Uudelle Suomelle

kirjailija

Yrjö Soini

julkaistu 25.03.1972

 

Suuren suvun tarinaa

 

Entisiä ja Nykyisiä Sursillejä

 

 

 

Maallikoidenhan ei pitäisi puuttua asioihin, joihin he eivät ole erikoisesti — tai sano­kaamme ammatillisesti — pereh­tyneet. Siitä huolimatta minua tällä kerralla viehättää rohkeasti seikkailla harrastelija-genealogina, minkä innon luultavasti olen saanut perintönä äitivainajaltani. joka oli alasta kovin kiinnostunut jättäen jälkeensäkin melkoisen hyllyllisen erilaisia sukukirjoja, mitä sarjaa olen sitten sopivin hetkin täydentänyt uudemmilla teoksilla. Arkistoihin en ole kos­kaan uponnut, kun on ollut olevinaan riittävästi muita hom­mia, mutta vapaahetkinäni olen parhaaksi viihtymyksekseni se­lannut ja lukenut noita mennei­den polvien ja niistä joskus löytämieni esi-isien nimiä ja vai­heita käsitteleviä tutkimuksia. Olen  tehnyt  sen  pelkästään omaksi huvikseni ajattelematta­kaan koskaan panna mitään pa­perille huomioistani, joita tuo ajanviete on tuonut mukanaan. Mutta nyt tuntuu siltä kuin voisi poiketa aikaisemmasta vaiteliai­suudesta — on kertynyt yhden suvun kohdalta siksi paljon ai­hetta, että siitä kenties kannat­taisi kertoella vähän laajemmal­lekin kuulijakunnalle.

Asia koskee meidän maassam­me jo vuosisatoja tunnettua ja laajalle levinnyttä Sursillien su­kua. Ajankohtaiseksi se on pääs­syt jälleen siitä syystä, että sen "peruskirjasta"   Genealogia Sursillianasta  on  äsken tullut julkisuuteen kolmas painos, jos niin voi sanoa. Koska tästä teoksesta on aikaisemmin paljon kirjoitettu, en aio vaivata lukijoi­ta laajemmalla esittelyllä, mutta muutama viittaus sen syntyyn voi johdatuksellisesti olla paikal­laan, jos jotkut ehkä sellaista kaipaavat.

Kaikki sukua keskenään

Jo v. 1660 piispa Johannes Terserus     tarkastusmatkallaan Pohjanmaalla pani merkille, että poikkeuksellisen   suuri   määrä tuon maakunnan säätyläisperheitä, pappeja, virkamiehiä ja porvareita oli sukua keskenään. Kaikki polveutuivat jostakin Uu­majan vieressä Ruotsin puolella asuneesta     "suurtalonpojasta" Eric Ångerman-Sursillistä, jonka isosta lapsikatraasta viisi oli muuttanut   Suomen   puolelle. Täällä he olivat menneet naimi­siin ja jälkeläisineen levinneet yli maan. Ihmettelevä piispa alkoi oikein luetteloinnin, josta koostui seitsemän arkkia muistiinpanoja.

Tämä oli siemen, jota sitten seuraavat polvet, pääasiallisesti pappiloissa, kehittelivät heimon  yhä kasvaessa, kunnes vihdoin Kalajoen kappalainen, sittemmin Lapväärtin kirkkoherra ja rovasti Elias Robert Alcenius (1796 — 1875)  otti  elämäntehtäväkseen järjestää kaikki tiedot painetta­vaan kuntoon ja niin hän sai vuosikymmeniä kestäneen täydennystyön ja tarkistusten jälkeen julkisuuteen teoksen Genea­logia Sursilliana, joka ilmestyi hänen omalla kustannuksellaan v. 1850. Painos ei ollut kuin 500 kpl., mutta varovaisena hän oli hankkinut 412 ennakkotilaajaa, jotka luetellaan teoksen alkulehdillä. Huvittavaa on panna merkille, että näistä tilauksista ai­noastaan yksi oli tehty suomen kielellä, nim. "Kilpinen, Wolmar, Toht. Jyväskylässä", minkä taakse kätkeytyy tunnettu suomalai­suuden esitaistelija, lääketieteen tohtori     Wolmar    Styrbjörn Schildt.

