paalanen. k. 21.08.1815 Alajärvi,Kurejoki, Anttisaari. Tilallinen. Vihitty: 22.11.1752 Lappajärvi. Kuolinsyy: Halvaus.
Perhe asui Purmojärven Iso-Pellisen talossa vuoteen 1773, jolloinka muutti Vimpelin Lypsinmaahan. Avioiduttuaan toisen kerran, tuli vävyksi Alajärvelle Stor-Höökin taloon ja hänen mukanaan muutti ensimmäisestä avioliitosta oleva poika Erkki. Perhe asui Kurejoen kylän Stor-Höökin talossa vuoteen 1810, jolloin muutti samassa kylässä olevaan Anttisaaren taloon. Lähde: Vilppu Keisarin Suku I Seija Hellberg

Isä: Paalanen / Colin, Jaakko Erkinpoika s. 06.07.1712 Evijärvi, Kivijärvi, Paalanen. Sotilas.
Äiti: Wiisala, Anna Laurintytär, Paalanen / Colin s. 25.04.1704 Kortesjärvi, Purmojärvi, Wiisala.

Lapset:
1) Jaakko s. 06.05.1753 Kortesjärvi, Purmojärvi, Iso-Pellinen. k. 29.05.1753 Kortesjärvi.
2) Liisa s. 14.09.1754 Kortesjärvi, Purmojärvi, Iso-Pellinen.
3) Eeva s. 26.04.1756 Kortesjärvi, Purmojärvi, Iso-Pellinen. k. 22.03.1789 Lappajärvi, Lill-Honkaniemi.
4) Margareta s. 16.07.1758 Kortesjärvi, Purmojärvi, Iso-Pellinen. k. 15.11.1840 Alajärvi.
5) Marketta Erkintytär (katso taulu 770) s. 16.07.1758 Kortesjärvi , Purmojärvi, Storpellinen. k. 15.11.1840 Alajärvi, Ojajärvi. Emäntä.
6) Erkki Erkinpoika (katso taulu 771) s. 12.09.1760 Kortesjärvi, Purmojärvi, Storpellinen. k. 02.07.1848 Alajärvi, Kurejoki, Anttisaari. Talollinen, seksmanni. Kuolinsyy: Vanhuus.
7) Maria s. 15.06.1762 Kortesjärvi, Purmojärvi, Stor-Pellinen.
8) Juho s. 30.10.1766 Kortesjärvi, Purmojärvi, Stor-Pellinen.
9) Anna s. 09.11.1769 Kortesjärvi, Purmojärvi, Stor-Pellinen.
10) Jaakko s. 02.07.1773 Kortesjärvi, Purmojärvi, Hirsiniemi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 321 -

11. sukupolvi

Poranen, Liisa Laurintytär, Poranen / Hongisto (taulusta 140. Äiti: Koikkalainen / Sandbacka, Sofia Erkintytär) s. 06.09.1733 Alajärvi. Lisätietoja: Muutti Perhoon 21.03.1777.

1. puoliso Poranen / Hongisto, Mikko Mikonpoika s. 16.03.1730 Saarijärvi.

Lapset:
1) Maria Mikontytär (katso taulu 772) s. 10.08.1758 Alajärvi, Poranen. k. 16.07.1823 Perho, Kinnunen. Lisätietoja: Muutti Perhoon 21.03.1777.
2) Sophia Mikontytär (katso taulu 773) s. 06.05.1760 Möksy, Poranen.
3) Matti Mikonpoika (katso taulu 774) s. 26.02.1768 Alajärvi, Möksy, Poranen. k. 26.05.1818. Maalari.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 322 -

11. sukupolvi

Österspangar, Maria Jaakontytär, Koikkalainen (taulusta 141. Äiti: Koikkalainen, Liisa Erkintytär) s. 26.12.1725 Windala; Vimpeli. k. 26.04.1796 Vimpeli. Emäntä.

1. puoliso Södervik, Erkki Tuomaksenpoika s. 18.05.1722 Vimpeli, Säxjerfwi; Sääksjärvi . k. 25.02.1791 Vimpeli, Södervik. Talollinen. Vihitty: 01.11.1744 Lappajärvi.
Isä: Lillstrang, Tuomas Matinpoika, Nygård s. 17.12.1689 Vimpeli, Nygård. Talollinen.
Äiti: Strang, Karin (Kaarina) Antintytär, Lillstrang s. 04.11.1691 Vimpeli . Emäntä.

Lapset:
1) Matti Erkinpoika (katso taulu 752) s. 22.02.1746 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 24.09.1824 Vimpeli. Talollinen, seksmanni.
2) Erkki Erkinpoika (katso taulu 753) s. 24.03.1747 Vimpeli, Sääksjärvi . k. 24.12.1807 Vimpeli, Strang. Talollinen.
3) Abraham s. 19.09.1748 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 05.12.1748 Vimpeli.
4) Liisa Erkintytär (katso taulu 754) s. 12.11.1749 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 21.05.1813 Lappajärvi, Itäkylä, Sandbacka.
5) Maria Erkintytär (katso taulu 755) s. 12.05.1752 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 01.11.1829 Vimpeli, Södervik??.
6) Juho Erkinpoika (katso taulu 756) s. 24.04.1754 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 23.10.1808 Lappajärvi, Söderkärnä. Talollinen, vävy.
7) Kaisa s. 18.07.1755 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 30.04.1757 Vimpeli.
8) Jaakko Erkinpoika (katso taulu 757) s. 16.02.1758 Vimpeli Sääksjärvi . k. 29.06.1831 Vimpeli . Talollinen.
9) Antti (katso taulu 758) s. 02.02.1760 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 29.08.1822 Vimpeli. Talollinen.
10) Marketta Erkintytär (katso taulu 759) s. 28.08.1762 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 27.06.1836 Lappajärvi, Itäkylä, Lund.
11) Anna Erkintytär (katso taulu 760) s. 31.05.1765 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 21.04.1836 Lappajärvi, Itäkylä, Lund.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 323 -

11. sukupolvi

Österspangar, Matti Jaakonpoika (taulusta 141. Äiti: Koikkalainen, Liisa Erkintytär) s. 30.07.1727 Vimpeli. k. 14.08.1779 Vimpeli. Talollinen.

1. puoliso Lillstrang, Susanna Tuomaantytär, Södervik s. 03.02.1724 Vimpeli, Lillstrang. k. 16.04.1780 Vimpeli, Österspangar. Emäntä. Vihitty: 23.11.1746 Lappajärvi.
Isä: Lillstrang, Tuomas Matinpoika, Nygård s. 17.12.1689 Vimpeli, Nygård. Talollinen.
Äiti: Strang, Karin (Kaarina) Antintytär, Lillstrang s. 04.11.1691 Vimpeli . Emäntä.

Lapset:
1) Maria s. 02.04.1748 Vimpeli. k. 09.08.1748 Vimpeli.
2) Sofia Matintytär (katso taulu 761) s. 09.09.1749 Vimpeli. k. 29.11.1827 Alajärvi, Pynttäri. Emäntä. Lisätietoja: Muutti Storpynttäriin lapsineen 1809.
3) Juho Matinpoika (katso taulu 762) s. 10.06.1751 Vimpeli. k. 21.02.1811 Vimpeli. Isäntä. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
4) Liisa s. 18.05.1753 Vimpeli. k. 03.04.1757 Vimpeli.
5) Susanna s. 04.03.1758 Vimpeli. k. 01.07.1758 Vimpeli.
6) Erkki Matinpoika (katso taulu 763) s. 02.02.1760 Vimpeli. k. 25.01.1813 Vimpeli. Isäntä.
7) Liisa Matintytär (katso taulu 764) s. 27.06.1761 Vimpeli.
8) Jaakko s. 03.10.1763 Vimpeli. k. 19.01.1765 Vimpeli.
9) Matti s. 09.03.1765 Vimpeli. k. 10.08.1765 Vimpeli.
10) Anna Matintytär (katso taulu 765) s. 15.08.1766 Vimpeli. Lisätietoja: Sokea. Perhesuhteet: Alajärvelle 1805.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 324 -

11. sukupolvi

Österspangar, Sofia Jaakontytär, Södervik (taulusta 141. Äiti: Koikkalainen, Liisa Erkintytär) s. 11.05.1729 Vimpeli.

1. puoliso Södervik, Juho Tuomaanpoika s. 1730. Vihitty: 27.10.1751 Lappajärvi. Lisätietoja: Muutti perheineen jonnekkin 1763 jälkeen.
Isä: Lillstrang, Tuomas Matinpoika, Nygård s. 17.12.1689 Vimpeli, Nygård. Talollinen.
Äiti: Strang, Karin (Kaarina) Antintytär, Lillstrang s. 04.11.1691 Vimpeli . Emäntä.

Lapset:
1) Anna s. 11.07.1754 Vimpeli, Södervik.
2) Erkki s. 02.04.1756 Vimpeli, Södervik. k. 07.04.1756 Lappajärvi.
3) Maria s. 02.04.1758 Vimpeli, Södervik.
4) Jooseppi s. 14.03.1760 Vimpeli, Södervik.
5) Liisa s. 19.07.1763 Vimpeli, Södervik.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 325 -

11. sukupolvi

Österspangar, Jaakko Jaakonpoika (taulusta 141. Äiti: Koikkalainen, Liisa Erkintytär) s. 24.03.1736 Vimpeli. k. 07.07.1805 Vimpeli. Kuolinsyy: Hengenahdistus.

1. puoliso Storstrang, Valpuri Juhontytär, Österspangar s. 01.05.1744 Vimpeli. k. 01.03.1771 Vimpeli. Emäntä. Vihitty: 21.11.1769 Lappajärvi.
Isä: Storstrang, Juho Erkinpoika (Juhani) s. 28.02.1721 Vimpeli, Storstrang . Talollinen.
Äiti: Kammarbacka, Liisa Juhontytär, Storstrang s. 05.06.1720 Evijärvi, Jokikylä ( Efwijerfwi ååbyy). Emäntä.

Lapset:
1) Erkki s. 21.08.1764 Vimpeli. k. 14.09.1764 Vimpeli.
2) Liisa Jaakontytär (katso taulu 775) s. 24.07.1766 Vimpeli. k. 11.09.1854 Vimpeli. Emäntä.
3) Maria Jaakontytär (katso taulu 776) s. 02.01.1769 Vimpeli. k. 05.10.1807 Vimpeli.
4) Anna Jaakontytär (katso taulu 777) s. 01.03.1771 Vimpeli. k. 05.07.1846 Vimpeli.

2. puoliso Sääksjärvi, Anna Heikintytär, Österspangar s. 06.10.1747 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 27.03.1809 Vimpeli, Österspangar. Kuolinsyy: Vesitauti.
Isä: Sääksjärvi, Heikki Jaakonpoika s. 18.10.1716 Vimpeli, Sääksjärvi. Talollinen.
Äiti: Kultalahti, Maria Erkintytär, Sääksjärvi s. 23.03.1717 Evijärvi, Kultalahti, Kuldalax. Emäntä.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 326 -

11. sukupolvi

Österspangar, Erkki Jaakonpoika, Lillstrang (taulusta 141. Äiti: Koikkalainen, Liisa Erkintytär) s. 18.03.1738 Vimpeli. k. 18.09.1819 Vimpeli. Talollinen.

1. puoliso Nygård / Lillstrang, Maria Antintytär, Österspangar s. 02.03.1745 Vimpeli. k. 21.01.1821 Vimpeli. Emäntä. Vihitty: 01.11.1767 Lappajärvi.
Isä: Strang / Nygård, Antti Heikinpoika, Storstrang s. 16.11.1701 Vimpeli. Vävy Lillstrang´issa.
Äiti: Nygård, Saara Matintytär, Strang s. 10.06.1716 Vimpeli. Emäntä.

Lapset:
1) Juho (katso taulu 633) s. 23.12.1768 Vimpeli, Lillstrang. k. 23.10.1846 Vimpeli. Perhesuhteet: Lapseton.
2) Erkki s. 21.06.1771 Vimpeli, Lillstrang. k. 01.02.1772 Vimpeli, Lillstrang.
3) Liisa Erkintytär (katso taulu 634) s. 12.01.1774 Vimpeli, Lillstrang. k. 09.12.1849 Lappajärvi, Savonkylä, Ahola.
4) Antti Erkinpoika (katso taulu 635) s. 28.11.1776 Vimpeli, Lillstrang. k. 03.04.1808 Vimpeli. Talollinen.
5) Matti Erkinpoika (katso taulu 636) s. 08.11.1785 Vimpeli, Lillstrang. k. 08.03.1844 Vimpeli. Lukkari.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 327 -

11. sukupolvi

Österspangar, Liisa, Lillpellinen (taulusta 141. Äiti: Koikkalainen, Liisa Erkintytär) s. 01.01.1741 Vimpeli. k. 29.05.1817 Lappajärvi, Itäkylä, Mattila. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Lillpellinen, Tuomas, Päällysaho s. 01.12.1734 Lappajärvi. k. 11.03.1813 Lappajärvi, Itäkylä, Mattila. Vihitty: 29.05.1765 Lappajärvi. Kuolinsyy: Vanhuuden yskä.
Isä: Lillpellinen, Joonas Antinpoika s. 21.10.1706 Lappajärvi, Purmojärvi, Lillpellinen.
Äiti: Hernesniemi, Saara Juhontytär, Lillpellinen s. 05.03.1704 Lappajärvi.

Lapset:
1) Kaisa Tuomaantytär (katso taulu 778) s. 02.09.1766 Lappajärvi, Päällysaho. k. 18.03.1844 Lappajärvi, Itäkylä, Mattila.
2) Liisa s. 29.03.1768 Lappajärvi, Päällysaho. k. 22.03.1771 Lappajärvi, Päällysaho.
3) Tuomas s. 09.09.1769 Lappajärvi, Päällysaho. k. 06.02.1773 Lappajärvi, Päällysaho.
4) Maria s. 24.08.1772 Lappajärvi, Päällysaho.
5) Susanna Tuomaantytär (katso taulu 779) s. 28.04.1775 Lappajärvi, Päällysaho. k. 06.06.1863 Lappajärvi, Kauhajärvi.
6) Joonas Tuomaanpoika (katso taulu 780) s. 06.09.1779 Lappajärvi, Päällysaho. Torppari Mattilassa.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 328 -

11. sukupolvi

Österspangar, Marketta Jaakontytär, Skutnabba (taulusta 141. Äiti: Koikkalainen, Liisa Erkintytär) s. 20.06.1745 Vimpeli. k. 26.05.1789 Pedersöre (Pietarsaari), Skutnabba. Kuolinsyy: Rötfeber, punakuume, punatauti.

1. puoliso Skutnabba, Matts s. 18.09.1751 Pedersöre, Kyrkoby. k. 24.04.1804 Pedersöre. Vihitty: 29.07.1770 Pedersöre.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 329 -

11. sukupolvi

Storsöyring, Eeva Juhontytär, Lillsöyrinki (taulusta 142. Äiti: Hietoja / Lund, Marketta Simontytär) s. 25.10.1724 Lappajärvi, Savonkylä. k. 30.07.1784 Lappajärvi. Perhesuhteet: Antti ja Eeva olivat 3. serkut ja naapureita. Kuolinsyy: Vesitauti.

1. puoliso Lillsöyring / Lillsöfring, Antti Juhonpoika s. 17.11.1730 Lappajärvi, Savonkylä. k. 20.11.1771 Lappajärvi, Savonkylä. Talollinen. Vihitty: 19.01.1749. Kuolinsyy: Korkea kuume.
Isä: Lillsöyring, Juho Erkinpoika s. 22.12.1704 Lappajärvi.
Äiti: Lantela, Maria Matintytär, Lillsöyring s. 03.02.1695 Lappajärvi.

Lapset:
1) Mathias s. 00.08.0000 Lappajärvi, Savonkylä. k. 26.07.1763 Lappajärvi, Savonkylä. Kuolinsyy: Veritauti.
2) Juho Antinpoika (katso taulu 781) s. 29.12.1749 Lappajärvi, Tarvola. k. 03.11.1814 Lappajärvi.
3) Liisa s. 02.09.1752 Lappajärvi, Savonkylä. k. 05.07.1753.
4) Erkki (katso taulu 782) s. 08.04.1754 Lappajärvi, Savonkylä. k. 01.06.1819. Talollinen. Kuolinsyy: Pistos.
5) Matti Antinpoika (katso taulu 783) s. 25.02.1764 Lappajärvi, Savonkylä. k. 07.01.1828 Lappajärvi, Kärnä.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 330 -

11. sukupolvi

Storsöyrinki, Matti Juhonpoika, Storsöyring (taulusta 142. Äiti: Hietoja / Lund, Marketta Simontytär) s. 03.01.1739 Lappajärvi, Savonkylä. k. 27.10.1792 Lappajärvi, Savonkylä. Tilallinen.

1. puoliso Svarvar, Saara Eskontytär, Storsöyrinki s. 12.08.1738 Savonkylä. k. 27.02.1776 Savonkylä. Emäntä.
Isä: Svarvar, Esko Olavinpoika, Swarwar s. 05.06.1700 Lappajärvi, Savonkylä, (Sawobyy). Talollinen.
Äiti: Skärufors, Susanna Mikontytär, Swarwar s. 24.01.1704 Lappajärvi, Savonkylä (Sawobyy).

Lapset:
1) Abraham, Matinpoika (katso taulu 512) s. 02.06.1760 Lappajärvi, Savonkylä. Talollinen.
2) Erkki Matinpoika (katso taulu 513) s. 22.04.1768 Lappajärvi, Söyrinki.
3) Jooseppi Matinpoika (katso taulu 514) s. 06.01.1770 Lappajärvi, Savonkylä. k. 20.04.1811 Lappajärvi, Savonkylä.
4) Saara Matintytär (katso taulu 515) s. 09.12.1773 Lappajärvi, Savonkylä. k. 13.04.1858 Vimpeli. Emäntä.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 331 -

11. sukupolvi

Hietoja, Maria Tuomaantytär (taulusta 143. Isä: Hietoja / Lund, Tuomas Simonpoika) s. 14.09.1724 Lappajärvi, Hietoja. k. 14.07.1759 Alajärvi, Kurejoki, Storhöök.

1. puoliso Stor-Höök, Matti Juhonpoika s. 13.09.1725 Alajärvi, Kurejoki, Stor-Höök. k. 17.08.1800 Alajärvi, Kurejoki, Stor-Höök. Talollinen. Vihitty: ??. Kuolinsyy: Vanhuus.
Isä: Stor-Höök, Juho Erkinpoika s. 05.03.1700 Alajärvi, Kurejoki. Talollinen.
Äiti: Koukkari, Maria Knuutintytär, Stor-Höök s. 03.11.1700 Lappajärvi, Kauhajärvi. Emäntä.

Lapset:
1) Susanna Matintytär (katso taulu 784) s. 09.08.1749.
2) Marketta Matintytär (katso taulu 785) s. 16.08.1752 Alajärvi, Stor-Höök. k. 02.02.1784 Lappajärvi, Rantakangas. Kuolinsyy: Lapsivuode.
3) Saara Matintytär (katso taulu 786) s. 01.08.1757 Alajärvi, Stor-Höök.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 332 -

11. sukupolvi

Hietoja, Erkki Tuomaanpoika (taulusta 143. Isä: Hietoja / Lund, Tuomas Simonpoika) s. 20.04.1727 Lappajärvi, Hietoja.

1. puoliso Lypsinmaa, Kaisa Matintytär, Hietoja s. 29.09.1727 Vimpeli, Lypsinmaa. k. 18.10.1804 Lappajärvi.
Isä: Lypsinmaa, Matti Simonpoika s. 22.01.1703 Vimpeli, Lypsinmaa. Talollinen, Lypsinmaan isäntänä 1724 - 1746.
Äiti: Strang, Marketta Antintytär, Lypsinmaa s. 21.01.1701 Vimpeli, Strang. Emäntä.

Lapset:
1) Erkki Erkinpoika (katso taulu 767) s. 21.11.1758 Lappajärvi, Itäkylä. k. 02.05.1826 Lappajärvi. Talollinen.
2) Jaakko Erkinpoika (katso taulu 768) s. 06.05.1764 Lappajärvi, Itäkylä. k. 06.05.1836 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 333 -

11. sukupolvi

Lund / Hietoja, Susanna Tuomaantytär, Lypsinmaa (taulusta 143. Isä: Hietoja / Lund, Tuomas Simonpoika) s. 30.08.1728 Lappajärvi, Hietoja. k. 24.03.1800 Vimpeli, Lypsinmaa.

1. puoliso Lypsinmaa, Erkki Matinpoika s. 23.04.1729 Vimpeli, Lypsinmaa. k. 14.10.1797 Vimpeli, Lypsinmaa. Talollinen. Vihitty: 02.11.1755 Lappajärvi.
Isä: Lypsinmaa, Matti Simonpoika s. 22.01.1703 Vimpeli, Lypsinmaa. Talollinen, Lypsinmaan isäntänä 1724 - 1746.
Äiti: Strang, Marketta Antintytär, Lypsinmaa s. 21.01.1701 Vimpeli, Strang. Emäntä.

Lapset:
1) Marketta Erkintytär (katso taulu 769) s. 10.03.1772 Vimpeli, Lypsinmaa. k. 11.04.1829 Alajärvi, Skrabb. Emäntä. Kuolinsyy: Rintatauti.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 334 -

11. sukupolvi

Hietoja, Liisa Tuomaantytär, Sironen (taulusta 143. Isä: Hietoja / Lund, Tuomas Simonpoika) s. 10.03.1732 Lappajärvi, Hietoja. k. 04.12.1763 Evijärvi, Sironen.

1. puoliso Sironen, Antti Esanpoika s. 04.11.1736 Evijärvi, Haapajärvi. k. 13.08.1789 Evijärvi. Vihitty: 29.09.1771 Evijärvi.
Isä: Sironen, Esa Esanpoika s. 17.03.1703 Evijärvi, Haapajärvi, Sironen.
Äiti: Kniivilä, Beata Matintytär, Sironen s. 10.09.1712 Evijärvi.

Lapset:
1) Matti Antinpoika (katso taulu 787) s. 02.02.1760 Evijärvi. k. 10.09.1822 Evijärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 335 -

11. sukupolvi

Hietoja / Söder-Kärnä, Matti Tuomaanpoika (taulusta 143. Isä: Hietoja / Lund, Tuomas Simonpoika) s. 07.06.1734 Lappajärvi, Hietoja / Lund. k. 22.10.1797 Lappajärvi, Rantakangas. Perhesuhteet: Avioliitto Susanna Heikintyttären kanssa oli lapseton. Kuolinsyy: Pistos.

1. puoliso Strang / Kirsilä, Marketta Matintytär, Kärnä s. 03.12.1712 Lappajärvi, Savonkylä, Kärnä. k. 27.06.1770 Lappajärvi, Savonkylä. Emäntä.
Isä: Strang / Kärnä, Matti Juhonpoika s. 1687 Evijärvi, Kirsilä.
Äiti: Kärnä, Saara Taavetintytär, Strang / Kärnä s. 02.04.1694 Lappajärvi, Savonkylä.

2. puoliso Kolanen, Susanna Heikintytär, Ukonniemi / Rantakangas s. 16.04.1725 Alajärvi, Möksy, Kolanen. Emäntä. Vihitty: 05.05.1771 Lappajärvi. Kuolinsyy: Hengenahdistus.
Isä: Kolanen, Heikki Juhonpoika s. 08.06.1683 Alajärvi, Kuninkaanjoki, Kolanen. Isäntä.
Äiti: Talmgården / Skrabb, Susanna Erkintytär, Kolanen s. 31.01.1685 Alajärvi, Gammelgård. Emäntä.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 336 -

11. sukupolvi

Hietoja / Lund, Saara Tuomaantytär, Ollila (taulusta 143. Isä: Hietoja / Lund, Tuomas Simonpoika) s. 05.06.1736 Lappajärvi, Hietoja. k. 04.12.1763 Lappajärvi, Ollila.

1. puoliso Ollila, Juho Matinpoika s. 24.05.1732 Lappajärvi, Savonkylä, Ollila. k. 05.12.1804 Lappajärvi, Savonkylä, Ollila. Talollinen. Vihitty: 23.11.1753 Lappajärvi.
Isä: Ollila, Matti Jaakonpoika s. 23.09.1711 Lappajärvi, Savonkylä, Ollila. Talollinen.
Äiti: Spangar, Marketta Juhontytär, Ollila s. 13.03.1712 Vimpeli. Emäntä.

Lapset:
1) Jaakko s. 29.12.1756 Lappajärvi, Ollila. k. 20.07.1757 Lappajärvi, Ollila.
2) Matti s. 03.03.1758 Lappajärvi, Ollila. k. 01.05.1759 Lappajärvi, Ollila.
3) Simo s. 04.10.1759 Lappajärvi, Ollila. k. 05.12.1760 Lappajärvi, Ollila.
4) Juho (katso taulu 703) s. 12.03.1761 Lappajärvi, Ollila.
5) Taavetti s. 05.06.1762 Lappajärvi, Ollila. k. 18.08.1763 Lappajärvi, Ollila.
6) Marketta Juhontytär (katso taulu 704) s. 18.10.1763 Lappajärvi, Ollila. k. 01.08.1842 Lappajärvi, Korri. Emäntä. Kuolinsyy: Vanhuus.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 337 -

11. sukupolvi

Lund, Anna Tuomaantytär, Nykänen (taulusta 143. Isä: Hietoja / Lund, Tuomas Simonpoika) s. 27.01.1741 Lappajärvi, Hietoja / Lund. k. 27.06.1777 Lappajärvi, Nykänen. Kuolinsyy: Lapsivuode.

1. puoliso Nykänen, Lauri Juhonpoika s. 02.08.1745 Lappajärvi, Nykänen. k. 10.10.1795 Lappajärvi, Nykänen. Talollinen.
Isä: Nykänen, Juho Matinpoika s. 24.03.1713 Lappajärvi, Savonkylä. Talollinen.
Äiti: Lill-Söyrinki / Söffring, Marketta Erkintytär, Nykänen s. 25.03.1712 Lappajärvi, Savonkylä. Emäntä.

Lapset:
1) Liisa Laurintytär (katso taulu 788) s. 26.06.1777 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 338 -

11. sukupolvi

Hietoja / Rantakangas, Simo Tuomaanpoika (taulusta 143. Isä: Hietoja / Lund, Tuomas Simonpoika) s. 12.04.1747 Lappajärvi, Hietoja, Lund. k. 27.02.1808 Lappajärvi, Rantakangas. Kuolinsyy: Pistoksia.

1. puoliso Ukonniemi / Rantakangas, Marketta Simontytär, Hietoja / Rantakangas s. 02.09.1748 Lappajärvi, Ukonniemi. k. 27.12.1784 Lappajärvi, Rantakangas. Vihitty: 01.11.1770 Lappajärvi. Kuolinsyy: Keltatauti.
Isä: Ukonniemi / Rantakangas, Simo Simonpoika s. 1719 Alajärvi, Luntti. Uudistilallinen.
Äiti: Kolanen, Susanna Heikintytär, Ukonniemi / Rantakangas s. 16.04.1725 Alajärvi, Möksy, Kolanen. Emäntä.

Lapset:
1) Susanna s. 25.11.1771 Lappajärvi, Rantakangas.
2) Matti s. 28.01.1774 Lappajärvi, Rantakangas. k. 28.01.1774 Lappajärvi.
3) Maria s. 26.02.1775 Lappajärvi, Rantakangas. k. 01.09.1775 Lappajärvi.
4) Erkki s. 03.05.1776 Lappajärvi, Rantakangas. k. 12.05.1776 Lappajärvi.
5) Saara s. 18.05.1777 Lappajärvi, Rantakangas.
6) Erkki s. 11.01.1779 Lappajärvi, Rantakangas. k. 03.05.1781 Lappajärvi.
7) Juho Simonpoika (katso taulu 789) s. 15.04.1780 Lappajärvi, Rantakangas (Itäkylä). k. 07.05.1837 Lappajärvi.
8) Matti Simonpoika (katso taulu 790) s. 18.02.1783 Lappajärvi, Hietoja (Itäkylä).

2. puoliso Tullila / Hoisko, Liisa Davidintytär s. 07.04.1736.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 339 -

11. sukupolvi

Lukkarila, Tuomas Juhonpoika (taulusta 145. Äiti: Hietoja, Susanna Simontytär) s. 13.12.1734 Lappajärvi, Lukkarila. k. 19.02.1793 Lappajärvi, Lukkarila.

1. puoliso Ollila, Kaarina Matintytär, Lukkarila s. 12.12.1736 Lappajärvi. k. 23.11.1808 Lappajärvi, Lukkarila. Vihitty: 10.05.1753 Lappajärvi.
Isä: Ollila, Matti Jaakonpoika s. 23.09.1711 Lappajärvi, Savonkylä, Ollila. Talollinen.
Äiti: Spangar, Marketta Juhontytär, Ollila s. 13.03.1712 Vimpeli. Emäntä.

Lapset:
1) Riitta Tuomaantytär (katso taulu 715) s. 18.01.1754 Lappajärvi, Lukkarila. k. 02.02.1815 Lappajärvi.
2) Juho Tuomaanpoika (katso taulu 716) s. 27.12.1755 Lappajärvi, Lukkarila. k. 14.03.1840 Lappajärvi.
3) Saara Tuomaantytär (katso taulu 717) s. 23.04.1758 Lappajärvi, Lukkarila. k. 08.11.1830 Lappajärvi, Karvala.
4) Maria s. 10.07.1759 Lappajärvi, Lukkarila.
5) Taavetti (katso taulu 718) s. 22.12.1760 Lappajärvi, Lukkarila. k. 06.01.1844 Lappajärvi.
6) Liisa Tuomaantytär (katso taulu 719) s. 15.05.1763 Lappajärvi, Lukkarila. k. 15.09.1856 Lappajärvi. Perhesuhteet: Ei lapsia.
7) Jaakko (katso taulu 720) s. 08.06.1765 Lappajärvi, Lukkarila. k. 30.09.1838 Lappajärvi. Torppari, vävy.
8) Erkki (katso taulu 721) s. 02.04.1768 Lappajärvi, Lukkarila. k. 16.07.1794 Lappajärvi.
9) Kaisa Tuomaantytär (katso taulu 722) s. 03.06.1771 Lappajärvi, Lukkarila. k. 02.12.1847 Evijärvi, Kontiainen.
10) Reetta s. 19.08.1772 Lappajärvi, Lukkarila. k. 21.11.1844 Lappajärvi. Perhesuhteet: Naimaton.
11) Susanna s. 28.01.1776 Lappajärvi, Lukkarila. k. 28.03.1777 Lappajärvi, Lukkarila.
12) Matti s. 10.05.1777 Lappajärvi. k. 23.12.1777 Lappajärvi.
13) Matti Tuomaanpoika (katso taulu 723) s. 30.08.1779 Lappajärvi. k. 22.05.1868 Vimpeli, Spangar.
14) Tuomas s. 08.12.1783 Lappajärvi, Lukkarila. k. 13.03.1783 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 340 -

11. sukupolvi

Lukkarila, Saara Juhontytär, Timonen (taulusta 145. Äiti: Hietoja, Susanna Simontytär) s. 11.05.1744 Lappajärvi. k. 20.07.1820 Lappajärvi, Timonen.

1. puoliso Timonen, Jaakko Paavonpoika s. 23.07.1742 Lappajärvi, Savonkylä. Talollinen.

Lapset:
1) Matti Jaakonpoika (katso taulu 791) s. 21.08.1771 Timonen, Lappajärvi.
2) Saara Jaakontytär (katso taulu 792) s. 27.08.1779 Lappajärvi. k. 12.11.1828 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 341 -

11. sukupolvi

Lukkarila, Susanna Juhantytär, Lamminmäki (taulusta 145. Äiti: Hietoja, Susanna Simontytär) s. 19.04.1750 Lappajärvi, Savonkylä. k. 18.12.1832 Lappajärvi, Lammi. Emäntä.

1. puoliso Lamminmäki, Matti Jaakonpoika s. 14.10.1755 Veteli, Röyrinki. k. 17.09.1825 Lappajärvi. Talollinen. Vihitty: 29.10.1775 Lappajärvi.
Isä: Lamminmäki, Jaakko Matinpoika, Haukilahti / Buldan s. 31.03.1732 Veteli.
Äiti: Aho, Maria Ollintytär, Lamminmäki s. 06.06.1725 Yliveteli.

Lapset:
1) Jaakko Matinpoika (katso taulu 793) s. 22.05.1777 Lappajärvi, Lamminmäki. k. 25.07.1843 Lappajärvi. Isäntä, seksmanni.
2) Juho Matinpoika (katso taulu 794) s. 08.06.1778 Lappajärvi, Lamminmäki. k. 11.03.1857 Lappajärvi.
3) Liisa Matintytär (katso taulu 795) s. 15.04.1785 Lappajärvi, Lamminmäki. k. 01.06.1849 Vimpeli.
4) Anna Matintytär (katso taulu 796) s. 13.09.1786 Lappajärvi, Lamminmäki. k. 23.01.1856 Vimpeli, Sääksjärvi, Södervik.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 342 -

11. sukupolvi

Hietoja, Maria Juhontytär, Sandbacka (taulusta 147. Isä: Hietoja / Lund, Juho Simonpoika) s. 17.10.1746 Lappajärvi, Itäkylä. k. 19.09.1815 Lappajärvi, Kärnä.

1. puoliso Söderkärnä, Jaakko Juhonpoika s. 06.01.1750 Lappajärvi. k. 24.02.1817 Lappajärvi. Talollinen. Vihitty: 23.12.1769 Lappajärvi.
Isä: Söder-Kärnä, Juhani Juhaninpoika s. 05.06.1715 Lappajärvi, Savonkylä, (Sawobyy) . Talollinen.
Äiti: Seppälä, Maria Laurintytär, Söder-Kärnä s. 1721 Menkijärvi .

Lapset:
1) Saara Jaakontytär (katso taulu 797) s. 16.07.1772 Lappajärvi, Savonkylä. k. 01.08.1829 Lappajärvi.
2) Jaakko s. 20.02.1776 Lappajärvi. k. 04.12.1800 Lappajärvi.
3) Maria Jaakontytär (katso taulu 798) s. 07.10.1778 Lappajärvi, Söderkärnä. k. 19.06.1846 Lappajärvi. Kuolinsyy: Rintapistos.
4) Kaisa s. 11.02.1782 Lappajärvi, Itäkylä. k. 04.08.1792 Lappajärvi.
5) Anna Jaakontytär (katso taulu 799) s. 24.06.1784 Lappajärvi, Söderkärnä. k. 20.12.1824 Lappajärvi, Vinkka. Kuolinsyy: Rintavesitauti.
6) Liisa s. 25.07.1787 Lappajärvi, Söderkärnä. k. 22.07.1809 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 343 -

11. sukupolvi

Sandbacka, Jooseppi (taulusta 147. Isä: Hietoja / Lund, Juho Simonpoika) s. 19.02.1752 Lappajärvi. k. 17.11.1819 Lappajärvi.

1. puoliso Södervik, Liisa Erkintytär, Sandbacka s. 12.11.1749 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 21.05.1813 Lappajärvi, Itäkylä, Sandbacka. Vihitty: 13.06.1773 Lappajärvi.
Isä: Södervik, Erkki Tuomaksenpoika s. 18.05.1722 Vimpeli, Säxjerfwi; Sääksjärvi . Talollinen.
Äiti: Österspangar, Maria Jaakontytär, Koikkalainen s. 26.12.1725 Windala; Vimpeli. Emäntä.

Lapset:
1) Juho Joosepinpoika (katso taulu 800) s. 13.05.1774 Lappajärvi, Itäkylä, Sandbacka. k. 19.05.1832 Lappajärvi, Itäkylä, Sandbacka.
2) Erkki Joosepinpoika (katso taulu 801) s. 13.12.1775 Lappajärvi, Itäkylä. k. 07.06.1825 Lappajärvi.
3) Matti s. 18.12.1777 Lappajärvi, Itäkylä, Sandbacka. k. 29.01.1778 Lappajärvi, Itäkylä, Sandbacka.
4) Matti s. 23.02.1780 Lappajärvi, Itäkylä, Sandbacka. k. 18.02.1785 Lappajärvi, Itäkylä, Sandbacka.
5) Maria s. 17.07.1781 Lappajärvi, Itäkylä, Sandbacka. k. 03.07.1782 Lappajärvi, Itäkylä, Sandbacka.
6) Anna Joosepintytär (katso taulu 802) s. 26.05.1783 Lappajärvi, Itäkylä, Sandbacka. k. 31.03.1855 Lypsinmaa, Vimpeli.
7) Jaakko s. 10.09.1786 Lappajärvi, Itäkylä, Sandbacka. k. 17.12.1786 Lappajärvi, Itäkylä, Sandbacka.
8) Antti Joosepinpoika (katso taulu 803) s. 10.11.1787 Lappajärvi, Itäkylä, Sandbacka. k. 04.01.1862 Vimpeli, Lindbacka.
9) Jaakko Joosepinpoika (katso taulu 804) s. 17.12.1791 Lappajärvi, Itäkylä, Sandbacka. k. 30.05.1852 Lappajärvi, Korri.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 344 -

11. sukupolvi

Sandbacka, Juho (taulusta 147. Isä: Hietoja / Lund, Juho Simonpoika) s. 24.12.1754 Lappajärvi, Itäkylä. k. 20.10.1830 Lappajärvi, Itäkylä. Talollinen, seksmanni (kuudennusmies). Kuolinsyy: Vanhuus.

Seksmanni eli kuudennusmies. Pitäjän toimihenkilö, jonka tehtävänä oli pitää huolta kirkkokurista ja järjestyksestä, kirkkoneuvoston jäsen. Kuudennusmiehet, joita mainitaan jo 1500-luvulta lähtien, hävisivät 1860-luvulla vanhan pitäjänjärjestyksen mukana.

1. puoliso Korri, Liisa Antintytär, Sandbacka s. 14.05.1754 Lappajärvi. k. 08.12.1785 Lappajärvi, Sandbacka. Vihitty: 1776 Lappajärvi. Kuolinsyy: Lapsivuode.
Isä: Korri, Antti Matinpoika s. 24.11.1729 Lappajärvi, Korri.
Äiti: Hernesniemi, Marketta Iisakintytär, Korri s. 01.05.1731 Lappajärvi, Hernesniemi.

Lapset:
1) Jaakko Juhonpoika (katso taulu 805) s. 22.01.1778 Lappajärvi, Itäkylä. k. 29.10.1860 Lappajärvi, Itäkylä. Vävy. Kuolinsyy: Vanhuus.
2) Liisa s. 06.07.1783 Lappajärvi. k. 01.09.1785 Lappajärvi. Kuolinsyy: Hinkuyskä.
3) Juho s. 07.12.1785 Lappajärvi, Itäkylä. k. 10.12.1785 Lappajärvi, Itäkylä.

2. puoliso Kirjavainen, Susanna Juhontytär, Sandbacka s. 03.02.1759 Vimpeli. k. 29.12.1848 Lappajärvi, Itäkylä, Sandbacka. Emäntä. Vihitty: 05.11.1786 Vimpeli.
Isä: Kirjavainen, Juho Matinpoika s. 09.10.1718 Vimpeli. Tilallinen.
Äiti: Flaka, Liisa Tuomaantytär s. 08.08.1721 Vimpeli, Kotkaniemi. Emäntä.
Lapset:
1) Antti s. 01.07.1779 Lappajärvi, Itäkylä. k. 06.04.1813 Lappajärvi.
2) Taavetti Juhonpoika (katso taulu 806) s. 21.08.1781 Lappajärvi, Itäkylä. k. 18.02.1860 Lappajärvi. Torppari.
3) Saara Juhontytär (katso taulu 807) s. 13.08.1784 Lappajärvi, Itäkylä. k. 02.09.1814 Lappajärvi, Kärnä.
4) Liisa Juhontytär (katso taulu 808) s. 22.09.1787 Lappajärvi, Itäkylä. k. 08.10.1837 Lappajärvi, Itäkylä, Kuoppala.
5) Matti Juhonpoika (katso taulu 809) s. 28.07.1789 Lappajärvi, Itäkylä. k. 13.06.1851 Lappajärvi.
6) Juho s. 17.01.1792 Lappajärvi, Itäkylä. k. 21.09.1793 Lappajärvi, Itäkylä.
7) Maria Juhontytär (katso taulu 810) s. 28.09.1794 Lappajärvi, Itäkylä.
8) Juho Juhonpoika (katso taulu 811) s. 03.11.1797 Lappajärvi, Itäkylä. k. 22.12.1849 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 345 -

11. sukupolvi

Sandbacka, Saara Juhontytär, Kirjavainen / Niemi (taulusta 147. Isä: Hietoja / Lund, Juho Simonpoika) s. 19.02.1765 Lappajärvi. k. 1848 Lappajärvi.

1. puoliso Kirjavainen / Niemi, Antti Juhonpoika s. 03.12.1764 Vimpeli, Lypsinmaa. k. 11.01.1832 Lappajärvi. Isäntä. Vihitty: 13.10.1793 Lappajärvi.
Isä: Kirjavainen, Juho Matinpoika s. 09.10.1718 Vimpeli. Tilallinen.
Äiti: Flaka, Liisa Tuomaantytär s. 08.08.1721 Vimpeli, Kotkaniemi. Emäntä.

Lapset:
1) Maria Antintytär (katso taulu 812) s. 05.10.1794 Lappajärvi, Hirsiniemi. k. 29.12.1825 Vimpeli, Spangar.
2) Reetta Antintytär (katso taulu 813) s. 01.01.1796 Lappajärvi. k. 22.10.1831 Lappajärvi, Itäkylä, Lund.
3) Liisa Antintytär (katso taulu 814) s. 07.03.1799 Lappajärvi, Itäkylä. k. 07.03.1896 Vimpeli, Itäkylä.
4) Antti Antinpoika (katso taulu 815) s. 13.01.1805 Lappajärvi, Itäkylä. k. 04.06.1868 Vimpeli, Itäkylä.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 346 -

11. sukupolvi

Särkijärvi, Beata Hannuntytär, Stor-Sääksjärvi (taulusta 148. Äiti: Kupila, Beata Juhantytär) s. 02.12.1745 Evijärvi, Särkijärvi. k. 28.12.1818 Vimpeli, Stor-Sääksjärvi. Emäntä. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Stor-Sääksjärvi, Erkki Heikinpoika s. 24.04.1745 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 17.12.1818 Vimpeli, Stor-Sääksjärvi. Talollinen. Vihitty: 13.12.1767 Evijärvi. Kuolinsyy: Vanhuus.
Isä: Sääksjärvi, Heikki Jaakonpoika s. 18.10.1716 Vimpeli, Sääksjärvi. Talollinen.
Äiti: Kultalahti, Maria Erkintytär, Sääksjärvi s. 23.03.1717 Evijärvi, Kultalahti, Kuldalax. Emäntä.

Lapset:
1) Maria s. 23.03.1769 Vimpeli, Sääksjärvi.
2) Antti Erkinpoika (katso taulu 816) s. 18.08.1770 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 10.02.1855 Vimpeli, Lassila. Talollinen. Lisätietoja: Aviopuoliso ?? katso teksti.
3) Matti s. 18.09.1772 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 23.03.1831 Vimpeli, Stor-Sääksjärvi. Talollinen.
4) Liisa s. 26.02.1775 Vimpeli, Sääksjärvi.
5) Erkki s. 05.03.1778 Vimpeli, Sääksjärvi.
6) Heikki Erkinpoika (katso taulu 817) s. 10.04.1780 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 24.02.1851. Lisätietoja: Vävy Heikki antoi nimensä Heikkilän talolle.
7) Anna (katso taulu 818) s. 21.01.1782 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 17.03.1840 Lappajärvi, Örn.
8) Juha Erkinpoika (katso taulu 819) s. 02.11.1784 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 24.04.1867 Vimpeli.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 347 -

11. sukupolvi

Lillhök, Taavetti Simonpoika (taulusta 149. Isä: Lillhök, Simo Simonpoika) s. 18.04.1740 Alajärvi, Kurejoki, Lillhök. k. 20.04.1825 Alajärvi, Kurejoki, Lillhök. Kuolinsyy: Vanhuus.

Hirvelä muodostettiin Sihtalasta 1827.

1. puoliso Laukkonen, Liisa Erkintytär, Lillhök s. 1754 Lehtimäki, Laukkonen.

Lapset:
1) Matti Taavetinpoika (katso taulu 822) s. 12.08.1787 Alajärvi, Kurejoki. k. 24.08.1864 Alajärvi, Paalijärvi, Joensuu.

2. puoliso Lilltarvonen, Kaarina Jaakontytär, Lillhök s. 16.09.1742 Lappajärvi, Lilltarvonen. k. 21.01.1779 Lill-Höök, Kurejoki, Alajärvi. Vihitty: 02.11.1763 Lappajärvi.
Isä: Strang / Lilltarvonen, Jaakko Olavinpoika s. 05.07.1718 Lappajärvi, Savonkylä. Talollinen, kirkkoväärti.
Äiti: Slip / Lilltarvonen, Kaarina Jaakontytär, Strang / Lill-Tarvonen s. 1718 Lappajärvi. Emäntä.
Lapset:
1) Maria Taavetintytär (katso taulu 820) s. 17.07.1766 Alajärvi, Kurejoki, Lillhök. k. 02.04.1854 Pöntinen, Soini. Emäntä.
2) Reetta Taavetintytär (katso taulu 821) s. 04.08.1771 Alajärvi, Kurejoki. k. 30.10.1840 Alajärvi, Kurejoki, Sissala.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 348 -

11. sukupolvi

Lillhök, Maria Simontytär, Juutlaukkonen (taulusta 149. Isä: Lillhök, Simo Simonpoika) s. 07.03.1743 Alajärvi, Kurejoki, Lillhök. k. 01.10.1808 Alajärvi.

1. puoliso Juutlaukkonen, Antti Simonpoika s. 21.09.1744 Alajärvi, Kurejoki, Juutlaukkonen. k. 12.07.1770. Tilallinen.
Isä: Juut-Laukkonen, Simo Antinpoika s. 15.10.1721 Alajärvi, Kurejoki, Juti.
Äiti: Hyytinen, Maria Juhantytär, Juut-Laukkonen s. 02.03.1721 Lappajärvi.

Lapset:
1) Saara
2) Matti Antinpoika (katso taulu 823) s. 02.02.1766 Alajärvi, Kurejoki, Juutlaukkonen. k. Korpilahti.
3) Liisa Antintytär (katso taulu 824) s. 26.09.1767 Alajärvi, Kurejoki, Juutlaukkonen. k. 19.05.1837 Alajärvi, Kurejoki, Juutlaukkonen.
4) Eeva Antintytär (katso taulu 825) s. 03.12.1768 Alajärvi, Kurejoki, Juutlaukkonen.

2. puoliso Pyhälahti, Antti Paavonpoika s. 17.09.1742 Vimpeli, Pyhälahti. k. 19.04.1808 Alajärvi, Kurejoki. Vävy Juutlaukkosessa Kurejoella.
Antti oli aikaisemmin renkinä Strangissa ja Storstrangissa.

Isä: Oinonen / Pyhälahti (Lähde: 1.1), Paavo Matinpoika s. 02.03.1700 Kivijärvi. Talollinen.
Äiti: Pokela, Maria Heikintytär, Oinonen s. 03.02.1700 Vimpeli, Pokela.

Lapset:
1) Maria Antintytär (katso taulu 826) s. 08.09.1772 Juutlaukkonen, Alajärvi.
2) Katariina Antintytär s. 17.08.1774 Alajärvi, Juutlaukkonen. k. 18.08.1774 Alajärvi.
3) Susanna Antintytär s. 1775 Alajärvi, Juutlaukkonen. k. 04.06.1776 Alajärvi.
4) Anna (katso taulu 827) s. 01.02.1777 Juutlaukkonen, Kurejoki, Alajärvi.
5) Erkki (katso taulu 828) s. 02.08.1778 Juutlaukkonen, Alajärvi. k. 14.09.1858 Kyrölahti, Alajärvi.
6) Marketta s. 14.09.1780 Juutlaukkonen, Alajärvi. k. 24.10.1780 Alajärvi.
7) Antti s. 26.02.1782 Juutlaukkonen, Alajärvi. k. 29.05.1785.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 349 -

11. sukupolvi

Lillhök, Marketta Simontytär, Sikkilä (taulusta 149. Isä: Lillhök, Simo Simonpoika) s. 01.06.1744 Alajärvi, Kurejoki, Lillhök. k. 18.09.1808 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. Kuolinsyy: Punatauti.

1. puoliso Sikkilä, Jaakko Erkinpoika s. 23.07.1749 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. k. 22.01.1816 Alajärvi. Talollinen. Vihitty: 31.10.1768 Alajärvi. Kuolinsyy: Hengenahdistus.
Isä: Sikkilä, Erkki Juhonpoika s. 12.05.1719 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. Talollinen.
Äiti: Storhök, Maria Erkintytär, Koukkari s. 19.03.1717 Alajärvi, Kurejoki, Storhök. Emäntä.

Lapset:
1) Susanna Jaakontytär (katso taulu 829) s. 13.12.1771 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. k. 14.10.1829 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. Emäntä.
2) Liisa Erkintytär s. 26.12.1772 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. k. 22.12.1808 Alajärvi, Kurejoki.
3) Matti Jaakonpoika (katso taulu 830) s. 09.07.1774 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. k. 22.11.1835 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. Talollinen.
4) Saara s. 28.09.1775 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. k. 28.03.1831 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä.
5) Juho s. 15.01.1777 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä.
6) Erkki s. 28.02.1782 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. Lisätietoja: Kuollut lapsena.
7) Kaisa Jaakontytär (katso taulu 831) s. 12.11.1783 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. k. 12.05.1830 Alajärvi.
8) Anna Jaakontytär (katso taulu 832) s. 05.01.1785 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. k. 19.11.1845 Alajärvi, Kurejoki, Höri.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 350 -

11. sukupolvi

Lill-Höök, Susanna Simontytär, Stor-Höök (taulusta 149. Isä: Lillhök, Simo Simonpoika) s. 04.09.1745 Alajärvi, Kurejoki, Lill-Höök. k. 12.08.1791 Alajärvi, Kurejoki, Stor-Höök. Emäntä. Kuolinsyy: Kihti.

1. puoliso Stor-Höök, Simo Juhonpoika s. 14.04.1737 Alajärvi, Kurejoki, Stor-Höök. k. 1795 - 1801 Alajärvi, Kurejoki, Stor-Höök. Vihitty: 05.11.1767 Alajärvi.
Isä: Stor-Höök, Juho Erkinpoika s. 05.03.1700 Alajärvi, Kurejoki. Talollinen.
Äiti: Koukkari, Maria Knuutintytär, Stor-Höök s. 03.11.1700 Lappajärvi, Kauhajärvi. Emäntä.

Lapset:
1) Matti Simonpoika (katso taulu 833) s. 19.02.1775 Alajärvi, Kurejoki, Storhök. Talollinen.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 351 -

11. sukupolvi

Lillhök, Iisakki Simonpoika (taulusta 149. Isä: Lillhök, Simo Simonpoika) s. 16.02.1748 Alajärvi, Kurejoki, Lillhök. k. 22.09.1808 Alajärvi, Kurejoki, Lillhök. Talollinen. Lisätietoja: Mäkelöiden sukuhaaran alku.

1. puoliso Sissala / Juutlaukkonen, Liisa Erkintytär, Lillhök s. 26.11.1744 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 06.12.1830 Alajärvi, Kurejoki, Höök. Emäntä. Vihitty: 01.01.1771 Alajärvi.
Isä: Storhöök / Sissala, Erkki Erkinpoika s. 01.12.1721 Alajärvi, Kurejoki, Stor-Höök. Vävy.
Äiti: Försti / Sissala, Saara Olavintytär, Storhöök / Sissala s. 28.11.1727 Alajärvi, Kurejoki, Sissala.

Lapset:
1) Susanna Iisakintytär (katso taulu 834) s. 15.02.1772 Alajärvi, Kurejoki, Lill-Höök. k. 05.06.1811 Alajärvi, Kurejoki, Lill-Höök.
2) Saara Iisakintytär (katso taulu 835) s. 30.01.1777 Alajärvi, Kurejoki. k. 20.01.1801 Alajärvi, Sissala.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 352 -

11. sukupolvi

Lillhök, Liisa Simontytär, Skrabb / Sihtala (taulusta 149. Isä: Lillhök, Simo Simonpoika) s. 12.08.1749 Alajärvi, Kurejoki, Lill-Höök. k. 01.06.1791 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. Itsellisen vaimo. Kuolinsyy: Punatauti.

1. puoliso Skrabb / Sihtala, Abraham Abrahaminpoika s. 18.08.1748 Alajärvi, Skrabb. k. 28.07.1816 Alajärvi, Lill-Höök. Vähtäri, itsellinen. Vihitty: 08.11.1772 Alajärvi. Kuolinsyy: Turvotus.
Isä: Skrabb, Aabraham Juhonpoika s. 12.12.1704 Alajärvi, Gammelgård. Vähtäri, kirkkoväärti.
Äiti: Purmo, Maria Matintytär, Skrabb s. 25.03.1707 Purmo.

Lapset:
1) Susanna Aabrahamintytär (katso taulu 836) s. 01.12.1773 Alajärvi, Skrabb. k. 10.12.1844 Alajärvi, Kurejoki, Stor-Höök. Emäntä. Kuolinsyy: Vanhuus.
2) Helena s. 12.10.1775 Alajärvi, Skrabb. k. 16.07.1776 Alajärvi.
3) Jaakko Abrahaminpoika (katso taulu 837) s. 21.07.1777 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. k. 14.06.1834 Alajärvi, Lillhöök. Talollinen. Kuolinsyy: Kuume.
4) Maria Aabrahamintytär (katso taulu 838) s. 25.07.1778 Alajärvi, Skrabb. k. 12.04.1844 Alajärvi, Menkijärvi, Lepistö. Kuolinsyy: Vanhuus.
5) Antti s. 14.11.1779 Alajärvi, Skrabb.
6) Anna Aabrahamintytär (katso taulu 839) s. 25.04.1781 Alajärvi, Skrabb. k. 15.06.1812 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. Kuolinsyy: Kouristuksia.
7) Katariina Abrahamintytär (katso taulu 840) s. 25.07.1782 Alajärvi, Kurejoki. k. 11.02.1852 Lappajärvi, Kauhajärvi.
8) Saara s. 17.10.1784 Kurejoki, Sihtala. k. 24.10.1784 Alajärvi.
9) Elisabeth s. 06.12.1785 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. k. 11.12.1826 Alajärvi, Kurejoki, Lill-Höök.
10) Mattias s. 22.04.1790 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. k. 02.07.1794 Alajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 353 -

11. sukupolvi

Lill-Höök, Kristiina Simontytär, Skrabb (taulusta 149. Isä: Lillhök, Simo Simonpoika) s. 02.12.1751 Alajärvi, Kurejoki, Lill-Höök. k. 06.01.1806 Alajärvi, Skrabb. Emäntä. Kuolinsyy: Halvaus.

1. puoliso Skrabb, Simo Abrahaminpoika s. 26.08.1743 Alajärvi, Skrabb. k. 21.02.1808 Alajärvi, Skrabb. Itsellinen. Vihitty: 05.00.1771 Alajärvi. Lisätietoja: Simo Skrabb asui jonkin aikaa Lill-Höökissä vävynä. Kuolinsyy: Pistos. Ammatinlisäyksiä: Vuoden 1781 jälkeen Simo Skrabb muuttaa Alajärven Levijoelle itselliseksi.
Isä: Skrabb, Aabraham Juhonpoika s. 12.12.1704 Alajärvi, Gammelgård. Vähtäri, kirkkoväärti.
Äiti: Purmo, Maria Matintytär, Skrabb s. 25.03.1707 Purmo.

Lapset:
1) Maria s. 29.03.1772 Alajärvi, Skrabb. k. 10.04.1773 Alajärvi.
2) Elisabeth s. 12.09.1773 Alajärvi, Storhök. k. 21.06.1774 Alajärvi.
3) Mattias s. 20.02.1775 Alajärvi, Storhök. k. 29.12.1778 Alajärvi.
4) Saara s. 18.02.1778 Alajärvi, Skrabb.
5) Susanna s. 07.05.1781 Alajärvi, Skrabb. k. 06.06.1787 Alajärvi.
6) Maria s. 05.08.1784 Alajärvi, Skrabb. k. 23.09.1785 Alajärvi.
7) Helena s. 01.11.1786 Alajärvi, Skrabb.
8) Erkki Simonpoika (katso taulu 841) s. 05.03.1790 Alajärvi, Kurejoki, Stor-Höök. k. 03.06.1864 Alajärvi, Kurejoki, Juuti. Torppari Juutissa. Kuolinsyy: Perheestä kuoli 1834 viikon sisällä 1-, 10-, ja 15- vuotiaat lapset punatautiin.
9) Marketta s. 01.04.1794 Alajärvi, Skrabb. Lisätietoja: Oli Kuortaneella, josta muutti 1817 takaisin Alajärvelle.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 354 -

11. sukupolvi

Lill-Höök, Heikki Matinpoika (taulusta 150. Isä: Lill-Höök, Matti Simonpoika) s. 18.12.1742 Alajärvi, Kurejoki, Lillhök. k. 17.08.1818 Alajärvi, Kurejoki, Lillhök. Talollinen.

1. puoliso Sissala, Margeta Erkintytär, Lill-Höök s. 15.04.1747 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 15.02.1816 Alajärvi, Kurejoki, Höök. Vihitty: 15.11.1767 Alajärvi.
Isä: Storhöök / Sissala, Erkki Erkinpoika s. 01.12.1721 Alajärvi, Kurejoki, Stor-Höök. Vävy.
Äiti: Försti / Sissala, Saara Olavintytär, Storhöök / Sissala s. 28.11.1727 Alajärvi, Kurejoki, Sissala.

Lapset:
1) Saara Heikintytär (katso taulu 842) s. 19.06.1769 Alajärvi, Kurejoki, Lillhök. k. 24.05.1811 Alajärvi, Kurejoki, Lillhök.
2) Heikki Heikinpoika (katso taulu 843) s. 21.12.1777 Alajärvi, Lill-Höök. k. 24.12.1838 Alajärvi, Kurejoki, Lill-Höök. Talollinen. Kuolinsyy: Turvotus.
3) Maria Heikintytär (katso taulu 844) s. 24.06.1793 Alajärvi, Kurejoki. k. 20.10.1886 Stor-Höök, Kurejoki, Alajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 355 -

11. sukupolvi

Lillhök, Anna Liisa Matintytär, Norrkniivilä (taulusta 150. Isä: Lill-Höök, Matti Simonpoika) s. 04.08.1757 Alajärvi, Kurejoki. Lisätietoja: Tuli Evijärveltä takaisin Alajärvelle 1823 puolison kuoltua.

1. puoliso Norrkniivilä, Matti Juhonpoika, Ranta-ahokangas s. 16.06.1747 Evijärvi. k. n. 1823 Evijärvi. Vihitty: 14.11.1819 Evijärvi.
Isä: Norrkniivilä, Juho Matinpoika s. 08.04.1728 Evijärvi. Talollinen.
Äiti: Kammarbacka / Lassila, Susanna Matintytär, Norrkniivilä s. 24.05.1725 Evijärvi, Åby,. Emäntä.

Lapset:
1) Susanna Matintytär (katso taulu 845) s. 28.05.1785 Evijärvi, Ranta-aho, Kirkonkylä. k. 20.04.1834 Evijärvi, Joensuu.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 356 -

11. sukupolvi

Lassila, Tuomas Laurinpoika (taulusta 151. Äiti: Söder-Kultalahti, Valpuri) s. 1686 Evijärvi, Haapajärvi, Lassila. k. 12.11.1744 Evijärvi, Lassila. Maanviljelijä, Åbyn Lassilan isäntä 1712 - 1722 ja 1724 - 1733.

Kylvölutteloissa 1719 mainitaan Tuomas Lassilalla olevan 2 lehmää ja vasikka. Kylvöjä oli 7 kappaa ruista ja 7 kappaa ohraa.

1. puoliso Enäperä / Norr-Ena / Hyytinen, Kirsti / Kirstin s. 1687 Evijärvi. k. 10.02.1766 Evijärvi. Vihitty: 01.12.1707.
Isä: Hyytinen / Norr-Ena / Norrena, Henrik Josefinpoika s. n. 1637 Lappajärvi, Savonkylä. Talollinen.
Äiti: Margeta Heikintytär (Josephsdotter?), Norr-Ena s. 1643 Ina, Evijärvi. Emäntä.

Lapset:
1) Lauri Tuomaanpoika (katso taulu 846) s. 01.02.1712 Evijärvi, Haapajärvi, Lassila. k. 22.08.1764 Evijärvi.
2) Anna Tuomaantytär (katso taulu 847) s. 13.10.1713 Evijärvi.
3) Liisa Tuomaantytär (katso taulu 848) s. 22.12.1724 Evijärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 357 -

11. sukupolvi

Lassila, Susanna, Koppari (taulusta 151. Äiti: Söder-Kultalahti, Valpuri) s. 07.01.1698 Evijärvi, Haapajärvi, Lassila. k. 14.12.1780 Evijärvi, Purmojärvi.

1. puoliso Koppari, Pauli Heikinpoika s. 02.01.1692 Evijärvi. k. 04.12.1779 Kortesjärvi. Vihitty: 28.02.1719 Lappajärvi.

Lapset:
1) Matti Paulinpoika (katso taulu 849) s. 04.09.1724 Evijärvi, Haapajärvi, Lassila. k. 23.11.1753 Purmojärvi. Talollinen.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 358 -

11. sukupolvi

Kultalahti, Erkki Tuomaanpoika, Cultalax (taulusta 152. Isä: Söderkultalahti, Tuomas Paavonpoika) s. 1689 Evijärvi. k. 1732 Evijärvi, Söderkultalahti. Talollinen, Söderkultalahden isäntä 1710 - 1712.

Isäntänä 1710 - 1712 Evijärven Söderkultalahdessa.

1. puoliso Söyrinki / Söffring / Lill-Söyrinki, Maria Olavintytär, Kultalahti s. 11.03.1688 Lappajärvi, Savonkylä. k. 17.11.1745 Evijärvi. Emäntä. Vihitty: 29.01.1711 Lappajärvi.
Isä: Söyrinki, Olavi Erkinpoika s. 1650 Lappajärvi, Savonkylä. Talollinen, Storsöyringin isäntä 1678 - 1705.
Äiti: Tarvonen, Maria Erkintytär, Lill-Söyrinki s. 1647 Savonkylä Lappajärvi.

Lapset:
1) Hannu s. 02.10.1711 Evijärvi, Kultalahti, Kuldalax. k. 17.06.1712 Evijärvi.
2) Juha s. 1714 Evijärvi, Kultalahti, Kuldalax. k. 29.04.1717 Evijärvi.
3) Maria Erkintytär (katso taulu 195) s. 23.03.1717 Evijärvi, Kultalahti, Kuldalax. k. 01.11.1795 Vimpeli, Sääksjärvi. Emäntä. Kuolinsyy: Pistos.
4) Saara s. 20.04.1720 Evijärvi, Kultalahti, Kuldalax. k. 11.07.1720 Evijärvi.
5) Olavi Erkinpoika (katso taulu 196) s. 12.07.1721 Evijärvi, Kultalahti, Kuldalax. k. 11.03.1801 Evijärvi. Talollinen, Söderkultalahden isäntä 1738 - .
6) Sofia Erkintytär (katso taulu 197) s. 13.03.1723 Evijärvi. k. 02.12.1772 Vimpeli, Vanha-aho. Emäntä. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
7) Marketta Erkintytär (katso taulu 198) s. 04.05.1725 Evijärvi, Kultalahti. k. 18.06.1766 Evijärvi.
8) Erkki Erkipoika (katso taulu 199) s. 04.05.1727 Evijärvi. k. 24.06.1793 Evijärvi. Talollinen.
9) Anna Erkintytär (katso taulu 200) s. 21.08.1729 Evijärvi. k. 22.08.1795 Evijärvi, Haapajärvi.
10) Antti Erkinpoika (katso taulu 201) s. 28.11.1731 Evijärvi, Söderkultalahti. k. 29.08.1807 Evijärvi. Talollinen. Kuolinsyy: Punatauti.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 359 -

11. sukupolvi

Kultalahti, Saara, Lund / Storsöring (taulusta 154. Isä: Kultalahti, Jaakko Maununpoika) s. 06.01.1708 Evijärvi, Kultalahti. k. 23.01.1788 Lappajärvi, Storsöyring. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Lund / Storsöring, Jooseppi Simonpoika s. 26.08.1711 Lappajärvi, Hietoja. k. 13.07.1770 Lappajärvi, Storsöyring. Talollinen, Lundin isäntä 1739 - 1743. Storsöyringin isäntä 1744 - 1770. Vihitty: 02.02.1735 Lappajärvi. Perhesuhteet: Ei lapsia. Kuolinsyy: Verensyöksy.
Isä: Hietoja / Lund, Simo Tuomaanpoika s. 1677 Vimpeli. Talollinen, Lundin isäntänä 1697 - 1723.
Äiti: Koikkalainen, Marketta Eskontytär, Hietoja s. 04.02.1672 Vimpeli. Emäntä.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 360 -

11. sukupolvi

Kultalahti, Marketta Matintytär, Storpellinen (taulusta 155. Isä: Kultalahti, Matti Maununpoika) s. 20.02.1694 Evijärvi, Kultalahti. Perhesuhteet: Kaksonen Valpurin kanssa.

1. puoliso Storpellinen, Lauri Laurinpoika s. 04.05.1699 Kortesjärvi, Purmojärvi. Talollinen.

Lapset:
1) Juho Laurinpoika (katso taulu 850) s. 23.06.1718 Kortesjärvi, Purmojärvi. k. 22.11.1773 Kortesjärvi, Purmojärvi.
2) Matti Laurinpoika (katso taulu 851) s. 24.09.1720 Lappajärvi, Purmojärvi. k. 31.11.1758 Lappajärvi, Purmojärvi. Talollinen.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 361 -

11. sukupolvi

Kultalahti, Saara Matintytär, Karvonen (taulusta 155. Isä: Kultalahti, Matti Maununpoika) s. 19.09.1722 Evijärvi, Kultalahti. k. 23.01.1757 Evijärvi.

1. puoliso Karvonen, Paavo Paavonpoika s. 11.01.1725 Evijärvi, Kerttuankylä, Karvonen. k. 12.01.1757 Evijärvi, Sironen. Vihitty: 25.11.1744 Lappajärvi.

Lapset:
1) Maria Paavontytär (katso taulu 852) s. 04.02.1746 Evijärvi, Karvonen. k. 18.10.1831 Evijärvi, Karvonen.
2) Anna Paulintytär (katso taulu 853) s. 02.03.1747 Evijärvi. k. 15.09.1830 Evijärvi, Sironen.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 362 -

11. sukupolvi

Karvonen, Jaakko Erkinpoika, Kultalahti (taulusta 157. Isä: Kultalahti / Pietilä, Erkki Maununpoika) s. 08.06.1734 Lappajärvi. k. 20.02.1816 Evijärvi.

1. puoliso Karvonen, Maria Paavontytär, Karvonen s. 04.02.1746 Evijärvi, Karvonen. k. 18.10.1831 Evijärvi, Karvonen. Vihitty: 23.11.1760 Evijärvi.
Isä: Karvonen, Paavo Paavonpoika s. 11.01.1725 Evijärvi, Kerttuankylä, Karvonen.
Äiti: Kultalahti, Saara Matintytär, Karvonen s. 19.09.1722 Evijärvi, Kultalahti.

Lapset:
1) Eeva Jaakontytär (katso taulu 854) s. 16.08.1766 Evijärvi, Karvonen. k. 20.01.1808 Evijärvi, Jospetnäs. Kuolinsyy: Vesitauti.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 363 -

11. sukupolvi

Orava, Simo Aabrahaminpoika (taulusta 158. Isä: Orava, Abraham Nuutinpoika) s. 1693 Alajärvi, Menkijärvi, Orava. k. 05.07.1758 Alajärvi, Menkijärvi. Tilallinen.

1. puoliso Storhök, Liisa Erkintytär, Orava s. 24.11.1698 Alajärvi, Kurejoki, Höök. k. 07.08.1769 Alajärvi, Menkijärvi, Orava. Vihitty: 27.11.1715 Lappajärvi.
Isä: Höök, Erkki Matinpoika s. 05.04.1674 Alajärvi, Kurejoki, Höök. Talollinen, Storhökin isäntä 1699 - 1724.
Äiti: Lillstrang, Maria Matintytär, Höök s. 24.02.1677 Vimpeli, Strang. Emäntä.

Lapset:
1) Juho Simonpoika (katso taulu 855) s. 21.12.1720 Alajärvi, Menkijärvi, Orava. k. 06.02.1771 Alajärvi, Menkijärvi, Orava.
2) Susanna Simontytär (katso taulu 856) s. 1725 Alajärvi, Menkijärvi, Orava. k. 25.02.1802 Alajärvi, Kurejoki.
3) Erkki Simonpoika (katso taulu 857) s. 09.05.1726 Alajärvi, Menkijärvi, Orava. k. 10.07.1786 Alajärvi, Menkijärvi, Orava. Kruunutilallinen. Kuolinsyy: Kouristus.
4) Kaisa Simontytär (katso taulu 858) s. 1729 Alajärvi.
5) Liisa Simontytär (katso taulu 859) s. 1730 Alajärvi, Menkijärvi, Orava.
6) Maria Simontytär s. 1735 Alajärvi, Menkijärvi, Orava. k. 18.05.1796 Alajärvi, Menkijärvi, Orava.
7) Valpuri Simontytär s. 1741 Alajärvi, Menkijärvi, Orava. k. 23.02.1779 Alajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 364 -

11. sukupolvi

Leppänen, Marketta Matintytär, Murtoniemi (taulusta 161. Äiti: Lill-Tarvonen, Marketta Erkintytär) s. 12.04.1727 Soini. k. 01.12.1809 Lappajärvi. Emäntä.

1. puoliso Murtoniemi, Heikki Sakarinpoika s. 19.01.1724 Lappajärvi, Savonkylä. k. 15.03.1812 Lappajärvi, Savonkylä. Talollinen. Vihitty: 07.10.1744 Lappajärvi.
Isä: Murtoniemi, Sakari Erkinpoika, Sihtala s. 05.02.1692 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. Talollinen.
Äiti: Pakkanen / Timonen, Reetta Antintytär, Murtoniemi s. 01.03.1691 Lappajärvi, Savonkylä, Vanhaketo. Emäntä.

Lapset:
1) Maria s. 13.03.1746 Lappajärvi, Murtoniemi.
2) Matti Heikinpoika (katso taulu 860) s. 03.04.1748 Lappajärvi, Savonkylä. k. 17.03.1796 Lammajärvi. Talollinen.
3) Saara Heikintytär (katso taulu 861) s. 20.03.1750 Lappajärvi, Murtoniemi. k. 17.11.1830 Lappajärvi, Vinkka.
4) Liisa Heikintytär (katso taulu 862) s. 11.10.1751 Lappajärvi. k. 18.12.1832 Lappajärvi. Emäntä.
5) Jaakko s. 02.08.1754 Lappajärvi, Savonkylä. k. n. 1766.
6) Erkki Heikinpoika (katso taulu 863) s. 17.03.1757 Lappajärvi. k. 13.03.1831 Lappajärvi.
7) Reetta Heikintytär (katso taulu 864) s. 26.12.1759 Lappajärvi, Murtoniemi. k. 02.06.1827 Lappajärvi, Rantakangas. Kuolinsyy: Syöpä.
8) Anna s. 04.03.1762 Lappajärvi, Itäkylä. k. 25.03.1796 Lappajärvi.
9) Susanna Heikintytär (katso taulu 865) s. 02.05.1766 Lappajärvi, Itäkylä. k. 01.09.1833 Lappajärvi.
10) Kaisa Heikintytär (katso taulu 866) s. 03.03.1770 Lappajärvi, Itäkylä. k. 22.10.1821 Lappajärvi, Örn.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 365 -

11. sukupolvi

Stor-Tarvonen, Maria Matintytär, Kovanen (taulusta 162. Äiti: Lill-Tarvonen, Anna Erkintytär) s. 16.12.1728 Lappajärvi. k. 27.01.1764 Lappajärvi.

1. puoliso Kovanen, Erkki Juhonpoika s. 08.03.1732 Lappajärvi. Vihitty: 03.11.1755 Lappajärvi.

Lapset:
1) Maria Erkintytär (katso taulu 867) s. 16.09.1758 Lappajärvi, Savonkylä. k. 04.06.1803 Karijoki. Emäntä.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 366 -

11. sukupolvi

Stor-Tarvonen, Erkki Matinpoika (taulusta 162. Äiti: Lill-Tarvonen, Anna Erkintytär) s. 24.04.1735 Lappajärvi. k. 30.06.1795 Lappajärvi.

1. puoliso Koppar / Lassila, Karin Laurintytär, Stor-Tarvonen s. 05.08.1737 Kortesjärvi.

Lapset:
1) Maria Erkintytär (katso taulu 868) s. 27.05.1763 Lappajärvi, Stor-Tarvonen. k. 24.03.1841 Lappajärvi, Karvala. Emäntä. Kuolinsyy: Vanhuus.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 367 -

11. sukupolvi

Lill-Tarvonen, Liisa Antintytär, Nykänen (taulusta 163. Isä: Lill-Tarvonen, Antti Erkinpoika) s. 03.04.1747 Lappajärvi. k. 15.03.1818 Lappajärvi, Nykänen.

1. puoliso Nykänen, Lauri Juhonpoika s. 02.08.1745 Lappajärvi, Nykänen. k. 10.10.1795 Lappajärvi, Nykänen. Talollinen.
Isä: Nykänen, Juho Matinpoika s. 24.03.1713 Lappajärvi, Savonkylä. Talollinen.
Äiti: Lill-Söyrinki / Söffring, Marketta Erkintytär, Nykänen s. 25.03.1712 Lappajärvi, Savonkylä. Emäntä.

Lapset:
1) Juho Laurinpoika (katso taulu 869) s. 11.06.1784 Lappajärvi. k. 02.11.1859 Lappajärvi.
2) Matti (katso taulu 870) s. 17.02.1786 Lappajärvi. k. 02.12.1856.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 368 -

11. sukupolvi

Lilltarvonen, Valpuri Antintytär, Norrkniivilä (taulusta 163. Isä: Lill-Tarvonen, Antti Erkinpoika) s. 05.04.1751 Lappajärvi. k. 28.05.1818 Evijärvi, Ranta-ahokangas.

1. puoliso Norrkniivilä, Matti Juhonpoika, Ranta-ahokangas s. 16.06.1747 Evijärvi. k. n. 1823 Evijärvi. Vihitty: Evijärvi ??.
Isä: Norrkniivilä, Juho Matinpoika s. 08.04.1728 Evijärvi. Talollinen.
Äiti: Kammarbacka / Lassila, Susanna Matintytär, Norrkniivilä s. 24.05.1725 Evijärvi, Åby,. Emäntä.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 369 -

11. sukupolvi

Påvals, Erik Eriksson (taulusta 165. Äiti: Söderkultalahti, Maria Thomasdotter) s. 17.12.1735. k. 17.08.1792 Esse haudattu 20.08.1792. Bonde, nämndeman. Häradsnämndeman i 1767.