Jykevässä kirjassa on jo 345 sivua sukutietoa ja lopussa ole­vassa luettelossa noin 2 000 suku­nimeä. Näin olivat Sursillit n. 300 vuodessa   levittäytyneet!   Kun Alcenius ei ollut noudattanut sukukirjoissa tavallista agnaattista linjaa, jossa kuljetaan vain miehen nimen pohjalla, vaan toteuttanut kognaattisuuden pe­riaatetta eli että jatketaan selvi­tystä myös äidin puolelta eli "veriheimolaisuuden" perustalla, niin suvun jatkuminen tulee huomattavasti elävämmäksi, värikkäämmäksi ja näkemykseltään laajemmaksi. Hän ei myöskään ole tehnyt mitään yhteiskunnal­lista rajoituksia ja niin tapaammekin hänen luettelossaan kaikki piirit papeista haudankaivajiin, vapaaherroista torppareihin ja kauppaneuvoksista  merimiehiin.

On itsestään selvää, että tämän kirjaharvinaisuuden    säilyneet kappaleet olivat muutamien kirjastojen ja bibliofiilien hallussa eikä sitä enää ollut vuosikymme­niin kaupasta saatavissa, vaikka sukututkimuksen harrastaminen oli entisestään vilkastunut ja levinnyt uusiin piireihin, joita esivanhemmat eivät olleet aikai­semmin kiinnostaneet Tämän vuoksi kaksi Eric Sursillin oulu­laista jälkeläistä 14. ja 12 pol­vessa, Martti Wiljakkala (ent. Wilander) ja Atte Kalajoki (ent. Calamnius) suoritti kiitettävän työn julkaisemalla Alceniuksen vanhasta teoksesta v. 1960 faksimilepainoksen, joka sai mitä parhaimman vastaanoton.

Vallankumous sukuselvityksessä

Ja nyt, kuten sanottu, on käsillä Genealogia Sursillianan kolmas painos. Vaikka senkin pohjana on Alceniuksen alkuperäistutkimus, niin se tietää mel­koista vallankumousta käsiteltä­vänä olevan suvun tuntemisen vaiheissa. Ensiksikin se on kään­netty suomenkieliseksi, mutta li­säksi se on tarkistettu ja laajen­nettu samalla kun sen käyttökel­poisuutta on uuden järjestelyn avulla huomattavasti parannettu. Nyt siinä on historiikkeineen ja hakemistoineen entisten 367 si­vun sijasta 842 isokokoista sivua. Se on mahtava teos ja painaakin runsaat 2 kg, joten se ei sovellu luettavaksi vuoteessa ennen unen tuloa. Tämän jättiläistyön on suorittanut maisteri Eero Kojo­nen käyttäen siihen lähes puoli­toista vuosikymmentä, ja rahoit­tajana on ollut Koneen Säätiö, Jolle se "henkisenä vaihtoehtona" soveltuneekin hyvin, kun sen perustaja. Kone Oy, suurena his­sien valmistajana on tottunut kuljettamaan ihmisiä kerrosten läpi.

Ymmärrettävällä  innolla ja hartaudella olen heti hankkinut sekä edellä mainitun faksimilelaitoksen että tämän uuden kol­mannen painoksen, koska oman sukutauluni mukaan sekä isän että äidin puolelta polveudun tuosta legendaarisesta alkuisästä Eric Ångerman-Sursillistä seitse­män eri kanavaa pitkin edustaen 12. polvea. Hänen kohdallaan tulee aina pysähdys, sillä Genea­logia Sursilliana ei tiedä hänestä muuta kuin asuinpaikan ja että hänen vaimonsa nimi oli Dordi. Valittaapa Suomen Sukututki­musseuran aikakauslehti Genos (2/1971) uutta painosta esitelles­sään, ettei kantaisästä, jolla on "mieltä, kiehtova sukunimi", tiedetä paljoakaan.

Toivottavasti en astu kenen­kään varpaille, jos huomautan, että tiedetään sentään oudon Sursill-nimen synnystä jotakin, vaikkei kovin runsaasti. Asia on tämäntapainen:

Ruotsin vapaussodan 1521—23 aikana teki linnaläänin päällikkö Lars Olsson Björnram kauppias Eric Ångermanin kanssa sopi­muksen isojen elintarvikemäärien hankkimisesta armeijalle. Kaup­pias — silloin häntä sanottiin kauppiaaksi — oli kotoisin Ångermanlandista ja maakunnan nimeä käytettiin tuohon aikaan paljon sukunimenä. Kauppakir­jassa hän otti toimittaakseen mm. silakkaa, jota silloin vielä sanottiin silliksi. (Nykyäänhän silakkaa Ruotsinkin puolella sanotaan strömmingiksi).