1. puoliso Klubb, Maria Christoffersdotter , Påvals s. 08.04.1737 Pedersöre Lepplax. k. 12.10.1808 Esse haudattu 16.10.1808. Vihitty: 24.10.1754 Esse.
Födelsedag 30.03.1736 i communionböckerna. Dödfödd son 23.04.1781, begraven 30.04.1781

Lapset:
1) Matts Eriksson (katso taulu 871) s. 20.09.1755 Esse Ytteresse. k. 24.02.1836 Esse haudattu 27.03.1736. Bonde. Häradsnämndeman i Pedersöre år 1809 och 1820 .

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 370 -

11. sukupolvi

Norrena, Simo Tuomaanpoika, Kultalahti (taulusta 166. Isä: Kultalahti / Ena, Tuomas Tuomaanpoika) s. 18.10.1729 Evijärvi, Ena, Norrena. k. 27.01.1770 Evijärvi, Ena, Norrena.

1. puoliso Storbacka, Brita Simonsdotter s. 18.10.1732 Storbacka, Teerijärvi. k. 11.04.1805 Norrena, Evijärvi.
Isä: Storbacka, Simon Jakobson s. 13.10.1708 Terjärv, Storbacka.
Äiti: Widjeskog, Wendela Johansdotter, Storbacka s. 08.12.1701 Terjärv.

Lapset:
1) Antti Simonpoika (katso taulu 872) s. 12.11.1760 Evijärvi, Ena. k. 26.01.1836 Lappajärvi, Purmojärvi, Skottari. Talollinen, seksmanni.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 371 -

11. sukupolvi

Ena / Söderkultalahti, Margareta Thomasdotter (taulusta 166. Isä: Kultalahti / Ena, Tuomas Tuomaanpoika) s. 03.05.1734 Evijärvi, Ena, Norrena. k. 28.12.1817 Esse.

1. puoliso Påvals, Henrik Christersson s. 06.11.1734 Ytteresse, Pedersöre. k. 22.03.1805 Ytteresse, Pedersöre. Bonde. Vihitty: 20.10.1754 Esse.
Isä: Påvals, Christer Hindersson s. 28.02.1701 Pedersöre. Bonde.
Äiti: Spangar, Beata Andersdotter s. 19.12.1700 Vimpeli, Österspangar. Värdinnan; emäntä.

Lapset:
1) Beata (katso taulu 873) s. 27.09.1755 Ytteresse, Esse. k. 1823 Ytteresse, Esse.
2) Elisabet s. 17.12.1756 Ytteresse, Esse. k. 09.09.1759 Hosta, Ytteresse.
3) Christian s. 17.01.1758 Ytteresse, Esse. k. 04.07.1759.
4) Maria s. 09.04.1760 Ytteresse, Esse. k. 04.01.1762 haudattu 06.01.1762 Esse.
5) Johan s. 25.05.1761 Ytteresse, Esse. k. 20.06.1761 haudattu 24.06.1761 Esse.
6) Erik s. 15.07.1762 Ytteresse, Esse. k. 08.01.1765 Ytteresse haudattu 27.01.1765 Esse. Kuolinsyy: Bröstvärk; rinnanpakotus.
7) Anders s. 02.01.1764 Ytteresse, Esse. k. 24.04.1764.
8) Henrik (katso taulu 874) s. 20.07.1766 Ytteresse, Esse. k. 30.03.1839 Ytteresse, Esse. Bonde. Kuolinsyy: Bröstvatsot; rintavesitauti.
9) Margaretha s. 04.05.1769 Ytteresse, Esse. k. 04.12.1769.
10) Jakob s. 27.07.1770 Ytteresse, Esse. k. 02.08.1770.
11) Matts s. 04.10.1771 Ytteresse, Esse. k. 07.01.1773.
12) Hans s. 31.05.1773 Ytteresse, Esse. k. 27.10.1773.
13) Anna Brita (katso taulu 875) s. 27.05.1775 Ytteresse, Esse. k. 20.07.1822 Ytteresse, Esse. Värdinna. Kuolinsyy: Av slag; halvaus.
14) Helena s. 28.10.1776 Ytteresse, Esse. k. 28.08.1778 haudattu 30.08.1778 Esse.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 372 -

11. sukupolvi

Lantela, Samuel Matinpoika (taulusta 168. Äiti: Storsöyrinki, Eeva Paavontytär) s. 10.09.1732 Lappajärvi.

1. puoliso Saara Laurintytär s. 1731.

Lapset:
1) Samuel Samuelinpoika (katso taulu 876) s. 24.06.1773 Lappajärvi. k. 01.08.1807 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 373 -

11. sukupolvi

Lantela / Kitti, Antti Matinpoika (taulusta 168. Äiti: Storsöyrinki, Eeva Paavontytär) s. 10.11.1737 Lappajärvi. Uudisasukas.

1. puoliso Valpuri Matintytär s. 15.05.1738.

Lapset:
1) Matti Antinpoika (katso taulu 877) s. 06.12.1764 Lappajärvi. Lisätietoja: Matti Antinpoika on muuttanut jonnekkin, ikäkirjassa 1793 on merkintä: poissa.
2) Samuel Antinpoika (katso taulu 878) s. 10.02.1779 Lappajärvi. k. 26.12.1847 Kauhava. Lisätietoja: Muutti Vähäkyröön 21.05.1814 ja sieltä Kauhavalle.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 374 -

11. sukupolvi

Storsöyrinki, Anna Paavontytär (taulusta 169. Isä: Strang / Storsöyrinki/ Söyrinki, Paavo Paavonpoika) s. 05.10.1739 Lappajärvi, Savonkylä. k. 11.04.1815 Lappajärvi, Purmojärvi. Kuolinsyy: Vanhuuden heikkous.

1. puoliso Lill-Söyrinki / Lillpellinen, Lauri Erkinpoika s. 02.08.1718 Lappajärvi. k. 31.05.1796 Lappajärvi, Lill-Pellinen. Vihitty: 23.03.1783 Evijärvi.
Isä: Söyrinki, Erkki Olavinpoika s. 03.08.1681 Lappajärvi, Söffring (Savonkylä). Lillsöyringin isäntä 1706 - 1727.
Äiti: Norrena / Enaperä, Kaarina Heikintytär, Lill-Söyrinki s. 14.09.1688 Evijärvi, Enaperä.

Lapset:
1) Jaakko s. 07.03.1784 Lappajärvi. k. 18.04.1784 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 375 -

11. sukupolvi

Pynttäri, Jeremias Laurinpoika (taulusta 170. Äiti: Storsöyring / Stor-Söffring, Maria Paavontytär) s. 26.06.1748 Alajärvi, Pynttäri.

Kultaseppä Abraham Steenin (Pynttäri) perunkirjoituksesta selviää: vainajan veli Jeremias Laurinpoika Pynttäri on yksinkertainen, nuhteeton ja hankkii puolisoineen perheensä elannon Kuortaneella "laupiaiden ihmisten" luona (perunkirjoitus v. 1795 Pietarsaaressa / V. Peltokangas). Jeremias asui perheineen aluksi Kuortaneen Rintamäessä, sitten Korpelassa ja senjälkeen Lahden talossa.

1. puoliso Rintamäki, Brita Heikintytär, Pynttäri s. n. 1748 Kuortane, Rintamäki. Vihitty: 27.11.1777 Kuortane.

Lapset:
1) Liisa s. 24.08.1776 Kuortane, Rintamäki. k. 03.07.1785 Kuortane, Korpela.
2) Antti s. 27.11.1777 Kuortane, Rintamäki.
3) Matti s. 16.10.1786 Kuortane, Lahti. k. 01.07.1787 Kuortane, Lahti.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 376 -

11. sukupolvi

Back / Lassila, Maria Laurintytär, Pynttäri (taulusta 170. Äiti: Storsöyring / Stor-Söffring, Maria Paavontytär) s. 01.04.1750 Alajärvi, Pynttäri. k. 28.02.1820 Lappajärvi, Ammesmäki. Itsellisen vaimo. Perhesuhteet: Maria Laurintytär kuoli leskenä. Kuolinsyy: Pistos.

1. puoliso Back / Lassila, Antti Juhonpoika s. 21.03.1744 Pedersöre, Kortesjärvi, Back. Vihitty: 09.04.1769 Alajärvi. Lisätietoja: Perhe muutti 1795 Soinista Lappajärvelle, jossa asuivat Harjun talossa.
Isä: Back, Johan Eriksson s. n. 1720.
Äiti: Sophia Johannesdotter s. n. 1720.

Lapset:
1) Sophia s. 29.01.1770 Alajärvi, Pynttäri. k. 04.06.1770 Alajärvi, Pynttäri.
2) Gustaf s. 16.03.1771 Alajärvi, Pynttäri. Sotilas. Lisätietoja: Oli sotilaana Sandelssin prikaatissa. Sotilasnimi Gull.
3) Elisabet s. 17.06.1772 Alajärvi, Pynttäri. k. 29.07.1772 Alajärvi, Pynttäri.
4) Matti s. 15.05.1773 Alajärvi, Pynttäri. k. 22.04.1774 Alajärvi, Pynttäri.
5) Erkki s. 18.03.1775 Alajärvi, Pynttäri. k. 17.03.1781 Alajärvi, Koivujärvi.
6) Matias Gustaf s. 27.05.1776 Alajärvi, Pynttäri. Harjun vävy.
7) Maria Antintytär (katso taulu 879) s. 28.06.1777 Alajärvi, Pynttäri. k. 17.12.1816 Lappajärvi, Ammesmäki.
8) Antti s. 02.09.1779 Alajärvi, Koivuniemi. k. 19.10.1779 Alajärvi, Lassila.
9) Susanna s. 07.12.1780 Alajärvi, Koivuniemi.
10) Anna s. 05.08.1782 Alajärvi, Koivuniemi.
11) Aabraham s. 03.11.1783 Alajärvi, Koivuniemi. k. 27.02.1784 Alajärvi.
12) Marketta s. 12.02.1785 Alajärvi, Koivuniemi. k. 23.08.1785 Alajärvi, Koivuniemi.
13) Saara s. 21.07.1786 Alajärvi, Lassila. k. 19.09.1786 Alajärvi, Koivuniemi.
14) Saara Marget s. 27.06.1789 Soini, Lill-Soini. k. 06.09.1803 Lappajärvi, Ammesmäki.
15) Aabraham s. 19.06.1791 Soini, Lill-Soini. k. 22.01.1798 Lappajärvi, Harju.
16) Erkki s. 19.08.1796 Lappajärvi, Harju. k. 01.12.1796 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 377 -

11. sukupolvi

Pynttäri / Steen, Aabraham Laurinpoika (taulusta 170. Äiti: Storsöyring / Stor-Söffring, Maria Paavontytär) s. 30.12.1753 Alajärvi, Pynttäri. k. 12.02.1795 Pietarsaari. Kultaseppämestari 1781. Lisätietoja: Asui pappilassa jo lapsesta. Muutti Vaasaan kultasepänoppiin n. 1770.

Ei rintaperillisiä 22.4.1795 perunkirjoituksen mukaan. Perillisinä mainitaan vainajan siskot: Juho Laurinpoika, kirkonköyhä huimapää Alajärvellä, Jeremias Laurinpoika ja tämän vaimo Brita Heikintytär Kuortaneella, jotka ,,etsivät ruokaa ja toimeentuloa kristillisten ihmisten luota,ovat yksinkertaisia. mutta rehellisiä" Maria Laurintytär, naimisissa talonpoika Antti Juhonpoika Harjun kanssa Lappajärveltä ja Liisa Laurintytär naimaton; Antti Harjun lanko, talonpoika Erkki Juhonpoika Rådman Över-Essestä. Omaisuus 256:11:11, mm. talo n:o 96 Västerngatanilla ja vähennykset 239:39:05 rdl.sp. Olof Hollsten, maakamreeri ja nimismies asui puolisonsa, Albertina Aejmelae, kanssa Abraham Steenin luona. Lähde: Björkman Hj, Suomen sukututkimusseuran vuosikirja 1929: Suomen kaupunkien perunkirjoituksia.

1. puoliso Wunsch, Brita Sophia, Pynttäri / Steen s. 12.01.1754 Ylistaro. k. 1813 Pietarsaari. Vihitty: ??. Perhesuhteet: Ensimmäinen avioliitto oli lapseton.
Brita Sofia oli toisen kerran naimisissa kultaseppämestari Joachim Silverklothin (Ruotsin Luulajasta) kanssa. Avioliitosta tytär Anna Sofia 5. 1797, naimisissa Pietarissa tullimies Anders Edvard Breitholtzin (ruotsalaista aatelissukua) kanssa. Brita Sophian isä oli Kalajoen jalkaväkirykmentin kornetti. Isän isä oli ratsumestari Adam Johan Wunsch Turusta ja tämän vaimo oli Anna Margareta Ekelöt. Bernhardin ensimmämen vaimo oli Ebba Helena Ramsay. Äiti Anna Gustafintyttären isä oli Kokkolan pitäjänapulainen Gustaf Mumma ja äiti oli Brita Ernstsdotter Grandell (Sursill-su- kua). Annan isäpuoli oli kapteeni Olof Clase Smålannista.

Isä: Wunsch, Bernhard Adam Johaninpoika s. 04.03.1695. Kalajoen jalkaväkirykmentin kornetti.
Äiti: Clase / Mumma / Momma, Anna Gustafintytär, Wunsch s. n. 1714.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 378 -

11. sukupolvi

Mannisholm, Simo Antinpoika (taulusta 171. Äiti: Storpellinen, Valpuri Jaakontytär) s. 23.10.1747 Kortesjärvi. Torppari.

1. puoliso Norrkniivilä, Saara Juhontytär, Mannisholm s. 01.05.1751 Evijärvi, Kirkonkylä. Vihitty: 11.03.1781 Evijärvi. Perhesuhteet: Ei lapsia.
Isä: Norrkniivilä, Juho Matinpoika s. 08.04.1728 Evijärvi. Talollinen.
Äiti: Kammarbacka / Lassila, Susanna Matintytär, Norrkniivilä s. 24.05.1725 Evijärvi, Åby,. Emäntä.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 379 -

11. sukupolvi

Vertanen, Jaakko Antinpoika, Försti / Mannisholm (taulusta 171. Äiti: Storpellinen, Valpuri Jaakontytär) s. 05.02.1750 Lappajärvi, Kortesjärvi. k. 06.04.1816 Evijärvi.

1. puoliso Vertanen, Liisa Mikontytär s. 26.07.1760 Lappajärvi. Vihitty: 07.01.1776 Lappajärvi.
Isä: Vertanen, Mikko Henriksson s. 20.08.1726 Evijärvi.
Äiti: Lillstrang, Helena Simosdotter, Vertanen s. 1735 Vimpeli.

Lapset:
1) Erkki Jaakonpoika (katso taulu 880) s. 21.06.1776 Evijärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 380 -

11. sukupolvi

Tarvonen, Eeva Jaakontytär, Storfinnilä (taulusta 172. Äiti: Ena, Eva Jaakontytär) s. 12.08.1728 Lappajärvi. k. 24.03.1803 Lappajärvi, Storfinnilä.

1. puoliso Storfinnilä, Juho Erkinpoika s. 22.02.1729 Lappajärvi. k. 10.03.1789 Lappajärvi. Vihitty: 16.02.1745 Lappajärvi.

Lapset:
1) Anna Juhontytär (katso taulu 881) s. 31.10.1753 Lappajärvi. k. 28.02.1833 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 381 -

11. sukupolvi

Ena, Susanna Jaakontytär, Norrena (taulusta 172. Äiti: Ena, Eva Jaakontytär) s. 18.02.1733 Evijärvi, Ena.

1. puoliso Norrena / Pesonen, Paavo Matinpoika s. 24.12.1727 Evijärvi, Purmojärvi.

Lapset:
1) Liisa Paavontytär (katso taulu 882) s. 13.11.1752 Evijärvi, Enaperä. k. 20.10.1829 Vimpeli, Storstrang. Kuolinsyy: Vanhuus.
2) Maria Paavontytär (katso taulu 883) s. 17.02.1754 Evijärvi.
3) Marketta Paavontytär (katso taulu 884) s. 18.03.1757 Evijärvi, Enaperä. k. 30.05.1838 Evijärvi, Pesonen. Kuolinsyy: Vanhuus.
4) Erkki Paavonpoika (katso taulu 885) s. 16.03.1773 Evijärvi, Purmojärvi, Kontiainen. k. 17.05.1839 Evijärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 382 -

11. sukupolvi

Joutsen, Erkki (taulusta 173. Isä: Kurvi / Joutsen, Gabriel Jaakonpoika) s. 12.04.1734 Evijärvi, Enaperä. k. 03.12.1794 Evijärvi, Joutsen. Talollinen. Kuolinsyy: Rintasairaus.

1. puoliso Väisänen, Maria Olavintytär, Joutsen s. 16.03.1733 Vimpeli. k. 11.04.1806 Evijärvi, kirkonkylä. Vihitty: 24.11.1752 Lappajärvi.
Isä: Väisänen, Olavi Martinpoika s. 1695 Pyhäjoki.
Äiti: Spangar, Liisa Juhontytär, Väisänen s. 03.06.1695 Vimpeli.

Lapset:
1) Liisa Erkintytär (katso taulu 669) s. 14.09.1753 Evijärvi, Enaperä. Lisätietoja: Muutti Laukaaseen 1811.
2) Juho Erkinpoika (katso taulu 670) s. 29.01.1755 Evijärvi, Enaperä. k. 01.02.1818 Evijärvi.
3) Maria Erkintytär (katso taulu 671) s. 27.12.1756 Evijärvi, Enaperä, Joutsen.
4) Marketta Erkintytär (katso taulu 672) s. 27.05.1759 Evijärvi, Enaperä, Joutsen. k. 20.03.1791 Lappajärvi, Harju. Kuolinsyy: Lapsivuode.
5) Saara Erkintytär (katso taulu 673) s. 08.07.1761 Evijärvi, Enaperä. k. 03.04.1834 Evijärvi, Peltoniemi.
6) Erkki Erkinpoika (katso taulu 674) s. 29.05.1763 Evijärvi, Enaperä, Joutsen. k. 26.05.1814 Evijärvi.
7) Susanna Erkintytär (katso taulu 675) s. 17.04.1766 Evijärvi, Enaperä. k. 28.08.1808 Evijärvi, Enaperä.
8) Kaisa Erkintytär (katso taulu 676) s. 17.08.1768 Evijärvi, Enaperä. Lisätietoja: Muuttanut Alahärmään 1817-1818.
9) Lauri Erkinpoika (katso taulu 677) s. 24.05.1771 Evijärvi, Enaperä. k. 11.11.1805 Evijärvi, Joutsen. Lisätietoja: Lauri oli vihittäessä Timonkoskessa renkinä. Kuolinsyy: Koliikki.
10) Riitta Erkintytär (katso taulu 678) s. 24.09.1773 Evijärvi, Enaperä.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 383 -

11. sukupolvi

Lillsöyring / Lillsöfring, Antti Juhonpoika (taulusta 177. Isä: Lillsöyring, Juho Erkinpoika) s. 17.11.1730 Lappajärvi, Savonkylä. k. 20.11.1771 Lappajärvi, Savonkylä. Talollinen. Kuolinsyy: Korkea kuume.

1. puoliso Storsöyring, Eeva Juhontytär, Lillsöyrinki s. 25.10.1724 Lappajärvi, Savonkylä. k. 30.07.1784 Lappajärvi. Vihitty: 19.01.1749. Perhesuhteet: Antti ja Eeva olivat 3. serkut ja naapureita. Kuolinsyy: Vesitauti.
Isä: Storsöyrinki, Juho Paavonpoika s. 23.06.1702 Lappajärvi, Savonkylä. Talollinen, Storsöyringin isäntä 1726 - 1743.
Äiti: Hietoja / Lund, Marketta Simontytär, Storsöyrinki s. 29.04.1699 Lappajärvi, Savonkylä.

Lapset:
1) Mathias s. 00.08.0000 Lappajärvi, Savonkylä. k. 26.07.1763 Lappajärvi, Savonkylä. Kuolinsyy: Veritauti.
2) Juho Antinpoika (katso taulu 781) s. 29.12.1749 Lappajärvi, Tarvola. k. 03.11.1814 Lappajärvi.
3) Liisa s. 02.09.1752 Lappajärvi, Savonkylä. k. 05.07.1753.
4) Erkki (katso taulu 782) s. 08.04.1754 Lappajärvi, Savonkylä. k. 01.06.1819. Talollinen. Kuolinsyy: Pistos.
5) Matti Antinpoika (katso taulu 783) s. 25.02.1764 Lappajärvi, Savonkylä. k. 07.01.1828 Lappajärvi, Kärnä.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 384 -

11. sukupolvi

Lillsöyring, Jaakko Juhonpoika, Lill-Söffring (taulusta 177. Isä: Lillsöyring, Juho Erkinpoika) s. 20.07.1732 Lappajärvi. k. 20.05.1798 Lappajärvi. Talollinen Savonkylän Lillsöfringissä. Kuolinsyy: Pistos.

1. puoliso Hernesniemi, Eeva Iisakintytär, Lill-Söffring s. 11.12.1733 Lappajärvi. k. 24.01.1807. Vanhan kartanon emäntä. Vihitty: 15.11.1754. Perhesuhteet: Leski. Kuolinsyy: Hengenahdistus.

Lapset:
1) Matti Jaakonpoika (katso taulu 886) s. 14.02.1756 Lappajärvi, Savonkylä, Lillsöyring. k. 17.09.1821 Lappajärvi, Lillsöyring. Talollisen poika, torppari. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
2) Iisakki Jaakonpoika (katso taulu 887) s. 14.03.1761 Lappajärvi, Savonkylä. k. 1844.
3) Maria Jaakontytär (katso taulu 888) s. 30.10.1766 Lappajärvi, Lill-Söffring. Piika.
4) Eeva Jaakontytär (katso taulu 889) s. 08.11.1777 Lappajärvi, Lill-Söyring. k. 23.11.1823.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 385 -

11. sukupolvi

Lillsöyring, Reetta Juhontytär (taulusta 177. Isä: Lillsöyring, Juho Erkinpoika) s. 25.05.1747. k. 11.09.1811 Lappajärvi, Itäkylä, Viinamäki. Kuolinsyy: Turvotus.

1. puoliso Viinamäki, Jaakko Matinpoika s. 23.12.1749 Lappajärvi.

Lapset:
1) Liisa Jaakontytär (katso taulu 890) s. 27.02.1790 Lappajärvi. k. 09.06.1854 Vimpeli, Jaakkola.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 386 -

11. sukupolvi

Lillsöyring, Saara Juhontytär, Örn (taulusta 177. Isä: Lillsöyring, Juho Erkinpoika) s. 02.04.1749 Lappajärvi. k. 21.08.1808 Lappajärvi, Örn.

1. puoliso Örn, Jaakko Taavetinpoika s. 20.07.1747 Lappajärvi. k. 10.09.1816.

Lapset:
1) Lisa Jacobsdotter (katso taulu 891)
2) Maria Jaakontytär (katso taulu 892) s. 14.07.1777 Lappajärvi. k. 28.06.1850 Lappajärvi, Lillsöyrinki.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 387 -

11. sukupolvi

Jutila, Matts Jacobsson (taulusta 178. Äiti: Söyrinki, Liisa Erkintytär) s. 09.09.1728 Purmojärvi, Kopparskagg. k. 16.05.1801 Purmojärvi, Kopparskagg. Talollinen.

1. puoliso Söder-Knifwilä / Söder-Kniivilä, Lisa Jaakontytär (Lenderknif) , Jutila s. 14.04.1728 Purmojärvi. k. Purmojärvi, Kopparskagg. Vihitty: 25.10.1747 Purmojärvi.
Isä: Kiilunen, Jaakko Tuomaanpoika, Söder-Kniivilä s. 25.07.1691 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen.
Äiti: Söder-Kniivilä, Marketta Antintytär, Kiilunen s. 19.05.1696 Evijärvi, Kniivilä.

Lapset:
1) Johan Mattsson (katso taulu 893) s. 29.04.1749 Purmojärvi, Jutila. k. 1792.
2) Maria Matsdotter (katso taulu 894) s. 02.05.1754 Purmojärvi, Kopparskagg. k. 24.06.1811 Säkkijärvi, Pesonen.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 388 -

11. sukupolvi

Nykänen, Kaarina Juhantytär, Savola (taulusta 179. Äiti: Lill-Söyrinki / Söffring, Marketta Erkintytär) s. 01.05.1732 Lappajärvi, Nykänen. k. 20.01.1759 Lappajärvi, Savola. Emäntä. Kuolinsyy: Umpitauti.

1. puoliso Savola, Jaakko Matinpoika s. 12.07.1733 Lappajärvi, Savola. k. 28.09.1808 Lappajärvi, Savola. Talollinen. Vihitty: 04.11.1751 Lappajärvi. Kuolinsyy: Punatauti.
Isä: Savola / Wästervijk, Matti Sakarinpoika s. 27.06.1712 Lappajärvi, Savola. Kirkonvähtäri, kirkonväärti.
Äiti: Lukkarila, Marketta Erkintytär, Savola s. 29.03.1708 Lappajärvi, gammal Klåckargården (vanha Lukkarila). Emäntä.

Lapset:
1) Susanna Jaakontytär (katso taulu 895) s. 17.02.1755 Lappajärvi, Savonkylä. k. 25.03.1822 Vimpeli, Sääksjärvi. Emäntä.
2) Erkki s. 09.04.1756 Lappajärvi, Savola. k. 19.05.1757 Lappajärvi, Savola.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 389 -

11. sukupolvi

Nykänen, Juho Juhonpoika (taulusta 179. Äiti: Lill-Söyrinki / Söffring, Marketta Erkintytär) s. 28.05.1742 Lappajärvi, Savonkylä. k. 31.05.1822 Lappajärvi.

1. puoliso Söderkärnä, Liisa Juhontytär, Nykänen s. 01.02.1742 Lappajärvi, Kärnä.

Lapset:
1) Matti Juhonpoika (katso taulu 896) s. 07.08.1765 Lappajärvi, Nykänen. k. 19.06.1824 Lappajärvi.
2) Maria Juhontytär (katso taulu 897) s. 19.10.1767 Lappajärvi. k. 20.07.1838 Lappajärvi.
3) Saara Juhontytär (katso taulu 898) s. 15.02.1772 Lappajärvi, Nykänen. k. 30.01.1821 Evijärvi, Pesonen. Torpparin vaimo. Kuolinsyy: Pistoksia.
4) Jaakko Juhonpoika (katso taulu 899) s. 11.08.1778 Nykänen, Lappajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 390 -

11. sukupolvi

Nykänen, Lauri Juhonpoika (taulusta 179. Äiti: Lill-Söyrinki / Söffring, Marketta Erkintytär) s. 02.08.1745 Lappajärvi, Nykänen. k. 10.10.1795 Lappajärvi, Nykänen. Talollinen.

1. puoliso Lund, Anna Tuomaantytär, Nykänen s. 27.01.1741 Lappajärvi, Hietoja / Lund. k. 27.06.1777 Lappajärvi, Nykänen. Vihitty: 1778. Kuolinsyy: Lapsivuode.
Isä: Hietoja / Lund, Tuomas Simonpoika s. 01.01.1701 Lappajävi, Hietoja. Talollinen, Lundin isäntä 1724 - 1738.
Äiti: Försti / Förste / Soffring, Liisa Matintytär, Hietoja s. 12.10.1703 Lappajärvi, Purmojärvi.

Lapset:
1) Liisa Laurintytär (katso taulu 788) s. 26.06.1777 Lappajärvi.

2. puoliso Lill-Tarvonen, Liisa Antintytär, Nykänen s. 03.04.1747 Lappajärvi. k. 15.03.1818 Lappajärvi, Nykänen. Vihitty: n. 1778.
Isä: Lill-Tarvonen, Antti Erkinpoika s. 14.11.1709 Lappajärvi, Savonkylä. Suutari.
Äiti: Lypsinmaa, Maria Simontytär, Lilltarvonen s. 27.11.1713 Vimpeli, Lypsinmaa.
Lapset:
1) Juho Laurinpoika (katso taulu 869) s. 11.06.1784 Lappajärvi. k. 02.11.1859 Lappajärvi.
2) Matti (katso taulu 870) s. 17.02.1786 Lappajärvi. k. 02.12.1856.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 391 -

11. sukupolvi

Nykänen / Leväniemi, Erkki Juhonpoika (taulusta 179. Äiti: Lill-Söyrinki / Söffring, Marketta Erkintytär) s. 31.03.1748 Lappajärvi, Savonkylä. k. 22.01.1792 Lappajärvi, Savonkylä. Torppari.

1. puoliso Harju, Anna Matintytär, Nykänen / Leväniemi s. 04.05.1754 Lappajärvi, Savonkylä. k. 30.03.1834 Vimpeli, Strang. Vihitty: 10.11.1776 Lappajärvi.
Isä: Harju, Matti Jaakonpoika s. 16.08.1724 Lappajärvi, Savonkylä.
Äiti: Sääksjärvi, Eeva Tuomaantytär, Harju s. 09.01.1725 Vimpeli, Sääksjärvi.

Lapset:
1) Matti Erkinpoika (katso taulu 900) s. 12.02.1782 Leväniemi Sawobyy, Savonkylä. k. 11.06.1841 Vimpeli, Strang. Strangin vävy. Kuolinsyy: Keuhkotauti.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 392 -

11. sukupolvi

Nykänen, Marketta Juhontytär, Murtoniemi (taulusta 179. Äiti: Lill-Söyrinki / Söffring, Marketta Erkintytär) s. 17.07.1750 Lappajärvi, Savonkylä. k. 05.01.1808. Emäntä. Lisätietoja: Lapualle 1835.

1. puoliso Murtoniemi, Matti Heikinpoika s. 03.04.1748 Lappajärvi, Savonkylä. k. 17.03.1796 Lammajärvi. Talollinen.
Isä: Murtoniemi, Heikki Sakarinpoika s. 19.01.1724 Lappajärvi, Savonkylä. Talollinen.
Äiti: Leppänen, Marketta Matintytär, Murtoniemi s. 12.04.1727 Soini. Emäntä.

Lapset:
1) Matti Matinpoika (katso taulu 901) s. 29.06.1773 Lappajärvi, Itäkylä. k. 06.10.1827 Lappajärvi.
2) Liisa Matintytär (katso taulu 902) s. 20.10.1775 Lappajärvi, Itäkylä. k. 01.06.1809 Lappajärvi, Kärnä.
3) Isack Mattsson (katso taulu 903) s. 21.09.1777 Lappajärvi, Sawobyy; Savonkylä. k. 29.11.1848 Lappajärvi. Talollinen.
4) Sakari Matinpoika (katso taulu 904) s. 21.10.1789 Lappajärvi, Itäkylä. k. 28.02.1878 Lappajärvi, Itäkylä. Talollinen.
5) Reetta Matintytär (katso taulu 905) s. 05.07.1795 Lappajärvi, Murtoniemi. k. 31.07.1868 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 393 -

11. sukupolvi

Leväniemi, Matti Juhonpoika (taulusta 179. Äiti: Lill-Söyrinki / Söffring, Marketta Erkintytär) s. 25.08.1753 Lappajärvi, Itäkylä. k. 22.08.1813 Lappajärvi, Leväniemi. Uudistilallinen.

1. puoliso Maria Juhontytär s. 06.09.1755 Lappajärvi, Itäkylä. k. 12.02.1833 Lappajärvi, Leväniemi. Vihitty: n. 1775.

Lapset:
1) Juho Matinpoika (katso taulu 906) s. 15.06.1779 Lappajärvi, Itäkylä. k. 27.11.1858 Lappajärvi, Itäkylä. Mäkitupalainen.
2) Maria Matintytär (katso taulu 907) s. 22.01.1781 Lappajärvi. k. 24.08.1851 Lappajärvi, Savonkylä, Ylitalo.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 394 -

11. sukupolvi

Lillpellinen, Antti Laurinpoika (taulusta 181. Isä: Lill-Söyrinki / Lillpellinen, Lauri Erkinpoika) s. 11.10.1743 Lappajärvi, Purmojärvi. k. 09.04.1820 Lappajärvi, Purmojärvi.

1. puoliso Örn, Kaisa Taavetintytär, Lill-Pellinen s. 18.09.1738 Lappajärvi. k. 24.05.1822.
Isä: Örn, Taavetti Taavetinpoika s. 14.03.1718 Lappajärvi, Savonkylä. Isäntänä 1736 - 1770.
Äiti: Karvala, Valpuri, Antintytär, Örn

Lapset:
1) Valpuri Antintytär (katso taulu 908) s. 06.03.1768. k. 16.10.1791 Lappajärvi, Lill-Pellinem.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 395 -

11. sukupolvi

Lillpellinen / Nyyssölä, Matti Laurinpoika (taulusta 181. Isä: Lill-Söyrinki / Lillpellinen, Lauri Erkinpoika) s. 01.01.1761 Evijärvi, Lillpellinen. k. 30.07.1809 Lappajärvi, Nyyssölä.

1. puoliso Nyyssölä, Marketta Jaakontytär, Lillpellinen / Nyyssölä s. 21.01.1762 Lappajärvi, Nyyssölä. Vihitty: 1785.
Isä: Nyyssölä / Antila, Jaakko Tapaninpoika s. 04.03.1726 Alajärvi, Kurejoki. Tilallinen.
Äiti: Pietilä, Maria Juhontytär, Antila / Nyyssölä s. 01.06.1716 Lappajärvi, Pietilä. Emäntä.

Lapset:
1) Anna Matintytär (katso taulu 909) s. 21.12.1786 Lappajärvi, Nyyssölä. k. 01.05.1849 Karstula.
2) Maria Matintytär (katso taulu 910) s. 02.11.1794 Lappajärvi. k. 22.031819 Lappajärvi, Nykänen.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 396 -

11. sukupolvi

Lillpellinen, Anna Laurintytär, Nyyssölä / Palokangas (taulusta 181. Isä: Lill-Söyrinki / Lillpellinen, Lauri Erkinpoika) s. 22.07.1762 Lappajärvi, Purmojärvi.

1. puoliso Nyyssölä / Palokangas, Jaakko Jaakonpoika s. 14.01.1755 Lappajärvi, Nyyssölä. k. 30.12.1821 Lappajärvi, Nyyssölä.
Isä: Nyyssölä / Antila, Jaakko Tapaninpoika s. 04.03.1726 Alajärvi, Kurejoki. Tilallinen.
Äiti: Pietilä, Maria Juhontytär, Antila / Nyyssölä s. 01.06.1716 Lappajärvi, Pietilä. Emäntä.

Lapset:
1) Jaakko Jaakonpoika (katso taulu 911) s. 05.12.1784 Lappajärvi.
2) Juho Jaakonpoika (katso taulu 912) s. 15.07.1790 Lappajärvi. k. 11.04.1855 Lappajärvi, Itäkylä. Torppari.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 397 -

11. sukupolvi

Försti, Matti, Jaakonpoika (taulusta 185. Isä: Försti, Jaakko Matinpoika) s. 21.05.1760 Evijärvi. k. 29.02.1804 Kortesjärvi, Purmojärvi.

1. puoliso Karvonen, Maria Taavetintytär s. 30.06.1765 Evijärvi, Kerttua, Kankkonen.

Lapset:
1) Antti Matinpoika (katso taulu 913) s. 11.11.1785 Evijärvi, Purmojärvi. k. 25.06.1830 Evijärvi.
2) Kaisa Matintytär (katso taulu 914) s. 23.08.1793 Kortesjärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 398 -

11. sukupolvi

Försti, Maria Taavetintytär, Skottari (taulusta 187. Isä: Försti, Taavetti Matinpoika) s. 17.06.1744 Kortesjärvi, Försti. k. 05.01.1809 Lappajärvi, Purmojärvi, Skottari.

1. puoliso Skottari, Matti Joosepinpoika s. 14.09.1742 Lappajärvi, Purmojärvi, Skottari.

Lapset:
1) Liisa Matintytär (katso taulu 915) s. 18.11.1784 Lappajärvi, Purmojärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 399 -

11. sukupolvi

Särkijärvi, Juho Matinpoika (taulusta 192. Äiti: Berefdragare / Nybyggare, Eva Juhantytär) s. 20.06.1746 Evijärvi, Särkijärvi. k. 04.07.1768 Evijärvi, Särkijärvi.

1. puoliso Skärufors, Maria Antintytär, Särkijärvi s. 02.02.1748 Evijärvi, Skärufors. k. 07.06.1827 Lappajärvi, Tarvonen. Vihitty: Evijärvi. Lisätietoja: Muutti Lappajärvelle 1790. Kuolinsyy: Vanhuus.
Isä: Skärufors, Antti Mikonpoika s. 05.11.1718 Evijärvi, Skärufors.
Äiti: Sääksjärvi, Susanna Erkintytär, Skärufors s. 13.10.1725 Vimpeli, Sääksjärvi.

Lapset:
1) Erkki s. 09.04.1768 Evijärvi, Särkijärvi. k. 09.04.1768 Evijärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 400 -

11. sukupolvi

Kankkonen, Erkki Juhanpoika (taulusta 193. Äiti: Brefdragare, Liisa Juhontytär) s. 09.03.1747 Evijärvi, Surma-aho. k. 07.10.1808 Evijärvi. Talollinen, uudisasukas.

1. puoliso Vertanen, Maria Simontytär, Kankkonen s. 1747 Evijärvi, Vertanen. Emäntä.

Lapset:
1) Maria Erkintytär (katso taulu 916) s. 27.04.1770 Evijärvi, Kerttua, Kankkonen. k. 21.09.1819 Evijärvi.
2) Saara Erkintytär (katso taulu 917) s. 16.07.1782 Evijärvi, Kankkonen. k. 11.12.1862 Alajärvi, Kurejoki, Sorvari. Emäntä.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 401 -

11. sukupolvi

Surma-aho / Kankkonen, Juha Juhanpoika (taulusta 193. Äiti: Brefdragare, Liisa Juhontytär) s. 21.03.1748 Evijärvi, Surma-aho. k. 26.11.1808 Evijärvi, Kankkonen.

1. puoliso Vertanen, Anna Erkintytär, Surma-aho / Kankkonen s. 10.11.1749 Lappajärvi, Vertanen. k. 04.05.1813 Evijärvi, Kankkonen.

Lapset:
1) Liisa Juhontytär (katso taulu 918) s. 14.02.1781 Evijärvi, Kerttua, Kankkonen. k. 21.11.1835 Lappajärvi, Purmojärvi, Skottari.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 402 -

11. sukupolvi

Brefdragare, Maria Juhontytär, Brefdragare (taulusta 194. Isä: Brefdragare, Juho Juhonpoika) s. 19.03.1754 Evijärvi. k. 12.01.1837 Evijärvi, Särkijärvi.

1. puoliso Brefdragare, Mikko Matinpoika s. 12.09.1745 Evijärvi. k. 11.09.1822 Brefragar. Vihitty: 28.10.1770 Evijärvi.
Isä: Kammarbacka / Lassila, Matti Matinpoika s. 09.12.1696 Evijärv, Åby.
Äiti: Storstrang, Valpuri Erkintytär, Strang s. 01.05.1704 Vimpeli. Emäntä.

Lapset:
1) Maria Mikontytär s. 02.08.1773 Evijärvi, Brefdragare.
2) Erkki Mikonpoika (katso taulu 919) s. 20.04.1777 Evijärvi, Brefdragare.
3) Matti Mikonpoika (katso taulu 920) s. 1778 Evijärvi.
4) Kustaa Mikonpoika (katso taulu 921) s. 01.12.1786 Evijärvi. k. 27.10.1857 Evijärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 403 -

11. sukupolvi

Sääksjärvi, Elisabet Heikintytär, Storgård (taulusta 195. Äiti: Kultalahti, Maria Erkintytär) s. 10.04.1744 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 07.01.1805 Vimpeli, Storgård. Kuolinsyy: Korkea kuume.

1. puoliso Storgård, Lauri Heikinpoika, Sääksjärvi s. 19.06.1715 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 23.03.1799 Vimpeli, Stor-Sääksjärvi. Talollinen. Vihitty: 04.07.1779 Lappajärvi. Kuolinsyy: Vanhuus.
Isä: Storgård, Heikki Juhonpoika s. 12.06.1681 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. Talollinen.
Äiti: Lukkarila / Hyytinen, Maria Heikintytär, Storgård s. 11.06.1686 Lappajärvi, Lukkarila.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 404 -

11. sukupolvi

Stor-Sääksjärvi, Erkki Heikinpoika (taulusta 195. Äiti: Kultalahti, Maria Erkintytär) s. 24.04.1745 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 17.12.1818 Vimpeli, Stor-Sääksjärvi. Talollinen. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Särkijärvi, Beata Hannuntytär, Stor-Sääksjärvi s. 02.12.1745 Evijärvi, Särkijärvi. k. 28.12.1818 Vimpeli, Stor-Sääksjärvi. Emäntä. Vihitty: 13.12.1767 Evijärvi. Kuolinsyy: Vanhuus.
Isä: Särkijärvi, Hannu Antinpoika s. 24.12.1710 Evijärvi.
Äiti: Kupila, Beata Juhantytär, Särkijärvi s. 23.01.1703 Evijärvi.

Lapset:
1) Maria s. 23.03.1769 Vimpeli, Sääksjärvi.
2) Antti Erkinpoika (katso taulu 816) s. 18.08.1770 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 10.02.1855 Vimpeli, Lassila. Talollinen. Lisätietoja: Aviopuoliso ?? katso teksti.
3) Matti s. 18.09.1772 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 23.03.1831 Vimpeli, Stor-Sääksjärvi. Talollinen.
4) Liisa s. 26.02.1775 Vimpeli, Sääksjärvi.
5) Erkki s. 05.03.1778 Vimpeli, Sääksjärvi.
6) Heikki Erkinpoika (katso taulu 817) s. 10.04.1780 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 24.02.1851. Lisätietoja: Vävy Heikki antoi nimensä Heikkilän talolle.
7) Anna (katso taulu 818) s. 21.01.1782 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 17.03.1840 Lappajärvi, Örn.
8) Juha Erkinpoika (katso taulu 819) s. 02.11.1784 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 24.04.1867 Vimpeli.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 405 -

11. sukupolvi

Sääksjärvi, Anna Heikintytär, Österspangar (taulusta 195. Äiti: Kultalahti, Maria Erkintytär) s. 06.10.1747 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 27.03.1809 Vimpeli, Österspangar. Kuolinsyy: Vesitauti.

1. puoliso Österspangar, Antti s. 15.11.1737 Vimpeli, Spangar. k. 26.05.1771 Vimpeli, Österspangar. Vihitty: 21.12.1766 Lappajärvi. Kuolinsyy: Korkea kuume.
Isä: Spangar, Juho Antinpoika s. 01.05.1687 Vimpeli.
Äiti: Maria Yrjöntytär s. 1695 Orivesi.

2. puoliso Österspangar, Jaakko Jaakonpoika s. 24.03.1736 Vimpeli. k. 07.07.1805 Vimpeli. Kuolinsyy: Hengenahdistus.
Isä: Spangar, Jaakko Antinpoika, Österspangar s. 14.06.1693 Vimpeli . Talollinen.
Äiti: Koikkalainen, Liisa Erkintytär, Spangar / Österspangar s. 31.08.1706 Vimpeli .

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 406 -

11. sukupolvi

Stor-Sääksjärvi, Maria Heikintytär, Storgård (taulusta 195. Äiti: Kultalahti, Maria Erkintytär) s. 27.04.1749 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 20.04.1775 Vimpeli, Storgård. Kuolinsyy: Keskenmeno.

1. puoliso Storgård, Heikki Laurinpoika, Stor-Sääksjärvi s. 12.04.1748 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. k. 05.12.1817 Vimpeli, Stor-Sääksjärvi. Tilallinen, seksmanni. Vihitty: 18.01.1776 Vimpeli. Kuolinsyy: Syöpä.
Isä: Storgård, Lauri Heikinpoika, Sääksjärvi s. 19.06.1715 Vimpeli, Sääksjärvi. Talollinen.
Äiti: Ena, Maria Heikintytär, Storgård s. 26.03.1727 Evijärvi, Enaperä. Emäntä.

Lapset:
1) Juho Heikinpoika (katso taulu 922) s. 08.11.1770 Vimpeli, Stor-Sääksjärvi. k. 07.06.1818 Vimpeli, Stor-Sääksjärvi. Talollinen.
2) Liisa s. 20.12.1773 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 22.04.1775 Vimpeli, Sääksjärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 407 -

11. sukupolvi

Österspangar, Reetta Heikintytär, Sääksjärvi (taulusta 195. Äiti: Kultalahti, Maria Erkintytär) s. 21.07.1750 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 01.10.1796 Vimpeli, Österspangar. Emäntä. Lisätietoja: Muutti 01.07.1837 Karstulaan. Kuolinsyy: Keskenmeno.

1. puoliso Österspangar, Juho Matinpoika s. 10.06.1751 Vimpeli. k. 21.02.1811 Vimpeli. Isäntä. Vihitty: 10.11.1771 Lappajärvi. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
Isä: Österspangar, Matti Jaakonpoika s. 30.07.1727 Vimpeli. Talollinen.
Äiti: Lillstrang, Susanna Tuomaantytär, Södervik s. 03.02.1724 Vimpeli, Lillstrang. Emäntä.

Lapset:
1) Matti Juhonpoika (katso taulu 923) s. 03.02.1773 Vimpeli. k. 09.06.1851 Vimpeli. Talollinen.
2) Maria Juhontytär (katso taulu 924) s. 17.09.1774 Vimpeli. k. 01.10.1849 Lappajärvi, Hyytinen. Emäntä. Kuolinsyy: Vanhuus.
3) Juho / Johannes s. 08.07.1776 Vimpeli. k. 15.08.1776 Vimpeli.
4) Liisa Juhontytär (katso taulu 925) s. 27.08.1777 Vimpeli. k. 09.07.1831 Vimpeli, Södervik. Emäntä.
5) Jaakko s. 16.09.1780 Vimpeli. k. 22.06.1840 Vimpeli. Lisätietoja: Raajarikko. Perhesuhteet: Naimaton. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
6) Reetta Juhontytär (katso taulu 926) s. 11.11.1782 Vimpeli. k. 04.07.1833 Alajärvi, Niskakangas.
7) Juho s. 08.07.1784 Vimpeli. k. 13.08.1784 Vimpeli.
8) Antti (katso taulu 927) s. 12.01.1788 Vimpeli. k. 10.05.1859 Karstula. Lisätietoja: Muutti 1.7.1837 Karstulaan Poikolan taloon.
9) Anna Juhontytär (katso taulu 928) s. 29.08.1791 Vimpeli. k. 20.02.1867 Vimpeli, Heikkilä.
10) Saara s. 14.08.1793 Vimpeli. k. 13.05.1794 Vimpeli. Perhesuhteet: Kaksonen Matin kanssa.
11) Matti s. 14.08.1793 Vimpeli, Österspangar. k. 26.05.1794 Vimpeli.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 408 -

11. sukupolvi

Sääksjärvi, Heikki Heikinpoika (taulusta 195. Äiti: Kultalahti, Maria Erkintytär) s. 25.11.1755 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 20.08.1815 Vimpeli, Österspangar. Vävy, seksmanni, talollinen. Kuolinsyy: Influenssa.

1. puoliso Österspangar, Liisa Jaakontytär, Sääksjärvi s. 24.07.1766 Vimpeli. k. 11.09.1854 Vimpeli. Emäntä. Vihitty: 31.10.1782 Lappajärvi.
Isä: Österspangar, Jaakko Jaakonpoika s. 24.03.1736 Vimpeli.
Äiti: Storstrang, Valpuri Juhontytär, Österspangar s. 01.05.1744 Vimpeli. Emäntä.

Lapset:
1) Maria s. 25.12.1783 Vimpeli. k. 21.09.1786 Vimpeli.
2) Jaakko s. 15.06.1786 Vimpeli. k. 13.02.1795 Vimpeli.
3) Liisa Heikintytär (katso taulu 929) s. 23.03.1789 Vimpeli. k. 03.05.1852 Vimpeli.
4) Heikki s. 03.01.1792 Vimpeli. k. 25.09.1794 Vimpeli.
5) Erkki s. 04.04.1794 Vimpeli. k. 01.09.1794 Vimpeli.
6) Jaakko Heikinpoika (katso taulu 930) s. 11.10.1795 Vimpeli. k. 29.08.1852 Vimpeli. Kirkkoväärti.
7) Matti Heikinpoika (katso taulu 931) s. 25.05.1798 Vimpeli. k. 27.06.1858 Vimpeli.
8) Maria Heikintytär (katso taulu 932) s. 02.03.1801 Vimpeli, Österspangar. k. 13.02.1850 Lappajärvi, Itäkylä. Kuolinsyy: Rintapistos.
9) Antti Heikinpoika (katso taulu 933) s. 20.05.1804 Vimpeli. k. 22.04.1870 Vimpeli.
10) Anna Heikintytär (katso taulu 934) s. 23.07.1809 Vimpeli. k. 23.03.1846 Lappajärvi, Itäkylä.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 409 -

11. sukupolvi

Sääksjärvi / Lillstrang, Jaakko Heikinpoika (taulusta 195. Äiti: Kultalahti, Maria Erkintytär) s. 21.05.1759 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 02.01.1832 Vimpeli. Lautamies, kirkkoväärti.

1. puoliso Nygård, Maria Juhontytär, Nygård s. 21.01.1752 Vimpeli, Lillstrang. k. 1807. Emäntä.
Isä: Nygård / Lillstrang, Juho Antinpoika, Antinpoika s. 19.03.1726 Vimpeli .
Äiti: Stor-Tarvonen, Kaisa Jaakontytär, Nygård / Lillstrang s. 26.11.1727 Lappajärvi.

Lapset:
1) Maria Jaakontytär (katso taulu 935) s. 29.01.1783 Vimpeli . k. 27.01.1865 Vimpeli . Emäntä.

2. puoliso Storstrang, Susanna Matintytär, Koukkari s. 01.04.1767 Vimpeli, Storstrang. Vihitty: 03.04.1809 Vimpeli.
Isä: Storstrang, Matti Hannunpoika s. 03.09.1738 Vimpeli, Storstrang. Talollinen.
Äiti: Kiilunen, Marketta Erkintytär, Storstrang s. 03.07.1737 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen. Emäntä.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 410 -

11. sukupolvi

Söderkultalahti, Anna Ollintytär (taulusta 196. Isä: Söderkultalahti, Olavi Erkinpoika) s. 15.09.1751 Evijärvi. k. 07.05.1805 Evijärvi.

1. puoliso Matti Juhonpoika s. 1746. Vävy.

Lapset:
1) Matti Matinpoika (katso taulu 936) s. 21.04.1782 Evijärvi. k. n. 1855 Evijärvi. Jospetnäsin torppari.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 411 -

11. sukupolvi

Sääksjärvi / Vanha-aho, Maria Abrahamintytär, Särkijärvi (taulusta 197. Äiti: Kultalahti, Sofia Erkintytär) s. 28.01.1746 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 07.05.1823 Vimpeli, Storstrang. Emäntä.

1. puoliso Särkijärvi, Matti Juhanpoika s. 29.08.1744 Evijärvi, Särkijärvi. Talollinen. Vihitty: 08.12.1765 Vimpeli.
Isä: Särkijärvi, Juha Antinpoika s. 08.05.1722 Evijärvi.
Äiti: Lukkarila, Brita Erkintytär, Särkijärvi s. 06.05.1718 Lappajärvi.

Lapset:
1) Aabraham Matinpoika (katso taulu 937) s. 19.08.1767 Evijärvi, Särkijärvi. k. 28.01.1841 Evijärvi, Särkijärvi.
2) Maria s. 25.05.1769 Evijärvi, Särkijärvi. k. 06.01.1809 Evijärvi, Norr-Ena.
3) Liisa Matintytär (katso taulu 938) s. 22.02.1771 Evijärvi, Särkijärvi. k. 06.01.1813 Evijärvi, Särkijärvi.
4) Juho s. 13.02.1773 Evijärvi, Särkijärvi. k. 11.01.1795 Evijärvi.
5) Jaakko s. 11.07.1777 Evijärvi, Särkijärvi. k. 11.07.1788 Evijärvi.
6) Antti s. 02.11.1784 Evijärvi, Särkijärvi. k. 08.01.1858 Lappajärvi.
7) Kustaa s. 02.02.1788 Evijärvi, Särkijärvi. Lisätietoja: Muutti Lappajärvelle 1794.

2. puoliso Storstrang, Pietari Juhonpoika s. 08.06.1751 Vimpeli, Storstrang. k. 30.07.1837 Vimpeli, Storstrang. Talollinen, seksmanni. Vihitty: 26.12.1793 Evijärvi. Kuolinsyy: Vanhuus.
Tarina kertoo kirkon vihkiäisjuhlasta syksyllä 1811. "Vihkiäisiin oli saapunut runsaasti väkeä naapuripitäjistäkin. Tarjoilu oli järjestetty Rankilan Pietari-Jussin tupaan. Kylältä oli kerätty paljon juustoja, jotka oli palottu määrätyn kokoisiin paloihin. Samoin oli kerätty paljon viinaa. Sitä oli korvossa lattialla ja nappu laidalla. Kun antoi määrätyn rahasumman, sai palan juustoa ja ottaa napulla viinaa. Juhla kesti myöhään yöhön eli siihen asti, kun viina ja juusto olivat loppuneet. Mitään epäjärjestystä ei ollut sattunut." Lähde: Väinö Tuomaala / Järviseudun entisyyttä. 1959. Avioliitosta Pietari Juhonpojan kanssa syntyi ainakin kolme poikaa ja kaksi tytärtä.

Isä: Storstrang, Juho Erkinpoika (Juhani) s. 28.02.1721 Vimpeli, Storstrang . Talollinen.
Äiti: Kammarbacka, Liisa Juhontytär, Storstrang s. 05.06.1720 Evijärvi, Jokikylä ( Efwijerfwi ååbyy). Emäntä.

Lapset:
1) Erkki Pietarinpoika (katso taulu 939) s. 17.04.1777 Vimpeli, Storstrang. k. 13.06.1851. Talollinen, seksmanni, sexman.
2) Liisa Pietarintytär (katso taulu 940) s. 25.04.1784 Vimpeli. k. 19.02.1844 Vimpeli.
3) Matti Pietarinpoika (katso taulu 941) s. 21.02.1786 Vimpeli, Storstrang. k. 12.03.1841 Vimpeli.
4) Maria Pietarintytär s. 22.11.1788 Vimpeli, Storstrang. k. 13.09.0018.
5) Greta Pietarintytär s. 04.10.1791 Vimpeli, Storstrang. k. 1830. Perhesuhteet: Naimaton.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 412 -

11. sukupolvi

Sääksjärvi / Vanha-aho, Marketta Abrahamintytär, Södervik (taulusta 197. Äiti: Kultalahti, Sofia Erkintytär) s. 14.08.1747 Vimpeli. k. 27.02.1818 Vimpeli. Emäntä.

1. puoliso Södervik, Matti Erkinpoika s. 22.02.1746 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 24.09.1824 Vimpeli. Talollinen, seksmanni. Vihitty: 12.11.1769 Lappajärvi.
Isä: Södervik, Erkki Tuomaksenpoika s. 18.05.1722 Vimpeli, Säxjerfwi; Sääksjärvi . Talollinen.
Äiti: Österspangar, Maria Jaakontytär, Koikkalainen s. 26.12.1725 Windala; Vimpeli. Emäntä.

Lapset:
1) Matti s. 07.04.1771 Vimpeli, Södervik. k. 08.08.1771 Vimpeli, Södervik.
2) Maria s. 05.08.1772 Vimpeli, Södervik. k. 21.03.1781 Vimpeli.
3) Juho s. 13.12.1774 Vimpeli, Södervik. k. 12.03.1781 Vimpeli.
4) Erkki Matinpoika (katso taulu 942) s. 07.02.1777 Vimpeli, Södervik. k. 12.06.1859 Vimpeli, Södervik. Talollinen.
5) Liisa Matintytär (katso taulu 943) s. 27.02.1779 Vimpeli, Södervik. k. 16.04.1855 Lappajärvi, Lammi. Perhesuhteet: Nimisiin Lamminmäkeen.
6) Jaakko Matinpoika (katso taulu 944) s. 07.04.1781 Vimpeli. k. 09.12.1850 Vimpeli. Tilallinen.
7) Anna Matintytär (katso taulu 945) s. 09.01.1783 Vimpeli, Södervik. k. 02.01.1853 Lappajärvi, Lammi. Perhesuhteet: Naimisiin Lamminmäkeen.
8) Matti Matinpoika (katso taulu 946) s. 24.04.1786 Vimpeli, Södervik. k. 04.06.1836 Vimpeli.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 413 -

11. sukupolvi

Sääksjärvi / Vanha-aho, Juho Aabrahaminpoika (taulusta 197. Äiti: Kultalahti, Sofia Erkintytär) s. 04.05.1753 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 21.01.1826 Vimpeli. Talollinen. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Sääksjärvi / Storgård, Saara Antintytär, Sääksjärvi / Vanha-aho s. 25.04.1752 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. k. 24.02.1818 Vimpeli, Vanha-aho. Emäntä. Vihitty: 17.11.1771 Lappajärvi. Kuolinsyy: Hökä.
Isä: Storgård, Antti Juhonpoika s. 08.03.1725 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. Talollinen.
Äiti: Nygård, Maria Matintytär, Storgård s. 19.03.1725 Vimpeli, Nygård.

Lapset:
1) Maria s. 23.05.1773 Vimpeli, Vanha-aho. k. 24.09.1776 Vimpeli, Vanha-aho.
2) Antti s. 18.02.1775 Vimpeli, Vanha-aho. k. 24.09.1776 Vimpeli, Vanha-aho.
3) Liisa s. 13.04.1777 Sääksjärvi / Vanha-aho. k. 11.06.1778 Sääksjärvi / Vanha-aho.
4) Juho s. 25.03.1779 Sääksjärvi / Vanha-aho. k. 21.07.1780 Sääksjärvi / Vanha-aho.
5) Maria Juhontytär (katso taulu 947) s. 04.02.1781 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 10.07.1857. Emäntä.
6) Marketta Juhontytär (katso taulu 948) s. 21.04.1783 Sääksjärvi / Vanha-aho.
7) Margareta s. 02.04.1784 Vimpeli, Vanha-aho. k. 16.09.1836 Lappajärvi.
8) Matti s. 01.12.1784 Vimpeli, Vanha-aho.
9) Jaakko Juhonpoika (katso taulu 949) s. 06.03.1788 Vimpeli, Vanha-aho. k. 04.11.1816 Vimpeli. Perhesuhteet: Oli naimisissa. Kuolinsyy: Hukkui. Samalla kertaa hukkui neljä muuta henkilöä Vimpelistä.
10) Juho Juhonpoika (katso taulu 950) s. 13.03.1790 Vimpeli, Sääksjärvi, Vanha-aho.
11) Kaarina (katso taulu 951) s. 27.03.1793 Vimpeli, Vanha-aho.

2. puoliso Blank, Kreetta Heikintytär s. n. 1760. Vihitty: 05.11.1820 Vimpeli.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 414 -

11. sukupolvi

Sääksjärvi / Vanha-aho, Matti Aabrahaminpoika (taulusta 197. Äiti: Kultalahti, Sofia Erkintytär) s. 28.08.1761 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 25.11.1808 Vimpeli. Kuolinsyy: Tapaturma. Ruhjoutui myllyn rattaisiin.

1. puoliso Eskeli, Marketta Matintytär, Stor-Finnilä s. 29.06.1760 Lappajärvi, Stor-Finnilä. k. 03.08.1803 Vimpeli, Vanha-aho. Vihitty: 20.10.1782 Lappajärvi. Kuolinsyy: Verenvuoto.
Isä: Stor-Finnilä / Eskeli, Matti Erkinpoika s. 17.08.1731 Lappajärvi.
Äiti: Nygård, Liisa Matintytär, Eskeli s. 10.08.1733 Vimpeli.

Lapset:
1) Abraham Matinpoika (katso taulu 952) s. 02.01.1784 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 24.06.1842 Vimpeli, Sääksjärvi. Isäntä, seksmanni.
2) Juho (katso taulu 953) s. 25.12.1785 Vimpeli, Sääksjärvi, Vanha-aho. k. 06.02.1856 Vimpeli.
3) Liisa s. 30.06.1788 Vimpeli, Sääksjärvi, Vanha-aho.
4) Antti s. 14.07.1790 Vimpeli, Sääksjärvi, Vanha-aho. k. 20.07.1790 Vimpeli.
5) Saara Matintytär (katso taulu 954) s. 17.08.1791 Vimpeli, Sääksjärvi.

2. puoliso Norr-Ena, Kaisa Paavontytär, Sääksjärvi / Vanha-aho s. 09.12.1769 Evijärvi, Norr-Ena. Vihitty: 02.04.1804 Evijärvi.
Isä: Pesonen / Norr-Ena, Paavo Matinpoika s. 24.12.1727 Evijärvi.
Äiti: Katharina Antintytär s. 1734 Teerijärvi.
Lapset:
1) Matti s. 21.02.1805 Vimpeli, Sääksjärvi, Vanha-aho.
2) Antti s. 16.11.1806 Vimpeli, Sääksjärvi, Vanha-aho.
3) Erkki s. 03.05.1808 Vimpeli, Sääksjärvi, Vanha-aho.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 415 -

11. sukupolvi

Koppar, Susanna Laurintytär (taulusta 198. Äiti: Kultalahti, Marketta Erkintytär) s. 07.07.1750 Evijärvi, Haapajärvi. k. 05.04.1822 Evijärvi, Haapajärvi.

1. puoliso Kautiainen, Erkki Laurinpoika s. 15.04.1748 Evijärvi, Haapajärvi.

Lapset:
1) Juho Erkinpoika (katso taulu 955) s. 22.06.1782 Evijärvi, Haapajärvi, Kautiainen. k. 05.10.1852 Kortesjärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 416 -

11. sukupolvi

Söderkultalahti, Matti Erkinpoika (taulusta 199. Isä: Söderkultalahti, Erkki Erkipoika) s. 18.01.1763 Evijärvi, Söderkultalahti. k. 19.06.1805 Evijärvi.

1. puoliso Lassila, Anna Tuomaantytär, Söderkultalahti s. 03.04.1765 Evijärvi, Haapajärvi.

Lapset:
1) Saara Matintytär (katso taulu 956) s. 13.01.1799 Evijärvi, Saaren vanha kievari.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 417 -

11. sukupolvi

Söderkultalahti, Olli Erkinpoika (taulusta 199. Isä: Söderkultalahti, Erkki Erkipoika) s. 20.02.1765 Evijärvi. k. 31.01.1811 Evijärvi.

1. puoliso Kankkonen, Kaisa Juhontytär, Söderkultalahti s. 29.07.1769 Evijärvi.

Lapset:
1) Liisa Ollintytär (katso taulu 957) s. 27.09.1795 Evijärvi. k. 22.11.1827 Evijärvi.

2. puoliso Sironen, Reetta Esantytär, Norrkultalahti s. 13.03.1780 Evijärvi. k. 04.04.1856 Evijärvi. Vihitty: 13.10.1809 Evijärvi.
Isä: Sironen, Esa Esanpoika s. 01.11.1743 Evijärvi.
Äiti: Karvonen, Anna Paulintytär, Sironen s. 02.03.1747 Evijärvi.
Lapset:
1) Anna Ollintytär (katso taulu 958) s. 24.07.1810 Evijärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 418 -

11. sukupolvi

Lassila, Kaisa Joosefintytär, Kerttukurvi (taulusta 200. Äiti: Kultalahti, Anna Erkintytär) s. 28.04.1757 Evijärvi.

1. puoliso Kerttukurvi, Matti Matinpoika s. 1759 Evijärvi.

Lapset:
1) Matti Matinpoika (katso taulu 959) s. 17.01.1784 Evijärvi. k. 02.01.1835 Evijärvi, Enaperä, Lahtikurvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 419 -

11. sukupolvi

Lassila / Virsulahti, Jaakko Joosepinpoika (taulusta 200. Äiti: Kultalahti, Anna Erkintytär) s. 09.05.1765 Evijärvi. k. 06.09.1836 Lappajärvi, Virsulahti. Isäntä, seksmanni.

1. puoliso Virsulahti, Saara Taavetintytär, Lassila / Virsulahti s. 25.01.1773 Lappajärvi. k. 03.07.1847 Lappajärvi, Virsula.
Isä: Virsula, Taavetti Markuksenpoika s. 29.12.1743 Lappajärvi.
Äiti: Koukkari, Margareta Paavontytär, Virsula s. 07.02.1748 Lappajärvi.

Lapset:
1) Antti Jaakonpoika (katso taulu 960) s. 08.11.1793 Lappajärvi, Savonkylä, Virsulahti. k. 24.03.1862 Lappajärvi. Perhesuhteet: Kaksonen Jaakon kanssa.
2) Liisa Jaakontytär (katso taulu 961) s. 08.09.1797 Lappajärvi. k. 07.06.1871 Lappajärvi, Karvala.
3) Kaisa Jaakontytär (katso taulu 962) s. 20.11.1801 Lappajärvi, Savonkylä, Virsula.
4) Anna Jaakontytär (katso taulu 963) s. 21.10.1810 Lappajärvi, Savonkylä, Virsula. k. 19.11.1842 Lappajärvi, Ahola. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
5) Jaakko Jaakonpoika (katso taulu 964) s. 12.10.1816 Lappajärvi, Savonkylä. k. 24.04.1849 Lappajärvi.
6) Saara Jaakontytär (katso taulu 965) s. 12.05.1819 Lappajärvi, Savonkylä, Virsula. k. 08.09.1878 Lappajärvi, Finnilä.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 420 -

11. sukupolvi

Lassila, Anna Joosepintytär, Kivikangas (taulusta 200. Äiti: Kultalahti, Anna Erkintytär) s. 22.01.1769 Evijärvi. k. 01.01.1836 Evijärvi, Särkijärvi.

1. puoliso Kivikangas, Matti Antinpoika s. 10.03.1769 Evijärvi.

Lapset:
1) Matti Matinpoika (katso taulu 966) s. 02.01.1792 Evijärvi. k. 19.03.1853 Evijärvi. Torppari.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 421 -

11. sukupolvi

Kontiainen / Lassila ?, Joosef (taulusta 200. Äiti: Kultalahti, Anna Erkintytär) s. 30.11.1772 Evijärvi. k. 16.01.1848 Evijärvi, Purmojärvi ?.

1. puoliso Anna, Kontiainen s. 27.01.1775 Evijärvi.

Lapset:
1) Erkki Joosepinpoika (katso taulu 967) s. 24.03.1813 Evijärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 422 -

11. sukupolvi

Söderkultalahti, Jaakko Antinpoika (taulusta 201. Isä: Söderkultalahti, Antti Erkinpoika) s. 24.07.1757 Evijärvi, Söderkultalahti. k. 25.11.1832 Evijärvi.

1. puoliso Norrkniivilä, Beata Laurintytär, Söderkultalahti s. 04.12.1772 Evijärvi, Kirkonkylä. k. 20.11.1819 Evijärvi. Kuolinsyy: Verenvuoto.
Isä: Norrkniivilä, Lauri s. 03.08.1748 Evijärvi, Kirkonkylä.
Äiti: Kultalahti, Maria Juhontytär, Norrkniivilä s. 1743 Evijärvi.

Lapset:
1) Maria s. 03.08.1806 Evijärvi, Kirkonkylä. Kuolinsyy: Kuoli lapsena.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 423 -

12. sukupolvi

Strang, Margeta Johansdotter, Finne (taulusta 202. Isä: Strang, Johan Johansson) s. 11.10.1748 Strang, Katternö, Pedersöre. k. 1794 Finne, Ytterpurmo, Pedersöre.

1. puoliso Finne, Mats Johansson s. 1751. k. 1794 Finne, Ytterpurmo, Pedersöre. Bonde på Finne. Vihitty: 12.10.1775 Pedersöre.

Lapset:
1) Pehr Matsson (katso taulu 968) s. 24.10.1785 Finne, Ytterpurmo, Pedersöre. k. 11.02.1863 Lillsandsund, Pedersöre. Bonde på Lillsandsund.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 424 -

12. sukupolvi

Mikkola, Maria Tuomaantytär, Skrabb / Levijoki (taulusta 203. Isä: Svarvar / Mikkola, Tuomas Tuomaanpoika) s. 15.02.1756 Alajärvi, Menkijärvi, Mikkola. k. 20.07.1825 Alajärvi, Levijoki. Kuolinsyy: Keuhkotauti.

1. puoliso Skrabb / Levijoki, Erkki Juhonpoika s. 1747 Alajärvi, Skrabb. k. 24.05.1809 Alajärvi, Levijoki. Talollinen. Vihitty: 30.08.1793 Alajärvi. Lisätietoja: Perhe asui Alajärvellä Levijoen uudistilalla. Kuolinsyy: Kuume.
Isä: Skrabb / Tallbacka, Juho Juhonpoika s. 10.12.1699 Alajärvi, Gammelgård. Talollinen.
Äiti: Puumala, Kaarina Davidintytär, Skrabb / Tallbacka s. 12.11.1709 Alajärvi, Puumala. Emäntä.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 425 -

12. sukupolvi

Mikkola, Liisa Tuomaantytär, Tiistola (taulusta 203. Isä: Svarvar / Mikkola, Tuomas Tuomaanpoika) s. 03.05.1760 Alajärvi, Menkijärvi, Mikkola. k. 01.10.1814 Alajärvi, Kurejoki, Koskela.

1. puoliso Tiistola, Olavi Antinpoika, Koskela s. 25.07.1774 Alajärvi, Kurejoki, Koskela. Vihitty: 07.10.1794 Alajärvi.

Lapset:
1) Kustaa Oavinpoika (katso taulu 969) s. 12.07.1795 Alajärvi, Kurejoki, Tiistola. k. 18.12.1849 Alajärvi, Kurejoki, Tiistola.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 426 -

12. sukupolvi

Mikkola, Katariina Tuomaantytär, Saukko / Niskakangas (taulusta 203. Isä: Svarvar / Mikkola, Tuomas Tuomaanpoika) s. 17.04.1762 Alajärvi, Menkijärvi, Mikkola.

1. puoliso Saukko / Niskakangas, Antti Martinpoika s. 27.11.1763 Alajärvi, Möksy, Saukko. k. 21.02.1817 Alajärvi. Vihitty: 02.11.1794 Alajärvi. Kuolinsyy: Kuume.
Isä: Saukkonen, Martti Erkinpoika s. 11.11.1741 Alajärvi, Övermarken, Saukkonen. Talollinen.
Äiti: Pohjasmäki, Eeva Olavintytär, Saukkonen s. 15.08.1736 Soini, Keisari. Emäntä.

Lapset:
1) Helena s. 18.08.1795 Alajärvi, Saukko. k. 21.04.1860 Alajärvi, Nygård.
2) Elias s. 22.06.1797 Alajärvi, Saukko. k. 12.02.1857 Alajärvi, Niskakangas.
3) Joonas s. 28.08.1799 Alajärvi, Saukko. k. 19.01.1853 Alajärvi, Möksy, Nygård.
4) Erkki s. 01.05.1800 Alajärvi, Saukko. Lisätietoja: Naimisiin Lappajärvelle. Perhesuhteet: Kaksonen Kaisan kanssa.
5) Kaisa s. 01.05.1800 Alajärvi, Saukko. Lisätietoja: Muutti Lappajärvelle.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 427 -

12. sukupolvi

Örn / Isoniemi, Jaakko Erkinpoika (taulusta 204. Äiti: Svarvar, Marketta Juhontytär) s. 26.04.1741 Lappajärvi, Örn. k. 08.05.1808 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. Lisätietoja: Perhe muutti Alajärvelle n. 1800.

1. puoliso Laukkonen / Suokko, Anna Yrjöntytär, Örn / Isoniemi s. 13.12.1746 Lehtimäki. k. 1808 Alajärvi.

Lapset:
1) Erkki Jaakonpoika (katso taulu 970) s. 09.03.1765 Lappajärvi. k. 06.04.1832 Alajärvi.
2) Matti Jaakonpoika (katso taulu 971) s. 13.01.1767 Lappajärvi, Örn. Uudisasukas.
3) Juho Jaakonpoika (katso taulu 972) s. 23.05.1783 Lappajärvi. k. 31.03.1831 Luoma-Aho, Alajärvi. Talollinen.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 428 -

12. sukupolvi

Örn, Saara Erkintytär, Storfinnilä (taulusta 204. Äiti: Svarvar, Marketta Juhontytär) s. 23.01.1745 Lappajärvi. k. 08.05.1816 Lappajärvi, Savonkylä.

1. puoliso Storfinnilä, Abraham Tuomaanpoika s. 06.10.1745 Lappajärvi, Storfinnilä.

Lapset:
1) Matti Abrahaminpoika (katso taulu 973) s. 16.09.1771 Lappajärvi, Storfinnilä. Sihtalan vävy, talollinen.
2) Iisakki Aabrahaminpoika (katso taulu 974) s. 20.07.1778 Lappajärvi, Storfinnilä. Hattumaakarioppilas.
3) Saara Abrahamintytär (katso taulu 975) s. 15.02.1785 Lappajärvi. k. 27.08.1817 Lappajärvi, Kauhajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 429 -

12. sukupolvi

Svarvar, Matti Matinpoika (taulusta 205. Isä: Svarvar / Ahola, Matti Juhonpoika) s. 19.02.1727 Lappajärvi. k. 23.07.1797 Lappajärvi, Ahola.

1. puoliso Kaarina Laurintytär s. 08.11.1726.

Lapset:
1) Matti Matinpoika (katso taulu 976) s. 17.02.1765 Lappajärvi, Savonkylä. k. 15.05.1844 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 430 -

12. sukupolvi

Svarvar / Ahola , Erkki Matinpoika (taulusta 205. Isä: Svarvar / Ahola, Matti Juhonpoika) s. 14.02.1730 Lappajärvi. k. 17.03.1800 Lappajärvi.

1. puoliso Lillfinnilä, Saara Simontytär, Svarvar / Ahola s. 07.09.1740 Lappajärvi.
Isä: Juuti / Lillfinnilä , Simo Matinpoika s. 27.09.1720 Lappajärvi, Savonkylä, Lill-Finnilä.
Äiti: Laasanen, Susanna Erkintytär, Tapola / Lillfinnilä s. 1718 Lappajärvi.

Lapset:
1) Erkki Erkinpoika (katso taulu 977) s. 07.05.1777 Lappajärvi, Svarvar. k. 01.02.1844 Lappajärvi, Savonkylä, Ahola.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 431 -

12. sukupolvi

Örn, Kaisa Taavetintytär, Lill-Pellinen (taulusta 206. Isä: Örn, Taavetti Taavetinpoika) s. 18.09.1738 Lappajärvi. k. 24.05.1822.

1. puoliso Lillpellinen, Antti Laurinpoika s. 11.10.1743 Lappajärvi, Purmojärvi. k. 09.04.1820 Lappajärvi, Purmojärvi.
Isä: Lill-Söyrinki / Lillpellinen, Lauri Erkinpoika s. 02.08.1718 Lappajärvi.
Äiti: Pellinen / Lillpellinen, Anna Joonaksentytär, Lill-Söyrinki s. 19.05.1726 Lappajärvi.

Lapset:
1) Valpuri Antintytär (katso taulu 908) s. 06.03.1768. k. 16.10.1791 Lappajärvi, Lill-Pellinem.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 432 -

12. sukupolvi

Örn, Jaakko Taavetinpoika (taulusta 206. Isä: Örn, Taavetti Taavetinpoika) s. 17.07.1761 Lappajärvi. k. 13.11.1837 Lappajärvi. Talollinen.

1. puoliso Lilltarvonen, Maria Juhontytär s. 19.04.1764 Lappajärvi. k. 26.05.1801 Lappajärvi.
Isä: Lypsinmaa / Strang / Lilltarvonen, Juho Simonpoika s. 19.09.1725 Vimpeli, Lypsinmaa. Talollinen.
Äiti: Lilltarvonen, Maria Jaakontytär, Lypsinmaa / Strang / Lilltarvonen s. 12.01.1737 Lappajärvi, Savonkylä, Lilltarvonen. Emäntä.

Lapset:
1) Liisa s. 27.02.1782.
2) Juho Jaakonpoika (katso taulu 978) s. 15.07.1784 (kastettu 17.07) Lappajärvi. k. 14.03.1855 Lappajärvi.
3) Reetta Jaakontytär (katso taulu 979) s. 22.10.1791 Lappajärvi. k. 03.04.1852 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 433 -

12. sukupolvi

Örn, Matti Taavetinpoika (taulusta 206. Isä: Örn, Taavetti Taavetinpoika) s. 01.09.1762 Lappajärvi. k. 11.04.1787 Lappajärvi.

1. puoliso Savola, Saara Jaakontytär, Örn s. 22.12.1764 Lappajärvi, Savola. k. 14.04.1834 Lappajärvi, Savola. Vihitty: 15.12.1785 Lappajärvi.
Isä: Savola, Jaakko Matinpoika s. 12.07.1733 Lappajärvi, Savola. Talollinen.
Äiti: Ollila, Liisa Matintytär, Savola s. 28.09.1742 Lappajärvi, Ollila. Emäntä.

Lapset:
1) Matti Matinpoika (katso taulu 980) s. 03.05.1787 Lappajärvi. k. 26.04.1856 Vimpeli. Vävy, isäntä.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 434 -

12. sukupolvi

Örn, LiisaTaavetintytör, Tullila / Honkaniemi (taulusta 206. Isä: Örn, Taavetti Taavetinpoika) s. 03.05.1765 Lappajärvi. k. 29.09.1808 Lappajärvi.

1. puoliso Tullila / Honkaniemi, Matti Matinpoika s. 18.01.1766 Lappajärvi, Savonkylä. k. 28.09.1817 Lappajärvi. Vävy. Vihitty: 11.11.1787 Lappajärvi.
Isä: Tullila / Ylitalo, Matti Pertunpoika s. 24.09.1730 Lappajärvi, Savonkylä, Tullila. Talollinen 1700- luvun lopulla, vävy.
Äiti: Tullila / Ylitalo, Kaarina Jaakontytär s. 04.08.1730 Lappajärvi, Savonkylä, Tullila. Emäntä.

Lapset:
1) Matti Matinpoika (katso taulu 981) s. 10.08.1788 Lappajärvi. k. 10.07.1868 Lappajärvi.
2) Erkki Matinpoika (katso taulu 982) s. 09.05.1797 Lappajärvi. k. 01.11.1866 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 435 -

12. sukupolvi

Nabb / Viinamäki, Antti Juhonpoika (taulusta 207. Äiti: Örn, Maria Taavetintytär) s. 25.11.1746 Evijärvi. k. 13.03.1808 Lappajärvi, Itäkylä. Seppä, renki Lappajärven pappilassa 1773, uusiasukas Itäkylän Viinamäessä 1772.

1. puoliso Harju, Maria Matintytär, Nabb / Viinamäki s. 17.05.1753 Lappajärvi. k. 22.10.1841 Lappajärvi. Vihitty: 10.10.1773 Lappajärvi.
Isä: Finnilä, Matti Pietarinpoika s. 07.00.1720 Lappajärvi, Savonkylä, Hyyry. Seppä.
Äiti: Harju, Maria Jaakontytär, Finnilä s. 25.03.1727 Lappajärvi. Sepänvaimo.

Lapset:
1) Saara Antintytär (katso taulu 983) s. 06.10.1774 Lappajärvi. k. 20.11.1833 Vimpeli, Strang haudattu 23.11.1833 Vimpeli. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
2) Liisa Antintytär (katso taulu 984) s. 24.04.1778 Lappajärvi. k. 04.01.1846 Lappajärvi, Itäkylä, Luomala.
3) Iisakki Antinpoika (katso taulu 985) s. 27.11.1780 Lappajärvi, Itäkylä. k. 17.04.1839 Lappajärvi.
4) Juho Antinpoika (katso taulu 986) s. 17.01.1797 Lappajärvi, Itäkylä.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 436 -

12. sukupolvi

Knippare, Anna Eriksdotter, Torppa / Knippare (taulusta 208. Isä: Spangar, Erik Markusson) s. 25.08.1725 Kronoby, Knippare. k. 08.07.1795 Kronoby, Knippare.

1. puoliso Torppa / Knippare, Erik Gabrielsson s. 07.11.1719 Veteli, Torppa. k. 20.02.1784 Kronoby. Bonde, måg på Knippare, vävy Knipparessa. Vihitty: 28.11.1743 Kronoby.
Isä: Torppa, Gabriel Juhonpoika s. 25.08.1663 Veteli. Isäntänä 1707 - 1719.
Äiti: Liedes, Margeta Thomassdotter, Torppa s. 13.04.1679 Vetil, Veteli.

Lapset:
1) Gabriel s. 14.01.1745 Kronoby, Knippare. k. 12.12.1747 Kronoby, Knippare.
2) Margeta s. 12.04.1746 Kronoby, Knippare. k. 01.07.1746 Kronoby, Knippare.
3) Anna s. 07.08.1747 Kronoby, Knippare. k. 28.04.1758 Kronoby, Knippare.
4) Brita Erkisdotter (katso taulu 987) s. 04.09.1748 Kronoby, Knippare. k. 15.06.1821 Kronoby, Knippare.
5) Erik Eriksson (katso taulu 988) s. 26.04.1751 Kronoby, Knippare. k. 12.01.1810 Kronoby, Knippare. Bonde; isäntä. Kuolinsyy: Vattsot, vattensot, vesitauti (vesipöhö).
6) Lisa s. 11.06.1752 Kronoby, Knippare. k. 04.07.1752 Kronoby, Knippare.
7) Karin s. 18.09.1753 Kronoby, Knippare. k. 28.03.1757 Kronoby, Knippare.
8) Johan s. 23.10.1756 Kronoby, Knippare. k. 25.10.1756 Kronoby, Knippare.
9) Anna s. 08.04.1758 Kronoby, Knippare. k. 28.04.1758 Kronoby, Knippare.
10) Pär s. 01.07.1759 Kronoby, Knippare. k. 10.07.1759 Kronoby, Knippare.
11) Gustaf s. 12.11.1760 Kronoby, Knippare. k. 23.11.1760 Kronoby, Knippare.
12) Maria Eriksdotter (katso taulu 989) s. 02.01.1762 Kronoby, Knippare. k. 10.04.1833 Kronoby, Knippare. Kuolinsyy: Vanhuus / Åld.br.
13) Jakob s. 25.07.1763 Kronoby, Knippare. k. 25.01.1796 Kronoby, Knippare.
14) Matts s. 18.03.1765 Kronoby, Knippare. k. 17.06.1765 Kronoby, Knippare.
15) Helena s. 18.03.1765 Kronoby, Knippare. k. 03.01.1800 Kronoby.
16) Hans s. 24.07.1766 Kronoby, Knippare. k. 06.08.1766 Kronoby, Knippare.
17) Dödfödd son s. 05.09.1767 Kronoby, Knippare. k. 05.09.1767 Kronoby.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 437 -

12. sukupolvi

Knippare, Brita Eriksdotter, Still (taulusta 208. Isä: Spangar, Erik Markusson) s. 08.06.1728 Kronoby, Påras, Knippare. k. 19.09.1794 Kronoby. Värdinna på Still i Ytterbråtö, Kronoby.

1. puoliso Still, Jakob Jakobsson s. 20.04.1728 Kronoby, Still. k. 30.12.1790 Kronoby, Still. Bonde på Still Ytterbråtö, Kronoby. Vihitty: 26.10.1748 Kronoby. Kuolinsyy: Feber; kuume.
Isä: Still, Jakob Mattsson s. 26.04.1695 Kronoby, Still.
Äiti: Anna Jakobsdotter s. 10.04.1700 Kronoby.

Lapset:
1) Anna s. 24.10.1750 Kronoby, Still. k. 11.12.1750 Kronoby, Still.
2) Carin s. 01.06.1752 Kronoby, Still. k. 12.08.1752 Kronoby, Still.
3) Brita Jakobsdotter (katso taulu 990) s. 26.07.1753 Kronoby, Still. Lisätietoja: Familjen flyttar till någon okänd ort 1780 - 84.
4) Jakob s. 08.03.1755 Kronoby, Still. k. 19.11.1756 Kronoby, Still.
5) Erik s. 09.12.1756 Kronoby, Still. k. 05.01.1757 Kronoby, Still.
6) Maria s. 05.08.1758 Kronoby, Still. k. 20.05.1760 Kronoby, Still.
7) Matts Jakobsson (katso taulu 991) s. 18.08.1760 Kronoby, Still. k. 31.03.1831 Kronoby, Still. Bonde, sexman.
8) Elisabet s. 22.12.1762 Kronoby, Still. k. 13.03.1763 Kronoby, Still.
9) Anders s. 31.07.1765 Kronoby, Still. k. 11.08.1765 Kronoby, Still.
10) Margeta s. 17.01.1767 Kronoby, Still. k. 20.06.1769 Kronoby, Still.
11) Johan s. 23.03.1769 Kronoby, Still. k. 20.06.1769 Kronoby, Still.
12) Anna s. 22.05.1772 Kronoby, Still. k. 12.08.1774 Kronoby, Still.
13) Lisa s. 25.05.1773 Kronoby, Still. k. 04.02.1774 Kronoby, Still.
14) Matts s. 25.02.1775 Kronoby, Still. k. 31.03.1775 Kronoby, Still.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 438 -

12. sukupolvi

Knippare, Helena Eriksdotter, Röringe (taulusta 208. Isä: Spangar, Erik Markusson) s. 21.08.1729 Kronoby, Knippare. k. 14.07.1807 Kvevlax (Koivulahti), Hjort.

1. puoliso Löija / Knippare, Matts Mattsson s. 21.09.1728 Veteli, Räyrinki. k. 12.08.1790 Kvevlax, Lunelund. Måg på Knipare. Vihitty: 29.10.1749 Kronoby.
Isä: Strang / Löija, Matti Erkinpoika s. 07.03.1686 Vimpeli. Löijan isäntänä 1719 - 1732.
Äiti: Löija, Valpuri Matintytär, Strang / Löija s. 19.03.1687 Veteli, Räyrinki.

Lapset:
1) Maria s. 26.08.1750 Kronoby, Knippare. Lisätietoja: Gårdst 1775 ???.
2) Anna Mattsdotter (katso taulu 590) s. 27.09.1751 Kronoby, Knippare. k. 08.06.1839 Närpes. Lisätietoja: Till Närpes 26.04.1818.
3) Helena s. 11.10.1753 Kronoby, Knippare. k. 14.05.1754 Kronoby, Knippare.
4) Matts s. 21.10.1755 Kronoby, Knippare. k. 27.09.1759 Kronoby, Knippare.
5) Jakob s. 25.06.1759 Kronoby, Knippare. k. 27.09.1759 Kronoby, Knippare.
6) Johan Mattsson (katso taulu 591) s. 07.08.1760 Kronoby, Knippare. k. 08.09.1847 Kvevlax, Hjort. Måg på Lunelund i Kvevlax.
7) Gustaf s. 26.10.1761 Kronoby, Knippare. k. 16.01.1762 Kronoby, Knippare.
8) Carin s. 27.03.1766 Kronoby, Knippare. k. 08.11.1767 Kronoby, Knippare.
9) Anders Mattsson (katso taulu 592) s. 05.05.1768 Kronoby, Knippare. k. 17.09.1854 Kronoby.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 439 -

12. sukupolvi

Visti / Spangar, Juho Pietarinpoika (taulusta 212. Isä: Spangar, Pietari Markuksenpoika) s. 03.06.1739 Vimpeli, Sääksjärvi, Visti (Tikkanen). k. 03.07.1817 Vimpeli, Sääksjärvi, Visti. Talollinen. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Höri, Valpuri Juhontytär, Visti s. 22.04.1734 Alajärvi, Kurejoki, Höri. k. 12.04.1819 Vimpeli, Visti. Emäntä. Vihitty: 29.10.1758 Alajärvi. Kuolinsyy: Vanhuus.
Isä: Höri, Juho Simonpoika, Höck / Höök s. 20.03.1703 Alajärvi, Kurejoki, Höri (Aljerfiååbyy). Isäntä.
Äiti: Kiilunen, Brita Juhontytär, Höri s. 01.10.1704 Lappajärvi, Kauhajärvi. Emäntä.

Lapset:
1) Matti s. 11.01.1760 Vimpeli, Visti. k. 08.11.1760 Vimpeli, Visti.
2) Erkki Juhonpoika (katso taulu 992) s. 06.04.1761 Vimpeli. k. 20.06.1839 Vimpeli. Tilallinen.
3) Matti Juhonpoika (katso taulu 993) s. 19.08.1763 Vimpeli, Visti. k. 01.05.1809 Vimpeli, Lillstrang.
4) Jaakko s. 13.07.1766 Vimpeli, Tikkanen.
5) Juho Juhonpoika (katso taulu 994) s. 05.06.1768 Vimpeli, Tikkanen. k. 16.07.1853 Vimpeli, Visti. Talollinen.
6) Maria s. 07.06.1770 Vimpeli, Visti. k. 20.07.1771 Vimpeli.
7) Abraham s. 08.08.1772 Vimpeli, Visti. k. 08.01.1854 Vimpeli. Perhesuhteet: Naimaton.
8) Marketta s. 10.08.1776 Vimpeli, Visti. k. 10.08.1776 Vimpeli, Visti.
9) Antti s. 01.08.1777 Vimpeli, Visti. k. 16.01.1778 Vimpeli, Visti.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 440 -

12. sukupolvi

Tikkanen / Visti, Maria Pietarintytär, Storstrang (taulusta 212. Isä: Spangar, Pietari Markuksenpoika) s. 11.04.1742 Vimpeli, Tikkanen / Visti. k. 13.01.1800 Vimpeli, Storstrang. Emäntä. Kuolinsyy: Korkea kuume.

1. puoliso Storstrang, Jaakko Juhonpoika s. 24.07.1742 Vimpeli, Storstrang . k. 14.05.1816 Vimpeli, Storstrang. Talollinen, seksmanni. Vihitty: 20.11.1760 Vimpeli. Kuolinsyy: Kylmettyi.
1777 Jaakko (Jacob) Juhonpoika Storstrang Vimpelistä on kirjoittanut ja valittanut piispalle että kirkko ei ole maksanut papiston kuljetuksista. (Internet: Jaako (Jacob) Juhonpoika (John's son) Storstrang of Vimpeli recorded as writing to the bishop that the church had not reneged on paying for transportation of clercy). Seksmanni eli kuudennusmies. Pitäjän toimihenkilö, jonka tehtävänä oli pitää huolta kirkkokurista ja järjestyksestä, kirkkoneuvoston jäsen. Kuudennusmiehet, joita mainitaan jo 1500-luvulta lähtien, hävisivät 1860-luvulla vanhan pitäjänjärjestyksen mukana.

Isä: Storstrang, Juho Erkinpoika (Juhani) s. 28.02.1721 Vimpeli, Storstrang . Talollinen.
Äiti: Kammarbacka, Liisa Juhontytär, Storstrang s. 05.06.1720 Evijärvi, Jokikylä ( Efwijerfwi ååbyy). Emäntä.

Lapset:
1) Antti s. 15.10.1762 Vimpeli, Storstrang. k. 26.08.1763 Vimpeli, Storstrang.
2) Marketta Jaakontytär (katso taulu 995) s. 14.11.1763 Vimpeli, Storstrang. k. 15.06.1831 Vimpeli, Pokela.
3) Erkki Jaakonpoika (katso taulu 996) s. 03.04.1765 Vimpeli, Storstrang. k. 30.03.1824 Vimpeli, Storstrang. Talollinen, seksmanni.
4) Anna Jaakontytär (katso taulu 997) s. 14.09.1766 Vimpeli, Storstrang. k. 21.04.1805 Lappajärvi, Lillhonkaniemi. Emäntä.
5) Matti s. 24.01.1768 Vimpeli, Storstrang. k. 17.04.1807 Vimpeli, Storstrang.
6) Maria Jaakontytär (katso taulu 998) s. 28.12.1769 Vimpeli, Storstrang. k. 22.09.1797 Alajärvi, Tallbacka. Emäntä.
7) Liisa Jaakontytär (katso taulu 999) s. 06.02.1773 Vimpeli, Storstrang. k. 04.05.1831 Vimpeli. Perhesuhteet: Antti ja Liisa olivat toiset serkukset.
8) Jaakko Jaakonpoika (katso taulu 1000) s. 23.05.1775 Vimpeli, Storstrang. k. 1844 Lappajärvi, Lillsöyring. Vävy, talollinen, seksmanni.
9) Juho Jaakonpoika (katso taulu 1001) s. 05.07.1778 Vimpeli, Storstrang. k. 06.01.1859 Vimpeli, Lillstrang. Talollinen, lautamies.
10) Saara Jaakontytär (katso taulu 1002) s. 24.05.1781 Vimpeli, Storstrang. k. 09.03.1839 Lappajärvi, Sandbacka. Emäntä.
11) Heikki s. 25.06.1784 Vimpeli, Storstrang. k. 09.07.1784 Vimpeli.
12) Kaisa s. 14.10.1786 Vimpeli, Storstrang. k. 02.05.1794 Vimpeli.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 441 -

12. sukupolvi

Visti, Erkki Pietarinpoika, Västerspangar (taulusta 212. Isä: Spangar, Pietari Markuksenpoika) s. 21.05.1744 Vimpeli. k. 24.11.1807 Vimpeli. Vävy. Kuolinsyy: Mätäkuume.

1. puoliso Strang / Västerspangar, Anna Erkintytär, Visti s. 26.09.1747 Vimpeli, Västerspangar. k. 27.09.1773 Vimpeli, Västerspangar. Emäntä. Vihitty: 01.11.1767 Vimpeli. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
Isä: Strang / Västerspangar, Erkki Heikinpoika, Storstrang s. 07.05.1708 Vimpeli, Strang.
Äiti: Höri, Maria Simontytär, Strang s. 06.06.1717 Alajärvi, Kurejoki.

Lapset:
1) Matti s. 27.08.1769 Vimpeli, Västerspangar. k. 02.10.1788 Vimpeli.
2) Maria s. 26.01.1773 Vimpeli, Västerspangar. k. 18.06.1773 Vimpeli.

2. puoliso Ollila, Anna Matintytär, Västerspangar s. 20.11.1749 Lappajärvi, Savonkylä. k. 05.10.1830 Vimpeli, Västerspangar. Emäntä. Vihitty: 09.10.1774 Lappajärvi. Kuolinsyy: Vanhuus.
Isä: Ollila, Matti Jaakonpoika s. 23.09.1711 Lappajärvi, Savonkylä, Ollila. Talollinen.
Äiti: Spangar, Marketta Juhontytär, Ollila s. 13.03.1712 Vimpeli. Emäntä.
Lapset:
1) Reetta Erkintytär (katso taulu 725) s. 09.08.1775 Vimpeli. k. 22.12.1816 Vimpeli. Emäntä.
2) Maria (katso taulu 726) s. 29.06.1777 Vimpeli. k. 01.11.1811 Vimpeli, Vesterspangar.
3) Anna Erkintytär (katso taulu 727) s. 03.08.1781 Vimpeli, Västerspangar. k. 22.02.1834 Lappajärvi, Ylitalo.
4) Liisa s. 10.11.1783 Vimpeli, Västerspangar. k. 03.11.1807 Vimpeli, Västerspangar. Perhesuhteet: Kuoli naimattomana.
5) Erkki (katso taulu 728) s. 01.12.1788 Vimpeli. k. 04.06.1861 Vimpeli. Talollinen; seksmanni.
6) Matti (katso taulu 729) s. 01.07.1791 Vimpeli, Västerspangar. k. 07.10.1839 Vimpeli, Heikkilä.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 442 -

12. sukupolvi

Spangar, Matti, Visti (taulusta 212. Isä: Spangar, Pietari Markuksenpoika) s. 08.02.1746 Vimpeli, Visti. k. Vaasa ?. Lisätietoja: 28.12.1765 päivätyllä muuttokirjalla muutti Vaasaan.

28.12.1765 päivätyllä muuttokirjalla Vaasaan muutti Matts Petri s. 8/2 1746 Vindalan kylästä Lappajärven pitäjästä. Vihtori Peltokankaan mukaan Matilla oli Juho-niminen poika joka oli renkinä Vimpelissä.

1. puoliso Spangar, ???? s. n. 1746.

Lapset:
1) Juho Renki Vimpelissä.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 443 -

12. sukupolvi

Visti, Markus Pietarinpoika (taulusta 212. Isä: Spangar, Pietari Markuksenpoika) s. 27.03.1748 Vimpeli, Visti. k. 17.12.1807 Vimpeli, Visti. Talollinen. Kuolinsyy: Mätäkuume.

1. puoliso Österspangar, Sofia Matintytär, Visti s. 09.09.1749 Vimpeli. k. 29.11.1827 Alajärvi, Pynttäri. Emäntä. Vihitty: 01.11.1770 Vimpeli. Lisätietoja: Muutti Storpynttäriin lapsineen 1809.
Isä: Österspangar, Matti Jaakonpoika s. 30.07.1727 Vimpeli. Talollinen.
Äiti: Lillstrang, Susanna Tuomaantytär, Södervik s. 03.02.1724 Vimpeli, Lillstrang. Emäntä.

Lapset:
1) Maria Markuksentytär (katso taulu 1003) s. 12.01.1772 Vimpeli, Visti. k. 01.02.1844 Alajärvi, Storbacka. Torpparin vaimo. Lisätietoja: Muutti Alajärvelle 1794.
2) Erkki Markuksenpoika (katso taulu 1004) s. 26.03.1773 Vimpeli, Visti. k. 28.10.1831 Alajärvi, Pynttäri. Talollinen. Kuolinsyy: Vesitauti.
3) Liisa s. 24.08.1774 Vimpeli, Visti. k. 07.08.1782 Vimpeli, Visti.
4) Marketta s. 29.02.1776 Vimpeli, Visti. k. 01.03.1780 Vimpeli, Visti.
5) Anna Markuksentytär (katso taulu 1005) s. 21.03.1778 Vimpeli, Visti. k. 23.11.1807 Alajärvi, Hämeenniemi.
6) Jaakko s. 27.07.1779 Vimpeli, Visti. k. 10.10.1782 Vimpeli, Visti.
7) Saara Markuksentytär (katso taulu 1006) s. 16.01.1781 Vimpeli, Visti. k. 19.05.1816 Alajärvi, Storbacka.
8) Marketta Markuksentytär (katso taulu 1007) s. 25.05.1782 Vimpeli, Visti. k. 27.06.1838 Vimpeli, Spangar.
9) Matti s. 06.02.1784 Vimpeli, Visti. k. 04.07.1784 Vimpeli, Visti.
10) Matti Markuksenpoika (katso taulu 1008) s. 08.04.1786 Vimpeli, Visti. k. 09.02.1858 Alajärvi, Pynttäri. Lisätietoja: Matin asuinpaikkaa Pynttärissä alettiin kutsua "Vistin mäeksi".
11) Liisa Markuksentytär (katso taulu 1009) s. 23.05.1787 Vimpeli, Visti. k. 22.06.1856 Alajärvi, Pynttäri. Kuolinsyy: Pistos.
12) Jaakko s. 07.10.1788 Vimpeli, Visti. k. 19.06.1791 Vimpeli, Visti.
13) Susanna s. 01.03.1791 Vimpeli, Visti. k. 01.05.1867 Vimpeli. Perhesuhteet: Kuoli naimattomana ja rutiköyhänä.
14) Markus s. 19.04.1794 Vimpeli, Visti.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 444 -

12. sukupolvi

Visti, Pietari, Lillfinnilä (taulusta 212. Isä: Spangar, Pietari Markuksenpoika) s. 09.05.1750 Vimpeli, Spangar (Tikkanen / Visti). k. 02.09.1808 Lappajärvi, Lillfinnilä. Talollinen, vävy.

1. puoliso Lillfinnilä, Eeva Erkintytär, Visti / Lillfinnilä s. 18.12.1748 Lappajärvi. k. 09.10.1808 Lappajärvi, Lillfinnilä. Emäntä. Kuolinsyy: Punatauti.
Isä: Juuti / Lillfinnilä, Erkki Matinpoika s. 03.05.1723 Alajärvi, Kurejoki, Juuti.
Äiti: Laasanen, Marketta Erkintytär, Juuti / Lillfinnilä s. 05.04.1724 Lappajärvi, Tarvola.

Lapset:
1) Marketta s. 02.08.1773 Lappajärvi. Lillfinnilä. k. 07.09.1773 Lappajärvi. Lillfinnilä.
2) Jaakko s. 31.07.1774 Lappajärvi. Lillfinnilä. k. 06.09.1774 Lappajärvi. Lillfinnilä.
3) Saara s. 03.12.1775 Lappajärvi, Lillfinnilä. k. 1809 Lappajärvi, Storfinnilä.
4) Jaakko Pietarinpoika (katso taulu 1010) s. 21.09.1777 Lappajärvi, Lillfinnilä. k. 15.05.1813 Lappajärvi, Tapola.
5) Matti s. 16.01.1779 Lappajärvi, Lillfinnilä. k. 17.01.1809 Vimpeli. Renki. Perhesuhteet: Kuoli naimattomana.
6) Anna s. 02.07.1780 Lappajärvi, Lillfinnilä. k. 17.08.1780 Lappajärvi, Lillfinnilä.
7) Abraham s. 17.03.1782 Lappajärvi, Lillfinnilä. k. 14.05.1822 Lappajärvi, Finnilä. Pitäjän seppä. Lisätietoja: Oli Kauhavalla 1805.
8) Maria s. 24.04.1783 Lappajärvi, Lillfinnilä. k. 17.07.1783 Lappajärvi, Lillfinnilä.
9) Maria Pietarintytär (katso taulu 1011) s. 28.06.1784 Lappajärvi, Lillfinnilä. k. 25.02.1864 Vimpeli, Jaakkola.
10) Taavetti s. 28.04.1786 Lappajärvi, Lillfinnilä. k. 04.10.1827 Lappajärvi.
Muutti Vimpeliin 28/3 1812 ja takaisin Lappajärvelle 1813.
11) Iisakki s. 23.10.1788 Lappajärvi, Lillfinnilä. k. 30.12.1788 Lappajärvi.
12) Erkki s. 10.06.1790 Lappajärvi, Lillfinnilä. k. 08.06.1811 Lappajärvi, Tapola.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 445 -

12. sukupolvi

Visti, Jaakko Pietarinpoika, Kasarikoski (taulusta 212. Isä: Spangar, Pietari Markuksenpoika) s. 09.03.1753 Vimpeli, Visti. k. 24.11.1809 Vimpeli, Kasarikoski. Lisätietoja: Uudisasukas. Kuolinsyy: Näivetystauti.

1. puoliso Storkivi, Anna Matintytär, Visti s. 30.12.1763 Evijärvi, Kivijärvi, Stor-Kivi. k. 03.05.1826 Vimpeli, Kasarikoski. Uudistalon emäntä. Vihitty: 28.09.1783 Lappajärvi. Kuolinsyy: Pistos.
Isä: StorKivi, Matti Juhonpoika s. 19.02.1727 Evijärvi, Kivijärvi .
Äiti: Söder-Kniivilä, Beata Jaakontytär, StorKivi s. 13.01.1736 Evijärvi .

Lapset:
1) Liisa s. 03.07.1784 Vimpeli, Visti. k. 05.09.1786 Vimpeli.
2) Maria s. 02.10.1785 Vimpeli, Visti. k. 21.12.1808 Vimpeli.
3) Matti Jaakonpoika (katso taulu 1012) s. 02.03.1788 Vimpeli, Visti. k. 23.03.1829 Vimpeli, Jaakkola.
4) Anna s. 03.08.1792 Vimpeli, Kasarikoski. k. 04.07.1794 Vimpeli.
5) Jaakko Jaakonpoika (katso taulu 1013) s. 18.01.1794 Vimpeli, Kasarikoski. k. 07.04.1859 Vimpeli.
6) Kaisa s. 26.10.1797 Vimpeli, Kasarikoski. k. 30.06.1812 Vimpeli, Kasarikoski.
7) Anna Jaakontytär (katso taulu 1014) s. 28.09.1799 Vimpeli, Kasarikoski. Lisätietoja: Lappajärvelle 1825 ja leskeksi jäätyään Kortesjärvelle 1847.
8) Liisa s. 24.06.1802 Vimpeli, Kasarikoski. k. 08.06.1813 Vimpeli, Kasarikoski.
9) Juho Jaakonpoika (katso taulu 1015) s. 25.01.1807 Vimpeli, Kasarikoski. k. 27.06.1849 Vimpeli.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 446 -

12. sukupolvi

Visti / Kasarikoski, Taavetti Pietarinpoika, Spangar (taulusta 212. Isä: Spangar, Pietari Markuksenpoika) s. 21.06.1759 Vimpeli, Tikkanen, Visti. k. 04.05.1837 Vimpeli, Kasarikoski. Torppari. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Nabb, Saara Jaakontytär, Spangar s. 14.01.1760 Evijärvi, Nabb. k. 10.04.1833 Vimpeli. Vihitty: 28.09.1794 Lappajärvi.
Isä: Lång-Girs / Nabb, Jaakko Pietarinpoika s. 12.07.1722 Evijärvi, Långgirs. Talollinen, Nabbin uudisasukas.
Äiti: Brefdragare, Maria Juhontytär, Girs / Nabb s. 1731 Evijärvi, Brefdragare. Emäntä.

Lapset:
1) Taavetti s. 20.01.1798 Vimpeli, Kasarikoski. k. 09.06.1798 Vimpeli, Kasarikoski.
2) Maria s. 18.08.1803 Vimpeli, Visti. k. 14.04.1808 Vimpeli.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 447 -

12. sukupolvi

Visti, Marketta Pietarintytär, Lindbacka (taulusta 212. Isä: Spangar, Pietari Markuksenpoika) s. 26.01.1761 Vimpeli, Tikkanen, Visti. k. 11.12.1805 Vimpeli, Lindbacka. Emäntä. Kuolinsyy: Keuhkotauti.

1. puoliso Lindbacka, Matti Jaakonpoika s. 10.08.1761 Vimpeli, Lindbacka. k. 27.09.1822 Vimpeli, Lindbacka. Tilallinen. Vihitty: 10.11.1782 Lappajärvi. Kuolinsyy: Röhkä.
Isä: Lindbacka / Tikkanen / Strang, Jaakko Antinpoika s. 17.07.1737 Vimpeli, Tikkanen. Tilallinen, uudisasukas.
Äiti: Savola, Susanna Matintytär, Lindbacka / Tikkanen s. 20.12.1739 Lappajärvi, Savola. Emäntä.

Lapset:
1) Taavetti Matinpoika (katso taulu 1016) s. 18.11.1784 Vimpeli, Lindbacka. k. 01.02.1807 Vimpeli, Lindbacka.
2) Jaakko Matinpoika (katso taulu 1017) s. 05.02.1787 Vimpeli, Lindbacka. k. 17.12.1867 Vimpeli, Lindbacka. Tilallinen.
3) Liisa Matintytär (katso taulu 1018) s. 03.05.1789 Vimpeli, Lindbacka. k. 05.03.1842 Vimpeli, Lindbacka. Emäntä.
4) Erkki Matinpoika (katso taulu 1019) s. 23.06.1792 Vimpeli, Lindbacka. k. 05.09.1867 Lappajärvi. Torppari. Lisätietoja: Lapualle 1835 ja Lappajärvelle.
5) Maria Matintytär (katso taulu 1020) s. 01.08.1795 Vimpeli, Lindbacka. k. 16.12.1864 Vimpeli, Sääksjärvi, Tuomaala.
6) Antti s. 10.11.1797 Vimpeli, Lindbacka. k. 09.04.1860 Vimpeli. Perhesuhteet: Naimaton.
7) Matti s. 28.02.1800 Vimpeli, Lindbacka. k. 05.08.1813 Vimpeli, Lindbacka.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 448 -

12. sukupolvi

Laukkonen, Juho Ristonpoika (taulusta 214. Äiti: Pynttäri, Maria Pietarintytär) s. 1729 Lehtimäki Laukkonen. Kurkolan vävy. Lisätietoja: Matti muutti 1760 leskenä Isokyröstä Lapualle tyttäriensä kanssa.

1. puoliso Kurkola, Maria Tuomaantytär, Laukkonen s. 01.12.1733 Isokyrö, Napue, Kurkola. k. 25.05.1759 Isokyrö, Napue, Kurkola. Vihitty: 17.05.1749 Isokyrö. Kuolinsyy: Pistos.
Isä: Kurkola, Tuomas Antinpoika s. n. 1710.
Äiti: Perttula, Valpuri Yrjöntytär, Kurkola s. n. 1710.

Lapset:
1) Matti s. 16.08.1752 Isokyrö, Napue, Kurkola. k. 27.10.1752 Isokyrö, Napue, Kurkola.
2) Susanna s. 07.02.1753 Isokyrö, Napue, Kurkola.
3) Tuomas s. 29.02.1756 Isokyrö, Napue, Kurkola. k. 13.06.1756 Isokyrö, Napue, Kurkola.
4) Maria s. 11.01.1758 Isokyrö, Napue, Kurkola.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 449 -

12. sukupolvi

Laukkonen / Ahola, Liisa Ristontytär, Mattinen / Kurkikangas (taulusta 214. Äiti: Pynttäri, Maria Pietarintytär) s. 23.08.1736 Lehtimäki Laukkonen. k. 20.05.1809 Alajärvi, Kurejoki, Kangasmaa. Lisätietoja: Oli piikana Alajärven Pynttärissä. Kuolinsyy: Halvaus.

Liisa Ristontytär muutti leskenä Alajärvelle Kurejoelle vuonna 1800. Mukana seurasivatlapset Liisa, Tuomas, Johanna ja Marketta.

1. puoliso Mattinen / Kurkikangas, Yrjö Tuomaanpoika s. 1735. k. 16.03.1797 Lehtimäki, Kurkikangas. Uudisasukas; talollinen. Vihitty: 31.10.1756 Alajärvi. Kuolinsyy: Pistos.
Aholassa vaihtui isäntä 1786. Yrjö perusti Kurkikankaan uudistilan Lehtimäelle vuonna 1787. Yrjön mukana Kurkikankaalle tulivat vaimo Liisa sekä lapset Yrjö, Liisa, Tuomas, Juho, Greta ja Susanna (s. 1762). Liisa Ristontytär muutti leskenä Alajärvelle Kurejoelle vuonna 1800. Mukana seurasivatlapset Liisa, Tuomas, Johanna ja Marketta.

Isä: Mattinen, Tuomas Yrjönpoika s. 1681. Talollinen.
Äiti: Margeta Erkintytär, Mattinen s. 1689.

Lapset:
1) Maria s. 11.10.1757 Alajärvi, Pynttäri. k. 09.09.1758 Alajärvi, Pynttäri.
2) Liisa s. 05.11.1758 Kuortane, Ahola. k. Kuollut lapsena.
3) Kaisa s. 20.10.1759 Kuortane, Ahola. k. Kuollut Lapsena.
4) Yrjö s. 1760 Kuortane, Ahola. k. 01.10.1762 Kuortane, Ahola.
5) Susanna s. 03.04.1762 Kuortane, Ahola. k. 25.10.1799 Lehtimäki, Kurkikangas. Lisätietoja: Rangaistu salavuoteudesta.
Syntyneiden luettelossa nimeksi on merkitty Valpuri, mutta rippikirjoissa esiintyy nimenä Susanna. Susanna kuoli Lehtimäellä viikko 18.10.1799 kuolleena syntyneen tyttärensä jälkeen. Susannaa oli rangaistu salavuoteudesta.
6) Valpuri s. 03.04.1762 Kuortane, Ahola . Perhesuhteet: Avioitui Kuortaneella.
7) Liisa s. 08.07.1763 Kuortane, Ahola. k. 14.10.1835 Kuortane, Saarenoja. Itsellinen. Lisätietoja: Muutti veljensä Tuomaan perheen kanssa Alajärven Kangasmaalta Kuortaneelle 1826. Perhesuhteet: Liisa eli naimattomana.
8) Marketta s. 01.08.1766 Kuortane, Ahola. k. 23.12.1766 Kuortane, Ahola.
9) Yrjö Yrjönpoika (katso taulu 1021) s. 10.03.1768 Kuortane, Ahola. Lisätietoja: Asuivat ensin Kurkikankaalla, sitten Lehtimäen Savolaisessa, Kuortaneelle 1802.
10) Johannes s. 04.04.1771 Kuortane, Ahola. k. 07.07.1771 Kuortane, Ahola.
11) Tuomas s. 13.11.1772 Kuortane, Ahola. k. 01.03.1848 Kuortane, Kurkela. Perhesuhteet: Oli vävynä Kagasmaalla, sitten itsellisenä Saarenojalla.
12) Johannes Yrjönpoika (katso taulu 1022) s. 11.12.1775 Kuortane, Ahola. Frabackan vävy.
13) Marketta s. 15.07.1777 Kuortane, Ahola.
14) Maria s. 10.03.1783 Kuortane, Ahola. k. 06.04.1783 Kuortane, Ahola.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 450 -

12. sukupolvi

Pynttäri, Simo Simonpoika (taulusta 215. Isä: Pynttäri, Simo Pietarinpoika) s. 06.10.1725 Alajärvi, Storpynttäri. k. 24.10.1780 Alajärvi, Pynttäri. Lautamies; talollinen. Lisätietoja: Simo omisti lakikirjan. Perhesuhteet: Vihitty samana päivänä kuin siskonsa Maria Simontytär. Kuolinsyy: Keuhkotauti.

1. puoliso Laukkonen, Maria Tuomaantytär, Pynttäri s. 17.06.1726 Lehtimäki, Laukkonen. k. 09.03.1797 Alajärvi, Pynttäri. Emäntä. Vihitty: 25.12.1745 Lappajärvi. Kuolinsyy: Pistos.
Isä: Laukkonen, Tuomas Yrjönpoika s. 09.12.1700 Lehtimäki.
Äiti: Koukkari, Liisa Knuutintytär, Laukkonen s. 05.11.1698 Lappajärvi.

Lapset:
1) Tuomas Simonpoika (katso taulu 1023) s. 01.01.1748 Alajärvi, Pynttäri. k. 16.01.1788 Alajärvi, Pynttäri. Talollinen. Kuolinsyy: Kuollut rintapistoksiin. . Ammatinlisäyksiä: Jäi tervakuorman alle matkalla Pietarsaareen talvella 1788.
2) Juho Simonpoika (katso taulu 1024) s. 31.05.1750 Alajärvi, Hauta-aho. k. 16.03.1815 Alajärvi, Hauta-aho. Talollinen. Kuolinsyy: Hengenahdistus.
3) Simo Simonpoika (katso taulu 1025) s. 1753 Alajärvi, Pynttäri. k. 26.04.1804 Lehtimäki, Mattinen. Vävy, seksmanni. Kuolinsyy: Pistos.
4) Maria Simontytär (katso taulu 1026) s. 27.02.1756 Alajärvi, Pynttäri. k. 10.01.1809 Lappajärvi, Koukkari. Emäntä. Kuolinsyy: Lavantauti.
5) Liisa Simontytär (katso taulu 1027) s. 01.10.1758 Alajärvi, Pynttäri. k. 02.04.1820 Lehtimäki, Silvonen. Kuolinsyy: Hengenahdistus.
6) Valpuri Simontytär (katso taulu 1028) s. 17.02.1761 Alajärvi, Pynttäri. k. 01.02.1830 Alajärvi, Orava. Emäntä. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
7) Marketta s. 14.11.1763 Alajärvi, Pynttäri. k. 15.05.1764 Alajärvi, Pynttäri.
8) Katariina s. 14.11.1763 Alajärvi, Pynttäri. k. 27.05.1764 Alajärvi, Pynttäri.
9) Pietari s. 14.04.1765 Alajärvi, Pynttäri. k. 26.06.1818 Alajärvi. Renki. Perhesuhteet: Naimaton.
10) Matti Simonpoika (katso taulu 1029) s. 30.04.1768 Alajärvi, Pynttäri. k. 27.11.1824 Lehtimäki, Mattinen. Vävy, seksmanni. Lisätietoja: Oli 1791 renkinä Uusikaarlepyyssä. Kuolinsyy: Hengenahdistus.
11) Kustaa Simonpoika (katso taulu 1030) s. 22.04.1772 Alajärvi, Pynttäri. k. 26.08.1830 Soini, Pohjasmäki. Vävy. Oli isäntänä Pohjasmäki 8:ssa 1800-luvun alussa. Kuolinsyy: Halvaus.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 451 -

12. sukupolvi

Pynttäri, Maria Simontytär, Laukkonen / Haapala (taulusta 215. Isä: Pynttäri, Simo Pietarinpoika) s. 15.02.1727 Alajärvi, Pynttäri. k. 29.10.1779 Kuortane, Ruona, Haapala. Perhesuhteet: Vihitty samana päivänä kuin veljensä Simo Simonpoika. Kuolinsyy: Kohtutauti.

1. puoliso Laukkonen / Haapala, Matti Tuomaanpoika s. 17.02.1719 Lehtimäki, Laukkonen. k. 10.03.1779 Kuortane, Haapala. Talollinen. Vihitty: 25.12.1745 Lappajärvi. Lisätietoja: Kaksoset Erkin kanssa. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
Matti Tuomaanpoika omisti puolet Lehtimäen Laukkosen talosta, jonka luovutti 1761 veljelleen Tuomaalle samalla, kun osti puolet Kuortaneen Haapalan talosta Lähde: Veikko Ekola

Isä: Laukkonen, Tuomas Yrjönpoika s. 09.12.1700 Lehtimäki.
Äiti: Koukkari, Liisa Knuutintytär, Laukkonen s. 05.11.1698 Lappajärvi.

Lapset:
1) Matti (katso taulu 1031) s. 1747 Lehtimäki, Laukkonen. k. n. 1803 Kuortane, Haapala. Talollinen.
2) Liisa s. 1749 Lehtimäki, Laukkonen. k. 1750 Lehtimäki, Laukkonen. Kuolinsyy: Merkintä ikäkirjassa: kuollut 1 vuoden ikäisenä.
3) Maria s. 1751 Lehtimäki, Laukkonen. Lisätietoja: Maintaan v. 1763 ikäkirjassa.
4) Tuomas s. 22.07.1752 Lehtimäki, Laukkonen. k. 28.10.1753 Lehtimäki, Laukkonen.
5) Liisa Matintytär (katso taulu 1032) s. 01.08.1754 Lehtimäki, Laukkonen. k. 13.07.1783 Kuortane, Haapala. Kuolinsyy: Lapsivuode.
6) Erkki Matinpoika (katso taulu 1033) s. 07.01.1757 Lehtimäki, Laukkonen. k. 01.01.1808 Lehtimäki, Peltoniemi. Torppari. Kuolinsyy: Itsemurha. Teki itsemurhan Lehtimäen Peltoniemessä.
7) Yrjö Matinpoika (katso taulu 1034) s. 07.01.1757 Lehtimäki, Laukkonen. Talollinen, Hiironiemen isäntä. Lisätietoja: Muutti leskenä Isoonkyröön 27.12.1811.
8) Eeva s. 23.08.1759 Lehtimäki, Laukkonen.
9) Johannes s. 07.02.1762 Kuortane, Ruona, Haapala.
10) Simo s. 02.02.1767 Kuortane, Ruona, Haapala.
11) Tuomas s. 01.11.1770 Kuortane, Ruona, Haapala.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 452 -

12. sukupolvi

Pynttäri, Matts Simonsson (taulusta 215. Isä: Pynttäri, Simo Pietarinpoika) s. 20.08.1729 Alajärvi, Pynttäri. Måg på Fagernäs, var senare bonde i Larsmo. Lisätietoja: Flyttade till Nykarleby år 1755, blev borgmästare Aulins dräng.

1. puoliso Björnvik, Margareta Mattsdotter, Fagernäs / Storgård s. 1715 Larsmo. k. 22.05.1785 Larsmo, Storgård. Vihitty: 07.12.1755 Pedersöre. Kuolinsyy: Bröstvärk; rintatauti.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 453 -

12. sukupolvi

Pynttäri, Pietari Simonpoika (taulusta 215. Isä: Pynttäri, Simo Pietarinpoika) s. 30.12.1732 Alajärvi, Pynttäri. k. 11.04.1790 Alajärvi, Pynttäri. Talollinen, lautamies. Kuolinsyy: Sydänkohtaus.

Pietari Simonpoika oli veljensä Tuomas Simonpojan kanssa Uudessakaarlepyyssä töissä nuorena miehenä. Pietari oli pormestari Aulinin renkinä siihen saakka, kunnes hänet kutsuttun takaisin Alajärvelle. Pietari peri setänsä Matin osuuden vanhaa Stor-Pynttärin taloa. Veli Tuomas jäikin kaupunkiin, eikä enää palannut Alajärvelle. Pietari Simonpoika joutui lautamiehenä Pietarsaaren kirkkoherran käskyläisenä toimittamaan monia asioita. Kirkkoherra Aspegren vaati mm. seurakuntalaisia rakennustöihin Pietarsaaren uuden kivisen kellotapulin tekoon. Kappelilaiset niskuroivat ja 14.8.1763 ja 30.9.1765 pitäjänkokouksissa heidät vapautettiin kivitöistä, mutta puutyöt jäivät heidän tehtäväkseen. Lisäksi kirkkoherra Aspegren lähetti 8.12.1779 päivätyn kirjeen Alajärven kappelilaisille ja sieltä edelleen Lappajärven ja Evijärven kautta Ähtävälle. Kiertokirjeessä kehoitettiin kappelin pappeja ahkerammin patistamaan seurakuntalaisia velvoitteiden hoitamiseen, kuten kirkon rakennustöihin ja pappien kyyditsemisiin pitkillä matkoilla Lähde: V.Lampola: Lappajärven seurakunnan historia. Pietarsaaren kirkkoherra Gabriel Aspegren lähetti useita kiertokirjeitä lautamies Pietari Simonpojan mukana muistutukseksi velvoitteista emäseurakuntaa kohtaan, kuten kirkon rakennustöistä, kirkontornin korotuksesta, pappien kyydityksestäym...

1. puoliso Laukkonen, Eeva Tuomaantytär, Pynttäri s. 23.10.1731. k. 25.04.1783 Alajärvi, Pynttäri. Vihitty: 04.12.1751 Lappajärvi. Kuolinsyy: Hengenahdistus.
Isä: Laukkonen, Tuomas Yrjönpoika s. 09.12.1700 Lehtimäki.
Äiti: Koukkari, Liisa Knuutintytär, Laukkonen s. 05.11.1698 Lappajärvi.

Lapset:
1) Maria Pietarintytär (katso taulu 1035) s. 10.07.1753 Alajärvi, Pynttäri.
2) Liisa Pietarintytär (katso taulu 1036) s. 1756 Alajärvi, Pynttäri. k. 11.08.1782 Ähtäri, Sara-aho.
3) Valpuri s. 04.09.1758 Alajärvi, Pynttäri. k. 15.02.1759 Alajärvi, Pynttäri.
4) Matti Pietarinpoika (katso taulu 1037) s. 12.01.1760 Alajärvi, Pynttäri. k. 27.10.1834 Alajärvi, Timmerbacka. Talollinen. Lisätietoja: Perusti Timmerbackan talon Alajärven Pynttärin kylään. Kuolinsyy: Vanhuus.
5) Marketta Pietarintytär (katso taulu 1038) s. 04.06.1763 Alajärvi, Pynttäri. k. 09.01.1833 Alajärvi, Möksy, Iiro. Kuolinsyy: Kuume.
6) Simo s. 17.09.1765 Alajärvi, Pynttäri. k. 09.08.1767 Alajärvi, Pynttäri.
7) Juha s. 08.02.1771 Alajärvi, Pynttäri. k. 12.02.1771 Alajärvi, Pynttäri.

2. puoliso Sikkilä, Liisa Erkintytär, Pynttäri s. 06.08.1753 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. k. 22.06.1829 Alajärvi, Pynttäri. Emäntä. Vihitty: 18.07.1784 Alajärvi. Kuolinsyy: Rintatauti.
Isä: Sikkilä, Erkki Juhonpoika s. 12.05.1719 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. Talollinen.
Äiti: Storhök, Maria Erkintytär, Koukkari s. 19.03.1717 Alajärvi, Kurejoki, Storhök. Emäntä.
Lapset:
1) Pietari Pietarinpoika (katso taulu 1039) s. 01.07.1786 Alajärvi, Storpynttäri. k. 29.11.1840 Alajärvi, Pynttäri. Talollinen, kirkkoväärti, lautamies ??. Kuolinsyy: Hermokuume.
2) Susanna s. 15.01.1788 Alajärvi, Pynttäri. k. ennen 1790 Alajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 454 -

12. sukupolvi

Pynttäri, Juha Simonpoika (taulusta 215. Isä: Pynttäri, Simo Pietarinpoika) s. 12.03.1735 Alajärvi, Pynttäri. k. 14.05.1807 Alajärvi, Pynttäri. Talollinen. Lisätietoja: Oli 1765 Uusikaarlepyyssä pormestari Hans Aulinin renkinä. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Lill-Laukkonen, Liisa Yrjöntytär, Pynttäri s. 18.03.1739 Lehtimäki, Lill-Laukkonen (Pahkamäki). k. 24.03.1805 Alajärvi, Storpynttäri. Emäntä. Vihitty: 01.11.1759 Alajärvi, Pynttäri. Kuolinsyy: Hengenahdistus.
Isä: Pahkamäki, Yrjö Juhonpoika s. 12.04.1700 Keuruu. Talollinen.
Äiti: Keisari, Valpuri Erkintytär, Lill-Laukkonen s. 24.04.1702 Soini, Mikko Sunin talo.

Lapset:
1) Liisa s. 16.08.1760 Alajärvi, Stor-Pynttäri. k. 27.10.1760 Alajärvi, Stor-Pynttäri.
2) Annika s. 28.10.1761 Alajärvi, Stor-Pynttäri. k. 17.12.1762 Alajärvi, Stor-Pynttäri.
3) Matti Juhanpoika (katso taulu 1040) s. 11.12.1763 Alajärvi, Stor-Pynttäri. k. 23.12.1820 Alajärvi, Mäntyniemi. Torppari. Lisätietoja: Asui Mäntyniemen torppaa, joka myöhemmin itsenäistyi. Kuolinsyy: Päänsärky.
4) Maria Juhantytär (katso taulu 1041) s. 27.12.1766 Alajärvi, Stor-Pynttäri. k. 22.05.1844 Alajärvi, Nelimarkka. Kuolinsyy: Vanhuus.
5) Juha s. 29.10.1768 Alajärvi, Stor-Pynttäri. k. 29.08.1801 Alajärvi, Stor-Pynttäri.
6) Juha Juhanpoika (katso taulu 1042) s. 29.10.1768 Alajärvi. k. 09.03.1848 Alajärvi, Hannulabacka.
7) Valpuri Juhantytär (katso taulu 1043) s. 12.01.1772 Alajärvi, Stor-Pynttäri. Lisätietoja: Perhe asui Kurejoen Saukon talossa. Perhesuhteet: Kaksonen Marketan kanssa.
8) Marketta s. 12.01.1772 Alajärvi, Stor-Pynttäri. k. 20.05.1773 Alajärvi, Stor-Pynttäri. Perhesuhteet: Kaksonen Valpurin kanssa.
9) Erkki Juhanpoika (katso taulu 1044) s. 05.04.1774 Alajärvi, Stor-Pynttäri. k. 01.12.1847 Alajärvi, Pynttäri. Mäkitupalainen. Kuolinsyy: Rintavesitauti.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 455 -

12. sukupolvi

Pyntttäri, Liisa Simontytär, Katajamäki (taulusta 215. Isä: Pynttäri, Simo Pietarinpoika) s. 18.09.1737 Alajärvi, Pynttäri. k. 20.11.1770 Soini, Katajamäki. Kuolinsyy: Vatitauti, vesipöhö.

1. puoliso Katajamäki, Daavid Daavidinpoika s. 20.02.1736 Soini, Laasanen. k. 18.08.1797 Soini, Katajamäki. Uudisasukas. Vihitty: 12.10.1755 Alajärvi. Kuolinsyy: Pöhöttymä.
Isä: Laasanen, Daavid Antinpoika s. 14.12.1710 Lehtimäki, Laasanen.
Äiti: Paalanen, Valpuri Matintytär, Laasanen s. 1709.

Lapset:
1) Paavo s. 05.02.1758 Soini, Katajamäki. Kuolinsyy: Kuollut lapsena.
2) Saara Daavidintytär (katso taulu 1045) s. 15.04.1759 Soini, Katajamäki. k. 20.03.1827 Keuruu, Pirttimäki. Emäntä. Kuolinsyy: Poltetauti.
3) Maria Daavidintytär (katso taulu 1046) s. 27.02.1761 Soini, Katajamäki.
4) Valpuri (katso taulu 1047) s. 18.02.1763 Soini, Katajamäki. k. 23.07.1839 Keuruu. Lisätietoja: Muutti Kivijärven Pirttimäkeen.
5) Johannes s. 16.06.1765 Soini, Katajamäki. k. 23.08.1766 Lehtimäki.
6) Tuomas s. 16.12.1767 Soini, Katajamäki. k. 14.08.1784 Soini, Katajamäki.
7) Johannes s. 25.05.1770 Soini, Katajamäki. k. 24.12.1771 Soini, Katajamäki.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 456 -

12. sukupolvi

Pynttäri, Valpuri Simontytär, Orava (taulusta 215. Isä: Pynttäri, Simo Pietarinpoika) s. 19.04.1739 Alajärvi, Pynttäri. k. 23.02.1779 Alajärvi, Menkijärvi, Orava. Kuolinsyy: Lapsivuode.

1. puoliso Orava, Erkki Simonpoika s. 09.05.1726 Alajärvi, Menkijärvi, Orava. k. 10.07.1786 Alajärvi, Menkijärvi, Orava. Kruunutilallinen. Vihitty: 02.02.1771 Alajärvi. Kuolinsyy: Kouristus.
Isä: Orava, Simo Aabrahaminpoika s. 1693 Alajärvi, Menkijärvi, Orava. Tilallinen.
Äiti: Storhök, Liisa Erkintytär, Orava s. 24.11.1698 Alajärvi, Kurejoki, Höök.

Lapset:
1) Hermanni s. 18.12.1771 Alajärvi,Menkijärvi, Orava.
2) Maria s. 19.10.1773 Alajärvi, Menkijärvi, Orava. Lisätietoja: Kauhajoelle 1805.
3) Liisa s. 16.05.1775 Alajärvi, Menkijärvi, Orava. k. 07.08.1775 Alajärvi, Menkijärvi, Orava.
4) Erkki s. 15.07.1776 Alajärvi, Menkijärvi, Orava. k. 22.09.1776 Alajärvi, Menkijärvi, Orava.
5) Valpuri s. 15.07.1776 Alajärvi, Menkijärvi, Orava. k. 06.04.1777 Alajärvi, Menkijärvi, Orava.
6) Marketta s. 29.10.1777 Alajärvi, Menkijärvi, Orava. k. 05.09.1778 Alajärvi, Menkijärvi, Orava.
7) Saara s. 29.10.1777 Alajärvi, Menkijärvi, Orava. k. 30.08.1778 Alajärvi, Menkijärvi, Orava.
8) Erkki s. 23.02.1779 Alajärvi, Menkijärvi, Orava. k. 27.03.1779 Alajärvi, Menkijärvi, Orava.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 457 -

12. sukupolvi

Pynttäri, Marketta Simontytär, Koukkari (taulusta 215. Isä: Pynttäri, Simo Pietarinpoika) s. 14.01.1743 Alajärvi, Pynttäri. k. 15.04.1796 Lappajärvi, Kauhajärvi, Koukkari haudattu Alajärvelle. Emäntä. Kuolinsyy: Keuhkotauti.

1. puoliso Koukkari, Erkki Paavonpoika s. 25.04.1741 Lappajärvi, Kauhajärvi, Koukkari. k. 27.06.1785 Lappajärvi, Kauhajärvi, Koukkari. Talollinen. Vihitty: 31.10.1762 Alajärvi. Kuolinsyy: Kaatumatauti.
Isä: Kiilunen / Koukkari, Paavo Juhonpoika s. 21.01.1712 Lappajärvi.
Äiti: Koukkari, Marketta Jaakontytär s. 02.08.1718 Lappajärvi.

Lapset:
1) Matti Erkinpoika (katso taulu 1048) s. 1765 Lappajärvi, Kauhajärvi, Koukkari.
2) Simo Erkinpoika (katso taulu 1049) s. 20.09.1766 Lappajärvi, Kauhajärvi, Koukkari. Lisätietoja: Simo Erkinpoika häviää kirjoista Suomen sodan aikana. Perhesuhteet: Maria Jaakontytär avioituu leskenä 1816 Kortesjärvelle.
3) Erkki Erkinpoika (katso taulu 1050) s. 27.01.1773 Alajärvi, Kauhajärvi, Koukkari. Torppari.
4) Antti s. 06.10.1780 Alajärvi, Menkijärvi, Orava.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 458 -

12. sukupolvi

Pynttäri, Tuomas (taulusta 215. Isä: Pynttäri, Simo Pietarinpoika) s. 17.10.1745 Alajärvi, Pynttäri. Lisätietoja: Muuttanut kaupunkiin. Perhesuhteet: Tuomaalla oli Simo Bomb-niminen poika, joka oli sotilaana Kruunupyyssä.


Lapset:
1) Simo Sotilas Kruunupyyssä.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 459 -

12. sukupolvi

Pynttäri / Karhula, Jooseppi Simonpoika (taulusta 215. Isä: Pynttäri, Simo Pietarinpoika) s. 09.06.1765 Alajärvi, Pynttäri. k. 22.09.1826 Alajärvi, Karhula. Torppari. Lisätietoja: Oli renkinä 1791 Uusikaarlepyyssä. Kuolinsyy: Keuhkotauti.

1. puoliso Skrabb, Maria Juhontytär, Pynttäri / Karhula s. 21.09.1776 Alajärvi, Skrabb. k. 01.08.1830 Alajärvi, Karhula. Torpparin vaimo. Kuolinsyy: Vatitauti, vesipöhö.
Isä: Skrabb, Juho Erkinpoika s. 27.07.1740 Alajärvi, Skrabb.
Äiti: Koskela, Liisa Heikintytär, Skrabb s. 22.09.1736 Lappajärvi, Koskela.

Lapset:
1) Ulrika (katso taulu 1051) s. 27.11.1800 Alajärvi, Skrabb. k. 13.12.1855 Soini, Vähä-Soini.
2) Lovisa Charlotta s. 04.03.1805 Alajärvi, Karhula. k. 01.03.1806 Alajärvi.
3) Kalle Kustaa s. 16.10.1807 Alajärvi, Karhula. k. 30.04.1808 Alajärvi.
4) Maria s. 25.09.1814 Alajärvi, Karhula.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 460 -

12. sukupolvi

Pynttäri, Regina Simontytär, Oittinen / Karhula (taulusta 215. Isä: Pynttäri, Simo Pietarinpoika) s. 07.03.1767 Alajärvi, Pynttäri. k. 19.04.1851 Alajärvi, Karhula. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Oittinen / Karhula, Eljas s. 22.09.1765 Rautalampi, Oittinen. k. 29.12.1808 Alajärvi, Karhula. Vihitty: 26.12.1791 Lappajärvi, Stor-Tarvonen. Kuolinsyy: Tyrä.
Isä: Oittinen, Israel Juhanpoika s. 1740 Rautalampi.
Äiti: Sophia Matintytär s. n. 1740.

Lapset:
1) Heikki s. 20.01.1793 Alajärvi, Skrabb. k. 06.11.1794 Alajärvi, Skrabb.
2) Johannes s. 07.05.1794 Alajärvi, Pynttäri. Torppari.
3) Elias Eliaksenpoika (katso taulu 1052) s. 11.11.1795 Alajärvi, Pynttäri.
4) Matti s. 1800 Alajärvi, Pynttäri. k. 14.09.1808 Alajärvi.
5) Anna Liisa Eliaantytär (katso taulu 1053) s. 10.06.1801 Alajärvi, Karhula.
6) Israel (katso taulu 1054) s. 14.09.1804 Alajärvi, Karhula. k. 18.03.1852 Alajärvi, Karhula. Talollinen.
7) Eva Kristiina s. 30.05.1807 Alajärvi, Karhula.

2. puoliso Hugg, Antti Antinpoika s. 1772. k. 04.01.1838 Alajärvi, Karhula. Sotilas. Vihitty: 26.12.1810 Alajärvi. Kuolinsyy: Vanhuus.
Oli Pohjanmaan rykmentin Ilmajoen komppanian nuorin sotilas Suomen sodan aikana 1808.


Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 461 -

12. sukupolvi

Hannula, Lisa Johansdotter (taulusta 216. Isä: Pynttäri / Hannula, Johannes Persson) s. 1729 Nykarleby, Kovjoki, Hannula.

1. puoliso Pynttäri / Hannula, Matts Henriksson s. 1729 Lappo. Vihitty: 17.12.1745 Nykarleby. Lisätietoja: 1762 var Matts dräng i Nykarleby stad.

Lapset:
1) Henrik s. 15.05.1747 Nykarleby, Kovjoki, Hannula. k. 05.07.1747 Nykarleby, Kovjoki, Hannula.
2) Sara s. 24.04.1748 Nykarleby, Kovjoki, Hannula. k. 13.06.1748 Nykarleby, Kovjoki, Hannula.
3) Anna s. 31.05.1749 Nykarleby, Kovjoki, Hannula. k. 25.06.1749 Nykarleby, Kovjoki, Hannula.
4) Johannes s. 15.08.1750 Nykarleby, Kovjoki, Hannula. k. 28.08.1750 Nykarleby, Kovjoki, Hannula.
5) Elisabet s. 24.04.1752 Nykarleby, Kovjoki, Hannula. k. 27.04.1752 Nykarleby, Kovjoki, Hannula.
6) Mattias s. 06.06.1754 Nykarleby, Kovjoki, Hannula.
7) N.N. s. 07.01.1755 Nykarleby, Kovjoki, Hannula. k. 07.01.1755 Nykarleby, Kovjoki, Hannula.
8) Petrus s. 09.04.1756 Nykarleby, Kovjoki, Hannula. k. 12.04.1756 Nykarleby, Kovjoki, Hannula.
9) Marja s. 07.04.1762 Nykarleby, Staden. k. 06.07.1762 Nykarleby, Staden.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 462 -

12. sukupolvi

Pynttäri / Hannula, Maria Johansdotter (taulusta 216. Isä: Pynttäri / Hannula, Johannes Persson) s. 01.03.1735 Nykarleby, Kovjoki, Hannula.

1. puoliso Pynttäri / Hannula, Erik Eriksson s. 1732 Pedersöre. Måg på Hannula. Vihitty: 13.09.1752 Nykarleby.

Lapset:
1) Ericus s. 27.01.1753 Nykarleby, Kovjoki, Hannula. k. 29.04.1753 Nykarleby, Kovjoki, Hannula.
2) Brita (katso taulu 1055) s. 1754. Styvdotter eller Erik Erikssons syster ??.
3) Maria (katso taulu 1056) s. 11.03.1754 Nykarleby, Kovjoki, Hannula.
4) Simon (katso taulu 1057) s. 26.10.1756 Nykarleby, Kovjoki, Hannula.
5) Anna s. 09.02.1760 Nykarleby, Kovjoki, Hannula. k. 04.04.1760 Nykarleby, Kovjoki, Hannula.
6) Johannes s. 06.03.1761 Nykarleby, Kovjoki, Hannula. k. 05.05.1761 Nykarleby, Kovjoki, Hannula.
7) Catharina s. 08.04.1762 Nykarleby, Kovjoki, Hannula.
8) Susanna s. 26.04.1765 Nykarleby, Kovjoki, Hannula. k. 22.08.1765 Nykarleby, Kovjoki, Hannula.
9) Margareta s. 19.08.1766 Nykarleby, Kovjoki, Hannula.
10) Lisa Stina s. 09.01.1771 Nykarleby, Kovjoki, Hannula.
11) Helena s. 15.04.1775 Nykarleby, Kovjoki, Hannula. k. 12.10.1775 Nykarleby, Kovjoki, Hannula.
12) Susanna s. 03.10.1776 Nykarleby, Kovjoki, Hannula.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 463 -

12. sukupolvi

Hannula, Anna Johansdotter, Isakas (taulusta 216. Isä: Pynttäri / Hannula, Johannes Persson) s. 11.06.1739 Nakarleby, Kovjoki, Hannula. k. 15.02.1807 Nakarleby, Kovjoki, Hannula. Kuolinsyy: Bröstsjuka; rintatauti.

1. puoliso Isakas, Matts Johansson s. 20.01.1738 Pedersöre, Östensö, Isakas. k. 14.11.1811 Nykarleby, Hannula. Måg. Vihitty: 09.11.1760 Nykarleby.
Isä: Isakas, Johan Henriksson s. n. 1707 Pedersöre.
Äiti: Karvonen, Anna Yrjöntytär, Isakas s. 03.09.1703 Evijärvi.

Lapset:
1) Anna s. 02.11.1761 Nykarleby, Kovjoki, Hannula.
2) Johannes s. 13.01.1763 Nykarleby, Kovjoki, Hannula. k. 16.03.1763 Nykarleby, Kovjoki, Hannula.
3) Helena s. 03.03.1765 Nykarleby, Kovjoki, Hannula.
4) Jakob s. 12.07.1766 Nykarleby, Kovjoki, Hannula. k. 02.03.1834 Nykarleby.
5) Mattias s. 24.07.1767 Nykarleby, Kovjoki, Hannula.
6) Maria s. 14.05.1770 Nykarleby, Kovjoki, Hannula.
7) Margareta s. 02.04.1773 Nykarleby, Kovjoki, Hannula. k. 22.03.1775 Nykarleby, Kovjoki, Hannula.
8) Johan s. 02.09.1774 Nykarleby, Kovjoki, Hannula.
9) Frederic s. 26.01.1777 Nykarleby, Kovjoki, Hannula. k. 13.04.1777 Nykarleby, Kovjoki, Hannula.
10) Sara s. 15.04.1778 Nykarleby, Kovjoki, Hannula.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 464 -

12. sukupolvi

Kiilunen, Liisa Erkintytär, Stor-Höök / Kiilunen (taulusta 218. Äiti: Pynttäri, Susanna Juhantytär) s. 04.10.1730 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen. k. 11.02.1770 Lappajärvi, Kauhajärvi. Emäntä. Kuolinsyy: Keuhkotauti.

1. puoliso Stor-Höök / Kiilunen, Antti Erkinpoika s. 03.01.1726 Alajärvi, Kurejoki, Stor-Höök. k. 05.09.1770 Lappajärvi, Kiilunen. Kiilusen vävy. Vihitty: 15.05.1749 Lappajärvi. Lisätietoja: Heillä ei ollut taloa nimissään, isännäksi tuli suoraan heidän poikansa Jaakko. Kuolinsyy: Rintakipu.
Isä: Höök, Erkki Matinpoika s. 05.04.1674 Alajärvi, Kurejoki, Höök. Talollinen, Storhökin isäntä 1699 - 1724.
Äiti: Nelimarkka, Maria Heikintytär, Storhök s. 23.06.1689 Alajärvi, Nelimarkka. Emäntä.

Lapset:
1) Kaisa (katso taulu 1058) s. 18.10.1750 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen. k. 20.01.1823 Alajärvi, Hauta-aho. Emäntä.
2) Saara s. 1751 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen.
3) Jacob Andersson (katso taulu 1059) s. 08.07.1752 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen. k. 29.06.1798 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen. Talollinen. Lisätietoja: Isäntänä 1776 - 1798.
4) Erkki (katso taulu 1060) s. 03.01.1755 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen. k. 15.12.1812 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen. Kuolinsyy: Mätäpaise.
5) Marketta s. 23.07.1757 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen. k. 28.03.1798 Alajärvi, Kurejoki, Koskela. Piika. Perhesuhteet: Naimaton.
6) Saara s. 11.01.1761 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen. k. 01.05.1762 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen.
7) Maria Antintytär (katso taulu 1061) s. 12.04.1763 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen. k. 22.06.1804 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
8) Kaarina s. 1767 Kauhajärvi, Kiilunen.
9) Susanna s. 23.06.1768 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen. k. 16.01.1828 Alajärvi, Koskela.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 465 -

12. sukupolvi

Kiilunen, Marketta Erkintytär, Storstrang (taulusta 218. Äiti: Pynttäri, Susanna Juhantytär) s. 03.07.1737 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen. k. 10.07.1792 Vimpeli, Storstrang. Emäntä.

1. puoliso Storstrang, Matti Hannunpoika s. 03.09.1738 Vimpeli, Storstrang. k. 07.01.1803 Vimpeli, Storstrang. Talollinen. Vihitty: 18.12.1757 Lappajärvi. Kuolinsyy: Vesitauti.
Isä: Storstrang, Hannu Erkinpoika s. 26.07.1718 Vimpeli. Talollinen.
Äiti: Särkijärvi, Maria Antintytär, Storstrang s. 1714 Evijärvi, Särkijärvi. Emäntä.

Lapset:
1) Erkki s. 16.09.1759 Vimpeli, Storstrang. k. 13.10.1759 Vimpeli, Storstrang.
2) Strang s. 18.10.1760 Vimpeli, Storstrang. k. 25.08.1781 Vimpeli, Storstrang.
3) Heikki Matinpoika (katso taulu 1062) s. 25.12.1761 Vimpeli, Storstrang. k. 06.02.1825 Vimpeli, Storstrang. Talollinen.
4) Anna Matintytär (katso taulu 1063) s. 02.12.1764 Vimpeli, Storstrang. k. 22.04.1809 Laapajärvi, Kitti. Emäntä.
5) Susanna Matintytär (katso taulu 1064) s. 01.04.1767 Vimpeli, Storstrang.
6) Erkki s. 23.03.1769 Vimpeli, Storstrang. k. 13.04.1770 Vimpeli, Storstrang.
7) Juho s. 18.06.1770 Vimpeli, Storstrang. k. 26.07.1770 Vimpeli, Storstrang.
8) Maria Matintytär (katso taulu 1065) s. 25.12.1771 Vimpeli, Storstrang. k. 17.02.1806 Vimpeli.
9) Marketta Matintytär (katso taulu 1066) s. 01.02.1774 Vimpeli, Storstrang. k. 02.10.1847 Vimpeli, Kotkaniemi. Emäntä.
10) Liisa s. 25.05.1776 Vimpeli, Storstrang. k. 20.07.1776 Vimpeli, Storstrang.
11) Matti s. 10.08.1777 Vimpeli, Storstrang. k. 14.03.1826 Vimpeli, Storstrang.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 466 -

12. sukupolvi

Kiilunen, Saara Erkintytär, Sissala (taulusta 218. Äiti: Pynttäri, Susanna Juhantytär) s. 18.08.1747 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen. k. 30.11.1816 Alajärvi, Kurejoen, Sissala. Emäntä. Kuolinsyy: Koliikki.

1. puoliso Sissala, Jaakko Erkinpoika s. 18.02.1746 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 14.01.1818 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. Talollinen. Vihitty: 20.12.1767 Lappajärvi. Kuolinsyy: Kuume.
Isä: Storhöök / Sissala, Erkki Erkinpoika s. 01.12.1721 Alajärvi, Kurejoki, Stor-Höök. Vävy.
Äiti: Försti / Sissala, Saara Olavintytär, Storhöök / Sissala s. 28.11.1727 Alajärvi, Kurejoki, Sissala.

Lapset:
1) Maria s. 05.01.1769 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 24.04.1775 Alajärvi, Kurejoki, Sissala.
2) Olavi s. 03.01.1770 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 29.08.1828 Alajärvi, Kurejoki, Sissala.
3) Liisa Jaakontytär (katso taulu 1067) s. 05.11.1772 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 19.05.1853 Alajärvi.
4) Erkki s. 23.02.1774 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 18.02.1775 Alajärvi, Kurejoki, Sissala.
5) Aabraham s. 05.04.1775 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 26.11.1775 Alajärvi, Kurejoki, Sissala.
6) Saara s. 11.10.1776 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 15.07.1777 Alajärvi, Kurejoki, Sissala.
7) Matti s. 10.04.1778 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 14.08.1833 Alajärvi, Karhula. Talonisäntä.
8) Marketta s. 22.04.1780 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 22.09.1780 Alajärvi, Kurejoki, Sissala.
9) Jaakko s. 19.07.1781 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 27.08.1856 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. Torppari.
10) Margareta s. 20.12.1784 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 18.01.1838 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. Vähtärin vaimo.
11) Juha Jaakonpoika (katso taulu 1068) s. 11.06.1786 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 22.04.1848 Alajärvi, Kurejoki, Sissala.
12) Saara s. 02.04.1788 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 20.09.1808 Alajärvi.
13) Aabraham s. 04.12.1789 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 29.12.1789 Alajärvi, Kurejoki, Sissala.
14) Susanna s. 04.01.1792 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 21.07.1792 Alajärvi, Kurejoki, Sissala.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 467 -

12. sukupolvi

Pynttär / Lillsandsund, Johannes Henriksson (taulusta 219. Äiti: Pynttäri, Margeta Johansdotter) s. 11.04.1732 Alajärvi, Pynttäri. k. 08.08.1808 Pedersöre, Lillsandsund. Bonde, talollinen.

1. puoliso Österkivlös, Maria Simonsdotter, Pynttär / Lillsandsund s. 03.02.1734 Pedersöre, Österkivlös. k. 10.11.1808 Pedersöre, Lillsandsund. Matmor, emäntä. Vihitty: 31.11.1755 Pedersöre. Kuolinsyy: Rödsot.
Isä: Österkivlös, Simon Johansson s. n. 1706 Pedersöre.
Äiti: Sihtala / Anttila, Maria Jakobsdotter, Österkivlös s. 08.03.1706 Alajärvi.