Hän ei kuitenkaan lähettänyt ainoastaan halpaa silliä, vaan osaksi myös "sursilliä" eli hapansilakkaa (nykyään "surströmming")

Tätä yhä edelleen suurta norrlantilaisten herkkua eivät yksinkertaiset sotamiehet kuitenkaan hyväksyneet, vaan toimeenpani­vat syömälakon. Kustaa Vaasa raivostui ja kohdisti vihansa Eric Ångermaniin, joka oli toiminut parhaassa ja luultavasti isän­maallisessa mielessä. Hänet asetettiin syytteeseen pahentuneen elintarvikkeen lähettämisestä ja kaiken lisäksi hän sai pilkkani­men "Sursill". Ruotsin kansahan on aina rakastanut  tällaista hammastelua ja niinpä Tukhol­man kaupunginkirjoissa tuona aikana tavataan sellaisiakin ivanimiä kuin "Lasse skånsk sill". "Martin surlax" jne. Mutta Eric Ångerman, joka ilmeisesti oli terävä ja kekseliäs liikemies, tait­toi pilkalta kärjen ottamalla Sursillin viralliseksi sukunimekseen. Miten oikeudenkäynti päättyi, ei ole tiedossa, mutta kai asia saatiin selitettyä ilman pahempia seurauksia

Sukulaisuuden nojalla pitäisi tietysti olla Ericin puolella, mutta toisaalta ymmärrän Etelä-Ruotsista olevia sotamiehiäkin, sillä edelleenkin "surströmming" on koettelemus niiden tukholmalais-talojen asukkaille, joiden naapurina jokin ravintola tai norrlantilainen perhe syyskuussa herkut­telee tällä kalasäilykkeellä. Tie­dän mitä puhun, sillä sain ker­ran Tukholman-tuliaisina hienon purkillisen tuota jaloa kalaa. Se maistui ja lemusi kamalalta ja huoneistoa oli tuuletettava sen aterian jälkeen pari vuorokautta.

 

Uumajan-Erkin heimo

Mutta kiinnostavinta on tietysti tutustua siihen, keitä tähän "Uumajan-Erkin" heimoon on aiko­jen varrella kuulunut ja keitä hänen jälkeläistään tapaamme vielä nykyään keskuudessamme. Tällöin on otettava huomioon, että täydellisen selostuksen anta­minen on mahdottomuus jo ky­symykseen tulevien henkilöiden valtavan lukumäärän vuoksi, mi­hin tulee lisäksi, että alkuperäi­sen Alceniuksen laitoksen tiedot päättyvät 1840-luvun loppupuolel­la, mistä sukujohdon umpeen kurominen meidän päiviimme ta­pahtuu vain erilaisten aputeosten ja "monen konstin" avulla, näin huolimatta siitäkin, että äsken ilmestyneessä kolmannessa pai­noksessa  muutamien harvojen sukuhaarojen kohdalla on jatket­tu aivan viime vuosikymmeneen saakka Näin ollen seuraavassa on vain pistokokeita, joita kirjoit­taja on omien päähänpälkähdystensä nojalla suorittanut. Kenen­kään tietoisen Sursillin ei siis pidä pahoittaa mieltään, jollei häntä mainita. Joku toinen kir­joittaja saattaa taas sattumanva­raisesti osua heihin. Jottei jat­kossa kyllästyttäisi Sursilli nimen yhtämittaiseen toistamiseen, käy­tetään sen sijasta vain alkukir­jainta S.