Lapset:
1) Henrik s. n. 1774 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. Lisätietoja: Dog 10 mån gammal.
2) Anna s. n. 1777 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. k. 19.03.1778 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund.
3) Caijsa s. n. 1780 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund.
4) Henrik s. 30.04.1758 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. k. 20.05.1758 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund.
5) Margeta s. 03.11.1759 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. k. 23.06.1761 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund.
6) Maria s. 30.10.1760 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. k. 17.01.1761 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund.
7) Magdalena s. 24.05.1762 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. k. 13.03.1827 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund.
8) Simon s. 06.07.1763 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. k. 20.07.1763 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund.
9) Johan s. 19.06.1766 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. k. 23.06.1766 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund.
10) Maria Lisa s. 02.11.1767 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. k. 14.08.1802 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. Hustru; emäntä.
11) Lisa s. 21.11.1770 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. k. 02.12.1770 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund.
12) Caisa s. 01.05.1772 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. k. 14.03.1773 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund.
13) Andreas s. 31.12.1773 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. Kuolinsyy: Dog troligen späd.
14) Anders s. 05.02.1775 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund.
15) Margeta s. 22.04.1776 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund.
16) Anna s. 05.05.1779 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. k. 20.04.1856 Pedersöre, Kållby, Pettil.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 468 -

12. sukupolvi

Hannula, Susanna Henriksdotter, Pynttär / Lillsandsund (taulusta 219. Äiti: Pynttäri, Margeta Johansdotter) s. 25.05.1735 Alajärvi, Pynttäri. k. 29.11.1817 Pedersöre, Kovjoki, Hannula. Kuolinsyy: Ålderdom.

1. puoliso Hannula, Gustaf Jakobsson s. 04.09.1741 Nykarleby, Kovjoki. k. 28.07.1808 Nykarleby, Kovjoki, Hannula. Bonde. Vihitty: Pedersöre. Kuolinsyy: Feber.
Isä: Hannula, Jakob Andersson s. n. 1697.
Äiti: Vendela Davidsdotter s. 1697.

Lapset:
1) Henrik s. 25.05.1762 Nykarleby, Kovjoki, Hannula. k. 25.02.1762 Nykarleby, Kovjoki, Hannula. Perhesuhteet: Kaksoset.
2) Vendela s. 25.05.1762 Nykarleby, Kovjoki, Hannula. k. 25.05.1762 Nykarleby, Kovjoki, Hannula. Perhesuhteet: Kaksoset.
3) Anna s. 16.08.1764 Nykarleby, Kovjoki, Hannula. k. 27.08.1808 Nykarleby, Hellman. Perhesuhteet: Gift Hellman.
4) Johannes s. 26.12.1765 Nykarleby, Kovjoki, Hannula.
5) Susanna s. 06.09.1767 Nykarleby, Kovjoki, Hannula. k. 16.09.1768 Nykarleby, Kovjoki, Hannula.
6) Jakob s. 19.04.1769 Nykarleby, Kovjoki, Hannula. k. 25.05.1769 Nykarleby, Kovjoki, Hannula.
7) David s. 14.10.1770 Nykarleby, Kovjoki, Hannula.
8) Andreas s. 13.11.1771 Nykarleby, Kovjoki, Hannula.
9) Maria s. 10.09.1773 Nykarleby, Kovjoki, Hannula. k. 12.06.1777 Nykarleby, Kovjoki, Hannula.
10) Susanna s. 20.09.1775 Nykarleby, Kovjoki, Hannula. k. 12.06.1777 Nykarleby, Kovjoki, Hannula.
11) Catharina s. 27.03.1777 Nykarleby, Kovjoki, Hannula. k. 01.04.1833.
12) Susanna s. 09.07.1779 Nykarleby, Kovjoki, Hannula. k. 12.10.1779 Nykarleby, Kovjoki, Hannula.
13) Piltbarn s. 1780 Nykarleby, Kovjoki, Hannula. k. 14.08.1780 Nykarleby, Kovjoki, Hannula.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 469 -

12. sukupolvi

Lillsandsund, Anders Henriksson (taulusta 219. Äiti: Pynttäri, Margeta Johansdotter) s. 12.12.1737 Pedersöre, Lillsandsund. k. 09.06.1805 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. Bonde, skomakare, talollinen, suutari. Kuolinsyy: Slag; halvaus.

1. puoliso Skutnabba, Maria Andersdotter, Lillsandsund s. 09.03.1742 Pedersöre, Skutnabba. Vihitty: 25.10.1768 Pedersöre.
Isä: Skutnabba, Anders Larsson s. 1715 Pedersöre.
Äiti: Österkivilös, Carin Andersdotter, Skutnabba s. 1717 Pedersöre.

Lapset:
1) Catharina s. 16.10.1770 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. k. 01.12.1770 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund.
2) Catharina s. 16.10.1771 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. k. 13.11.1773 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund.
3) Maria s. 26.04.1776 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. k. 10.05.1776 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund.
4) Margeta s. 1777 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. k. 23.03.1777 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund.

2. puoliso Paananen, Sophia Andersdotter, Lillsandsund s. 25.04.1754 Viitasaari, Kyminkoski, Paananen. k. 05.01.1836 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. Vihitty: 01.02.1778 Pedersöre.
Isä: Paananen, Antti Påhlsson s. 19.07.1722 Viitasaari.
Äiti: Hämäläinen, Sofia, Paananen s. 1718.
Lapset:
1) Sofia Magdalena s. 15.04.1779 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. k. 26.06.1780 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund.
2) Anders s. 29.05.1780 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. k. 05.02.1856 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund.
3) Anna Lisa s. 01.01.1782 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. k. 29.07.1866 Pedersöre, Kovjoki, Marken.
4) Matts s. 21.07.1784 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. Sjöman. Lisätietoja: Rest till sjöss för lång tid sedan och ej låtit höra av sig.
5) Johan Vilhelm s. 21.12.1787 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. k. 03.05.1844 Jakobstad. Sandström. Guld- och silverarbetare.
6) Henrik s. 14.04.1789 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. k. 1851 Ytterjeppo, Ruotsala. Sandström.
7) Lena Sofia s. 15.06.1790 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. k. 28.07.1798 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund.
8) Maja Stina s. 21.10.1791 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. k. 16.09.1808 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund.
9) Ulrika s. 13.01.1795 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. k. 24.10.1872 Pedersöre, Kyrkoby, Österkivilös.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 470 -

12. sukupolvi

Lillsandsund, Henrik Henriksson (taulusta 219. Äiti: Pynttäri, Margeta Johansdotter) s. 31.03.1741 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. k. 1788-89. Bonde senare inhuses = talonpoika myöhemmin loinen. Lisätietoja: Struken i kyrkoboken 1786-91, finns ej i boken.

1. puoliso Sijsbacka, Brita Danielsdotter, Lillsandsund s. 18.03.1739 Pedersöre, Öfre Purmo, Sijsbacka. k. 07.07.1801 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. Vihitty: 06.11.1763 Pedersöre.
Isä: Siisbacka, Daniel Andersson s. n. 1701.
Äiti: Taisk, Beata Mattsdotter, Siisbacka s. 1701 Purmo.

Lapset:
1) Margaretha s. 22.05.1764 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. k. 29.05.1764 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund.
2) Philipus s. 01.05.1765 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. k. 10.05.1765 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund.
3) Henrik s. 20.07.1766 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. k. 02.08.1766 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund.
4) Anna Beata s. 06.06.1767 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. k. 14.06.1767 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund.
5) Helena s. 06.06.1768 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. k. 16.09.1768 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund.
6) Margeta s. 21.09.1769 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. k. 03.12.1772 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. Kuolinsyy: Död som Anna ?.
7) Beatha s. 16.02.1771 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund.
8) Maria s. 19.04.1772 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. k. 21.07.1772 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund.
9) Brita s. 23.06.1773 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. k. 01.07.1773 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund.
10) Margareta s. 02.06.1774 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. k. 05.07.1774 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund.
11) Anders s. 16.05.1775 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. k. 14.07.1775 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. Lisätietoja: Död som Maria ?.
12) Anna s. 17.05.1776 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. k. 02.09.1776 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund.
13) David s. 25.05.1777 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. k. 24.06.1777 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund.
14) dotter s. 15.01.1778 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. k. 15.09.1778 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund.
15) Jakob Johannes s. 25.07.1778 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund.
16) Sophia s. 18.09.1779 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. k. 14.10.1779 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 471 -

12. sukupolvi

Lillsandsund, Anna Henriksdotter, Greve (taulusta 219. Äiti: Pynttäri, Margeta Johansdotter) s. 28.11.1742 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. k. 28.03.1792 Nykarleby, Frill. Kuolinsyy: Lungsot.

1. puoliso Greve, Matts Henriksson s. 30.08.1741 Pedersöre, Katternö, Greve. k. 21.10.1807 Nykarleby, Frill. Vihitty: 06.11.1763 Pedersöre. Lisätietoja: Först bonde på Lövö och från 1787 på Frill i Nykarleby, Kyrkoby.
Isä: Henrik Tuomasson s. 1719 Kauhava.
Äiti: Sofia Matttsdotter s. n. 1719.

Lapset:
1) Henrik s. 25.12.1765 Pedersöre, Lövö, Greve. k. 29.06.1766 Pedersöre, Lövö, Greve.
2) Maria s. 13.12.1767 Pedersöre, Lövö, Greve. k. 23.02.1836 Nykarleby, Kyrkoby, Frill.
3) Erik s. 06.05.1769 Pedersöre, Lövö, Greve. k. 09.07.1769 Pedersöre, Lövö, Greve.
4) Matts s. 25.02.1770 Pedersöre, Lövö, Greve. k. 25.11.1770 Pedersöre, Lövö, Greve.
5) Johan s. 29.06.1770 Pedersöre, Lövö, Greve.
6) Anders s. 26.09.1771 Pedersöre, Lövö, Greve. k. 15.01.1824 Nykarleby, Kyrkoby, Frill.
7) Susanna s. 22.11.1774 Pedersöre, Lövö, Greve. k. 02.03.1777 Pedersöre, Lövö, Greve.
8) Matts s. 25.02.1776 Pedersöre, Lövö, Greve. k. 22.08.1776 Pedersöre, Lövö, Greve.
9) Henrik s. 06.01.1778 Pedersöre, Lövö, Greve. Kuolinsyy: Torde ha dött späd, ej med på Frill.
10) Erik s. 08.05.1781 Pedersöre, Lövö, Greve. Lisätietoja: Till sjöss 1800.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 472 -

12. sukupolvi

Lillsandsund, David Henriksson (taulusta 219. Äiti: Pynttäri, Margeta Johansdotter) s. 27.12.1744 Pedersöre, Lillsandsund. k. n. 1790. Sjöman, Coopverdietimmerman.

1. puoliso Holm, Sara Johansdotter, Lillsandsund s. 1755 Stockholm. k. 30.11.1830 Jakobstad. Vihitty: 12.07.1722 Stockholm.

Lapset:
1) Brita Magdalena s. 12.12.1775 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. k. 02.08.1776 Pedersöre, Lövö, Greve.
2) Anders Johan s. 14.09.1779 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund.
3) Matts s. 14.09.1784 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund.
4) Gustav s. 10.02.1788 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. k. 20.09.1789 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 473 -

12. sukupolvi

Lillsandsund, Matts Henriksson (taulusta 219. Äiti: Pynttäri, Margeta Johansdotter) s. 13.02.1746 Pedersöre, Lillsandsund. k. 05.02.1805 Pedersöre, Lövö, Murmästar. Bonde; murmästar. Kuolinsyy: Bröstsjuka; keuhkotauti.

1. puoliso Maria Andersdotter s. 1744. k. 21.03.1777 Pedersöre, Kyrkoby, Lillsandsund. Vihitty: 21.08.1774 Pedersöre. Kuolinsyy: Frässa.

Lapset:
1) Margeta s. n 1775 Pedersöre, Kyrkoby, Lilsandsund. k. 23.03.1777 Pedersöre, Kyrkoby, Lilsandsund.
2) Henrik s. 03.10.1776 Pedersöre, Kyrkoby, Lilsandsund. k. 15.01.1776 Pedersöre, Kyrkoby, Lilsandsund.
3) Lisa s. 01.02.1777 Pedersöre, Kyrkoby, Lilsandsund. k. n. 1810.

2. puoliso Margeta Andersdotter s. 1753.
Lapset:
1) Margeta s. 02.09.1778 Pedersöre, Kyrkoby, Lilsandsund.
2) Anders s. 09.12.1779 Pedersöre, Kyrkoby, Lilsandsund. k. 13.04.1850 Pedersöre, Lövö.
3) Johan s. 25.12.1782 Pedersöre, Kyrkoby, Lilsandsund. k. n. 1810 Pedersöre, Östensö, Klubb.
4) Brita Maria s. 29.06.1783 Pedersöre, Kyrkoby, Lilsandsund.
5) Jakob s. 23.06.1785 Pedersöre, Kyrkoby, Lilsandsund. Lisätietoja: Till Jakobstad ? Pietarsaari ?.
6) Matts s. 23.07.1787 Pedersöre, Kyrkoby, Lilsandsund. k. 08.01.1788 Pedersöre, Kyrkoby, Lilsandsund.
7) Petter Nicolaus s. 13.10.1789 Pedersöre, Kyrkoby, Lilsandsund. k. 14.10.1789 Pedersöre, Kyrkoby, Lilsandsund.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 474 -

12. sukupolvi

Bertula, Anders Johansson (taulusta 221. Isä: Nissas / Bastion, Johan Eliasson) s. 25.11.1745 Munsala, Bertula. k. 01.06.1787 Munsala, Växala, Bertula. Kuolinsyy: Lungsot, keuhkotauti.

1. puoliso Flygar, Anna Ersdotter, Bertula s. 08.09.1746 Munsala, Monäs, Flygar. k. 10.12.1795 Munsala, Växala, Bertula. Kuolinsyy: Flussfeber; katarri (limakalvovuoto).
Isä: Erik Danielsson s. 1720.
Äiti: Flygar, Christina Jakobsdotter s. 1721 Munsala.

Lapset:
1) Margeta (katso taulu 1069) s. 04.12.1769 Munsala, Växala, Bertula.
2) Johannes s. 18.09.1771 Munsala, Växala, Bertula. k. 24.11.1771 Munsala, Växala, Bertula.
3) Erik s. 11.06.1773 Munsala, Växala, Bertula. k. 20.06.1773 Munsala, Växala, Bertula.
4) Jakob s. 06.08.1774 Munsala, Växala, Bertula. k. 15.10.1774 Munsala, Växala, Bertula.
5) Christina s. 09.12.1775 Munsala, Växala, Bertula. k. 09.01.1776 Munsala, Växala, Bertula.
6) Catharina s. 01.08.1777 Munsala, Växala, Bertula.
7) Anna s. 16.10.1778 Munsala, Växala, Bertula.
8) Susanna s. 02.05.1781 Munsala, Växala, Bertula. k. 07.08.1781 Munsala, Växala, Bertula.
9) Anna s. 01.02.1783 Munsala, Växala, Bertula. k. 21.10.1852 Kortesjärvi, Tyynismaa.
10) Brita s. 23.01.1785 Munsala, Växala, Bertula. k. 22.07.1785 Munsala, Växala, Bertula.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 475 -

12. sukupolvi

Bertula, Catharina Johansdotter, Flygar (taulusta 221. Isä: Nissas / Bastion, Johan Eliasson) s. 03.01.1749 Munsala, Växala, Bertula. k. 02.07.1788 Monsala, Monäs, Flygare. Kuolinsyy: Lungsot, keuhkotauti.

1. puoliso Flygar, Hans Hansson s. 12.04.1747 Munsala, Monäs, Flygar. k. 29.11.1825 Munsala, Monäs, Flygar. Vihitty: 21.10.1770 Munsala. Kuolinsyy: Ålderdom, vanhuus.
Isä: Flygar, Hans Isaksson s. 1699 Munsala.
Äiti: Susanna Andersdotter s. 1704.

Lapset:
1) Johannes s. 16.07.1771 Munsala, Monäs, Flygar. k. 06.02.1850 Munsala, Monäs, Flygar.
2) Susanna s. 08.00.1772 Munsala, Monäs, Flygar. k. 06.09.1772 Munsala, Monäs, Flygar.
3) Hans s. 11.03.1774 Munsala, Monäs, Flygar.
4) Margaretha s. 21.05.1775 Munsala, Monäs, Flygar. k. 06.11.1776 Munsala, Monäs, Flygar.
5) Jacob s. 07.05.1776 Munsala, Monäs, Flygar. k. 03.01.1777 Munsala, Monäs, Flygar.
6) Brita s. 15.06.1777 Munsala, Monäs, Flygar.
7) Margaret s. 29.08.1778 Munsala, Monäs, Flygar.
8) Anders s. 05.11.1779 Munsala, Monäs, Flygar.
9) Isaac s. 20.01.1781 Munsala, Monäs, Flygar.
10) Erik s. 19.03.1782 Munsala, Monäs, Flygar. k. 29.05.1782 Munsala, Monäs, Flygar.
11) Jacob s. 31.05.1783 Munsala, Monäs, Flygar. k. 04.05.1786 Munsala, Monäs, Flygar.
12) Catharina s. 27.10.1784 Munsala, Monäs, Flygar. k. 28.02.1844 Munsala, Monäs, Flygar. Perhesuhteet: Ogift, naimaton.
13) Carl s. 16.04.1787 Munsala, Monäs, Flygar. k. 24.04.1788 Munsala, Monäs, Flygar.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 476 -

12. sukupolvi

Bertula, Johannes Johansson (taulusta 221. Isä: Nissas / Bastion, Johan Eliasson) s. 31.08.1753 Munsala, Växala, Bertula. Måg på Smeds, vävy Smedsissä.

1. puoliso Smeds, Brita Eriksdotter, Bertula s. 15.09.1751 Munsala, Växala, Smeds. k. 12.06.1809 Munsala, Växala, Smeds. Värdinna, emäntä. Vihitty: 31.10.1776 Munsala. Kuolinsyy: Flussfeber.
Isä: Smeds, Erik Andersson s. 1725 Munsala.
Äiti: Anna Eriksdotter s. 1730 Munsala.

Lapset:
1) Anders s. 04.08.1777 Munsala, Växala, Smeds. k. 23.11.1777 Munsala, Växala, Smeds.
2) Anna Margareta s. 25.08.1778 Munsala, Växala, Smeds.
3) Maria s. 26.09.1779 Munsala, Växala, Smeds.
4) Susanna s. 27.10.1780 Munsala, Växala, Smeds. k. 05.03.1781 Munsala, Växala, Smeds.
5) Susanna s. 11.02.1785 Munsala, Växala, Smeds. k. 08.01.1786 Munsala, Växala, Smeds.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 477 -

12. sukupolvi

Nissas, Brita Mattsdotter (taulusta 223. Isä: Pynttäri / Nissas, Matts Eliasson) s. 1734 Munsala, Wäxala, Nissas. k. 01.02.1763 Munsala, Wäxala, Nissas. Kuolinsyy: Lapsivuode (Barnsängen).

1. puoliso Henrik Eliasson s. 1731 Lapua. k. 25.02.1756 Munsala, Växala, Nissas. Måg på Nissas. Vihitty: 20.03.1755 Munsala. Kuolinsyy: Sku sig slagd i låret.

Lapset:
1) Matthias s. 12.11.1755 Munsala, Växala, Nissas.
2) Anna s. 1756 Munsala, Växala, Nissas. k. 18.08.1790 Munsala, Växala, Nissas.

2. puoliso Aspnäs, Matts Eriksson s. 1736 Munsala, Pensala, Aspnäs. Vihitty: 01.04.1758 Munsala.
Lapset:
1) Anders s. 03.11.1759 Munsala, Växala, Nissas.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 478 -

12. sukupolvi

Nissas, Maria Mattsdotter, Pesonen (taulusta 223. Isä: Pynttäri / Nissas, Matts Eliasson) s. 1739 Munsala, Wäxala, Nissas. k. 16.01.1815 Munsala, Pensala, Pesonen. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Pesonen, Johan Mattson s. 1738 Munsala, Pensala, Pesonen. k. 24.08.1798 Munsala, Pensala, Pesonen. Vihitty: 29.01.1758 Munsala. Kuolinsyy: Kräfta, syöpä.
Isä: Pesonen, Matts Johansson s. 1703.
Äiti: Susanna Mickelsdotter s. 1704.

Lapset:
1) Susanna s. 02.03.1760 Munsala, Pensala, Pesonen. k. 08.06.1760 Munsala, Pensala, Pesonen.
2) Helena (katso taulu 1070) s. 12.11.1762 Munsala, Pensala, Pesonen. k. 01.12.1810 Munsala, Pensala, Pesonen.
3) Anna s. 11.12.1763 Munsala, Pensala, Pesonen. k. 02.03.1764 Munsala, Pensala, Pesonen.
4) Matts s. 24.01.1766 Munsala, Pensala, Pesonen. k. 14.04.1766 Munsala, Pensala, Pesonen.
5) Johan s. 11.05.1769 Munsala, Pensala, Pesonen. k. 21.05.1769 Munsala, Pensala, Pesonen.
6) Maria s. 05.07.1770 Munsala, Pensala, Pesonen. k. 21.07.1770 Munsala, Pensala, Pesonen.
7) Margareta s. 1771 Munsala, Pensala, Pesonen. k. 04.12.1794 Munsala, Pensala, Karf.
8) Kaijsa s. 25.12.1771 Munsala, Pensala, Pesonen.
9) Anna Katariina s. 26.03.1773 Munsala, Pensala, Pesonen. k. 14.04.1835 Munsala, Karf.
10) Simon s. 04.02.1776 Munsala, Pensala, Pesonen. k. 16.08.1776 Munsala, Pensala, Pesonen.
11) Susanna s. 12.12.1777 Munsala, Pensala, Pesonen. k. 28.03.1806 Munsala, Pensala, Pesonen.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 479 -

12. sukupolvi

Pyntar / Nissas, Lisa Mattsdotter, Hvit (taulusta 223. Isä: Pynttäri / Nissas, Matts Eliasson) s. 13.04.1740 Munsala, Wäxala, Nissas.


Lapset:
1) Susanna s. 16.04.1764 Munsala, Monå, Hvit. k. 04.03.1816 Munsala, Monå, Hvit.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 480 -

12. sukupolvi

Nissas, Valborg, Stubb / Nissas (taulusta 223. Isä: Pynttäri / Nissas, Matts Eliasson) s. 31.03.1744 Munsala, Wäxala, Nissas. k. 08.02.1824 Munsala, Wäxala, Nissas. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Stubb / Nissas, Carl Carlsson s. 1733 Munsala, Hirflax, Stubb. k. 11.09.1805 Munsala, Växala, Nissas. Måg, vävy. Vihitty: 29.05.1763 Munsala. Kuolinsyy: Vattusot, vesitauti.
Isä: Stubb, Carl Gustafsson s. n. 1680.
Äiti: Kerstin Hansdotter s. n. 1690.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 481 -

12. sukupolvi

Pynttäri / Nissas, Anders Pehrsson (taulusta 224. Isä: Pynttäri / Nissas, Pehr Eliasson) s. 01.11.1745 Munsala, Wäxala, Nissas. k. 31.04.1830 Munsala, Wäxala, Nissas. Laxfiskare, lohenkalastaja. Kuolinsyy: Vanhuus, ålderdom.

1. puoliso Anna Larsdotter s. 1735. k. 29.09.1806 Munsala, Wäxala, Nissas. Kuolinsyy: Diarre, ripuli.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 482 -

12. sukupolvi

Nelimarkka / Roponen, Saara Matintytär, Storhök (taulusta 226. Isä: Nelimarkka / Ropoin / Kaartunen, Matti Jaakopoika) s. 30.12.1750 (02.08.1749) Alajärvi, Kurejoki, Storhök. k. 08.01.1830 Alajärvi, Nelimarkka.

1. puoliso Nelimarkka, Taavetti Taavetinpoika s. 02.05.1755 Alajärvi, Nelimarkka. k. 18.03.1830 Alajärvi, Nelimarkka. Vihitty: 08.11.1778.
Isä: Nelimarkka, Taavetti Heikinpoika s. 18.04.1718 Alajärvi, Nelimarkka.
Äiti: Pyhälahti, Kaarina Paavontytär, Nelimarkka s. 1731 Vimpeli, Pyhälahti.

Lapset:
1) Leena Taavetintytär (katso taulu 1071) s. 21.05.1779 Alajärvi, Nelimarkka. k. 16.12.1858 Alajärvi, Nelimarkka.
2) Matti Taavetinpoika (katso taulu 1072) s. 1781 Alajärvi, Nelimarkka. k. 27.03.1849 Alajärvi, Nelimarkka, Matintupa.
3) Taavetti s. 11.08.1795 Nelimarkka, Alajärvi. k. 03.10.1796.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 483 -

12. sukupolvi

Ropoin / Roponen / Nelimarkka, Liisa Matintytär, Pöntinen (taulusta 226. Isä: Nelimarkka / Ropoin / Kaartunen, Matti Jaakopoika) s. 27.03.1752 Alajärvi, Kurejoki, Stor-Höök. k. 08.11.1777 Soini. Pöntinen.

1. puoliso Pöntinen, Matti Heikinpoika s. 1752 Soini, Pöntinen. k. 18.06.1844 Soini, Pöntinen. Kirkkoväärtti, talollinen. Vihitty: 31.10.1773 Alajärvi.
Matti Heikinpoika Pöntinen oli taiteilija-professori Eero Nelimarkan isänäidinisänisä. Eero Nelimarkka oli Keisarin suvun 11. polvea

Isä: Turpela / Pöntinen, Heikki Jaakonpoika s. 28.12.1730 Alajärvi.
Äiti: Mattinen, Liisa Juhontytär, Pöntinen s. 1725 joulukuussa, Saarijärvi, Vahanka. Emäntä.

Lapset:
1) Matti Matinpoika (katso taulu 1073) s. 27.05.1776 Soini, Pöntinen. k. 21.04.1837 Soini, Pöntinen. Talollinen, seksmanni.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 484 -

12. sukupolvi

Nelimarkka, Kaisa Matintytär, Vehkamäki (taulusta 226. Isä: Nelimarkka / Ropoin / Kaartunen, Matti Jaakopoika) s. 12.07.1766 Alajärvi, Nelimarkka. k. 31.03.1847 Alajärvi. Lisätietoja: Muutti Alajärveltä 1833. Ammatinlisäyksiä: Syntymäaika myös 12.09.1766.

1. puoliso Vehkamäki, Magnus Laurinpoika s. 08.02.1748 Petäjävesi. k. 18.03.1833 Alajärvi, Nelimarkka. Torppari Alajärven Möksyn Vehkamäessä. Vihitty: 06.03.1785 Alajärvi.

Lapset:
1) Kustaa s. 24.02.1786 Nelimarkka, Alajärvi. k. 26.07.1787.
2) Antti Magnuksenpoika (katso taulu 1074) s. 30.08.1788 Nelimarkka, Alajärvi. k. 13.03.1846 Alajärvi.
3) Kustaa s. 11.03.1791 Nelimarkka, Alajärvi. k. 01.10.1794.
4) Matti Magnuksenpoika (katso taulu 1075) s. 14.09.1794 Alajärvi, Nelimarkka. k. 09.03.1867 Vimpeli, Jaakkola.
5) Erkki s. 1796 Nelimarkka, Alajärvi. k. 15.06.1797.
6) Kustaa s. 17.08.1799 Nelimarkka, Alajärvi. k. 06.06.1810 Nelimarkka.
7) Liisa s. 01.11.1802 Nelimarkka, Alajärvi. k. 25.11.1808.
8) Magnus Magnuksenpoika (katso taulu 1076) s. 27.08.1805 Alajärvi, Nelimarkka. k. 26.07.1884 Alajärvi, Niskakangas.
9) Heikki Maununpoika (katso taulu 1077) s. 29.10.1815 Möksy, Alajärvi. k. 27.04.1888 Alajärvi, Teerineva. Torppari, lampuoti. Lisätietoja: Muutti Vimpeliin perheineen 1851 ja Lappajärven Eskeliin 1864.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 485 -

12. sukupolvi

Nelimarkka, Antti Matinpoika, Roponen / Ropoin (taulusta 226. Isä: Nelimarkka / Ropoin / Kaartunen, Matti Jaakopoika) s. 18.10.1770 Alajärvi, Nelimarkka. Torppari.

1. puoliso Pynttäri, Maria Tuomaantytär, Roponen / Nelimarkka s. 05.01.1777 Alajärvi, Stor-Pynttäri. k. 28.11.1859 Alajärvi, Nelimarkka. Vihitty: 26.12.1796.
Isä: Pynttäri, Tuomas Simonpoika s. 01.01.1748 Alajärvi, Pynttäri. Talollinen.
Äiti: Silvonen, Susanna Jaakontytär, Pynttäri s. 06.07.1746 Lehtimäki, Silvonen. Emäntä.

Lapset:
1) Susanna s. 01.09.1799 Alajärvi, Nelimarkka. k. 03.07.1803.
2) Leena Antintytär (katso taulu 1078) s. 27.04.1802 Alajärvi, Nelimarkka. k. 07.02.1868 Alajärvi, Luoma-aho.
3) Heikki Antinpoika (katso taulu 1079) s. 02.04.1805 Alajärvi, Nelimarkka, Roponen. k. 21.11.1875 Alajärvi. Torppari, Heikki meni vävyksi Björkbackaan.
4) Maria Antintytär (katso taulu 1080) s. 15.08.1809 Nelimarkka, Alajärvi. k. 04.06.1888 Luoma-aho, Alajärvi.
5) Saara Antintytär (katso taulu 1081) s. 15.06.1814 Alajärvi, Nelimarkka. k. 10.11.1876 Pahkakangas, Alajärvi. Torpparin vaimo.
6) Liisa Reetta (katso taulu 1082) s. 27.05.1817 Nelimarkka, Alajärvi. k. 18.05.1868 Nelimarkka. Lisätietoja: Rippikirjassa merkintä hermoheikko (sinnesvag).
7) Susanna Antintytär (katso taulu 1083) s. 25.06.1821 Alajärvi. k. 27.10.1850 Alajärvi, Kurejoki, Sorvari.
8) Matti Antinpoika (katso taulu 1084) s. 04.07.1824 Alajärvi, Nelimarkka / Roponen. k. 29.04.1866 Alajärvi, Niemitalo / Kujala. Torppari.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 486 -

12. sukupolvi

Nelimarkka, Abraham Matinpoika (taulusta 226. Isä: Nelimarkka / Ropoin / Kaartunen, Matti Jaakopoika) s. 05.02.1772 Alajärvi, Nelimarkka. k. 24.01.1837 Alajärvi, Nelimarkka. Lisätietoja: Perhe asui Storhökissä, Höykinpurolla ja Nelimarkassa.

1. puoliso Storhök, Kaisa Juhantytär, Nelimarkka s. 1771 Alajärvi, Kurejoki, Storhök. k. 15.09.1844 Alajärvi, Nelimarkka. Vihitty: 02.03.1794.
Isä: Stor-Höök, Juho Juhonpoika s. 26.06.1731 Alajärvi, Kurejoki.
Äiti: Sissala, Saara Antintytär, Stor-Höök s. 03.02.1733 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. Emäntä.

Lapset:
1) Maria s. 01.06.1794 Nelimarkka, Alajärvi.
2) Matti s. 04.08.1795 Nelimarkka, Alajärvi. k. 06.11.1851 Nelimarkka.
3) Antti (katso taulu 1085) s. 16.11.1796 Nelimarkka, Alajärvi. k. 16.03.1849 Alajärvi. Kyröläisen eli Kyrönlahden talon vävy Alajärvellä.
4) Abraham s. 24.11.1797 Nelimarkka, Alajärvi.
5) Heikki s. 19.01.1800 Storhök, Alajärvi. k. 01.05.1809 Höykinpuro, Alajärvi.
6) Saara s. 19.04.1802 Storhök, Alajärvi. k. 01.05.1809.
7) Maria s. 23.02.1806 Höykinpuro, Alajärvi. k. 21.07.1806.
8) Juha s. 27.10.1808 Höykinpuro, Alajärvi. k. 01.05.1809.
9) Heikki Abrahaminpoika (katso taulu 1086) s. 05.03.1811 Alajärvi. k. 13.02.1892 Ahvenlampi, Alajärvi. Uudisasukas Ahvenlammen tilalla, kruunun verovapaus 1852 - 1872.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 487 -

12. sukupolvi

Laukkonen, Maria Erkintytär, Koskela (taulusta 227. Äiti: Mäkelä, Kaisa Jaakontytär) s. 03.12.1749 Lehtimäki, Laukkonen. k. 10.03.1808 Alajärvi, Kurejoki, Tiistola.

1. puoliso Koskela, Antti Heikinpoika s. 13.11.1749 Alajärvi, Kurejoki, Koskela. k. 31.10.1825 Alajärvi, Kurejoki, Tiistola. Vihitty: 17.10.1773 Alajärvi.

Lapset:
1) Saara Antintytär (katso taulu 1087) s. 17.06.1780 Alajärvi, Kurejoki, Koskela. k. 19.01.1841 Alajärvi, Kurejoki, Tiistola.
2) Erkki Antinpoika (katso taulu 1088) s. 20.04.1784 Alajärvi, Tiistola. k. 27.04.1868 Alajärvi, Koskenvarsi, Tiistola.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 488 -

12. sukupolvi

Laukkonen, Erkki Erkinpoika (taulusta 227. Äiti: Mäkelä, Kaisa Jaakontytär) s. 31.05.1757 Isokyrö. k. 31.01.1820 Laukkola, Alajärvi.

1. puoliso Paalijärvi, Eeva, Laukkonen s. 07.09.1752 Paalijärvi, Alajärvi. k. 27.02.1808 Laukkola, Alajärvi. Vihitty: 31.10.1779 Alajärvi.
Isä: Hongisto / Paalijärvi, Markus Laurinpoika s. 1715 Alajärvi, Övermark.
Äiti: Pokela / Björknäs, Anna Erkintytär, Hongisto / Paalijärvi s. 1721 Vimpeli.

Lapset:
1) Erkki Erkinpoika (katso taulu 1089) s. 28.10.1781 Kortekangas, Alajärvi. k. 06.06.1833 Antila, Alajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 489 -

12. sukupolvi

Kyröläinen, Saara Sigfridintytär, Juut / Kokkokangas (taulusta 228. Äiti: Svarvar / Sorvari, Maria Erkintytär) s. 01.01.1745 Alajärvi. k. 24.01.1809 Alajärvi. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Juut / Kokkokangas, Jaakko Gabrielinpoika s. 25.07.1742 Alajärvi.

Lapset:
1) Matti Jaakonpoika (katso taulu 1090) s. 23.07.1768 Alajärvi, Hämeenniemi. Vävy. Lisätietoja: Muuttaneet Karstulaan 1810.

2. puoliso Kuivasmäki / Linnanmäki, Yrjö Yrjönpoika s. 26.04.1752 Alajärvi, Linnanmäki. k. 08.03.1847 Alajärvi, Linnanmäki. Vihitty: 30.04.1733 Alajärvi.
Lapset:
1) Antti Yrjönpoika (katso taulu 1091) s. 04.09.1788 Alajärvi, Linnanmäki. k. 11.09.1836 Alajärvi, Linnanmäki. Talollinen. Kuolinsyy: Ruttotauti.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 490 -

12. sukupolvi

Kyröläinen, Liisa Sigfridintytär, Norrkiilunen (taulusta 228. Äiti: Svarvar / Sorvari, Maria Erkintytär) s. 09.05.1747 Alajärvi. k. 25.04.1804 Lappajärvi, Kauhajärvi, Herneshuhta.

1. puoliso Norrkiilunen, Erkki, Herneshuhta s. 27.12.1752 Lappajärvi, Kauhajärvi. k. 22.01.1827 Lappajärvi. Lisätietoja: uudisasukas Huhtalassa.
Isä: Norrkiilunen, Kustaa Kustaanpoika s. 19.11.1718 Lappajärvi, Kauhajärvi. Talollinen.
Äiti: Sikkilä, Maria Juhantytär, Norrkiilunen s. 23.03.1718 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä.

Lapset:
1) Saara s. 20.12.1779 Lappajärvi, Kauhajärvi.
2) Kustaa s. 10.06.1783 Lappajärvi, Kauhajärvi.
3) Erkki s. 20.04.1788 Lappajärvi, Kauhajärvi. k. 1808 Lappajärvi, Kauhajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 491 -

12. sukupolvi

Kyröläinen, Maria Sipintytär, Skrabb (taulusta 228. Äiti: Svarvar / Sorvari, Maria Erkintytär) s. 11.04.1749 Alajärvi, Kyröläinen. k. 07.09.1824 Alajärvi, Tikkanen. Emäntä. Kuolinsyy: Hengenahdistus.

1. puoliso Skrabb, Jaakko Aabrahaminpoika s. 03.06.1752 Alajärvi, Skrabb. k. 24.01.1825 Alajärvi, Tikkanen. Talollinen. Vihitty: 08.04.1776 Alajärvi. Lisätietoja: Jaakko Skrabb / Tikkanen asuu Tikkasta, joka on perustettu 1780. . Kuolinsyy: Pistos. Ammatinlisäyksiä: Jaakko lienee Tikkasen talon ensimmäinen isäntä.
Isä: Skrabb, Aabraham Juhonpoika s. 12.12.1704 Alajärvi, Gammelgård. Vähtäri, kirkkoväärti.
Äiti: Purmo, Maria Matintytär, Skrabb s. 25.03.1707 Purmo.

Lapset:
1) Leena Jaakontytär (katso taulu 1092) s. 30.12.1776 Alajärvi, Hämeenniemi. k. 12.03.1831 Alajärvi, Kurejoki, Lill-Höök. Emäntä. Kuolinsyy: Vatsatauti.
2) Maria s. 17.12.1778 Alajärvi, Skrabb. k. 10.05.1779 Alajärvi.
3) Erkki Jaakonpoika (katso taulu 1093) s. 22.04.1782 Alajärvi, Möksy, Tikkanen. k. 07.03.1834 Alajärvi, Möksy, Tikkanen. Torppari.
4) Elisabeth s. 22.04.1784 Alajärvi, Möksy, Tikkanen. k. 04.08.1797 Alajärvi, Möksy, Tikkanen.
5) Abraham Jaakonpoika (katso taulu 1094) s. 02.01.1786 Alajärvi, Möksy, Tikkanen. k. 10.06.1867 Möksy, Tikkanen. Talollinen.
6) Anna Jaakontytär (katso taulu 1095) s. 05.06.1788 Alajärvi. k. 23.11.1823 Alajärvi, Pynttäri. Kuolinsyy: Lapsivuode.
7) Saara s. 13.04.1790 Alajärvi, Möksy, Tikkanen. k. 11.06.1791 Alajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 492 -

12. sukupolvi

Sorvari, Tuomas Juhanpoika (taulusta 229. Äiti: Svarvar, Liisa Erkintytär) s. 02.02.1749 Alajärvi, Kurejoki, Sorvari. k. 09.04.1773 Alajärvi.

1. puoliso Sikkilä, Saara Antintytär, Sorvari s. 10.07.1749 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. k. 1773 Alajärvi, Kurejoki, Svarvar. Vihitty: 05.11.1767 Alajärvi.
Isä: Sikkilä, Antti Matinpoika s. 20.11.1722 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. Talollinen.
Äiti: Antila, Liisa Tuomaantytär, Sihtala s. 04.07.1726 Alajärvi Kurejoki . Emäntä.

Lapset:
1) Erkki Tuomaanpoika (katso taulu 1096) s. 30.01.1771 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. k. 21.05.1841 Alajärvi, Kurejoki, Sorvari. Talollinen.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 493 -

12. sukupolvi

Sorvari, Liisa Juhontytär, Höri (taulusta 229. Äiti: Svarvar, Liisa Erkintytär) s. 22.10.1751 Alajärvi, Kurejoki, Sorvari. k. 15.10.1821 Alajärvi, Kurejoki, Sorvari.

1. puoliso Höri, Juho Erkinpoika, Eskeli s. 04.05.1754 Alajärvi, Kurejoki, Höri. k. 30.09.1808 Alajärvi, Kurejoki, Svarvar. Vävy. Vihitty: 24.07.1774 Alajärvi.
Isä: Eskeli, Erkki Erkinpoika s. 09.05.1730 Lappajärvi, Savonkylä, Eskeli.
Äiti: Höök, Liisa Erkintytär, Eskeli s. 22.09.1720 Alajärvi, Kurejoki, Höök.

Lapset:
1) Maria Juhontytär (katso taulu 1097) s. 11.09.1775 Alajärvi, Kurejoki, Svarvar. k. 25.11.1850 Alajärvi, Luoma-Aho, Korkia-Aho.
2) Liisa Juhantytär (katso taulu 1098) s. 23.08.1777 Alajärvi, Kurejoki, Svarvar. k. 16.01.1852 Alajärvi, Kurejoki, Svarvar.
3) Jaakko Juhonpoika (katso taulu 1099) s. 22.02.1782 Alajärvi, Kurejoki, Sorvari. k. 15.04.1862 Alajärvi, Kurejoki, Sorvari. Talollinen.
4) Kaisa Juhontytär (katso taulu 1100) s. 05.04.1790 Alajärvi, Kurejoki, Svarvar. k. 02.04.1840 Alajärvi, Kurejoki, Sorvari haudattu 05.07.1840 Alajärvi. Emäntä. Kuolinsyy: Punatauti.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 494 -

12. sukupolvi

Juut-Laukkonen, Juha (taulusta 230. Äiti: Sorvari, Anna Erkintytär) s. 14.11.1747 Juut-Laukkonen, Kurejoki, Alajärvi. k. 18.01.1792 Juut-Laukkonen, Kurejoki, Alajärvi.

1. puoliso Savolainen, Liisa, Juut-Laukkonen s. 05.08.1744 Savolainen, Lehtimäki. Vihitty: 07.12.1767 Lehtimäki.
Isä: Suokko / Savolainen, Juho Simonpoika s. 1713 Lehtimäki, Savolainen.
Äiti: Finnilä, Maria Erkintytär, Suokko / Savolainen s. 20.06.1707 Lappajärvi.

Lapset:
1) Maria (katso taulu 1101) s. 03.03.1773 Juut-Laukkonen, Kurejoki, Alajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 495 -

12. sukupolvi

Turpela, Erkki Antinpoika, Juut-Laukkonen (taulusta 230. Äiti: Sorvari, Anna Erkintytär) s. 05.01.1755 Alajärvi, Kurejoki, Juutlaukkonen. k. 13.04.1822 Alajärvi, Kurejoki, Turpela. Itsellinen, Turpelan vävy. Kuolinsyy: Pistos.

1. puoliso Turpela, Liisa Martintytär, Turpela s. 20.11.1750 Alajärvi, Kurejoki, Turpela. k. 13.04.1819 Alajärvi, Kurejoki, Juutlaukkonen. Vihitty: 03.11.1776 Alajärvi.
Isä: Höök / Lassinketo, Martti Simonpoika s. 03.09.1704 Alajärvi, Kurejoki, Höök. Talollinen.
Äiti: Turpela / Turpeinen, Maria Erkintytär, Höök / Lassinketo s. 26.11.1712 Alajärvi, Turpela.

Lapset:
1) Abraham s. 17.08.1777 Alajärvi, Kurejoki, Juut-Laukkonen. k. 18.11.1777 Alajärvi.
2) Saara s. 14.10.1778 Alajärvi, Kurejoki, Juut-Laukkonen. Lisätietoja: Muutti Munsalaan 26.04.1808.
3) Kaisa (katso taulu 1102) s. 19.05.1780 Alajärvi, Kurejoki, Juutlaukkonen.
4) Antti Erkinpoika (katso taulu 1103) s. 03.10.1781 Alajärvi, Kurejoki, Turpela.
5) Matti Erkinpoika (katso taulu 1104) s. 01.02.1783 Alajärvi, Kurejoki, Turpela. k. 21.04.1822 Alajärvi, Kurejoki, Mäkelä.
6) Heikki Erkinpoika (katso taulu 1105) s. 02.01.1785 Alajärvi, Kurejoki. k. 30.05.1835 Lappajärvi, Kärnä. Lisätietoja: Muutti Lappajärvelle 16.04.1808.
7) Erkki s. 19.01.1789 Alajärvi, Kurejoki, Turpela. Lisätietoja: Muutti Vähäkyröön 30.12.1807.
8) Kalle s. 20.04.1794 Alajärvi, Kurejoki, Turpela. k. 07.09.1794 Alajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 496 -

12. sukupolvi

Juutlaukkonen, Maria Antintytär, Turpela (taulusta 230. Äiti: Sorvari, Anna Erkintytär) s. 24.12.1755 Alajärvi, Kurejoki, Juutlaukkonen. k. 24.12.1807 Alajärvi, Kurejoki, Juutlaukkonen.

1. puoliso Turpela / Juutlaukkonen, Tuomas Martinpoika s. 15.12.1758 Alajärvi, Kurejoki, Turpela. k. 15.05.1837 Alajärvi, Kurejoki, Juutlaukkonen. Vihitty: 02.11.1776 Alajärvi.
Isä: Höök / Lassinketo, Martti Simonpoika s. 03.09.1704 Alajärvi, Kurejoki, Höök. Talollinen.
Äiti: Sikkilä, Eeva Juhontytär, Höök s. 29.12.1728 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. Emäntä.

Lapset:
1) Juho Tuomaanpoika (katso taulu 1106) s. 25.06.1778 Alajärvi, Kurejoki, Turpela. k. 27.12.1865 Alajärvi, Kurejoki. Torppari.
2) Abraham Tuomaanpoika (katso taulu 1107) s. 30.05.1779 Alajärvi, Kurejoki, Turpela. k. 16.07.1857 Alajärvi, Kurejoki, Juutlaukkonen.
3) Maria Tuomaantytär (katso taulu 1108) s. 22.06.1780 Alajärvi, Kurejoki, Turpela. k. 03.03.1846 Alajärvi, Kurejoki.
4) Liisa s. 02.05.1782 Alajärvi, Kurejoki, Turpela. k. 22.07.1783 Alajärvi, Kurejoki, Turpela. Kuolinsyy: Tuhkarokko.
5) Anna Tuomaantytär (katso taulu 1109) s. 01.10.1783 Alajärvi, Kurejoki, Turpela. k. 28.08.1866 Alajärvi, Kurejoki, Sorvari.
6) Erkki s. 17.04.1785 Alajärvi, Kurejoki, Juutlaukkonen. k. 26.04.1785 Alajärvi, Kurejoki, Juutlaukkonen. Kuolinsyy: Tuntematon lastentauti.
7) Matti s. 01.03.1787 Alajärvi, Kurejoki, Juutlaukkonen. k. 04.09.1787 Alajärvi, Kurejoki, Juutlaukkonen.
8) Juho s. 06.06.1788 Alajärvi, Kurejoki, Juutlaukkonen. k. 20.06.1788 Alajärvi, Kurejoki, Juutlaukkonen.
9) Liisa s. 28.07.1789 Alajärvi, Kurejoki, Juutlaukkonen. k. 01.08.1793 Alajärvi, Kurejoki, Juutlaukkonen.
10) Leena s. 28.03.1791 Alajärvi, Kurejoki, Juutlaukkonen. k. 20.07.1791 Alajärvi, Kurejoki, Juutlaukkonen. Kuolinsyy: Tuntematon lastentauti.
11) Kustaa s. 07.03.1794 Alajärvi, Kurejoki, Juutlaukkonen. k. 24.08.1794 Alajärvi, Kurejoki, Juutlaukkonen. Kuolinsyy: Rokko.
12) Heikki s. 05.03.1796 Alajärvi, Kurejoki, Juutlaukkonen. k. 22.01.1799 Alajärvi, Kurejoki, Juutlaukkonen. Kuolinsyy: Rokko.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 497 -

12. sukupolvi

Pirttimäki / Keisari, Erkki Heikinpoika (taulusta 231. Äiti: Kyröläinen, Susanna Paavontytär) s. 06.04.1753 Soini, Keisari. k. 20.03.1805 Ähtäri, Kivijärvenkylä, Pirttimäki. Talollinen.

1. puoliso Pahankala, Maria Heikintytär, Pirttimäki / Keisari s. 16.07.1757 Ähtäri, Pahankala. k. 22.03.1803 Ähtäri, Pirttimäki. Vihitty: 19.10.1777 Ähtäri.

Lapset:
1) Liisa (katso taulu 1110) s. 30.05.1781 Soini. k. 19.06.1864.
2) Taavetti Erkinpoika (katso taulu 1111) s. 13.04.1787 Soini, Kuninkaanjoki, Keisari. k. 07.05.1863 Soini, Eteläaho.
3) Anna (katso taulu 1112) s. 02.06.1788 Soini, Keisari. k. 22.04.1868 Kuhmonen, Soini.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 498 -

12. sukupolvi

Keisari, Saara Heikintytär, Tyynismaa (taulusta 231. Äiti: Kyröläinen, Susanna Paavontytär) s. 14.10.1758 Soini, Kuninkaanjoki, Keisari. k. 22.04.1827 Kortesjärvi, Tyynismaa.

1. puoliso Tyynismaa, Jaakko Antinpoika, Försti s. 22.03.1756 Kortesjärvi, Försti. k. 14.06.1805 Kortesjärvi, Tyynismaa. Vihitty: 13.12.1778 Alajärvi.
Isä: Försti, Antti Erkinpoika s. 14.10.1729 Kortesjärvi, Purmojärvi, Försti.
Äiti: Kiilunen / Kniivilä, Brita Jaakontytär, Försti s. 19.10.1729 Evijärvi, Kniivilä.

Lapset:
1) Matti (katso taulu 1113) s. 02.02.1781 Försti, Purmojärvi, Kortesjärvi. k. 01.04.1866 Tyynismaa, Kortesjärvi.
2) Antti Jaakonpoika (katso taulu 1114) s. 22.09.1784 Kortesjärvi, Tyynismaa. k. 03.04.1864 Kortesjärvi, Tyynismaa. Talollinen.
3) Johannes Jaakonpoika (katso taulu 1115) s. 07.01.1793 Kortesjärvi, Tyynismaa. k. 1857 Kortesjärvi. Seppä, torppari.
4) Maria Jaakontytär (katso taulu 1116) s. 08.02.1795 Kortesjärvi. k. 14.04.1865 Kortesjärvi.
5) Elisa Jaakontytär (katso taulu 1117) s. 21.05.1797 Kortesjärvi. k. 11.05.1866 Evijärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 499 -

12. sukupolvi

Keisari / Pesola, Antti Heikinpoika (taulusta 231. Äiti: Kyröläinen, Susanna Paavontytär) s. 22.11.1764 Soini, Keisari. k. 14.02.1824 Soini, Pesola. Talollinen. Kuolinsyy: Sydänhalvaus.

Antti Heikinpoika oli tunnettu poppamiehenä ja "Pöperö-Anttina" ( Vilho A. Pesolan muistelmat). Antti oli Kuninkaanjoen Keisarin perintötilan isäntänä 1789, Vuorenmaan uudistalon isäntänä 1790 - 1803, minkä jälkeen muutti Pudasenahon mäkitupaan, joka jakautui 1816 Pesolaksi ja Isoahoksi.

1. puoliso Nelimarkka, Saara Antintytär, Pesola s. 21.03.1765 Alajärvi, Nelimarkka. k. 28.01.1836 Soini, Pesola. Vihitty: 17.08.1788 Alajärvi.
Isä: Nelimarkka , Antti Antinpoika s. 02.02.1737 Alajärvi, Nelimarkka. Sotilas Kälviän sotilasyksikössä.
Äiti: Stor-Höök, Maria Juhontytär, Nelimarkka s. 30.12.1732 Alajärvi, Kurejoki, Storhök. Emäntä.

Lapset:
1) Liisa s. 17.02.1789 Soini, Kuninkaanjoki, Keisari. k. 13.09.1855 Soini, Isoaho.
2) Fredrik (katso taulu 1118) s. 25.04.1790 Soini, Kuninkaanjoenkylä, Keisari. k. 26.01.1862 Soini, Kuninkaanjoenkylä, Pesola. Talollinen.
3) Maria s. 06.05.1792 Soini, Kuninkaanjoenkylä, Keisari. k. 00.06.1801 Soini, Vuorenmaa. Kuolinsyy: Hukkui.
4) Brita s. 11.02.1794 Soini, Kuninkaanjoenkylä, Keisari. k. 12.07.1798 Soini, Vuorenmaa.
5) Saara Reetta Antintytär (katso taulu 1119) s. 11.03.1796 Soini, Kuninkaanjoki, Vuorenmaa. k. 19.09.1871 Karstula, Vehkaperä, Kaasisen-aho.
6) Klaara s. 10.03.1798 Soini, Kuninkaanjoenkylä, Vuorenmaa. k. 10.02.1859 Karstula, Kalavastinki.
7) Maria s. 10.01.1803 Soini, Kuninkaanjoenkylä, Vuorenmaa. k. 12.01.1823 Soini, Pesola.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 500 -

12. sukupolvi

Keisari, Maria, Ollikainen (taulusta 231. Äiti: Kyröläinen, Susanna Paavontytär) s. 01.01.1766 Soini, Keisari. k. 25.10.1852 Soini, Ollikainen.

1. puoliso Ollikainen, Jaakko Aabrahaminpoika s. 22.01.1771 Soini, Ollikainen. k. 09.07.1852 Soini. Vihitty: 08.12.1794 Soini.

Lapset:
1) Heikki (katso taulu 1120) s. 28.10.1795 Soini. k. 20.01.1867.
2) Taavetti Jaakonpoika (katso taulu 1121) s. 26.04.1805 Soini, Ollikainen. Talollinen.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 501 -

12. sukupolvi

Keisari, Liisa, Ollikainen (taulusta 231. Äiti: Kyröläinen, Susanna Paavontytär) s. 04.11.1768 Soini, Kuninkaanjoki, Keisari. k. 15.08.1838 Soini, Ollikainen.

1. puoliso Ollikainen, Iisakki Aabrahaminpoika s. 12.04.1768 Soini, Ollikainen. k. 21.04.1847 Soini, Ollikainen. Vihitty: 02.11.1788 Soini.

Lapset:
1) Juha (katso taulu 1122) s. 26.08.1789 Soini, Ollikainen. k. 03.04.1868 Soini, Ollikainen.
2) Matti (katso taulu 1123) s. 03.10.1793 Soini. k. 01.05.1846 Soini.
3) Liisa Iisakintytär (katso taulu 1124) s. 10.07.1798 Soini. k. 31.08.1866 Soini.
4) Saara Iisakintytär (katso taulu 1125) s. 29.03.1804 Soini, Ollikainen. k. 06.08.1873 Soini, Mäkelä.
5) Helena (katso taulu 1126) s. 07.06.1806 Soini. k. 10.07.1858 Soini.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 502 -

12. sukupolvi

Kyrönlahti / Kyröläinen, Matti Matinpoika (taulusta 232. Isä: Kyröläinen, Matti Paavonpoika) s. 20.12.1752 Alajärvi, Kyröläinen. k. 08.01.1798 Alajärvi, Kyröläinen.

1. puoliso Iiro, Maria Erkintytär, Kyröläinen s. 06.08.1750 Alajärvi, Möksy, Iiro. k. 01.07.1821 Alajärvi, Kyrönlahti. Vihitty: 25.09.1774 Alajärvi.
Isä: Iiro / Kuckoin, Erkki Matinpoika, Koluin s. 05.03.1724 Alajärvi, Möksy, Iiro.
Äiti: Strang / Lillstrang, Liisa Erkintytär, Iiro s. 13.05.1728 Vimpeli, Lillstrang.

Lapset:
1) Reeta (katso taulu 1127) s. 13.01.1779 Kyrönlahti, Alajärvi. k. 11.07.1833 Alajärvi.
2) Maria Matintytär (katso taulu 1128) s. 21.02.1796 Alajärvi, Kyröläinen. k. 12.06.1856 Alajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 503 -

12. sukupolvi

Kyröläinen, Antti Matinpoika (taulusta 232. Isä: Kyröläinen, Matti Paavonpoika) s. 12.01.1757 Alajärvi, Kyröläinen. k. 21.11.1832 Alajärvi, Kyrönlahti.

1. puoliso Reetta Antintytär s. 1769. k. 05.09.1852 Kyrönlahti, Alajärvi. Vihitty: 22.11.1801 Alajärvi.

Lapset:
1) Matti Antinpoika (katso taulu 1129) s. 12.12.1803 Alajärvi, Kyröläinen. k. 28.05.1867 Alajärvi, Kyrönlahti. Talollinen.
2) Maria Antintytär (katso taulu 1130) s. 28.10.1805 Alajärvi, Kyrönlahti. k. 16.05.1866 Alajärvi, Kyrönlahti.
3) Juha Antinpoika (katso taulu 1131) s. 11.04.1807 Alajärvi, Kyrönlahti. k. 10.04.1859 Alajärvi, Käpyaho.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 504 -

12. sukupolvi

Kyröläinen, Erkki Matinpoika (taulusta 232. Isä: Kyröläinen, Matti Paavonpoika) s. 02.04.1758 Alajärvi, Kyröläinen.

1. puoliso Skrabb, Liisa Juhontytär, Sihtala / Anttila s. 09.04.1742 Alajärvi, Skrabb. k. 21.05.1815 Alajärvi, Sihtala. Vihitty: 01.06.1789 Alajärvi. Kuolinsyy: Hengenahdistus.
Isä: Skrabb / Niemitalo, Juho Matinpoika s. 12.05.1711 Alajärvi, Gammelgård. Uudisasukas.
Äiti: Skrabb, Marketta Juhontytär, Skrabb / Niemitalo s. 16.07.1712 Alajärvi, Gammelgård.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 505 -

12. sukupolvi

Svarvar, Matts Jaakonpoika (taulusta 233. Isä: Svarvar, Jaakko Matinpoika) s. 1734. k. 1794.


Lapset:
1) Helena (katso taulu 1132) s. 1777. k. 1831.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 506 -

12. sukupolvi

Lehtiniemi, Abraham Matinpoika, Svarvar (taulusta 234. Äiti: Svarvar / Olli, Maria Eskontytär) s. 23.03.1761 Lappajärvi. k. 27.02.1827 Lappajärvi.

1. puoliso Ahola, Valpuri Matintytär, Lehtiniemi s. 24.04.1760 Lappajärvi, Svarvar. k. 15.06.1802 Lappajärvi. Vihitty: 08.06.1779 Lappajärvi.

Lapset:
1) Erkki Abrahaminpoika (katso taulu 1133) s. 29.07.1794 Lappajärvi, Savonkylä. k. 16.01.1864 Lappajärvi.
2) Maria Abrahamintytär (katso taulu 1134) s. 28.06.1796 Lappajärvi. k. 12.12.1867 Alajärvi. Emäntä.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 507 -

12. sukupolvi

Svarvar / Olli, Abraham Abrahaminpoika (taulusta 235. Isä: Svarvar / Olli, Aaprami Eskonpoika) s. 08.11.1751 Lappajärvi, Savonkylä, Svarvar. k. 24.11.1830 Lappajärvi.

1. puoliso Eskeli, Liisa Erkintytär, Svarvar / Olli s. 09.10.1750 Lappajärvi, Savonkylä. k. 14.01.1823 Lappajärvi, Savonkylä. Vihitty: 28.10.1770 Lappajärvi.
Isä: Eskeli, Erkki Nuutinpoika, Smed / Koukkari s. 04.04.1704 Lappajärvi, Kauhajärvi. Talollinen, kyläseppä.
Äiti: Saara Erkintytär, Eskeli s. 1709.

Lapset:
1) Abraham Abrahaminpoika (katso taulu 1135) s. 25.12.1772 Lappajärvi, Savonkylä. k. 10.01.1847 Lappajärvi.
2) Antti Abrahaminpoika (katso taulu 1136) s. 11.11.1783 Lappajärvi, Savonkylä. k. 1863 Lappajärvi. Talollinen.
3) Matti Abrahaminpoika (katso taulu 1137) s. 11.01.1788 Lappajärvi.
4) Maria Abrahamintytär (katso taulu 1138) s. 23.01.1799 Lappajärvi. k. 20.08.1860 Vimpeli.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 508 -

12. sukupolvi

Svarvar, Saara Aabrahamintytär, Söder Kärnä (taulusta 235. Isä: Svarvar / Olli, Aaprami Eskonpoika) s. 28.03.1759 Lappajärvi, Savonkylä, Sawobyy . Emäntä.

1. puoliso Söder Kärnä, Petter Johansson s. 28.06.1757 Lappajärvi, Savonkylä, Sawobyy . k. 13.03.1818. Talollinen.
Isä: Söder-Kärnä, Juhani Juhaninpoika s. 05.06.1715 Lappajärvi, Savonkylä, (Sawobyy) . Talollinen.
Äiti: Seppälä, Maria Laurintytär, Söder-Kärnä s. 1721 Menkijärvi .

Lapset:
1) Lisa Pehrsdotter Pekantytär (katso taulu 1139) s. 05.09.1785 Lappajärvi, Savonkylä, Sawobyy . k. 22.04.1859 Vimpeli.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 509 -

12. sukupolvi

Svarvar, Liisa Abrahamintytär, Ollila (taulusta 235. Isä: Svarvar / Olli, Aaprami Eskonpoika) s. 02.08.1761 Lappajärvi, Olli. k. 23.01.1845 Lappajärvi, Tapola.

1. puoliso Ollila, Jaakko s. 22.12.1757 Lappajärvi, Savonkylä, Ollila. k. 03.04.1814 Lappajärvi. Vihitty: 11.12.1785 Lappajärvi.
Isä: Ollila, Matti Jaakonpoika s. 23.09.1711 Lappajärvi, Savonkylä, Ollila. Talollinen.
Äiti: Spangar, Marketta Juhontytär, Ollila s. 13.03.1712 Vimpeli. Emäntä.

Lapset:
1) Abraham Jaakonpoika (katso taulu 730) s. 11.02.1787 Lappajärvi, Savonkylä, Ollila. k. 24.04.1868 Lappajärvi, Savonkylä, Tapola. Torppari.
2) Liisa Jaakontytär (katso taulu 731) s. 24.01.1790 Lappajärvi. k. 03.06.1866 Alajärvi, Kurejoki, Neulaniemi.
3) Matti Jaakonpoika (katso taulu 732) s. 11.12.1792 Lappajärvi. k. 06.07.1861 Lappajärvi.
4) Maria Jaakontytär (katso taulu 733) s. 06.08.1796 Lappajärvi. k. 04.10.1847 Lappajärvi.
5) Jaakko Jaakonpoika (katso taulu 734) s. 17.11.1799 Lappajärvi, Ollilan torppa. k. Kuollut Siperiassa. Lisätietoja: Viety Siperiaan syytettynä murhasta 1856.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 510 -

12. sukupolvi

Svarvar, Maria Abrahamintytär, Timonen (taulusta 235. Isä: Svarvar / Olli, Aaprami Eskonpoika) s. 06.06.1764 Lappajärvi, Svarvar. k. 22.06.1833 Lappajärvi.

1. puoliso Timonen, Erkki s. 17.04.1763 Lappajärvi, Timonen. k. 23.06.1833 Lappajärvi, Kirkonkylä. Talollinen.
Isä: Timonen, Paavo Paavonpoika s. 26.12.1739 Lappajärvi, Timonen.
Äiti: Strang / Sääksjärvi, Marja Matintytär, Timonen s. 10.04.1736 Vimpeli, Sääksjärvi.

Lapset:
1) Paavo Erkinpoika (katso taulu 1140) s. 29.04.1786 Lappajärvi, Savonkylä, Timonen. k. 02.10.1863 Lappajärvi.
2) Saara Erkintytär (katso taulu 1141) s. 29.06.1791 Lappajärvi. k. 06.07.1858 Hytinen, Lappajärvi.
3) Juho Erkinpoika (katso taulu 1142) s. 28.04.1796 Lappajärvi. k. 23.12.1870 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 511 -

12. sukupolvi

Hyytinen, Reetta Abrahamintytär, Ollila (taulusta 235. Isä: Svarvar / Olli, Aaprami Eskonpoika) s. 22.03.1771 Lappajärvi, Savonkylä, Svarvar. k. 24.07.1842 Lappajärvi, Ollila.

1. puoliso Ollila, Taavetti Juhonpoika s. 10.12.1768 Lappajärvi, Ollila. k. 10.01.1839 Lappajärvi, Ollila. Vihitty: 20.06.1790 Lappajärvi.
Isä: Ollila, Juho Matinpoika s. 24.05.1732 Lappajärvi, Savonkylä, Ollila. Talollinen.
Äiti: Timonen, Maria Paavontytär, Ollila s. 31.05.1744 Lappajärvi, Savonkylä. Emäntä.

Lapset:
1) Juho Taavetinpoika (katso taulu 1143) s. 22.12.1792 Lappajärvi, Ollila. k. 16.03.1860 Lappajärvi, Ollila.
2) Maria s. 21.04.1795 Lappajärvi, Ollila. k. 02.05.1804 Lappajärvi, Ollila.
3) Liisa s. 05.10.1796 Lappajärvi, Ollila. k. 22.08.1804 Lappajärvi, Ollila.
4) Saara Taavetintytär (katso taulu 1144) s. 19.11.1799 Lappajärvi, Ollila. k. 25.05.1849 Lappajärvi.
5) Jaakko Taavetinpoika (katso taulu 1145) s. 05.11.1801 Lappajärvi. k. 17.04.1864 Lappajärvi, Harju.
6) Maria Taavetintytär (katso taulu 1146) s. 05.03.1805 Lappajärvi, Ollila.
7) Taavi s. 30.01.1808 Lappajärvi, Ollila. k. 27.08.1813 Lappajärvi, Ollila.
8) Reetta Taavetintytär (katso taulu 1147) s. 05.11.1810 Lappajärvi. k. 30.07.1852 Lappajärvi, Itäkylä, Sandbacka.
9) Erkki Taavetinpoika (katso taulu 1148) s. 10.10.1814 Lappajärvi, Ollila. k. 14.10.1865 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 512 -

12. sukupolvi

Storsöyrinki, Abraham, Matinpoika (taulusta 236. Äiti: Svarvar, Saara Eskontytär) s. 02.06.1760 Lappajärvi, Savonkylä. Talollinen.

1. puoliso Kovanen, Maria Erkintytär, Storsöyrinki s. 16.09.1758 Lappajärvi, Savonkylä. k. 04.06.1803 Karijoki. Emäntä. Vihitty: 14.06.1778 Lappajärvi.
Isä: Kovanen, Erkki Juhonpoika s. 08.03.1732 Lappajärvi.
Äiti: Stor-Tarvonen, Maria Matintytär, Kovanen s. 16.12.1728 Lappajärvi.

Lapset:
1) Liisa Abrahamintytär (katso taulu 1149) s. 24.08.1779 Lappajärvi, Storsöyring. k. 06.04.1803 Lappajärvi.
2) Maria Abrahamintytär (katso taulu 1150) s. 04.09.1780 Lappajärvi. k. 13.09.1831 Vimpeli, Storstrang.
3) Anna Aapramintytär (katso taulu 1151) s. 22.10.1791 Lappajärvi, Sawobyy, Savonkylä. k. 10.01.1837. Emäntä. Lisätietoja: Muutti Sieviin 1891.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 513 -

12. sukupolvi

Storsöyring, Erkki Matinpoika (taulusta 236. Äiti: Svarvar, Saara Eskontytär) s. 22.04.1768 Lappajärvi, Söyrinki.

1. puoliso Pietilä, Saara Tuomaantytär, Storsöyring s. 30.05.1776 Lappajärvi.

Lapset:
1) Matti Erkinpoika (katso taulu 1152) s. 24.02.1811 Lappajärvi, Tarvola, Söyrinki. k. 23.04.1888 Lappajärvi. Isäntä.
2) Erkki Erkinpoika (katso taulu 1153) s. 25.09.1821 Lappajärvi, Tarvola, Söyrinki. k. 15.02.1868 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 514 -

12. sukupolvi

Storsöyrinki, Jooseppi Matinpoika (taulusta 236. Äiti: Svarvar, Saara Eskontytär) s. 06.01.1770 Lappajärvi, Savonkylä. k. 20.04.1811 Lappajärvi, Savonkylä.

1. puoliso Ollila, Anna Juhontytär, Storsöyrinki s. 24.10.1771 Lappajärvi. k. 02.10.1834 Lappajärvi, Söyrinki.
Isä: Ollila, Juho Matinpoika s. 24.05.1732 Lappajärvi, Savonkylä, Ollila. Talollinen.
Äiti: Timonen, Maria Paavontytär, Ollila s. 31.05.1744 Lappajärvi, Savonkylä. Emäntä.

Lapset:
1) Matti s. 27.02.1794 Lappajärvi, Savonkylä. k. 04.04.1794 Lappajärvi, Savonkylä.
2) Saara Joosepintytär (katso taulu 1154) s. 07.04.1795 Lappajärvi. k. 25.08.1851 Lappajärvi, Söyrinki.
3) Maria Joosepintytär (katso taulu 1155) s. 19.06.1799 Lappajärvi, Savonkylä.
4) Matti s. 23.02.1802 Lappajärvi, Savonkylä. k. 01.10.1803 Lappajärvi, Savonkylä.
5) Juho s. 27.08.1804 Lappajärvi, Savonkylä. k. 09.09.1805 Lappajärvi, Savonkylä.
6) Liisa Joosepintytär (katso taulu 1156) s. 04.11.1806 Lappajärvi, Savonkylä. k. 28.05.1862 Lappajärvi, Savonkylä.
7) Juho s. 08.05.1810 Lappajärvi, Savonkylä. k. 13.10.1830 Lappajärvi, Savonkylä.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 515 -

12. sukupolvi

Storsöyrinki, Saara Matintytär, Lillstrang (taulusta 236. Äiti: Svarvar, Saara Eskontytär) s. 09.12.1773 Lappajärvi, Savonkylä. k. 13.04.1858 Vimpeli. Emäntä.

1. puoliso Lillstrang, Antti Erkinpoika, Nygård s. 28.11.1776 Vimpeli, Lillstrang. k. 03.04.1808 Vimpeli. Talollinen. Vihitty: 09.11.1798 Lappajärvi.
Isä: Österspangar, Erkki Jaakonpoika, Lillstrang s. 18.03.1738 Vimpeli. Talollinen.
Äiti: Nygård / Lillstrang, Maria Antintytär, Österspangar s. 02.03.1745 Vimpeli. Emäntä.

Lapset:
1) Juho s. 17.05.1799 Vimpeli. k. 02.06.1799 Vimpeli.
2) Erkki s. 17.05.1799 Vimpeli. k. 06.07.1799 Vimpeli. Lisätietoja: Kaksoset / Juho.
3) Antti s. 14.09.1806 Vimpeli. k. 21.09.1806 Vimpeli.
4) Maria Antintytär (katso taulu 1157) s. 21.12.1807 Vimpeli. k. 06.12.1885 Vimpeli.

2. puoliso Lillstrang, Erkki Matinpoika s. 11.08.1797 Vimpeli. k. 26.05.1868 Vimpeli.
Isä: Lillstrang / Nygård, Matti Erkinpoika s. 05.09.1771 Vimpeli. Tilallinen.
Äiti: Lillstrang / Nygård, Kaarina Antintytär s. 25.12.1775 Vimpeli. Emäntä.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 516 -

12. sukupolvi

Ylitalo, Juho Juhonpoika (taulusta 237. Isä: Ylitalo, Juho Pertunpoika) s. 06.12.1750 Lappajärvi, Savonkylä, Ylitalo. k. 18.04.1829 Lappajärvi.

1. puoliso Storstrang, Kaisa Hannuntytär, Ylitalo s. 27.11.1756 Vimpeli, Storstrang. k. 19.02.1823 Lappajärvi, Ylitalo. Vihitty: 22.10.1775 Lappajärvi.
Isä: Storstrang, Hannu Erkinpoika s. 26.07.1718 Vimpeli. Talollinen.
Äiti: Kammarbacka, Maria Juhontytär, Storstrang s. 30.04.1725 Evijärvi, Jokikylä. Emäntä.

Lapset:
1) Antti Juhonpoika (katso taulu 1158) s. 02.10.1787 Lappajärvi, Savonkylä, Ylitalo. k. 14.11.1814 Lappajärvi.
2) Juho s. 20.12.1776 Lappajärvi, Savonkylä, Ylitalo. k. 08.01.1778 Lappajärvi.
3) Erkki s. 30.05.1778 Lappajärvi, Savonkylä, Ylitalo. k. 10.05.1785 Lappajärvi.
4) Juho s. 20.07.1779 Lappajärvi, Savonkylä, Ylitalo. k. 14.07.1779 Lappajärvi.
5) Jaakko s. 10.08.1780 Lappajärvi, Savonkylä, Ylitalo. k. 19.08.1780 Lappajärvi.
6) Matti Juhonpoika (katso taulu 1159) s. 13.09.1781 Lappajärvi, Savonkylä, Ylitalo. k. 25.06.1840 Lappajärvi. Lautamies.
7) Iisakki Juhonpoika (katso taulu 1160) s. 15.04.1783 Lappajärvi, Savonkylä, Ylitalo. k. 08.04.1846 Lappajärvi. Itsellinen.
8) Juho Juhonpoika (katso taulu 1161) s. 25.06.1784 Lappajärvi, Savonkylä, Ylitalo. k. 12.02.1870 Lappajärvi, Leväniemi. Itsellinen ja mäkitupalainen. Lisätietoja: Muutti Isoonkyröön 11.12.1808, takaisin 11.10.1811.
9) Maria s. 09.05.1786 Lappajärvi, Savonkylä, Ylitalo. k. 05.09.1786 Lappajärvi.
10) Maria s. 06.02.1791 Lappajärvi, Savonkylä, Ylitalo. k. 09.07.1791 Lappajärvi.
11) Kaisa s. 22.06.1792 Lappajärvi, Savonkylä, Ylitalo. k. 28.02.1794 Lappajärvi.
12) Maria s. 06.01.1794 Lappajärvi, Savonkylä, Ylitalo. k. 16.01.1794 Lappajärvi.
13) Erkki s. 17.04.1795 Lappajärvi, Savonkylä, Ylitalo. k. 07.09.1795 Lappajärvi.
14) Kaisa Juhontytär (katso taulu 1162) s. 27.12.1796 Lappajärvi. k. 18.04.1868 Lappajärvi, Karvala.
15) Erkki s. 18.03.1802 Lappajärvi, Savonkylä, Ylitalo. k. 02.07.1802 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 517 -

12. sukupolvi

Ylitalo, Liisa Juhontytär (taulusta 237. Isä: Ylitalo, Juho Pertunpoika) s. 08.11.1752 Lappajärvi, Savonkylä, Ylitalo. k. 15.04.1829 Lappajärvi.

1. puoliso Ylitalo, Erkki Antinpoika, Söder-Kärnä s. 15.05.1757 Lappajärvi. k. 06.02.1830 Lappajärvi, Ylitalo.
Isä: Söderkärnä, Antti Juhonpoika s. 27.11.1713 Lappajärvi, Söderkärnä. Talollinen.
Äiti: Strang / Kirsilä, Marketta Matintytär, Kärnä s. 03.12.1712 Lappajärvi, Savonkylä, Kärnä. Emäntä.

Lapset:
1) Antti Erkinpoika (katso taulu 1163) s. 24.09.1781 Lappajärvi, Savonkylä, Ylitalo.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 518 -

12. sukupolvi

Tullila, Abraham Matinpoika (taulusta 238. Isä: Tullila / Ylitalo, Matti Pertunpoika) s. 14.02.1762 Lappajärvi, Savonkylä, Tullila. k. 17.04.1844 Tullila. Talollinen.

1. puoliso Svarvar / Lehtiniemi, Susanna Matintytär, Tullila s. 10.10.1757 Lappajärvi, Savonkylä, Svarvar.
Isä: Finnilä, Matti Pietarinpoika s. 07.00.1720 Lappajärvi, Savonkylä, Hyyry. Seppä.
Äiti: Harju, Maria Jaakontytär, Finnilä s. 25.03.1727 Lappajärvi. Sepänvaimo.

Lapset:
1) Liisa Abrahamintytär (katso taulu 1164) s. 01.05.1782 Lappajärvi, Tullila. k. 01.05.1826 Lappajärvi, Tullila.
2) Kaisa Abrahamintytär (katso taulu 1165) s. 17.05.1795 Lappajärvi, Tullila. k. 10.11.1846 Lappajärvi, Nykänen.
3) Maria (katso taulu 1166) s. 09.03.1797 Lappajärvi. k. 19.04.1867 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 519 -

12. sukupolvi

Tullila / Honkaniemi, Matti Matinpoika (taulusta 238. Isä: Tullila / Ylitalo, Matti Pertunpoika) s. 18.01.1766 Lappajärvi, Savonkylä. k. 28.09.1817 Lappajärvi. Vävy.

1. puoliso Örn, LiisaTaavetintytör, Tullila / Honkaniemi s. 03.05.1765 Lappajärvi. k. 29.09.1808 Lappajärvi. Vihitty: 11.11.1787 Lappajärvi.
Isä: Örn, Taavetti Taavetinpoika s. 14.03.1718 Lappajärvi, Savonkylä. Isäntänä 1736 - 1770.
Äiti: Örn, Liisa, Kivijärvi s. 06.02.1726.

Lapset:
1) Matti Matinpoika (katso taulu 981) s. 10.08.1788 Lappajärvi. k. 10.07.1868 Lappajärvi.
2) Erkki Matinpoika (katso taulu 982) s. 09.05.1797 Lappajärvi. k. 01.11.1866 Lappajärvi.

2. puoliso Lukkarila, Kaisa Tuomaantytär, Tullila s. 03.06.1771 Lappajärvi, Lukkarila. k. 02.12.1847 Evijärvi, Kontiainen. Vihitty: 1814 Lappajärvi.
Isä: Lukkarila, Tuomas Juhonpoika s. 13.12.1734 Lappajärvi, Lukkarila.
Äiti: Ollila, Kaarina Matintytär, Lukkarila s. 12.12.1736 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 520 -

12. sukupolvi

Luoma-aho / Kyrönniemi, Juho Matinpoika (taulusta 239. Äiti: Svarvar / Ylitalo, Liisa Bertilintytär) s. 01.07.1769 Alajärvi. k. 05.04.1830 Alajärvi. Talollinen.

1. puoliso Lindbacka / Tikkanen, Saara Jaakontytär, Luoma-aho s. 08.02.1770 Vimpeli, Lindbacka-Tikkanen. k. 06.12.1831 Alajärvi, Luoma-aho.
Isä: Lindbacka / Tikkanen / Strang, Jaakko Antinpoika s. 17.07.1737 Vimpeli, Tikkanen. Tilallinen, uudisasukas.
Äiti: Savola, Susanna Matintytär, Lindbacka / Tikkanen s. 20.12.1739 Lappajärvi, Savola. Emäntä.

Lapset:
1) Liisa Juhontytär (katso taulu 1167) s. 03.04.1797 Alajärvi, Luoma-aho. k. 22.06.1869 Alajärvi. Emäntä.
2) Maria Juhontytär (katso taulu 1168) s. 26.05.1804 Alajärvi,Luoma-aho. k. 22.05.1868 Alajärvi,Luoma-aho.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 521 -

12. sukupolvi

Luoma-aho / Wärri, Erkki Matinpoika (taulusta 239. Äiti: Svarvar / Ylitalo, Liisa Bertilintytär) s. 18.05.1779 Lappajärvi, Kyrönniemi. k. 16.03.1847 Alajärvi, Luoma-aho.

1. puoliso Pyhälahti, Saara Antintytär, Kyrönniemi / Luoma-aho s. 24.05.1788 Vimpeli, Pyhälahti. k. 25.02.1831 Alajärvi. Vihitty: 28.07.1805 Lappajärvi.
Isä: Pyhälahti, Antti Paavonpoika s. 19.11.1758 Vimpeli, Pyhälahti.
Äiti: Tikkanen / Lindbacka, Maria Jaakontytär, Pyhälahti s. 20.01.1760 Vimpeli, Lindbacka.

Lapset:
1) Maria s. 1805. k. 18.02.1840 Luoma-aho, Alajärvi.
2) Matti s. 01.02.1809 Luoma-aho, Alajärvi. k. 23.05.1837 Luoma-aho, Alajärvi.
3) Antti s. 15.11.1810 Luoma-aho, Alajärvi. k. 08.05.1853 Lamminkylä, Lappajärvi.
4) Liisa s. 04.04.1813 Luoma-aho, Alajärvi. k. 16.08.1886 Lappajärvi.
5) Erkki Erkinpoika (katso taulu 1169) s. 02.06.1816 Alajärvi, Luoma-aho. k. 20.08.1868 Alajärvi. Talollinen.
6) Jaakko s. 01.02.1819 Luoma-aho, Alajärvi. k. 18.12.1843 Alajärvi.
7) Anna s. 04.11.1821 Luoma-aho, Alajärvi. k. 30.05.1822.
8) Juha Erkinpoika (katso taulu 1170) s. 02.06.1827 Alajärvi, Luoma-aho, Pyhälahti. k. 11.09.1861 Alajärvi, Luoma-aho. Luoma-ahon isäntä vuodesta 1847.
9) Maria s. 02.06.1827 Luoma-aho, Alajärvi. k. 13.06.1827.

2. puoliso Luoma-aho / Lindbacka, Anna Jaakontytär, Mordell / Saukko s. 08.09.1796 Vimpeli, Lindbacka (Luoma-aho). k. 04.12.1874 Alajärvi, Luoma-aho.
Isä: Lindbacka / Tikkanen, Jaakko Jaakonpoika, Luoma-aho s. 15.08.1773 Vimpeli, Lindbacka. Kruununtilallinen.
Äiti: Sääksjärvi, Susanna Juhantytär, Lindbacka / Tikkanen s. 25.01.1772 Vimpeli.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 522 -

12. sukupolvi

Tullila / Hevosaho, Erkki Erkinpoika (taulusta 240. Isä: Svarvar / Ylitalo / Tullila, Erkki Pertinpoika) s. 15.01.1764 Lappajärvi, Savonkylä, Tullila.

1. puoliso Finnilä, Maria Tuomaantytär, Tullila / Hevosaho s. 14.12.1759 Lappajärvi, Savonkylä. k. 10.08.1838 Lappajärvi.
Isä: Finnilä, Tuomas Erkinpoika s. 11.12.1705 Lappajärvi, Savonkylä.
Äiti: Maria Antintytär, Finnilä s. 01.06.1714.

Lapset:
1) Erkki Erkinpoika (katso taulu 1171) s. Tullila, Savonkylä, Lappajärvi. k. 09.06.1856 Lappajärvi.
2) Antti Erkinpoika (katso taulu 1172) s. 20.03.1795 Lappajärvi. k. 11.06.1868 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 523 -

12. sukupolvi

Lindbacka / Tikkanen / Strang, Jaakko Antinpoika (taulusta 241. Äiti: Saukkonen, Liisa Simontytär) s. 17.07.1737 Vimpeli, Tikkanen. k. 26.12.1811 Vimpeli, Lindbacka. Tilallinen, uudisasukas. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Savola, Susanna Matintytär, Lindbacka / Tikkanen s. 20.12.1739 Lappajärvi, Savola. k. 18.03.1802 Vimpeli, Lindbacka. Emäntä. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
Isä: Savola / Wästervijk, Matti Sakarinpoika s. 27.06.1712 Lappajärvi, Savola. Kirkonvähtäri, kirkonväärti.
Äiti: Lukkarila, Marketta Erkintytär, Savola s. 29.03.1708 Lappajärvi, gammal Klåckargården (vanha Lukkarila). Emäntä.

Lapset:
1) Maria Jaakontytär (katso taulu 1173) s. 20.01.1760 Vimpeli, Lindbacka. k. 11.02.1841 Vimpeli, Pyhälahti.
2) Matti Jaakonpoika (katso taulu 1174) s. 10.08.1761 Vimpeli, Lindbacka. k. 27.09.1822 Vimpeli, Lindbacka. Tilallinen. Kuolinsyy: Röhkä.
3) Liisa s. 15.05.1763 Vimpeli, Lindbacka-Tikkanen. k. 29.10.1822 Vimpeli, Lill-Sääksjärvi.
4) Marketta (katso taulu 1175) s. 09.03.1765 Vimpeli, Lindbacka. k. 19.10.1824 Vimpeli, Lill-Sääksjärvi. Emäntä.
5) Erkki s. 14.05.1767 Vimpeli, Lindbacka.
6) Saara Jaakontytär (katso taulu 1176) s. 08.02.1770 Vimpeli, Lindbacka-Tikkanen. k. 06.12.1831 Alajärvi, Luoma-aho.
7) Jaakko Jaakonpoika (katso taulu 1177) s. 15.08.1773 Vimpeli, Lindbacka. Kruununtilallinen.
8) Juho Jaakonpoika (katso taulu 1178) s. 15.06.1776 Vimpeli. Sotilas. Lisätietoja: 1807 muutti Juho Jaakonpoika, vaimo, poika ja tytär Alajärveltä Lappajärvelle.
9) Susanna Jaakontytär (katso taulu 1179) s. 30.05.1780 Vimpeli, Lindbacka. k. 11.07.1865 Alajärvi, Kurejoki, Lassila. Emäntä Lassilassa.
10) Antti s. 29.06.1782 Vimpeli, Lindbacka.
11) Anna s. 13.06.1785 Vimpeli, Lindbacka. k. 22.06.1788 Vimpeli.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 524 -

12. sukupolvi

Turpela, Maria Matintytär, Lahti (taulusta 242. Äiti: Saukkonen, Liisa Erkintytär) s. 02.07.1766 Alajärvi, Turpela. k. 20.04.1833 Alajärvi, Turpela. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Lahti, Simo Juhonpoika s. 10.06.1753 Kuortane, Lahti. k. 30.08.1807 Alajärvi, Turpela. Vävy. Vihitty: 18.12.1780 Alajärvi. Kuolinsyy: Tyrä.
Isä: Lahti, Juho Matinpoika s. n. 1730 Kuortane, Lahti.
Äiti: Susanna Matintytär, Lahti s. n. 1730.

Lapset:
1) Matti s. 26.09.1783 Alajärvi, Turpela. k. 01.12.1794 Alajärvi.
2) Elisabeth s. 18.06.1785 Alajärvi, Turpela. k. 24.08.1785 Alajärvi.
3) Susanna s. 04.08.1787 Alajärvi, Turpela. k. 29.01.1861 Alajärvi.
4) Simo s. 19.09.1789 Alajärvi, Turpela.
5) Maria s. 28.12.1792 Alajärvi, Turpela. k. 16.10.1808 Alajärvi.
6) Elias Simonpoika (katso taulu 1180) s. 16.04.1794 Alajärvi, Turpela. k. 18.06.1866 Alajärvi, Koskela. Vävy Koskelassa.
7) Hedvig Simontytär (katso taulu 1181) s. 23.09.1797 Alajärvi, Kurejoki, Turpela. k. 28.02.1868 Alajärvi, Kruununpuisto, Linkkilä. Itsellisen vaimo.
8) Herman s. 27.09.1799 Alajärvi, Turpela. k. 04.04.1876 Alajärvi, Turpela.
9) Iisakki s. 12.11.1800 Alajärvi, Turpela. k. 26.05.1808 Alajärvi.
10) Juha s. 24.06.1802 Alajärvi, Turpela.
11) Tuomas s. 06.12.1805 Alajärvi, Turpela. k. 27.08.1807 Alajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 525 -

12. sukupolvi

Kolanen, Juho Erkinpoika (taulusta 243. Äiti: Saukkonen, Kaarina Erkintytär) s. 07.12.1762 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 30.03.1831 Alajärvi, Möksy, Kolanen.

1. puoliso Kolanen, Elisabet Erkintytär, Kuhmonen s. 13.09.1764 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 10.08.1833 Alajärvi, Möksy, Kolanen. Emäntä. Vihitty: 06.11.1803 Alajärvi. Kuolinsyy: Punatauti.
Isä: Kolanen, Erkki Erkinpoika s. 08.04.1736 Alajärvi, Möksy, Kolanen.
Äiti: Saukkonen, Kaarina Erkintytär, Kolanen s. 10.08.1737 Alajärvi, Öfvermarken, Saukkonen.

Lapset:
1) Helena Juhontytär (katso taulu 1182) s. 20.09.1796 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 28.05.1889 Alajärvi, Möksy, Kolanen.
2) Maria s. 01.11.1797 Alajärvi, Möksy, Kolanen. Perhesuhteet: Kuollut lapsena.
3) Kaisa Juhontytär (katso taulu 1183) s. 08.09.1799 Alajärvi, Möksy, Iiro (Kolanen?). k. 25.05.1868 Soini, Pohjasmäki / Svarvar (Sorvari).
4) Liisa s. 25.08.1800 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 26.01.1801 Alajärvi.
5) Maria (katso taulu 1184) s. 07.08.1806 Alajärvi, Möksy, Kolanen.
6) Ulrika Juhontytär (katso taulu 1185) s. 18.06.1809 Alajärvi, Möksy, Kolanen.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 526 -

12. sukupolvi

Kolanen, Elisabet Erkintytär, Kuhmonen (taulusta 243. Äiti: Saukkonen, Kaarina Erkintytär) s. 13.09.1764 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 10.08.1833 Alajärvi, Möksy, Kolanen. Emäntä. Kuolinsyy: Punatauti.

1. puoliso Kolanen, Juho Erkinpoika s. 07.12.1762 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 30.03.1831 Alajärvi, Möksy, Kolanen. Vihitty: 01.11.1795 Alajärvi.
Isä: Kolanen, Erkki Erkinpoika s. 08.04.1736 Alajärvi, Möksy, Kolanen.
Äiti: Saukkonen, Kaarina Erkintytär, Kolanen s. 10.08.1737 Alajärvi, Öfvermarken, Saukkonen.

Lapset:
1) Helena Juhontytär (katso taulu 1182) s. 20.09.1796 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 28.05.1889 Alajärvi, Möksy, Kolanen.
2) Maria s. 01.11.1797 Alajärvi, Möksy, Kolanen. Perhesuhteet: Kuollut lapsena.
3) Kaisa Juhontytär (katso taulu 1183) s. 08.09.1799 Alajärvi, Möksy, Iiro (Kolanen?). k. 25.05.1868 Soini, Pohjasmäki / Svarvar (Sorvari).
4) Liisa s. 25.08.1800 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 26.01.1801 Alajärvi.
5) Maria (katso taulu 1184) s. 07.08.1806 Alajärvi, Möksy, Kolanen.
6) Ulrika Juhontytär (katso taulu 1185) s. 18.06.1809 Alajärvi, Möksy, Kolanen.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 527 -

12. sukupolvi

Kolanen, Valpuri Erkintytär, Hämeenniemi (taulusta 243. Äiti: Saukkonen, Kaarina Erkintytär) s. 17.12.1766 Alajärvi, Möksy, Kolanen.

1. puoliso Hämeenniemi, Matti Jaakonpoika s. 23.07.1768 Alajärvi, Hämeenniemi. Vävy. Vihitty: 21.10.1792 Alajärvi. Lisätietoja: Muuttaneet Karstulaan 1810.
Isä: Juut / Kokkokangas, Jaakko Gabrielinpoika s. 25.07.1742 Alajärvi.
Äiti: Kyröläinen, Saara Sigfridintytär, Juut / Kokkokangas s. 01.01.1745 Alajärvi.

Lapset:
1) Maria s. 02.09.1793 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 22.08.1794 Alajärvi.
2) Leena s. 12.08.1794 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 12.08.1794 Alajärvi. Perhesuhteet: Kaksonen Liisan kanssa.
3) Liisa s. 12.08.1794 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 14.08.1794 Alajärvi.
4) Kustaa s. 10.08.1795 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 03.05.1797 Alajärvi.
5) Erkki s. 04.12.1796 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 06.04.1798 Alajärvi.
6) Juha s. 12.04.1798 Alajärvi, Möksy, Kolanen.
7) Saara s. 19.02.1801 Alajärvi, Möksy, Kolanen.
8) Liisa s. 21.05.1802 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 11.10.1803 Alajärvi.
9) Jaakko s. 16.06.1804 Alajärvi, Möksy, Kolanen.
10) Anna Liisa s. 25.12.1805 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 00.08.1806 Alajärvi.
11) Valpuri Matintytär (katso taulu 1186) s. 16.01.1809 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 25.12.1883 Lappajärvi, Itäkylä, Sandbacka.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 528 -

12. sukupolvi

Kolanen, Maria Erkintytär, Saukkonen / Marjamäki (taulusta 243. Äiti: Saukkonen, Kaarina Erkintytär) s. 14.03.1773 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 30.10.1812 Soini, Marjamäki. Kuolinsyy: Keuhkotauti.

1. puoliso Saukkonen / Marjamäki, Matti Simonpoika s. 1762 Alajärvi, Möksy, Saukkonen. k. 10.12.1844 Alajärvi, Möksy, Saukko. Vihitty: 20.05.1789 Alajärvi. Kuolinsyy: Vanhuus.
Isä: Saukko, Simo Pietarinpoika, Saukkonen s. 1718 Alajärvi, Skrabb. Itsellinen.
Äiti: Huosianmaa, Marketta Antintytär, Saukko s. 20.05.1727 Alajärvi, Möksy, Kolanen. Emäntä.

Lapset:
1) Erkki s. 06.10.1790 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 07.11.1790 Alajärvi.
2) Helena Erkintytär (katso taulu 1187) s. 19.09.1791 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 29.07.1864 Alajärvi, Viitasaari.
3) Elisabet s. 17.11.1793 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 23.03.1797 Lehtimäki, Katajamäki.
4) Maria s. 18.09.1795 Lehtimäki, Katajamäki. Lisätietoja: Muutti Kangasniemelle 13.12.1813.
5) Matti s. 17.02.1798 Lehtimäki, Katajamäki. Lisätietoja: Muutti Kangasniemelle 11.03.1814.
6) Juho s. 14.05.1799 Lehtimäki, Katajamäki. k. 04.09.1863 Alajärvi, Saarela. Lampuoti.
7) Kustaa s. 22.06.1800 Lehtimäki, Katajamäki. k. 07.07.1800 Lehtimäki.
8) Reetta s. 03.09.1801 Lehtimäki, Katajamäki. k. 18.04.1868 Alajäevi,Linnunpuro.
9) Anna s. 09.08.1805 Soini, Marjamäki.
10) Liisa Kristiina s. 30.08.1807 Soini, Marjamäki. k. 19.02.1808 Soini.
11) Susanna s. 27.02.1810 Soini, Marjamäki.
12) Daavid s. 02.06.1811 Soini, Marjamäki. k. 02.11.1811 Soini.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 529 -

12. sukupolvi

Saukko / Niskakangas, Antti Martinpoika (taulusta 244. Isä: Saukkonen, Martti Erkinpoika) s. 27.11.1763 Alajärvi, Möksy, Saukko. k. 21.02.1817 Alajärvi. Kuolinsyy: Kuume.

1. puoliso Vakkuri, Saara Aabrahamintytär, Saukko / Niskakangas s. 26.04.1767 Soini, Vakkuri. k. n. 1793. Vihitty: 26.12.1786 Alajärvi.
Isä: Vakkuri, Abraham Juhanpoika s. 24.11.1729 Soini, Vakkuri.
Äiti: Laasanen, Liisa Daavidintytär, Vakkuri s. 17.07.1738 Soini.

Lapset:
1) Johannes s. 06.05.1788 Alajärvi, Möksy, Saukko. k. 18.12.1844 Alajärvi, Nygård. Talollinen, vävy.
2) Matti s. 18.06.1789 Alajärvi, Möksy, Saukko. k. 24.06.1789 Alajärvi.
3) Elisabet s. 26.05.1790 Alajärvi, Möksy, Saukko.
4) Maria s. 13.06.1792 Alajärvi, Möksy, Saukko. k. 28.02.1794 Alajärvi.
5) Anna s. 22.06.1793 Alajärvi, Möksy, Saukko. k. 29.12.1793 Alajärvi.

2. puoliso Mikkola, Katariina Tuomaantytär, Saukko / Niskakangas s. 17.04.1762 Alajärvi, Menkijärvi, Mikkola. Vihitty: 02.11.1794 Alajärvi.
Isä: Svarvar / Mikkola, Tuomas Tuomaanpoika s. 12.11.1723 Alajärvi, Menkijärvi, Mikkola.
Äiti: Orava, Kaisa Simontytär, Svarvar / Mikkola s. 1729 Alajärvi.
Lapset:
1) Helena s. 18.08.1795 Alajärvi, Saukko. k. 21.04.1860 Alajärvi, Nygård.
2) Elias s. 22.06.1797 Alajärvi, Saukko. k. 12.02.1857 Alajärvi, Niskakangas.
3) Joonas s. 28.08.1799 Alajärvi, Saukko. k. 19.01.1853 Alajärvi, Möksy, Nygård.
4) Erkki s. 01.05.1800 Alajärvi, Saukko. Lisätietoja: Naimisiin Lappajärvelle. Perhesuhteet: Kaksonen Kaisan kanssa.
5) Kaisa s. 01.05.1800 Alajärvi, Saukko. Lisätietoja: Muutti Lappajärvelle.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 530 -

12. sukupolvi

Saukko, Martti Martinpoika, Saukkonen (taulusta 244. Isä: Saukkonen, Martti Erkinpoika) s. 26.10.1771 Alajärvi, Möksy, Saukko. k. 05.05.1808 Alajärvi, Saukko. Kuolinsyy: Halvaus.

1. puoliso Brita Juhontytär, Saukko s. 06.06.1771. k. 09.08.1800 Alajärvi, Möksy, Saukko. Vihitty: 06.09.1796 Alajärvi. Kuolinsyy: Pistos.

Lapset:
1) Aleksander s. 14.07.1796 Alajärvi, Möksy, Saukko.
2) Jaakko s. 08.07.1797 Alajärvi, Möksy, Saukko. k. 13.07.1797 Alajärvi.
3) Eeva s. 09.10.1798 Alajärvi, Möksy, Saukko.
4) Elias s. 17.03.1800 Alajärvi, Möksy, Saukko.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 531 -

12. sukupolvi

Hongisto / Halla-Aho, Erkki Juhonpoika (taulusta 245. Isä: Hongisto, Juho Laurinpoika) s. 15.03.1730 Alajärvi. k. 05.12.1788 Alajärvi, Halla-aho. Talollinen. Kuolinsyy: Ummetus.

Erkki Juhonpoika tuli Möksystä Hallaseen uudisasukkaaksi. Hän rakensi myllyn, joka merkittiin veroluetteloon 1787 Erkki Halla-ahon myllynä. Veroluetteloon vuonna 1848 se kerkittiin Hallapuron myllyksi ja kuuluvaksi Halla-ahon taloon. Sijaintipaikkana oli Hallapuro. Myöhemmin veroluetteloon merkittynä siinä mainittiin olevan yhden kiviparin. Tällekkin myllylle taisi käydä niin kuin monille muille, sillä Hallaseen rakennettiin näihin aikoihin kaksi tuulimyllyä. Se joutui väistymään paremman tieltä. Lähde: Lauri Rantala: Alajärven myllyt

1. puoliso Kolanen, Marketta Heikintytär, Hongisto s. 17.07.1728 Alajärvi, Möksy, Kolanen. k. 20.12.1804 Alajärvi, Halla-aho. Vihitty: 07.05.1750 Lappajärvi. Kuolinsyy: Vesitauti.
Isä: Kolanen, Heikki Juhonpoika s. 08.06.1683 Alajärvi, Kuninkaanjoki, Kolanen. Isäntä.
Äiti: Talmgården / Skrabb, Susanna Erkintytär, Kolanen s. 31.01.1685 Alajärvi, Gammelgård. Emäntä.

Lapset:
1) Susanna s. 29.08.1751 Alajärvi, Möksy, Hongisto. k. 17.10.1752 Alajärvi.
2) Erkki s. 15.04.1753 Alajärvi, Möksy, Hongisto. k. 29.06.1753 Alajärvi.
3) Erkki Erkinpoika (katso taulu 1188) s. 11.05.1755 Alajärvi, Möksy, Hongisto. k. 22.09.1838 Alajärvi, Turpela. Talollinen. Lisätietoja: Osti osuuden Turpelan talosta n. 1810. Kuolinsyy: Vanhuudenheikkous.
4) Matti Erkinpoika (katso taulu 1189) s. 20.08.1758 Alajärvi, Möksy, Hongisto. k. 02.01.1835 Alajärvi, Saukonperä, Saarela. Talollinen. Lisätietoja: Perusti Saarelan talon vaimonsa kanssa Saukonperälle n. 1790. Kuolinsyy: Paleltui kuoliaaksi.
5) Kaarina s. 07.09.1759 Alajärvi. Möksy, Hongisto. k. 19.03.1761 Alajärvi.
6) Markus Erkinpoika (katso taulu 1190) s. 18.04.1761 Alajärvi. Möksy, Hongisto. k. 04.09.1831 Alajärvi, Möksy, Vehkamäki. Uudistilallinen, perustivat Vehkamäen n. 1806. Kuolinsyy: Ajettuma.
7) Marketta s. 08.04.1763 Alajärvi. Möksy, Hongisto.
8) Reetta s. 02.09.1765 Alajärvi. Möksy, Hongisto.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 532 -

12. sukupolvi

Hongisto, Maria Juhontytär, Pohjasmäki / Svarvar (taulusta 245. Isä: Hongisto, Juho Laurinpoika) s. 03.04.1734 Alajärvi, Möksy. k. 14.10.1807 Soini, Svarvar.

1. puoliso Pohjasmäki / Svarvar, Juho Olavinpoika s. 22.12.1725 Soini, Keisari. k. 01.10.1794 Soini, Svarvar. Talollinen. Vihitty: 11.12.1752 Lappajärvi. Lisätietoja: Muuttivat Pohjasmäkeen 1755. Kuolinsyy: Pöhöttymä.
Isä: Keisari / Pohjasmäki, Olavi Heikinpoika s. n. 1678 Soini, Keisari. Uudisasukas.
Äiti: Mulikka, Helga Heikintytär, Keisari s. 1684 Saarijärvi, Pääjärvi, Riekko. Emäntä.

Lapset:
1) Eeva Juhantytär (katso taulu 1191) s. 03.04.1754 Soini, Pohjasmäki. k. 14.10.1807 Soini, Svarvar. Emäntä. Kuolinsyy: Vesipöhö.
2) Erkki Juhonpoika (katso taulu 1192) s. 29.03.1756 Soini, Pohjasmäki. k. 14.10.1807 Soini, Pohjasmäki / Svarvar. Talollinen. Lisätietoja: Toinen syntymäaika 03.04.1754. Ammatinlisäyksiä: Erkki Juhonpoika oli isäntänä Pohjasmäessä isonjaon aikana.
3) Marketta s. 23.04.1759 Soini, Pohjasmäki.
4) Juho s. 19.04.1761 Soini, Pohjasmäki. k. 26.04.1761 Soini.
5) Maria Juhontytär (katso taulu 1193) s. 02.07.1762 Soini, Pohjasmäki. k. 01.04.1795 Soini, Leppänen. Kuolinsyy: Korkea kuume.
6) Anna Juhontytär (katso taulu 1194) s. 10.02.1764 Alajärvi, Kuninkaanjoki, Pohjoskangas. Torpparin vaimo. Lisätietoja: Perhe asui torppaa Alajärven Saukonkylässä 1800-luvun alussa. Perhesuhteet: Muutti leskenä Lehtimäelle 21.09.1832.
7) Olavi s. 04.07.1766 Soini, Pohjasmäki. k. 07.11.1766 Soini.
8) Liisa s. 27.10.1767 Soini, Pohjasmäki. k. 06.04.1768 Soini.
9) Kustaa s. 11.01.1769 Soini, Pohjasmäki.
10) Yrjö s. 28.03.1771 Soini, Pohjasmäki.
11) Matti Juhanpoika (katso taulu 1195) s. 14.09.1772 Soini, Pohjasmäki.
12) Hermanni Juhonpoika (katso taulu 1196) s. 05.01.1773 Soini, Pohjasmäki. k. 05.04.1808 Soini, Svarvar. Talollinen. Kuolinsyy: Pistos.
13) Antti Juhonpoika (katso taulu 1197) s. 15.10.1776 Soini, Pohjasmäki. k. 20.08.1860 Soini, Pöntinen. Kuolinsyy: Vanhuus.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 533 -

12. sukupolvi

Hongisto, Riitta Juhantytär, Skrabb / Tallbacka (taulusta 245. Isä: Hongisto, Juho Laurinpoika) s. 21.01.1746 Alajärvi, Hongisto. Emäntä.

1. puoliso Skrabb / Tallbacka, Juho Juhonpoika s. 22.01.1743 Alajärvi, Skrabb, Tallbacka. k. 13.11.1790 Alajärvi, Tallbacka. Talollinen. Vihitty: 06.10.1765 Alajärvi. Kuolinsyy: Mätäkuume.
Isä: Skrabb / Tallbacka, Juho Juhonpoika s. 10.12.1699 Alajärvi, Gammelgård. Talollinen.
Äiti: Puumala, Kaarina Davidintytär, Skrabb / Tallbacka s. 12.11.1709 Alajärvi, Puumala. Emäntä.

Lapset:
1) Maria Juhontytär (katso taulu 1198) s. 03.03.1767 Alajärvi, Skrabb. k. 24.12.1829 Alajärvi, Tallbacka. Torpparin vaimo. Kuolinsyy: Mahaverenvuoto.
2) Erkki Juhonpoika (katso taulu 1199) s. 22.05.1768 Alajärvi, Skrabb. k. 01.04.1829 Alajärvi, Tallbacka. Talollinen, lautamies (nimismies?). Kuolinsyy: Vatsatauti.
3) Elisabeth s. 17.08.1771 Alajärvi, Skrabb. k. 22.10.1771 Alajärvi.
4) Antti s. 11.11.1772 Alajärvi, Skrabb. k. 21.10.1773 Alajärvi.
5) Johannes s. 06.05.1774 Alajärvi, Skrabb. k. 19.08.1774 Alajärvi.
6) David Juhonpoika (katso taulu 1200) s. 22.06.1775 Alajärvi, Skrabb. k. 11.12.1837 Alajärvi, Laukkola. Talollinen. Lisätietoja: Perhe on muuttanut Alajärveltä 1810-luvulla. Kuolinsyy: Pistos.
7) Kaarina Juhontytär (katso taulu 1201) s. 01.09.1778 Alajärvi, Skrabb. k. 22.12.1844 Alajärvi, Kurejoki, Stor-Höök. Kuolinsyy: Pistos.
8) Margareta Juhontytär (katso taulu 1202) s. 23.01.1780 Alajärvi, Skrabb. k. 07.03.1861 Alajärvi, Ojajärvi. Torpparin vaimo. Kuolinsyy: Vanhuus.
9) Saara Juhontytär (katso taulu 1203) s. 02.03.1782 Alajärvi, Skrabb. k. 09.11.1858 Alajärvi, Lill-Höök. Emäntä. Kuolinsyy: Kuume.
10) Anna s. 22.03.1786 Alajärvi, Skrabb. k. 12.12.1786 Alajärvi.
11) Matti Juhonpoika (katso taulu 1204) s. 24.02.1787 Alajärvi, Skrabb / Tallbacka. k. 19.06.1867 Alajärvi, Niemitalo. Torppari.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 534 -

12. sukupolvi

Hongisto, Liisa Juhontytär, Iiruu (taulusta 245. Isä: Hongisto, Juho Laurinpoika) s. 15.03.1750 Alajärvi, Möksy, Hongisto. k. 10.04.1825 Alajärvi, Möksy, Iiro.

1. puoliso Iiruu, Matti Erkinpoika s. 19.09.1749 Alajärvi, Möksy, Iiruu. k. 29.04.1807 Alajärvi, Möksy, Iiruu. Vihitty: 23.12.1770 Alajärvi.
Isä: Iiro / Kuckoin, Erkki Matinpoika, Koluin s. 05.03.1724 Alajärvi, Möksy, Iiro.
Äiti: Strang / Lillstrang, Liisa Erkintytär, Iiro s. 13.05.1728 Vimpeli, Lillstrang.

Lapset:
1) Erkki Matinpoika (katso taulu 1205) s. 16.01.1774 Alajärvi, Kuninkaanjoki, Iiruu. k. 14.04.1825 Alajärvi, Möksy, Iiruu. Talollinen.
2) Margareta Matintytär (katso taulu 1206) s. 01.12.1777 Alajärvi, Möksy, Iiro. k. 04.11.1848 Alajärvi, Hänninen. Emäntä. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
3) Saara Matintytär (katso taulu 1207) s. 23.02.1783 Alajärvi, Iiruu. k. 29.04.1807 Alajärvi, Iiruu. Kuolinsyy: Katarri.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 535 -

12. sukupolvi

Hongisto, Kaisa Juhontytär, Kyröläinen (taulusta 245. Isä: Hongisto, Juho Laurinpoika) s. 23.10.1751 Alajärvi, Möksy, Hongisto. k. 06.11.1828 Alajärvi.

1. puoliso Kyröläinen, Erkki Paavonpoika s. 29.04.1748 Alajärvi, Kyröläinen. k. 05.08.1807 Alajärvi. Vihitty: 24.12.1769 Alajärvi.
Isä: Kyröläinen, Paavo Ristonpoika, Kyrönlahti s. 21.01.1708 Alajärvi, Kyröläinen. Talollinen.
Äiti: Laasanen, Maria Antintytär, Kyröläinen s. 07.04.1709 Soini, Laasanen.

Lapset:
1) Jaakko Erkinpoika (katso taulu 1208) s. 02.07.1775 Soini, Vakkuri. k. Alajärvi, Kurejoki, Riitamäki. Vävy, isäntä.
2) Maria Erkintytär (katso taulu 1209) s. 05.03.1779 Alajärvi, Kyröläinen.
3) Saara Erkintytär (katso taulu 1210) s. 03.07.1781 Kyröläinen, Alajärvi. k. 15.11.1858 Syväri, Soini. Emäntä.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 536 -

12. sukupolvi

Pokela, Maria Matintytär, Savola (taulusta 246. Isä: Hongisto, Matti Laurinpoika) s. 11.02.1747 Lappajärvi, Pokela. k. 29.10.1808 Lappajärvi, Savola. Emäntä. Kuolinsyy: Punatauti.

1. puoliso Savola, Jaakko Matinpoika s. 12.07.1733 Lappajärvi, Savola. k. 28.09.1808 Lappajärvi, Savola. Talollinen. Vihitty: 31.10.1790 Lappajärvi. Kuolinsyy: Punatauti.
Isä: Savola / Wästervijk, Matti Sakarinpoika s. 27.06.1712 Lappajärvi, Savola. Kirkonvähtäri, kirkonväärti.
Äiti: Lukkarila, Marketta Erkintytär, Savola s. 29.03.1708 Lappajärvi, gammal Klåckargården (vanha Lukkarila). Emäntä.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 537 -

12. sukupolvi

Kammerbacka, Erkki Tuomaanpoika (taulusta 247. Isä: Hongisto / Åby, Tuomas Laurinpoika) s. 25.04.1749 Evijärvi, Kammerbacka. k. 14.03.1814 Evijärvi, Kuivasniemi. Talollinen. Kuolinsyy: Koliikki.

1. puoliso Lang / Stor-Kivi, Liisa Juhantytär, Kammerbacka s. 07.09.1752 Kortesjärvi, Kontiainen. k. 21.05.1842 Evijärvi, Kuivasniemi. Vihitty: 07.11.1773 Evijärvi. Kuolinsyy: Vanhuus.
Isä: Lang / Stor-Kivi, Juho Simonpoika s. 16.04.1728 Evijärvi, Lang.
Äiti: Lill-Tarvonen / Sliip, Liisa Joosepintytär, Kontiainen s. 29.08.1727 Lappajärvi.

Lapset:
1) Riitta s. 25.10.1774 Evijärvi, Kammerbacka. k. 25.10.1774 Evijärvi, Kammerbacka.
2) Maria s. 10.02.1776 Evijärvi, Stor-Kivi.
3) Matti Erkki (katso taulu 1211) s. 13.01.1778 Kortesjärvi, Stor-Pellinen. k. 30.12.1839 Evijärvi, Kuivasniemi. Talollinen.
4) Elisabet s. 22.03.1779 Kortesjärvi, Stor-Pellinen.
5) Erkki s. 17.04.1782 Evijärvi, Kammerbacka. k. 12.02.1849 Evijärvi, Kuivasniemi. Talollinen.
6) Anna s. 25.04.1785 Kortesjärvi, Stor-Pellinen. k. 14.01.1824 Kortesjärvi, Purmojärvi, Skottari.
7) Johannes s. 03.01.1790 Evijärvi, Kuivasniemi. k. 07.07.1790 Evijärvi.
8) Katariina s. 13.09.1791 Evijärvi, Kuivasniemi.
9) Margareta s. 18.06.1795 Evijärvi, Kuivasniemi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 538 -

12. sukupolvi

Kammarbacka / Hongisto / Åby, Juha Tuomaanpoika (taulusta 247. Isä: Hongisto / Åby, Tuomas Laurinpoika) s. 15.01.1762 Evijärvi, Åby, Kammarbacka. k. 07.05.1834 Alajärvi, Nelimarkka. Vävy, talollinen. Kuolinsyy: Korkea kuume.

1. puoliso Nelimarkka, Maria Kustaantytär, Kammerbacka / Hongisto / Åby s. 14.03.1775 Alajärvi, Nelimarkka. Emäntä. Vihitty: 26.12.1793 Alajärvi. Kuolinsyy: Tuberkuloosi, keuhkotauti.
Isä: Nelimarkka, Kustaa Antinpoika s. 24.12.1739 Alajärvi, Nelimarkka.
Äiti: Pesonen, Eeva Matintytär, Nelimarkka s. 20.11.1746 Evijärvi, Särkijärvi.

Lapset:
1) Maria s. 25.12.1794 Alajärvi, Pekkola, Nelimarkka. k. 26.01.1796 Alajärvi.
2) Susanna s. 28.12.1795 Alajärvi, Pekkola, Nelimarkka. k. 18.10.1796 Alajärvi.
3) Maria s. 15.04.1797 Alajärvi, Pekkola, Nelimarkka.
4) Matti s. 01.10.1798 Alajärvi, Pekkola, Nelimarkka. k. 02.11.1798 Alajärvi.
5) Erkki s. 19.05.1800 Alajärvi, Pekkola, Nelimarkka. k. 22.07.1800 Alajärvi.
6) Matti s. 10.12.1801 Alajärvi, Pekkola, Nelimarkka. k. 18.01.1803 Alajärvi.
7) Juho s. 06.05.1803 Alajärvi, Pekkola, Nelimarkka. k. 20.07.1803 Alajärvi.
8) Matti s. 12.08.1804 Alajärvi, Pekkola, Nelimarkka. k. 29.08.1804 Alajärvi.
9) Erkki s. 17.03.1807 Alajärvi, Pekkola, Nelimarkka. k. 06.04.1808 Alajärvi.
10) Maria Juhontytär (katso taulu 1212) s. 15.08.1809 Alajärvi, Nelimarkka. k. 12.03.1865 Alajärvi, Kurejoki, Anttisaari. Emäntä.
11) Matti s. 21.09.1814 Alajärvi, Pekkola, Nelimarkka. k. 24.08.1815 Alajärvi.
12) Erkki s. 06.05.1815 Alajärvi, Pekkola, Nelimarkka. k. 02.07.1815 Alajärvi.
13) Juha Juhanpoika (katso taulu 1213) s. 02.02.1817 Alajärvi, Pekkola, Nelimarkka. k. 05.05.1877 Alajärvi, Nelimarkka. Talollinen, seksmanni. Perhesuhteet: Aviopuolisot olivat 3. serkkuja keskenään.
14) Susanna Juhantytär (katso taulu 1214) s. 12.09.1819 Alajärvi, Pekkola, Nelimarkka. k. 02.01.1883 Alajärvi, Tallbacka. Talonenäntä.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 539 -

12. sukupolvi

Åby / Nelimarkka, Jaakko Tuomaanpoika (taulusta 247. Isä: Hongisto / Åby, Tuomas Laurinpoika) s. 15.07.1767 Evijärvi, Kammerbacka. k. 01.01.1850 Alajärvi, Nelimarkka. Vävy. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Nelimarkka, Saara Erkintytär, Nelimarkka s. 10.06.1772 Alajärvi, Nelimarkka. k. 02.03.1805 Alajärvi, Nelimarkka. Vihitty: 27.12.1793 Alajärvi.

Lapset:
1) Liisa Jaakontytär (katso taulu 1215) s. 29.09.1794 Alajärvi, Nelimarkka.
2) Jaakko Jaakonpoika (katso taulu 1216) s. 11.06.1801 Alajärvi, Nelimarkka.

2. puoliso Pynttäri, Maria Juhantytär s. 27.12.1766 Alajärvi, Stor-Pynttäri. k. 22.05.1844 Alajärvi, Nelimarkka. Vihitty: 01.01.1810 Alajärvi. Kuolinsyy: Vanhuus.
Isä: Pynttäri, Juha Simonpoika s. 12.03.1735 Alajärvi, Pynttäri. Talollinen.
Äiti: Lill-Laukkonen, Liisa Yrjöntytär, Pynttäri s. 18.03.1739 Lehtimäki, Lill-Laukkonen (Pahkamäki). Emäntä.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 540 -

12. sukupolvi

Keisari / Pohjasmäki, Maria Matintytär, Skrabb / Niemitalo (taulusta 248. Äiti: Hongisto, Maria Laurintytär) s. 23.06.1747 Soini, Pohjasmäki. k. 07.10.1808 Alajärvi, Skrabb. Kuolinsyy: Punatauti.

1. puoliso Skrabb / Niemitalo, Juho Juhonpoika s. 08.12.1744 Alajärvi, Skrabb. k. 29.06.1814 Alajärvi, Niemitalo. Talollinen. Vihitty: 20.12.1767 Alajärvi. Kuolinsyy: Vatsaväänne.
Isä: Skrabb / Niemitalo, Juho Matinpoika s. 12.05.1711 Alajärvi, Gammelgård. Uudisasukas.
Äiti: Skrabb, Marketta Juhontytär, Skrabb / Niemitalo s. 16.07.1712 Alajärvi, Gammelgård.

Lapset:
1) Erkki Juhonpoika (katso taulu 1217) s. 21.03.1769 Alajärvi, Skrabb. k. 09.03.1814 Alajärvi, Niemitalo. Kuolinsyy: Katarri.
2) Jaakko s. 01.05.1770 Alajärvi, Skrabb. k. 17.12.1838 Alajärvi, Niemitalo. Perhesuhteet: Naimaton.
3) Anna Juhontytär (katso taulu 1218) s. 12.05.1773 Alajärvi, Skrabb. k. 28.05.1834 Alajärvi, Nelimarkka. Kuolinsyy: Kuume.
4) Maria Juhontytär (katso taulu 1219) s. 14.03.1775 Alajärvi, Skrabb. k. 25.11.1850 Alajärvi, Korkea-aho.
5) Johannes s. 15.03.1777 Alajärvi, Skrabb. k. 21.08.1778 Alajärvi.
6) Aabraham s. 19.04.1778 Alajärvi, Skrabb. k. 15.08.1778 Alajärvi.
7) Leena (katso taulu 1220) s. 06.08.1779 Alajärvi, Skrabb.
8) Saara s. 05.03.1782 Alajärvi, Skrabb. k. 17.08.1782 Alajärvi.
9) Susanna s. 13.04.1783 Alajärvi, Skrabb. k. 04.05.1783 Alajärvi.
10) Saara Juhontytär (katso taulu 1221) s. 10.05.1784 Alajärvi, Skrabb. k. 01.11.1858 Kurejoki, Stor-Höök. Emäntä.
11) Susanna s. 05.08.1785 Alajärvi, Skrabb. k. 01.09.1785 Alajärvi.
12) Marketta s. 23.06.1787 Alajärvi, Skrabb. k. 16.08.1788 Alajärvi.
13) Susanna (katso taulu 1222) s. 19.01.1789 Alajärvi, Skrabb. k. 19.11.1854 Perho, Sahibacka.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 541 -

12. sukupolvi

Keisari / Pohjasmäki, Anna Matintytär, Skrabb / Hänninen (taulusta 248. Äiti: Hongisto, Maria Laurintytär) s. 12.12.1748 Soini, Pohjasmäki. k. 19.05.1826 Alajärvi, Hänninen. Kuolinsyy: Hengenahdistus.

1. puoliso Skrabb / Hänninen, Israel Juhonpoika s. 19.09.1746 Alajärvi, Skrabb. k. 01.12.1824 Alajärvi, Hänninen. Vihitty: 16.12.1770 Alajärvi. Lisätietoja: Perhe asui Alajärven Hännisessä. Kuolinsyy: Rintakipu.
Isä: Skrabb / Niemitalo, Juho Matinpoika s. 12.05.1711 Alajärvi, Gammelgård. Uudisasukas.
Äiti: Skrabb, Marketta Juhontytär, Skrabb / Niemitalo s. 16.07.1712 Alajärvi, Gammelgård.

Lapset:
1) Maria s. 30.08.1772 Alajärvi, Skrabb. k. 12.10.1772 Alajärvi, Hänninen.
2) Liisa s. 17.06.1774 Alajärvi, Skrabb. k. 12.04.1781 Alajärvi, Hänninen.
3) Saara s. 24.12.1775 Alajärvi, Skrabb. k. 24.04.1776 Alajärvi, Hänninen.
4) Kustaa Israelinpoika (katso taulu 1223) s. 05.05.1777 Alajärvi, Skrabb. k. 16.08.1828 Alajärvi, Hänninen. Talollinen. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
5) Tuomas Israelinpoika (katso taulu 1224) s. 09.10.1778 Alajärvi, Skrabb. k. 04.03.1835 Alajärvi, Stor-Höök. Stor-Höökin vävy. Kuolinsyy: Kihti.
6) Marketta s. 27.07.1780 Alajärvi, Skrabb. k. 01.09.1780 Alajärvi, Hänninen.
7) Elisabeth s. 03.04.1782 Alajärvi, Skrabb. k. 03.02.1806 Alajärvi, Skrabb.
8) Israel s. 03.12.1783 Alajärvi, Skrabb. k. 14.10.1784 Alajärvi, Hänninen.
9) Matti Israelinpoika (katso taulu 1225) s. 14.02.1786 Alajärvi, Skrabb. k. 11.01.1846 Alajärvi, Kyrönlahti. Torppari. Kuolinsyy: Keuhkotauti.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 542 -

12. sukupolvi

Pohjasmäki, Matti Matinpoika (taulusta 248. Äiti: Hongisto, Maria Laurintytär) s. 05.11.1750 Soini,Pohjasmäki. k. 17.04.1832 Soini, Pohjasmäki. Kuolinsyy: Vanhuus.

Matti Matinpoika oli Pohjasmäen isäntänä 1700-luvun loppupuolella. Saara Davidintyttären perunkirjoituksessa 1808 olivat lesken lisäksi pojat Matti, Juho ja Antti sekä tyttäret Anna ja Liisa.

1. puoliso Laasanen / Katajamäki, Saara Daavidintytär, Pohjasmäki s. 28.01.1748 Soini, Laasanen. k. 04.12.1808 Soini, Pohjasmäki. Vihitty: 03.12.1769 Soini. Kuolinsyy: Mätäkuume.
Isä: Laasanen, Daavid Antinpoika s. 14.12.1710 Lehtimäki, Laasanen.
Äiti: Paalanen, Valpuri Matintytär, Laasanen s. 1709.

Lapset:
1) David s. 26.01.1771 Soini, Pohjasmäki. Kuolinsyy: Kuollut ennen 1808.
2) Matti Matinpoika (katso taulu 1226) s. 24.02.1773 Soini, Pohjasmäki. k. 21.02.1847 Soini.
3) Juho s. 03.03.1777 Soini, Pohjasmäki.
4) Maria s. 20.04.1778 Soini, Pohjasmäki. k. 28.03.1781 Soini.
5) Liisa Matintytär (katso taulu 1227) s. 02.03.1780 Soini, Pohjasmäki. k. 23.03.1865 Soini, Pohjasmäki. Emäntä. Kuolinsyy: Koliikki.
6) David s. 15.04.1782 Soini,Pohjasmäki. k. 22.04.1782 Soini.
7) Fredrik s. 26.06.1783 Soini,Pohjasmäki. k. 03.07.1783 Soini.
8) Anna s. 13.09.1784 Soini, Pohjasmäki. k. 02.02.1885 Soini. Emäntä. Kuolinsyy: Kuolinikä 101 vuotta ??.
9) Helena s. 07.03.1787 Soini, Pohjasmäki. k. 12.12.1787 Soini.
10) Antti s. 17.03.1789 Soini,Pohjasmäki. Lisätietoja: Muutti Kaustselle.
11) David s. 24.06.1790 Soini, Pohjasmäki. k. 03.12.1808 Soini.
12) Abraham s. 27.09.1793 Soini, Pohjasmäki. k. 30.06.1794 Soini.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 543 -

12. sukupolvi

Pohjasmäki, Margareta Matintytär, Katajamäki (taulusta 248. Äiti: Hongisto, Maria Laurintytär) s. 30.03.1752 Soini, Pohjasmäki. k. 04.06.1837 Lehtimäki, Katajamäki.

1. puoliso Katajamäki, Heikki Taavetinpoika s. 05.02.1758 Soini, Katajamäki. k. 25.08.1818 Lehtimäki, Laasala. Vihitty: 10.11.1776 Soini. Kuolinsyy: Korkea kuume.
Isä: Laasanen, Daavid Antinpoika s. 14.12.1710 Lehtimäki, Laasanen.
Äiti: Paalanen, Valpuri Matintytär, Laasanen s. 1709.

Lapset:
1) Maria s. 05.09.1777 Lehtimäki, Laasala, Katajamäki. k. 26.05.1818 Lehtimäki.
2) Matti (katso taulu 1228) s. 09.02.1779 Lehtimäki, Laasala, Katajamäki. k. 09.10.1846 Soini. Talollinen.
3) Liisa Heikintytär (katso taulu 1229) s. 04.03.1781 Lehtimäki, Laasala, Katajamäki. k. 30.11.1859 Soini, Laasala.
4) Anna (katso taulu 1230) s. 24.07.1783 Lehtimäki, Laasala, Katajamäki. k. 25.04.1867 Soini, Palomäki. Emäntä.
5) David s. 1785 Lehtimäki, Laasala, Katajamäki. Talollinen.
6) Marketta s. 10.08.1789 Lehtimäki, Laasala, Katajamäki.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 544 -

12. sukupolvi

Keisari, Antti Matinpoika, Pohjasmäki (taulusta 248. Äiti: Hongisto, Maria Laurintytär) s. 09.11.1753 Soini, Pohjasmäki. k. 14.12.1808 Soini, Lill-Soini. Itsellinen uudisasukas. Kuolinsyy: Mätäkuume.

1. puoliso Sikkilä, Beata Antintytär, Pohjasmäki s. 08.03.1762 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. k. 15.03.1816 Alajärvi, Kurejoki, Juut-Laukkonen. Vihitty: 30.01.1785 Alajärvi. Kuolinsyy: Pistos.
Isä: Sikkilä, Antti Matinpoika s. 20.11.1722 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. Talollinen.
Äiti: Antila, Liisa Tuomaantytär, Sihtala s. 04.07.1726 Alajärvi Kurejoki . Emäntä.

Lapset:
1) Johannes s. 15.05.1785 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. k. 04.08.1785 Alajärvi.
2) Fredrik s. 28.11.1786 Alajärvi, Kaartunen, Höykinpuro. k. 05.06.1878 Alajärvi, Höykinpuro.
3) Juho Olavi s. 19.03.1788 Alajärvi, Kaartunen, Höykinpuro.
4) Maria s. 19.02.1791 Alajärvi, Kaartunen, Höykinpuro.
5) Matti s. 19.02.1791 Alajärvi, Kaartunen, Höykinpuro. k. 09.07.1791 Alajärvi.
6) Matti s. 04.05.1797.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 545 -

12. sukupolvi

Pohjasmäki / Svarvar, Erkki Matinpoika (taulusta 248. Äiti: Hongisto, Maria Laurintytär) s. 29.04.1759 Soini, Pohjasmäki. k. 26.11.1837 Soini. Itsellinen. Kuolinsyy: Vanhuus.

Erkki Matinpoika oli Marjamäen uudisasukas 1801, Mesiäislehdossa itsellinenä 1811-18 ja Pohjasmäessä itsellisenä 1826-37.

1. puoliso Anttisaari, Kristiina Matintytär, Pohjasmäki / Svarvar s. 20.12.1765 Alajärvi, Anttisaari. k. 13.08.1828 Alajärvi, Anttisaari. Vihitty: 16.07.1786 Alajärvi. Kuolinsyy: Turvotus.
Isä: Anttisaari, Matti Juhonpoika s. 22.08.1739 Alajärvi.
Äiti: Murtomäki, Liisa Mikontytär, Anttisaari s. 17.09.1729 Lehtimäki.

Lapset:
1) Kustaa s. 06.09.1787 Soini, Pohjasmäki.
2) Riitta Kaisa s. 02.04.1790 Soini, Pohjasmäki.
3) Kaisa s. 1791 Soini, Pohjasmäki.
4) Maria s. 13.03.1794 Soini, Pohjasmäki. k. 10.12.1797 Soini.
5) Helena s. 28.06.1795 Soini, Pohjasmäki. k. 01.12.1808 Soini, Viirumäki.
6) Matti s. 18.07.1798 Soini, Pohjasmäki. k. 05.08.1868 Soini, Vähä-Soini.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 546 -

12. sukupolvi

Hongisto / Paalijärvi, Anna Markuksentytär, Sääksjärvi / Storgård (taulusta 249. Isä: Hongisto / Paalijärvi, Markus Laurinpoika) s. 27.08.1737 Vimpeli, Björknäs. k. 26.11.1775 Alajärvi, Paalijärvi. Kuolinsyy: Keuhkotauti.

1. puoliso Sääksjärvi / Paalijärvi, Matti Juhonpoika, Storgård s. 07.11.1726 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. k. 03.09.1784 Alajärvi, Paalijärvi. Talollinen. Vihitty: 19.05.1777 Alajärvi. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
Isä: Storgård, Johannes Pietarinpoika s. 17.01.1701 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. Talollinen.
Äiti: Söder-Ena, Valpuri Mikontytär, Storgård s. 17.04.1702 Evijärvi, Enaperä, Söder-Ena (SöderEna).

Lapset:
1) Antti s. 18.03.1756 Alajärvi, Paalijärvi. k. 26.01.1759 Alajärvi, Paalijärvi.
2) Maria s. 21.02.1758 Alajärvi, Paalijärvi. k. 02.06.1758 Alajärvi, Paalijärvi.
3) Juho s. 21.04.1759 Alajärvi, Paalijärvi. k. 04.05.1759 Alajärvi, Paalijärvi.
4) Markus s. 08.06.1760 Alajärvi, Paalijärvi. k. 22.06.1760 Alajärvi, Paalijärvi.
5) Johannes s. 08.06.1760 Alajärvi, Paalijärvi. k. 19.06.1760 Alajärvi, Paalijärvi. Perhesuhteet: Kaksonen Markuksen kanssa.
6) Kaisa s. 09.04.1761 Alajärvi, Paalijärvi. Perhesuhteet: Naimisiin Saarijärvelle.
7) Marketta s. 29.07.1762 Alajärvi, Paalijärvi. k. 01.09.1763 Alajärvi, Paalijärvi.
8) Olavi s. 04.04.1765 Alajärvi, Paalijärvi. k. 11.07.1765 Alajärvi, Paalijärvi.
9) Anna Matintytär (katso taulu 1231) s. 28.05.1766 Alajärvi, Paalijärvi. k. 20.03.1838 Alajärvi, Hannulabacka. Emäntä.
10) Maria Matintytär (katso taulu 1232) s. 28.02.1768 Alajärvi, Paalijärvi. k. 19.03.1805 Lappajärvi, Itäkylä, Luomala.
11) Valpuri s. 21.04.1771 Alajärvi, Paalijärvi. k. 01.07.1771 Alajärvi, Paalijärvi.
12) Erkki s. 14.06.1772 Alajärvi, Paalijärvi. k. 12.07.1772 Alajärvi, Paalijärvi.
13) Marketta s. 04.04.1775 Alajärvi, Paalijärvi. k. 27.05.1781 Alajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 547 -

12. sukupolvi

Hongisto / Paalijärvi, Kaisa Markuksentytär, Kolanen / Paalijärvi (taulusta 249. Isä: Hongisto / Paalijärvi, Markus Laurinpoika) s. 09.11.1741 Vimpeli, Björknäs.

1. puoliso Kolanen / Paalijärvi, Matti Erkinpoika s. 19.09.1740 Alajärvi, Möksy, Kolanen. Vihitty: 10.03.1765 Alajärvi.
Isä: Kolanen, Erkki Heikinpoika s. 19.04.1709 Alajärvi, Möksy, Kolanen.
Äiti: Turpeinen, Maria Matintytär, Kolanen s. 05.09.1701 Alajärvi, Turpeimnen.

Lapset:
1) Susanna s. 1767.
2) Juho s. 25.03.1768 Alajärvi, Paalijärvi. k. 31.10.1778 Alajärvi.
3) Markus s. 03.08.1771 Alajärvi, Paalijärvi. k. 11.08.1771 Alajärvi.
4) Maria s. 29.09.1772 Alajärvi, Paalijärvi. k. 01.11.1772 Alajärvi.
5) Elisabet s. 22.09.1773 Alajärvi, Paalijärvi. k. 05.10.1773 Alajärvi.
6) Matti s. 28.09.1774 Alajärvi, Paalijärvi. k. 13.10.1775 Alajärvi.
7) Eeva s. 16.05.1776 Alajärvi, Paalijärvi. k. 26.05.1776 Alajärvi.
8) Maria s. 02.08.1777 Alajärvi, Paalijärvi.
9) Margareta s. 01.08.1778 Alajärvi, Paalijärvi.
10) Kustaa s. 25.08.1779 Alajärvi, Paalijärvi. k. 29.04.1780 Alajärvi.
11) Daavid s. 02.02.1781 Alajärvi, Paalijärvi. k. 19.04.1781 Alajärvi.
12) Antti s. 28.04.1782 Alajärvi, Paalijärvi. k. 17.05.1782 Alajärvi.
13) Kustaa s. 12.08.1783 Alajärvi, Paalijärvi.
14) Helena s. 03.12.1784 Alajärvi, Paalijärvi. k. 15.04.1785 Alajärvi.
15) Anna s. 18.09.1788 Alajärvi, Paalijärvi. k. 06.10.1788 Alajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 548 -

12. sukupolvi

Skrabb / Niemitalo, Marketta Markuksentytär, Hongisto / Paalijärvi (taulusta 249. Isä: Hongisto / Paalijärvi, Markus Laurinpoika) s. 02.09.1750 Alajärvi, Paalijärvi. k. 18.09.1808 Alajärvi, Skrabb / Niemitalo. Kuolinsyy: Punatauti.

1. puoliso Skrabb / Niemitalo, Tuomas Juhonpoika s. 12.12.1752 Alajärvi, Skrabb. k. 13.05.1814 Alajärvi. Vihitty: 03.12.1780 Alajärvi. Kuolinsyy: Hengenahdistus.
Isä: Skrabb / Niemitalo, Juho Matinpoika s. 12.05.1711 Alajärvi, Gammelgård. Uudisasukas.
Äiti: Skrabb, Marketta Juhontytär, Skrabb / Niemitalo s. 16.07.1712 Alajärvi, Gammelgård.

Lapset:
1) Susanna s. 03.09.1781 Alajärvi, Skrabb / Niemitalo. k. 27.01.1783 Alajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 549 -

12. sukupolvi

Paalijärvi, Eeva, Laukkonen (taulusta 249. Isä: Hongisto / Paalijärvi, Markus Laurinpoika) s. 07.09.1752 Paalijärvi, Alajärvi. k. 27.02.1808 Laukkola, Alajärvi.

1. puoliso Laukkonen, Erkki Erkinpoika s. 31.05.1757 Isokyrö. k. 31.01.1820 Laukkola, Alajärvi. Vihitty: 31.10.1779 Alajärvi.
Isä: Laukkonen, Erkki Antinpoika s. 10.06.1720 Lehtimäki, Laukkonen.
Äiti: Mäkelä, Kaisa Jaakontytär, Laukkonen s. 22.04.1728 Isokyrö, Napue.

Lapset:
1) Erkki Erkinpoika (katso taulu 1089) s. 28.10.1781 Kortekangas, Alajärvi. k. 06.06.1833 Antila, Alajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 550 -

12. sukupolvi

Kammarbacka / Lassila, Susanna Matintytär, Norrkniivilä (taulusta 250. Äiti: Storstrang, Valpuri Erkintytär) s. 24.05.1725 Evijärvi, Åby,. k. 22.12.1771 Evijärvi, Norrkniivilä. Emäntä.

1. puoliso Norrkniivilä, Juho Matinpoika s. 08.04.1728 Evijärvi. k. 07.08.1790 Evijärvi. Talollinen. Vihitty: 30.11.1745 Lappajärvi.
Isä: Norrkniivilä, Matti Yrjönpoika s. 1689 Evijärvi. Talollinen.
Äiti: Spangar, Maria Juhontytär, Norrkniivilä s. 1690 Vimpeli.

Lapset:
1) Matti Juhonpoika (katso taulu 654) s. 16.06.1747 Evijärvi. k. n. 1823 Evijärvi.
2) Lauri (katso taulu 655) s. 03.08.1748 Evijärvi, Kirkonkylä. k. 27.08.1808 Evijärvi. Kuolinsyy: Punakuume, punatauti.
3) Juho s. 15.01.1750 Evijärvi, Kirkonkylä. Lisätietoja: Lapualle 1777.
4) Saara Juhontytär (katso taulu 656) s. 01.05.1751 Evijärvi, Kirkonkylä. Perhesuhteet: Ei lapsia.
5) Maria Juhontytär (katso taulu 657) s. 05.07.1752 Evijärvi, Kirkonkylä. k. 13.10.1791 Svedjebacka haudattu 28.05.1792. Kuolinsyy: Murhattu ja heitetty lampeen.
6) Erkki Juhonpoika (katso taulu 658) s. 29.03.1754 Evijärvi, Kirkonkylä. k. 03.12.1829 Evijärvi.
7) Liisa Juhontytär (katso taulu 659) s. 23.11.1755 Evijärvi. k. 22.08.1821 Evijärvi.
8) Jaakko (katso taulu 660) s. 31.03.1757 Evijärvi, Kirkonkylä. k. 24.05.1835 Evijärvi. Seksmanni.
9) Valpuri Juhontytär (katso taulu 661) s. 10.03.1760 Evijärvi, Kirkonkylä. k. 24.02.1834 Alajärvi, Höykinpuro. Emäntä. Lisätietoja: Alajärvelle 1821.
10) Susanna Juhontytär (katso taulu 662) s. 06.12.1767 Evijärvi, Kirkonkylä. k. 27.06.1850 Alajärvi, Möksy, Hongisto. Lisätietoja: Alajärvelle 1813.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 551 -

12. sukupolvi

Strang / Lassila, Erkki (taulusta 250. Äiti: Storstrang, Valpuri Erkintytär) s. 01.02.1727 Vimpeli, Strang. k. 24.10.1798 Klemettilä, Lapua. Lisätietoja: Muutti Lapualle 1768.

1. puoliso Kniivilä / Söderkniivilä, Valpuri Matintytär, Strang / Lassila s. 20.04.1717 Söderkniivilä, Evijärvi. k. 1793 Klemettilä, Lapua. Vihitty: 07.04.1745 Lappajärvi. Lisätietoja: Valpuri muutti perheineen Evijärveltä Lapualle 1762.
Muutti Lapualle 1768.

Isä: Norrkniivilä, Matti Yrjönpoika s. 1689 Evijärvi. Talollinen.
Äiti: Spangar, Maria Juhontytär, Norrkniivilä s. 1690 Vimpeli.

Lapset:
1) Liisa (katso taulu 650) s. 22.10.1745 Evijärvi, Lassila. k. 20.10.1808 Alahärmä, Näsi.
2) Jaakko s. 09.07.1747 Evijärvi, Lassila.
3) Juho s. 25.12.1748 Evijärvi, Lassila. k. 08.07.1749 Evijärvi, Lassila.
4) Erkki, Erkinpoika (katso taulu 651) s. 25.03.1750 Evijärvi, Åby, Lassila. k. 18.12.1813 Lapua, Keisala.
5) Matti s. 09.10.1751 Evijärvi, Åby, Lassila.
6) Maria s. 14.02.1753 Evijärvi, Åby, Lassila. k. 21.09.1754 Evijärvi, Åby, Lassila.
7) Juho, Erkinpoika (katso taulu 652) s. 26.03.1754 Evijärvi, Åby, Lassila. k. 21.03.1809 Ylistaro, Topparla, Hölsö.
8) Maria Erkintytär (katso taulu 653) s. 04.03.1756 Evijärvi. k. 14.01.1794 Evijärvi, Norrena.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 552 -

12. sukupolvi

Strang / Lassila / Kammerbacka, Matti Matinpoika (taulusta 250. Äiti: Storstrang, Valpuri Erkintytär) s. 07.08.1728 Vimpeli, Strang. k. 06.07.1809 Evijärvi. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Hyytinen, Liisa Matintytär, Strang / Lassila s. 04.04.1730 Lapppajärvi, Hyytinen. k. 13.09.1791 Evijärvi, Lassila. Vihitty: Lappajärvi. Kuolinsyy: Hivutustauti.
Isä: Hyytinen, Matti Yrjönpoika s. 04.09.1681 Lappajärvi, Savonkylä, Hyytinen. Laivakirvesmies Karlskronassa, talollinen, .
Äiti: Storgård, Liisa Juhontytär, Hyytinen s. 1685 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård.

Lapset:
1) Juho Matinpoika (katso taulu 1233) s. 07.06.1758 Evijärvi, Lassila. k. 21.05.1820 Evijärvi, Lassila. Kuolinsyy: Hermokuume.
2) Erkki s. 26.04.1760 Evijärvi, Lassila. k. 1760 Evijärvi, Lassila.
3) Jaakko Matinpoika (katso taulu 1234) s. 13.07.1762 Evijärvi, Lassila. k. 12.03.1837 Evijärvi. Kuolinsyy: Vanhuus.
4) Saara Matintytär (katso taulu 1235) s. 05.09.1764 Evijärvi, Lassila. k. 21.01.1840 Evijärvi, Kivijärvi. Kuolinsyy: Vanhuus.
5) Erkki s. 29.04.1768 Evijärvi, Lassila. k. 02.11.1773 Evijärvi, Lassila.
6) Maria Matintytär (katso taulu 1236) s. 03.04.1770 Evijärvi, Lassila. k. 07.03.1816 Evijärvi, Karvonen. Kuolinsyy: Keuhkotauti.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 553 -

12. sukupolvi

Lassila, Tuomas Matinpoika (taulusta 250. Äiti: Storstrang, Valpuri Erkintytär) s. 05.12.1736 Evijärvi, Lassila, Lukkari. k. 05.10.1799. Evijärven seurakunnan 1. lukkari.

Hänen on täytynyt osata sekä suomen, että ruotsin kieli, koska seurakunta oli kaksikielinen vielä 19. vuosisadalle saakka. Hänen kyvyistään tehtävään antaa kuvan 1. piispantarkastus, josta on luettavissa, että sekä lukkari että vähtäri ovat tehtäviinsä täysin sopimattomia. No parempaakaan ei lie löytynyt koska Tuomas jatkoi tehtävässään vielä pitkään.

1. puoliso Storbacka / Lassila, Katariina Simontytär s. 29.09.1737 Evijärvi. k. 15.11.1804. Lisätietoja: Alajärvelle 21.10. 1807 ja takaisin.

Lapset:
1) Matti Tuomaanpoika (katso taulu 1237) s. 08.10.1767. k. 03.11.1824.
2) Tuomas Tuomaanpoika (katso taulu 1238) s. 29.08.1774 Evijärvi, Lassila. k. 14.02.1820 Evijärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 554 -

12. sukupolvi

Brefdragare, Mikko Matinpoika (taulusta 250. Äiti: Storstrang, Valpuri Erkintytär) s. 12.09.1745 Evijärvi. k. 11.09.1822 Brefragar.

1. puoliso Brefdragare, Maria Juhontytär, Brefdragare s. 19.03.1754 Evijärvi. k. 12.01.1837 Evijärvi, Särkijärvi. Vihitty: 28.10.1770 Evijärvi.
Isä: Brefdragare, Juho Juhonpoika s. 06.03.1721 Evijärvi.
Äiti: Eeva Pietarintytär, Brefdragare s. 10.05.1714 Evijärvi.

Lapset:
1) Maria Mikontytär s. 02.08.1773 Evijärvi, Brefdragare.
2) Erkki Mikonpoika (katso taulu 919) s. 20.04.1777 Evijärvi, Brefdragare.
3) Matti Mikonpoika (katso taulu 920) s. 1778 Evijärvi.
4) Kustaa Mikonpoika (katso taulu 921) s. 01.12.1786 Evijärvi. k. 27.10.1857 Evijärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 555 -

12. sukupolvi

Storstrang, Matti Hannunpoika (taulusta 254. Isä: Storstrang, Hannu Erkinpoika) s. 03.09.1738 Vimpeli, Storstrang. k. 07.01.1803 Vimpeli, Storstrang. Talollinen. Kuolinsyy: Vesitauti.

1. puoliso Kiilunen, Marketta Erkintytär, Storstrang s. 03.07.1737 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen. k. 10.07.1792 Vimpeli, Storstrang. Emäntä. Vihitty: 18.12.1757 Lappajärvi.
Isä: Kiilunen, Erkki Juhonpoika s. 21.01.1708 Lappajärvi, Kauhajärvi, Kiilunen. Talollinen.
Äiti: Pynttäri, Susanna Juhantytär, Kiilunen s. 21.04.1705 Alajärvi, Pynttäri. Emäntä.

Lapset:
1) Erkki s. 16.09.1759 Vimpeli, Storstrang. k. 13.10.1759 Vimpeli, Storstrang.
2) Strang s. 18.10.1760 Vimpeli, Storstrang. k. 25.08.1781 Vimpeli, Storstrang.
3) Heikki Matinpoika (katso taulu 1062) s. 25.12.1761 Vimpeli, Storstrang. k. 06.02.1825 Vimpeli, Storstrang. Talollinen.
4) Anna Matintytär (katso taulu 1063) s. 02.12.1764 Vimpeli, Storstrang. k. 22.04.1809 Laapajärvi, Kitti. Emäntä.
5) Susanna Matintytär (katso taulu 1064) s. 01.04.1767 Vimpeli, Storstrang.
6) Erkki s. 23.03.1769 Vimpeli, Storstrang. k. 13.04.1770 Vimpeli, Storstrang.
7) Juho s. 18.06.1770 Vimpeli, Storstrang. k. 26.07.1770 Vimpeli, Storstrang.
8) Maria Matintytär (katso taulu 1065) s. 25.12.1771 Vimpeli, Storstrang. k. 17.02.1806 Vimpeli.
9) Marketta Matintytär (katso taulu 1066) s. 01.02.1774 Vimpeli, Storstrang. k. 02.10.1847 Vimpeli, Kotkaniemi. Emäntä.
10) Liisa s. 25.05.1776 Vimpeli, Storstrang. k. 20.07.1776 Vimpeli, Storstrang.
11) Matti s. 10.08.1777 Vimpeli, Storstrang. k. 14.03.1826 Vimpeli, Storstrang.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 556 -

12. sukupolvi

Storstrang, Erkki Hannunpoika, Västerspangar (taulusta 254. Isä: Storstrang, Hannu Erkinpoika) s. 15.01.1740 Vimpeli. k. 02.02.1773 Vimpeli. Talollinen.

1. puoliso Strang / Västerspangar, Saara Erkintytär, Snarakoski s. 12.03.1745 Vimpeli, Västerspangar. k. 26.02.1788 Vimpeli. Vihitty: 18.10.1761 Lappajärvi.
Isä: Strang / Västerspangar, Erkki Heikinpoika, Storstrang s. 07.05.1708 Vimpeli, Strang.
Äiti: Höri, Maria Simontytär, Strang s. 06.06.1717 Alajärvi, Kurejoki.

Lapset:
1) Matti s. 13.08.1762 Vimpeli. k. 01.10.1763 Vimpeli.
2) Maria Erkintytär (katso taulu 637) s. 21.12.1765 Vimpeli. k. 01.04.1797 Vimpeli.
3) Erkki s. 01.05.1770 Vimpeli. k. 21.03.1781 Vimpeli.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 557 -

12. sukupolvi

Storstrang, Juho Hannunpoika (taulusta 254. Isä: Storstrang, Hannu Erkinpoika) s. 15.02.1752 Vimpeli, Storstrang. k. 06.06.1810 Vimpeli, Storstrang. Talollinen.

1. puoliso Laukkonen, Maria Matintytär, Storstrang s. 18.03.1754 Lappajärvi, Purmojärvi. k. 01.05.1828 Vimpeli. Emäntä. Vihitty: 20.04.1772 Vimpeli.
Isä: Laukkonen, Matti Paulinpoika s. 04.09.1724 Evijärvi, Haapajärvi, Lassila. Talollinen.
Äiti: Stor-Tarvonen, Susanna Jaakontytär, Laukkonen s. 25.03.1729 Lappajärvi. Emäntä.