Lähteäksemme    valtiollisesta elämästä tapaamme siinä useita nimekkäitä  S:ejä.  Näitä ovat Suomen ensimmäinen ministeri-valtiosihteeri Rob. H. Rehbinder ja häntä seuraavat esimerkiksi hänen "veriheimolaisensa" J. V. Snellman, Y. Z. Yrjö-Koskinen, J. R. Danielson-Kalmari, Leo Mechelin, E. G. Palmén, K. J. Stålberg, P. E. Svinhuvud ja Suomen marsalkka C. G. E. Mannerheim — kolme viimeksi mainittua tasavallan S-presidenttejä. Ensimmäinen ulkoasiainministerimme Otto Stenroth oli niininkään S. samoin kuin hänen useampikertainen    seuraajansa Rudolf Holsti ja sosdem. työväen-liikkeemme patriarkka N. R. af Ursin.

Myöhemmin on S: ien valtiolli­nen vaikutus vähentynyt. Nykyi­sen hallituksen jäsenistä ei ku­kaan ole S. ja eduskunnassakin on enää vain yksi, Georg C. Ehrnrooth, ja jälkikin on sen mukaista. Onneksi eduskunnan oikeusasiamies Kaarlo Ståhlberg on oikea S., kuten hänen tar­mokkaista otteistaankin näkyy.

 

Kulttuurielämän Sursillit

 

Kulttuurielämän puolella on S:ien anti runsaampaa. Ensimmäisenä  kohtaamme "Suomen historian isän" H. G. Porthanin ja hänen jälkeensä suomen kie­len ensimmäisen professorin M. A. Castrénin. Sitten tapaamme Aspelinin veljekset Johan Reinholdin ja Elielin (Aspelin-Haapkylä), joiden perästä kohtaamme huomattavan sarjan meidän päiviemme professoreita:  akateemikko Rolf Nevanlinna ja hänen veljensä Frithiof, Rafael Koski-mies. L, Arvi P. Poijärvi, serkukset Jaakko ja Eino E. Suolahti, Martti Ruutu sekä harras sukututkija Yrjö Blomstedt. Varmuuden vuoksi on Helsingin yliopiston nykyinen rehtori Mikko Juva myös S. samoin kuin hänen puolisonsa, joka kuulunee tähän piiriin. Siihen kai on edelleen luettava äidinkielemme luotettava vartijaa Matti Sadeniemi sekä terveydenhoidollisen     sektorin akateemiset edustajat, professorit Gunnar af Björkesten, Anders Langenskiöld. K. J. Oravisto ja ylilääkäri Juhani Railo — neljä vankkaa S-kirurgia sekä gynekologi, professori M. L. Rauramo ja lääkintäkenraalimajuri   T.   Y. Roschier.

Taidekirjallisuus, niin proosa kuin runous, on kautta sukupolvien kiinnostanut S:ejä. Niinpä heihin ovat kuuluneet Frans Michael Franzén, Michael Choraeus ja tunnettu muistelmien kirjoittaja Sara Wacklin. Sukupuun kukkasiin on luettava satu-setä Z. Topelius ja häntä myöhemmin mm. Juhani Aho, Hilja Haahti, Ilmari Kianto, Robert Kiljander, Teuvo Pakkala, Eino Railo ja Maila Talvio. Nykyään elävistä S-kirjailijoista ovat osu­neet silmiin Kersti Bergroth, Reino Palmroth (Palle), Ensio Rislakki ja Anni ja Väinö Voipio sekä   vanhenevat   nuorukaiset Pentti Saarikoski ja Jörn Donner. Runeberg ja Lönnrot eivät valitettavasti pääse joukkoon, mutta kun kumpainenkin nai S:in, niin heidän lapsensa ovat taas mukana. Runebergin ihastus sukuun oli muuten niin voimakas. että hänen   nuoruudenrakastettunsa Emilie Björkstenkin oli S.

Näin kynänkäyttäjistä puheen ollen on mielenkiintoista todeta, että tämän Uuden Suomen ni­menmuutoksen jälkeen kolme ensimmäistä päätoimittajaa, Artturi H. Virkkunen, Ernst Nevanlinna ja Kaarlo Koskimies, kaikki oli­vat S:ejä. Tällä hetkellä edustaa tätä ihmeellistä sukua lehdessä sen toimituspäällikkö,  asessori Jouko Ruotsalainen — ruotsalainenpa tietysti, kun on Uumajasta peräisin.