Lapset:
1) Liisa Juhontytär (katso taulu 1239) s. 19.05.1774 Vimpeli, Storstrang. k. 26.10.1808 Krstula, Iso-Nopola haudattu Vimpeli. Kuolinsyy: Punatauti.
2) Hannu s. 08.03.1776 Vimpeli, Storstrang. k. 26.07.1776 Vimpeli.
3) Antti Juhonpoika (katso taulu 1240) s. 11.11.1777 Vimpeli, Storstrang. k. 15.10.1858 Vimpeli. Talollinen. Perhesuhteet: Antti ja Liisa olivat toiset serkukset.
4) Saara s. 18.07.1780 Vimpeli, Storstrang. k. 27.10.1780 Vimpeli.
5) Kaisa s. 10.09.1781 Vimpeli, Storstrang. k. 15.11.1783 Vimpeli.
6) Kaisa Juhontytär (katso taulu 1241) s. 20.11.1783 Vimpeli, Storstrang. k. 08.09.1840 Alajärvi, Kurejoki, Stor-Höök.
7) Juho s. 25.02.1787 Vimpeli, Storstrang. k. 15.09.1788 Vimpeli.
8) Anna Juhontytär (katso taulu 1242) s. 07.12.1788 Vimpeli, Storstrang. k. 15.04.1862 Alajärvi, Halla-Aho. Emäntä.
9) Maria Juhontytär (katso taulu 1243) s. 19.09.1790 Vimpeli, Storstrang. k. 03.02.1876 Vimpeli.
10) Erkki s. 29.05.1792 Vimpeli, Storstrang. k. 15.06.1792 Vimpeli.
11) Beata Juhontytär (katso taulu 1244) s. 22.03.1794 Vimpeli, Storstrang. k. 23.03.1867 Lappajärvi, Savonkylä, Virsulahti.
12) Iisakki Juhonpoika (katso taulu 1245) s. 11.03.1796 Vimpeli, Storstrang. k. 02.04.1849 Vimpeli. Torppari.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 558 -

12. sukupolvi

Storstrang, Kaisa Hannuntytär, Ylitalo (taulusta 254. Isä: Storstrang, Hannu Erkinpoika) s. 27.11.1756 Vimpeli, Storstrang. k. 19.02.1823 Lappajärvi, Ylitalo.

1. puoliso Ylitalo, Juho Juhonpoika s. 06.12.1750 Lappajärvi, Savonkylä, Ylitalo. k. 18.04.1829 Lappajärvi. Vihitty: 22.10.1775 Lappajärvi.
Isä: Ylitalo, Juho Pertunpoika, Svarvar s. 24.07.1727 Lappajärvi, Savonkylä.
Äiti: Lypsinmaa, Marketta Simontytär, Ylitalo s. 29.03.1721 Vimpeli, Lypsinmaa. Vihittäessä oli piikana Olli Tarvosella.

Lapset:
1) Antti Juhonpoika (katso taulu 1158) s. 02.10.1787 Lappajärvi, Savonkylä, Ylitalo. k. 14.11.1814 Lappajärvi.
2) Juho s. 20.12.1776 Lappajärvi, Savonkylä, Ylitalo. k. 08.01.1778 Lappajärvi.
3) Erkki s. 30.05.1778 Lappajärvi, Savonkylä, Ylitalo. k. 10.05.1785 Lappajärvi.
4) Juho s. 20.07.1779 Lappajärvi, Savonkylä, Ylitalo. k. 14.07.1779 Lappajärvi.
5) Jaakko s. 10.08.1780 Lappajärvi, Savonkylä, Ylitalo. k. 19.08.1780 Lappajärvi.
6) Matti Juhonpoika (katso taulu 1159) s. 13.09.1781 Lappajärvi, Savonkylä, Ylitalo. k. 25.06.1840 Lappajärvi. Lautamies.
7) Iisakki Juhonpoika (katso taulu 1160) s. 15.04.1783 Lappajärvi, Savonkylä, Ylitalo. k. 08.04.1846 Lappajärvi. Itsellinen.
8) Juho Juhonpoika (katso taulu 1161) s. 25.06.1784 Lappajärvi, Savonkylä, Ylitalo. k. 12.02.1870 Lappajärvi, Leväniemi. Itsellinen ja mäkitupalainen. Lisätietoja: Muutti Isoonkyröön 11.12.1808, takaisin 11.10.1811.
9) Maria s. 09.05.1786 Lappajärvi, Savonkylä, Ylitalo. k. 05.09.1786 Lappajärvi.
10) Maria s. 06.02.1791 Lappajärvi, Savonkylä, Ylitalo. k. 09.07.1791 Lappajärvi.
11) Kaisa s. 22.06.1792 Lappajärvi, Savonkylä, Ylitalo. k. 28.02.1794 Lappajärvi.
12) Maria s. 06.01.1794 Lappajärvi, Savonkylä, Ylitalo. k. 16.01.1794 Lappajärvi.
13) Erkki s. 17.04.1795 Lappajärvi, Savonkylä, Ylitalo. k. 07.09.1795 Lappajärvi.
14) Kaisa Juhontytär (katso taulu 1162) s. 27.12.1796 Lappajärvi. k. 18.04.1868 Lappajärvi, Karvala.
15) Erkki s. 18.03.1802 Lappajärvi, Savonkylä, Ylitalo. k. 02.07.1802 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 559 -

12. sukupolvi

Storstrang, Antti Hannunpoika (taulusta 254. Isä: Storstrang, Hannu Erkinpoika) s. 20.09.1761 Vimpeli, Storstrang.

Flyttade till Kronoby Krokfors och 1819 till Kronoby, Hopsala, Bjong och bort från Bjong 1813.

1. puoliso Storå, Cajsa Johansdotter, Storstrang s. 16.05.1765 Kronoby.

Lapset:
1) Fredrik s. 02.09.1795 Kronoby, Storå. k. Kronoby. Perhesuhteet: Kuoli lapsena.
2) Brita Cajsa s. 15.09.1797 Kronoby.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 560 -

12. sukupolvi

Storstrang, Jaakko Juhonpoika (taulusta 255. Isä: Storstrang, Juho Erkinpoika (Juhani)) s. 24.07.1742 Vimpeli, Storstrang . k. 14.05.1816 Vimpeli, Storstrang. Talollinen, seksmanni. Kuolinsyy: Kylmettyi.

1777 Jaakko (Jacob) Juhonpoika Storstrang Vimpelistä on kirjoittanut ja valittanut piispalle että kirkko ei ole maksanut papiston kuljetuksista. (Internet: Jaako (Jacob) Juhonpoika (John's son) Storstrang of Vimpeli recorded as writing to the bishop that the church had not reneged on paying for transportation of clercy). Seksmanni eli kuudennusmies. Pitäjän toimihenkilö, jonka tehtävänä oli pitää huolta kirkkokurista ja järjestyksestä, kirkkoneuvoston jäsen. Kuudennusmiehet, joita mainitaan jo 1500-luvulta lähtien, hävisivät 1860-luvulla vanhan pitäjänjärjestyksen mukana.

1. puoliso Tikkanen / Visti, Maria Pietarintytär, Storstrang s. 11.04.1742 Vimpeli, Tikkanen / Visti. k. 13.01.1800 Vimpeli, Storstrang. Emäntä. Vihitty: 20.11.1760 Lappajärvi. Kuolinsyy: Korkea kuume.
Isä: Spangar, Pietari Markuksenpoika, Tikkanen s. 10.05.1716 Vimpeli, Spangar. Talollinen; lautamies.
Äiti: Särkijärvi, Marketta Antintytär, Spangar s. 15.04.1719 Evijärvi, Särkijärvi. Emäntä.

Lapset:
1) Antti s. 15.10.1762 Vimpeli, Storstrang. k. 26.08.1763 Vimpeli, Storstrang.
2) Marketta Jaakontytär (katso taulu 995) s. 14.11.1763 Vimpeli, Storstrang. k. 15.06.1831 Vimpeli, Pokela.
3) Erkki Jaakonpoika (katso taulu 996) s. 03.04.1765 Vimpeli, Storstrang. k. 30.03.1824 Vimpeli, Storstrang. Talollinen, seksmanni.
4) Anna Jaakontytär (katso taulu 997) s. 14.09.1766 Vimpeli, Storstrang. k. 21.04.1805 Lappajärvi, Lillhonkaniemi. Emäntä.
5) Matti s. 24.01.1768 Vimpeli, Storstrang. k. 17.04.1807 Vimpeli, Storstrang.
6) Maria Jaakontytär (katso taulu 998) s. 28.12.1769 Vimpeli, Storstrang. k. 22.09.1797 Alajärvi, Tallbacka. Emäntä.
7) Liisa Jaakontytär (katso taulu 999) s. 06.02.1773 Vimpeli, Storstrang. k. 04.05.1831 Vimpeli. Perhesuhteet: Antti ja Liisa olivat toiset serkukset.
8) Jaakko Jaakonpoika (katso taulu 1000) s. 23.05.1775 Vimpeli, Storstrang. k. 1844 Lappajärvi, Lillsöyring. Vävy, talollinen, seksmanni.
9) Juho Jaakonpoika (katso taulu 1001) s. 05.07.1778 Vimpeli, Storstrang. k. 06.01.1859 Vimpeli, Lillstrang. Talollinen, lautamies.
10) Saara Jaakontytär (katso taulu 1002) s. 24.05.1781 Vimpeli, Storstrang. k. 09.03.1839 Lappajärvi, Sandbacka. Emäntä.
11) Heikki s. 25.06.1784 Vimpeli, Storstrang. k. 09.07.1784 Vimpeli.
12) Kaisa s. 14.10.1786 Vimpeli, Storstrang. k. 02.05.1794 Vimpeli.

2. puoliso Norr-Ena, Liisa Paavontytär, Pesonen s. 13.11.1752 Evijärvi, Enaperä. k. 20.10.1829 Vimpeli, Storstrang. Kuolinsyy: Vanhuus.
Isä: Norrena / Pesonen, Paavo Matinpoika s. 24.12.1727 Evijärvi, Purmojärvi.
Äiti: Ena, Susanna Jaakontytär, Norrena s. 18.02.1733 Evijärvi, Ena.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 561 -

12. sukupolvi

Storstrang, Valpuri Juhontytär, Österspangar (taulusta 255. Isä: Storstrang, Juho Erkinpoika (Juhani)) s. 01.05.1744 Vimpeli. k. 01.03.1771 Vimpeli. Emäntä.

1. puoliso Österspangar, Jaakko Jaakonpoika s. 24.03.1736 Vimpeli. k. 07.07.1805 Vimpeli. Vihitty: 21.11.1760 Lappajärvi. Kuolinsyy: Hengenahdistus.
Isä: Spangar, Jaakko Antinpoika, Österspangar s. 14.06.1693 Vimpeli . Talollinen.
Äiti: Koikkalainen, Liisa Erkintytär, Spangar / Österspangar s. 31.08.1706 Vimpeli .

Lapset:
1) Erkki s. 21.08.1764 Vimpeli. k. 14.09.1764 Vimpeli.
2) Liisa Jaakontytär (katso taulu 775) s. 24.07.1766 Vimpeli. k. 11.09.1854 Vimpeli. Emäntä.
3) Maria Jaakontytär (katso taulu 776) s. 02.01.1769 Vimpeli. k. 05.10.1807 Vimpeli.
4) Anna Jaakontytär (katso taulu 777) s. 01.03.1771 Vimpeli. k. 05.07.1846 Vimpeli.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 562 -

12. sukupolvi

Storstrang, Pietari Juhonpoika (taulusta 255. Isä: Storstrang, Juho Erkinpoika (Juhani)) s. 08.06.1751 Vimpeli, Storstrang. k. 30.07.1837 Vimpeli, Storstrang. Talollinen, seksmanni. Kuolinsyy: Vanhuus.

Tarina kertoo kirkon vihkiäisjuhlasta syksyllä 1811. "Vihkiäisiin oli saapunut runsaasti väkeä naapuripitäjistäkin. Tarjoilu oli järjestetty Rankilan Pietari-Jussin tupaan. Kylältä oli kerätty paljon juustoja, jotka oli palottu määrätyn kokoisiin paloihin. Samoin oli kerätty paljon viinaa. Sitä oli korvossa lattialla ja nappu laidalla. Kun antoi määrätyn rahasumman, sai palan juustoa ja ottaa napulla viinaa. Juhla kesti myöhään yöhön eli siihen asti, kun viina ja juusto olivat loppuneet. Mitään epäjärjestystä ei ollut sattunut." Lähde: Väinö Tuomaala / Järviseudun entisyyttä. 1959. Avioliitosta Pietari Juhonpojan kanssa syntyi ainakin kolme poikaa ja kaksi tytärtä.

1. puoliso Pokela, Greta Jaakontytär
Avioliitosta Pietari Juhonpojan kanssa syntyi ainakin kaksi tytärtä.


2. puoliso Strang, Maria Jaakontytär, Storstrang s. 23.07.1756 Vimpeli, Strang. k. 04.12.1788 Vimpeli, Storstrang. Vihitty: 05.11.1775 Lappajärvi.
Isä: Strang, Jaakko Simonpoika, Lillstrang s. 08.07.1728 Vimpeli, Lillstrang . Talollinen.
Äiti: Murtoniemi, Saara Sakarintytär, Strang s. 17.07.1729 Lappajärvi, Savonkylä . Emäntä.

Lapset:
1) Jaakko Pietarinpoika (katso taulu 1246) s. 01.06.1771 Vimpeli.

3. puoliso Sääksjärvi / Vanha-aho, Maria Abrahamintytär, Särkijärvi s. 28.01.1746 Vimpeli, Sääksjärvi. k. 07.05.1823 Vimpeli, Storstrang. Emäntä. Vihitty: 26.12.1793 Evijärvi.
Isä: Sääksjärvi / Vanha-aho, Aabraham Jaakonpoika s. 25.11.1714 Vimpeli, Sääksjärvi. Talollinen, uudisasukas.
Äiti: Kultalahti, Sofia Erkintytär, Sääksjärvi s. 13.03.1723 Evijärvi. Emäntä.
Lapset:
1) Erkki Pietarinpoika (katso taulu 939) s. 17.04.1777 Vimpeli, Storstrang. k. 13.06.1851. Talollinen, seksmanni, sexman.
2) Liisa Pietarintytär (katso taulu 940) s. 25.04.1784 Vimpeli. k. 19.02.1844 Vimpeli.
3) Matti Pietarinpoika (katso taulu 941) s. 21.02.1786 Vimpeli, Storstrang. k. 12.03.1841 Vimpeli.
4) Maria Pietarintytär s. 22.11.1788 Vimpeli, Storstrang. k. 13.09.0018.
5) Greta Pietarintytär s. 04.10.1791 Vimpeli, Storstrang. k. 1830. Perhesuhteet: Naimaton.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 563 -

12. sukupolvi

Storstrang, Liisa Juhantytär, Lilltarvonen (taulusta 255. Isä: Storstrang, Juho Erkinpoika (Juhani)) s. 25.08.1756 Vimpeli, Storstrang. k. 24.09.1819 Lappajärvi, Lill-Tarvonen.

1. puoliso Lilltarvonen, Jaakko Juhanpoika s. 11.03.1756 Lappajärvi, Ollila. k. 01.07.1819 Lappajärvi. Vihitty: 07.11.1775 Lappajärvi.
Isä: Lypsinmaa / Strang / Lilltarvonen, Juho Simonpoika s. 19.09.1725 Vimpeli, Lypsinmaa. Talollinen.
Äiti: Lilltarvonen, Maria Jaakontytär, Lypsinmaa / Strang / Lilltarvonen s. 12.01.1737 Lappajärvi, Savonkylä, Lilltarvonen. Emäntä.

Lapset:
1) Juho Jaakonpoika (katso taulu 1247) s. 08.09.1781 Lappajärvi, Lilltarvonen. k. 01.06.1846 Lappajärvi, Ollila.
2) Erkki Jaakonpoika (katso taulu 1248) s. 28.01.1787 Lappajärvi, Olli. k. 23.09.1844 Lappajärvi, Olli. Talollinen.
3) Iisakki Jaakonpoika (katso taulu 1249) s. 27.10.1797 Lappajärvi, Tarvonen, Alatalo. Vävy Sikkilässä.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 564 -

12. sukupolvi

Kilonen / Storstrang, Hendrik Johansson (taulusta 255. Isä: Storstrang, Juho Erkinpoika (Juhani)) s. 14.05.1763 Vimpeli, Storstrang . k. 04.09.1843.


Lapset:
1) Lisa Hendrikdotter s. 04.06.1812 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 565 -

12. sukupolvi

Puumala, Antti Matinpoika (taulusta 257. Äiti: Puumala, Susanna Taavetintytär) s. 05.11.1725 Alajärvi, Puumala. k. 05.11.1777 Alajärvi, Puumala.

1. puoliso Lillstrang, Kaarina Simontytär, Puumala s. 10.11.1725 Vimpeli, Lillstang. k. 27.01.1783 Alajärvi, Puumala. Vihitty: 26.12.1744 Lappajärvi.
Isä: Strang, Simo Olavinpoika, (Kevari, Antila, Niemi) s. 03.10.1700 Vimpeli, Strang . Talollinen.
Äiti: Kniivilä / Norrkniivilä, Karin (Kaisa) Yrjöntytär, Strang s. 24.11.1701 Evijärven kylä, Kniivilä. Emäntä.

Lapset:
1) Marketta Antintytär (katso taulu 1250) s. 10.06.1749 Alajärvi, Puumala. k. 27.10.1795 Alajärvi, Puumala.
2) Heikki Antinpoika (katso taulu 1251) s. 28.12.1754 Alajärvi, Skrabb. k. 12.01.1828 Alajärvi, Lill-Pynttäri.
3) Daavid Antinpoika (katso taulu 1252) s. 09.07.1758 Alajärvi, Puumala. k. 20.11.1827 Alajärvi, Puumala.
4) Antti Antinpoika (katso taulu 1253) s. 02.04.1763 Alajärvi, Levijoenniemi, Puumala. k. 29.12.1792 Alajärvi, Nelimarkka. Sotilas, vävy.
5) Jaakko Antinpoika (katso taulu 1254) s. 29.05.1764 Alajärvi, Puumala. k. 04.04.1855 Alajärvi, Halla-aho.
6) Susanna Antintytär (katso taulu 1255) s. 21.07.1765 Alajärvi, Puumala. k. 24.08.1841 Soini, Housianmäki.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 566 -

12. sukupolvi

Skrabb, Liisa Juhontytär, Silvonen (taulusta 258. Äiti: Puumala, Kaarina Davidintytär) s. 17.10.1729 Alajärvi, Skrabb, Gammelgårg. k. 04.02.1807 Alajärvi, Skrabb. Emäntä. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Silvonen, Matti Pietarinpoika s. 23.02.1700 Lehtimäki, Silvonen. k. 01.11.1788 Lehtimäki, Silvonen. Isäntä, itsellinen. Vihitty: 29.09.1758 Alajärvi. Kuolinsyy: Vanhuus.
Isä: Höök / Silvonen, Pietari Matinpoika s. 02.06.1672 Alajärvi, Kurejoki. Talollinen, Silvosen isäntänä 1698 - 1723.
Äiti: Silvonen, Maria Simontytär s. 1676 Lehtimäki. Emäntä.

Lapset:
1) Daavid Matinpoika (katso taulu 1256) s. 30.11.1759 Lehtimäki, Silvonen. k. 19.11.1821 Alajärvi, Kurejoki, Riitamäki. Vävy, isäntä. Lisätietoja: Daavid oli aluksi kotivävynä Lill-Pynttärissä. . Kuolinsyy: Tyrä. Ammatinlisäyksiä: Perhe muutti myöhemmin Kurejoen Riitamäkeen.
2) Maria Matintytär (katso taulu 1257) s. 19.01.1761 Lehtimäki, Silvonen. Lisätietoja: Leski Maria asui poikansa Malakias Matinpojan luona Kuortaneen Haarajärvellä. Perhesuhteet: Maria muutti Kuortaneelle 1817, Lehtimäelle 16.11.1831.
3) Valpuri s. 22.04.1763 Lehtimäki, Silvonen. Lisätietoja: Oli ansiotyössä Ylistarossa.
4) Marketta s. 04.08.1765 Lehtimäki, Silvonen. k. 20.01.1767 Lehtimäki.
5) Marketta s. 04.08.1765 Lehtimäki, Silvonen. k. 20.01.1767 Lehtimäki.
6) Abraham Matinpoika (katso taulu 1258) s. 09.02.1769 Lehtimäki, Silvonen. k. 26.02.1846 Alajärvi, Kurejoki, Stor-Höök. Talollinen. Kuolinsyy: Pistos.
7) Anna s. 20.03.1772 Lehtimäki, Silvonen. Kuolinsyy: Kuollut lapsena.

2. puoliso Hoisko, Sakari Jaakonpoika, Lukkari s. 04.03.1732 Lappajärvi, Lukkarila. k. 21.05.1766 Alajärvi, Hoisko. Vihitty: 25.04.1756 Alajärvi.
Isä: Hoisko, Jaakko Sigfridinpoika, Sääksjärvi s. 1683 Teerijärvi, Kortejärvi.
Äiti: Lukkarila, Maria Erkintytär, Hoisko s. 26.03.1706 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 567 -

12. sukupolvi

Skrabb / Tallbacka, Juho Juhonpoika (taulusta 258. Äiti: Puumala, Kaarina Davidintytär) s. 22.01.1743 Alajärvi, Skrabb, Tallbacka. k. 13.11.1790 Alajärvi, Tallbacka. Talollinen. Kuolinsyy: Mätäkuume.

1. puoliso Hongisto, Riitta Juhantytär, Skrabb / Tallbacka s. 21.01.1746 Alajärvi, Hongisto. Emäntä.
Isä: Hongisto, Juho Laurinpoika s. 27.12.1706 Alajärvi, Möksy, Hongisto. Itsellinen.
Äiti: Poranen, Riitta Juhontytär, Hongisto s. 21.02.1709 Porasjärvi, Möksy, Alajärvi.

Lapset:
1) Maria Juhontytär (katso taulu 1198) s. 03.03.1767 Alajärvi, Skrabb. k. 24.12.1829 Alajärvi, Tallbacka. Torpparin vaimo. Kuolinsyy: Mahaverenvuoto.
2) Erkki Juhonpoika (katso taulu 1199) s. 22.05.1768 Alajärvi, Skrabb. k. 01.04.1829 Alajärvi, Tallbacka. Talollinen, lautamies (nimismies?). Kuolinsyy: Vatsatauti.
3) Elisabeth s. 17.08.1771 Alajärvi, Skrabb. k. 22.10.1771 Alajärvi.
4) Antti s. 11.11.1772 Alajärvi, Skrabb. k. 21.10.1773 Alajärvi.
5) Johannes s. 06.05.1774 Alajärvi, Skrabb. k. 19.08.1774 Alajärvi.
6) David Juhonpoika (katso taulu 1200) s. 22.06.1775 Alajärvi, Skrabb. k. 11.12.1837 Alajärvi, Laukkola. Talollinen. Lisätietoja: Perhe on muuttanut Alajärveltä 1810-luvulla. Kuolinsyy: Pistos.
7) Kaarina Juhontytär (katso taulu 1201) s. 01.09.1778 Alajärvi, Skrabb. k. 22.12.1844 Alajärvi, Kurejoki, Stor-Höök. Kuolinsyy: Pistos.
8) Margareta Juhontytär (katso taulu 1202) s. 23.01.1780 Alajärvi, Skrabb. k. 07.03.1861 Alajärvi, Ojajärvi. Torpparin vaimo. Kuolinsyy: Vanhuus.
9) Saara Juhontytär (katso taulu 1203) s. 02.03.1782 Alajärvi, Skrabb. k. 09.11.1858 Alajärvi, Lill-Höök. Emäntä. Kuolinsyy: Kuume.
10) Anna s. 22.03.1786 Alajärvi, Skrabb. k. 12.12.1786 Alajärvi.
11) Matti Juhonpoika (katso taulu 1204) s. 24.02.1787 Alajärvi, Skrabb / Tallbacka. k. 19.06.1867 Alajärvi, Niemitalo. Torppari.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 568 -

12. sukupolvi

Skrabb, Valpuri Juhontytär, Hoisko (taulusta 258. Äiti: Puumala, Kaarina Davidintytär) s. 30.04.1745 Alajärvi, Skrabb, Gammelgårg. k. 12.05.1802 Alajärvi, Levijoki. Torpparin vaimo. Kuolinsyy: Kohtutauti.

1. puoliso Hoisko, Erkki Jaakonpoika s. 14.04.1747 Alajärvi, Hoisko. k. 10.11.1813 Alajärvi, Levijoki. Torppari Skrabbissa. Vihitty: 03.05.1767 Alajärvi. Kuolinsyy: Pistos.
Isä: Hoisko, Jaakko Sigfridinpoika, Sääksjärvi s. 1683 Teerijärvi, Kortejärvi.
Äiti: Lukkarila, Maria Erkintytär, Hoisko s. 26.03.1706 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 569 -

12. sukupolvi

Skrabb / Levijoki, Erkki Juhonpoika (taulusta 258. Äiti: Puumala, Kaarina Davidintytär) s. 1747 Alajärvi, Skrabb. k. 24.05.1809 Alajärvi, Levijoki. Talollinen. Lisätietoja: Perhe asui Alajärvellä Levijoen uudistilalla. Kuolinsyy: Kuume.

1. puoliso Sissala, Saara Erkintytär, Skrabb / Levijoki s. 03.05.1751 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 1792 Alajärvi, Levijoki. Emäntä. Vihitty: 16.06.1771 Alajärvi.
Isä: Storhöök / Sissala, Erkki Erkinpoika s. 01.12.1721 Alajärvi, Kurejoki, Stor-Höök. Vävy.
Äiti: Försti / Sissala, Saara Olavintytär, Storhöök / Sissala s. 28.11.1727 Alajärvi, Kurejoki, Sissala.

Lapset:
1) Maria Erkintytär (katso taulu 1259) s. 22.08.1772 Alajärvi, Skrabb. k. 02.07.1857 Soini, Kivijärvi, Kotamäki.
2) Liisa Erkintytär (katso taulu 1260) s. 26.02.1774 Alajärvi, Skrabb.
3) Jaakko s. 29.06.1775 Alajärvi, Skrabb. k. 16.07.1775 Alajärvi.
4) Matti Erkinpoika (katso taulu 1261) s. 17.02.1778 Alajärvi, Skrabb. k. 01.08.1847 Alajärvi, Levijoki. Kuolinsyy: Turvotus.
5) Saara s. 04.06.1779 Alajärvi, Skrabb. k. 21.08.1779 Alajärvi.
6) Helena s. 27.06.1780 Alajärvi, Skrabb. k. 07.10.1780 Alajärvi.
7) Johannes s. 31.05.1781 Alajärvi, Skrabb. k. 22.06.1781 Alajärvi.
8) Olavi s. 15.07.1782 Alajärvi, Skrabb. k. 12.04.1783 Alajärvi.
9) Margareta Erkintytär (katso taulu 1262) s. 20.07.1783 Alajärvi, Skrabb / Levijoki. k. 25.01.1849 Alajärvi, Linnanmäki. Emäntä. Kuolinsyy: Syöpä.
10) David s. 27.06.1784 Alajärvi, Skrabb. k. 21.01.1798 Alajärvi, Levijoki.
11) Susanna Erkintytär (katso taulu 1263) s. 17.01.1786 Alajärvi, Skrabb. k. 19.12.1867 Alajärvi, Kurejoki, Saukko.
12) Erkki Erkinpoika (katso taulu 1264) s. 13.06.1789 Alajärvi, Levijoki, Skrabb. k. 28.09.1870 Alajärvi, Levijoki. Talollinen, seksmanni. Kuolinsyy: Vanhuus.
13) Anna s. 28.09.1790 Alajärvi, Skrabb. k. 23.10.1790 Alajärvi.
14) Heikki s. 29.02.1792 Alajärvi, Skrabb. k. 19.09.1793 Alajärvi.

2. puoliso Mikkola, Maria Tuomaantytär, Skrabb / Levijoki s. 15.02.1756 Alajärvi, Menkijärvi, Mikkola. k. 20.07.1825 Alajärvi, Levijoki. Vihitty: 30.08.1793 Alajärvi. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
Isä: Svarvar / Mikkola, Tuomas Tuomaanpoika s. 12.11.1723 Alajärvi, Menkijärvi, Mikkola.
Äiti: Orava, Kaisa Simontytär, Svarvar / Mikkola s. 1729 Alajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 570 -

12. sukupolvi

Skrabb / Käpyaho, Daavid Juhonpoika (taulusta 258. Äiti: Puumala, Kaarina Davidintytär) s. 18.05.1749 Alajärvi, Skrabb. k. 05.08.1832 Alajärvi, Käpyaho. Uudisasukas, talollinen. Lisätietoja: Asuivat Alajärven Käpyahossa. Kuolinsyy: Vanhuus.

1. puoliso Iiro, Marketta Matintytär, Skrabb / Käpyaho s. 27.09.1730 Alajärvi, Iiruu. k. 18.07.1802 Alajärvi, Käpyaho. Emäntä. Vihitty: 26.12.1771 Alajärvi. Kuolinsyy: Turvotus.
Isä: Kukko / Iiro, Matti Heikinpoika, Kukkonen s. 24.02.1696 Ähtäri.
Äiti: Skomakare, Marketta Sigfridintytär, Kukkonen s. 08.04.1699 Alajärvi, Lill-pynttäri. Suutarin tytär, emäntä.

Lapset:
1) Kaisa Daavidintytär (katso taulu 1265) s. 1772 Alajärvi. k. 23.01.1858 Alajärvi, Käpyaho. Emäntä. Kuolinsyy: Vanhuus.
2) Erkki s. 04.05.1775 Alajärvi, Hoisko. k. 02.08.1775 Alajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 571 -

12. sukupolvi

Lilltarvonen, Maria Jaakontytär, Lypsinmaa / Strang / Lilltarvonen (taulusta 259. Isä: Strang / Lilltarvonen, Jaakko Olavinpoika) s. 12.01.1737 Lappajärvi, Savonkylä, Lilltarvonen. k. 23.03.1768 Lappajärvi. Emäntä.

1. puoliso Lypsinmaa / Strang / Lilltarvonen, Juho Simonpoika s. 19.09.1725 Vimpeli, Lypsinmaa. k. 05.03.1779 Lappajärvi. Talollinen. Vihitty: 02.11.1752 Lappajärvi. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
Isä: Lypsinmaa, Simo Ollinpoika s. 26.02.1665 Vimpeli, Åminne. Talollinen Lypsinmaan isäntänä 1699 - 1723.
Äiti: Pokela, Maria Laurintytär, Lypsinmaa s. 04.05.1684 Vimpeli. Emäntä.

Lapset:
1) Juho Juhonpoika (katso taulu 1266) s. 24.02.1753 Lappajärvi, Lilltarvonen. k. 27.11.1793 Lappajärvi.
2) Anna Juhontytär (katso taulu 1267) s. 23.12.1754 Lappajärvi, Savonkylä. k. 03.00.1821 Lappajärvi. Emäntä. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
3) Jaakko Juhanpoika (katso taulu 1268) s. 11.03.1756 Lappajärvi, Ollila. k. 01.07.1819 Lappajärvi.
4) Matti s. 26.12.1757 Lappajärvi, Lilltarvonen. k. 02.01.1758 Lappajärvi.
5) Liisa Juhantytär (katso taulu 1269) s. 25.02.1759 Lappajärvi. k. 21.03.1831 Lappajärvi.
6) Kaisa Juhontytär (katso taulu 1270) s. 03.10.1760 Lappajärvi. k. 11.08.1834 Lappajärvi.
7) Marketta s. 17.06.1762 Lappajärvi, Lilltarvonen. k. 02.08.1763 Lappajärvi.
8) Maria Juhontytär (katso taulu 1271) s. 19.04.1764 Lappajärvi. k. 26.05.1801 Lappajärvi.
9) Saara s. 04.09.1766 Lappajärvi, Lilltarvonen. Perhesuhteet: Kuollut lapsena ?.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 572 -

12. sukupolvi

Lilltarvonen, Kaarina Jaakontytär, Lillhök (taulusta 259. Isä: Strang / Lilltarvonen, Jaakko Olavinpoika) s. 16.09.1742 Lappajärvi, Lilltarvonen. k. 21.01.1779 Lill-Höök, Kurejoki, Alajärvi.

1. puoliso Lillhök, Taavetti Simonpoika s. 18.04.1740 Alajärvi, Kurejoki, Lillhök. k. 20.04.1825 Alajärvi, Kurejoki, Lillhök. Kuolinsyy: Vanhuus.
Hirvelä muodostettiin Sihtalasta 1827.

Isä: Lillhök, Simo Simonpoika s. 15.04.1715 Alajärvi, Kurejoki, Lillhök.
Äiti: Seppälä, Liisa Laurintytär, Lillhök s. 08.09.1712 Alajärvi, Menkijärvi, Seppälä.

Lapset:
1) Maria Taavetintytär (katso taulu 820) s. 17.07.1766 Alajärvi, Kurejoki, Lillhök. k. 02.04.1854 Pöntinen, Soini. Emäntä.
2) Reetta Taavetintytär (katso taulu 821) s. 04.08.1771 Alajärvi, Kurejoki. k. 30.10.1840 Alajärvi, Kurejoki, Sissala.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 573 -

12. sukupolvi

Tarvonen, Liisa Matintytär, Storgård / Österspangar (taulusta 260. Isä: Lill-Tarvonen, Matti Olavinpoika) s. 07.11.1755 Lappajärvi, Tarvonen.

1. puoliso Storgård / Österspangar, Simo Juhonpoika s. 28.10.1736 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. k. 26.02.1806 Vimpeli, Österspangar. Vävy, talollinen. Vihitty: 10.10.1783 Lappajärvi. Kuolinsyy: Pistos.
Isä: Storgård, Johannes Pietarinpoika s. 17.01.1701 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. Talollinen.
Äiti: Söder-Ena, Valpuri Mikontytär, Storgård s. 17.04.1702 Evijärvi, Enaperä, Söder-Ena (SöderEna).

Lapset:
1) Kaisa Simontytär (katso taulu 1272) s. 09.11.1785 Vimpeli, Österspangar. k. 03.06.1862 Alajärvi, Luoma-aho. Emäntä.
2) Matti s. 14.09.1787 Vimpeli, Österspangar. k. 23.09.1787 Vimpeli, Österspangar.
3) Taavetti Simonpoika (katso taulu 1273) s. 13.02.1790 Vimpeli, Österspangar.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 574 -

12. sukupolvi

Girs, Jaakko Matinpoika (taulusta 261. Isä: Girs, Matti Hannunpoika) s. 27.06.1738 Evijärvi, Girs. k. 28.03.1807 Evijärvi.

1. puoliso Storbacka, Maria Simonsdotter, Girs s. 16.09.1740 Teerijärvi. k. 12.04.1782 Evijärvi, Girs.
Isä: Storbacka, Simon Jakobson s. 13.10.1708 Terjärv, Storbacka.
Äiti: Widjeskog, Wendela Johansdotter, Storbacka s. 08.12.1701 Terjärv.

Lapset:
1) Anna Jaakontytär (katso taulu 1274) s. 08.04.1767 Evijärvi, Girs. k. 20.10.1826 Evijärvi.

2. puoliso Sikkilä, Maria Erkintytär, Girs s. 25.07.1744 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. k. 22.06.1809 Evijärvi, Girs. Vihitty: 10.02.1783 Alajärvi.
Isä: Sikkilä, Erkki Juhonpoika s. 12.05.1719 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. Talollinen.
Äiti: Storhök, Maria Erkintytär, Koukkari s. 19.03.1717 Alajärvi, Kurejoki, Storhök. Emäntä.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 575 -

12. sukupolvi

Girs, Hannu Matinpoika (taulusta 261. Isä: Girs, Matti Hannunpoika) s. 14.12.1744 Lappajärvi, Girs. k. 20.06.1815 Evijärvi, Girs.

1. puoliso Kammerbacka, Maria Juhontytär s. 24.03.1752 Kammerbacka, Åby, Evijärvi. k. 09.12.1830 Girs, Evijärvi. Vihitty: 06.11.1769 Evijärvi.
Isä: Kammerbacka, Juha Juhonpoika s. 19.12.1726 Lappajärvi, Kammerbacka.
Äiti: Kankkonen, Kaarina Erkintytär, Kammerbacka s. 29.10.1726 Evijärvi, Kankkonen.

Lapset:
1) Maija Hannuntytär (katso taulu 1275) s. 01.03.1771 Girs, Evijärvi. k. 12.10.1808 Kankkonen, Evijärvi.
2) Juha Hannunpoika (katso taulu 1276) s. 02.05.1777 Evijärvi. k. 19.01.1854 Kirsilä, Evijärvi. Talollinen, seksmanni.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 576 -

12. sukupolvi

Sironen, Liisa Erkintytär (taulusta 262. Äiti: Girs, Saara Hannuntytär) s. 09.11.1759 Evijärvi, Sironen. k. 04.04.1812 Perho, Oksakoski. Emäntä.

1. puoliso Oksakoski, Antti Heikinpoika s. 16.07.1741 Veteli, Perho, Oksakoski. k. 01.04.1809 Veteli, Perho, Oksakoski. Talollinen. Vihitty: 02.10.1781 Veteli.
Isä: Oksakoski, Heikki Antinpoika s. 09.04.1702 Veteli, Perho, Oksakoski. Talollinen.
Äiti: Torppa, Maria Gabrielintytär, Oksakoski s. 03.07.1702 Veteli, Torppa. Emäntä.

Lapset:
1) Erkki s. 19.06.1792 Veteli, Perho, Oksakoski. k. 18.05.1822 Veteli, Räyrinki, Björkbacka. Vävy.
2) Heikki s. 16.02.1794 Veteli, Perho, Oksakoski. k. 15.12.1853 Veteli. Torppari Halsualla.
3) Maria s. 29.04.1797 Veteli, Perho, Oksakoski. k. 25.06.1803 Veteli, Perho, Oksakoski.
4) Abraham s. 17.01.1800 Veteli, Perho, Oksakoski. k. 09.04.1801 Veteli, Perho, Oksakoski.
5) Anna s. 17.01.1800 Veteli, Perho, Oksakoski. k. 17.01.1800 Veteli, Perho, Oksakoski.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 577 -

12. sukupolvi

Löija / Westersund, Juho Erkinpoika (taulusta 263. Isä: Strang / Löija, Erkki Matinpoika) s. 14.06.1733 Veteli.


Lapset:
1) Heikki Juhonpoika (katso taulu 1277) s. 28.07.1767 Veteli.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 578 -

12. sukupolvi

Löija, Matti (taulusta 263. Isä: Strang / Löija, Erkki Matinpoika) s. 24.08.1736 Veteli. k. 17.04.1809.

1. puoliso Djurman, Margareta, Löija s. 16.08.1736 Kaustinen. k. 27.04.1825.

Lapset:
1) Maria (katso taulu 1278) s. 13.12.1759. k. 10.12.1841.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 579 -

12. sukupolvi

Alaspää, Margaretha Heikintytär, Finnilä (taulusta 264. Äiti: Strang / Löija, Maria) s. 22.12.1746 Veteli. k. 18.11.1807 Veteli.

1. puoliso Finnilä, Erkki Matinpoika s. 13.08.1747 Veteli. k. 12.10.1832 Veteli. Vihitty: 29.03.1812.
Äiti: Alaspää, Malin Mikontytär s. 30.01.1725 Veteli.

Lapset:
1) Matti Erkinpoika s. 13.04.1770 Veteli.
2) Heikki Erkinpoika s. 16.03.1771 Veteli.
3) Maria Erkintytär s. 06.06.1772 Veteli.
4) Elias Erkinpoika s. 29.09.1773 Veteli.
5) Valpuri Erkintytär (katso taulu 1279) s. 08.08.1776 Veteli.
6) Magdalena Erkintytär s. 05.01.1779 Veteli.
7) Matti Erkinpoika s. 24.08.1780 Veteli.
8) Jaakko Erkinpoika s. 08.07.1782 Veteli.
9) Johannes Erkinpoika s. 06.04.1784 Veteli.
10) Elisabeth Erkintytär s. 05.05.1785 Veteli.
11) Abraham Erkinpoika s. 15.09.1786 Veteli.
12) Margareta Erkintytär s. 14.05.1788 Veteli.
13) Maria Erkintytär s. 03.07.1789 Veteli.
14) Anna Erkintytär s. 18.03.1791 Veteli.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 580 -

12. sukupolvi

Alaspää, Antti Henrikinpoika (taulusta 264. Äiti: Strang / Löija, Maria) s. 12.04.1756 Veteli.

1. puoliso Kauppinen, Elisabet Kustintytär, Alaspää

Lapset:
1) Elisabet Antintytär (katso taulu 1280) s. 11.03.1798 Veteli.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 581 -

12. sukupolvi

Lång / Hannila, Johan Johansson (taulusta 265. Äiti: Löija, Brita Matintytär) s. 27.06.1739 Veteli, Räyrinki. k. 06.12.1808 Veteli. Isäntä.

1. puoliso Heikkilä / Savo, Lisa Danielsdotter, Lång / Hannila s. 20.04.1740 Veteli. k. 17.04.1815 Veteli. Emäntä.
Isä: Savo / Heikkilä, Taneli Juhonpoika s. 10.10.1715 Veteli.
Äiti: Sandbacka / Salo, Maria Erkintytär, Savo / Heikkilä s. 20.03.1718 Veteli.

Lapset:
1) Daniel s. 10.01.1763 Veteli, Räyrinki. k. 02.02.1763 Veteli.
2) Brita Johansdotter (katso taulu 1281) s. 18.05.1765 Veteli. k. 18.04.1833.
3) Abraham (katso taulu 1282) s. 12.03.1804 Veteli.
4) Matthias (katso taulu 1283) s. 26.12.1768 Veteli, Räyrinki. Lisätietoja: Entinen Lång / Hannila.
5) Eric (katso taulu 1284) s. 02.02.1772 Veteli, Räyrinki. k. 03.09.1851 Veteli, Räyrinki.
6) Maria s. 06.11.1773 Veteli, Räyrinki.
7) Elisabeth s. 16.12.1775 Veteli, Räyrinki.
8) Henricus s. 16.12.1775 Veteli, Räyrinki.
9) Heikki s. 02.01.1780 Veteli, Räyrinki.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 582 -

12. sukupolvi

Hannila, Carin, Kuorikoski (taulusta 265. Äiti: Löija, Brita Matintytär) s. 02.02.1746 Veteli, Räyrinki. k. 15.09.1808 Kaustinen.

1. puoliso Kuorikoski, Matti Matinpoika s. 24.10.1741 Kaustinen. k. 11.05.1800 Kaustinen. Kirkonrakentaja.
Lähde: Mosalan kronikka Janne ja Olga Kentalan perheen tarinaa Toimittanut Eeva Kentala ISBN 978-952-92-4047-0

Isä: Kuorikoski, Matti Matinpoika s. 27.12.1715 Kaustinen.
Äiti: Kettu, Brita Matintytär, Kuorikoski s. 12.09.1721 Kaustinen.

Lapset:
1) Matti Matinpoika (katso taulu 1285) s. 15.03.1785 Kaustinen. k. 1845 Kaustinen. Talollinen, kirkkoväärti.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 583 -

12. sukupolvi

Hannila, Maria Juhontytär, Lång / Heikkilä / Mikkola (taulusta 265. Äiti: Löija, Brita Matintytär) s. 26.06.1747 Veteli, Räyrinki, Hannila. k. 12.04.1781 Veteli, Mikkola. Emäntä. Kuolinsyy: Lapsivuode.

1. puoliso Mikkola, Heikki Juhonpoika, Lång / Heikkilä s. 10.01.1750 Veteli, Räyrinki, Mikkola. k. 02.10.1829 Veteli, Räyrinki, Mikkola. Talollinen. Vihitty: 01.11.1769 Veteli.
Isä: Lång, Juho Mikonpoika s. 28.08.1721 Veteli, Räyrinki, Lång. Talollinen.
Äiti: Oksakoski, Anna Antintytär, Lång s. 03.02.1714 Veteli, Perho, Oksakoski.

Lapset:
1) Brita s. 21.01.1771 Veteli, Mikkola. k. 13.05.1815 Veteli, Mikkola. Emäntä.
2) Juho Heikinpoika (katso taulu 1286) s. 27.02.1773 Veteli, Räyrinki, Mikkola?. k. 07.08.1848 Veteli, Räyrinki, Lång. Lisätietoja: Muuttivat 09.05.1815 pereineen Uuteenkaarlepyyhyn ja sieltä Isoonkyröön.
3) Anna s. 09.03.1775 Veteli, Mikkola. k. 27.12.1859 Veteli, Mikkola. Emäntä.
4) Kastamaton s. 10.08.1776 Veteli, Mikkola. k. 10.08.1776 Veteli, Mikkola.
5) Joonas s. 30.09.1777 Veteli, Mikkola. k. 16.07.1790 Veteli. Kuolinsyy: Kuoli tapaturmaisesti.
6) Katariina s. 26.04.1779 Veteli, Mikkola. k. 18.08.1796 Veteli.
7) Kastamaton tyttö s. 12.04.1781 Veteli, Mikkola. k. 12.04.1781 Veteli, Mikkola.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 584 -

12. sukupolvi

Hannila, Brita, Patana (taulusta 265. Äiti: Löija, Brita Matintytär) s. 09.12.1750 Veteli, Räyrinki. k. 26.11.1803 Veteli.

1. puoliso Patana, Antti Juhonpoika

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 585 -

12. sukupolvi

Hannila, Walborg, Torppa (taulusta 265. Äiti: Löija, Brita Matintytär) s. 23.04.1752 Veteli, Räyrinki. k. 29.10.1818 Veteli.

1. puoliso Torppa, Anders s. 23.11.1755 Veteli. k. 09.11.1844 Veteli, Torppa.
Isä: Torppa, Heikki Heikinpoika s. 11.10.1724 Veteli. Isäntänä 1755 - 1794.
Äiti: Kuorikoski, Margeta, Torppa s. 30.01.1726 Veteli.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 586 -

12. sukupolvi

Hannila, Elias Juhonpoika, Lång (taulusta 265. Äiti: Löija, Brita Matintytär) s. 04.11.1758 Veteli, Hannila. k. 23.01.1841 Veteli, Lång. Talollinen. Kuolinsyy: Halvaus.

1. puoliso Pulkkinen / Timmerbacka, Kaisa Matintytär, Lång s. 25.05.1763 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. k. 22.11.1841 Veteli, Räyrinki, Hannila. Emäntä. Vihitty: 21.10.1779 Veteli. Kuolinsyy: Vanhuus.
Isä: Pulkkinen / Timmerbacka, Matti Erkinpoika s. 01.05.1725 Veteli, Räyrinki, Pulkkinen. Uudistilallinen.
Äiti: Mustamaa, Liisa Matintytär, Pulkkinen / Timmerbacka s. 20.07.1728 Veteli, Perho, Mustamaa. Emäntä.

Lapset:
1) Brita (katso taulu 1287) s. 12.10.1782 Veteli, Räyrinki, Hannila. Emäntä. Lisätietoja: Asuivat Nuottaniemessä.
2) Liisa Eliaantytär (katso taulu 1288) s. 23.03.1784 Veteli, Räyrinki, Hannila. Emäntä. Lisätietoja: Liisa Eliaantytär muutti leskenä 25.03.1846 Kortesjärvelle.
3) Juho s. 19.08.1786 Veteli, Räyrinki, Hannila. k. 22.11.1841 Veteli.
4) Kaisa s. 30.04.1788 Veteli, Räyrinki, Hannila. k. 14.07.1788 Veteli.
5) Matti s. 07.09.1789 Veteli, Räyrinki, Hannila. k. 09.04.1792 Veteli.
6) Elias s. 11.04.1791 Veteli, Räyrinki, Hannila. k. 24.02.1855 Veteli.
Rangaistiin varkaudesta. Elias muutti perheineen 1818 Kauhavalle ja sieltä Kortesjävelle. Palasi takaisin Veteliin 1826.
7) Erkki s. 09.08.1792 Veteli, Räyrinki, Hannila. k. 13.03.1793 Veteli.
8) Heikki s. 18.01.1794 Veteli, Räyrinki, Hannila. k. 06.08.1797 Veteli.
9) Kaisa s. 03.03.1795 Veteli, Räyrinki, Hannila. k. 13.06.1795 Veteli.
10) Antti s. 12.06.1796 Veteli, Räyrinki, Hannila. k. 28.07.1796 Veteli.
11) Abraham s. 13.09.1797 Veteli, Räyrinki, Hannila. k. 29.09.1797 Veteli.
12) Kaisa s. 23.02.1799 Veteli, Räyrinki, Hannila. k. 11.07.1799 Veteli.
13) Anna Maria s. 16.05.1800 Veteli, Räyrinki, Hannila. k. 12.09.1800 Veteli.
14) Maria s. 15.05.1802 Veteli, Räyrinki, Hannila. k. 18.12.1859 Veteli, Harju. Emäntä.
15) Kaisa s. 21.06.1805 Veteli, Räyrinki, Hannila. k. 13.05.1811 Veteli.
16) Abraham s. 25.04.1807 Veteli, Räyrinki, Hannila. k. 17.08.1807 Veteli.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 587 -

12. sukupolvi

Löija, Valborg, Hannila (taulusta 266. Isä: Strang / Löija, Juho) s. 11.10.1762 Veteli. k. 21.08.1809 Kruunupyy.

1. puoliso Hannila, Johannes s. 22.06.1761 Veteli, Räyrinki. k. 22.05.1809 Kruunupyy. Vihitty: 22.09.1779 Veteli.
Isä: Hannila, Matti s. 11.07.1725 Veteli.
Äiti: Finnilä, Maria, Hannila s. 19.06.1733 Veteli.

Lapset:
1) Matti (katso taulu 1289) s. 18.11.1780 Veteli. k. 23.12.1832 Kruunupyy.
2) Maria s. 03.10.1782 Veteli. k. 20.01.1784 Kaustinen.
3) Juha s. 04.03.1785 Kaustinen. k. 16.08.1792 Veteli.
4) Abraham s. 21.09.1787 Veteli. k. 15.08.1792.
5) Jaakko s. 06.04.1792 Veteli. k. 15.08.1792.
6) Priita s. 01.04.1793 Veteli. k. 18.06.1793.
7) Maria s. 01.09.1794 Veteli.
8) Catharina s. 02.06.1797 Veteli. k. 09.08.1797.
9) Anna s. 03.04.1799 Veteli. k. 11.07.1799.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 588 -

12. sukupolvi

Löija, Abraham (taulusta 266. Isä: Strang / Löija, Juho) s. 15.08.1764 Veteli, Räyrinki. k. 06.12.1824 Veteli, Löija.

1. puoliso Virkkala, Carin, Löija s. 07.12.1765 Veteli, Kaustinen. k. 28.06.1811 Veteli, Löija.
Isä: Virkkala, Matti s. 1739.
Äiti: Huntus, Liisa, Virkkala s. 1734.

Lapset:
1) Priita (katso taulu 1290) s. 13.07.1786.
2) Elisabet (katso taulu 1291) s. 19.07.1787.
3) Matti s. 19.02.1789. k. 19.02.1806.
4) Juha s. 08.03.1790. k. 14.04.1790. Perhesuhteet: Kaksonen Abrahamin kanssa.
5) Abraham s. 08.03.1790. k. 11.04.1790.
6) Maria (katso taulu 1292) s. 08.10.1791 Veteli, Räyrinki. k. 09.06.0000 Veteli, Pulkkinen.
7) Carin s. 02.04.1794. k. 22.08.1794.
8) Margaretha (katso taulu 1293) s. 17.02.1796 Veteli, Räyrinki.
9) Caisa s. 08.04.1799.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 589 -

12. sukupolvi

Löija, Caisa, Hannila (taulusta 266. Isä: Strang / Löija, Juho) s. 20.07.1779 Evijärvi. k. 17.10.1822.

1. puoliso Hannila, Matti s. 18.11.1780 Veteli. k. 23.12.1832 Kruunupyy. Vihitty: 20.10.1800 Veteli.
Isä: Hannila, Johannes s. 22.06.1761 Veteli, Räyrinki.
Äiti: Löija, Valborg, Hannila s. 11.10.1762 Veteli.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 590 -

12. sukupolvi

Knippare / Röringe, Anna Mattsdotter, Lonelund / Hjort (taulusta 267. Isä: Löija / Knippare, Matts Mattsson) s. 27.09.1751 Kronoby, Knippare. k. 08.06.1839 Närpes. Lisätietoja: Till Närpes 26.04.1818.

1. puoliso Lonelund / Hjort, Pehr Abrahamsson s. 25.01.1757 Kvevlax, Koivulahti. k. 05.06.1809 Kvevlax. Vihitty: 16.06.1780 Kvevlax.

Lapset:
1) Maria s. 19.08.1780 Kvevlax, Koivulahti. Lisätietoja: Till Voitby 1801 och till Vasa 1814.
2) Matts s. 08.08.1782 Kvevlax, Koivulahti. Peruquermakare gesällen i Mustasaari. Peruukkikisälli Mustasaaressa. Lisätietoja: Till Voitby 1799.
3) Anna s. 09.11.1784 Kvevlax, Koivulahti. k. 01.11.1809 Vaasa.
4) Johan s. 24.03.1786 Kvevlax, Koivulahti. k. 08.01.1814 Kvevlax.
5) Greta Helena Pehrsdotter (katso taulu 1294) s. 01.08.1789 Kvevlax, Koivulahti. k. 28.07.1838 Närpes, Övermark. Lisätietoja: Till Närpes 26.04.1818.
6) Brita s. 29.12.1793 Kvevlax, Koivulahti. Lisätietoja: Till Vasa 1813.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 591 -

12. sukupolvi

Knippare / Lunelund / Hjort, Johan Mattsson (taulusta 267. Isä: Löija / Knippare, Matts Mattsson) s. 07.08.1760 Kronoby, Knippare. k. 08.09.1847 Kvevlax, Hjort. Måg på Lunelund i Kvevlax.

1. puoliso Lunelund, Maria Jakobsdotter, Knippare / Lunelund / Hjort s. 18.02.1765 Kvevlax, Koivulahti. k. 24.05.1839 Kvevlax.

Lapset:
1) Eva Johansdotter (katso taulu 1295) s. 24.01.1789 Kvevlax, Koivulahti. Perhesuhteet: Mannen där borta på okänd ort 1820-talet. Till Tollby 4.11.1829.
2) Maria Johansdotter (katso taulu 1296) s. 25.03.1790 Kvevlax, Koivulahti. k. 11.01.1855 Kvevlax.
3) Ulrica Johansdotter (katso taulu 1297) s. 03.01.1794 Kvevlax, Koivulahti. k. 12.05.1867 Vaasa.
4) Lovisa Johansdotter (katso taulu 1298) s. 23.02.1795 Kvevlax, Koivulahti. k. 25.02.1872 Kvevlax, Västerhankmo, Varg.
5) Beata Johansdotter (katso taulu 1299) s. 21.09.1796 Kvevlax, Koivulahti. k. 23.08.1862 Mustasaari.
6) Jacob Johansson (katso taulu 1300) s. 03.07.1798 Kvevlax, Koivulahti. k. 26.02.1845 Kvevlax.
7) Fredrica s. 01.07.1799 Kvevlax. k. 11.02.1808 Kvevlax.
8) Johanna Johansdotter (katso taulu 1301) s. 22.10.1804 Kvevlax. k. 13.10.1884 Kvevlax.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 592 -

12. sukupolvi

Knippare / Lyttare, Anders Mattsson (taulusta 267. Isä: Löija / Knippare, Matts Mattsson) s. 05.05.1768 Kronoby, Knippare. k. 17.09.1854 Kronoby.

1. puoliso Lyttare, Anna Henriksdotter s. 02.09.1764 Kronoby. k. 03.03.1837 Kronoby. Vihitty: 10.07.1798 Kronoby.
Isä: Lyttare, Henrik Jacobsson s. 17.07.1741 Kronoby.
Äiti: Bjong, Brita Mattsdotter, Lyttare s. 20.12.1742 Kronoby.

Lapset:
1) Brita Lena Andersdotter (katso taulu 1302) s. 12.09.1799 Kronoby. k. 21.12.1852 Kronoby, Bråtö. Kuolinsyy: Cancer, syöpä.
2) Matts Andersson (katso taulu 1303) s. 02.04.1800 Kronoby. k. 13.12.1833 Kronoby, Bråtö. Torpare, torppari.
3) Henrik Andersson (katso taulu 1304) s. 07.07.1802 Kronoby, Ytterbråtö. k. 21.03.1883 Kronoby, Ytterbråtö.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 593 -

12. sukupolvi

Alperi, Valpuri Erkintytär, Kaustinen (taulusta 268. Äiti: Löija, Liisa Matintytär) s. 25.04.1759 Veteli. k. 10.05.1809 Veteli.

1. puoliso Kaustinen, Antti Antinpoika s. 24.11.1752 Kaustinen. k. 02.12.1832 Kaustinen. Vihitty: 30.10.1775 Veteli.

Lapset:
1) Heikki Antinpoika (katso taulu 1305) s. 05.09.1784 Kaustinen. k. 08.11.1825 Kaustinen.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 594 -

12. sukupolvi

Alperi, Heikki Erkinpoika (taulusta 268. Äiti: Löija, Liisa Matintytär) s. 12.12.1765 Veteli. k. 20.04.1816.

1. puoliso Hannila / Lång, Brita Johansdotter, Alperi s. 18.05.1765 Veteli. k. 18.04.1833.
Isä: Lång / Hannila, Johan Johansson s. 27.06.1739 Veteli, Räyrinki. Isäntä.
Äiti: Heikkilä / Savo, Lisa Danielsdotter, Lång / Hannila s. 20.04.1740 Veteli. Emäntä.

Lapset:
1) Matts Heikinpoika (katso taulu 1306) s. 12.12.1785 Veteli. k. 21.02.1829 Veteli. Isäntä, kuudennusmies.
2) Juho Heikki Heikinpoika (katso taulu 1307) s. 24.04.1794 Veteli. k. 05.04.1864 Veteli. Talollinen, seppä, messinkivaluri.
3) Lisa Henricsdotter s. 14.04.1797 Veteli. k. 09.06.1873 Kaustinen haudattu 15.06.1873 Kaustinen.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 595 -

12. sukupolvi

Söderkärnä, Juho Antinpoika, Mustikkamaa (taulusta 269. Äiti: Strang / Kirsilä, Marketta Matintytär) s. 28.06.1736 Lappajärvi, Kärnä. k. 11.06.1794. Talollinen.

1. puoliso Kärnä, Maria Tuomaantytär, Söderkärnä s. 26.12.1751 Lappajärvi, Kärnä. k. 25.11.1809 Lappajärvi. Emäntä. Vihitty: 15.10.1768 Lappajärvi.
Isä: Norr-Kärnä, Tuomas Hermaninpoika s. 28.11.1726 Lappajärvi.
Äiti: Kerttu Juhontytär, Norr-Kärnä s. 03.01.1731 Lappajärvi.

Lapset:
1) Saara Juhantytär (katso taulu 1308) s. 10.01.1773 Lappajärvi, Savonkylä. k. 04.11.1837 Lappajärvi, Savonkylä. Emäntä.
2) Erkki Juhonpoika (katso taulu 1309) s. 03.06.1779 Lappajärvi, Kärnä.
3) Liisa Juhantytär (katso taulu 1310) s. 12.12.1794 Vimpeli. k. 22.04.1872 Vimpeli. Emäntä.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 596 -

12. sukupolvi

Söder-Kärnä / Kärnä, Saara Antintytär, Nygård (taulusta 269. Äiti: Strang / Kirsilä, Marketta Matintytär) s. 18.10.1742 Lappajärvi. k. 19.12.1773 Vimpeli.

1. puoliso Nygård, Antti Antinpoika s. 23.11.1739 Vimpeli. k. 24.08.1803 Vimpeli. Talollinen. Vihitty: 14.12.1759 Lappajärvi.
Isä: Strang / Nygård, Antti Heikinpoika, Storstrang s. 16.11.1701 Vimpeli. Vävy Lillstrang´issa.
Äiti: Nygård, Saara Matintytär, Strang s. 10.06.1716 Vimpeli. Emäntä.

Lapset:
1) Marketta s. 15.05.1761 Vimpeli. k. 12.05.1784 Vimpeli. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
2) Maria Antintytär (katso taulu 630) s. 27.04.1763 Vimpeli, Nygård. k. 01.05.1784 Vimpeli, Lillstrang. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
3) Antti s. 03.12.1764 Vimpeli. k. 03.10.1765 Vimpeli.
4) Saara s. 23.11.1766 Vimpeli. k. 14.12.1766 Vimpeli.
5) Liisa Antintytär (katso taulu 631) s. 30.05.1768 Vimpeli. k. 29.05.1791 Vimpeli. Emäntä.
6) Liisa Antintytär s. 30.05.1768 Vimpeli. k. 29.05.1791 Vimpeli. Emäntä.
7) Saara s. 03.07.1772 Vimpeli. k. 01.10.1772 Vimpeli.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 597 -

12. sukupolvi

Söderkärnä, Hermanni Antinpoika (taulusta 269. Äiti: Strang / Kirsilä, Marketta Matintytär) s. 03.04.1748 Lappajärvi, Kärnä.

1. puoliso Särkijärvi, Saara Juhontytär, Söderkärnä s. 20.05.1760 Evijärvi.

Lapset:
1) Hermanni Hermanninpoika (katso taulu 1311) s. 03.11.1792 Lappajärvi, Kärnä. k. 23.08.1852 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 598 -

12. sukupolvi

Ylitalo, Erkki Antinpoika, Söder-Kärnä (taulusta 269. Äiti: Strang / Kirsilä, Marketta Matintytär) s. 15.05.1757 Lappajärvi. k. 06.02.1830 Lappajärvi, Ylitalo.

1. puoliso Ylitalo, Liisa Juhontytär s. 08.11.1752 Lappajärvi, Savonkylä, Ylitalo. k. 15.04.1829 Lappajärvi.
Isä: Ylitalo, Juho Pertunpoika, Svarvar s. 24.07.1727 Lappajärvi, Savonkylä.
Äiti: Lypsinmaa, Marketta Simontytär, Ylitalo s. 29.03.1721 Vimpeli, Lypsinmaa. Vihittäessä oli piikana Olli Tarvosella.

Lapset:
1) Antti Erkinpoika (katso taulu 1163) s. 24.09.1781 Lappajärvi, Savonkylä, Ylitalo.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 599 -

12. sukupolvi

Höök, Matti (taulusta 271. Äiti: Strang / Västerspangar, Maria Juhontytär) s. 28.11.1738 Lappajärvi. k. 30.09.1808 Kuortane. Lukkari Kuortane.

1. puoliso Pennala, Maria Kustaantytär, Höök s. 09.03.1741 Tösä, Pennala. k. 03.09.1774 Kuortane. Vihitty: 05.04.1761 Kuortane.
Isä: Pennala, Kustaa s. 27.03.1679. Talollinen, lautamies.
Äiti: Hallinen, Susanna, Pennala s. 1700 Alavus. Emäntä.

Lapset:
1) Margareta Matintytär (katso taulu 1312) s. 04.03.1762 Kuortane. k. 11.04.1827 Kuortane, Salmi. Lisätietoja: Ala-Salmi esiintyy ensimmäisen kerran 1776. Aikaisemmin Salmi.
2) Maria Matintytär (katso taulu 1313) s. 24.03.1764 Kuortane. k. 02.01.1840 Töysä, Kuurila. Emäntä. Kuolinsyy: Vanhuus.
3) Kaapo s. 20.01.1766 Alavus. k. 26.06.1766 Alavus.
4) Valpuri Matintytär (katso taulu 1314) s. 01.05.1767 Alavus. k. 1809 Alavus.
5) Susanna Matintytär (katso taulu 1315) s. 03.07.1770 Alavus. k. 02.11.1835 Alavus, Kuortane, Kankaanpää. Kuolinsyy: Vesitauti.
6) Matti s. 24.02.1773 Kuortane. Kuolinsyy: Kuollut lapsena.

2. puoliso Collin, Anna Katariina, Höök s. 02.07.1755 Kuortane. k. 16.01.1826 Kuortane, Sandbacka. Vihitty: 18.06.1775 Kuortane.
Anna muutti tyttärensä Saara Stiinan kanssa Temmekselle 17/9.1815, mutta palasi takaisin muutaman vuoden kuluttua.

Isä: Collin, Gabriel Johanneksenpoika s. 1707. Kappalainen.
Äiti: Thilgren, Brita Maria Henrikintytär, Collin s. 1723 Kuortane.

Lapset:
1) Liisa Kreetta Matintytär (katso taulu 1316) s. 18.12.1775 Kuortane. Lisätietoja: Muuttivat Isokyröön 1804.
2) Abraham (katso taulu 1317) s. 10.10.1777 Kuortane. k. 16.09.1824 Oulu. Varalääninkamreeri Oulun ja Kajaanin läänissä 1818. Lisätietoja: Alkujaan Höök.
3) Anna Katariina s. 16.11.1779 Kuortane. k. 01.03.1781 Kuortane.
4) Saara Kristiina Matintytär (katso taulu 1318) s. 27.07.1782 Kuortane. k. 18.04.1836 Kuortane. Lisätietoja: Muutti Liminkaan Temmekselle 17.09.1815.
5) Klara Matintytär (katso taulu 1319) s. 20.10.1784 Kuortane. k. 01.06.1833 Kuortane. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
6) Jaakko s. 19.10.1787 Kuortane, Sabdbacka. Kuolinsyy: Kuollut lapsena.
7) Margareta s. 1789 Kuortane. Perhesuhteet: Naimisiin Alavudelle.
8) Gabriel Matinpoika (katso taulu 1320) s. 01.04.1791 Kuortane. k. 31.10.1848 Töysä, Kirvesluoma. Talollinen, vävy. Lisätietoja: Muutti Töysään 1811. Kuolinsyy: Pistos.
9) Anna Kaisa s. 27.06.1794 Kuortane. k. 16.06.1810 Kuortane.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 600 -

12. sukupolvi

Höök / Storhonkaniemi, Erkki (taulusta 271. Äiti: Strang / Västerspangar, Maria Juhontytär) s. 10.05.1740 Lappajärvi, Savonkylä. k. 25.11.1802 Lappajärvi.

1. puoliso Lillhonkaniemi, Liisa Juhantytär, Höök / Storhonkaniemi s. 17.03.1744 Lappajärvi. k. 1809 Lappajärvi. Vihitty: 14.12.1762 Lappajärvi.
Isä: Lillhonkaniemi, Juho Jaakonpoika s. 19.02.1699 Lappajärvi.
Äiti: Valpuri Matintytär s. n. 1712.

Lapset:
1) Maria s. 05.02.1764 Lappajärvi, Savonkylä. k. 20.12.1764 Lappajärvi.
2) Liisa s. 14.07.1765 Lappajärvi, Savonkylä. k. 20.01.1767 Lappajärvi.
3) Maria Erkintytär (katso taulu 1321) s. 24.05.1767 Lappajärvi, Savonkylä.
4) Antti s. 17.11.1768 Lappajärvi, Savonkylä. k. 01.03.1769 Lappajärvi, Savonkylä.
5) Saara Erkintytär (katso taulu 1322) s. 20.02.1770 Lappajärvi, Savonkylä. k. 26.01.1833.
6) Liisa Erkintytär (katso taulu 1323) s. 24.01.1774 Lappajärvi, Savonkylä. k. 02.01.1809 Lappajärvi, Lantela.
7) Anna Erkintytär (katso taulu 1324) s. 24.01.1774 Lappajärvi, Savonkylä.
8) Anna s. 04.10.1777 Lappajärvi, Savonkylä. k. 26.02.1778 Lappajärvi, Savonkylä.
9) Kaisa s. 09.05.1780 Lappajärvi, Savonkylä. k. 04.04.1781 Lappajärvi, Savonkylä.
10) Kaisa s. 14.05.1782 Lappajärvi, Savonkylä. k. 23.06.1782 Lappajärvi, Savonkylä.
11) Antti s. 08.12.1783 Lappajärvi, Savonkylä. k. 01.06.1785 Lappajärvi, Savonkylä.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 601 -

12. sukupolvi

Höök, Juho (taulusta 271. Äiti: Strang / Västerspangar, Maria Juhontytär) s. 22.06.1750 Lappajärvi. Renki. Lisätietoja: Kauhavalle 1770.

1. puoliso Höök, Liisa, Ala-Kosola s. Kauhava. Lisätietoja: Leski mennessään naimisiin Juhon kanssa.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 602 -

12. sukupolvi

Höök, Maria Taavetintytär, Nyyssölä (taulusta 271. Äiti: Strang / Västerspangar, Maria Juhontytär) s. 12.12.1751 Lappajärvi. k. 18.04.1813 Lappajärvi, Nyyssölä. Emäntä.

1. puoliso Nyyssölä, Matti Jaakonpoika s. 22.08.1745 Lappajärvi, Nyyssölä. k. 19.05.1795 Lappajärvi. Vihitty: 23.11.1775 Lappajärvi.
Isä: Nyyssölä / Antila, Jaakko Tapaninpoika s. 04.03.1726 Alajärvi, Kurejoki. Tilallinen.
Äiti: Pietilä, Maria Juhontytär, Antila / Nyyssölä s. 01.06.1716 Lappajärvi, Pietilä. Emäntä.

Lapset:
1) Anna Matintytär (katso taulu 1325) s. 13.02.1773 Lappajärvi, Tarvola. k. 18.04.1857 Lappajärvi.
2) Erkki s. 01.01.1777 Lappajärvi, Nyyssölä. k. 08.03.1838 Lappajärvi.
3) Kaarina Matintytär (katso taulu 1326) s. 23.11.1777 Lappajärvi, Nyyssölä. k. 20.12.1849 Lappajärvi, Tullila.
4) Matti Matinpoika (katso taulu 1327) s. 16.02.1782 Lappajärvi, Nyyssölä.
5) Liisa Matintytär (katso taulu 1328) s. 01.09.1784 Lappajärvi, Nyyssölä. k. 11.03.1836 Lappajärvi.
6) s. 19.04.1788 Lappajärvi, Nyyssölä. k. 19.04.1788 Lappajärvi, Nyyssölä.
7) Juho s. 01.04.1790 Lappajärvi, Nyyssölä. k. 17.04.1790 Lappajärvi, Nyyssölä.
8) Maria s. 24.08.1791 Lappajärvi, Nyyssölä. k. 15.08.1791 Lappajärvi, Nyyssölä.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 603 -

12. sukupolvi

Kärnä, Hermanni (taulusta 272. Äiti: Strang / Västerspangar, Anna Juhontytär) s. 30.06.1752 Lappajärvi, Savonkylä, Kärnä. k. 02.03.1823 Lappajärvi.

1. puoliso Koukkari, Riitta Abrahamintytär, Kärnä s. 26.04.1751 Lappajärvi, Kauhajärvi, Koukkari. k. 26.11.1809 Lappajärvi. Vihitty: 11.10.1773 Lappajärvi.
Isä: Kiilunen / Koukkari, Abraham Juhonpoika s. 06.11.1710 Kauhajärvi (kastettu 13.11.1710). Talollinen.
Äiti: Långgirs, Riittta Pekantytär, Kiilunen / Koukkari s. 07.04.1711 Evijärvi, Åby, Kirsilä.

Lapset:
1) Matti s. 15.01.1775 Lappajärvi, Kärnä. k. 21.05.1755 Lappajärvi.
2) Taavetti Hermanninpoika (katso taulu 1329) s. 14.04.1776 Lappajärvi, Kärnä. k. 14.11.1874 Lappajärvi. Kirkkoväärti.
3) Hermanni s. 25.04.1777 Lappajärvi, Kärnä. k. 10.03.1781 Lappajärvi, Kärnä.
4) Maria s. 15.04.1779 Lappajärvi, Kärnä. k. 11.08.1795 Lappajärvi.
5) Liisa s. 16.01.1782 Lappajärvi, Kärnä. k. 01.02.1782 Lappajärvi, Kärnä.
6) Matti s. 22.02.1783 Lappajärvi, Kärnä. k. 06.03.1788 Lappajärvi.
7) Saara Hermannintytär (katso taulu 1330) s. 25.08.1784 Lappajärvi, Kärnä. k. 15.06.1863 Lappajärvi.
8) Reetta s. 19.05.1786 Lappajärvi, Kärnä. k. 19.07.1787 Lappajärvi, Kärnä.
9) Hermanni s. 31.01.1788 Lappajärvi, Kärnä. k. 09.04.1788 Lappajärvi, Kärnä.
10) Riitta Hermannintytär (katso taulu 1331) s. 09.09.1790 Lappajärvi. k. 18.07.1866 Lappajärvi, Kärnä.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 604 -

12. sukupolvi

Norrkärnä, Taavetti Matinpoika, Kärnä (taulusta 272. Äiti: Strang / Västerspangar, Anna Juhontytär) s. 11.06.1755 Lappajärvi, Savonkylä, Kärnä. k. 25.07.1809 Lappajärvi.

1. puoliso Lilltarvonen, Kaisa Juhontytär, Norrkärnä s. 03.10.1760 Lappajärvi. k. 11.08.1834 Lappajärvi. Vihitty: 23.11.1778 Lappajärvi.
Isä: Lypsinmaa / Strang / Lilltarvonen, Juho Simonpoika s. 19.09.1725 Vimpeli, Lypsinmaa. Talollinen.
Äiti: Lilltarvonen, Maria Jaakontytär, Lypsinmaa / Strang / Lilltarvonen s. 12.01.1737 Lappajärvi, Savonkylä, Lilltarvonen. Emäntä.

Lapset:
1) Anna Taavetintytär (katso taulu 1332) s. 15.10.1779 Lappajärvi, Itäkylä, Vinkka.
2) Liisa s. 28.03.1781 Lappajärvi, Savonkylä, Kärnä. k. 16.05.1781 Lappajärvi.
3) Maria s. 26.04.1782 Lappajärvi, Savonkylä, Kärnä. k. 09.08.1782 Lappajärvi, Savonkylä, Kärnä.
4) Kaisa s. 25.12.1783 Lappajärvi, Savonkylä, Kärnä. k. 12.03.1789 Lappajärvi, Savonkylä, Kärnä.
5) Liisa Taavetintytär (katso taulu 1333) s. 15.10.1785 Lappajärvi, Savonkylä, Kärnä. k. 11.09.1865 Lappajärvi.
6) Maria s. 29.05.1787 Lappajärvi, Savonkylä, Kärnä. k. 29.03.1792 Lappajärvi.
7) Matti s. 14.12.1790 Lappajärvi, Savonkylä, Kärnä. k. 19.01.1791 Lappajärvi, Savonkylä, Kärnä.
8) Taavetti s. 01.04.1792 Lappajärvi, Savonkylä, Kärnä. k. 29.07.1809 Lappajärvi, Savonkylä, Kärnä.
9) Juho s. 10.07.1792 Lappajärvi, Savonkylä, Kärnä. k. 23.09.1792 Lappajärvi, Savonkylä, Kärnä.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 605 -

12. sukupolvi

Norrkärnä, Antti Matinpoika, Sikkilä (taulusta 272. Äiti: Strang / Västerspangar, Anna Juhontytär) s. 07.08.1756 Lappajärvi, Norrkärnä. k. 30.05.1832 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä haudattu 03.06.1832 Alajärvi. Talollinen. Kuolinsyy: Vanhuus.

haudattu 03.06.1832 Alajärvi

1. puoliso Sikkilä, Liisa Antintytär, Norrkärnä s. 13.08.1754 Alajärvi, Kurejoki. Sikkilä . k. 31.05.1832 Alajärvi, Kurejoki haudattu 03.06.1832 Alajärvi. Emäntä. Vihitty: 31.01.1774 Alajärvi. Kuolinsyy: Vanhuus.
haudattu 03.06.1832

Isä: Sikkilä, Antti Matinpoika s. 20.11.1722 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. Talollinen.
Äiti: Antila, Liisa Tuomaantytär, Sihtala s. 04.07.1726 Alajärvi Kurejoki . Emäntä.