Mutta palataksemme varsinaisten taiteenharjoittajien pariin on musiikin kohdalla todettava, että niin Jean Sibelius kuin Robert Kajanus ovat olleet S:ejä. Mei­dän päiviemme laulavista ja soittavista S:eistä mainittakoon Kim Borg, Kaj Chydenius, Anja Ignatius, Jussi Jalas  (rouvineen), Pentti Koskimies, Olavi ja Urpo Pesonen sekä itse musiikinprofessori Erik Tawaststjerna. Niin että äänessä pysytään edelleen 400 vuoden päästä.

Näyttämötaiteellakin on edus­tajansa alkaen siltä, että tänä vuonna juhlittavan Suomalaisen teatterin perustajat Kaarlo ja Emille Bergbom olivat S:ejä. Mutta vieläkin tapaamme heitä parrasvaloissa ja nimiltään tie ovat Ruth Snellman, Verna Piponius, Elli Castrén ja Matti Ora­visto. Lähinnä tähän ryhmään kuuluvaksi lienee luettava radion kuuluttajakreivi Cari-Erik Creutz, joten voinemme liioittelematta sanoa, että S: ien ääni tänä päivä­nä kantaa yli koko Suomen val­takunnan,

Kuvaamataiteet ovat jatkuvasti olleet lähellä S:ien sydäntä. Van­hin tunnettu tämän alan edusta­ja on kirkkomaalari Mikael Toppelius, mutta hänen kannoillaan tapaamme jo taiteilijaveljekset Magnus, Vilhelm ja Ferdinand von Wrightin, joita seuraavat sellaiset kuin Adolf von Becker ja Walter Runeberg, äskettäin poistuneiden joukosta mainitta­koon Venny Soldan-Brofeldt, Eero Snellman, Matti Warén ja H. Ahtela (Einar Reuter), mutta virkeinä ovat keskuudessamme nykypolveen kuuluvat taiteilija Johannes Gebhard ja professorit Tauno Miesmaa ja Lennart Segerstråle. Luetteloa voisi luulta­vasti täydentää, jos olisi aikaa tarkemmin   upota   taidehistoriaamme.

Yksi perhe — ei 20

 

Silmäys   puolustusvoimiimme osoittaa, että sielläkin S:it ovat olleet tärkeillä paikoilla. Mannerheimin nimi jo mainittiin. Sivuuttaen valtaisen määrän muita S-sotilaita kannattaa kiinnittää huomio vain kahteen meidän päiviemme upseeriin: toinen on äskeinen puolustusvoimien ko­mentaja, jalkaväenkenraali Sakari Simelius ja toinen Mannerheim-ristin ritari, kenraaliluutnantti A. E. Martola, joka on suorittanut pitkän päivätyön mm. Yhdistyneiden   kansakuntienkin palveluksessa, viimeksi Kypros-joukkojen komentajana.

Pistäytyäksemme ruumiinkulttuurin pariin otamme muutaman henkilönäytteen S:ien pyrinnöistä tälläkin alalla. Suomen voimistelun ja urheilun isä Ivar Wilskman oli S. ja perinnettä ylläpitää kaikkien tuntema Lauri eli Tahko Pihkala, joka myös on S. Mutta ei naisiakaan ole unohdettu, sillä heidän voimistelunsa uranuurtajat Elli Björkstén a Anni Collan ovat kumpikin S:ejä. Voinee välttää, että kansamme fyysinen kunto on melkoiselta osalta näiden tiennäyttäjien an­siota.

Mutta isänmaan hyvinvointi riippuu kai ennen kaikkea siitä, miten sen aineellisia mahdollisuuksia eli lyhyesti taloutta hoidetaan. Tätä "silmällä pitäen voi­daan todeta, että siinä työssä ovat S:it tänäkin päivänä voi­makkaasti mukana. Jo alan al­kukasvatuksesta     huolehtivan kauppakorkeakoulun  kanslerina on Klaus Waris, joka on S. Mutta erikoisen huomattava on suvun edustus pankkimaailmassa, mistä esitettäköön puhuvia esi­merkkejä. Kansallis-Osake-Pankin pääjohtaja ja hänen puolisonsakin ovat S:ejä, niin myös johtokunnan jäsenet M. J. A. Paloheimo ja Olli Kaila, minkä ohessa hallintoneuvoston puheen­johtaja Lauri J. Kivekäs ja jäsen Paavo Honkajuuri kuuluvat käsi­teltävänä olevaan sukuun. Poh­joismaiden Yhdyspankin pääjoh­taja on "ulkoseurakuntalainen". mutta toivottavasti hänen puoli­sollaan (o.s Brofeldt), joka on S., on mahdollisuus saada suvun ääni kuulumaan pankissa. Tässä häntä voinevat avustaa saman pankin johtokunnan jäsenet E. Schroderus ja Göran Stjernschantz, jotka ovat S:ejä. PYP:n hallintoneuvostossa edustavat su­kua  varapuheenjohtaja  Jacob von Julin ja jäsenet Bertel von Bonsdorff ja Kurt Swanljung.