Lapset:
1) Juha Antinpoika (katso taulu 1334) s. 19.12.1776 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. k. 04.01.1855 Alajärvi, Nelimarkka.
2) Matti Antinpoika (katso taulu 1335) s. 22.08.1778 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. k. 24.06.1856 Alajärvi.
3) Antti Antinpoika (katso taulu 1336) s. 28.09.1780 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. k. 04.04.1837 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä.
4) Taavetti Antinpoika (katso taulu 1337) s. 27.09.1783 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. k. 23.02.1861 Alajärvi. Sotilas, talollinen.
5) Maria Antintytär (katso taulu 1338) s. 13.04.1787 Alajärvi, Kurejoki . k. 05.05.1860 Vimpeli . Emäntä.
6) Helena Antintytär (katso taulu 1339) s. 23.02.1794 Alajärvi. k. 26.02.1868 Alajärvi, Hoisko, Tallbacka. Tallbackan emäntä.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 606 -

12. sukupolvi

Strang / Västerspangar, Liisa Erkintytär, Visti (taulusta 275. Isä: Strang / Västerspangar, Erkki Juhonpoika) s. 13.02.1758 Vimpeli, Västerspangar. k. 05.07.1833 Vimpeli, Visti. Emäntä.

1. puoliso Visti, Erkki Juhonpoika s. 06.04.1761 Vimpeli. k. 20.06.1839 Vimpeli. Tilallinen. Vihitty: 04.11.1781 Lappajärvi.
Isä: Visti / Spangar, Juho Pietarinpoika s. 03.06.1739 Vimpeli, Sääksjärvi, Visti (Tikkanen). Talollinen.
Äiti: Höri, Valpuri Juhontytär, Visti s. 22.04.1734 Alajärvi, Kurejoki, Höri. Emäntä.

Lapset:
1) Juho Erkinpoika (katso taulu 1340) s. 09.06.1783 Vimpeli. k. 23.12.1863 Vimpeli. Kuudennusmies.
2) Jaakko s. 02.07.1786 Vimpeli. k. 26.02.1853 Vimpeli. Perhesuhteet: Naimaton.
3) Reetta Erkintytär (katso taulu 1341) s. 07.04.1788 Vimpeli. k. 31.10.1817 Lappajärvi, Kärnä.
4) Anna s. 28.01.1791 Vimpeli. k. 22.03.1859 Vimpeli. Perhesuhteet: Naimaton.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 607 -

12. sukupolvi

Västerspangar, Anna Erkintytär, Österspangar (taulusta 275. Isä: Strang / Västerspangar, Erkki Juhonpoika) s. 25.07.1760 Vimpeli, Västerspangar. k. 11.04.1824 Vimpeli, Österspangar.

1. puoliso Österspangar, Juho Matinpoika s. 06.06.1758 Vimpeli, Österspangar. k. 22.01.1803 Vimpeli, Österspangar. Talonpoika. Vihitty: 12.10.1783 Lappajärvi. Kuolinsyy: Punatauti.
Isä: Iiruu, Matti, Österspangar s. 21.09.1726 Alajärvi, Storpynttäri.
Äiti: Österspangar, Liisa Juhontytär, Iiruu s. 25.01.1730 Vimpeli.

Lapset:
1) Maria Juhontytär (katso taulu 1342) s. 25.02.1785 Vimpeli. k. 04.04.1824 Lappajärvi, Itäkylä, Murtoniemi.
2) Juho Juhonpoika (katso taulu 1343) s. 20.06.1790 Vimpeli. k. 25.09.1858 Vimpeli.
3) Erkki Juhonpoika (katso taulu 1344) s. 22.07.1795 Vimpeli, Österspangar. k. 20.09.1856 Vimpeli.
4) Saara s. 22.06.1798 Vimpeli. k. 22.08.1807 Vimpeli.

2. puoliso Lukkarila / Spangar, Matti Tuomaanpoika s. 30.08.1779 Lappajärvi. k. 22.05.1868 Vimpeli, Spangar. Vihitty: 01.05.1808 Lappajärvi.
Isä: Lukkarila, Tuomas Juhonpoika s. 13.12.1734 Lappajärvi, Lukkarila.
Äiti: Ollila, Kaarina Matintytär, Lukkarila s. 12.12.1736 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 608 -

12. sukupolvi

Vesterspangar, Erkki Erkinpoika, Strang (taulusta 275. Isä: Strang / Västerspangar, Erkki Juhonpoika) s. 02.04.1768 Vimpeli, Vesterspangar. k. 12.12.1817 Vimpeli, Vesterspangar. Talollinen.

1. puoliso Koukkari, Marketta Jaakontytär, Vesterspangar s. 25.05.1769 Lappajärvi, Kauhajärvi, Koukkari. k. 18.06.1800 Vimpeli, Vesterspangar. Emäntä. Vihitty: 13.06.1791 Lappajärvi.
Isä: Eskeli / Koukkari, Jaakko Erkinpoika s. 07.06.1746 Lappajärvi. Vävy, talollinen.
Äiti: Koukkari, Maria Abrahamintytär s. 28.05.1744 Lappajärvi.

Lapset:
1) Erkki Erkinpoika (katso taulu 1345) s. 16.03.1792 Vimpeli, Vesterspangar, . k. 01.03.1867 Vimpeli.
2) Jaakko Erkinpoika (katso taulu 1346) s. 16.12.1793 Vimpeli, Vesterspangar . k. 05.02.1847 Vimpeli.
3) Maria Erkintytär (katso taulu 1347) s. 02.08.1798 Vimpeli, Vesterspangar. k. 27.04.1865 Vimpeli, Itäkylä.

2. puoliso Söderkniivilä / Näätälahti, Susanna Matintytär, Vesterspangar s. 20.05.1767 Evijärvi. k. 21.05.1825 Vimpeli, Vesterspangar. Vihitty: 18.01.1801 Lappajärvi.
Isä: Söder-Kniivilä, Matti Jaakonpoika s. 1722 Evijärvi, Kniivilä.
Äiti: Sikkilä, Saara Matintytär, Söderkniivilä s. 04.11.1728 Alajärvi, Kurejoki.
Lapset:
1) Heikki Erkinpoika (katso taulu 1348) s. 18.01.1802 Vimpeli, Vesterspangar. k. 21.11.1828 Vimpeli.
2) Anna Erkintytär (katso taulu 1349) s. 10.01.1804 Vimpeli, Vesterspangar. k. 11.06.1866 Lappajärvi, tarvonen.
3) Juho Erkinpoika (katso taulu 1350) s. 29.12.1805 Vimpeli, Vesterspangar. k. 26.04.1876 Vimpeli. Talollinen. Lisätietoja: Katso teksti.
4) Reetta s. 18.10.1809 Vimpeli, Vesterspangar. k. 30.06.1810 Vimpeli.
5) Reetta Erkintytär (katso taulu 1351) s. 17.12.1811 Vimpeli, Vesterspangar. k. 07.04.1884 Vimpeli, Lillstrang.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 609 -

12. sukupolvi

Norrkiilunen, Matti (taulusta 276. Äiti: Sikkilä, Maria Juhantytär) s. 09.08.1745 Lappajärvi. k. 11.09.1808 Lappajärvi.

1. puoliso Antila, Susanna Jaakontytär, Norrkiilunen s. 24.08.1734 Alajärvi. k. 01.04.1811 Lappajärvi, Kauhajärvi. Vihitty: 09.10.1763 Lappajärvi.
Isä: Antila, Jaakko Juhonpoika s. 08.06.1694 Alajärvi.
Äiti: Antila, Maria Antintytär

Lapset:
1) Kustaa Matinpoika (katso taulu 1352) s. 11.08.1764 Lappajärvi, Kauhajärvi, Norrkiilunen. k. 10.02.1841 Lappajärvi.
2) Jaakko s. 1766 Lappajärvi, Kauhajärvi, Norrkiilunen. k. 05.01.1768 Lappajärvi.
3) Juho s. 19.06.1768 Lappajärvi, Kauhajärvi, Norrkiilunen. k. 03.04.1769 Lappajärvi.
4) Erkki Matinpoika (katso taulu 1353) s. 27.03.1770 Lappajärvi, Kauhajärvi. k. 21.03.1825 Lappajärvi, Kauhajärvi. Torppari. Kuolinsyy: Murhattu.
5) Matti s. 02.12.1771 Lappajärvi, Kauhajärvi, Norrkiilunen. k. 03.12.1808 Lappajärvi, Kauhajärvi.
6) Maria Matintytär (katso taulu 1354) s. 02.12.1775 Lappajärvi, Kauhajärvi, Norrkiilunen. k. 03.04.1809 Lappajärvi. Kuolinsyy: Keuhkotauti.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 610 -

12. sukupolvi

Norrkiilunen, Jaakko Kustaanpoika (taulusta 276. Äiti: Sikkilä, Maria Juhantytär) s. 17.07.1748 Lappajärvi, Norr-Kiilunen. k. 15.01.1794 Lappajärvi. Kuolinsyy: Turvotus.

1. puoliso Storgård, Valpuri Juhontytär, Norrkiilunen s. 14.01.1748 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. k. 12.09.1808 Lappajärvi, Kauhajärvi, Norrkiilunen. Emäntä. Vihitty: 24.10.1773 Lappajärvi. Kuolinsyy: Punakuume.
Isä: Storgård, Johannes Pietarinpoika s. 17.01.1701 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. Talollinen.
Äiti: Söder-Ena, Valpuri Mikontytär, Storgård s. 17.04.1702 Evijärvi, Enaperä, Söder-Ena (SöderEna).

Lapset:
1) Antti Jaakonpoika (katso taulu 1355) s. 08.06.1776 Lappajärvi, Norr-Kiilunen. k. 14.12.1843 Lappajärvi, Norr-Kiilunen. Talollinen.
2) Erkki s. 26.04.1778 Lappajärvi, Kauhajärvi, Norrkiilunen. k. 31.01.1809 Lappajärvi, Kauhajärvi, Norrkiilunen. Perhesuhteet: Naimaton. Kuolinsyy: Kaatumatautinen.
3) Maria s. 30.05.1779 Lappajärvi, Kauhajärvi, Norrkiilunen. k. 01.06.1786 Lappajärvi, Kauhajärvi.
4) Susanna Jaakontytär (katso taulu 1356) s. 22.02.1782 Lappajärvi, Kauhajärvi, Norrkiilunen. k. 06.01.1825 Lappajärvi, Kauhajärvi.
5) Liisa s. 29.05.1784 Lappajärvi, Kauhajärvi, Norrkiilunen. k. 04.04.1785 Lappajärvi, Kauhajärvi.
6) Saara s. 27.01.1786 Lappajärvi, Kauhajärvi, Norrkiilunen. k. 01.06.1786 Lappajärvi, Kauhajärvi, Norrkiilunen.
7) Reetta Jaakontytär (katso taulu 1357) s. 07.04.1787 Lappajärvi, Kauhajärvi, Norrkiilunen. k. 23.04.1844 Lappajärvi, Hernesniemi.
8) Jaakko s. 07.04.1789 Lappajärvi, Kauhajärvi, Norrkiilunen. k. 13.04.1789 Lappajärvi, Kauhajärvi, Norrkiilunen.
9) Taavetti s. 01.04.1790 Lappajärvi, Kauhajärvi, Norrkiilunen. k. 27.09.1803 Lappajärvi, Kauhajärvi, Ranttila.
10) Kustaa s. 20.08.1792 Lappajärvi, Kauhajärvi, Norrkiilunen. k. 31.08.1792 Lappajärvi, Kauhajärvi, Norrkiilunen.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 611 -

12. sukupolvi

Norrkiilunen, Erkki, Herneshuhta (taulusta 276. Äiti: Sikkilä, Maria Juhantytär) s. 27.12.1752 Lappajärvi, Kauhajärvi. k. 22.01.1827 Lappajärvi. Lisätietoja: uudisasukas Huhtalassa.

1. puoliso Kyröläinen, Liisa Sigfridintytär, Norrkiilunen s. 09.05.1747 Alajärvi. k. 25.04.1804 Lappajärvi, Kauhajärvi, Herneshuhta.
Isä: Kyröläinen / Hämeenniemi, Sigfrid Kristerinpoika s. 10.02.1713 Alajärvi, Kyröläinen.
Äiti: Svarvar / Sorvari, Maria Erkintytär, Kyröläinen / Hämeenniemi s. 27.05.1711 Alajärvi, Kurejoki, Svarvar.

Lapset:
1) Saara s. 20.12.1779 Lappajärvi, Kauhajärvi.
2) Kustaa s. 10.06.1783 Lappajärvi, Kauhajärvi.
3) Erkki s. 20.04.1788 Lappajärvi, Kauhajärvi. k. 1808 Lappajärvi, Kauhajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 612 -

12. sukupolvi

Norrkiilunen, Liisa Kustaantytär, Juuti / Lillfinnilä (taulusta 276. Äiti: Sikkilä, Maria Juhantytär) s. 25.08.1754 Lappajärvi, Kauhajärvi. k. 21.11.1806 Lappajärvi, Lillfinnilä.

1. puoliso Juuti / Lillfinnilä , Simo Matinpoika s. 27.09.1720 Lappajärvi, Savonkylä, Lill-Finnilä. k. 17.05.1802 Lappajärvi, Savonkylä. Vihitty: 13.09.1789 Alajärvi.
Isä: Juut-Laukkonen / Tapola, Matti Jaakonpoika s. 23.09.1684 Alajärvi, Kurejoki, Juut-Laukkonen.
Äiti: Skärufors (Lähde: 1.3), Kirsten Tuomaantytär, Juut-Laukkonen s. 1688 (noin) Evijärvi, Jokikylä. Emäntä.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 613 -

12. sukupolvi

Norrkiilunen, Saara Kustaantytär, Harju (taulusta 276. Äiti: Sikkilä, Maria Juhantytär) s. 09.05.1757 Lappajärvi, Kauhajärvi.

1. puoliso Harju, Matti Erkinpoika s. 09.09.1762 Lappajärvi, Harju. Itsellinen. Vihitty: 06.02.1785 Lappajärvi.
Isä: Harju, Erkki Jaakonpoika s. 04.03.1741 Lappajärvi, Harju.
Äiti: Storgård, Maria Juhontytär, Harju s. 08.07.1740 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. Emäntä.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 614 -

12. sukupolvi

Sikkilä, Heikki Erkinpoika (taulusta 277. Isä: Sikkilä, Erkki Juhonpoika) s. 20.12.1741 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. k. 13.04.1808 Alajärvi, Kurejoki . Talollinen.

1. puoliso Sissala, Maria Ollintytär, Sikkilä s. 30.12.1735 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 06.07.1777 Alajärvi, Kurejoki. Emäntä. Vihitty: 01.11.1759 Alajärvi.
Isä: Sissala / Antila, Olavi Olavinpoika s. 11.08.1693 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. Tilallinen.
Äiti: Höök / Sissala, Maria Simontytär, Vähäjoki / Sissala s. 23.02.1698 Alajärvi, Kurejoki. Emäntä.

Lapset:
1) Juho s. 22.01.1764 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. k. 03.07.1764 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä.
2) Jaakko s. 28.04.1765 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. k. 04.06.1765 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä.
3) Taavetti s. 19.08.1766 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. k. 13.09.1766 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä.
4) Iisakki s. 22.11.1767 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. k. 20.02.1769 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä.
5) Saara s. 25.04.1769 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. k. 22.05.1769 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä.
6) Reetta Heikintytär (katso taulu 1358) s. 12.06.1770 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. k. 13.08.1846 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. Emäntä.
7) Liisa s. 05.10.1771 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. k. 23.12.1771 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä.
8) Maria s. 07.10.1774 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. k. 02.06.1776 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä.
9) Olavi s. 28.02.1776 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. k. 13.05.1776 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä.
10) Anna s. 23.06.1777 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. k. 24.06.1777 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä.

2. puoliso Salmi, Kaisa Yrjöntytär, Sikkilä s. 24.07.1740 Kuortane. k. 10.01.1827 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. Emäntä. Vihitty: Kuortane.
Lapset:
1) Abraham s. 07.07.1779 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. k. 31.07.1779 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä.
2) Maria s. 03.02.1782 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. k. 23.01.1783 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä.
3) Liisa s. 26.04.1783 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. k. 19.07.1783 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 615 -

12. sukupolvi

Sikkilä, Maria Erkintytär, Girs (taulusta 277. Isä: Sikkilä, Erkki Juhonpoika) s. 25.07.1744 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. k. 22.06.1809 Evijärvi, Girs.

1. puoliso Juho s. n. 1753 Evijärvi. k. 15.02.1781 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. Vihitty: 16.12.1780 Alajärvi.

2. puoliso Girs, Jaakko Matinpoika s. 27.06.1738 Evijärvi, Girs. k. 28.03.1807 Evijärvi.
Isä: Girs, Matti Hannunpoika s. 29.01.1716 Evijärvi, Girs. Talollinen, lautamies, kirkkoväärti.
Äiti: Harju, Maria Simontytär, Girs s. 27.07.1720 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 616 -

12. sukupolvi

Sikkilä, Jaakko Erkinpoika (taulusta 277. Isä: Sikkilä, Erkki Juhonpoika) s. 23.07.1749 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. k. 22.01.1816 Alajärvi. Talollinen. Kuolinsyy: Hengenahdistus.

1. puoliso Lillhök, Marketta Simontytär, Sikkilä s. 01.06.1744 Alajärvi, Kurejoki, Lillhök. k. 18.09.1808 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. Vihitty: 31.10.1768 Alajävi. Kuolinsyy: Punatauti.
Isä: Lillhök, Simo Simonpoika s. 15.04.1715 Alajärvi, Kurejoki, Lillhök.
Äiti: Seppälä, Liisa Laurintytär, Lillhök s. 08.09.1712 Alajärvi, Menkijärvi, Seppälä.

Lapset:
1) Susanna Jaakontytär (katso taulu 829) s. 13.12.1771 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. k. 14.10.1829 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. Emäntä.
2) Liisa Erkintytär s. 26.12.1772 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. k. 22.12.1808 Alajärvi, Kurejoki.
3) Matti Jaakonpoika (katso taulu 830) s. 09.07.1774 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. k. 22.11.1835 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. Talollinen.
4) Saara s. 28.09.1775 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. k. 28.03.1831 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä.
5) Juho s. 15.01.1777 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä.
6) Erkki s. 28.02.1782 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. Lisätietoja: Kuollut lapsena.
7) Kaisa Jaakontytär (katso taulu 831) s. 12.11.1783 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. k. 12.05.1830 Alajärvi.
8) Anna Jaakontytär (katso taulu 832) s. 05.01.1785 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. k. 19.11.1845 Alajärvi, Kurejoki, Höri.

2. puoliso Lillpynttäri, Susanna Matintytär, Sikkilä s. 21.02.1764 Alajärvi, Pynttäri. k. 18.03.1846 Kurejoki, Riitamäki, Ahlström. Vihitty: 1813.
Vihittäessä 1813 merimiehen leski Paavolasta. Tämä Susanna tuli Paavolaan miehensä Antti Juhonpoika Luoma-ahon s. 1761 kuoltua 1805 ja uudelleen Jaakko Erkinpojan kuoltua 1816. Paavolasta hän muutti poikansa Kustaan luo Kurejoen Riitamäkeen n. 1840.

Isä: Lillpynttäri / Paavola / Riitamäki, Matti Matinpoika s. 04.02.1732 Alajärvi, Lillpynttäri. Tilallinen.
Äiti: Eskeli / Sorvari, Maria Erkintytär, Lillpynttäri / Paavola s. 12.07.1733 Lappajärvi, Eskeli. Emäntä.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 617 -

12. sukupolvi

Sikkilä, Liisa Erkintytär, Pynttäri (taulusta 277. Isä: Sikkilä, Erkki Juhonpoika) s. 06.08.1753 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. k. 22.06.1829 Alajärvi, Pynttäri. Emäntä. Kuolinsyy: Rintatauti.

1. puoliso Pynttäri, Pietari Simonpoika s. 30.12.1732 Alajärvi, Pynttäri. k. 11.04.1790 Alajärvi, Pynttäri. Talollinen, lautamies. Vihitty: 18.07.1784 Alajärvi. Kuolinsyy: Sydänkohtaus.
Pietari Simonpoika oli veljensä Tuomas Simonpojan kanssa Uudessakaarlepyyssä töissä nuorena miehenä. Pietari oli pormestari Aulinin renkinä siihen saakka, kunnes hänet kutsuttun takaisin Alajärvelle. Pietari peri setänsä Matin osuuden vanhaa Stor-Pynttärin taloa. Veli Tuomas jäikin kaupunkiin, eikä enää palannut Alajärvelle. Pietari Simonpoika joutui lautamiehenä Pietarsaaren kirkkoherran käskyläisenä toimittamaan monia asioita. Kirkkoherra Aspegren vaati mm. seurakuntalaisia rakennustöihin Pietarsaaren uuden kivisen kellotapulin tekoon. Kappelilaiset niskuroivat ja 14.8.1763 ja 30.9.1765 pitäjänkokouksissa heidät vapautettiin kivitöistä, mutta puutyöt jäivät heidän tehtäväkseen. Lisäksi kirkkoherra Aspegren lähetti 8.12.1779 päivätyn kirjeen Alajärven kappelilaisille ja sieltä edelleen Lappajärven ja Evijärven kautta Ähtävälle. Kiertokirjeessä kehoitettiin kappelin pappeja ahkerammin patistamaan seurakuntalaisia velvoitteiden hoitamiseen, kuten kirkon rakennustöihin ja pappien kyyditsemisiin pitkillä matkoilla Lähde: V.Lampola: Lappajärven seurakunnan historia. Pietarsaaren kirkkoherra Gabriel Aspegren lähetti useita kiertokirjeitä lautamies Pietari Simonpojan mukana muistutukseksi velvoitteista emäseurakuntaa kohtaan, kuten kirkon rakennustöistä, kirkontornin korotuksesta, pappien kyydityksestäym...

Isä: Pynttäri, Simo Pietarinpoika s. 12.09.1701 Alajärvi, Pynttäri. Talollinen.
Äiti: Skrabb, Valpuri Juhontytär, Pynttäri s. 15.04.1701 Alajärvi, Skrabb. Emäntä.

Lapset:
1) Pietari Pietarinpoika (katso taulu 1039) s. 01.07.1786 Alajärvi, Storpynttäri. k. 29.11.1840 Alajärvi, Pynttäri. Talollinen, kirkkoväärti, lautamies ??. Kuolinsyy: Hermokuume.
2) Susanna s. 15.01.1788 Alajärvi, Pynttäri. k. ennen 1790 Alajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 618 -

12. sukupolvi

Sikkilä, Antti Erkinpoika (taulusta 277. Isä: Sikkilä, Erkki Juhonpoika) s. 03.01.1758 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. k. 28.01.1837 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. Torppari.

1. puoliso Seppälä, Anna Juhantytär, Sikkilä s. 29.11.1752 Alajärvi, Menkijärvi, Seppälä. k. 20.11.1809 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. Emäntä. Vihitty: 1783 Alajärvi.
Isä: Seppälä, Juho Jaakonpoika s. 1727 Alajärvi.
Äiti: Sissala, Liisa Jaakontytär, Seppälä s. 26.09.1727 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. Emäntä.

Lapset:
1) Maria s. 10.01.1785 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. k. 03.03.1785 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä.
2) Jaakko s. 01.03.1786 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. k. 08.12.1808 Alajärvi.
3) Juho s. 09.06.1787 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. Lisätietoja: Kuollut lapsena.
4) Liisa s. 16.01.1790 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. k. 19.04.1790 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä.
5) Anna Kaisa s. 10.06.1792 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. Lisätietoja: Kuollut lapsena.
6) Anna Reetta s. 07.09.1794 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. k. 18.06.1795 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä.
7) Antti s. 14.02.1796 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. k. 02.05.1796 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä.
8) Joonas s. 22.07.1797 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. Lisätietoja: Kuollut lapsena.
9) Maria Antintytär (katso taulu 1359) s. 23.06.1799 Alajärvi, Kurejoki, Sikkilä. k. 08.12.1858 Alajärvi, Kurejoki, Höri. Emäntä.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 619 -

12. sukupolvi

Essevius, Eeva Abrahamintytär, Koukkari (taulusta 278. Äiti: Sikkilä, Kristiina Juhantytär) s. 25.04.1759 Lappajärvi, Essevius, (Savonkylä). k. 19.02.1788 Lappajärvi, Koukkari. Emäntä. Kuolinsyy: Keuhkotauti.

1. puoliso Koukkari, Matti Erkinpoika s. 1765 Lappajärvi, Kauhajärvi, Koukkari. Vihitty: 20.11.1785 Lappajärvi.
Isä: Koukkari, Erkki Paavonpoika s. 25.04.1741 Lappajärvi, Kauhajärvi, Koukkari. Talollinen.
Äiti: Pynttäri, Marketta Simontytär, Koukkari s. 14.01.1743 Alajärvi, Pynttäri. Emäntä.

Lapset:
1) Juho s. 12.12.1786 Lappajärvi, Kauhajärvi, Koukkari. k. 11.06.1789 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 620 -

12. sukupolvi

Essevius, Juho (taulusta 278. Äiti: Sikkilä, Kristiina Juhantytär) s. 12.02.1761 Lappajärvi, Savonkylä, Eskilstorp. k. 09.10.1808 Lappajärvi. Torppari.

1. puoliso Eskeli, Marketta Erkintytär, Essevius s. 24.12.1759 Lappajärvi, Savonkylä, Eskeli. k. 29.11.1805 Lappajärvi, Savonkylä, Eskeli.
Isä: Eskeli, Erkki Erkinpoika s. 09.05.1730 Lappajärvi, Savonkylä, Eskeli.
Äiti: Höök, Liisa Erkintytär, Eskeli s. 22.09.1720 Alajärvi, Kurejoki, Höök.

Lapset:
1) Liisa s. 27.08.1782 Lappajärvi, Savonkylä. k. 24.08.1811.
2) Maria s. 07.07.1784 Lappajärvi, Savonkylä. k. 01.10.1784 Lappajärvi, Savonkylä.
3) Juho s. 03.04.1788 Lappajärvi, Savonkylä. Lisätietoja: Muutti Kyröön ja täältä Lapualle 22.10.1814.
4) Matti s. 06.05.1795 Lappajärvi, Savonkylä, Eskelintorppa. k. 21.08.1795 Lappajärvi, Savonkylä.
5) Maria s. 29.01.1796 Lappajärvi, Savonkylä. Lisätietoja: Muutti Kyröön.
6) Greta s. 24.05.1799 Lappajärvi, Savonkylä. Lisätietoja: Muutti Isoonkyröön 1814.
7) Jaakko s. 1803 Lappajärvi, Savonkylä. k. 23.07.1803 Lappajärvi, Savonkylä.

2. puoliso Österspangar, Anna Jaakontytär, Essevius s. 01.03.1771 Vimpeli. k. 05.07.1846 Vimpeli. Vihitty: 10.11.1806 Lappajärvi.
Isä: Österspangar, Jaakko Jaakonpoika s. 24.03.1736 Vimpeli.
Äiti: Storstrang, Valpuri Juhontytär, Österspangar s. 01.05.1744 Vimpeli. Emäntä.
Lapset:
1) Helena Juhantytär (katso taulu 1360) s. 24.06.1807 Eskils torp, Savonkylä. k. 30.11.1885 Vimpeli, Koskela. Emäntä.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 621 -

12. sukupolvi

Essevius / Luomala, Abraham Abrahaminpoika (taulusta 278. Äiti: Sikkilä, Kristiina Juhantytär) s. 01.02.1764 Lappajärvi. k. 27.08.1840 Lappajärvi, Itäkylä. Uudisasukas, talollinen.

1. puoliso Sääksjärvi / Paalijärvi, Maria Matintytär, Essevius / Luomala s. 28.02.1768 Alajärvi, Paalijärvi. k. 19.03.1805 Lappajärvi, Itäkylä, Luomala. Vihitty: 02.11.1788 Lappajärvi.
Isä: Sääksjärvi / Paalijärvi, Matti Juhonpoika, Storgård s. 07.11.1726 Vimpeli, Sääksjärvi, Storgård. Talollinen.
Äiti: Hongisto / Paalijärvi, Anna Markuksentytär, Sääksjärvi / Storgård s. 27.08.1737 Vimpeli, Björknäs.

Lapset:
1) Juho s. 01.06.1789 Lappajärvi, Itäkylä. k. 12.08.1789 Lappajärvi, Itäkylä.
2) Jaakko s. 24.07.1790 Lappajärvi, Itäkylä. k. 07.03.1791 Lappajärvi, Itäkylä.
3) N.N. s. 01.12.1793 Lappajärvi, Itäkylä. k. 01.12.1793 Lappajärvi, Itäkylä.
4) Anna s. 12.02.1795 Lappajärvi, Itäkylä. k. 03.05.1796 Lappajärvi, Itäkylä.
5) Abraham s. 04.12.1796 Lappajärvi, Itäkylä. k. 08.01.1815 Lappajärvi.
6) Matti s. 20.03.1798 Lappajärvi, Itäkylä. k. 06.08.1799 Lappajärvi, Itäkylä.
7) Antti Abrahaminpoika (katso taulu 1361) s. 27.09.1799 Lappajärvi, Itäkylä. k. 09.10.1861 Lappajärvi, Itäkylä. Talollinen.
8) Juho s. 01.04.1801 Lappajärvi, Itäkylä. k. 01.12.1809 Lappajärvi.
9) Maria s. 18.10.1802 Lappajärvi, Itäkylä. k. 24.03.1803 Lappajärvi, Itäkylä.
10) Liisa s. 06.01.1804 Lappajärvi, Itäkylä. k. 16.07.1804 Lappajärvi, Itäkylä.

2. puoliso Viinaniemi, Liisa Antintytär, Essevius / Luomala s. 24.04.1778 Lappajärvi. k. 04.01.1846 Lappajärvi, Itäkylä, Luomala. Vihitty: 24.11.1805 Lappajärvi.
Isä: Nabb / Viinamäki, Antti Juhonpoika s. 25.11.1746 Evijärvi. Seppä, renki Lappajärven pappilassa 1773, uusiasukas Itäkylän Viinamäessä 1772.
Äiti: Harju, Maria Matintytär, Nabb / Viinamäki s. 17.05.1753 Lappajärvi.
Lapset:
1) Matti Abrahaminpoika (katso taulu 1362) s. 19.09.1806 Lappajärvi, Itäkylä. k. 22.08.1831 Lappajärvi.
2) Erkki s. 14.11.1807 Lappajärvi, Itäkylä. k. 16.12.1807 Lappajärvi, Itäkylä.
3) Iisakki Abrahaminpoika (katso taulu 1363) s. 08.10.1809 Lappajärvi, Itäkylä. k. 24.09.1871 Lappajärvi. Talollinen.
4) Maria Abrahamintytär (katso taulu 1364) s. 28.04.1812 Lappajärvi, Itäkylä. k. 23.02.1898 Lappajärvi, Itäkylä.
5) Liisa s. 08.10.1814 Lappajärvi, Itäkylä. k. 23.07.1868 Lappajärvi, Itäkylä. Perhesuhteet: Namaton.
6) Reetta Abrahamintytär (katso taulu 1365) s. 04.05.1816 Lappajärvi, Itäkylä. k. 29.05.1878 Vimpeli, Spangar.
7) Helena Abrahamintytär (katso taulu 1366) s. 02.07.1818 Lappajärvi, Itäkylä. k. 11.05.1866 Lappajärvi, Lammi, Nykänen.
8) Juho s. 11.06.1821 Lappajärvi, Itäkylä. k. 14.06.1882 Lappajärvi, Itäkylä.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 622 -

12. sukupolvi

Turpela / Juutlaukkonen, Tuomas Martinpoika (taulusta 279. Äiti: Sikkilä, Eeva Juhontytär) s. 15.12.1758 Alajärvi, Kurejoki, Turpela. k. 15.05.1837 Alajärvi, Kurejoki, Juutlaukkonen.

1. puoliso Juutlaukkonen, Maria Antintytär, Turpela s. 24.12.1755 Alajärvi, Kurejoki, Juutlaukkonen. k. 24.12.1807 Alajärvi, Kurejoki, Juutlaukkonen. Vihitty: 03.11.1776 Alajärvi.
Isä: Juuti, Antti Kaaponpoika s. 09.11.1727 Alajärvi, Kurejoki, Juuti.
Äiti: Sorvari, Anna Erkintytär, Juuti s. 20.08.1721 Alajärvi, Kurejoki, Svarvar. Emäntä.

Lapset:
1) Juho Tuomaanpoika (katso taulu 1106) s. 25.06.1778 Alajärvi, Kurejoki, Turpela. k. 27.12.1865 Alajärvi, Kurejoki. Torppari.
2) Abraham Tuomaanpoika (katso taulu 1107) s. 30.05.1779 Alajärvi, Kurejoki, Turpela. k. 16.07.1857 Alajärvi, Kurejoki, Juutlaukkonen.
3) Maria Tuomaantytär (katso taulu 1108) s. 22.06.1780 Alajärvi, Kurejoki, Turpela. k. 03.03.1846 Alajärvi, Kurejoki.
4) Liisa s. 02.05.1782 Alajärvi, Kurejoki, Turpela. k. 22.07.1783 Alajärvi, Kurejoki, Turpela. Kuolinsyy: Tuhkarokko.
5) Anna Tuomaantytär (katso taulu 1109) s. 01.10.1783 Alajärvi, Kurejoki, Turpela. k. 28.08.1866 Alajärvi, Kurejoki, Sorvari.
6) Erkki s. 17.04.1785 Alajärvi, Kurejoki, Juutlaukkonen. k. 26.04.1785 Alajärvi, Kurejoki, Juutlaukkonen. Kuolinsyy: Tuntematon lastentauti.
7) Matti s. 01.03.1787 Alajärvi, Kurejoki, Juutlaukkonen. k. 04.09.1787 Alajärvi, Kurejoki, Juutlaukkonen.
8) Juho s. 06.06.1788 Alajärvi, Kurejoki, Juutlaukkonen. k. 20.06.1788 Alajärvi, Kurejoki, Juutlaukkonen.
9) Liisa s. 28.07.1789 Alajärvi, Kurejoki, Juutlaukkonen. k. 01.08.1793 Alajärvi, Kurejoki, Juutlaukkonen.
10) Leena s. 28.03.1791 Alajärvi, Kurejoki, Juutlaukkonen. k. 20.07.1791 Alajärvi, Kurejoki, Juutlaukkonen. Kuolinsyy: Tuntematon lastentauti.
11) Kustaa s. 07.03.1794 Alajärvi, Kurejoki, Juutlaukkonen. k. 24.08.1794 Alajärvi, Kurejoki, Juutlaukkonen. Kuolinsyy: Rokko.
12) Heikki s. 05.03.1796 Alajärvi, Kurejoki, Juutlaukkonen. k. 22.01.1799 Alajärvi, Kurejoki, Juutlaukkonen. Kuolinsyy: Rokko.

2. puoliso Juutlaukkonen, Liisa Antintytär, Turpela / Juutlaukkonen s. 26.09.1767 Alajärvi, Kurejoki, Juutlaukkonen. k. 19.05.1837 Alajärvi, Kurejoki, Juutlaukkonen. Vihitty: 24.11.1811 Alajärvi.
Isä: Juutlaukkonen, Antti Simonpoika s. 21.09.1744 Alajärvi, Kurejoki, Juutlaukkonen. Tilallinen.
Äiti: Lillhök, Maria Simontytär, Juutlaukkonen s. 07.03.1743 Alajärvi, Kurejoki, Lillhök.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 623 -

12. sukupolvi

Turpela, Erkki Martinpoika, Turpeinen (taulusta 279. Äiti: Sikkilä, Eeva Juhontytär) s. 22.03.1761 Alajärvi, Kurejoki, Turpela. k. 15.04.1809 Alajärvi, Kurejoki, Anttisaari. Itsellinen. Kuolinsyy: Kuume.

1. puoliso Saukkonen, Eva Simontytär, Turpela / Turpeinen s. 15.12.1752 Alajärvi, Saukko. k. 13.09.1781 Alajärvi, Turpela. Vihitty: 29.08.1779 Alajärvi. Kuolinsyy: Keltatauti.
Isä: Saukko, Simo Pietarinpoika, Saukkonen s. 1718 Alajärvi, Skrabb. Itsellinen.
Äiti: Huosianmaa, Marketta Antintytär, Saukko s. 20.05.1727 Alajärvi, Möksy, Kolanen. Emäntä.

Lapset:
1) Antti s. 24.10.1779 Alajärvi, Kurejoki, Turpela. k. 06.09.1780 Alajärvi, Kurejoki, Turpela.
2) Kustaa s. 15.08.1781 Alajärvi, Kurejoki, Turpela. k. 26.08.1781 Alajärvi, Kurejoki, Turpela. Kuolinsyy: Tuntematon lastentauti.

2. puoliso Anttisaari, Maria Erkintytär, Turpela s. 10.01.1759 Alajärvi, Kurejoki, Anttisaari. k. 16.04.1809 Alajärvi, Kurejoki, Turpela. Emäntä. Vihitty: 07.07.1782 Alajärvi.
Isä: Anttisaari, Erkki Juhonpoika s. 03.03.1737 Alajärvi, Kurejoki, Anttisaari. Tilallinen.
Äiti: Savolainen, Saara Juhontytär, Anttisaari s. 07.05.1731 Lehtimäki. Emäntä.
Lapset:
1) Juho s. 02.03.1783 Alajärvi, Kurejoki, Turpela. Lisätietoja: Muuttanut tuntemattomaan paikkaan.
2) Erkki s. 02.03.1783 Alajärvi, Kurejoki, Turpela. k. 10.07.1783 Alajärvi, Kurejoki, Turpela.
3) Kustaa s. 04.05.1785 Alajärvi, Kurejoki, Anttisaari. k. 20.08.1785 Alajärvi, Kurejoki, Juutlaukkonen.
4) Matti s. 18.03.1787 Alajärvi, Kurejoki, Turpela. k. 23.09.1787 Alajärvi, Kurejoki, Turpela.
5) Abraham Erkinpoika (katso taulu 1367) s. 31.10.1788 Alajärvi, Kurejoki, Turpela. k. 18.10.1853 Alajärvi, Kurejoki, Riitamäki.
6) Simo s. 14.07.1792 Alajärvi, Kurejoki, Turpela.
7) Maria s. 12.01.1795 Alajärvi, Kurejoki, Turpela.
8) Yrjö s. 1799 Alajärvi. k. 22.07.1809 Esse.
9) Kustaa s. 19.02.1801 Alajärvi, Kurejoki, Anttisaari.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 624 -

12. sukupolvi

Turpela, Saara Martintytär, Westerdahl (taulusta 279. Äiti: Sikkilä, Eeva Juhontytär) s. 17.05.1767 Alajärvi, Kurejoki, Turpela.

1. puoliso Westerdahl, Abraham s. Saarijärvi. Räätäli. Perhesuhteet: Leski, vävy.

Lapset:
1) Abraham s. 29.08.1786 Alajärvi, Kurejoki, Turpela. k. 29.08.1786 Alajärvi, Kurejoki, Turpela. Kuolinsyy: Tntematon lastentauti.
2) Jaakko s. 15.07.1787 Alajärvi, Kurejoki, Turpela. k. 13.02.1788 Alajärvi, Kurejoki, Turpela. Kuolinsyy: Yskä.
3) Anna Kreetta s. 03.01.1789 Alajärvi, Kurejoki, Turpela. k. 11.01.1789 Alajärvi, Kurejoki, Turpela. Kuolinsyy: Tuntematon lastentauti.
4) Maria s. 15.03.1790 Alajärvi, Kurejoki, Turpela.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 625 -

12. sukupolvi

Sissala, Heikki Matinpoika (taulusta 280. Äiti: Sikkilä, Liisa Juhontytär) s. 1764 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 06.03.1800 Alajärvi, Kurejoki.

1. puoliso Lillhök, Reetta Taavetintytär, Sissala s. 04.08.1771 Alajärvi, Kurejoki. k. 30.10.1840 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. Vihitty: 05.12.1790 Alajärvi.
Isä: Lillhök, Taavetti Simonpoika s. 18.04.1740 Alajärvi, Kurejoki, Lillhök.
Äiti: Lilltarvonen, Kaarina Jaakontytär, Lillhök s. 16.09.1742 Lappajärvi, Lilltarvonen.

Lapset:
1) Matti s. 11.12.1791 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 24.12.1791 Alajärvi, Kurejoki, Sissala.
2) Taavetti s. 20.03.1793 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 28.10.1793 Alajärvi, Kurejoki, Sissala.
3) Heikki s. 29.06.1794 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 22.07.1794 Alajärvi, Kurejoki, Sissala.
4) Liisa Heikintytär (katso taulu 1368) s. 20.11.1795 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 06.08.1853 Lappajärvi.
5) Saara Heikintytär (katso taulu 1369) s. 06.05.1797 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 22.04.1824 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. Emäntä.
6) Reetta s. 23.11.1800 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 02.01.1801 Alajärvi.
7) Heikki Heikinpoika (katso taulu 1370) s. 23.11.1800 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 31.12.1875 Alajärvi, Kurejoki, Rasi. Itsellinen, torppari.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 626 -

12. sukupolvi

Sissala, Reetta Matintytär, Mikkola (taulusta 280. Äiti: Sikkilä, Liisa Juhontytär) s. 16.01.1765 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 19.12.1795 Alajärvi, Menkijärvi, Mikkola.

1. puoliso Mikkola, Tuomas Tuomaanpoika s. 08.08.1766 Alajärvi, Menkijärvi, Mikkola. k. 08.06.1806 Alajärvi, Menkijärvi. Torppari Nelimarkassa. Vihitty: 26.12.1792 Alajärvi.
Isä: Mikkola, Tuomas Tuomaanpoika s. 1718 Alajärvi, Menkijärvi, Mikkola.
Äiti: Orava, Kaisa Simontytär, Mikkola s. 1728 Alajärvi, Menkijärvi.

Lapset:
1) Liisa s. 27.10.1794 Alajärvi, Menkijärvi, Mikkola. k. 23.11.1797 Alajärvi, Menkijärvi, Mikkola.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 627 -

12. sukupolvi

Sissala, Maria Matintytär, Hoisko (taulusta 280. Äiti: Sikkilä, Liisa Juhontytär) s. 11.09.1766 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 27.08.1808 Alajärvi.

1. puoliso Hoisko, Juho s. 25.08.1764 Alajärvi, Hoisko. k. 07.06.1846 Alajärvi, Hoisko. Vihitty: 05.11.1786 Alajärvi. Kuolinsyy: Vanhuus.
Isä: Strang / Hoisko, Antti Simonpoika s. 07.11.1729 Vimpeli, Lillstrang. Talollinen.
Äiti: Nabb / Långgirs, Maria Juhontytär, Strang / Hoisko s. 02.02.1728 Evijärvi, Girs, Lund. Emäntä.

Lapset:
1) Liisa Juhontytär (katso taulu 1371) s. 06.02.1789 Alajärvi. k. 07.01.1836 Vimpeli, Strang.
2) Matti Juhaninpoika (katso taulu 1372) s. 01.10.1791 Alajärvi, Hoisko. k. 21.08.1825 Alajärvi, Hoisko. Kuolinsyy: Hukkui.
3) Erkki Juhonpoika (katso taulu 1373) s. 05.08.1793 Alajärvi, Hoisko. k. 02.01.1862 Alajärvi, Hoisko. Talollinen. Kuolinsyy: Vanhuus.
4) Maria s. 11.02.1798 Alajärvi, Hoisko. k. 13.06.1798 Alajärvi, Hoisko. Kuolinsyy: Tuntematon kuolinsyy.
5) Maria s. 10.05.1799 Alajärvi, Hoisko. k. 1800 Alajärvi, Hoisko. Kuolinsyy: Tuntematon kuolinsyy.
6) Susanna s. 23.04.1801 Alajärvi, Hoisko.
7) Maria Juhontytär (katso taulu 1374) s. 29.12.1803 Alajärvi, Hoisko. k. 30.06.1868 Alajärvi, Kyrönlahti. Emäntä.
8) Juho s. 21.05.1806 Alajärvi, Hoisko. k. 16.09.1807 Alajärvi, Hoisko. Kuolinsyy: Vatsatauti.
9) Juho s. 23.08.1808 Alajärvi, Hoisko. k. 07.09.1808 Alajärvi, Hoisko. Kuolinsyy: Tuntematon kuolinsyy.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 628 -

12. sukupolvi

Sissala, Simo Matinpoika (taulusta 280. Äiti: Sikkilä, Liisa Juhontytär) s. 18.10.1768 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 05.04.1827 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. Talollinen. Kuolinsyy: Keuhkotauti.

1. puoliso Lillhök, Saara Iisakintytär, Sissala s. 30.01.1777 Alajärvi, Kurejoki. k. 20.01.1801 Alajärvi, Sissala. Vihitty: 21.06.1795 Alajärvi.
Isä: Lillhök, Iisakki Simonpoika s. 16.02.1748 Alajärvi, Kurejoki, Lillhök. Talollinen.
Äiti: Sissala / Juutlaukkonen, Liisa Erkintytär, Lillhök s. 26.11.1744 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. Emäntä.

Lapset:
1) Matti Simonpoika (katso taulu 1375) s. 23.02.1798 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 03.09.1856 Alajärvi, Kurejoki, Sissala.

2. puoliso Nelimarkka, Elisabeth Antintytär, Sissala s. 24.04.1769 Alajärvi, Nelimarkka. k. 26.07.1850 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. Vihitty: 08.11.1801 Alajärvi. Kuolinsyy: Vanhuus.
Isä: Nelimarkka , Antti Antinpoika s. 02.02.1737 Alajärvi, Nelimarkka. Sotilas Kälviän sotilasyksikössä.
Äiti: Stor-Höök, Maria Juhontytär, Nelimarkka s. 30.12.1732 Alajärvi, Kurejoki, Storhök. Emäntä.
Lapset:
1) Maria s. 06.07.1803 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 07.09.1804 Alajärvi, Kurejoki, Sissala.
2) Heikki s. 20.01.1805 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 28.05.1843 Alajärvi, Kurejoki, Sissala.
3) Maria s. 05.03.1806 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 08.08.1806 Alajärvi, Kurejoki, Sissala.
4) Simo Simonpoika (katso taulu 1376) s. 31.07.1807 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 13.06.1867 Alajärvi, Kurejoki, Sissala.
5) Kustaa s. 24.01.1810 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 02.07.1811 Alajärvi.
6) Jaakko s. 20.07.1812 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 04.08.1812 Alajärvi, Kurejoki, Sissala.
7) Juha s. 20.07.1812 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 03.08.1812 Alajärvi, Kurejoki, Sissala.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 629 -

12. sukupolvi

Sihtala, Erkki Matinpoika (taulusta 280. Äiti: Sikkilä, Liisa Juhontytär) s. 23.07.1777 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 10.08.1819 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. Talollinen. Perhesuhteet: Erkki muuttaa vävyksi ja isännöi yhtä kolmesta Sissalan talosta.

1. puoliso Storhök, Susanna Erkintytär, Sihtala s. 21.07.1789 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 17.03.1853 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. Vihitty: 05.12.1806 Alajärvi.
Isä: Sissala, Erkki Erkinpoika s. 17.04.1754 Alajärvi, Kurejoki, Storhök. Sihtalan vävy.
Äiti: Sihtala, Maria Kristiina Joosepintytär, Sissala s. 25.12.1770 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala.

Lapset:
1) Maija Stina s. 25.11.1809 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala.
2) Liisa Erkintytär (katso taulu 1377) s. 05.05.1811 Alajärvi, Kurejoki, Sissala. k. 09.04.1875 Alajärvi, Kurejoki, Storhök.
3) Susanna s. 12.03.1812 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala.
4) Saara s. 18.09.1815 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. k. 08.10.1815 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala.
5) Erkki s. 18.09.1816 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. k. 23.04.1817 Alajärvi, Kurejoki, Sihtala.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 630 -

12. sukupolvi

Lillstrang / Nygård, Maria Antintytär, Österspangar (taulusta 281. Isä: Nygård, Antti Antinpoika) s. 27.04.1763 Vimpeli, Nygård. k. 01.05.1784 Vimpeli, Lillstrang. Kuolinsyy: Keuhkotauti.

1. puoliso Österspangar, Erkki Erkinpoika s. 05.04.1761 Vimpeli. k. 19.12.1835 Vimpeli. Tilallinen. Vihitty: 05.11.1780 Lappajärvi.
Isä: Hyytinen / Österspangar, Erkki Juhonpoika s. 17.09.1732 Lappajärvi, Hyytinen. Talollinen, vävy.
Äiti: Sääksjärvi, Liisa Jaakontytär, Österspangar s. 12.05.1725 Vimpeli, Sääksjärvi. Emäntä.

Lapset:
1) Liisa s. 03.06.1781 Vimpeli. k. 03.06.1781 Vimpeli.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 631 -

12. sukupolvi

Lillstrang, Liisa Antintytär, Visti / Lillstrang (taulusta 281. Isä: Nygård, Antti Antinpoika) s. 30.05.1768 Vimpeli. k. 29.05.1791 Vimpeli. Emäntä.

1. puoliso Visti / Lillstrang, Matti Juhonpoika s. 19.08.1763 Vimpeli, Visti. k. 01.05.1809 Vimpeli, Lillstrang.
Isä: Visti / Spangar, Juho Pietarinpoika s. 03.06.1739 Vimpeli, Sääksjärvi, Visti (Tikkanen). Talollinen.
Äiti: Höri, Valpuri Juhontytär, Visti s. 22.04.1734 Alajärvi, Kurejoki, Höri. Emäntä.

Lapset:
1) Juho Matinpoika (katso taulu 1378) s. 23.03.1790 Vimpeli, Lillstrang. k. 22.06.1859 Vimpeli. Talollinen.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 632 -

12. sukupolvi

Lillstrang / Nygård, Kaarina Antintytär (taulusta 281. Isä: Nygård, Antti Antinpoika) s. 25.12.1775 Vimpeli. k. 12.10.1859 Vimpeli. Emäntä.

1. puoliso Lillstrang / Nygård, Matti Erkinpoika s. 05.09.1771 Vimpeli. k. 23.07.1807 Vimpeli. Tilallinen. Vihitty: 03.11.1793 Lappajärvi.
Isä: Nygård, Erkki Antinpoika, Lillstrang s. 24.04.1731 Vimpeli . Talollinen.
Äiti: Margreta (Greta) Juhontytär, LillStrang s. 20.07.1731.

Lapset:
1) Antti Matinpoika (katso taulu 1379) s. 09.08.1794 Vimpeli. k. 04.03.1879 Vimpeli.
2) Erkki Matinpoika (katso taulu 1380) s. 11.08.1797 Vimpeli. k. 26.05.1868 Vimpeli.
3) Matti Matinpoika (katso taulu 1381) s. 22.05.1801 Vimpeli. k. 07.06.1868 Vimpeli.
4) Juho Matinpoika (katso taulu 1382) s. 19.06.1805 Vimpeli. k. 09.05.1878 Vimpeli.

2. puoliso Lindbacka, Jaakko Matinpoika s. 05.02.1787 Vimpeli, Lindbacka. k. 17.12.1867 Vimpeli, Lindbacka. Tilallinen.
Isä: Lindbacka, Matti Jaakonpoika s. 10.08.1761 Vimpeli, Lindbacka. Tilallinen.
Äiti: Visti, Marketta Pietarintytär, Lindbacka s. 26.01.1761 Vimpeli, Tikkanen, Visti. Emäntä.
Lapset:
1) Maria Jaakontytär (katso taulu 1383) s. 20.09.1810 Vimpeli. k. 21.12.1895 Vimpeli. Emäntä.
2) Jaakko Jaakonpoika (katso taulu 1384) s. 23.05.1812 Vimpeli. k. 04.02.1898 Vimpeli, Lindbacka.
3) Anna Liisa Jaakontytär (katso taulu 1385) s. 12.01.1815 Vimpeli. k. 1839 Lappajärvi, Itäkylä, Lund. Lisätietoja: Anna muuttaa toukokuussa 1839 Lappajärvelle.
4) Kaisa Jaakontytär (katso taulu 1386) s. 01.05.1817 Vimpeli. k. 24.08.1895 Vimpeli.
5) Aleksanteri Jaakonpoika (katso taulu 1387) s. 11.05.1819 Vimpeli. k. 14.03.1846 Vimpeli.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 633 -

12. sukupolvi

Lillstrang, Juho (taulusta 282. Äiti: Nygård / Lillstrang, Maria Antintytär) s. 23.12.1768 Vimpeli, Lillstrang. k. 23.10.1846 Vimpeli. Perhesuhteet: Lapseton.

1. puoliso Strang, Susanna Jaakontytär, Lillstrang s. 23.11.1774 Vimpeli . k. 17.05.1860 Vimpeli, Lillstrang.
Isä: Strang, Jaakko Simonpoika, Lillstrang s. 08.07.1728 Vimpeli, Lillstrang . Talollinen.
Äiti: Murtoniemi, Saara Sakarintytär, Strang s. 17.07.1729 Lappajärvi, Savonkylä . Emäntä.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 634 -

12. sukupolvi

Lillstrang, Liisa Erkintytär, Svarvar / Ahola (taulusta 282. Äiti: Nygård / Lillstrang, Maria Antintytär) s. 12.01.1774 Vimpeli, Lillstrang. k. 09.12.1849 Lappajärvi, Savonkylä, Ahola.

1. puoliso Svarvar / Ahola , Erkki Erkinpoika s. 07.05.1777 Lappajärvi, Svarvar. k. 01.02.1844 Lappajärvi, Savonkylä, Ahola. Vihitty: 14.10.1798 Lappajärvi.
Isä: Svarvar / Ahola , Erkki Matinpoika s. 14.02.1730 Lappajärvi.
Äiti: Lillfinnilä, Saara Simontytär, Svarvar / Ahola s. 07.09.1740 Lappajärvi.

Lapset:
1) Erkki s. 19.12.1801 Lappajärvi. k. 25.11.1803 Lappajärvi.
2) Maria s. 05.08.1804 Lappajärvi. k. 13.08.1804 Lappajärvi.
3) Liisa Erkintytär (katso taulu 1388) s. 19.08.1805 Lappajärvi. k. 16.06.1881 Vimpeli, Heikkilä.
4) Erkki Erkinpoika (katso taulu 1389) s. 11.11.1808 Lappajärvi, Savonkylä, Ahola. k. 19.11.1842 Lappajärvi. Kuolinsyy: Hukkui.
5) Matti Erkinpoika (katso taulu 1390) s. 15.04.1812 Lappajärvi. k. 19.04.1842 Lappajärvi, Itäkylä, Niemi.
6) Maria Erkintytär (katso taulu 1391) s. 23.03.1815 Lappajärvi. k. 12.12.1883 Lappajärvi, Timonen.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 635 -

12. sukupolvi

Lillstrang, Antti Erkinpoika, Nygård (taulusta 282. Äiti: Nygård / Lillstrang, Maria Antintytär) s. 28.11.1776 Vimpeli, Lillstrang. k. 03.04.1808 Vimpeli. Talollinen.

1. puoliso Storsöyrinki, Saara Matintytär, Lillstrang s. 09.12.1773 Lappajärvi, Savonkylä. k. 13.04.1858 Vimpeli. Emäntä. Vihitty: 09.11.1798 Lappajärvi.
Isä: Storsöyrinki, Matti Juhonpoika, Storsöyring s. 03.01.1739 Lappajärvi, Savonkylä. Tilallinen.
Äiti: Svarvar, Saara Eskontytär, Storsöyrinki s. 12.08.1738 Savonkylä. Emäntä.

Lapset:
1) Juho s. 17.05.1799 Vimpeli. k. 02.06.1799 Vimpeli.
2) Erkki s. 17.05.1799 Vimpeli. k. 06.07.1799 Vimpeli. Lisätietoja: Kaksoset / Juho.
3) Antti s. 14.09.1806 Vimpeli. k. 21.09.1806 Vimpeli.
4) Maria Antintytär (katso taulu 1157) s. 21.12.1807 Vimpeli. k. 06.12.1885 Vimpeli.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 636 -

12. sukupolvi

Lillstrang, Matti Erkinpoika, Strang (taulusta 282. Äiti: Nygård / Lillstrang, Maria Antintytär) s. 08.11.1785 Vimpeli, Lillstrang. k. 08.03.1844 Vimpeli. Lukkari.

1. puoliso Strang, Liisa Taavetintytär, Lillstrang s. 23.10.1785 Vimpeli. k. 17.09.1845 Vimpeli, Strang. Vihitty: 20.11.1803 Lappajärvi.
Isä: Strang, Taavetti Olavinpoika s. 25.12.1761 Vimpeli, Strang. Talollinen.
Äiti: Västerspangar, Maria Erkintytär, Strang s. 21.12.1765 Vimpeli.

Lapset:
1) Taavetti s. 31.10.1804 Vimpeli. k. 17.12.1810 Vimpeli, Strang haudattu 23.12.1810 Vimpeli. Kuolinsyy: Yskä.
2) Erkki s. 10.06.1808 Vimpeli, Strang. k. 26.01.1826 Vimpeli haudattu 29.01.1826 Vimpeli. Kuolinsyy: Nerffeber (nervfeber); hermokuume.
3) Juho Matinpoika (katso taulu 1392) s. 07.01.1811 Vimpeli, Strang. k. 15.12.1860 Vimpeli. Talollinen.
4) Matti Matinpoika (katso taulu 1393) s. 02.10.1813 Vimpeli, Strang. k. 06.08.1858 Vimpeli.
5) Taavetti s. 09.06.1816 Vimpeli, Strang. k. 24.03.1857 Vimpeli.
6) Maria s. 08.06.1818 Vimpeli, Strang. k. 03.08.1832 Vimpeli haudattu 06.08.1832 Vimpeli. Kuolinsyy: Keuhkokuume.
7) Anna Liisa s. 07.08.1821 Vimpeli, Strang. k. 04.07.1833 Vimpeli.
8) Konstantin s. 01.06.1825 Vimpeli, Strang. k. 14.12.1830 Vimpeli haudattu 19.12.1830 Vimpeli. Kuolinsyy: Messl.
9) Karoliina s. 23.06.1828 Vimpeli, Strang. k. 28.11.1830 Vimpeli haudattu 05.12.1830 Vimpeli. Kuolinsyy: Yskä.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 637 -

12. sukupolvi

Västerspangar, Maria Erkintytär, Strang (taulusta 283. Äiti: Strang / Västerspangar, Saara Erkintytär) s. 21.12.1765 Vimpeli. k. 01.04.1797 Vimpeli.

1. puoliso Strang, Taavetti Olavinpoika s. 25.12.1761 Vimpeli, Strang. k. 15.02.1799 Vimpeli. Talollinen. Vihitty: 19.10.1738 Lappajärvi.
Omisti 1/6 manttaalin talon. Tyttäret Liisa ja Maria jakoivat myöhemmin talon kahtia ja kummallekkin jäi kohtalaisen iso talo, yli 200 hehtaaria. Vävyt ottivat sukunimekseen Strang, niin kuin silloin oli tapana.

Isä: Strang, Olavi Erkinpoika s. 23.07.1725 Vimpeli, Storstrang.
Äiti: Sääksjärvi, Liisa Juhontytär, Storgård s. 07.08.1728 Vimpeli; Sääksjärvi; Storgård. Emäntä.

Lapset:
1) Liisa Taavetintytär (katso taulu 1394) s. 23.10.1785 Vimpeli. k. 17.09.1845 Vimpeli, Strang.
2) Erkki s. 03.02.1790 Vimpeli. k. 05.01.1791 Vimpeli.
3) Maria Taavetintytär (katso taulu 1395) s. 01.12.1791 Vimpeli, Strang. k. 08.05.1826 Vimpeli. Kuolinsyy: Ähky.
4) Anna s. 16.02.1795 Vimpeli. k. 12.03.1796 Vimpeli.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 638 -

12. sukupolvi

Västerspangar, Matti (taulusta 283. Äiti: Strang / Västerspangar, Saara Erkintytär) s. 10.12.1774 Vimpeli. k. 30.12.1821 Vimpeli.

1. puoliso Strang, Anna Olavintytär, Västerspangar s. 05.12.1766 Vimpeli, Strang. k. 11.11.1837 Vimpeli, Heikkilä. Emäntä. Vihitty: 21.10.1792 Vimpeli.
Isä: Strang, Olavi Erkinpoika s. 23.07.1725 Vimpeli, Storstrang.
Äiti: Sääksjärvi, Liisa Juhontytär, Storgård s. 07.08.1728 Vimpeli; Sääksjärvi; Storgård. Emäntä.

Lapset:
1) Markus Matinpoika (katso taulu 1396) s. 29.12.1794 Vimpeli. k. 16.04.1851 Vimpeli. Talollinen.
2) Liisa s. 04.10.1797 Vimpeli. k. 14.03.1813 Vimpeli.
3) Saara Matintytär (katso taulu 1397) s. 24.11.1800 Vimpeli. k. 17.06.1868 Lappajärvi, Itäkylä.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 639 -

12. sukupolvi

Västerspangar, Liisa Markuksentytär, Iiruu (taulusta 283. Äiti: Strang / Västerspangar, Saara Erkintytär) s. 15.11.1777 Vimpeli. k. 21.06.1807 Alajärvi, Iiruu. Emäntä. Kuolinsyy: Lapsivuode.

1. puoliso Iiruu, Erkki Matinpoika, Iiro s. 16.01.1774 Alajärvi, Kuninkaanjoki, Iiruu. k. 14.04.1825 Alajärvi, Möksy, Iiruu. Talollinen. Vihitty: 29.10.1795 Alajärvi.
Isä: Iiruu, Matti Erkinpoika s. 19.09.1749 Alajärvi, Möksy, Iiruu.
Äiti: Hongisto, Liisa Juhontytär, Iiruu s. 15.03.1750 Alajärvi, Möksy, Hongisto.

Lapset:
1) Helena s. 07.12.1796 Alajärvi, Kuninkaanjoki, Iiruu. k. 11.03.1797 Alajärvi, Kuninkaanjoki, Iiruu.
2) Liisa Erkintytär (katso taulu 1398) s. 07.04.1798 Alajärvi, Kuninkaanjoki, Iiruu. k. 09.04.1837 Alajärvi, Kolanen.
3) Saara Erkintytär (katso taulu 1399) s. 30.07.1799 Alajärvi, Kuninkaanjoki, Iiruu. k. 12.08.1867 Alajärvi, Iiruu.
4) Maria s. 23.08.1800 Alajärvi, Kuninkaanjoki, Iiruu. k. 28.12.1800 Alajärvi, Kuninkaanjoki, Iiruu.
5) Matti Erkinpoika (katso taulu 1400) s. 08.11.1801 Alajärvi, Kuninkaanjoki, Iiruu. k. 27.05.1838 Alajärvi, Paalijärvi.
6) Ulla Erkintytär (katso taulu 1401) s. 04.09.1804 Alajärvi, Kuninkaanjoki, Iiruu. k. 17.06.1891 Vimpeli, Strang.
7) Maria Erkintytär (katso taulu 1402) s. 12.06.1807 Alajärvi, Iiruu. k. 12.02.1899 Alajärvi, Honkaniemi. Emäntä.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 640 -

12. sukupolvi

Västerspangar, Saara Markuksentytär, Iiruu (taulusta 283. Äiti: Strang / Västerspangar, Saara Erkintytär) s. 09.06.1781 Vimpeli. k. 24.01.1828 Alajärvi, Möksy, Iiro.

1. puoliso Iiruu, Juho Juhonpoika s. 16.06.1784 Alajärvi, Möksy, Iiro. k. 17.06.1860 Alajärvi, Möksy, Iiro.
Isä: Iiro, Juho Erkinpoika s. 11.09.1758 Alajärvi, Möksy, Iiro. Talollinen.
Äiti: Pynttäri, Marketta Pietarintytär, Iiruu / Iiro s. 04.06.1763 Alajärvi, Pynttäri.

Lapset:
1) Maria Juhontytär (katso taulu 1403) s. 03.03.1808 Alajärvi, Möksy, Iiro. k. 29.03.1866 Alajärvi, Puumala.
2) Liisa s. 1814 Alajärvi, Möksy, Iiro. k. 19.05.1873 Alajärvi, Möksy.
3) Reetta Juhontytär (katso taulu 1404) s. 01.03.1817 Alajärvi, Möksy, Iiro. k. 04.06.1883 Alajärvi, Paalijärvi, Honkaniemi.
4) Erkki Juhonpoika (katso taulu 1405) s. 17.04.1820 Alajärvi, Möksy, Iiro. k. 14.08.1869 Alajärvi. Talollinen.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 641 -

12. sukupolvi

Heikkilä, Markus Markuksenpoika (taulusta 283. Äiti: Strang / Västerspangar, Saara Erkintytär) s. 12.11.1786 Vimpeli. k. 21.03.1856 Vimpeli. Isäntä.

1. puoliso Murtoniemi, Maria Erkintytär, Heikkilä s. 09.06.1785 Lappajärvi. k. 05.04.1873 Vimpeli, Heikkilä. Vihitty: 12.11.1809 Vimpeli.

Lapset:
1) Liisa Markuksentytär (katso taulu 1406) s. 27.05.1811 Vimpeli. k. 02.11.1889 Vimpeli.
2) Kreetta s. 28.09.1812 Vimpeli. k. 08.02.1815 Vimpeli.
3) Matti Markuksenpoika (katso taulu 1407) s. 20.04.1815 Vimpeli, Heikkilä. k. 16.12.1891 Vimpeli.
4) Maria Markuksentytär (katso taulu 1408) s. 13.11.1816 Vimpeli, Vesterspangar.
5) Saara s. 12.06.1818 Vimpeli, Heikkilä. k. 19.09.1883 Vimpeli, Heikkilä.
6) Konstantin s. 27.05.1821 Vimpeli, Heikkilä. k. 06.01.1823 Vimpeli.
7) Erkki Markuksenpoika (katso taulu 1409) s. 18.08.1822 Vimpeli, Heikkilä. k. 08.11.1910 Vimpeli.
8) Jaakko s. 04.03.1825 Vimpeli, Heikkilä. k. 16.06.1826 Vimpeli, Heikkilä.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 642 -

12. sukupolvi

Puumala, Kreetta Juhontytär, Paalanen (taulusta 285. Äiti: Strang / Västerspangar, Maria Erkintytär) s. 18.08.1771 Alajärvi, Puumala. k. 25.03.1833 Alajärvi, Kurejoki, Anttisaari. Emäntä. Kuolinsyy: Pistos.

1. puoliso Paalanen / Anttisaari, Erkki Erkinpoika s. 12.09.1760 Kortesjärvi, Purmojärvi, Storpellinen. k. 02.07.1848 Alajärvi, Kurejoki, Anttisaari. Talollinen, seksmanni. Vihitty: 24.09.1788 Alajärvi. Kuolinsyy: Vanhuus.
Rippikirjassa Erkki on Puumalan väestössä vävynä vuoteen 1808 ja vuodesta 1809 Anttisaaren isäntänä. Toisena isäntäparina on rippikirjan mukaan Matti Juhonpoika s. 10/9 1782 ja Saara kustaantytär s. 13/5 1782. Kolmantena ruokakuntana Anttisaaressa on leski Liisa Erkintytär s. 11/9 1761. Erkki vihittiin 28 vuotiaana, 24/9 1788 17-vuotiaan Kreetta Juhontytär Puumalan kanssa. Seksmanni, leski Erkki Anttisaari vihittiin vuoden leskeyden jälkeen Lillhökistä olevan talollisenleski Liisa Matintyttären kanssa 31/3 1834.

Isä: Paalanen / Kontiainen, Erkki Jaakonpoika s. 06.03.1733 Evijärvi, Kivijärvi, Paalanen. Tilallinen.
Äiti: Lypsinmaa / Storpellinen (Lähde: 1.2), Marketta Matintytär, Paalanen s. 10.05.1731 Kortesjärvi, Purmojärvi, Stor-Pellinen. Emäntä.

Lapset:
1) Juho s. 11.07.1790 Alajärvi, Puumala. k. 19.10.1790 Alajärvi, Puumala. Kuolinsyy: Pistos.
2) Maria s. 20.01.1792 Alajärvi, Puumala. k. Alajärvi, Kurejoki, Sihtala. Kuolinsyy: Tuntematon sairaus.
3) Erkki s. 29.03.1793 Alajärvi, Puumala. k. 13.01.1794 Alajärvi, Puumala.
4) Liisa Marketta s. 22.01.1795 Alajärvi, Puumala. k. 14.10.1795 Alajärvi, Puumala.
5) Kustaa s. 04.08.1796 Alajärvi, Puumala. k. 11.09.1796 Alajärvi, Puumala.
6) Heikki s. 26.12.1797 Alajärvi, Puumala. k. 19.04.1799 Alajärvi, Puumala. Kuolinsyy: Hengenahdistus.
7) Jaakko s. 06.08.1799 Alajärvi, Puumala. k. 08.07.1803 Alajärvi, Puumala. Kuolinsyy: Rokko.
8) Erkki s. 22.04.1802 Alajärvi, Puumala. k. 20.01.1803 Alajärvi, Puumala. Kuolinsyy: Tuntematon sairaus.
9) Anna s. 18.07.1803 Alajärvi, Puumala. k. 19.11.1803 Alajärvi, Puumala. Kuolinsyy: Hengenahdistus.
10) Reetta Eerkintytär (katso taulu 1410) s. 29.11.1804 Alajärvi, Puumala. k. 27.05.1872 Alajärvi, Kurejoki, Anttisaari. Emäntä. Kuolinsyy: Tuntematon sairaus.
11) Tuomas Erkinpoika (katso taulu 1411) s. 09.02.1806 Alajärvi, Puumala. k. 05.04.1866 Alajärvi, Kurejoki, Anttisaari. Talollinen, seksmanni.
12) Erkki Erkinpoika (katso taulu 1412) s. 14.05.1809 Alajärvi, Kurejoki, Anttisaari. k. 24.03.1857 Alajärvi, Kurejoki, Anttisaari. Talollinen, kuudennusmies.
13) Susanna s. 07.04.1813 Alajärvi, Kurejoki, Anttisaari. k. 02.06.1822 Alajärvi, Kurejoki, Anttisaari. Kuolinsyy: Halvaus.
14) Leena s. 01.12.1814 Alajärvi, Kurejoki, Anttisaari. k. 18.02.1817 Alajärvi, Kurejoki, Anttisaari. Kuolinsyy: Yskä.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 643 -

12. sukupolvi

Puumala, Susanna Juhontytär, Höri (taulusta 285. Äiti: Strang / Västerspangar, Maria Erkintytär) s. 26.01.1778 Alajärvi. k. 20.02.1847 Alajärvi, Kurejoki, Höri.

1. puoliso Höri, Abraham Juhonpoika s. 18.12.1772 Alajärvi, Kurejoki, Höri. k. 14.10.1824 Alajärvi, Kurejoki, Höri. Talollinen. Vihitty: 28.12.1794 Alajärvi.
Isä: Höri, Juho Juhonpoika s. 17.03.1733 Alajärvi, Kurejoki, Höök, Höri. Talollinen.
Äiti: Mattinen, Maria Yrjöntytär, Höri s. 1739 Lehtimäki, Mattinen. Emäntä.

Lapset:
1) Juho s. 15.01.1797 Alajärvi, Kurejoki, Höri. k. 21.09.1797 Alajärvi, Kurejoki, Höri.
2) Abraham Abrahaminpoika (katso taulu 1413) s. 21.10.1798 Alajärvi, Kurejoki, Höri. k. 01.05.1852 Alajärvi, Kurejoki, Höri. Talollinen.
3) Heikki s. 26.09.1802 Alajärvi, Kurejoki, Höri. k. 07.08.1804 Alajärvi, Kurejoki, Höri.
4) Erkki Abrahaminpoika (katso taulu 1414) s. 06.09.1805 Alajärvi, Kurejoki, Höri.
5) Heikki Abrahaminpoika (katso taulu 1415) s. 01.11.1809 Alajärvi, Kurejoki, Höri. k. 22.02.1836 Alajärvi, Kurejoki, Anttila.
6) Maria Abrahamintytär (katso taulu 1416) s. 07.08.1812 Alajärvi, Kurejoki, Höri. k. 20.06.1867 Alajärvi, Kurejoki, Viitasaari. Emäntä.
7) Juho Abrahaminpoika (katso taulu 1417) s. 15.10.1815 Alajärvi, Kurejoki. k. 17.04.1854 Kuortane, Porraslampi. Yhtiömies.
8) Susanna s. 25.08.1818 Alajärvi, Kurejoki, Höri. k. 05.05.1827 Alajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 644 -

12. sukupolvi

Puumala, Heikki (taulusta 285. Äiti: Strang / Västerspangar, Maria Erkintytär) s. 19.01.1781 Alajärvi, Puumala. k. 21.03.1851 Alajärvi, Puumala. Talollinen, seksmanni.

1. puoliso Pahankala, Maria Matintytär, Puumala s. 02.02.1787 Ähtäri, Pahankala. k. 19.04.1851 Alajärvi, Puumala. Vihitty: 1802 Soini.
Isä: Pahankala, Matti Heikinpoika s. 19.03.1751 Ähtäri, Pahankala.
Äiti: Makkola / Viitala, Sofia Heikintytär, Pahankala s. 17.03.1759 Keuruu, Niemisvesi, Makkola.

Lapset:
1) Juho s. 08.06.1805 Alajärvi, Puumala. k. 12.01.1808 Alajärvi, Puumala.
2) Heikki s. 28.11.1806 Alajärvi, Puumala.
3) Matti Heikinpoika (katso taulu 1418) s. 03.01.1808 Alajärvi, Puumala. k. 1885 Alajärvi. Lisätietoja: Muutti Karstulaan 1845. Palasi 1853.
4) Abraham Heikinpoika (katso taulu 1419) s. 01.09.1810 Alajärvi, Puumala. Talollinen.
5) Saara Heikintytär (katso taulu 1420) s. 26.11.1813 Alajärvi, Puumala.
6) Leena s. 02.07.1816 Alajärvi, Puumala. k. 28.11.1820 Alajärvi, Puumala.
7) Anna Liisa Heikintytär (katso taulu 1421) s. 25.10.1820 Alajärvi, Puumala. Lisätietoja: Muutti Lappajärvelle 1840. Ja koko perhe Laukaalle 11.09.1865.
8) Maria Greta s. 23.05.1823 Alajärvi, Puumala.
9) Jaakko s. 06.08.1825 Alajärvi, Puumala.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 645 -

12. sukupolvi

Ollila, Maria Matintytär, Storstrang (taulusta 286. Äiti: Strang, Marketta Erkintytär) s. 20.10.1780 Lappajärvi, Ollila. k. 13.03.1831 Lappajärvi, Ollila.

1. puoliso Storstrang / Ollila, Jaakko Jaakonpoika s. 23.05.1775 Vimpeli, Storstrang. k. 1844 Lappajärvi, Lillsöyring. Vävy, talollinen, seksmanni. Vihitty: 09.11.1797 Lappajärvi.
Isä: Storstrang, Jaakko Juhonpoika s. 24.07.1742 Vimpeli, Storstrang . Talollinen, seksmanni.
Äiti: Tikkanen / Visti, Maria Pietarintytär, Storstrang s. 11.04.1742 Vimpeli, Tikkanen / Visti. Emäntä.

Lapset:
1) Reetta Jaakontytär (katso taulu 1422) s. 10.02.1800 Lappajärvi, Savonkylä, Ollila. k. 27.09.1839 Perho. Lisätietoja: Perhoon 1833.
2) Maria Jaakontytär (katso taulu 1423) s. 01.03.1803 Lappajärvi, Savonkylä, Ollila. k. 31.10.1831 Kuusamo. Lisätietoja: Muutti Kuusamoon 1831.
3) Liisa Jaakontytär (katso taulu 1424) s. 28.08.1805 Lappajärvi. k. 24.02.1856 Lappajärvi, Itäkylä.
4) Jaakko s. 21.08.1809 Lappajärvi, Savonkylä, Ollila. k. 25.04.1851 Lappajärvi.
5) Saara s. 16.09.1812 Lappajärvi, Savonkylä, Ollila. k. 25.11.1837 Lappajärvi.
6) Kaisa Jaakontytär (katso taulu 1425) s. 06.01.1818 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 646 -

12. sukupolvi

Ollila, Liisa Matintytär, Lilltarvonen (taulusta 286. Äiti: Strang, Marketta Erkintytär) s. 23.11.1785 Lappajärvi, Ollila. k. 19.11.1832 Lappajärvi.

1. puoliso Lilltarvonen / Ollila, Juho Jaakonpoika s. 08.09.1781 Lappajärvi, Lilltarvonen. k. 01.06.1846 Lappajärvi, Ollila. Vihitty: 06.11.1822 Lappajärvi.
Isä: Lilltarvonen, Jaakko Juhanpoika s. 11.03.1756 Lappajärvi, Ollila.
Äiti: Storstrang, Liisa Juhantytär, Lilltarvonen s. 25.08.1756 Vimpeli, Storstrang.

Lapset:
1) Matti Juhonpoika (katso taulu 1426) s. 18.12.1805 Lappajärvi, Ollila. Lisätietoja: Evijärvelle 1858.
2) Jaakko s. 13.06.1807 Lappajärvi, Ollila. k. 18.01.1869 Lappajärvi. Perhesuhteet: Naimaton.
3) Juho s. 16.03.1811 Lappajärvi, Ollila. k. 18.01.1834 Lappajärvi, Ollila.
4) Liisa Juhontytär (katso taulu 1427) s. 1813 Lappajärvi, Ollila. k. 27.09.1864 Lappajärvi, Ollila.
5) Erkki s. 21.09.1818 Lappajärvi, Ollila. k. 26.11.1882 Lappajärvi.
6) Taavetti Juhonpoika (katso taulu 1428) s. 26.11.1821 Lappajärvi, Ollila. k. 04.05.1848 Alajärvi, Storhök.
7) Maria s. 21.09.1824 Lappajärvi, Ollila. k. 04.05.1825 Lappajärvi, Ollila.
8) Antti s. 16.10.1826 Lappajärvi, Ollila. k. n. 1834 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 647 -

12. sukupolvi

Pietilä, Matti Jaakonpoika, Tapola (taulusta 287. Äiti: Strang, Liisa Erkintytär) s. 12.09.1794 Lappajärvi, Pietilän torppa. k. 01.06.1863 Lappajärvi, Tapola. Itsellinen.

1. puoliso Karvala, Liisa Juhontytär, Pietilä s. 08.01.1795 Lappajärvi, Karvapussi. k. 24.03.1878 Lappajärvi, Tapola. Torpparin vaimo. Vihitty: 08.06.1821 Lappajärvi.
Isä: Karvala, Juho Matinpoika s. 30.03.1767 Lappajärvi, Karvapussi. Talollinen.
Äiti: Koukkari, Saara Jaakontytär, Karvala s. 13.01.1768 Lappajärvi, Kauhajärvi. Emäntä.

Lapset:
1) Maija Liisa (katso taulu 1429) s. 07.05.1822 Lappajärvi, Tapola. k. 08.04.1868 Lappajärvi, Finnilä.
2) Jaakko Matinpoika (katso taulu 1430) s. 18.01.1825 Lappajärvi. k. 30.10.1875 Lappajärvi.
3) Matti s. 06.07.1827 Lappajärvi. k. 05.07.1851 Lappajärvi. Kuolinsyy: Hukkui.
4) Juha Erkki s. 28.01.1830 Lappajärvi. Perhesuhteet: Perheetön.
5) Antti s. 25.10.1833 Lappajärvi. k. 18.10.1838 Lappajärvi.
6) Kaisa Matintytär (katso taulu 1431) s. 24.06.1838 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 648 -

12. sukupolvi

Sironen, Antti Esanpoika (taulusta 288. Äiti: Kniivilä, Beata Matintytär) s. 04.11.1736 Evijärvi, Haapajärvi. k. 13.08.1789 Evijärvi.

1. puoliso Hietoja, Liisa Tuomaantytär, Sironen s. 10.03.1732 Lappajärvi, Hietoja. k. 04.12.1763 Evijärvi, Sironen. Vihitty: 10.12.1785 Lappajärvi.
Isä: Hietoja / Lund, Tuomas Simonpoika s. 01.01.1701 Lappajävi, Hietoja. Talollinen, Lundin isäntä 1724 - 1738.
Äiti: Försti / Förste / Soffring, Liisa Matintytär, Hietoja s. 12.10.1703 Lappajärvi, Purmojärvi.

Lapset:
1) Matti Antinpoika (katso taulu 787) s. 02.02.1760 Evijärvi. k. 10.09.1822 Evijärvi.

2. puoliso Skärufors, Maria Antintytär, Särkijärvi s. 02.02.1748 Evijärvi, Skärufors. k. 07.06.1827 Lappajärvi, Tarvonen. Vihitty: 29.09.1771 Evijärvi. Lisätietoja: Muutti Lappajärvelle 1790. Kuolinsyy: Vanhuus.
Isä: Skärufors, Antti Mikonpoika s. 05.11.1718 Evijärvi, Skärufors.
Äiti: Sääksjärvi, Susanna Erkintytär, Skärufors s. 13.10.1725 Vimpeli, Sääksjärvi.
Lapset:
1) Kaarina s. 05.11.1772 Evijärvi, Sironen. k. 16.11.1772 Evijärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 649 -

12. sukupolvi

Sironen, Esa Esanpoika (taulusta 288. Äiti: Kniivilä, Beata Matintytär) s. 01.11.1743 Evijärvi. k. 21.12.1813 Evijärvi.

1. puoliso Karvonen, Anna Paulintytär, Sironen s. 02.03.1747 Evijärvi. k. 15.09.1830 Evijärvi, Sironen. Vihitty: 11.06.1764 Evijärvi.
Isä: Karvonen, Paavo Paavonpoika s. 11.01.1725 Evijärvi, Kerttuankylä, Karvonen.
Äiti: Kultalahti, Saara Matintytär, Karvonen s. 19.09.1722 Evijärvi, Kultalahti.

Lapset:
1) Katariina s. 08.07.1765 Evijärvi. k. 08.12.1766 Evijärvi.
2) Taavetti s. 20.08.1766 Evijärvi. k. 28.06.1767 Evijärvi.
3) Maria Esantytär (katso taulu 1432) s. 10.01.1768 Evijärvi, Haapajärvi, Sironen. k. 02.09.1808 Evijärvi.
4) Liisa Esantytär (katso taulu 1433) s. 18.11.1770 Evijärvi.
5) Anna Esantytär (katso taulu 1434) s. 16.02.1772 Evijärvi, Haapajärvi, Sironen. k. 08.02.1809 Evijärvi. Perhesuhteet: Ei lapsia.
6) Kaisa Esantytär (katso taulu 1435) s. 12.12.1773 Evijärvi, Haapajärvi. k. 20.07.1820 Evijärvi.
7) Erkki Esanpoika (katso taulu 1436) s. 17.01.1777 Evijärvi, Haapajärvi, Sironen. k. 20.10.1845 Evijärvi.
8) Reetta Esantytär (katso taulu 1437) s. 13.03.1780 Evijärvi. k. 04.04.1856 Evijärvi.
9) Saara Esantytär (katso taulu 1438) s. 01.03.1786 Evijärvi, Haapajärvi, Sironen. k. 28.04.1868 Kauhava. Lisätietoja: Lappajärvelle 1811 ja Kauhavalle 1812.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 650 -

12. sukupolvi

Lassila, Liisa, Klemettilä / Näsi (taulusta 289. Äiti: Kniivilä / Söderkniivilä, Valpuri Matintytär) s. 22.10.1745 Evijärvi, Lassila. k. 20.10.1808 Alahärmä, Näsi.

1. puoliso Klemettilä / Näsi, Elias Heikinpoika s. 27.03.1750 Lapua. k. 03.11.1808 Alahärmä, Näsi. Uudisasukas, talollinen. Vihitty: 27.11.1768 Lapua.
Isä: Klemettilä, Heikki, Eliaksenpoika s. 00.04.1720 Lapua. Talollinen.
Äiti: Storgård, Sofia, Juhontytär, Klemettilä s. 11.03.1724 Härmä.

Lapset:
1) Kaisa Eliaantytär (katso taulu 1439) s. 19.09.1769 Lapua, Klemettilä. k. 07.03.1843 Alahärmä. Sotilaan leski, itsellinen.
2) Maria s. 11.01.1771 Lapua, Klemettilä.
3) Sofia (katso taulu 1440) s. 20.08.1772 Lapua, Klemettilä. k. 01.05.1854 Alahärmä.
4) Liisa, Eliaantytär (katso taulu 1441) s. 28.12.1774 Lapua. Klemettilä. k. 08.02.1834 Alahärmä. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
5) Erkki Eliaanpoika (katso taulu 1442) s. 16.04.1777 Lapua, Klemettilä. k. 16.04.1854 Alahärmä. Talollinen.
6) Valpuri s. 25.03.1780 Lapua, Klemettilä. k. 21.01.1814 Alahärmä. Palveluspiika.
7) Heikki (katso taulu 1443) s. 22.07.1782 Lapua, Klemettilä.
8) Antti (katso taulu 1444) s. 24.11.1784 Lapua, Klemettilä.
9) Juho s. 25.07.1789 Härmä. k. 06.11.1808 Alahärmä, Näsi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 651 -

12. sukupolvi

Lassila / Klemettilä, Erkki, Erkinpoika (taulusta 289. Äiti: Kniivilä / Söderkniivilä, Valpuri Matintytär) s. 25.03.1750 Evijärvi, Åby, Lassila. k. 18.12.1813 Lapua, Keisala.

1. puoliso Klemettilä, Kaisa, Heikintytär s. 10.04.1748 Lapua. k. 02.03.1770 Lapua.
Isä: Klemettilä, Heikki Eliaksenpoika s. 1720 Lapua. Talollinen.
Äiti: Storgård, Sofia Juhontytär, Klemettilä s. 11.03.1724 Härmä.

Lapset:
1) Maria s. 17.02.1770 Lapua. k. 01.03.1770.

2. puoliso Ilkka, Maria, Erkintytär, Lassila / Klemettilä s. 1734. k. 22.08.1797 Lapua, Klemettilä. Vihitty: 08.06.1772 Lapua.
Lapset:
1) Erkki s. 25.04.1777 Lapua. k. 11.12.1840 Lapua.

3. puoliso Sofia Matintytär, Lassila / Klemettilä s. 1751. k. 04.01.1830 Lapua, Keisala. Vihitty: 04.03.1798 Lapua.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 652 -

12. sukupolvi

Lassila / Klemettilä / Hölsö, Juho, Erkinpoika, Strang (taulusta 289. Äiti: Kniivilä / Söderkniivilä, Valpuri Matintytär) s. 26.03.1754 Evijärvi, Åby, Lassila. k. 21.03.1809 Ylistaro, Topparla, Hölsö.

1. puoliso Isopassi, Valpuri, Tanelintytär, Strang / Lassila / Hölsö s. 07.04.1757 Kauhava. Vihitty: 05.11.1775 Kauhava.
Isä: Hannuksela / Isopassi, Taneli, Martinpoika s. 1725 Kauhava.
Äiti: Isopassi, Susanna, Jeremiaantytär s. 10.01.1728 Kauhava.

Lapset:
1) Matti s. 18.02.1777 Lapua. k. 23.07.1777.
2) Juho s. 27.04.1778 Lapua. k. 09.12.1779.
3) Erkki (katso taulu 1445) s. 01.09.1779 Lapua.
4) Matti s. 18.09.1781 Lapua. k. Lapua. Kuolinsyy: Kuoli lapsena.
5) Susanna (katso taulu 1446) s. 28.03.1783 Lapua. k. 05.07.1850 Ylistaro.
6) Liisa s. 20.11.1785 Lapua. k. 05.03.1786.
7) Esa s. 06.12.1792 Lapua.
8) Valpuri s. 12.10.1794 Lapua.
9) Kaisa s. 12.10.1794 Lapua.
10) Matti s. 09.03.1796 Lapua.
11) Anna s. 21.09.1799 Lapua.
12) Herman s. 22.06.1803 Ylistaro, Topparla, Hölsölä. k. Ylistaro.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 653 -

12. sukupolvi

Lassila, Maria Erkintytär, Norrena / Skottari (taulusta 289. Äiti: Kniivilä / Söderkniivilä, Valpuri Matintytär) s. 04.03.1756 Evijärvi. k. 14.01.1794 Evijärvi, Norrena.

1. puoliso Norrena / Skottari, Antti Simonpoika s. 12.11.1760 Evijärvi, Ena. k. 26.01.1836 Lappajärvi, Purmojärvi, Skottari. Talollinen, seksmanni. Vihitty: 04.11.1778 Evijärvi.
Isä: Norrena, Simo Tuomaanpoika, Kultalahti s. 18.10.1729 Evijärvi, Ena, Norrena.
Äiti: Storbacka, Brita Simonsdotter s. 18.10.1732 Storbacka, Teerijärvi.

Lapset:
1) Juho s. 18.08.1779 Evijärvi, Ena, Norrena. k. 31.08.1779 Evijärvi, Ena.
2) Matti Antinpoika (katso taulu 1447) s. 07.09.1781 Evijärvi, Ena, Norrena.
3) Antti s. 08.09.1784 Evijärvi, Ena, Norrena. k. 28.06.1785 Evijärvi, Ena, Norrena. Kuolinsyy: Hinkuyskä.
4) Kaisa Antintytär (katso taulu 1448) s. 05.02.1786 Evijärvi, Ena, Norrena. k. 05.08.1845 Kortesjärvi.
5) Maria Antintytär (katso taulu 1449) s. 13.07.1785 Evijärvi, Ena, Norrena.
6) Erkkki Antinpoika (katso taulu 1450) s. 04.05.1789 Evijärvi, Ena.
7) Anna s. 02.01.1792 Evijärvi, Ena, Norrena. k. 18.06.1797 Evijärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 654 -

12. sukupolvi

Norrkniivilä, Matti Juhonpoika, Ranta-ahokangas (taulusta 290. Isä: Norrkniivilä, Juho Matinpoika) s. 16.06.1747 Evijärvi. k. n. 1823 Evijärvi.

1. puoliso Näätälahti, Beata Juhontytär, Norrkniivilä s. 26.12.1745 Evijärvi, Kirkonkylä. k. 16.04.1788 Evijärvi, Norrkniivilä. Vihitty: 01.11.1770 Evijärvi.
Isä: Leppänen / Näätälahti, Juho Juhonpoika s. 12.00.1708 Evijärvi, Kirkonkylä.
Äiti: Söder-Ena, Beata Matintytär, Näätälahti s. 19.12.1708 Evijärvi.

Lapset:
1) Juho Matinpoika (katso taulu 1451) s. 14.06.1773 Evijärvi, kirkonkylä. k. 1853 Evijärvi, Jokela.
2) Liisa s. 01.04.1777 Evijärvi, Kirkonkylä. k. 29.04.1787 Evijärvi.
3) Valpuri s. 01.04.1779 Evijärvi, Kirkonkylä. k. 1784 Evijärvi.
4) Saara Matintytär (katso taulu 1452) s. 04.06.1781 Evijärvi, Kirkonkylä. Lisätietoja: Uuteenkaarlepyyhyn 1808.

2. puoliso Lilltarvonen, Valpuri Antintytär, Norrkniivilä s. 05.04.1751 Lappajärvi. k. 28.05.1818 Evijärvi, Ranta-ahokangas.
Isä: Lill-Tarvonen, Antti Erkinpoika s. 14.11.1709 Lappajärvi, Savonkylä. Suutari.
Äiti: Lypsinmaa, Maria Simontytär, Lilltarvonen s. 27.11.1713 Vimpeli, Lypsinmaa.

3. puoliso Lillhök, Anna Liisa Matintytär, Norrkniivilä s. 04.08.1757 Alajärvi, Kurejoki. Vihitty: 14.11.1819 Evijärvi. Lisätietoja: Tuli Evijärveltä takaisin Alajärvelle 1823 puolison kuoltua.
Isä: Lill-Höök, Matti Simonpoika s. 08.08.1719 Alajärvi, Kurejoki, Lill-Höök.
Äiti: Puumala, Liisa Juhantytär, Lill-Höök s. 26.05.1721 Alajärvi.
Lapset:
1) Susanna Matintytär (katso taulu 845) s. 28.05.1785 Evijärvi, Ranta-aho, Kirkonkylä. k. 20.04.1834 Evijärvi, Joensuu.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 655 -

12. sukupolvi

Norrkniivilä, Lauri (taulusta 290. Isä: Norrkniivilä, Juho Matinpoika) s. 03.08.1748 Evijärvi, Kirkonkylä. k. 27.08.1808 Evijärvi. Kuolinsyy: Punakuume, punatauti.

1. puoliso Kultalahti, Maria Juhontytär, Norrkniivilä s. 1743 Evijärvi. k. 04.11.1779 Evijärvi, Norrkniivilä. Vihitty: 15.03.1766 Evijärvi.
Isä: Kultalahti, Juho Jaakonpoika s. 12.06.1716 Evijärvi.
Äiti: Maria s. 1716 Evijärvi.

Lapset:
1) Maria Laurintytär (katso taulu 1453) s. 22.09.1768 Evijärvi, Kirkonkylä.
2) Saara Laurintytär (katso taulu 1454) s. 13.03.1771 Evijärvi, Kirkonkylä. k. 18.02.1835 Evijärvi.
3) Beata Laurintytär (katso taulu 1455) s. 04.12.1772 Evijärvi, Kirkonkylä. k. 20.11.1819 Evijärvi. Kuolinsyy: Verenvuoto.
4) Matti Laurinpoika (katso taulu 1456) s. 08.02.1776 Evijärvi, Kirkonkylä. k. 24.12.1849 Veteli. Lisätietoja: Yliveteliin 1834. Kuolinsyy: Viinan juonnin seurauksena.

2. puoliso Försti, Maria Jaakontytär, Norrkniivilä s. 1748. k. 01.09.1808 Evijärvi, Norrrkniivilä. Vihitty: 22.10.1780 Evijärvi.
Lapset:
1) Kaisa Laurintytär (katso taulu 1457) s. 06.09.1781 Evijärvi, Kirkonkylä. k. 05.12.1836 Evijärvi.
2) Anna Laurintytär (katso taulu 1458) s. 01.08.1784 Evijärvi, Kirkonkylä. k. 29..1856 Veteli.
3) Jaakko s. 18.07.1786 Evijärvi, Kirkonkylä. Lisätietoja: Isoonkyröön 1813.
4) Liisa Laurintytär (katso taulu 1459) s. 01.03.1791 Evijärvi, Kirkonkylä. k. 21.12.1845 Evijärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 656 -

12. sukupolvi

Norrkniivilä, Saara Juhontytär, Mannisholm (taulusta 290. Isä: Norrkniivilä, Juho Matinpoika) s. 01.05.1751 Evijärvi, Kirkonkylä. Perhesuhteet: Ei lapsia.

1. puoliso Mannisholm, Simo Antinpoika s. 23.10.1747 Kortesjärvi. Torppari. Vihitty: 11.03.1781 Evijärvi.
Isä: Försti / Mannisholm, Antti Matinpoika s. 12.10.1713 Kortesjärvi, Purmojärvi.
Äiti: Storpellinen, Valpuri Jaakontytär, Försti s. 1706 Kortesjärvi, Purmojärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 657 -

12. sukupolvi

Norrkniivilä, Maria Juhontytär, Svedjebacka (taulusta 290. Isä: Norrkniivilä, Juho Matinpoika) s. 05.07.1752 Evijärvi, Kirkonkylä. k. 13.10.1791 Svedjebacka haudattu 28.05.1792. Kuolinsyy: Murhattu ja heitetty lampeen.

Evijärven kuolleittenkirjassa: "olyckan omkomit såsom synes mördad och i Träsket kastad"

1. puoliso Svedjebacka, Juho Simonpoika s. 21.06.1752 Evijärvi. k. Karstula. Vihitty: 28.12.1777 Evijärvi.
Isä: Svedjebacka, Simo Erkinpoika s. 04.10.1726 Evijärvi.
Äiti: Maria Matintytär s. 1728.

Lapset:
1) Maria Juhontytär (katso taulu 1460) s. 28.11.1778 Evijärvi.
2) Saara s. 13.05.1780 Evijärvi. k. 16.08.1792 Evijärvi.
3) Marketta s. 31.07.1781 Evijärvi.
4) Klaara s. 02.05.1783 Evijärvi. k. 07.09.1783 Evijärvi.
5) Abraham Juhonpoika (katso taulu 1461) s. 03.10.1784 Evijärvi. k. 1846 Kivijärvi. Mäkitupalainen. Perhesuhteet: Leski.
6) Liisa s. 22.10.1786 Evijärvi.
7) Susanna s. 17.08.1788 Evijärvi. k. 22.10.1788 Evijärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 658 -

12. sukupolvi

Norrkniivilä, Erkki Juhonpoika (taulusta 290. Isä: Norrkniivilä, Juho Matinpoika) s. 29.03.1754 Evijärvi, Kirkonkylä. k. 03.12.1829 Evijärvi.

1. puoliso Paalanen, Maria Jaakontytär, Norrkniivilä s. 08.02.1768 Evijärvi, Kirkonkylä. k. 18.12.1834 Evijärvi. Vihitty: 02.02.1800 Evijärvi.

Lapset:
1) Susanna Erkintytär (katso taulu 1462) s. 27.07.1801 Evijärvi, Kivijärvi. k. 25.04.1846 Evijärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 659 -

12. sukupolvi

Liisa Juhontytär (taulusta 290. Isä: Norrkniivilä, Juho Matinpoika) s. 23.11.1755 Evijärvi. k. 22.08.1821 Evijärvi.

1. puoliso Norrena / Norrkniivilä, Erkki Juhonpoika s. 15.04.1768 Evijärvi. k. 09.08.1835 Evijärvi. Vihitty: 14.11.1790 Evijärvi.
Isä: Juho Juhonpoika s. 1721.
Äiti: Lahtikurvi, Maria Tuomaantytär s. 08.03.1737 Evijärvi.

Lapset:
1) Maria Erkintytär (katso taulu 1463) s. 16.05.1792 Evijärvi, Kirkonkylä. k. 26.06.1868 Evijärvi.
2) Liisa s. 17.04.1794 Evijärvi, Kirkonkylä. k. 17.02.1826 Evijärvi.
3) Reetta Erkintytär (katso taulu 1464) s. 24.07.1800 Evijärvi, Kirkonkylä. k. 28.06.1855 Evijärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 660 -

12. sukupolvi

Norrkniivilä, Jaakko (taulusta 290. Isä: Norrkniivilä, Juho Matinpoika) s. 31.03.1757 Evijärvi, Kirkonkylä. k. 24.05.1835 Evijärvi. Seksmanni.

1. puoliso Söderkniivilä, Liisa Jaakontytär, Norrkniivilä s. 31.08.1763 Evijärvi, Kirkonkylä. k. 21.08.1836 Evijärvi. Vihitty: 07.12.1787 Evijärvi.
Isä: Söderkniivilä, Jaakko Matinpoika s. 02.04.1732 Evijärvi.
Äiti: Liisa Paulintytär s. 05.04.1730.

Lapset:
1) Maria Jaakontytär (katso taulu 1465) s. 14.09.1788 Evijärvi. k. 04.08.1844 Evijärvi.
2) Juho Jaakonpoika (katso taulu 1466) s. 28.03.1790 Evijärvi, Kirkonkylä. k. 16.02.1868 Evijärvi.
3) Jaakko Jaakonpoika (katso taulu 1467) s. 19.12.1791 Evijärvi, Kirkonkylä. k. 02.08.1865 Evijärvi.
4) Liisa s. 23.05.1794 Evijärvi. k. 09.06.1794 Evijärvi.
5) Matti Jaakonpoika (katso taulu 1468) s. 15.06.1800 Evijärvi, Kirkonkylä. Perhesuhteet: Meni vävyksi Kortesjärvelle.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 661 -

12. sukupolvi

Norrkniivilä, Valpuri Juhontytär, Joensuu (taulusta 290. Isä: Norrkniivilä, Juho Matinpoika) s. 10.03.1760 Evijärvi, Kirkonkylä. k. 24.02.1834 Alajärvi, Höykinpuro. Emäntä. Lisätietoja: Alajärvelle 1821.

1. puoliso Joensuu, Juho Martinpoika s. 30.12.1761 Evijärvi, Joensuu. k. 04.07.1809 Evijärvi. Talollinen. Vihitty: 15.12.1782 Evijärvi. Kuolinsyy: Hukkui.
Isä: Joensuu, Martti Tuomaanpoika s. 28.10.1736 Evijärvi, Enaperä. Talollinen.
Äiti: Selkäkurvi, Maria Laurintytär, Norrkniivilä s. 26.12.1739 Evijärvi.

Lapset:
1) Mikko Juhanpoika (katso taulu 1469) s. 24.09.1783 Evijärvi. k. 22.06.1864 Alajärvi, Kurejoki, Sorvari. Torppari, itsellinen. Lisätietoja: Muutti Alajärven Kurejoelle Sorvarin taloon, jossa itsellisenä.
2) Matti Juhaninpoika (katso taulu 1470) s. 13.09.1785 Evijärvi, Joensuu. k. 10.12.1861 Isokyrö. Lisätietoja: Isokyröön 1810.
3) Juho Juhonpoika (katso taulu 1471) s. 08.02.1788 Evijärvi, Joensuu. k. 24.02.1856 Lappajärvi, Itäkylä, Uusimäki. Lisätietoja: Alajärvelle 1821 ja Lappajärvelle 1835 Uusimäen taloon.
4) Jaakko s. 14.05.1791 Evijärvi, Joensuu. k. 28.07.1791 Evijärvi.
5) Liisa Juhontytär (katso taulu 1472) s. 26.03.1794 Evijärvi. k. 21.08.1843 Lappajärvi, Lukkarila.
6) Maria s. 19.03.1797 Evijärvi, Joensuu. k. 06.07.1808 Evijärvi.
7) Kaisa Juhantytär (katso taulu 1473) s. 29.04.1800 Evijärvi, Joensuu. k. 03.07.1868 Evijärvi.
8) Margareta s. 18.09.1804 Evijärvi, Joensuu. k. 29.04.1808 Evijärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 662 -

12. sukupolvi

Norrkniivilä, Susanna Juhontytär, Aho / Söderkniivilä (taulusta 290. Isä: Norrkniivilä, Juho Matinpoika) s. 06.12.1767 Evijärvi, Kirkonkylä. k. 27.06.1850 Alajärvi, Möksy, Hongisto. Lisätietoja: Alajärvelle 1813.

1. puoliso Aho / Söderkniivilä, Mikko Juhonpoika s. 00.09.1758 Evijärvi. k. 15.11.1835 Alajärvi, Möksy, Hongisto. Vihitty: 24.09.1809 Evijärvi. Lisätietoja: Alajärvelle 1813.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 663 -

12. sukupolvi

Norrkniivilä, Abraham Juhonpoika (taulusta 290. Isä: Norrkniivilä, Juho Matinpoika) s. 21.07.1780 Evijärvi, Kirkonkylä. k. 01.08.1839 Lappajärvi.

1. puoliso Norrkiilunen, Susanna Kustaantytär, Norrkniivilä s. 18.09.1799 Lappajärvi, Kauhajärvi, Ranttila. k. 16.10.1877 Lappajärvi. Vihitty: 27.01.1822 Lappajärvi.
Isä: Norrkiilunen, Kustaa Matinpoika s. 11.08.1764 Lappajärvi, Kauhajärvi, Norrkiilunen.
Äiti: Harju, Liisa Erkintytär, Norrkiilunen s. 16.03.1765 Lappajärvi.

Lapset:
1) Susanna Abrahamintytär (katso taulu 1474) s. 18.04.1825 Lappajärvi, Kauhajärvi. k. 05.07.1868 Lappajärvi.
2) Abraham Abrahaminpoika (katso taulu 1475) s. 02.04.1829 Lappajärvi, Kauhajärvi. Tark´ampuja. Lisätietoja: Sotilasnimi: Svart.
3) Erkki s. 18.07.1832 Lappajärvi, Kauhajärvi. k. Kauhajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 664 -

12. sukupolvi

Lill-Lassila / Jospetnäs, Antti Erkinpoika (taulusta 291. Äiti: Norrkniivilä, Maria Matintyttär) s. 15.10.1754 Evijärvi, Haapajärvi, Lill-Lassila. k. 01.01.1809 Evijärvi. Talollinen. Lisätietoja: Muuttivat Evijärven Jospetnäsin asukkaiksi n. 1795.

1. puoliso Paalanen, Eeva Matintytär, Lill-Lassila / Jospetnäs s. 23.07.1753 Evijärvi, Kivijärvi, Paalanen. k. 30.03.1824 Evijärvi, Jospetnäs. Vihitty: 31.10.1779 Evijärvi.
Isä: Paalanen, Matti Erkinpoika s. 27.03.1714 Evijärvi, Kivijärvi, Paalanen. Talollinen.
Äiti: Viisala, Saara Laurintytär, Paalanen s. 1713 Kortesjärvi, Viisala.

Lapset:
1) Erkki Antinpoika (katso taulu 1476) s. 09.04.1781 Evijärvi. Lisätietoja: Muutti perheineen Kortesjärvelle 1822 ja Alahärmään 19.07.1826. Ammatinlisäyksiä: Oli ennen muuttoa Kortesjärvelle talollinen Jospetnäsissä.
2) Maria Antintytär (katso taulu 1477) s. 26.06.1784 Evijärvi, Jospetnäs. k. 07.10.1860 Evijärvi.
3) Matti Antinpoika (katso taulu 1478) s. 11.03.1789 Evijärvi. k. 22.12.1851 Evijärvi.
4) Antti s. 29.07.1795 Evijärvi. k. 27.08.1795 Evijärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 665 -

12. sukupolvi

Lill-Lassila, Martti Erkinpoika (taulusta 291. Äiti: Norrkniivilä, Maria Matintyttär) s. 23.01.1756 Evijärvi, Lassila. k. 19.03.1808 Evijärvi.

1. puoliso Lillpynttäri, Maria Abrahamintytär, Lill-Lassila s. 06.05.1769 Alajärvi, Lillpynttäri. k. 02.08.1840 Evijärvi. Vihitty: 08.10.1787 Alajärvi.
Isä: Lillpynttäri / Sänkiaho, Abraham Sipinpoika s. 17.12.1724 Alajärvi, Lillpynttäri. Lukkari.
Äiti: Möttölö / Vakkuri, Valpuri Erkintytär, Lillpynttäri / Sänkiaho s. 01.00.1725 Saarijärvi, Karstula.

Lapset:
1) Erkki s. 08.03.1790 Evijärvi, Lassila. k. 27.02.1846 Evijärvi. Perhesuhteet: Naimaton.
2) Matti Matinpoika (katso taulu 1479) s. 06.05.1793 Evijärvi, Lassila. k. 22.11.1836 Evijärvi.
3) Kustaa Matinpoika (katso taulu 1480) s. 16.11.1794 Evijärvi. k. 23.07.1866 Evijärvi.
4) Abraham s. 10.10.1797 Evijärvi, Lassila. k. 31.12.1867 Evijärvi. Perhesuhteet: Naimaton.
5) Juho Matinpoika (katso taulu 1481) s. 26.04.1799 Evijärvi, Lassila. Torppari, vävy. Lisätietoja: Muutti Kortesjärvelle 15.12.1822.
6) Liisa Matintytär (katso taulu 1482) s. 26.02.1804 Evijärvi. k. 10.06.1872 Lappajärvi.
7) Saara s. 29.09.1806 Evijärvi. k. 07.05.1807 Evijärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 666 -

12. sukupolvi

Lilllassila / Jospetnäs, Erkki (taulusta 291. Äiti: Norrkniivilä, Maria Matintyttär) s. 20.08.1758 Evijärvi, Lassila. k. 08.07.1809 Evijärvi, Jospetnäs.

1. puoliso Jospetnäs, Maria Tuomaantytär, Lilllassila / Jospetnäs s. 11.03.1769 Evijärvi, Jospetnäs. k. 29.08.1808 Evijärvi. Vihitty: 05.10.1788 Evijärvi.
Isä: Jospetnäs, Tuomas Niilonpoika s. 14.12.1729 Evijärvi, Jospetnäs. Torppari.
Äiti: Marketta Matintytär s. 1731 Evijärvi.

Lapset:
1) Reetta s. 29.07.1789 Evijärvi, Jospetnäs. k. 25.05.1790 Evijärvi, Jospetnäs.
2) Maria s. 13.04.1791 Evijärvi, Jospetnäs. k. 04.09.1794 Evijärvi, Jospetnäs.
3) Erkki Ekinpoika (katso taulu 1483) s. 06.05.1794 Evijärvi, Jospetnäs. Lisätietoja: Kortesjärvelle 1808.
4) Maria s. 07.10.1796 Evijärvi, Jospetnäs. k. 22.08.1808 Evijärvi, Jospetnäs.
5) Reetta Erkintytär (katso taulu 1484) s. 01.02.1798 Evijärvi, Jospetnäs. k. 05.11.1871 Evijärvi.
6) Antti Erkinpoika (katso taulu 1485) s. 10.11.1800 Evijärvi, Jospetnäs.
7) Liisa s. 05.03.1802 Evijärvi, Jospetnäs. k. 23.08.1808 Evijärvi, Jospetnäs.
8) Kustaa s. 28.12.1804 Evijärvi, Jospetnäs.
9) Saara s. 22.08.1808 Evijärvi, Jospetnäs. k. 22.08.1808 Evijärvi, Jospetnäs.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 667 -

12. sukupolvi

Lill-Lassila, Mikko (taulusta 291. Äiti: Norrkniivilä, Maria Matintyttär) s. 12.09.1763 Evijärvi, Lassila. k. 07.07.1790 Evijärvi.

1. puoliso Särkijärvi, Liisa Matintytär, Lill-Lassila s. 22.02.1771 Evijärvi, Särkijärvi. k. 06.01.1813 Evijärvi, Särkijärvi. Vihitty: 04.10.1789 Evijärvi.
Isä: Särkijärvi, Matti Juhanpoika s. 29.08.1744 Evijärvi, Särkijärvi. Talollinen.
Äiti: Sääksjärvi / Vanha-aho, Maria Abrahamintytär, Särkijärvi s. 28.01.1746 Vimpeli, Sääksjärvi. Emäntä.

Lapset:
1) Maria s. 04.09.1790 Evijärvi. Lisätietoja: Perhoon 1809.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 668 -

12. sukupolvi

Lill-Lassila, Maria Erkintytär, Vähälassila (taulusta 291. Äiti: Norrkniivilä, Maria Matintyttär) s. 21.10.1772 Evijärvi, Lassila. k. 09.12.1841 Evijärvi.

1. puoliso Vähälassila, Matti Yrjönpoika s. 21.09.1773 Jämsä. k. 29.10.1849 Evijärvi, Vähälassila. Torppari. Vihitty: 01.03.1795 Evijärvi.

Lapset:
1) Marketta s. 24.06.1795 Evijärvi. k. 29.10.1799 Evijärvi.
2) Maria Matintytär (katso taulu 1486) s. 28.01.1797 Evijärvi. k. 06.01.1879 Veteli. Lisätietoja: Mennyt Överveteliin n. 1813.
3) Erkki s. 04.04.1799 Evijärvi. k. 04.09.1808 Evijärvi.
4) Liisa s. 18.06.1804 Evijärvi. k. 03.07.1804 Evijärvi.
5) Elias s. 28.01.1806 Evijärvi. k. 31.01.1808 Evijärvi.
6) Liisa Matintytär (katso taulu 1487) s. 12.12.1807 Evijärvi, Vähä-Lassilan torppa. k. 30.05.1868 Kortesjärvi. Torpparin vaimo.
7) Erkki Matinpoika (katso taulu 1488) s. 08.05.1816 Evijärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 669 -

12. sukupolvi

Joutsen, Liisa Erkintytär, Selkäkurvi (taulusta 293. Äiti: Väisänen, Maria Olavintytär) s. 14.09.1753 Evijärvi, Enaperä. Lisätietoja: Muutti Laukaaseen 1811.

1. puoliso Selkäkurvi, Jaakko Laurinpoika s. 18.04.1745 Evijärvi. Vihitty: 11.01.1778 Evijärvi.
Isä: Selkäkurvi, Lauri Matinpoika s. 18.06.1711 Evijärvi.
Äiti: Lukkarila, Susanna Erkintytär, Selkäkurvi s. 16.02.1713 Lappajärvi.

Lapset:
1) Maria Jaakontytär (katso taulu 1489) s. 05.12.1778 Evijärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 670 -

12. sukupolvi

Joutsen, Juho Erkinpoika (taulusta 293. Äiti: Väisänen, Maria Olavintytär) s. 29.01.1755 Evijärvi, Enaperä. k. 01.02.1818 Evijärvi.

1. puoliso Söderkniivilä, Marketta Jaakontytär, Joutsen s. 03.06.1757 Evijärvi, Söderkniivilä. k. 18.04.1831 Evijärvi, Joutsen. Vihitty: 29.10.1780 Evijärvi.
Isä: Söderkniivilä, Jaakko Jaakonpoika s. Evijärvi, Kniivilä.
Äiti: Söderkniivilä, Saara Jaakontytär

Lapset:
1) Matti s. 23.08.1781 Evijärvi, Kirkonkylä. k. 04.04.1845 Evijärvi. Perhesuhteet: Naimaton.
2) Maria s. 03.09.1782 Evijärvi, Kirkonkylä. k. 12.05.1838 Evijärvi. Perhesuhteet: Kuoli naimattomana ja lapsettomana.
3) Anna Juhontytär (katso taulu 1490) s. 26.09.1784 Evijärvi, Kirkonkylä. k. 04.05.1837 Evijärvi.
4) Erkki s. 28.04.1786 Evijärvi, Kirkonkylä. k. 21.08.1787 Evijärvi, Kirkonkylä.
5) Juho s. 25.09.1787 Evijärvi, Kirkonkylä. k. 14.10.1811 Evijärvi, Kirkonkylä.
6) Liisa s. 05.10.1789 Evijärvi, Kirkonkylä. k. 24.06.1790 Evijärvi, Kirkonkylä.
7) Erkki Juhonpoika (katso taulu 1491) s. 21.05.1792 Evijärvi, Kirkonkylä. Lisätietoja: Raippaluotoon 29.04.1833.Tullut takaisin ja on Enaperän torppareissa vv. 1836-45.
8) Marketta s. 02.02.1794 Evijärvi, Kirkonkylä. k. 23.03.1794 Evijärvi, Kirkonkylä.
9) Liisa s. 18.10.1795 Evijärvi, Kirkonkylä. k. 28.10.1795 Evijärvi, Kirkonkylä.
10) Marketta Juhontytär (katso taulu 1492) s. 09.02.1799 Evijärvi, Kirkonkylä.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 671 -

12. sukupolvi

Joutsen, Maria Erkintytär, Svedjebacka (taulusta 293. Äiti: Väisänen, Maria Olavintytär) s. 27.12.1756 Evijärvi, Enaperä, Joutsen.

1. puoliso Svedjebacka, Erkki Simonpoika s. 29.02.1756 Evijärvi. Torppari, uudisasukas. Vihitty: 29.10.1780 Evijärvi.
Isä: Svedjebacka, Simo Erkinpoika s. 04.10.1726 Evijärvi.
Äiti: Maria Matintytär s. 1728.

Lapset:
1) Matti Erkinpoika (katso taulu 1493) s. 15.02.1781 Evijärvi. k. 05.06.1839 Evijärvi.
2) Maria Erkintytär (katso taulu 1494) s. 11.08.1783 Evijärvi. k. 1859 Evijärvi. Kuolinsyy: Kuollut 1859-60.
3) Jaakko Erkinpoika (katso taulu 1495) s. 16.07.1785 Evijärvi.
4) Erkki Erkinpoika (katso taulu 1496) s. 09.09.1790 Evijärvi. k. 25.12.1832 Ähtävä. Lisätietoja: Tullut Ähtävältä Evijärvelle 1820. Kuolinsyy: Lavantauti.
5) Antti s. 18.10.1791 Evijärvi.
6) Greta Erkintytär (katso taulu 1497) s. 07.03.1795 Evijärvi. k. 28.01.1822 Evijärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 672 -

12. sukupolvi

Joutsen, Marketta Erkintytär, Harju / Norrkultalahti (taulusta 293. Äiti: Väisänen, Maria Olavintytär) s. 27.05.1759 Evijärvi, Enaperä, Joutsen. k. 20.03.1791 Lappajärvi, Harju. Kuolinsyy: Lapsivuode.

1. puoliso Harju / Norrkultalahti, Juho Matinpoika s. 03.05.1764 Lappajärvi. Vihitty: 24.06.1790 Evijärvi.
Isä: Finnilä, Matti Pietarinpoika s. 07.00.1720 Lappajärvi, Savonkylä, Hyyry. Seppä.
Äiti: Harju, Maria Jaakontytär, Finnilä s. 25.03.1727 Lappajärvi. Sepänvaimo.

Lapset:
1) Matti s. 08.03.1791 Lappajärvi. k. 08.00.1791 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 673 -

12. sukupolvi

Joutsen, Saara Erkintytär, Selkäkurvi (taulusta 293. Äiti: Väisänen, Maria Olavintytär) s. 08.07.1761 Evijärvi, Enaperä. k. 03.04.1834 Evijärvi, Peltoniemi.

1. puoliso Selkäkurvi, Tuomas Laurinpoika s. 1754 Evijärvi, Enaperä. k. 07.05.1808 Evijärvi, Enaperä. Vihitty: 27.10.1782 Evijärvi.
Isä: Selkäkurvi, Lauri Matinpoika s. 18.06.1711 Evijärvi.
Äiti: Lukkarila, Susanna Erkintytär, Selkäkurvi s. 16.02.1713 Lappajärvi.

Lapset:
1) Liisa s. 02.05.1783 Evijärvi, Enaperä. k. 22.02.1835 Evijärvi. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
2) Marketta s. 06.09.1784 Evijärvi, Enaperä. k. 04.10.1804 Evijärvi, Enaperä.
3) Maria s. 18.08.1787 Evijärvi, Enaperä. k. 20.01.1839 Evijärvi.
4) Kaisa Tuomaantytär (katso taulu 1498) s. 04.04.1792 Evijärvi, Enaperä. k. 21.03.1838 Evijärvi, Peltoniemi.
5) Erkki s. 29.04.1795 Evijärvi, Enaperä. k. 06.09.1857 Evijärvi.
6) Matti s. 16.02.1798 Evijärvi, Enaperä. k. 10.03.1855 Evijärvi.
7) Anna Tuomaantytär (katso taulu 1499) s. 24.05.1804 Evijärvi, Enaperä.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 674 -

12. sukupolvi

Joutsen, Erkki Erkinpoika (taulusta 293. Äiti: Väisänen, Maria Olavintytär) s. 29.05.1763 Evijärvi, Enaperä, Joutsen. k. 26.05.1814 Evijärvi.

1. puoliso Kankkonen, Maria Erkintytär, Joutsen s. 27.04.1770 Evijärvi, Kerttua, Kankkonen. k. 21.09.1819 Evijärvi. Vihitty: 11.10.1789 Evijärvi.
Isä: Kankkonen, Erkki Juhanpoika s. 09.03.1747 Evijärvi, Surma-aho. Talollinen, uudisasukas.
Äiti: Vertanen, Maria Simontytär, Kankkonen s. 1747 Evijärvi, Vertanen. Emäntä.

Lapset:
1) Liisa s. 24.05.1790 Evijärvi, Kirkonkylä. k. 24.09.1808 Evijärvi, Kirkonkylä.
2) Maria s. 22.04.1791 Evijärvi, Kirkonkylä. k. 03.05.1791 Evijärvi.
3) Marketta Erkintytär (katso taulu 1500) s. 24.06.1792 Evijärvi, Kirkonkylä. k. 19.03.1834 Evijärvi.
4) Maria s. 19.04.1795 Evijärvi, Kirkonkylä. k. 18.10.1795 Evijärvi.
5) Jaakko s. 23.07.1796 Evijärvi, Kirkonkylä. k. 06.08.1796 Evijärvi, Kirkonkylä.
6) Erkki s. 08.01.1798 Evijärvi, Kirkonkylä. k. 23.01.1798 Evijärvi, Kirkonkylä.
7) Maria s. 15.01.1799 Evijärvi, Kirkonkylä. k. 21.07.1803 Evijärvi, Kirkonkylä.
8) Anna Erkintytär (katso taulu 1501) s. 14.06.1800 Evijärvi, Kirkonkylä. k. 13.11.1833 Evijärvi. Kuolinsyy: Keuhkotauti.
9) Kaisa s. 17.08.1801 Evijärvi, Kirkonkylä. k. 1806 Evijärvi. Kuolinsyy: kuollut 1806-1812.
10) Beata s. 01.03.1803 Evijärvi, Kirkonkylä. k. 08.07.1803 Evijärvi, Kirkonkylä.
11) Maria s. 05.06.1804 Evijärvi, Kirkonkylä. k. 22.07.1837 Evijärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 675 -

12. sukupolvi

Joutsen, Susanna Erkintytär, Selkäkurvi (taulusta 293. Äiti: Väisänen, Maria Olavintytär) s. 17.04.1766 Evijärvi, Enaperä. k. 28.08.1808 Evijärvi, Enaperä.

1. puoliso Selkäkurvi, Matti Matinpoika s. 30.07.1764 Evijärvi, Enaperä. k. 28.07.1831 Veteli, Rytiniemi. Vihitty: 11.10.1789 Evijärvi.
Isä: Selkäkurvi, Matti Laurinpoika s. 13.11.1737 Evijärvi, Enaperä. Talollisen poika.
Äiti: Ena, Kaisa Tuomaantytär, Selkäkurvi s. 06.02.1736 Evijärvi.

Lapset:
1) Jaakko s. 07.07.1790 Evijärvi, Enaperä.
2) Kaisa s. 25.08.1791 Evijärvi, Enaperä.
Muutti Pietarsaareen 25.11.1815 ja siirtyy täältä 21/4 1816 Jakobstadin kirjoihin.
3) Matti s. 27.11.1793 Evijärvi, Enaperä. k. 03.07.1832 Evijärvi.
4) Kustaa s. 18.07.1798 Evijärvi, Enaperä. Lisätietoja: Kortesjärvelle 1840.
5) Elias s. 25.03.1806 Evijärvi, Enaperä. k. 1813 Evijärvi. Kuolinsyy: 1813-19 välisenä aikana.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 676 -

12. sukupolvi

Joutsen, Kaisa Erkintytär, Nabb (taulusta 293. Äiti: Väisänen, Maria Olavintytär) s. 17.08.1768 Evijärvi, Enaperä. Lisätietoja: Muuttanut Alahärmään 1817-1818.

1. puoliso Nabb, Pekka Pekanpoika s. 06.05.1763 Evijärvi, Lång-Girs / Långirs. k. 11.06.1808 Evijärvi. Torppari.
Isä: Lång-Girs / Nabb, Pietari Pietarinpoika s. 10.07.1718 Evijärvi, (Åby) Jokisuu, Kirsilä. Talollinen.
Äiti: Pesonen, Riitta Mikontytär, Lång-Girs / Nabb s. 24.08.1728 Evijärvi, Pesonen (kastettu 25.08.1728).

Lapset:
1) Jaakko s. 19.07.1797 Evijärvi, Kirkonkylä. Lisätietoja: Muutti Kortesjärvelle 1823 ja palaa takaisin Evijärvelle 1828.
2) Pekka Pekanpoika (katso taulu 1502) s. 18.06.1801 Evijärvi, Kirkonkylä. k. 1874 Kortesjärvi. Lisätietoja: Muutti Kortesjärvelle 1822.
3) Kaisa s. 11.10.1804 Evijärvi, Kirkonkylä. k. 06.03.1805 Evijärvi.

Lapset:
1) Maria s. 04.04.1812 Evijärvi, Kirkonkylä.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 677 -

12. sukupolvi

Joutsen, Lauri Erkinpoika (taulusta 293. Äiti: Väisänen, Maria Olavintytär) s. 24.05.1771 Evijärvi, Enaperä. k. 11.11.1805 Evijärvi, Joutsen. Lisätietoja: Lauri oli vihittäessä Timonkoskessa renkinä. Kuolinsyy: Koliikki.

1. puoliso Maria Antintytär s. 09.06.1767 Evijärvi. k. 13.07.1837 Evijärvi. Vihitty: 26.07.1795 Evijärvi. Perhesuhteet: Vihittäessä Maria on palveluspiika.

Lapset:
1) Anna s. 06.07.1795 Evijärvi, Joutsen. k. 22.07.1795 Evijärvi.
2) Matti s. 11.08.1797 Evijärvi, Joutsen. k. 11.08.1797 Evijärvi, Joutsen.
3) Anna Laurintytär (katso taulu 1503) s. 20.08.1798 Evijärvi, Joutsen. k. Evijärvi. Kuolinsyy: Kuoli 1830-luvulla köyhänä vaelluksillaan.
4) Matti s. 20.08.1799 Evijärvi, Joutsen. k. 26.10.1830 Evijärvi.
5) Lauri s. 14.03.1805 Evijärvi, Joutsen. k. 17.03.1805 Evijärvi, Joutsen.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 678 -

12. sukupolvi

Joutsen, Riitta Erkintytär, Näätälahti (taulusta 293. Äiti: Väisänen, Maria Olavintytär) s. 24.09.1773 Evijärvi, Enaperä.

1. puoliso Näätälahti, Matti Juhonpoika s. 1751 Evijärvi, Kirkonkylä. k. 09.05.1801 Evijärvi. Vihitty: 28.03.1796 Evijärvi.

2. puoliso Lillkock, Kustaa Erkinpoika s. 15.09.1769 Kortesjärvi, Lillkock. k. 08.01.1832 Kortesjärvi. Vihitty: 09.05.1802 Evijärvi. Kuolinsyy: Vanhuus.

Lapset:
1) Maria Liisa s. 24.06.1803 Kortesjärvi, Lillkock. k. 28.12.1880 Kortesjärvi.
2) Esa Kustaanpoika (katso taulu 1504) s. 27.08.1804 Kortesjärvi, Lillkock. k. 17.08.1853 Revonlahti. Torppari.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 679 -

12. sukupolvi

Klemettilä, Matti (taulusta 294. Isä: Väisänen / Klemettilä, Pietari) s. 17.02.1761 Lappajärvi. k. 20.07.1815 Lapua.

1. puoliso Nordman, Vappu, Klemettilä s. 20.04.1767 Lapua. k. 03.05.1834 Lapua. Vihitty: 02.12.1787 Lapua.
Isä: Nordman, Kustaa s. 00.02.1729. Ruotusotilas no 137.
Äiti: Fräntilä, Maria, Nordman s. 24.02.1733 Lapua.

Lapset:
1) Marketta s. 29.07.1788 Lapua. k. 02.06.1819 Lapua.
2) Maria (katso taulu 1505) s. 29.10.1790 Lapua. k. 12.01.1827 Lapua.
3) Matti s. 13.09.1793 Lapua.
4) Kustaa (katso taulu 1506) s. 06.12.1796 Lapua. k. 09.10.1865 Lapua. Torppari.
5) Liisa s. 30.12.1800 Lapua. k. 04.01.1801.
6) Jaakko (katso taulu 1507) s. 07.04.1802 Lapua. Sotilas.
7) Juho s. 17.01.1806 Lapua. k. 10.11.1806.
8) Kaisa s. 08.09.1808 Lapua. k. 23.09.1808.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 680 -

12. sukupolvi

Klemettilä, Maria, Nordman (taulusta 294. Isä: Väisänen / Klemettilä, Pietari) s. 14.01.1765 Lapua. k. 01.07.1839 Ilmajoki.

1. puoliso Nordman, Kustaa s. 30.08.1765 Lapua. k. 1808. Sotilas. Vihitty: 02.06.1791 Lapua.
Isä: Nordman, Kustaa s. 00.02.1729. Ruotusotilas no 137.
Äiti: Fräntilä, Maria, Nordman s. 24.02.1733 Lapua.

Lapset:
1) Anna (katso taulu 1508) s. 02.07.1792 Lapua. k. 07.04.1828 Ilmajoki.
2) Maria s. 13.02.1803 Lapua. k. 08.09.1808 Lapua.
3) Liisa s. 04.01.1807 Lapua. k. 15.09.1808.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 681 -

12. sukupolvi

Klemettilä, Marketta, Saarenpää (taulusta 294. Isä: Väisänen / Klemettilä, Pietari) s. 07.04.1768 Lapua. k. 18.04.1810 Ylistaro.

1. puoliso Saarenpää, Juho s. 09.09.1767 Lapua. k. 27.06.1811 Ylistaro. Vihitty: 13.05.1790 Lapua. Lisätietoja: Ylistaron Kitinojalle Antilan torppaan 1799.
Isä: Karhunmäki, Matti s. 29.12.1748 Lapua.
Äiti: Saarenpää, Elin, Karhunmäki s. 24.04.1745 Lapua.

Lapset:
1) Matti s. 23.09.1790 Lapua. k. 16.06.1793.
2) Maria s. 19.07.1792 Lapua.
3) Antti s. 28.11.1793 Lapua.
4) Liisa s. 24.11.1796 Lapua. k. 29.08.1808 Ylistaro.
5) Maria s. 04.07.1799 Lapua.
6) Juho s. 11.05.1802 Ylistaro.
7) Marketta s. 29.07.1805 Ylistaro. k. 03.09.1808.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 682 -

12. sukupolvi

Klemettilä, Antti (taulusta 294. Isä: Väisänen / Klemettilä, Pietari) s. 19.09.1772 Lapua. k. 14.02.1813 Lapua.

1. puoliso Ketola, Maria, Klemettilä s. 06.04.1777 Lapua. k. 13.05.1841 Lapua. Vihitty: 21.06.1795 Lapua.
Isä: Ketola, Matti s. 14.09.1751 Lapua.
Äiti: Ruotsala, Liisa, Ketola s. 25.12.1758 Kauhava.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 683 -

12. sukupolvi

Klemettilä, Erkki (taulusta 294. Isä: Väisänen / Klemettilä, Pietari) s. 22.11.1776 Lapua. k. 29.09.1811 Lapua.

1. puoliso Nålbom, Maria, Klemettilä s. 04.04.1783 Lapua. k. 03.09.1853 Lapua.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 684 -

12. sukupolvi

Klemettilä, Anna (taulusta 294. Isä: Väisänen / Klemettilä, Pietari) s. 22.02.1781 Lapua. k. 06.11.1814 Ilmajoki.

1. puoliso Kuusisto, Mikko s. 25.05.1784 Ilmajoki. k. 13.05.1844 Ilmajoki. Vihitty: 04.02.1808 Lapua.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 685 -

12. sukupolvi

Snarakoski / Joensuuaho, Juho Juhonpoika (taulusta 295. Isä: Snarakoski, Juho Matinpoika) s. 24.06.1767 Vimpeli. k. 15.01.1808 Alajärvi, Joensuuaho.

1. puoliso Iiruu, Susanna Erkintytär, Snarakoski / Joensuuaho s. 14.03.1767 Alajärvi. k. 04.03.1798 Alajärvi, Joensuuaho. Vihitty: 26.12.1788 Alajärvi. Kuolinsyy: Lapsivuode.

Lapset:
1) Matti Juhonpoika (katso taulu 1509) s. 23.09.1789 Alajärvi, Joensuuaho. k. 04.12.1835 Alajärvi.
2) Anna s. 12.05.1792 Alajärvi, Joensuuaho. k. 14.07.1792 Alajärvi.
3) Liisa s. 25.02.1793 Alajärvi, Joensuuaho.
4) Anna s. 20.12.1795 Alajärvi, Joensuuaho. k. 03.05.1796 Alajärvi, Joensuuaho.
5) Juho s. 04.03.1798 Alajärvi, Joensuuaho.

2. puoliso Susanna Iisakintytär s. 1757.
Lapset:
1) Maria Juhontytär (katso taulu 1510) s. 01.11.1805 Alajärvi. k. 18.04.1882 Vimpeli, Koskela.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 686 -

12. sukupolvi

Snarakoski / Tarvonen, Erkki (taulusta 295. Isä: Snarakoski, Juho Matinpoika) s. 27.04.1770 Vimpeli.

1. puoliso Storkåll, Margareta Pehrsdotter, Snarakoski s. 1761 Pedersöre. Vihitty: 19.10.1793 Pedersöre.

Lapset:
1) Anders s. 26.11.1794 Pedersöre, Dalabäck.
2) Erik Gustav s. 06.08.1796 Pedersöre, Dalabäck. k. 19.08.1796 Pedersöre.
3) Anna Beata Eriksdotter (katso taulu 1511) s. 25.08.1797 Pedersöre, Dalabäck.
4) Jakob s. 14.06.1799 Pedersöre, Dalabäck. k. 03.09.1799 Pedersöre. Kuolinsyy: Slag.
5) Erik s. 25.04.1802 Pedersöre, Dalabäck.
6) Fredrik Eriksson (katso taulu 1512) s. 27.10.1803 Pedersöre, Dalabäck.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 687 -

12. sukupolvi

Joensuuaho / Snarakoski, Maria Juhontytär, Joensuuaho (taulusta 295. Isä: Snarakoski, Juho Matinpoika) s. 06.01.1788 Alajärvi, Joensuuaho.

1. puoliso Joensuuaho, Simo Hannunpoika, Melander s. 26.01.1776 Tuuranniemi, Virrat. k. 07.07.1843 Vimpeli. Renki. Vihitty: 07.02.1802 Alajärvi.

Lapset:
1) Maria Simontytär (katso taulu 1513) s. 13.02.1807 Evijärvi, Mustajärvi. k. 27.03.1875 Alajärvi, Kurejoki, Lill-Höök.
2) Antti Simonpoika (katso taulu 1514) s. 02.10.1829 Alajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 688 -

12. sukupolvi

Hyytinen, Maria Juhontytär, Ahola (taulusta 296. Äiti: Hänninen, Maria Matintytär) s. 13.08.1764 Lappajärvi. k. 09.09.1788 Lappajärvi, Ahola. Kuolinsyy: Hukkui.

1. puoliso Ahola / Svarvar, Matti Matinpoika s. 17.02.1765 Lappajärvi, Savonkylä. k. 15.05.1844 Lappajärvi. Vihitty: 16.10.1785 Lappajärvi.
Isä: Svarvar, Matti Matinpoika s. 19.02.1727 Lappajärvi.
Äiti: Kaarina Laurintytär s. 08.11.1726.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 689 -

12. sukupolvi

Hyytinen, Erkki Juhonpoika (taulusta 296. Äiti: Hänninen, Maria Matintytär) s. 04.01.1767 Lappajärvi. k. 29.07.1838 Lappajärvi. Talollinen.

1. puoliso Österspangar, Maria Juhontytär, Hyytinen s. 17.09.1774 Vimpeli. k. 01.10.1849 Lappajärvi, Hyytinen. Emäntä. Vihitty: 06.01.1795 Lappajärvi. Kuolinsyy: Vanhuus.
Isä: Österspangar, Juho Matinpoika s. 10.06.1751 Vimpeli. Isäntä.
Äiti: Österspangar, Reetta Heikintytär, Sääksjärvi s. 21.07.1750 Vimpeli, Sääksjärvi. Emäntä.

Lapset:
1) Liisa Erkintytär (katso taulu 1515) s. 18.12.1796 Lappajärvi, Savonkylä, Hyytinen. k. 04.04.1868 Lappajärvi, Kirkonkylä, Kärnä.
2) Fredrik Erkinpoika (katso taulu 1516) s. 09.03.1803 Lappajärvi, Savonkylä, Hyytinen. k. 06.12.1865 Lappajärvi. Talollinen.
3) Maria Erkintytär (katso taulu 1517) s. 15.02.1807 Lappajärvi, Savonkylä, Hyytinen. k. 08.02.1840 Lappajärvi.
4) Saara Reetta Erkintytär (katso taulu 1518) s. 14.01.1810 Lappajärvi, Savonkylä, Hyytinen. k. 10.01.1875 Alajärvi. Lisätietoja: Muuttokirja joulukuu 1838 Karstulaan ja Alajärvelle 1840.
5) Kaisa Erkintytär (katso taulu 1519) s. 02.11.1812 Lappajärvi, Savonkylä, Hyytinen. k. 14.05.1875 Alajärvi.
6) Erkki Erkinpoika (katso taulu 1520) s. 03.04.1815 Lappajärvi, Kirkonkylä, Hyytinen. k. 15.04.1858 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 690 -

12. sukupolvi

Hyytinen, Saara Juhontytär, Österspangar (taulusta 296. Äiti: Hänninen, Maria Matintytär) s. 02.02.1769 Lappajärvi, Hyytinen. k. 24.01.1842 Vimpeli. Emäntä.

1. puoliso Österspangar, Erkki Erkinpoika s. 05.04.1761 Vimpeli. k. 19.12.1835 Vimpeli. Tilallinen.
Isä: Hyytinen / Österspangar, Erkki Juhonpoika s. 17.09.1732 Lappajärvi, Hyytinen. Talollinen, vävy.
Äiti: Sääksjärvi, Liisa Jaakontytär, Österspangar s. 12.05.1725 Vimpeli, Sääksjärvi. Emäntä.

Lapset:
1) Matti Erkinpoika (katso taulu 1521) s. 10.02.1796 Vimpeli. k. 21.12.1847 Vimpeli. Talollinen.
2) Erkki Erkinpoika (katso taulu 1522) s. 14.10.1800 Vimpeli, Österspangar. k. 06.07.1868 Alajärvi, Luoma-aho. Talollinen, vävy.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 691 -

12. sukupolvi

Hyytinen, Marketta Juhontytär, Puusti (taulusta 296. Äiti: Hänninen, Maria Matintytär) s. 07.10.1771 Lappajärvi. k. 06.12.1853 Lappajärvi.

1. puoliso Puusti, Erkki Erkinpoika s. 03.04.1776 Lappajärvi, Savonkylä. k. 03.06.1852 Lappajärvi.
Isä: Puusti, Erkki Sakarinpoika s. 11.05.1748.
Äiti: Liisa Antintytär s. 04.10.1747.

Lapset:
1) Maria s. 08.04.1798 Lappajärvi, Savonkylä. k. 10.09.1815 Lappajärvi.
2) Liisa Erkintytär (katso taulu 1523) s. 02.08.1802 Lappajärvi, Savonkylä. k. 22.08.1883 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 692 -

12. sukupolvi

Hyytinen, Liisa Juhontytär, Österspangar (taulusta 296. Äiti: Hänninen, Maria Matintytär) s. 18.08.1774 Lappajärvi. k. 12.06.1851 Vimpeli.

1. puoliso Österspangar, Matti Juhonpoika s. 03.02.1773 Vimpeli. k. 09.06.1851 Vimpeli. Talollinen. Vihitty: 01.11.1795 Vimpeli.
Isä: Österspangar, Juho Matinpoika s. 10.06.1751 Vimpeli. Isäntä.
Äiti: Österspangar, Reetta Heikintytär, Sääksjärvi s. 21.07.1750 Vimpeli, Sääksjärvi. Emäntä.

Lapset:
1) Maria Matintytär (katso taulu 1524) s. 06.05.1797 Vimpeli. k. 16.07.1818 Alajärvi, Joensuunaho.
2) Juho Matinpoika (katso taulu 1525) s. 24.08.1799 Vimpeli. k. 05.01.1873 Vimpeli. Talollinen. Kuolinsyy: Vanhuus.
3) Erkki Matinpoika (katso taulu 1526) s. 18.05.1801 Vimpeli, Österspangar. k. 31.10.1887 Vimpeli. Vävy.
4) Matti Matinpoika (katso taulu 1527) s. 23.03.1803 Vimpeli, Österspangar . k. 27.05.1877 Vimpeli, Strang. Vävy, talollinen.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 693 -

12. sukupolvi

Hyytinen, Kaarina Juhontytär, Hernesniemi (taulusta 296. Äiti: Hänninen, Maria Matintytär) s. 18.12.1776 Lappajärvi.

1. puoliso Hernesniemi, Juho Taavetinpoika s. 23.06.1775 Lappajärvi. k. 14.01.1848 Lappajärvi. Vihitty: 05.12.1800 Lappajärvi.
Isä: Hernesniemi, Taavetti Iisakinpoika s. 22.12.1742 Lappajärvi.
Äiti: Kivikangas, Liisa Juhontytär, Hernesniemi s. 19.01.1746 Lappajärvi.

Lapset:
1) Liisa Juhontytär (katso taulu 1528) s. 08.09.1802 Lappajärvi. k. 16.03.1885 Lappajärvi.
2) Maria Juhontytär (katso taulu 1529) s. 25.03.1804 Lappajärvi.
3) Juho Juhonpoika (katso taulu 1530) s. 25.09.1807 Lappajärvi. k. 17.10.1883 Lappajärvi.
4) Reetta s. 31.10.1810 Lappajärvi. k. 12.11.1810 Lappajärvi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 694 -

12. sukupolvi

Snarakoski, Saara, Pohjasmäki (taulusta 297. Isä: Snarakoski, Matti) s. 10.12.1771 Vimpeli. k. 07.03.1800 Soini, Svarvari. Kuolinsyy: Synnytys.

1. puoliso Pohjasmäki, Heikki Erkinpoika s. 24.05.1780 Soini, Pohjasmäki. Vihitty: 27.03.1799 Soini.
Isä: Pohjasmäki, Erkki Juhonpoika s. 29.03.1756 Soini, Pohjasmäki. Talollinen.
Äiti: Leppänen, Maria Heikintytär, Pohjasmäki s. 08.05.1754 Soini, Leppänen. Emäntä.

Lapset:
1) Liisa s. 05.03.1800 Soini, Pohjoismäki. k. 06.03.1800 Soini, Pohjoismäki. Kuolinsyy: Tuntematon tauti.
2) Maria s. 05.03.1800 Soini, Pohjoismäki. k. 02.04.1800 Soini, Pohjoismäki. Kuolinsyy: Tuntematon tauti.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 695 -

12. sukupolvi

Snarakoski, Juho Matinpoika, Herrala (taulusta 297. Isä: Snarakoski, Matti) s. 13.06.1773 Vimpeli, Snarakoski. k. 01.04.1818 Alajärvi, Paalijärvi, Herrala. Talollinen. Lisätietoja: Vihittäessä Huhmarkosken renki.

Muutti 1808 Alajärvelle Paalijärven Herralan taloon no 26 ollen sen ensimmäisiä asujia. Talo perustettiin 1790.

1. puoliso Honkola, Anna Eliaantytär, Snarakoski s. 25.11.1770 Kauhava. Vihitty: 10.10.1790 Kauhava.

Lapset:
1) Maria s. 18.02.1793 Kauhava. k. 25.06.1793 Kauhava.
2) Susanna Juhontytär (katso taulu 1531) s. 01.05.1794 Kauhava. k. 22.06.1868 Alajärvi, Möksy, Niskakangas.
3) Matti Juhonpoika (katso taulu 1532) s. 04.05.1797 Kauhava. k. 04.06.1868 Alajärvi, Hoisko.
4) Anna s. 23.01.1800 Kauhava. k. Kauhava.
5) Elias s. 08.04.1803 Kauhava. k. 11.12.1803 Kauhava.
6) Liisa s. 02.11.1804 Kauhava. k. 15.03.1808 Alajärvi, Joensuuaho.

2. puoliso Anna Juhontytär s. 1765. k. 28.03.1847 Alajärvi, Paalijärvi, Herrala. Emäntä.
Lapset:
1) Anna Juhontytär (katso taulu 1533) s. 1808 Alajärvi, Paalijärvi, Herrala. k. 10.10.1861 Alajärvi, Paalijärvi, Herrala. Emäntä.
2) Maria Juhontytär (katso taulu 1534) s. 21.03.1809 Alajärvi, Paalijärvi. k. 1865 Kortesjärvi. Kuolinsyy: Kuolinaika on epävarma!.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 696 -

12. sukupolvi

Snarakoski, Erkki Matinpoika (taulusta 297. Isä: Snarakoski, Matti) s. 20.05.1775 Vimpeli, Koskela. k. 18.05.1856 Vimpeli.

1. puoliso Lillstrang, Saara Erkintytär, Snarakoski s. 04.05.1774 Vimpeli. k. 15.02.1856 Vimpeli, Koskela.
Isä: Nygård, Erkki Antinpoika, Lillstrang s. 24.04.1731 Vimpeli . Talollinen.
Äiti: Margreta (Greta) Juhontytär, LillStrang s. 20.07.1731.

Lapset:
1) Liisa Erkintytär (katso taulu 1535) s. 16.09.1802 Vimpeli, Koskela. k. 12.08.1823 Vimpeli, Österspangar.
2) Matti s. 14.06.1805 Vimpeli, Koskela. k. 1808 Vimpeli.
3) Kaisa Erkintytär (katso taulu 1536) s. 04.07.1809 Vimpeli. k. 21.02.1855 Vimpeli.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 697 -

12. sukupolvi

Snarakoski, Jaakko Matinpoika (taulusta 297. Isä: Snarakoski, Matti) s. 24.03.1777 Vimpeli. k. 03.07.1849 Vimpeli.

1. puoliso Ammesmäki, Kaarina Matintytär, Snarakoski s. 17.04.1778 Lappajärvi. k. 02.04.1836 Vimpeli, Koskela.
Isä: Ammesmäki, Matti Jaakonpoika s. 01.09.1737 Lappajärvi, Itäkylä.
Äiti: Kaarina Juhontytär s. 19.07.1743.

Lapset:
1) Matti s. 01.05.1810 Vimpeli, Koskela. k. 18.06.1811 Vimpeli, Koskela.
2) Jaakko Jaakonpoika (katso taulu 1537) s. 15.07.1812 Vimpeli, Koskela. k. 21.03.1862 Vimpeli.
3) Markus Jaakonpoika (katso taulu 1538) s. 20.05.1814 Vimpeli, Koskela. k. 18.02.1852 Vimpeli.
4) Maria Elisabet Jaakontytär (katso taulu 1539) s. 17.09.1816 Vimpeli, Koskela. k. 04.06.1861 Alajärvi, Kurejoki, Sorvari. Lisätietoja: Muutti Alajärvelle 26.02.1848. Vimpeliin 1861.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 698 -

12. sukupolvi

Snarakoski, Liisa Matintytär, Honkaniemi (taulusta 297. Isä: Snarakoski, Matti) s. 01.04.1779 Vimpeli, Koskela, Snarakoski. k. 08.02.1842 Alajärvi, Paalijärvi, Honkaniemi. Emäntä. Lisätietoja: Niemitaloon miniäksi 1830.

1. puoliso Honkaniemi, Erkki Tuomaanpoika s. 08.05.1783 Alajärvi, Paalijärvi, Honkaniemi. k. 07.04.1847 Alajärvi, Paalijärvi, Honkaniemi. Talollinen, seksmanni.
Isä: Honkaniemi, Tuomas Juhonpoika s. 06.09.1749 Alajärvi, Paalijärvi, Honkaniemi.
Äiti: Iiruu / Iiro, Liisa Erkintytär, Honkaniemi s. 14.12.1754 Alajärvi, Möksy, Iiruu, Vanha Iiruu. Emäntä.

Lapset:
1) Erkki Erkinpoika (katso taulu 1540) s. 18.12.1804 Alajärvi, Paalijärvi, Honkaniemi. k. 01.06.1868 Alajärvi, Paalijärvi, Honkaniemi. Talollinen.
2) Matti Erkinpoika (katso taulu 1541) s. 22.12.1806 Alajärvi, Paalijärvi, Honkaniemi. k. 29.07.1868 Alajärvi. Maanviljelijä.
3) Anna Liisa (katso taulu 1542) s. 04.10.1810 Alajärvi, Paalijärvi, Honkaniemi. k. 17.04.1875 Alajärvi, Tallbacka. Emäntä. Perhesuhteet: Niemitaloon miniäksi 1830.
4) Antti Erkinpoika (katso taulu 1543) s. 30.01.1814 Alajärvi, Paalijärvi, Honkaniemi. k. 06.02.1885 Alajärvi, Levijoki. Talollinen.
5) Ulla s. 09.03.1819 Alajärvi, Honkaniemi (Alajärvi no 9). k. 10.08.1819 Alajärvi.
6) Juho s. 30.11.1824 Alajärvi, Paalijärvi, Honkaniemi (Alajärvi no 9). k. 27.06.1826 Alajärvi, Paalijärvi, Honkaniemi.

Henkilöhakemisto Lähteet


- Taulu 699 -

12. sukupolvi

Snarakoski, Maria Matintytär, Lillfinnilä (taulusta 297. Isä: Snarakoski, Matti) s. 18.04.1781 Vimpeli. k. 1856 Purmojärvi.

1. puoliso Lillfinnilä, Jaakko Pietarinpoika, Visti s. 21.09.1777 Lappajärvi, Lillfinnilä. k. 15.05.1813 Lappajärvi, Tapola. Vihitty: 04.11.1804 Lappajärvi.
Isä: Visti, Pietari, Lillfinnilä s. 09.05.1750 Vimpeli, Spangar (Tikkanen / Visti). Talollinen, vävy.
Äiti: Lillfinnilä, Eeva Erkintytär, Visti / Lillfinnilä s. 18.12.1748 Lappajärvi. Emäntä.

Lapset:
1) Matti s. 30.12.1805 Lappajärvi, Lillfinnilä. k. 08.01.180