Merkille pantavaa on, että S-vuorineuvoksia meillä on koko­naista kahdeksan: Petri Bryk, Heikki H. Herlin. Paavo Honka­juuri, Jacob von Julin, Aulis Kairamo. Lauri J, Kivekäs, Jo­han Nykopp ja J. A. Wasastjerna, jotka, kun heihin lisätään Kymi  Oy:n  S-toimitusjohtaja Kurt Swanljung ja ministeri Rai­ner von Fieandt. yhdessä edusta­vat mahtavaa panosta meidän teollisuudessamme.    Merenkulkummekin on suurelta osaltaan S: ien käsissä, koska sekä Suomen Höyrylaiva Oy:n toimitusjohtaja Lars Langenskiöld että Oy Finn­lines ltd:n toimitusjohtaja Heikki Holma ovat S:ejä.

Tuntuu siltä kuin puheet mei­dän talouselämäämme hallitsevis­ta 20 perheestä voitaisiin lopettaa ja tyytyä syyttämään vain yhtä perhettä, jonka, nimi on Sursill.

Ja siirtyäksemme lopuksi evankelis-luterilaisen kirkkomme pii­riin todettakoon, että menneisiin polviin kuuluneiden satojen S-pappien joukosta voimme poimia herännäisjohtajat  Lars  Jacob Stenbäckin. Nils Gustaf Malm­bergin ja Wilhelmi Malmivaaran sekä ankaran arkkipiispan Gustaf Johanssonin ja hänen seuraajansa Lauri Ingmanin ja Erkki Kailan. Nykyinenkin arkkipiis­pamme Martti Simojoki samoin kuin hänen hammaslääkärirouvansa ovat S:ejä. Kirkko on hyvin pysynyt suvun hallussa.

Kaiken kaikkiaan voidaan edel­lä olevien mielivaltaisten esimerkkien nojalla sanoa, että S:it ovat kautta sukupolvien olleet puuhakasta väkeä, jonka puurtaminen ei näy vieläkään väsyneen. Heitä on ollut, niin kuin sano­taan, "joka lähtöön" ja näyttää olevan edelleenkin. Tunnetuimmaksi on heistä tullut marsalk­kamme Mannerheim, mutta nuo­ri polvi ponnistelee ankarasti hänen perässään. Siitä on todis­tuksena mm.. Ruotsin nykyinen pääministeri Olof Palme, joka suomalaisen isoäitinsä (Hanna von Born) välityksellä on pesun­kestävä Sursilli.

Tämän   tarinan  päätökseksi huvittaa ajatella, että minkähänlaista olisi jos Sursillitkin näinä sukuyhdistysten  ja -kokousten aikoina yrittäisivät pitää jonkinlaiset "klaani-päivät". Olisihan heillä omasta takaa kaikki ohjel­makin, arkkipiispan toimittaman alkuhartauden jälkeen riittäisi laulajia, soittajia ja suupuheen pitäjiä vaikka millä mitalla — Jopa suurjuhlien tarvitsema ensi­apuasemakin   olisi   korkeinta luokkaa. Mutta tämän ajatuksen toteuttaminen on mahdottomuus, sillä tarvittavaa kokouspaikkaa ei ole olemassa. Jo kotimaisia S: e ja on niin paljon, etteivät he mah­tuisi edes Olympia-stadionille. Ja vähäisiä haarautumia on lisäksi Skandinavian ja Itämeren mais­sa, Saksassa, Ranskassa, jopa Amerikassa.

Mutta leikki sikseen. Genealo­gia Sursilliana on aarreaitta, josta esivanhemmistaan kiinnos­tuneet voivat tehdä yllättäviä löytöjä. Upeanmahtava kolmas painos sisältää ensikertalaiselle myös teoksen käyttöohjeet.